Lue keskustelun säännöt.
Loukkaantuisitko, jos oma isäsi olisi kuollut ja joku toinen sanoisi olevansa isätön, mutta jostain muusta syystä?
28.12.2016 |
Miksi?
Esimerkiksi jos tämän toisen isä olisi narsisti, psykopaatti tai muuten hönö tyyppi.
Kommentit (21)
No en loukkaannu. Jos sen suuntaisia tunteita olisi niin varaisin aikaa terapeutille tai jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt samaa. Mulla on elossa (en ole ainakaan kuullut että olisivat kuolleet) molemmat biologiset vanhemmat mutta en ole tavannut toista 15 vuoteen ja toista 20 vuoteen. Toinen on mielenterveysongelmainen alkoholisti joka lapsuudessa löi, henkisestä väkivallasta puhumattakaan. Toinen on pahemman luokan persoonallisuushäiriöinen hullu josta oli hyvin vaikea päästä eroon. Pelkäsin välillä että hän tappaa, saattoi yhtäkkiä psykoottinen ilme kasvoilla seisoa huoneen ovella kirves kädessä, sanoi miettineensä jos tappaisi minut. Soitti kouluun että minua on tarkkailtava holtittoman seksuaalisen käyttäytymisen takia ja puheisiini on suhtauduttava niin että olen mieleltäni sairas. Hän uhkasi myös tappaa lapseni jos sellaisia joskus saisin. On vaikeaa kun mulla on vanhemmat olemassa mutta käytännössä olen orpo, voiko sellaista termiä käyttää tällaisessa tilanteessa kun eihän se ole täsmällinen.
Kyllähän tuo oudolta kuulostais. Kieltää isä on kuitenkin eri asia kuin olla isätön.
Miksi siitä pitäisi loukkaantua?
Se ettei koskaan ole ollut kunnon isää voi olla suurempi murhe kuin se että on ollut isä mutta tämä on sittemmin kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oudolta kuulostais. Kieltää isä on kuitenkin eri asia kuin olla isätön.
Mikä sinä olet määrittelemään, miten toisen asiat on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin mieluummin ollut syntymättä kuin olisin isäni lapsi. Siksi olen mieluummin orpo.
Minun isäni on kuollut. Ystäväni isä on siinä määrin alkoholisoitunut, ettei enää vuosikausia sitten heidän sattumalta kadulla törmätessään tunnistanut omaa lastaan. Ystäväni sanoo, että hänen isänsä on kuollut. En ymmärrä, millä perusteella minun pitäisi siitä loukkaantua, kun hänen isän menetyksensä on ollut varmasti rankempi kuin minun isäni (äkillinen) kuolema.
Emme tosin kumpikaan (tietääkseni) sano olevamme isättömiä. Emmehän me sitä ole; meillä molemmilla on ollut ja on isä, joka ei vain ole enää läsnä. Mielestäni isättömyys on jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole tajunnut, että joku voi loukkaantua tuollaisestakin. Itse olen isätön, koska isäni on hylännyt minut ja äiditön, koska äitini on kuollut. Toisaalta en ole siinä mielessä äiditön, että minulla oli hyvä ja rakas äiti monta vuosikymmentä. Sen sijaan isätön olen ollut lähes aina.
En osaa sanoa jos olisin siis nuorena traagisesti menettänyt isäni, mutta toivoisin, että en olisi niin itsekeskeinen, että minun tapani menettää isäni olisi se ainoa oikea tapa menettää isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan isätön olla monesta syystä. Itse olen isäni menettänyt jo lapsena enkä tuosta loukkaantuisi. Muistan kun lapsena joku kaveri kysyi isästä ja vastasin että ei minulla ole niin kaveri totesi no mutta kaikillahan on :)
En, kaikki me kuollaan (isäni myös kuoli), mutta toisilla asiat voi olla muulla tavoin huonosti. Eli oikeastaan nämä eri tavat olla isätön eivät ole vertailukelpoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi siitä pitäisi loukkaantua?
Se ettei koskaan ole ollut kunnon isää voi olla suurempi murhe kuin se että on ollut isä mutta tämä on sittemmin kuollut.
Komppaus tälle. Kunnon isästä on kuitenkin jäänyt hyvät muistot, vaikka hän olisi kuollut. Hyvät vanhemmat myös rakentavat lapsensa itsetuntoa, mikä auttaa elämässä eteenpäin vaikeillakin hetkillä ja on pysyvä lahja, jonka vaikutus jatkuu vanhempien kuoleman jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oudolta kuulostais. Kieltää isä on kuitenkin eri asia kuin olla isätön.
Mikä sinä olet määrittelemään, miten toisen asiat on?
Miksi vastaat noin agressiivisesti?
Itsenikin "tavallisen" isän lapsena, (mutta jo kuolleen),on vaikea ymmärtää, miten oman elossa olevan vanhemman voi kieltää? Pysyyhän se vanhempi ainakin juridisesti sinun vanhempana, vaikka olisi millainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oudolta kuulostais. Kieltää isä on kuitenkin eri asia kuin olla isätön.
Mikä sinä olet määrittelemään, miten toisen asiat on?
Miksi vastaat noin agressiivisesti?
Itsenikin "tavallisen" isän lapsena, (mutta jo kuolleen),on vaikea ymmärtää, miten oman elossa olevan vanhemman voi kieltää? Pysyyhän se vanhempi ainakin juridisesti sinun vanhempana, vaikka olisi millainen.
Niin. Et varmaan pysty ymmärtämään sitäkään, että on isiä, jotka kieltävät lapsensa ja lapsia, jotka siitä huolimatta kaipaavat tätä elämästään poissaolevaa kieltäjäisää. Kyllä se on silloin helpompi ilmaista muille, ettei ole isää.
Vierailija kirjoitti:
Itsenikin "tavallisen" isän lapsena, (mutta jo kuolleen),on vaikea ymmärtää, miten oman elossa olevan vanhemman voi kieltää? Pysyyhän se vanhempi ainakin juridisesti sinun vanhempana, vaikka olisi millainen.
Siksi, että se isä ei ole tavallinen, eikä missään määrin isä. Ei ole oma eikä rakas, ei ihana ja läsnäoleva vanhempi. Isä on pelottava, epämiellyttävä, törkeä, sairas ja hullu. Ehkä siksi se "isä" ei aina tunnu isältä?
Isyyden voi myös kumota, jos lapsi sitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuo oudolta kuulostais. Kieltää isä on kuitenkin eri asia kuin olla isätön.
Mikä sinä olet määrittelemään, miten toisen asiat on?
Miksi vastaat noin agressiivisesti?
Itsenikin "tavallisen" isän lapsena, (mutta jo kuolleen),on vaikea ymmärtää, miten oman elossa olevan vanhemman voi kieltää? Pysyyhän se vanhempi ainakin juridisesti sinun vanhempana, vaikka olisi millainen.
Käsite isä on vähän enemmän kuin juridinen vanhempi.
Oma äitini on kuollut, en aina tajua miksi muut sulkevat omat äitinsä kepein perustein elämästään. Niin kauan kun on elämää, on toivoa kai välien paranemisesta.
Toisaalta isäni on rapajuoppo eikä olla yhteyksissä. Olen siis yhtälailla isätön ja äiditön.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini on kuollut, en aina tajua miksi muut sulkevat omat äitinsä kepein perustein elämästään. Niin kauan kun on elämää, on toivoa kai välien paranemisesta.
Toisaalta isäni on rapajuoppo eikä olla yhteyksissä. Olen siis yhtälailla isätön ja äiditön.
Ehkä ne perusteet ei ole kaikkien mielestä niin kepeitä.
No en loukkaantuisi. Isättömyyden kokemuksia on monenlaisia. Minun isäni kuoli kun olin vuoden ikäinen
En, miksi loukkaantuisin? Ei siinä olisi kyse minusta.