Mummula ei ole päiväkoti
Taas kuuntelin yhden mummun kitinöitä, siitä, miten lapsensa tunkevat jälkikasvunsa mummulaan, kun mummilla on KESÄLOMA. Mummi on asiasta sanonutkin, mutta kakaransa eivät sitä tajua. Jospa tällaiset vanhemmat pakotettaisiin kesken lomansa töihin, niin mikähän meteli siitä syntyisi....
Kommentit (39)
lapsenlapsia vaikka se ei sovi.
Hänellä ei ole velvollisuutta enään hoitaa tai kasvattaa lapsenlapsiaan. Vaikka se olisikin niin kaunis ajatus.
Piste. Hän SAA nukkua ja mennä koska huvittaa.]
Pitkän ja rankan työelämän jälkeen heillä on oikeus nauttia matkustelusta ja omasta elämästä ja levätä ja kerätä voimia. Eläkkeelle jäädään yli 60 vuotiaana ja siinä iässä on ehtinyt tulla vaikka mitä kolotusta. Ei ole ollut aikaa itselle.
Nytkö pitäisi panna mummunuttura ja omistautua lastenlasten hoidolle. Oma elämä voidaan laittaa kokonaan sivuun.
Asia voi olla yksinkertaisesti niin, että kun ensin on omat lapset hoidettu ja työt tehty, ei ole eläkeläispariskunnalla ollut aikaa omaan parisuhteen hoitoon. Nyt se aika on elämässä edessä ja minusta siihen on oikeus.
Jokainen sukupolvi hoitaa omat lapsensa.
samalla kun minä olen ollut bilettämässä. Olen ollut opiskelijapippaloissa, laivareissuilla, etkoilla ja jatkoilla ja festareilla, monessa olen ollut mukana, mutta mitä sitten? Lapseni, joka on 4-vuotias, ei ole hoidossa jatkuvasti vaan noin kerran kuukaudessa, välillä hän on myös isänsä kanssa kun minä ilkeä äiti lähden juhlimaan!
..Ja se on mukavaa, suosittelen muillekin, jos vannetta kiristää! Olen hyvä äiti, elämämme on vakaata ja onnellista, en juo lapseni nähden enkä aiheuta hänelle mitään traumoja juhliessani samalla kun hän viettää laatuaikaa muiden elämänsä ihmisten kanssa. Hänelle on ihan sama, että olenko minä kaupungilla vai kotona nypläämässä pitsiä, jos hän ei siellä ole.
Peiliin voisivat katsoa ne, jotka ottavat lapsensa mukaan joka paikkaan eivätkä kumminkaan osaa käyttäytyä. Juuri satuimme käymään "perheristeilyllä", mutta sai kyllä olla viimeinen kerta, sillä niin surulliseksi tulin niistä kännisistä lässyttävistä vanhemmista! Oli varmasti lapsilla hauskaa katsella omia vanhempia, itse en tietenkään juonut vaikka taisin olla nuorimmasta päästä...
Niin ja mennään vielä kysymykseen eli isovanhempien ei ole todellakaan pakko hoitaa lapsia, mutta ihmettelen kyllä jos he eivät sitä koskaan halua tehdä. Omille vanhemmilleni ainakin minun lapseni on hirveän suuri voimavara ja ilo.
Ehtii sitä matkustella ja hoitaa parisuhdetta ja vaikka mitä, vaikka pari viikonloppua uhraisikin sille, että luo suhdetta seuraavaan sukupolveen.
Meillä isoäiti oli vuosia lastenlapsilleen kuin kakkos äiti, yhdessä vaiheessa pari lapstenlasta asuikin hänen luonaan. Joka toinen viikko hän sai armollisesti mennä harrastamaan yhtenä iltana ja silloin tällöin viikonloput olivat vapaita, muuten hänen piti olla hoitamassa lapsenlapsia.
Isoäiti oli luonteeltaan kiltti ja uhrautuvainen, ei uskaltanut sanoa poikkipuolista sanaa ja lapset senkus pitivät häntä lastenhoitoautomaattina. Lähisukulaisena näin mitä tapahtui ja inhotti tuo vuosia jatkunut tilanne.
Nyt isoäiti on osannut pistää stopin ja alkaa vihdoinkin elää omaa elämää isoisän kanssa. Mitä tekevät heidän lapsensa? Valittavat pitkin poikin kuinka isoäiti ei auta ja marttyyrinomaisesti yrittävät ottaa enemmän vastuuta perhe-elämänsä pyörittämisestä :D
jopa se 365 päivää vuodessa. Turha kitistä ja marista ja olla kateellinen. He ovat oman osuutensa tehneet ja heillä on nyt aikaa itselleen. Siihen ei ole lapsilla nokan koputtamista.
Olen seurannut, että aikuisten lasten suurimmat kitinät johtuvat siitä, että eläkeläiset eivät hoida heidän lapsiaan vaan he joutuvat hoitamaan itse. Ja se, että eläkeläiset reissaavat ja tuhlaavat säästöjään eli tulevia perintöjä. Toivottaisiin, että vanhemmat toimisi lapsenhoitoautomaatteina ja söisivät kaurapuuroa, ettei yksikään perintöeuro menisi hukkaan. Mielellään sitten työnnetään mummi ja pappa vielä vanhainkotiin, ettei itse tarvi heitä hoitaa ja käymässä ei kyllä viitsitä käydä.
Ehtii sitä matkustella ja hoitaa parisuhdetta ja vaikka mitä, vaikka pari viikonloppua uhraisikin sille, että luo suhdetta seuraavaan sukupolveen.
lainkaan niin onkin paljon parempi, ettei heitä pyydetä hoitajiksi.
Kun omat lapset olivat pieniä niin kukaan ei kysynyt kuinka voin tai tarvitsemmeko mieheni kanssa apua, yhteistä aikaa. Selvisimme hyvin ilman tukiverkostoa vaikka välillä oli raskaitakin aikoja. Jopa synnytykseen yhdessä meno onnistui vaikka isovanhemmat eivät tulleet apuun. Haluan olla osa lasteni ja lastenlasteni elämää, tuntea heidät. En uhraudu kun vietän heidän kanssaan aikaa. Ne isovanhemmat jotka eivät halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa, eivät välitä läheisistään.
kun lukee tätä palstaa niin silmät on auenneet. Täällä on kymmenittäin äitejä jotka eivät halua olla lastensa kanssa (loma-ajatkin tuskaa) joten en enää yhtään ihmettele, että on olemassa isovanhempia jotka eivät halua olla YHTÄÄN päivää vuodesta oman lapsenlapsen kanssa.
Siihenkin erilaisilla persoonilla on oikeus.
Toiset mummot ja papat haluavat tavata lapsenlapsiaan sillä tavalla, että lapsia käytetään heidän luonaan, jotkut toiset niin, että hoitavat.
Siihenkin heillä on oikeus. Näin se vain menee.
Omat vanhempani eivät ole hoitaneet lapsiamme vaan ovat eläneet omaa elämää ja reissanneet. Olemme käyneet mummolassa lasten kanssa ja se on ollut OK.
Monella muulla taas lapsenlapset ovat mummoloissa melkein joka viikonloppu ja se on heidän asiansa.
Elämä on helpompaa kun ei kadehdi ja kunnioittaa toisten päätöksiä. Lapsia kannattaa tehdä vain sellainen määrä, jonka jaksaa hoitaa itse. Lapsia suunnitellessa ei kannata olettaa, että tekaistaan vielä pari, kaipa se mummi hoitaa näitä isompia jos me emme jaksa.
ihan yhtä kylmiä ovat kuin nämä muutamat isovanhemmat. Turha heitä on syyllistää. Eihän omat vanhemmatkaan vietä aikaa omien lastansa kanssa. Miksi sitten vaativat, että isovanhempien pitäisi viettää.
ja mulle ei ole kyllä tullut mieleenkään pistää omia lapsiani sinne lomien ajaksi hoitoon,lapset ovat ehkä kerran vuodessa yhden viikonlopun yökylässä,mutta muuten kyllä nähdään isovanhempia koko perheen voimin.
minusta on aika outoa kun omat eläkkeellä olevat vanhempani eivät koskaan kysele lasteni perään tai haluaisi että tulisivat käymään. Juuri olivat joutuneet "raukat" jopa hoitamaan veljeni poikaa, 8v, 1½ päivää ja sekin oli heille liikaa! Itse en moista asennetta ymmärrä, poika asuu kaukana ja mikseivät voisi uhrata tuon päivän pojalle? Eiväthän muuten oppi lapsia tuntemaankaan.
No äitini on aina ollut outo ja kaikki on aina ollut hänelle niin vaikeaa:(. Siksi en edes enää kysele hoitoavun peräänkään. Parempi pärjätä itse kuin viedä lapsiparat jollekin marttyyrille. Luulisi äidinkin tajuavan ettei suhdetta lapsiin luoda sillä ettei koskaan heitä näe!
Kun omat lapset olivat pieniä niin kukaan ei kysynyt kuinka voin tai tarvitsemmeko mieheni kanssa apua, yhteistä aikaa. Selvisimme hyvin ilman tukiverkostoa vaikka välillä oli raskaitakin aikoja. Jopa synnytykseen yhdessä meno onnistui vaikka isovanhemmat eivät tulleet apuun. Haluan olla osa lasteni ja lastenlasteni elämää, tuntea heidät. En uhraudu kun vietän heidän kanssaan aikaa. Ne isovanhemmat jotka eivät halua viettää aikaa lastenlastensa kanssa, eivät välitä läheisistään.
pahaa lapsistaan.
Jotain vastuuta pitäisi ottaa omasta elämästään - jos ei halua hoitaa lapsia niin se pitää kyllä pystyä sanomaan.
vanhemmiltaan, aika epäreilua ajatella, etteivät he ikinä voisi omia lapsenlapsiaan hoitaa! Eihän mummolan toki olla mikään päiväkoti, mutta kyllä mummon pitää asiasta osata itse lapsilleen sanoa eikä vaan leikkiä jälkeenpäin marttyyriä (=kiillottaa omaa kuvaansa tuttaville, kun on niin kauheasti joutunut "raatamaan".)
että näkevät lapsenlapsiaan ja saavat hoitaa heitä. Jos saavat valita, hoitavat mieluummin lapsiamme kuin menevät kahdestaan viikonloppureissuun. Ehkä toisille lapsenlapset ovat taakka, toisille taas suunnaton voimavara.
"Eli esim. n. 20 v ei ihan kypsä ole ymmärtämään näitä elämänkaaren vaiheita ja niiden vaatimuksia."
Joo, ihan varmasti kaikki 20-vuotiaat ovat yhtä lapsellisia...huoh. Minä olen kovan elämän seurauksena kypsempi kuin suurinosa näistä nelikymppisistä, jotka eivät halua lasta "ihan vielä" ja miettivät kuinka voisivat luopua omista jutuistaan...
Että terveisiä vaan sinne!
T. Äiti & Isä vm. -86 & esikoinen -07