Mitä ihmettä ovat ne "sinkkuuden hyvät puolet", joista aina puhutaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.

Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.

Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Nuohan juuri ovat niitä kompromisseja. Molempia miellyttävä sohva tai ruoka on todennäköisesti vähemmän miellyttävä, kuin se, jonka valitsisit ihan itse. Ja miten vietät juhannuksen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ilman kompromissejä, jos toiselle hyvältä tuntuu erilaiset asiat?

Jos toinen haluaa kovasti nähdä elokuvan A ja toinen elokuvan B, elokuva C on kompromissi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.

Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.

Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Tuohan on ihan ideaalitilanne, että halutaan samoja asioita. Mutta entä, jos sinä haluaisit nähdä joko elokuvan A tai B ja mies elokuvan D tai E? Tai jos sinä haluaisit 50-luvun sohvan ja mies modernin nahkasohvan? Ostetaanko silloin molemmat sohvat, ei sohvaa ollenkaan, 50-luvun sohva, moderni nahkasohva vai sohva, josta kumpikaan ei tykkää?

Eiköhän kaksi aikuista ihmistä tykkää muustakin kuin yhdenlaisesta sohvasta. Miksei joku kolmas vaihtoehto muka myös voisi olla hyvä?

Ihanko totta aikuinen kypsä ihminen ei voi ostaa sohvaa, jota ei rakasta? Eikö ihan kiva sohva riitä?

Eikö se, että kumppani on onnellinen saatuaan unelmiensa sohvan merkitse mitään? Sitten kun valitaan verhoja niin ehkä toisen unelmaverhot hankitaan.

Tottakai se riittää, mutta se juuri on kompromissi. En tiedä, miten sinä tuon sanan käsität, mutta juuri tuota se merkitsee, että otetaan sellainen ihan kiva, vaikka voisi valita myös täydellisen ihanan. Ja että saadakseen unelmaverhot täytyy luopua siitä unelmasohvasta, jotta molemmat saavat oman valintansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.

Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.

Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Tuohan on ihan ideaalitilanne, että halutaan samoja asioita. Mutta entä, jos sinä haluaisit nähdä joko elokuvan A tai B ja mies elokuvan D tai E? Tai jos sinä haluaisit 50-luvun sohvan ja mies modernin nahkasohvan? Ostetaanko silloin molemmat sohvat, ei sohvaa ollenkaan, 50-luvun sohva, moderni nahkasohva vai sohva, josta kumpikaan ei tykkää?

Sitten katotaan 2 elokuvaa haloo. Kai nyt oman miehen/naisen leffamieltymykset pitäisi kiinnostaa, vähän vaihtelevuutta tulee yllättävistä valinnoista.

Eli tehdään kuin tehdäänkin kompromissi ja katsotaan 2 elokuvaa, joista vain toinen kiinnostaa. 

Ei vaan päätös, mitään vikaa kahden leffan katsomisessa.

Mietihän, katsooko sinkku kahta elokuvaa, joista toisesta ei pidä ollenkaan. Ei todellakaan, koska hänen ei tarvitse. Kyllä kahden elokuvan katsomisessa siis jotain vikaa on, jos sinkkukaan ei sitä tee vapaaehtoisesti.

Onneksi hyvässä parisuhteessa voi tehdä tätä kaikkea ja enemmänkin. Matkustella voi yksin tai yhdessä ja jos lähtee ilman miestä, niin on aina eläimille hyvä hoitaja. Voin kotona syödä mitä haluan ja usein syödään ihan eri ruokaa, koska ei tykätä samanlaisesta. Välillä ollaan lähekkäin ja välillä tehdään eri huoneissa jotain ihan omaa. Tunne siitä että toinen on lähellä on kuitenkin itselle tosi tärkeää. Kun on ollut rahasta tiukkaa, mies on auttanut. Nyt kun on rahaa enemmän, ostelen itselleni kaikkea ihanaa koska voin, eikä mies ole siitä moksiskaan. Päinvastoin, nauttii siitä että vaikeuksien jälkeen voin itseäni hemmotella. Joulut menee ihanasti miehen perheen luona, koska omani on riitaisa ja Joulut ahdistaneet aina. Eipä enää. Mies on aina tukena, kannustaa, huomioi mutta antaa tilaa ja aikaa myös. Koen oikeastaan että olen vapaampi ja enemmän oma itseni miehen kanssa, kuin ilman.

Edellinen suhde olikin kaikkea aivan muuta enkä ollut oma itseni. Mies oli mustasukkainen ja tunsin tukehtuvani. Jätin hänet ja sinkkuus oli ihanaa, rakastin olla yksin ja vapaa. Mutta vasta nykyisen mieheni kanssa koin, että parisuhde voi myös voimaannuttaa ja antaa paljon ottamatta liikaa ja imemättä kaikkea energiaa. Ja että oikean ihmisen kanssa oma identiteetti vahvistuu, ei muutu toista miellyttääkseen. Mihinkään ei myöskään tarvitse sopeutua vaan asiat asettuu itsekseen uomiinsa ja yhteinen arki rullaa mutkattomasti.

Eli uskon että onnellinen voi olla sinkkunakin, mutta ihminen joka kaipaa toista ihmistä voi olla vielä onnellisempi hyvässä parisuhteessa. Toki jos on aseksuaali ym niin on varmasti onnellisimmillaan yksin. Mutta kaikki parisuhteet on turha leimata ahdistaviksi, jatkuvaksi kompromissin tekemiseksi tai että hukkaisi oman itsensä eikä enää voisi toteuttaa itseään.

Mä viihdyn hyvin yksin kotona, mutta en tykkää ollenkaan matkustaa yksin eikä tulisi mieleen esim. lauantai-iltana mennä yksin ravintolaan syömään ja sitten baariin. Tai lähteä yksin vaeltamaan mettään pariksi päiväksi tai lähteä yksin kiertelemään gallerioita tai lähteä yksin festareille 3 päiväksi vieraaseen kaupunkiin. Niinpä sinkkuilu on sellaista tyhjäkäyntiä, ajan tappamista, ja parisuhteessa sitten reissataan ja käydään ulkona jne. Ei nimittäin ainakaan kukaan mun kolmikymppisestä kaveripiirissä liiku missään ilman puolisoaan ja tenavia. Tyttöjen laivareissut ja baari-illat ja sellainen jäivät sinne opiskeluvuosiin. Nyt hyvä jos kerran vuoteen jonkun kaverin näkee.

Ei mua suhde kiinnostaisi jos olisi sosiaalinen elämä. Mutta tässä tyhjiössä kiinnostaa, koska mies on kätevä lisävaruste kaikenlaisisua aktiviteeteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkään en ole joutunut tekee kompromisseja tai luppumaan mistään suhteessa. Paitsi rahoista, kun pitää maksaa miehen lapsesta elareita (meillä yhteiset rahat ja oon ollu pitkään hyvätuloisempi). En tajunnut simkkuuden hienoutta missään vaiheessa mun sinkkuelämää, joka kuitenkin kesti vuosia.

No jos sä et ole tehnyt kompromisseja suhteessa, niin sitten se sun kumppani on joutunut tekemään. Ja kyllähän tuo rahajuttukin on jo hyvin merkittävä asia! Siis kuka haluaa tuhlata omia rahojaan jonkun toisen ihmisen lapseen?! Mutta sehän on jokaisen oma asia, mihin rahansa käyttää... Ei sitten tarvitse kysellä vauvapalstoilla, mitä on ne sinkkuuden hyvät puolet, jos ei niitä ymmärrä kuitenkaan vaikka joku niistä rautalangasta vääntäisi. Tämä sinkku vai parisuhde- kysymys on oikeastaan sama kuin lapsia vai ei lapsia- vääntö. Osa ihmisistä ei mistään hinnasta haluaisi lapsia ja joillekin se taas on koko maailma ja elämäntavoite.

Eli turha kiistellä siitä, onko sinkkuudessa enemmän hyviä vai huonoja puolia, koska toiselle ihmiselle ne huonot puolet voi olla juurikin niitä hyviä asioita. Usein tämä keskustelu vieläpä kärjistyy siihen, että läheisriippuvaiset tossukat puolustelevat parisuhdetta ja rumat epätoivoiset taas puolustelevat sinkkuuttaan.

No valaisepa mua, mistä mun mies on joutunut luopumaan kun alkoi seurustelemaan kanssani? Surkeasta yksinäisestä elämästään liian kalliissa ja isossa kämpässä, josta oli korviaan myöten veloissa? Yksin kotona istumisesta ja kaljan juomisesta kun ei ollut parempaakaan tekemistä ja masensi? Miten se on niin vaikea uskoa, että jotkut ihmiset saavat huomattavasti enemmän iloa ja hyötyä suhteesta kuin mistä joutuvat luopumaan? Kyllä niitä hyviä ja tasavertaisia suhteita on ihan oikeasti olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.

Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.

Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Tuohan on ihan ideaalitilanne, että halutaan samoja asioita. Mutta entä, jos sinä haluaisit nähdä joko elokuvan A tai B ja mies elokuvan D tai E? Tai jos sinä haluaisit 50-luvun sohvan ja mies modernin nahkasohvan? Ostetaanko silloin molemmat sohvat, ei sohvaa ollenkaan, 50-luvun sohva, moderni nahkasohva vai sohva, josta kumpikaan ei tykkää?

Sitten katotaan 2 elokuvaa haloo. Kai nyt oman miehen/naisen leffamieltymykset pitäisi kiinnostaa, vähän vaihtelevuutta tulee yllättävistä valinnoista.

Eli tehdään kuin tehdäänkin kompromissi ja katsotaan 2 elokuvaa, joista vain toinen kiinnostaa. 

Ei vaan päätös, mitään vikaa kahden leffan katsomisessa.

Onko sekin päätös eikä kompromissi kun maksat toisen laskut?

Vierailija kirjoitti:

Onneksi hyvässä parisuhteessa voi tehdä tätä kaikkea ja enemmänkin. Matkustella voi yksin tai yhdessä ja jos lähtee ilman miestä, niin on aina eläimille hyvä hoitaja. Voin kotona syödä mitä haluan ja usein syödään ihan eri ruokaa, koska ei tykätä samanlaisesta. Välillä ollaan lähekkäin ja välillä tehdään eri huoneissa jotain ihan omaa. Tunne siitä että toinen on lähellä on kuitenkin itselle tosi tärkeää. Kun on ollut rahasta tiukkaa, mies on auttanut. Nyt kun on rahaa enemmän, ostelen itselleni kaikkea ihanaa koska voin, eikä mies ole siitä moksiskaan. Päinvastoin, nauttii siitä että vaikeuksien jälkeen voin itseäni hemmotella. Joulut menee ihanasti miehen perheen luona, koska omani on riitaisa ja Joulut ahdistaneet aina. Eipä enää. Mies on aina tukena, kannustaa, huomioi mutta antaa tilaa ja aikaa myös. Koen oikeastaan että olen vapaampi ja enemmän oma itseni miehen kanssa, kuin ilman.

Edellinen suhde olikin kaikkea aivan muuta enkä ollut oma itseni. Mies oli mustasukkainen ja tunsin tukehtuvani. Jätin hänet ja sinkkuus oli ihanaa, rakastin olla yksin ja vapaa. Mutta vasta nykyisen mieheni kanssa koin, että parisuhde voi myös voimaannuttaa ja antaa paljon ottamatta liikaa ja imemättä kaikkea energiaa. Ja että oikean ihmisen kanssa oma identiteetti vahvistuu, ei muutu toista miellyttääkseen. Mihinkään ei myöskään tarvitse sopeutua vaan asiat asettuu itsekseen uomiinsa ja yhteinen arki rullaa mutkattomasti.

Eli uskon että onnellinen voi olla sinkkunakin, mutta ihminen joka kaipaa toista ihmistä voi olla vielä onnellisempi hyvässä parisuhteessa. Toki jos on aseksuaali ym niin on varmasti onnellisimmillaan yksin. Mutta kaikki parisuhteet on turha leimata ahdistaviksi, jatkuvaksi kompromissin tekemiseksi tai että hukkaisi oman itsensä eikä enää voisi toteuttaa itseään.

En epäile yhtään, etteikö suhteessasi olisi myös hyviä puolia, mutta nyt kysyttiin sinkkuelämän hyviä puolia :DD Ei täällä kukaan leimaa kaikkia parisuhteita ahdistaviksi ym. vaan ap halusi kuulla niiden ihmisten mielipiteitä, ketkä nauttivat myös sinkkuilusta eivätkä pidä sitä negatiivisena asiana. Totta kai on olemassa hyviä ja tasapainoisia parisuhteita, mutta nyt ei kysytty niiden plussista.

Miten nämä keskustelut lähtevät aina kauas aiheesta :-D Tämä on sama kuin ap kysyisi pyörien ominaisuuksista ja muut tulevat kertomaan autojensa hyödyistä. Miksi on niin vaikeaa pysyä aiheessa? 

Oma veikkaukseni näiden parisuhteen ilojen tuputtajien suhteen on, että he ovat todellisuudessa _jollain tasolla_ tyytymättömiä suhteeseensa ja haaveilevat ajoittain sinkkuudesta / toisenlaisesta kumppanista. 

Nimim. Itse juuri eroamassa epätyydyttävästä suhteesta erittäin helpottuneena ja allekirjoitan kaipaavani lähes KAIKKIA tässä ketjussa mainittuja sinkkuuden hyviä puolia :D Mutta olenkin puolueellinen koska kaipaan sinkkuutta, voisin olla eri mieltä jos en haluaisi erota...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkään en ole joutunut tekee kompromisseja tai luppumaan mistään suhteessa. Paitsi rahoista, kun pitää maksaa miehen lapsesta elareita (meillä yhteiset rahat ja oon ollu pitkään hyvätuloisempi). En tajunnut simkkuuden hienoutta missään vaiheessa mun sinkkuelämää, joka kuitenkin kesti vuosia.

No jos sä et ole tehnyt kompromisseja suhteessa, niin sitten se sun kumppani on joutunut tekemään. Ja kyllähän tuo rahajuttukin on jo hyvin merkittävä asia! Siis kuka haluaa tuhlata omia rahojaan jonkun toisen ihmisen lapseen?! Mutta sehän on jokaisen oma asia, mihin rahansa käyttää... Ei sitten tarvitse kysellä vauvapalstoilla, mitä on ne sinkkuuden hyvät puolet, jos ei niitä ymmärrä kuitenkaan vaikka joku niistä rautalangasta vääntäisi. Tämä sinkku vai parisuhde- kysymys on oikeastaan sama kuin lapsia vai ei lapsia- vääntö. Osa ihmisistä ei mistään hinnasta haluaisi lapsia ja joillekin se taas on koko maailma ja elämäntavoite.

Eli turha kiistellä siitä, onko sinkkuudessa enemmän hyviä vai huonoja puolia, koska toiselle ihmiselle ne huonot puolet voi olla juurikin niitä hyviä asioita. Usein tämä keskustelu vieläpä kärjistyy siihen, että läheisriippuvaiset tossukat puolustelevat parisuhdetta ja rumat epätoivoiset taas puolustelevat sinkkuuttaan.

No valaisepa mua, mistä mun mies on joutunut luopumaan kun alkoi seurustelemaan kanssani? Surkeasta yksinäisestä elämästään liian kalliissa ja isossa kämpässä, josta oli korviaan myöten veloissa? Yksin kotona istumisesta ja kaljan juomisesta kun ei ollut parempaakaan tekemistä ja masensi? Miten se on niin vaikea uskoa, että jotkut ihmiset saavat huomattavasti enemmän iloa ja hyötyä suhteesta kuin mistä joutuvat luopumaan? Kyllä niitä hyviä ja tasavertaisia suhteita on ihan oikeasti olemassa.

Eihän tässä kukaan ole sanonut, ettei ole olemassa hyviä ja tasavertaisia suhteita. Mutta harvoin niitä tulee ilman minkäänlaisia kompromisseja. Asunto, asuinpaikkakunta, lasten lukumäärä ja nimet, makuuhuoneen tapetti, joulunviettopaikka, automerkki, lauantai-illan elokuva, pizzan täytteet, lomamatkakohde, radiokanava autossa, verhojen väri, ajan ja rahankäyttö jne. Monista asioista voi olla samaa mieltä tai ne ovat yhdentekeviä, mutta todennäköisesti löytyy myös monia asioita, jotka itse tekisi täysin eri tavalla ilman kumppania.

Ja eihän sen kompromissien teon tarvitsekaan olla mitään erityisen epämiellyttävää tai kohtuutonta ja jatkuvaa luopumista. Toisten mielestä se omalla tavalla tekeminen nyt vain on tärkeämpää ja toisen huomioon ottaminen on rasittavampaa. Ei se nyt mikään iso juttu ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös vahvoja mielipiteitä, mutta en ole sillä lailla joustamaton, että uskoisin tulevani onnelliseksi vain yhdellä tavalla. Sehän parisuhteissa onkin parasta, kun saa toiselta sellaisia hyviä ideoita ja hyvää inputia, jota ei itse keksisi. Minusta on riemastuttavaa, kun kumppani saa minut arvostamaan jotakin, mitä en olisi omin neuvoin tullut arvostaneeksi. Vaikkapa juuri matkailua. Aika monesta kivasta asiasta olisin jäänyt paitsi ilman seurustelusuhteita!

Miten tämä liittyy keskusteluun, missä puhutaan sinkkuelämän hyvistä puolista? :D Kiva että olet suhteessa jos se on sinulle paras vaihtoehto, mutta ihmisillä on eri haluja. Noi sinun kivana pitämäsi asiat mitä suhteessasi koet eivät nyt ole sitä mitä tässä keskustelussa haettiin.

En ole suhteessa, vaan olen tämän ketjun aloittanut sinkku, joka ihmettelee, mitä hyvää parisuhteen puutteessa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.

Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.

Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Nuohan juuri ovat niitä kompromisseja. Molempia miellyttävä sohva tai ruoka on todennäköisesti vähemmän miellyttävä, kuin se, jonka valitsisit ihan itse. Ja miten vietät juhannuksen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ilman kompromissejä, jos toiselle hyvältä tuntuu erilaiset asiat?

Jos toinen haluaa kovasti nähdä elokuvan A ja toinen elokuvan B, elokuva C on kompromissi.

Jos haluan nähdä elokuvan C, ja näen elokuvan C, ei se ole kyllä kompromissi millään mittarilla. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.
Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.
Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Nuohan juuri ovat niitä kompromisseja. Molempia miellyttävä sohva tai ruoka on todennäköisesti vähemmän miellyttävä, kuin se, jonka valitsisit ihan itse. Ja miten vietät juhannuksen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ilman kompromissejä, jos toiselle hyvältä tuntuu erilaiset asiat?
Jos toinen haluaa kovasti nähdä elokuvan A ja toinen elokuvan B, elokuva C on kompromissi.

Jos haluan nähdä elokuvan C, ja näen elokuvan C, ei se ole kyllä kompromissi millään mittarilla. :)

Mutta milloin katsot sitten sen elokuvan A?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse sheivata vaan kainalot ja sääret voi huoletta rehottaa (silloin tietysti sheivaus kun seksiä tiedossa)

Voi nauttia omasta ajasta silloin kun siltä tuntuu eikä tarvitse miettiä toista

Voi hengata rumissa kotivaatteissa ja tehdä omia juttuja eikä tarvitse miettiä näyttääkö haluttavalta toisen silmissä

Voi flirttailla vapaasti hyvännäköisten ihmisten kanssa

Saa harrastaa seksiä kenen kanssa haluaa ja yleensä suhteeton seksi on intohimoisempaa kun ei ehdi tylsistymään tai muuttumaan rutiiniksi

Vapaus, kun tietää että ei ole sidottuna kehenkään vaan kiinnostava ihminen tai intohimoinen suhde voi tulla vastaan milloin vaan

Tarvitsee huolehtia vain itsestään ja omasta hyvinvoinnista (Tämä siis jos ei ole lapsia tai lemmikkejä)

Voi tehdä sitä ruokaa mitä itsellä tekee mieli

Koti pysyy niin siistinä kuin itse sen haluaa pitää

Ei tarvitse selittää kenellekään päivän tekemisiä

Nämä ainakin ensimmäisenä tulivat mieleen :-D

Hmmm. Mä kuljen ties missä pieruverkkareissa aina ja en tosiaan sheivaa edes niitä sääriä kovin usein. Ihmemiehiä sulla ollut jos aina kotonakin pitää olla tiptop haluttava ja karvaton...

Eivät miehet sitä karvattomuutta (ainakaan ääneen) ole vaatineet, mutta harvemmän silmissä täysin sheivaamaton nainen näyttää niin hyvältä tai haluttavalta :-D Jos eläisin suhteessa, jossa esim. oma tyttöystäväni olisi jatkuvasti sääri- ja kainalokarvat pitkänä niin eihän se kovin turn on olisi... Verkkareissa olen minäkin hengaillut, mutta sellaiset oikeasti rumat ja epäimartelevat kotivaatteet ovat minulle sellaisia, että ne päällä en koe oloani mukavaksi kenenkään muun kuin itseni seurassa. Ehkä sinä voit suhteessasi huoletta oleskella karvat rehottaen, mutta minulta se ei luonnistu. Tip top ei todellakaan tarvi olla, mutta toisen läsnäollessa haluan olla edes perussiisti. :-D Seksielämää pidän myös tärkeänä ja jos toinen ei pidä huoltaan ulkonäöstään niin se saattaa pidemmän päälle kärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kompromissejahan pitää tehdä aika monessa asiassa, vaikka ne pieniltä tuntuvatkin. Mitä elokuvaa katsotaan, mitä syödään, missä vietetään juhannus, millainen sohva ostetaan, millaista tavaraa säilytetään, mitä kahvimerkkiä ostetaan kaupasta jne. Kun näitä asioita on arki täynnä, niin kyllä ne kompromissit vain näkyvät elämässä ihan eri tavalla kuin sinkkuna eläessä.

Meillä on aina katsottu sellaista elokuvaa, jonka molemmat haluavat nähdä, syödään joko omia ruokia tai sellaista, josta molemmat pitävät, ostetaan molempia miellyttävä sohva, ostetaan sitä kahvia, josta itse tykkää ja vietetään juhannus niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos minä haluan nähdä jonkin elokuvista A, B, C ja kumppani jonkin elokuvista C, D, E, ei ole mikään kompromissi katsoa elokuva C.Parisuhteessa elämisen taito onkin kompromissien välttämistä ja win-win-tilaisuuksien löytämistä.Ehkä tämän vuoksi en osaa nähdä sinkkuudessa juuri mitään hyviä puolia?

Nuohan juuri ovat niitä kompromisseja. Molempia miellyttävä sohva tai ruoka on todennäköisesti vähemmän miellyttävä, kuin se, jonka valitsisit ihan itse. Ja miten vietät juhannuksen niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ilman kompromissejä, jos toiselle hyvältä tuntuu erilaiset asiat?Jos toinen haluaa kovasti nähdä elokuvan A ja toinen elokuvan B, elokuva C on kompromissi.

Jos haluan nähdä elokuvan C, ja näen elokuvan C, ei se ole kyllä kompromissi millään mittarilla. :)

Mutta milloin katsot sitten sen elokuvan A?

Vaikka seuraavana päivänä tai seuraavalla viikolla. Osaan katsoa elokuvia myös yksin tai ystävieni kanssa. Puolison kanssa katsottiin sellaisia leffoja, joista kumpikin piti (ja niitä on loputtomasti), mutta esimerkiksi kasaritoimintaleffat katsoin samanmielisten kavereiden kanssa. Koskaan ei ole jäänyt elokuva näkemättä siksi, että olen seurustellut.

Parempi seksielämä

- Kiihottavampaa seksiä 

- Jännitys ennen panemista 

- Pitkään jatkuva hyvä olo seksin jälkeen

- Uskomattoman voimakkaat orgasmit

T. mies

Aika. Enemmän aikaa toteuttaa ja kehittää itseään. Vähemmän kompromisseja eli vähemmän toisarvoisia aikasyöppöjä. Spontaanius. Jos haluan ottaa äkkilähdön maailmalle vaikka huomenna, niin se onnistuu keneltäkään kyselemättä. Jos näen naisen jota tekee mieli panna, voin tehdä niin pahoittamatta kenenkään mieltä ja tuntematta siitä syyllisyyttä. Jos saan työtarjouksen maailmalta, niin ei muuta kuin kamat konttiin ja menoksi.   

Toki jos sellainen nainen tulee vastaan joka kitkatta nykyiseen elämääni solahtaa niin kelpaa kyllä kirsikaksi kakun päälle, mutta se on aika epätodennäköistä eikä ollenkaan välttämätöntä onnellisuuteni kannalta, joten en ole varsinaisesti edes koittanut etsiä.

En ole ikinä seurustellut joten en tiedä mistä jään paitsi kun olen sinkku. En osaa kaivata parisuhdetta, kun en ole sitä ikinä kokenut.

Ne asiat mitä olen seurustelusta muilta "oppinut" niin moni on sellainen josta olen iloinen etten itse joudu kokemaan. Esimerkiksi poikaystävän perhe vois olla ihan kamala, ois inhottavaa joutua usein kohtaamaan hirviöanoppia yms. Oon muutenkin tosi huono sosiaalisissa tilanteissa, ja esim aina kun oon joutunu tapaamaan kavereiden perheitä/ystäviä oon nolannu itteni totaalisesti mutta helpotusta on tuonut se tieto että tuskin tulen heitä enää koskaan tapaamaan. Poikaystävän kohdalla ei olisi näin, pakkohan sen sukulaisia olis tavata. En myöskään pidä melkein kenestäkään, joten vaikka hypoteettisen poikaystäväni perhe yleisellä asteikolla olis ok, niin mun mielestä he silti olisivat liian ystävällisiä, outoja tms.

Toinen asia on se, että oon parin vuoden kämppiskokeilun jälkeen asunut nyt monta vuotta yksin, enkä vois kuvitellakaan asuvani jonkun miehen kanssa. Musta on ihanaa kun koko asunto on mun, oon vähän niin kuin frendien Monica, kaikkien tavaroiden pitää olla omilla paikoillaan ja jääkaapissa tietyllä hyllyllä tietyssä kohdassa pitää olla maito eikä mehutölkki. En myöskään omista telkkaria tai radiota, tykkään hiljaisuudesta ja usein mulla on koko kämppä pimeänä, kun haluun säästää sähköä ja musta on kiva vaan kuljeskella pimeässä ja ajatella omia juttuja ihan rauhassa. Enpä usko että kukaan suostuis elämään tälläsilla säännöillä. Mulla on myös tietyt ruokailuajat ja kokkaan usein erilaisia ruokia, joista moni ajattelisi vain että "helvetin ällöttövää ja omituista". Voi että tähän asumiseen liityviä seikkoja vois jatkaa loputtomiin saakka..

Ja sitten kaikista tärkein seikka on että jostain syystä en tule miesten kanssa toimeen. Lapsena ja nuorena olin ujo joten en poikien seurassa saanut sanottua mitään. Nykyään taas jokainen mies jonka kanssa oon tekemisissä esim koulussa, herättää mussa vähän tai enemmän negatiivisia tunteita. Meillä tehdään ryhmä- ja parityöjaot valmiiks, ja oon aina todella vittuuntunut jos joudun työskentelemään miesten kanssa. Mulla tulee niiden kanssa riitaa kaikista pikkuasioista ja vituttaa kun ne yrittää selittää että niiden vaihtoehto on parempi kuin mun ja kerrankin kun tein oman osuuteni ryhmätyöstä nii eiköhän ne pojat sitte ollu korjaamassa mun sanavalintoja, siis semmosissa kohdissa kuin tyyliin maitolasi->maitomuki! Arghhhhhhh mieluummin vietän loppuelämämi autiolla saarella angstaavan teinilissun kuin yhdenkään miehen kanssa.