Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni on parisuhteessa ns "sen oikean" kanssa?
26.12.2016 |
Av:ta lukiessa tulee mieleen, että moni on parisuhteessa vain " jonkun" kanssa. Koska niin usein pohditaan eroa, tyyliin "en tykkää mihen kavereista -eroanko" tai "mies jättää kaapin ovet auki - eroanko". Väitän, että jos on parisuhteessa "sen oikean" kanssa, niin eroa edes pohditaan vain äärimmäisessä hädässä kun ei enää ole mitään vaihtoehtoja tai kompromissimahdollisuuksia.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Olen parisuhteessa sen oikean kanssa mutta en siedä häneltä mitä tahansa, tietenkään.
En sitä tarkoittanutkaan. Yritin korostaa tätä viimeisimmässä virkkeessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että "sitä oikeaa" on olemassakaan. On vain erilaisia ihmispersoonallisuuksia, jotka vaihtelevasti sopivat yhteen. Yhteensopivuuteen voi vaikuttaa sillä, että tekee töitä suhteen eteen. Siinä se.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että "sitä oikeaa" on olemassakaan. On vain erilaisia ihmispersoonallisuuksia, jotka vaihtelevasti sopivat yhteen. Yhteensopivuuteen voi vaikuttaa sillä, että tekee töitä suhteen eteen. Siinä se.
No, määritelmänä ei ollutkaan se, että maailmassa olisi vain yksi ihminen. En vain keksinyt parempaa sanaa.
Enemmänkin ihmettelen av:n aloituksia. Tätä kysymystä olen miettinyt aatosta asti, kun erään mies lähti veljensä kanssa baariin ja jätti vaimonsa ja vauvansa kotiin. Mietin, kuinka yleistä tämä on, kun av antaa ymmärtää sen olevan tosi yleistä. Miten tämä kysely nyt antaa päinvastaista kuvaa?
Äitini tapaa sanoa, että "Se Oikea" on vähän niin kuin sanonta: "vakka kantensa valitsee", mutta niitä sopivia kansia nyt vaan voi olla useita. :)
Vierailija kirjoitti:
En usko, että "sitä oikeaa" on olemassakaan. On vain erilaisia ihmispersoonallisuuksia, jotka vaihtelevasti sopivat yhteen. Yhteensopivuuteen voi vaikuttaa sillä, että tekee töitä suhteen eteen. Siinä se.
Epäsopiva ei muutu sopivaksi työllä. On väärin opettaa että yrittämällä parisuhteesta tulee hyvä kenen kanssa vaan. Ei tule. Ensin pitää olla hyvä pari ja sitten voi vielä nähdä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Tiesin että tuon haluan ja en päästänyt enää käsistäni. Hyvä niin. Edelleen onnellisessa avioliitossa, neljä lasta yhdessä ja niistä kaksi jo täysi-ikäisiä. Seksiä edelleen monta kertaa viikossa. Huomioimme toisemme joka asiassa ja luemme toisemme ajatuksiakin välillä. Hän on ehdottomasti se oikea. :)
n 46v, yhdessä 24v
Minä olen naimisissa sen oikean kanssa. Minä tiedän, että juuri tämän ihmisen kanssa minun pitää olla. En osaa sanoa, mistä se tieto tulee.
Olen jo toista kertaa naimisissa. Ensimmäisellä kerralla minulla ei ollut tätä tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että "sitä oikeaa" on olemassakaan. On vain erilaisia ihmispersoonallisuuksia, jotka vaihtelevasti sopivat yhteen. Yhteensopivuuteen voi vaikuttaa sillä, että tekee töitä suhteen eteen. Siinä se.
No, määritelmänä ei ollutkaan se, että maailmassa olisi vain yksi ihminen. En vain keksinyt parempaa sanaa.
Enemmänkin ihmettelen av:n aloituksia. Tätä kysymystä olen miettinyt aatosta asti, kun erään mies lähti veljensä kanssa baariin ja jätti vaimonsa ja vauvansa kotiin. Mietin, kuinka yleistä tämä on, kun av antaa ymmärtää sen olevan tosi yleistä. Miten tämä kysely nyt antaa päinvastaista kuvaa?
Miten se antaa ymmärtää että on yleistä? On myös aika yleistä että mies/nainen ei käy baarissa koskaan, ei edes jouluna, nämä ihmiset vaan ei kaikki käy kommentoimassa tuollaisia ketjuja, esim. minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen parisuhteessa sen oikean kanssa mutta en siedä häneltä mitä tahansa, tietenkään.
En sitä tarkoittanutkaan. Yritin korostaa tätä viimeisimmässä virkkeessä.
Minä näen parisuhteen prosessina. Ensin tulee kiinnostuminen ja ihastuminen ("kemiat kohtaavat"), sitten tutustuminen, tapailu, seurustelun muuttuminen yhä tiiviimmääksi. Sinä aikana, seurustellessa eli parisuhteessa, sitten opitaan tuntemaan toinen toisensa ja nähdään sovitaanko yhteen niin hyvin, että halutaan perustaa perhe tai sitoutua avo-/avioliittoon.
"Niitä Oikeita" on tottakai vaikka kuinka paljon, en minäkään usko siihen että jokaiselle olisi olemassa joku yksittäinen myyttinen elämänkumppani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä olen itsekin miettinyt, että täällä kirjoittelevat usein ihmiset joiden pitäisi erota heti, eikä olisi kyseisen ihmisen kanssa pitänyt koskaan yhteen mennäkään.
Avoerojahan suurin osa eroista on, sentään ihmiset vähän enemmän ajattelevat kun naimisiin asti menevät, mutta toki osa menee sinnekin asti silmät ummessa.
En ole yhdessä sen oikean kanssa. Mutta en ymmärrä, miksi olisin suhteessa niin että "kunhan vain on joku". Kyllä mä hirveästi jouduin tässäkin käyttämään harkintaa, että viitsinkö ruveta olemaan minuun ihastuneen miehen kanssa, josta en itse ole yhtä innoissani. Uskonko, että saan hänen kanssaan siedettävän elämän. Siedettävämmän, kuin yksin.
Jos olisin tarttenut "vain jonkun", olisin mieluummin ollut ihan yksin. Vaikka kaikkein mieluiten olisin ottanut miehen, joka tuntuu ihan siltä oikealta. Mutta ehkä mulle maksimissaan se väärä mies tuntui oikealta, että eihän ne keistä mä välitän nyt mua huomaa. Ne jättää mut kuitenkin yksin kun vaikeuksia tulisi jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen ei muutu. Pahoja vikoja ei ole tarkoituskaan oppia sietämään, niin kuin epärehellisyys, halveksunta, itsekkyys, välinpitämättömyys, ilkeys, riippuvuus jne.
Yrittäminen tarkoittaa että ei vedetä hernettä nenään kun toinen aina jättää vessan kannen auki, on hajamielinen, tai ei muista nimipäiviä- tai että sitä ei jätetä jos se sairastuu tai jää työttömäksi ilman omaa syytään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että "sitä oikeaa" on olemassakaan. On vain erilaisia ihmispersoonallisuuksia, jotka vaihtelevasti sopivat yhteen. Yhteensopivuuteen voi vaikuttaa sillä, että tekee töitä suhteen eteen. Siinä se.
Epäsopiva ei muutu sopivaksi työllä. On väärin opettaa että yrittämällä parisuhteesta tulee hyvä kenen kanssa vaan. Ei tule. Ensin pitää olla hyvä pari ja sitten voi vielä nähdä vaivaa.
Ehkä olen sitten kyyninen, mutta minusta jokainen pari on enemmän tai vähemmän epäsopiva. Omasta elämästäni muistelen esimerkiksi yhtä miestä, joka oli muuten tosi mukava, mutta hänellä oli vähän huono tunneäly, minkä takia hän muun muassa useasti lyttäsi vaikkapa sarjoja tai elokuvia, joista pidän, samalla kun ylisti omia suosikkejaan. Oliko hän sitten sellainen "epäsopiva", kuten sanot, vai olisiko hänestä saanut "sen oikean" sillä, että olisin pyytänyt häntä vähentämään tätä käytöstä ja kun hän sitä kuitenkin vahingossa tekisi, niin itse olisin yrittänyt muistaa, että hän ei tee sitä ilkeyttään vaan ajattelemattomuuttaan?
Tai ehkä tuolla sitten on jotain täydellisiä, täysin sopivia miehiä, joita en vain koskaan ole tavannut. Sopii lähettää tännepäin myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka liitossa olin 15 vuotta kun uskoin tuohon, että liiton eteen pitää vaan tehdä töitä. Yritin niin että uuvuin, eikä se saanut miestä olemaan yhtään oikeampi, siis juuri minulle, sellaiselle ihmiselle joka juuri minä olen. Herkkyyteni oli hänelle heikkoutta, kiltteyteni ärsyttävää.
Onneksi uuvuin koska oli pakko erota. Oli ihanaa olla yksin.
Jossain vaiheessa tapasin nykyisen mieheni, me tiesimme heti että se oikea on löytynyt emmekä ikinä päästä häntä pois. Hänelle minun herkkyyteni on valtava voimavara, ja kiltteyteni vuoksi olen hänelle kallisarvoinen aarre. Nyt yrittäminen eri olekaan päivästä päivään selviytymistä, vaan että muistan kertoa ja näyttää hänelle joka päivä pienin teoin, että rakastan häntä ja ymmärrän hänen arvonsa.
Vierailija kirjoitti:
En ole yhdessä sen oikean kanssa. Mutta en ymmärrä, miksi olisin suhteessa niin että "kunhan vain on joku". Kyllä mä hirveästi jouduin tässäkin käyttämään harkintaa, että viitsinkö ruveta olemaan minuun ihastuneen miehen kanssa, josta en itse ole yhtä innoissani. Uskonko, että saan hänen kanssaan siedettävän elämän. Siedettävämmän, kuin yksin.
Jos olisin tarttenut "vain jonkun", olisin mieluummin ollut ihan yksin. Vaikka kaikkein mieluiten olisin ottanut miehen, joka tuntuu ihan siltä oikealta. Mutta ehkä mulle maksimissaan se väärä mies tuntui oikealta, että eihän ne keistä mä välitän nyt mua huomaa. Ne jättää mut kuitenkin yksin kun vaikeuksia tulisi jne.
Epäilen että hän näkee sinusta ajan kanssa että olet vain tyytynyt häneen paremman puutteessa. Sellainen rikkoo ihmisen.
Joo ja ei. Mieheni on paras ystäväni ja kumppanini mutta intohimo meidän välillä ei ole sellaista mitä kaipaisin (ja tiedän olevan koska olen sellaisen kokenut). Mieheni ei pidä läheisyydestä eikä halailusta ja minulle ne on elinehto. Kuitenkin tässä liitossa tunnen olevani arvostettu ja rakastettu ja tiedän että kaikin puolin oikea minulle.
Vierailija kirjoitti:
Eka liitossa olin 15 vuotta kun uskoin tuohon, että liiton eteen pitää vaan tehdä töitä. Yritin niin että uuvuin, eikä se saanut miestä olemaan yhtään oikeampi, siis juuri minulle, sellaiselle ihmiselle joka juuri minä olen. Herkkyyteni oli hänelle heikkoutta, kiltteyteni ärsyttävää.
Onneksi uuvuin koska oli pakko erota. Oli ihanaa olla yksin.Jossain vaiheessa tapasin nykyisen mieheni, me tiesimme heti että se oikea on löytynyt emmekä ikinä päästä häntä pois. Hänelle minun herkkyyteni on valtava voimavara, ja kiltteyteni vuoksi olen hänelle kallisarvoinen aarre. Nyt yrittäminen eri olekaan päivästä päivään selviytymistä, vaan että muistan kertoa ja näyttää hänelle joka päivä pienin teoin, että rakastan häntä ja ymmärrän hänen arvonsa.
Minulla on sama kokemus.
Ensimmäisen aviomiehen kanssa oli kokemus, että tällaisena olen väärä, ja suoritun ja suoritin.
Nykyisen kanssa olen levossa.
Ap ei ole kuullut sitä vanhaa vitsiä, kun haastateltiin pitkään naimisissa ollutta pariskuntaa ja kysyttiin, onko vuosien varrella ollut eroaikeita? Vastaus oli, että "eroa en ole koskaan harkinnut, mutta tappaa on tehnyt mieli".
Itse olen ollut teinistä asti miehen kanssa, reilusti yli 30 vuotta. Rakastan miestäni paljon ja meillä on hyvä olla yhdessä. Takana on rankkoja aikoja ja olen kyllä eroa miettinyt. Jos silloin olisi ollut tämä palsta, olisin kirjoittanut, että eroa suunnittelen minäkin. Se ei mitään merkkaa, jos jonain huonona päivänä purkaa täällä mieltään. Maailmassa ei ole yhtään niin täydellistä ihmistä etteikö hänellä olisi jotain toista ärsyttävää tapaa.
Jos Äiti Teresa olisi ollut naimisissa, niin mitähän hänen aviomiehensä olisi vaimon elämäntyöstä tykännyt? Ja se nainen sentään julistettiin pyhimykseksi.
Olen parisuhteessa sen oikean kanssa mutta en siedä häneltä mitä tahansa, tietenkään.