Millaista oli tulla takaisin Suomeen asumaan?

Minusta oli ihanaa muuttaa takaisin Suomeen.



Olen huomannut, että mitä pidempään on poissa kotimaastaan, niin aina sen vaikeampaa on muuttaa takaisin.



Itse olen asunut aina vain vähän aikaa pois Suomesta ja siksi paluumuuto on ollut suht kivuton.



Ekalla kerralla asuin vuoden ja en käynyt koko aikana Suomessa kertaakaan lomalla. Silloin paluumuutto oli vaikeampi, kuin nyt jälkimmäisellä kerralla.

Möläyttelin ikäviä asioita suomeksi, kun oli tottunut, että asuin maassa pystyi puhumaan mitä vaan, kun kukaan ei ymmärtänyt, jotkin tietyt lainpykälät jurppi kovasti yms.



Mutta kaikkeen tottuu. Joka maassa on ne omat hyvät ja huonot puolet.



Viime kesänä muutimme 1,5vuoden ulkomaan komennuksen jälkeen takaisin Suomeen. Muutto oli kivuton. Oma koti odotti kalusteineen meitä takaisin, joten oli ihana päästä käyttämään omia astioita jne.

Kävimme myös lomilla Suomessa 5 kertaa. Joten tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut.

Aikaisemmalla kerralla kun asuin ulkomailla, ei ollut silloin vielä keksitty internettiä ja sähköpostia.

Silloin olin aivan ulkona kaikista suomalaisista julkkiksista yms. jutuista.

Mutta nyt en ollut, koska netistä tuli joka päivä luettua Iltalehti ja Iltasanomat + sanomalehtiä. Sähköpostit viuhui ystävien ja perheen välillä päivittäin, joten olimme todella tarkasti ajantasalla mitä kenellekin kuului.



Minulle muutto takaisin Suomeen oli helpotus: pääsin töihin, ei tarvitse enää joka aamu vääntää lapselle eväitä tarhaan mukaan, voi asioida joka paikassa omalla äidinkielellä, talvella lapsen kanssa on ulkona tekemistä: luistelu, hiihto, laskettelu, pulkkamäki jne.

Komennus maassa oli vain vesisadetta, pimeää ja kuraista koko talven. Masentavaa....



Mutta ihmisillä tilanteet ovat erilaisia, ymmärrän, että pitkän poissa olon jälkeen on varmasti tosi vaikeaa taas oppia Suomen tavoille... kunnes taas tottuu ja turtuu tähän suomalaiseen arkeen.



Arki on arki ihan joka maassa.

Nuo tunteet iskevat oikeastaan jo silloin, jos lomailen Suomessa viikkoa taikka paria kauemmin. Ei ne kaytannon erot niinkaan haittaisi, kyllahan sita taas oppisi, miten missakin asiassa pitaa toimia, mutta jotenkin se henkinen ero... Minua ahdistaa Suomessa oleva " yksi ainoa oikea tapa" -ajattelu. Elaman on edettava tietyssa kaavassa, taikka olet joko kumma taikka luuseri. Joka asiaan on olemassa " virallinen suositus" , joka on sitten kuin Jumalan sana. Normit istuvat tiukassa, eika niita juuri kyseenalaisteta. Yksikin erilainen valinta leimaa ihmisen helposti " vaihtoehtoihmiseksi" ja aikuisiakin ihmisia luokitellaan kaikenlaisten alyttomien muuttujien mukaan kuin muinoin teinit toisiaan ylaasteella: johonkin muottiin on mahduttava.

Siksi meilla ei olla koskaan oikeastaan edes tosissaan mietitty muuttoa Suomeen, vaikka miehellani olisi ollut tyomahdollisuus siella, ja oltaisiin paasty elamiseen alkuun vuokraamalla halvalla sukulaiseni omistaman kodin. Mieheni olisi kylla ollut valmis muuttamaan Suomeen, mutta tiedan, etta minusta ei siihen olisi. Mietin tata asiaa nyt taas hiljattain, kun oma mummoni suri minulle sita, etta meidan lapsista ei kasva tavallisia suomalaisia, mutta niin se nyt vaan on. Minun ei ole ikava Suomeen.

Minakin muutin Suomesta pois heti ylioppilaskirjoitusten jalkeen. Ehka se jotenkin vaikuttaa. Ei ole koskaan tullut vietettya sellaista aikuisen ihmisen arkea Suomessa, ja kulttuurishokki olisi varmaankin melkoinen, ja tietenkin sita pahentaisi se, etta maa on muka se tuttu isanmaa, jossa

pitaisi

olla kuin kotonaan.

Stonybridge:

[...]Minua ahdistaa Suomessa oleva " yksi ainoa oikea tapa" -ajattelu. Elaman on edettava tietyssa kaavassa, taikka olet joko kumma taikka luuseri. Joka asiaan on olemassa " virallinen suositus" , joka on sitten kuin Jumalan sana. Normit istuvat tiukassa, eika niita juuri kyseenalaisteta. Yksikin erilainen valinta leimaa ihmisen helposti " vaihtoehtoihmiseksi" ja aikuisiakin ihmisia luokitellaan kaikenlaisten alyttomien muuttujien mukaan kuin muinoin teinit toisiaan ylaasteella: johonkin muottiin on mahduttava.

[...]

Pelkäsin olevani yksin ajatusteni kanssa - minua myös ahdistaa tämä suomalainen tapa että kaiken pitäisi mennä sillä ainoalla oikealla (niillä parilla oikealla) tavalla, se saa minut tuntemaan itseni kummalliseksi ja myös huonommaksi.

Minua häiritsee myös tavattomasti se, että suomessa ihmisellä ei ole mitään arvoa, jos ei ole työssäkäyvä. Alta parin vuoden ikäistä lasta on vielä " sopivaa" hoitaa kotona, mutta kuitenkin koko ajan kysellään koska olen menossa töihin (no en ole menossa, haluan hoitaa lapsiani kotona ja käydä myöhemmin osa-aikaisesti töissä ja ei, mies ei ole mikään huipputienaaja, vaan pidetään menot alhaisena, lasten takia).

Suomalaiset ovat myös melkein jo huvittavalla tasolla itsekeskeisiä ja ajattelevat Suomen olevan maailman napa ja suomalaisten tuotteiden ja tapojen etc etc olevan ne parhaat ja ainoat oikeat. Tietenkin on hyviä suomalaisia tuotteita ja hyviä järkeviä suomalaisia tapoja - mutta niin on ruotsalaisiakin ja saksalaisia ja kiinalaisia ja varmaan jopa USA:laisiakin ;-)

Se itsekeskeisyys jatkuu minusta rumasti myös aikalaisena itsekkyytenä, toisten huomioonottaminen on täällä Fremdwort (minulle ei tullut edes mieleen heti mikä Rücksicht olisi suomeksi...). Täällä etuillaan törkeästi (mieheni valittaa joka päivä bussiin etulevista ihmisistä), vuorolaput ovat täällä tosiaan joka paikassa tarpeen, hommasta ei kyllä tulisikaan mitään ilman... Kukaan ei avaa ovea, nosta mitään pudonnutta (siis vaikka on esim. yksin lasten kanssa liikkeellä).

Suomen (minun mielestäni) näennäinen lapsiystävällisyys on todellisuudessa vanhempiystävällisyyttä: se on sitä varten, etteivät lapset vaivaa aikuisia. Lapsia ei käsitellä henkilöinä, heitä ei usein tervehditä erikseen eikä kysellä mitään, eikä tulisi kuuloonkaan että kaupassa saisi sämpylän (Brezn gibt' s ja nicht, außer manchmal bei Stockmann) tai makkaransiivun.

Vielä terveydenhoitosysteemistä: minusta ajatus, että niin intiimi asia kuin potilas-lääkäri-suhde, määrätään ulkoa; lääkäriään ei julkisella puolella voi valita. Yleislääkäri voisi vielä ehkä jotenkin menetellä muttei hammaslääkäri eikä missään tapauksessa gynekologi, ne haluan valita itse. No gynekologille ei täällä kai pääsekään julkisella puolella, se pitää maksaa itse. Hammaslääkäreihin on kuulemma monen kk jonot. Toissapäivänä perhekerhossa kuulin vielä että raskauden seurannassa lääkärintarkastuksen tekee " joku niistä terveyskeskuslääkäreistä" - nein Danke!...

So, tulipa taas " kehuttua" Suomea... :-)

Servuspfiatsaichhabadiehre. Sanna

PS: ettei kukaan ymmärrä väärin, ei Saksassakaan kaikki ole FriedeFreudeEierkuchen (siis täydellistä), mutta nämä ovat niitä asioita jotka [u]minua[/u] häiritsevät [u]Suomessa[/u]. On täällä kai jotain hyvääkin, ei tule vain juuri mieleen ;-)

PPS: asiakaspalvelu Suomessa.... missään ei osata sanoa mitään suoraan, kierrellään ja kaarrellaan - mutta tämä(kin) taitaa olla sitten sellainen suomalainen tapa, ei osata sanoa suoraan mitä ajatellaan. Eihän suoraan asiasta puhuminen tarkoita epäkohteliaisuutta, suoraan voi sanoa kohteliaasti ja ystävällisestikin.

Juu, on varmaan viisasta miettiä vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Kyllä minullekin olivat monet asiat ennestään selviä, mutta a) onhan se itse koettava ja b) on niin monia asioita, joista en edes voinut kuvitella niiden olevan niin vaikeita (esim. juuri nuo terveyspalvelut).



Ihmisten kylmyys on myös vaikeaa, kun on tottunut Baijeriin - tai Baden-Württembergiin. En tarkoita sitä etteikö Suomessa oltaisi kykeneviä lämpimiin ihmissuhteisiin, vaan sitä että ensinnäkään niihin on vaikea päästä (vrt. en-sovi-muottiin) ja toisekseen täältä puuttuu ihan kokonaan lämpö vieraisiin ihmisiin. Baijerilainen sanonta " Kenn-i-ned-mog-i-ned-stinkt" saa täällä aivan uuden ulottuvuuden... ;-)

Eihän se tee kipeää hymyillä tai tervehtiä - vai onko suomalaisissa joku geenimutaatio?

En väitä että Baijerissa on helppo saada ystäviä, mutta on ainakin tosi helppo saada kahvitteluseuraa tai juttuseuraa leikkipaikalla tms. Sitä ei täällä heru (vaikkain kahviloiden puute on varmasti myös yksi syy).

Kaipaan myös pinnallista tuttavuutta, ihan sitä että kuulen " hallo Frau B." kaupassa ja " Wie geht' s Dir" kadulla törmätessäni kavereideni vanhempiin.



hmm, jospa olenkin itse liian itsekeskeinen? :-D

Peyton:

Veit sanat suustani!!!(paitsi saksankieliset joista en ymmartanyt mitaan)Juuri taman takia en muuttaisi ikina takaisin Suomeen,taisin vahingossa syntya vaaraan maailman kolkkaan :).

Joskus jopa havettaa myontaa ihmisille,jotka kyselevat etta ikavoinko Suomeen,etta en ikavoi.He katsovat minua kuin olisin outolintu.Mutta kun olen Suomessa,niin ikavoin tanne.Eli minulle ja perheelleni koti on Usassa,ja olemme kaikki tyytyvaisia.

Terv.Peyton

Näin minäkin olen usein tuntenut. Kun tulin Saksaan, oli kun joku olisi sytyttänyt valot talossa, oli kun olisi tullut kotiin.

Ei minullakaan Saksassa ollut koskaan, ei siis milloinkaan, ikävä Suomeen.

SannaSaksasta.



Näin minäkin olen usein tuntenut. Kun tulin Saksaan, oli kun joku olisi sytyttänyt valot talossa, oli kun olisi tullut kotiin.

Ei minullakaan Saksassa ollut koskaan, ei siis milloinkaan, ikävä Suomeen.

[/quote]

Miksi sitten muutit takaisin Suomeen????????????

...kulttuurishokkia, joka menee ohi tai sitten ei.



Kirjoitan tässä jotain ajatuksiani, en ehkä tarkkaan harkittuja, lapsien pyöriessä asioillaan ympärillä..



Itse olen asunut muutaman vuoden ajan Baden-Wurttenbergissa ja maiden vertailussa kokemukset ovat luonnostaan erityyppiset, kun aikuiselämää on tullut elettyä jo Suomessakin ennen tänne muuttoa. Olemme muuttamassa, ehkä jo tänäkin vuonna, takaisin Suomeen, ja sitten kokemukset taas lienevät eri tavalla värittyneet.



Sen nyt ainakin olen havainnut, että " uuteen" maahan muuttaessa kielteiset kokemukset saattavat korostua ja myönteiset seikat otetaan itsestään selvinä.



Itsekin voisin kuvitella allekirjoittavani kokemuksesi suomalaisesta terveydenhuollosta. Tosin itse näkisin, että täällä Saksassakin hyvien lääkärien löytäminen vaatii työtä ja aluksi meillä ainakin oli mitä ällistyttävimpiä kokemuksia epämääräisistä lääkäreistä, jotka touhuilevat praktiikoillaan ilman kontakteja ulkomaailmaan.



Ja useisiin esitettyihin kielteisiin piirteisiin, voidaan ottaa positiivinen suomalainenkin näkökulma. Itseäni ainakin häiritsee Saksassa paikoitellen joustamattomuus, rakenteiden pysähtyneisyys ja hierarkkinen tärkeily (jos suoraan sanon, olen jonkun verran II MS:n historiaa opiskelleena ymmärtänyt, miksi aikakauden järkyttävät tapahtumat " sattuivat" juuri Saksassa vrt. nautinnon saaminen pykälien noudattamisesta vailla järkeä ja ideaa).



Itse olen ajatellut, että suomessa säännöt ovat oman järkeni mukaisesti ymmärrettäviä ja niiden noudattaminen myöskin ok. Voihan toki olla, että viime vuosien kansan jakautuminen ja materialismin huuma on lisännyt uutta välinpitämättömyyttä?



Olen myös ymmärtänyt, että Saksan työelämässä " pelataan" selän takana aivan eri tavalla kuin Suomessa -puukotetaan selkään. Kasvotusten ollaan mitä parhaita ystäviä ja nautitaan " hajottamalla hallitsemisesta" .



Totta, että Saksassa kohtaa päivittäin ystävällisiä ja lämpimältä vaikuttavia ihmisiä, joihin Suomessa ei ole samalla tavalla tottunut. Toisaalta esim. kaupoissa palvelu on ainakin omalla paikkakunnallamme uskomattoman kylmää ja tympeää. Sen todistavat käytännössä kaikki vieraamme. Oman kokeumseni pohjalta saksalainen toisen huomiointi on joko täysi kymppi tai sitten viitonen kouluarvosanalla. Suomessa taas aika tasaisesti seiskaa kasia.



Lapsiin suhtaudutaan arvokkaina persoonina ja se on hyvä juttu. Suomessa varmaankin on syvällä ajatus, ettei lapsi ylpistyisi ja luulisi itsestään liikoja. Se on suomalainen syvällä oleva historiallinen taakka, josta pitäisi päästä irti.



Mäkin olen ollut havaitsevinani, että suomalaiset ihmiset tuntuvat saksalaisia materiakeskeisemmiltä. Tai ainakin tuntuu, että usein on tilanne se, että suomalaisilta puuttuu vastapainoksi muita arvoja ja elämänsisältöjä. Olen ajatellut, että köyhyydestä valtavalla nopeudella noussut kansa ei ole kulttuurissa pystynyt sivistymään taloudellisen kasvun tahdissa. Keskitytään joko tai..



Ja Suomessa suhtautuminen kasvatukseen on mielestäni kaukana ihanteista. Siitä varmaan voisi kirjoittaa kirjan, mutta ei siitä enempää.



Näen Saksassa hyviä puolia, mutta niin Suomessakin. Kaikki palikat asettuvat todennäköisesti takaisin Suomeen muutettua eri tavalla ajatuksissa kohdalleen.



Niin, kirjoitit, että suomalaiset tuijoittavat omaan napaansa ja pitävät Suomea maailman parhaana paikkana. Itse kokisin asetelman aivan päinvastaiseksi. jos täkäläiselle kehuu jotakin asiaa Suomessa tai muualla hyväksi/paremmaksi, täällä suhtaudutaan asiaan mielestäni enemmänkin epäuskoisen huvittuneeksi. Suomessa taas ollaan heti valmiita uskomaan, jos kerrotaan toisen maan hyvistä puolista. Näin siis erittäin karkeasti ylestäen. Tähän liittyy kyllä sitten yksi vahvasti kielteinen suomalaispiirre, jota en ole saksalaisissa niinkään havainnut: kateellisuus.



Yhteiskunta, kulttuuri ja me ihmiset niiden keskellä ovat niin moniulotteisia ja monikerroksisia, että uskoisin paremmuutta löytyvän molemmista kulttuureista ja käytännöistä näkökulmasta riippuen. Moni asia lienee myös historian kokemuksella, varallisuuden kehityksellä yms. jutuilla selitettävissä.



Yleisesti ajattelisin, että Suomessa ja (ainakin etelä-)Saksassa on molemissa maailman parhaisiin kuuluva elämänlaatu, jos mitataan yhteiskunnallisella toimivuudella, varallisuudella ja muulla vastaavalla. Elämän tarkoitus ja syvemmät arvot sitä vastoin taitavat molemmissa olevan hukkumassa.



Tässä jotakin mieleen tullutta pikaisesti ja hajanaisesti.

Minàkààn ei voisi mennà koskaan asumaan Suomeen jo 3viikon loma tuntuu pitkàltà ja en ole koskaan ikàvòinyt Suomeen saati ikàvòinyt suomalaisia ruokia ruisleipàà,poronlihaa, pullia jne...

Suomessa ei tiedetà tavoista mitààn. Ovia paiskitaan toisen naamaa pàin vaikka nàhdààn ettà takana tulee toinen ihminen.

Toisen ihmisen huomioonottaminen ei tule kuuloonkaan. Ei hymyillà ystàvàllisesti ja tònitààn miten sattuu eikà edes pyydetà anteeksi.

Mielestàni Suomessa ollaan liiankin suorapuheisia(SannaSaksasta sanoi pàinvastoin) jos esim. soitetaan toiselle niin ei koskaan kysytà toisen kuulumisia tai vointeja vaan mennààn niin sanotusti suoraan asiaan.. minusta se on rumaa.

Usein ei tervehdità edes naapureita saati ettà pysàhdyttàisiin juttelemaan niiden kanssa. Joskus taas sanotaan vain " HEI" .

Kuten SannaSaksasta sanoi kaupoissa ei anneta koskaan mitààn maistiaisia edes lapsille vaan kaikesta pitàà maksaa ja paljon. Suomessa on sosiaalinen yhteiskunta jossa kaikki ovat keskituloisia eikà mitààn mahdollisuutta tulla vàhànkin varakkaaksi. Hyvàtuloisia verotetaan niin paljon ettà heità tulee keskiluokkaan kuuluvia.

Kuten SannaSaksasta sanoi terveyskeskuspalvelut ovat todella huonoja. lapsille ei ole edes lastenlààkària ensiavussa... menen aina yksityiselle jos tarve viedà lapset lààkàrille. En voisi koskaan luottaa yleislààkàrin pàtevyyten lasten sairastapauksissa!!!

Ruokakulttuurista ei tiedetà mitààn, ei ole edes ruokaaikoja vaan ihmiset tulevat kylààn tasan klo 13 kun olisi lounasaika.... ja jos pyydetààn syòmààn kieltàytyvàt ja odottavat kàrsimàttòmàsti olohuoneessa ettà kahvit laitettaisiin pòytààn mahdollisimman pian.

Minultakin on joskus kysytty ettà kaipaanko takaisin Suomeen ja vastasin tàhàn kieltàvàsti niin sekin tuli heille tàysin yllàttàvàsti nillà Suomihan on maailman paras valtio...

Kerran yksi kaverini sanoi ettà Suomessa on kaikki niin hyvin kun ei ole edes kerjàlàisià... siihen vain toteisin ettà ei siellà ole edes mitààn kerjàttàvàà...

Ymmärrän hyvin, että vuosikausia ulkomailla asuneena paluu Suomeen voi olla todella shokki. Mielestäni oma asenne maahan ja muuttoon kuitenkin merkitsee paljon. Jos muuttaa ulkomaille, ajattelee itsestäänselvästi, että minun täytyy nyt sopeutua uuteen kulttuuriin, jonka kaikki piirteet eivät minua miellytä. Kuitenkin useimmiten käy niin, että uudessa maassa löytää itselleen sopivan elämänmallin, eikä anna huonompien asioiden häiritä elämää liikaa. Siis sopeutuu.



Mielestäni ihmisen, joka on asunut kauan ulkomailla ja palaa sitten takaisin Suomeen, pitäisi noudattaa edellä kuvaamaani " kaavaa" . Toisin sanoen muuttaa ikäänkuin ulkomaille ja etsimällä etsiä niitä hyviä puolia. Eikä antaa ikävien asioiden latistaa hyvätkin asiat.



Itse olen sitä mieltä, että ihminen sopeutuu minkälaiseen ympäristöön vain, jos vain todella haluaa. Myös Suomeen :).



Riltti (ulkomailla itsekin asuva)

asuessani Suomessa ja sentään asuttiin siellä monta vuotta. Elämä ei asettunut siellä oikeisiin uomiin. Epäilen, että takasin sopeutuminen olisi ollut huomattavasti kivuttomampi, jos mieheni olisi ollut suomalainen. Eli ainakin omien kokemusten mukaan ne perheet joissa molemmat ovat suomalaisia sopeutuvat helpommin takaisin kotimaahan, kun taas ne perheet joissa toinen on ulkomaalainen, on tuo sopeutuminen todella vaikeaa..

Muutimme mieheni kanssa Saksaan 1996 (erittäin vauraalle alueelle BW:iin) ja suunnitellusta vuodesta tulikin itselleni reilut 8 vuotta ja miehelleni liki 10v. Kun muutimme, meillä ei ollut lapsia ja alkuvuodet olivatkin varsinaista hummailua (miehellä hyvä palkka ja erittäin hyvät työedut). Ei ollut ns. huolta huomisesta. Sitten kun lapset syntyivät ja minä sain omat yliopisto-opintoni suoritetuiksi, muuttui samalla arvomaailmakin. Olisi ollut kiva saada ostaa oma talo ja muutenkin jotain pysyvämpää. Mieheni työ ammattilaisurheilijana oli kuitenkin sellaista, että siinä saattoi suunnitella tulevaisuutta korkeintaan vuodeksi eteenpäin. Minulle tuli myös hyvin äkkiä selväksi, etten voisi Saksassa niissä lähtökohdissa saada sellaista ammatillista asemaa, johon toivoin pääseväni. Asuimme silloin sellaisella seudulla, jonne emme olisi edes halunneet jäädä.



Lopulta minä sitten hankin Suomesta työpaikan, 2v sitten ja muutin lasten kanssa Suomeen. Mies jäi Saksaan työn takia ja tuli lopullisesti perässä vasta muutama kk sitten. Melko pian ostimme tosi ihanan rivitalon, kesämökin olimme rakentaneet jo Saksan vuosina. Elämä asettui aika pian uomiinsa, mutta täytyy myöntää, että ns. asteittain tapahtunut muutto on helpottanut olennaisesti. Oli kätevää, kun mies oli vielä Saksassa, niin häneltä saattoi " tilata" mm tuttuja tuotteita ja vaatteita ja hoitaa lääkärikäynnit yms. kun olimme hänen luonaan. Meillä oli jalka oven välissä aika pitkään.



Kaipaamme molemmat montaa asiaa Saksasta ja tulemme varmasti aina kaipaamaan. Viihdyimme siellä todella hyvin, mutta ei täälläkään nyt pahemmin valittamista ole. Tottakai järkytyksiä on eteen tullut, mutta on ollut parempi vain unohtaa ne ja yrittää itse elää omalla, oikeaksi katsomallaan tavalla. Lapsilla on hyvä puolipäivähoito ja lähiomaiset asuvat lähellä. En tiedä, onko se sitten sitä Sannan parjaamaa asennetta, mutta arvostamme myös sitä, että pystymme elämään täällä oikein hyvin pelkästään minun palkallani, kun mieheni opiskelee. Asuntolainaa on noin 75 000 euroa ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että saimme sen pelkillä minun tuloillani. Saksassa oman asunnon osto olisi ollut kutakuinkin mahdotonta. Minulla on kyllä todella hyvä työpaikka, mutta koen myös, että elämämme on paljon kiireisempää kuin Saksassa (ehkä se johtuu minun osallani olevasta elättämisvelvollisuudesta ;=)).



En osaa sanoa, muutammeko vielä joskus takaisin Saksaan. Lapsilla ja miehelläni on Saksan kansalaisuus ja pidämme itseämme puolisaksalaisina, mutta ei näistä ajatuksista pahemmin viitsi Suomessa julkisesti puhua. Nyt on hyvä olla täällä, katsotaan 10v päästä uudelleen, kunhan lapset saavat peruskoulunsa käytyä. Mieheni oli kauan Suomeen paluuta vastaan ja hänellä koko prosessi kestikin kauemmin, itse olin asiasta varmempi. Varmasti tilanne olisi toinen, jos minäkin olisin ollut epävarma. Nyt seistään tämän päätöksen takana, lasten takia. Ja huom, tämä talvi on mennyt paljon paremmin kuin viime talvi, ei olla sairasteltukaan ollenkaan joten ei ole tarvinnut lääkärillekään jonottaa.

Hauska lukea näitä Saksassa asuneiden kokemuksia, kun itse en ole ikinä kyseisessä maassa käynyt (!) Yksi ystävä oli siellä työkomennuksella ja inhosi maata sydämensä pohjasta, joten meitä on moneksi :-)



Me olemme täällä Englannissa vain vuoden työkomennuksella ja kun täkäläiset vähän päästä toteavat, että mahtaa teillä olla ikävä kotiin niin vastaus on, ettei Suomeen ole ikävä tippaakaan, mutta siellä olevia ystäviä ja läheisiä on kova ikävä. Olenkin vahvasti sitä mieltä, että syy viihtymiseen ja ei-viihtymiseen on sosiaalisessa verkostossa. Jos sitä ei ole, niin ei viihdy, ja päinvastoin, jos on ystäviä, niin viihtyy missä vaan.



Sitä minäkin vain ihmettelen, että miksi ihmeessä Sanna muutititte pois Saksasta. Eihän sinulla ollut (muistaakseni) edes Suomessa ystäviä ja läheisiä? Ilmiselvästi rakastit Saksassa asumista, elinympäristöäsi, ihmisiä, kaikkea, joten miksi ihmeessä lähditte pois paikasta, jossa olitte noin onnellisia. Tuollaisessa tilanteessa, jossa koti on ollut noin rakas (ja kirjoituksesi perusteella teille täydellinen), on aika mahdotonta minkään uuden maan tai paikan pärjätä kilpailussa.



Olen myös sitä mieltä, että kielen osaamisella (ja/tai oppimisella) on TODELLA suuri merkitys uudessa maassa viihtymiselle. Jos vielä sinä puhut saksaa hyvin ja miehesi ei puhu suomea, niin miten ihmeessä kuvittelitte, että olisitte onnellisempia Suomessa kuin Saksassa. Tarkoitukseni ei ole siis syytellä tai arvostella toisten valintoja, vaan ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla miksi halusitte Suomeen.



Kuten joku aiemmin totesikin, niin lyhyen ulkomaillaolon jälkeen, kun Suomessa on ystäväjoukko ja läheiset, paluu on helppoa. (Aiemminkin olen ollut ulkomailla vain runsaan vuoden mittaisia aikoja.) Ystävien lisäksi olen kaivannut talvea, hiihtämistä ja pulkkamäkiä. Lisäksi arvostan Suomessa koululaitosta ja tasa-arvoa, vaikka joidenkin mielestä se tuntuu olevan tasapäistämistä ja huono asia. Tuota rahan perässä juoksemista en tunnista ollenkaan, ehkä en ole ollut tarpeeksi pitkiä aikoja pois, jotta sen huomaisin, tai sitten liikumme ihan erilaisissa piireissä. Kyllähän maassa kuin maassa löytyy snobeja, varmasti Saksassakin.



Sen sijaan kauhulla odotan lasten paluuta suomalaiseen päiväkotimaailmaan, jossa budjettia kiristetään ja lapsiryhmiä kasvatetaan. Ja sitä, että palaan maahan, jossa ulkomaalainen on epäilyttävä, kunnes toisin todistaa. (Tuo oli muuten hyvä havainto, että mieluummin vaikka englantia kuin suomea murtaen! Tosin tästä asiasta on kyllä sanottu, että se johtuu siitä, että useat suomalaiset puhuvat niin paljon paremmin englantia kuin ulkomaalaiset suomea, joten suomalaiset ajattelevat asian hoituvan asioiden paremmin niin päin, siis tämän ulkomaalaisenkin kannalta. Mutta mene ja tiedä.)

kedelig1:

Arki on arki ihan joka maassa.

Arjessakin voi olla niin suuria eroja: Suomessa ei isoja lapsia paljon leikkipuistoissa näy, he ovat päiväkodissa. Asuma-alueilla/esikaupunkialueella ei paljon ole kauppoja eikä kahviloita jne, missään ei näe ihmisiä eikä heidän kanssaan pääsee juttusille.

Kun Baijerissa sanotaan että " hui, onpa nukkuva kylä täällä jalkakäytävätkin nostetaan ylös keskipäivän jälkeen" , niin täällä ne jalkakäytävät on käytössä 7-8:30h ja taas 16-17h, muina aikoina ei ihmisiä kulje. Sitten kun on kuljettu, mennään kotiin ja laitetaan verhot kiinni....

Asumme siis Länsi-Tampereella, sellaisella ihan tavallisella alueella missä on rivi- ja omakotitaloja.

Minusta Suomessa elo on kovin perhekeskeistä, eli muutoin kuin oman perheen (äiti/isä/lapset) kanssa ei kovinkaan olla yhdessä.

Meidän arkeemme Saksassa kuuluivat viikollakin usein yhteinen iltapäivätee/iltaruoka tms. ystävien kanssa, puhumattakaan aamiaisista/kävelyretkistä jne. viikonloppuina. Joulunakin esim. vierailimme toistemme luona, mikä Suomessa kuulostaakin jo aivan epäsopivalta:-)

Saksassa tuli käytyä kahvilla koko perhe yhdessä vielä miehen tultua kotiin, siellä nähtiin sitten muita kotiinpäinvaluvia isiä ja äitejä ja muita tuttuja.

Uskon kyllä että monesti arki voi olla samantyylistä eri maissakin, esim. lapset-päiväkotiin-töihin-lapset-päiväkodista-kauppaan-rumbaa. Mutta ei meillä:-/

Luulen että vastauksen ydin on että yritimme olla järkeviä.



Itse varsinkin laitoin järjen syyt sydämen edelle (vaikken todellakaan ole mikään viileänjärkevä tyyppi, päinvastoin, oikea Hitzkopf):

Mietimme että Suomessa meillä menee taloudellisesti paremmin ja että lapset saavat paremman koulutuksen, koska täällä lasten päivähoidon takia molemmat vanhemmat voivat käydä töissä ja sen takia oma talo/asunto olisi saavutettavissa, meidän kotiseudullamme Baijerissa kun tämä tuntui saavuttamattomalta, hinnat olivat parinkertaisia Suomen hintoihin verrattuna, Suomessa hinnat ovat tosin viimeisten parin vuoden aikana kohonneet kovasti.

Emme me tänne siis rikastumaan tulleet, mutta ansaitsemaan sitä omaa kattoa pään päälle:-)

Toinen syy oli se jossittelun pelko, olimme varmoja että 10-20v päästä olisimme varmaan kysyneet itseltämme was-wäre-gewesen-wenn eli miten olisi ollut jos...

Kolmas (ei nyt niin tärkeä, mutta kumminkin) syy oli lasten suomen oppiminen, he olivat niin pieniä että oppisivat varmaan kielen vielä hyvin (minä en puhu kovin hyvää suomea, enkä ole koskaan puhunut suomea lasten kanssa, he siis muuttivat ummikkoina). Tämä onkin toteutunut, vaikka hitaastikin, mutta Fini puhuu nyt vähän suomea, tulee toimeen kerhossa ja isäni kanssa (äitini osaa sen verran saksaa että on aina tullut hänen kanssaan toimeen).



Neljäskin syy tulee vielä mieleen:-) Mieheni oli edellisessä työpaikassaan Saksassa tyytymätön, muttei ollut löytänyt mitään parempaakaan vaikka oli (osittain tosin vain puolitosissaaan) yli vuoden etsinyt toista työtä; työmarkkinatilanne IT-osaajille oli päätöstä tehdessämme tosi pohjalukemissa ja tilanne Suomessa huomattavasti parempi. Täältä hän löysikin (mieleistä) työtä oitis, olisi ollut ottajaa loppujen lopuksi useammastakin firmasta.



Niin, näin näitä syitä - ihan hyviltä ne kuullostavat vieläkin, järkeviltä.

Mieheni viihtyy täällä muuten ihan ok, valittaa toki siitä ja tästä, mutta olisi valmis jäämään tänne. Mutta sellaisia ne miehet taitavat olla.... Hyvä ystävämme, exäni, on samanlainen, kotona siellä missä tietokoneensa on ja pizzaa saatavilla:-)

Yksi toinen ystäväperhe, skottilais-saksalainen, on muuttanut viimeisten 6 vuoden aikana varmaan 10x, yleensä Saksan sisällä, eikä se perheen miestä ole häirinnyt...



Kai tähän elämään täällä joskus voisi tottua, ja painotus on sanalla voisi. Mutta kun monet asiat ovat sellaisia että EN halua että totun niihin, ja on asioita, joiden kohdalla en halua että lapseni kasvavat ajattelemaan niin, sellaisiin arvoihin ja tapoihin.



Taloudellisestihan tämä on tietenkin enemmän kuin fiasko, muutto ja pari kk ilman tuloja olivat kalliit ja söivät säästömme ja takaisin muutto tulee olemaan sitä myös - harmi että se ensimmäinen pankkilaina ei olekaan asuntoa varten, vaan vain muuttoa... :-/ Mutta sehän on " vain" rahaa, henkinen rikkaus ja tyytyväisyys painavat enemmän.



t. Sanna



PS: on tietenkin vähän pelottavaa mennä myös takaisin, koska kotimaankin näkee nyt erilaisin silmin. Eihän Saksakaan mikään paratiisi ole ja sielläkin monet asiat mättäävät ja kyllä sitä tulee ajateltua ja pelättyäkin, että on ehtinyt vieraantua sieltäkin. Mutta schaumamal, dann sengmasschoo! :-)

näistä on miehen kanssa keskusteltu nyt paljon ja sanoisin, että minulla on hiukkasen epäilys kasvanut siihen suuntaan, etten kestäisi Suomessa (saisinpa töitä täällä...), huomasin ajattelevani/kokeneeni Suomessa ollessa monista asioista samoin kuin Sanna! (Mutta olen myös samaa mieltä kanssasi Kreetta monesta asiasta: mm. saksalaiset voivat olla palveluammateissa tosi töykeitä!)

Minulle viihtyvyyden a ja o on se, että löydän itselleni ystäviä.

Alku on aina uudessa paikassa hankalaa, mutta kun saa muodostettua sen uuden sosiaalisen piirin, niin sitten alkaa rulata.



Minun mielestäni kaikkia niitä kaipaamiasia asioita, SannaSaksasta, voi tehdä myös Suomessa. Käydä kahvilla, kyläillä, metsäretkeillä jne. ystävien kanssa sekä perheenä. Minä ja perheeni teemme niin.

Ja asumme paikkakunnalla, jossa ei asu yhtään meidän sukulaista.



Nämä ihmiset ovat uusia ystäviämme joihin olemme tutustuneet lapsemme kautta (harrastukset, päiväkoti, naapurit jne.).

Olemme huomanneet, että suomalaiset ovat " ujoja" monesti tekemään sen ensimmäisen askeleen eli kutsumaan esim. kylää, kahville, seuraksi puistoon jne. varsinkin jos perheen toinen puolisko on ulkomaalainen.

Mutta kun heidät on itse ensin muutaman kerran kutsunut, alkaa niitä vasta kutsujakin tulla.



Oma asenne ratkaisee tässäkin asiassa, niin kuin monessa muussakin tässä maailmassa. Kuka meidän elämästä päättä: me itse. Jos itsellä on kurja olo, niin vain sä itse voit asialle tehdä jotain.



Jotenkin muistelen, että viime kesänä luin jotain sun kirjoituksia Suomeen muuttamisesta, SannaSaksasta. Ja jo silloin sulla oli aika skeptinen asenne muutosta....



Mutta ihan varmasti teidän olo ja elo helpottuu, kun kesä tulee. Silloin kaikki suomalaiset heräävät " talviunesta" , ihmiset liikkuvat ulkona enemmän. Joka mutkassa on pieniä kesäkuppiloita ja terasseja ja toreilla torikahviloita.



Suomi on ihan toinen maa kesällä!!!!



Nautitaan nyt vielä kevät hangista, hiihtoretkistä jne. sitä ennen!!!

tulee minulle väkisinkin mieleen että onko teillä todellisia ystäviä Suomessa sekä ihania sukulaisia. Itse olen asunut Keski-Euroopassa muutamassa maassa, Saksa mukaanlukien jo lähemmäs kymmenen vuotta ja olen saanut kovasti ystäviä ja viihtynyt, mutta paluu kotimaahan on kokoajan mielessä ja tässä muuttorekkaa alammekin pikkuhiljaa pakkaamaan, IHANAA!!

Minun kaikki sydänystäväni ovat lapsuusajalta ja ovat edelleenkin minulle kaikista tärkeimpiä ystäviä, rehtejä suomalaisia, ilman teennäistä kohteliasta tapaansa... joku kun kirjoitti että suomalaiset kun ovat niin töykeitä jne minä taas koen että eivät turhaan kehu ja mielistele vaan sanovat niinkuin asiat ovat ja minä itse kestän sen paremmin kuin ainaisen mielistelyn. Minulle oli todella vaikea sopeutua aikoinani Jenkkeihin sekä muutama kuukausi Argentiinassa olivat elämäni koetinkiviä, huh!



Usein myös mietin tekstejänne lukiessani että mistä päin Suomea olette kotoisin, missä oikeesti on noin " kauheeta" ei itä-Suomessa ainakaan =)

Ehkäpä moni on Suomessa asunut jossakin lähiössä ja sukua ei ole saatika kunnon ystäviä, se on helpompi lähteä ja pysyä pois, muualta maaailmasta saa kyllä helpommin " ystäviä" kuin suomalaisista, jos vaan kelpuuttaa semmoiset nuoleskelijat ystävikseen, todellisista tunteista piittaamatta, aitoutta ei välttämättä ole niinkuin suomalaisilla, sitä minä taas kaipaan...



Meitä on moneen junaan!

tulee minulle väkisinkin mieleen että onko teillä todellisia ystäviä Suomessa sekä ihania sukulaisia. Itse olen asunut Keski-Euroopassa muutamassa maassa, Saksa mukaanlukien jo lähemmäs kymmenen vuotta ja olen saanut kovasti ystäviä ja viihtynyt, mutta paluu kotimaahan on kokoajan mielessä ja tässä muuttorekkaa alammekin pikkuhiljaa pakkaamaan, IHANAA!!

Minun kaikki sydänystäväni ovat lapsuusajalta ja ovat edelleenkin minulle kaikista tärkeimpiä ystäviä, rehtejä suomalaisia, ilman teennäistä kohteliasta tapaansa...

Kyllahan minulla OLI itsellani todellisia ystavia Suomessa silloin kun siella asuin. Tosiaan niita ihmisia, joita oli tuntenut lapsesta saakka. Mutta kylla minun kohdallani se vuosikausien asuminen toisessa maassa ja tapaaminen korkeintaan kerran vuodessa on aikalailla etaannyttanyt niista lapsuuden ystavista. Ole onnellinen, jos sinun ystavyytesi ovat moisen koetinkiven kestaneet!

Minun ja suomalaisten ystavieni valit alkoivat etaantya saman tien kun muutin pois. He eivat juuri halunneet kuulla mun uudesta elamastani ja kotiseuduistani ja kokemuksistani. En tieda ottivatko sen jotenkin leuhkimisena tms. jos yritin jutella ja kertoilla omista asioistani, tai muuten vaan ajattelivat, etta minulle ei sitten se Suomi

kelvannut

ja ottivat asian henkilokohtaisesti? Kuitenkin siis tavatessammekin juttelu pysyttaytyi niissa heidan Suomen jutuissaan, joista kuitenkin itse aika pian vieroittautui.

Ihania sukulaisia minulla on omat vanhempani ja sisarukseni, mutta en usko, etta pitaisin heita niin ihanina, jos asuisin naapurissansa. Heita on ihanaa nahda ja kanssaan jutella puhelimessa yms. mutta ei minulla ole heita ikava niin, etta sen takia vaikkapa kaipaisin Suomeen.

Usein myös mietin tekstejänne lukiessani että mistä päin Suomea olette kotoisin, missä oikeesti on noin " kauheeta" ei itä-Suomessa ainakaan =)

Ehkäpä moni on Suomessa asunut jossakin lähiössä ja sukua ei ole saatika kunnon ystäviä,

Niin, ja mina olen kotoisin maaseudulta Etela-Suomesta, oikein mukavalta pienelta paikkakunnalta sinansa. Kauniit maalaismaisemat, metsat ja linnunlaulut ja koko sukuni asui siina muutaman kilometrin sateen sisalla. Siella olisi varmaankin edelleen ihan turvallista asua ja olisi suku ja ne vanhat koulukaverit siina ymparilla, mutta kylla ahdistaa ajatuskin, etta sinne pitaisi taas muuttaa.

se on helpompi lähteä ja pysyä pois, muualta maaailmasta saa kyllä helpommin " ystäviä" kuin suomalaisista, jos vaan kelpuuttaa semmoiset nuoleskelijat ystävikseen, todellisista tunteista piittaamatta, aitoutta ei välttämättä ole niinkuin suomalaisilla, sitä minä taas kaipaan...

Ethan varmaankaan sentaan itsekaan oikeasti kuvittele, etta kaikki maailman ihmiset suomalaisia lukuunottamatta ovat " nuoleskelijoita" ja teeskentelijoita? Kylla ihan kaikkialla maailmassa ihmisilla on oikeitakin ystavia, ja se, mita sina pidat nuoleskeluna ja teeskentelyna lienee vain paikallista kohteliaisuutta ja paikallisittain hyvia tapoja. Kylla Suomenkin ulkopuolella on ihan mahdollista saada hyvia, laheisia ystavia, joiden kanssa ollaan avoimia ja suorapuheisia. Minusta on oikein mukavaa, etta

sen lisaksi

voi olla myos runsaasti tuttavia, joiden kanssa ei tarvitse olla niin laheisia, eika tarvitse rakennella yhteisia tunnesiteita, mutta silti saa mukavaa juttuseuraa, sosiaalisia kontakteja, rupattelua yms.

Tosiaan, meita on moneen junaan.

Vastaanpa minakin, kun on muutto suht tuoreessa muistissa. Muutimme Suomeen viime kevaana 4 saksankielisessa maassa vietetyn vuoden jalkeen. Asuimme ekat 2,5 v Munchenin liepeilla ja sitten 1,5v Wienissa. Mies olisi halunnut jaada, hanella oli hyva tyopaikka, viihtyi siina ja ansaitsi hyvin. Mina halusin muuttaa takaisin, koin tukehtuvani kotiin. Mielenkiintoista,etta meidan kokemuksemme Saksasta ovat paljolti samanlaiset, kuin Sannan Suomesta...En mina, eika mieheni viihdytty Baijerissa. Olen jalkeenpain mietinyt, miksi kokemus oli niin ikava, vaikka innoissamme sinne muutimme (ei ollut eka ulkomaanmuutto sillonkaan).

Tassa joitain kohtia :

-Muutimme vaaraan paikkaan:pikkukyla Munchenin itapuolella, maaseudun keskella, ihan unelias ja kuollut iltaisin ja viikonloppuisin-tulimme pk-seudulta Suomesta (Starnberg olisi varmaan ollut ihan eri kokemus..)

-Kielitaidon puute alussa todella vaikeutti.Saksassa kaikki lomakkeet saksaksi ja englatia puhutaan TODELLA HUONOSTI virastoissa, jos soitti peraan ja kysyi selvennysta (no, opettelin kylla sitten saksaa). Muutenkin koin paperiasiat hyvin byrokraattisiksi.Ja saksalaiset naapurimme (juristeja)olivat vahvasti samaa mielta(ei kylla Suomen KELA paljon jaa jalkeen siina byrokraattisuudessa)

-Pimeys talvella yllatti.Saksassa saastetaan katuvalaistuksessa. Ei puhettakaan,etta talvisaikaan olisi voinut lahtea pimean tultua ulkoilemaan.Mitaan ei nahnyt.Kunnon valaistus oli vain paakadulla. Liikunnallisena ihmisena karsin siita,ettei paassyt illalla lenkille.Punttis ei ole sama asia. Suoemssa on pitka pimea talvi, mutta ainakin taalla pk-seudulla on todella hienosti valaistut ulkoilurieitit.

-Ihmiset arogantteja. Luin ihmeissani, kun Sanna kirjoitti, miten Suomessa etuillaan jonossa.Me miehen kanssa raivostuttiin useaan otteeseen, kun Munchenissa ihan pokkana ihmiset kaveli keskella jonoa meidan eteen. Samoin liikenteessa-suljettavaa kaistaa pitkin ajettiin mahdollisimman pitkaan ja viime tingassa kiilattiin avonaisen kaistan autojen eteen.Naita ilmioita ei ollut Wienissa, joss kuitenkin muuten kaaosmainen liikenne.Enka tosiaan ole Suomessa havainnut. vaikka ovathan ihmiset Suomessa muuten aika epakohteliaita-tavat puuttuvat.

-Myohastelevat laakarinajat.Yli tunnin odotus laakarilla ei ollut harvinaista, saattoi menna kaksikin. Tiedan kylla syyt tahan, mutta silti harmitti kun sairaan lapsen kanssa istui odotushuoneessa.Onhan yksityislaakrisysteemi kieltamatta hyva, mutta tuo odotuttaminen harmitti aina. Suomessakin kaytetaan yksityislaakareita, enka kylla ole 10 min kauempaa joutunut ikina odottamaan. Ja kylla mun mies pitkanpennin joutui niita sosiaalivakuutumaksuja palkastaan saannollisesti maksamaan-ettei se laakari iilmaista Saksassakain ollut. Varsinkin, jos ei usein niita palveluja tarvinnut.



Hyvia puolia meista taas oli ihanat Alpit siina lahella-ja muutenkin lyhyet valimatkat naapurimaihin. Mitas viela tulisi mieleen...halvempi hintataso ja miehen parempi palkka. Ja toisaan-lapsiystavallisyys. Eivat kuitenkaan riittaneet syyksi sinne jaamiseen.



Suomeen muutettiin kotikaupunkiini pk-seudulle. Minun olisi kylla vaikea kuvitella asuvani Suomessa muualla kuin taalla Helsingin lahella. Niin kuin moni muukin on todennut, niin ovathan suomalaiset aika ,hmm (mietin diplomaattista sanaa),no juntteja. Asutaan ihanalla pientaloalueella 15 km junamatkan paassa Hgin keskustasta.Harrastusmahdollisuuksia paljon, erittain hyva paivakoti ja koulutilanne.Meidan sukulaisiamme ja ystavia asuu lahella.Siskoni ihan tuossa kavelyetaisyydella.Ihanaa ,kun lapsemme voivat leikkia serkkujensa kanssa. Parasta minusta kuitenkin on,etta nyt mulla on omaa elamaa kodin ulkopuolella (saksankurssit eivat riittaneet).Aloin lukea toista tutkintoa yliopistossa ja olen ihan innoissani siita. Olen kylla samaa mielta Sannan kanssa siita, etta taalla tyossakayntia arvostetaan yli kaken.Koen usein olevani kummajainen, kun opiskelen, enka ole toissa.Osasin varautua siihen henkisesti, enka anna sen vaivata. Teen mista tykkaan kaikkein eniten nyt ja olen kiitollinen,etta siihen on taloudellisesti mahdollisuus. Valmistun kylla aikanaan ja ehdin sitten taas olla toissa kun lapset isompia (on jo yksi tyoura takana).

Tiivistetysti, minusta Saksassa on varmaan parempi asua, jos aiti haluaa olla kotona lasten kanssa. Jos kuitenkin aitikin haluaa kodin ulkopuolelle toihin, on se minusta Suomessa helpompi jarjestaa.



Ei ole ollenkaan poissuljettu,etta muutetaan taas ulkomaille joku kaunis paiva.Molemmat vanhempani auvat ulkomailla ja mieheni on vain puoliksi suomalainen, joten siteet tanne ei kuitenkaan ole niin vahvat. Nyt kuitenkin viihdytaan taalla. Lapsilla on turvallista ja viihtyisaa. Opintoni edistyvat. Meilla kay paljon ystavaperheita, kayn kavelyilla ystavattarieni kanssa, nahdaan sukulaisia.Elama huomatttavasti sosiaalisempaa kuin ulkomailla asuessa. Arki on mutkatonta.



Tasta tuli nyt paljon pidempi sepustus kun oli aikomus. Enka tieda oliko siita apua.Mutta ap:lle sanoisin oman kokemukseni perusteella,etta jos muutatte takaisin, niin valitkaa asuinalue tarkkkaan-silla on todella paljon merkitysta.

maarie:

näistä on miehen kanssa keskusteltu nyt paljon ja sanoisin, että minulla on hiukkasen epäilys kasvanut siihen suuntaan, etten kestäisi Suomessa (saisinpa töitä täällä...),

Asumme Hollannissa, mutta mieheni kolleegat asuvat Venäjällä, USA:ssa, Bulgariassa, Kazakstanissa, jne. Hän tekee töitä kotoa käsin ja netin kautta sekä käyttää puhelinta. Aina välillä matkustaa johonkin ko. maista. Palkan hän saa UK:sta :). Tulipa mieleeni, että olisiko sinun alaltasi mahdollista löytyä tai keksiä itselleen etätyötä, kotoa tehtävää työtä, jossa kuitenkin on kaiken aikaa tekemisissä työkavereiden kanssa?

Tämä siis otsikon vierestä, mutta tulipa mieleeni näitä kirjoituksia lukiessani.