Millaista oli tulla takaisin Suomeen asumaan?

Menee nyt aiheen vierasta, mutta pakko kysya, että milla alalla miehesi on, ja mita kautta on loytanyt tuon etatyon?



Me asutaan UK:ssa ja miehen tyo pitaa meidat visusti suurkaupungin lahettyvilla. Mies on tietoturva- ja -tekniikka-alalla. Haave olisi kuitenkin muuttaa taalta ihan keskelle maaseutua, jonnekin pieneen kylaan, mutta tuskinpa mieheni saisi toita tuollaisen paikan lahettyvilta. Etatyota on mietitty kumpainenkin, jos vaan tilaisuus loytyisi.

omalta alaltani en osaa kuvitella saavani etätyötä, niin Suomasta kuin Saksastakaan. Tosin omaa etätyötäni (ilman palkkaa.. vain kuluja) ovat olleet jatko-opinnot, joita olen voinut tehdä suomalaiseen yliopistoon myös täältä käsin.

Mieheni " ostettiin" tekemänsä ohjelman mukana, joten hän sai itse aika paljon määrätä työsopimuksen ehtoja. Tosin hänen firmassaan suositaan tuota etätyötä ja ovat saaneet hyviä työntekijöitä sillä tavalla, että on ihmisiä, jotka eivät halua jättää kotimaataan, ovat korkeasti koulutettuja, mutta maassa ei juuri ole heidän koulutustaan vastaavaa työtä. En tiedä, onko tämä yleistymässä, mutta tässä firmassa käytäntö on tämä. Ohjelmoijat asuvat suurin osa kotimaassaan ja me Hollannissa, koska alussa oli yhteistyötä kahden hollantilaisen kanssa. Muista syistä sitten juutuimme tänne. Vain yrityksen ylin johto, markkinointi-ihmiset sekä palkanmaksu tms. ovat firman toimiston tiloissa.

musta täällä Saksassa ei koskaan ole lapsia leikkipaikoilla. Me ollaan joka päivä eri paikossa ja lapsia ei näy. Kaikki esikoisen koulukaverit vihaavat ulkona oloa.



Me taas olemme miehen kanssa kiinnittäneet huomiota että täällä ei Reisverschluss toimi. Ja entäs ne Stauschaut " Zwischen das und das 12 kilometer..."



Mitenkäs saksalaiset suhtautuvat saksaa puhumattomaan: " ich verstehe nix" .



ja ei pahalla vaan aivan valehtelematta kun asutiin kaupungissa niin JOKA PÄIVÄ sain todistaa kun autot ajaa päin punasin, kun jalankulkijoilla jo vihreät, sain todistaa lukuisia läheltä piti tilanteita kun kääntyvä auto ei viitsi katsoa takaa tulevaa jalankulkijaa, sain myös todistaa kaksi vakavaa pyöräkolaria (jossa myös pyörällä vihreä valo). Siksi en ikinä voinut päästää lasta yksin koulusta kotiin.



Näitä riittää. Mutta pointtini ei ole se että Saksa on erityisen kamala maa vaan se että KAIKIALLA ON HYVIÄ JA HUONOJA PUOLIA. Se jonka mielestä yhdessä maassa kaikki on paremmin kuin toisessa katsoo kyllä joidenkin vaaleanpunaisten lasien läpi.



Itse viihdyin paremmin Suomessa (asuttiin ensin Saksassa, sitten Suomessa ja nyt taas Saksassa pysyvämmin) mutta se ei todellakaan johdu Saksan jostain absoluuttisesta huonoudesta. Kun muutta uuteen maahan, oli se Suomi tai mikä tahansa muu niin pitää oikeasti lopettaa virheiden etsiminen ja kaikki vertailu " omaan" maahansa. Siinä ei ole mitään järkeä ja ainoa joka siitä kärsii on vertailija itse.

tuli mieleen etä otetaanpa nyt ihan esimerkiksi yksi ero Suomen ja Saksan välillä: Saksassa ihmiset " puuttuvat" toistensa elämään paljon enemmän kuin Suomessa: kaikkea pitää kommentoida, nin hyvässä kuin pahassa. Naapureita " valvotaan" . Tässä on puolensa, toki on hyvä että on ns. kollektiivista huolehtimista. Toisaalta mun päivän voi täysin pilata kun joku ulkopuolinen tulee valittamaan ties mistä. Mulle esim. kauhistellaan kun kuljetan poikaa rattaissa (hän tosin on vain 2 vuotta mutta näyttää 5-vuotiaalta...). Kyllähän näitä riittää. Toisaalta olen oppinut että tietyllä kyyläämäisellä (tai siis mikä aluksi tuntui musta kyyläämiseltä) saksalaiset tarkottavat vain hyvää! Olen myös sitä mieltä että lapsia saa tiettyyn pisteeseen ojentaa kuka tahansa. Joskus asiaa kuitenkin pahentaa kun lapseni uhmassa kiukkuaa suomeksi niin joku tantta tulee valittamaan lapselle ja torumaan tätä kun " eihän sinua edes ymmärrä" . No joo, mutta siis minusta on kuitenkin kiva kun ihmiset juttelevat täällä enemmän ja tervehtivät jne.



Pointtini siis on että ei tällasista asioista voi sanoa että yksi on oikein ja hyvä, toinen väärin ja huono. Kaikki riippuu siitä mihin on tottunut ja millainen ihminen on luonteeltaan.



Sanna, tosi kurjaa jos sinusta tuntuu tuolta! Ja siis sinulla on ilman muuta oikeus mielipiteeseesi. Jos sinusta tuntuu tuolta niin sillon sinusta tuntuu eikä kukaan voi sanoa että olet väärässä! Kuitenkin jo se että sinä nimeät asioita jotka Suomessa ärsyttää ja sitten minua saattaa ärsyttää juuri samat asiat Sakassa, kertoo että nämä ovat hyvin subjektiivisia juttuja ja että sitä näkee mitä haluaa. Minä siis myös. Mutta tässä kysyttiin että miltä tuntuu muuttaa ja sillon jokainen on oikeutettu kertomaan miltä juuri hänestä tuntuu, eli en yhtään vähättele tuntemuksiasi!!



Aika paljon riippuu myös asuinpaikasta, me asuttiin Kauniaisissa ja joka kerran kun menin terveyskeskuksen päivystykseen lapsen takia niin jouduttiin odottamaan maksimissaan puoli tuntia. Täällä taas vaikka olisi aika varattu niin ollaan aina vähintään se puoli tuntia myöhässä. Ei tämäkään siis ole niin että yhdessä maassa aina näin ja toisessa näin.



Hyvää jatkoa kaikille ja toivon että jokainen oppii viihtymään siellä missä nyt sattuukin asumaan =)



Kent ja lapset



Ps. Muistakaa että yksi tärkeimmistä asioista on että ette anna lapsille ennakkoluuloja ja hehkuta jonkun maan huonoudella tai hyvyydellä. Lapsella on oikeus nauttia ja luoda itse oma käsityksensä.

Olemme asuneet kehteen otteeseen UK:ssa, Aasiassa ja nyt pari vuotta USA:ssa. Jokainen ulkomaankeikka on ollut ikimuistoinen, olemme viihtyneet paremmin kuin hyvin ja lähtö on ollut aina haikeaa. Silti juuremme ovat vahvasti Suomessa.



Minusta juuri kotimaani on antanut meille eväät tähän kansainväliseen elämään. Eväät olemme saaneet kieltenopetuksen, lukion ja yliopiston vaihtopoiskelustipendien ja ulkomaantyöharjoittelujärjestelyjen muodossa. Ja tarkemmin kuin ajattelee, jo maailman historian ja maailman uskontojen opiskelu peruskoulussa on valmentanut meitä maailmankansalaiseksi. Nyt, äitinä maailmalla, olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut suomalaiset äitiys/vanhempainetuudet. USAssa äitiysloma on säälittävän lyhyt ja osa siitäkin usein palkatonta.



Suomessa meillä on ihana joukko ystäviä, sosiaalisisa ja lämpimiä lappilaisia. Hyvät ystävät eivät kadehdi eivätkä arvostele toistensa elämänvalintoja. Minua onkin lähinnä kannustettu ja ihmiset ovat aina olleet valtavan kiinnostuneita perheeni kuulumisista maailmalla matkatessamme. Osa ystävistäni on kaltaisiamme maailmanmatkaajia, osalla onni lepää tutuilla kotikonnuilla. He eivät odota minun tekevän samanlaisia elämänvalintoja kuin he, enkä minä arvostele heidän valintojaan pysyä juurillaan. Tärkeintä on, että jokainen löytää onnensa. Ja kotiseudulla yhä elelevät elävätkin rikasta elämää. Sen sain taas viime vierailulla huomata. Ihmisillä meni niin kauhena mukavasti ja elämä tuntui niin mutkattomalta!! Oli ihanaa huomata kaikilla menevän niin hyvin!



Kotiin ystävien ja sukulaisten pariin onkin aina ihanaa mennä ja olemme iloksemme saaneet heitä joukoittain myös vieraaksi maailmalla ollessamme. Kaverit ovat sikaihania siksikin, että tietävät itse, mistä meiltä Suomen kodista löytyy kahvinkeitin. Minä saan usein rötköttää omalla kotisohvallani kun muut hyörii keittiössäni. Ja kun vieraat lähtevät, ovat aina siivonneet kipponsa ja kupponsa. Saattaneet tyhjentää tiskikoneenkin. Ja osaavat panna sen päällekin!Miten mutkatonta ja leppoisaa meillä onkaan! Usein vieraat soittavat, että ollaanko kotona ja kun ollaan, tulevat ruoat kainalossa ovesta ja ehdottavat, että lämmitetäänkö sauna. Ilman muuta!!!! Eikä kyse ole yhdestä tai kahdesta ystävästä, vaan iloisesta isosta ystäväkatraasta, jonka menossa ja meiningissä tuntemattomatkin viihtyy. Meinaan toisinaan joku tuo toiselta paikkakunnalta tulleen ystävänsä mukana kylästelemään ja on ihan taattu juttu, että tulokas viihtyy ja tuntee itsensä tervetulleeksi joukkiossamme. Myös me raahaamme uudet ystävämme mukaan kaveritapaamisille. Lopputulos on usein sitä, että päättävät yksissä tuumin lähteä seuraavana päivänä spinning tunnille tms. aivan kuin olisivat pitkäänkin tunteneet.



Jos joskus asetumme pysyvämmin johonkin maahan, voi se aivan hyvin olla Suomi siinä missä mikä muukin maa. Se, kuinka hyvin uusiin olosuhteisiin sopeutuu riippuu aina ihmisestä itsestään. Suurkaupungissakin voi onnistua elämään rajoitettua ja suppeaa elämää. Täytyykin olla valmis tekemään töitä sosiaalisen verkoston rakentamiseksi ja olla aktiivinen ja innovatiivinen. On myös muistettava, että aina uuteen paikkaan muutettaessa ne ihmiset sillä ympärillä elävät jo elämiään eikä heillä välttämättä ole työ- ja perheelämiltään sekä omilta ystäväkuvioiltaan aikaa tutustua uusiin ihmisiin. Voi olla, että jo olemassaolevien ihmissuhteiden hoito muiden perhe- ja työtouhujen ohella on työlästä. Ei se sitä tarkoita, että he olisivat tylyjä ja sisäänpäinkääntyneitä, jo ei heti uusilel ihmislille löydy sijaa. Kaikkeen ei vain ole aikaa. Uskon kuitenkin, että mukaan meininkin voi päästä, kunhan on itse aktiivinen ja yrittelijäs.



Ja muuten, meillä päin bussikuskit, kaupantädit ja muut palvelun ammattilaiset tervehtivät iloisesti asiakkaitaan, ovet avataan perässätulijoille ja tuntemattomille lohkastaan pari vitsikästä juttua sopivan paikan tullen. On muistettava, että tylyjä tyyppejä ja juntteja mahtuu jokaiseen maailmankolkkaan.

..kuinka maassa viihtyy. Tulen itsekin pieneltä paikkakunnalta, isosta suvusta ja minulla on Suomessa paljon ystäviä. Mutta en elä Suomessakaan ystävieni kautta ja tuskin asettuisin pienelle paikkakunnalle vaikka perheeni siellä asuukin.



On eriasi olla työkomennuksella ulkomailla kuin kasvaa ulkomaalaisen puolison kautta kiinni uuteen perheeseen ja maahan. Varsinkin paluumuuton kannalta sillä on merkitystä; tuleeko mieheni viihtymään Suomessa jne. Viihdyn Saksassa erinomaisesti ja meidän ei tarvitse lähteä Saksasta mutta punnitsemme mahdollisuutta asua Suomessa. Monet asiat on järjestetty eri maissa eri tavoin. (Esimerkiksi Saksaan verrattuna huono terveydenhuolto on minulle tosi ongelma Suomessa, voin kuvitella miltä Sannasta tuntuu kun kuulee terv. keskuslääkärin tekevän gyn. tarkastuksen tai kun lastenlääkäriä ei ole mailla halmeilla)



Siis halusin vain sanoa; kiitos kaikista kirjoituksista. Täytyy katsoa, ehkä vielä rohkenemme kokeilla parin vuoden Suomi-aikaa.

Hei,

Itse asuin Espanjassa 9 vuotta. Tutustuin mieheeni, seurustelimme 6 vuotta jonka jälkeen menimme naimisiin. Tyttäremme ehti myös syntyä siellä ennen muuttoamme Suomeen. Olemme asuneet Suomessa nyt reilun vuoden. Asumme Tampereella. Muuttoprojektimme " henkisellä tasolla" kesti vuosia. Eli sitä mietittiin ja harkittiin pitkään. Mieheni (espanjalainen) oli aina innostuneempi asiasta kuin minä. Minä epäröin ja epäröin, tiesinhän mitä elämä täällä oli. Lapsemme syntymän jälkeen olin kuitenkin valmis muutokseen koska tiesin että missään ei lapset kasva yhtä " vapaasti ja turvallisesti" kuin suomessa. Odotin että muutto olisi shokki ja rankka. Toisin kävi. Olen nauttinut joka päivästä täällä Suomessa. Kun lähdin ulkomaille olin nuori tytönhupakko joka ei osannut antaa arvoa monille asioille. Silloin en jaksanut kiinnittää huomiota puhtaaseen ja upeaan luontoon. Asiat myös hoituvat täällä kuten sanotaan. Lastentarha on kuin eri maailmasta. Espanjassa se oli kallista ja en tykkänyt paikallisesta tavasta. Espanjassa lapset menevät kouluun 3 vuotiaina! Täällä sentään saavat nauttia lapsuudesta. Suomessa on paljon avustuksia kuten lapsilisät. Espanajssa ei näitä ole. Myös tärkeä asia on tämä turvallisuus. ARVOSTAKAA sitä hyvät ystävät. Ei muualla maailmassa lapset leiki yksin puistoissa ja tai mene ilman vanhempia kävellen kouluun. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin mutta en kadu päivääkään muuttoamme. Mieheni on myös sopeutunut hyvin. Toki monia asioita espanjasta ikävöimme kuten elämän asennetta ja sitä " ulkokulttuuria" . Ystäviä nähdään kahviloissa ja elämää elätään joka solulla! Espanjan televisio on viihdyttävä ja musiikki ihanaa. Kahvista puhumattakaan ja paikallisista ruoista.

Asiat mitkä eniten ärsyttivät ja ärsyttävät edelleen täällä Suomessa ovat - niin vähäpätöinen asia kuin TV. Suomen television tarjonta on suorastaan säälittävän huono ja siitä pitää vielä maksaa. JOtain aivan käsittämätöntä. Toinen asia on tämä jo aikaisemminkin mainittu auto/ajokulttuuri. Se on kyllä jostain tosi landelta!!!Täällä ei todellakaan osata ajaa saatika pysähtyä suojatien eteen - vaikka laki niin edellyttää.

Toinen aivan käsittämätön asia on tämä muka niin hieno terveydenhuolto. Tampereella ainakin sen taso on jotain todella käsittämätöntä. Odotusajat on pitkiä ja nämä " omalääkärit" ovat jotain yleisjantusia jotka sanovat että osta buranaa (huom. jos edet saat ajan lääkärille......)Ja siitä pitää vielä maksaa - ja näillä veroilla!!!??? Hammaslääkäriin sain ajan 9 kk odotusajan jälkeen. Lapsellemme hankimmekin heti ensimmäiseksi sairasvakuutuksen, muuten tästä ei tulisi mitään. Espanjassa julkinen terveydenhuolto on huomattavasti korkeatasoisempaa ja HUOM. ilmaista...vaikka veroja ei makseta Suomeen verrattuna juuri mitään.

Vaateostokset ja muut ostokset kuten kengät on vaikeita täällä. Suomessa on hyvin suppea valikoima tavaroita. Mieheni myös aina päivittelee näyteikkunoiden apaattisuutta. Ne eivät ole myyviä.

No, tuo sinäänsä oli vain kommentti.

Mutta lyhyesti sanoisin että oma asenne auttaa kovasti. Ehkä meillä auttoi tämä vuosien pohdinta ja henkinen valmistautuminen.

Sinulle Sanna, tsemppiä! Olisi ihan mukava tutustua sinuun. Itse asumme toisella puolella kaupunkia kuin sinä.

Itse aloitin täällä Suomessa heti työt ja olenkin ollut tosi kiireinen viimeisen vuoden, se varmasti tavallaan on myös helpottanut sopeutumista. Ei ole ollut liikaa aikaa pohtia näitä juttuja.

Aurinkoista kevättä kaikille - missäpäin maailmaa sitten olettekin.

onkohan vain sattumaa vai tuntevatkos isämme ehkä toisensa, olivatko juuri pohjoisessa molemmat?



Jos haluaisit, minut kiinni sannasaksasta@gmx.de -osoitteesta.



:-)

Lahdin Suomesta Englantiin vahaksi aikaa...ja aikaa vierahti 7vuotta. Naimisiin, 2 lasta ja sitten yhteisesta paatoksesta Suomeen. Nyt 2v oltu taalla ja just viime viikolla tehtiin " alustava suunnitelma/paatos" lahtea takaisin Englantiin.



Eka vuosi oli tosi rankka, tietenkin. Molemmille kulttuuri-shokki oli todella suuri. En kokenut itseani enaa Suomalaiseksi, ehka asiaan vaikutti, se etta olen pohjoisesta ja muutimme paakaupunki seudulle, mika oli molemmille ihan vierasta aluetta.



Ihmiset ovat toykeita, juntteja kuten joku tuossa aikaisemmin sanoi. Ja kaikki pyorii oman navan ymparilla. Vain Suomi on jotain. Tuntuu etta Suomalaiset kulkevat silmat puoliksi kiinni, eivatka edes halua nahda mita muualla on. Ei kaytostapoja, byrokratia hel....tti. Ja kuinka totta onkaan " vain yksi ainoa oikea tapa" ...



Kuhea ikava Englantiin, enka nyt tarkoita etta siella kaikki olisi ruusuista, ei todellakaan, mutta kuten tuossa ylempana mainittiin, sosiaaliset suhteet ovat ainakin minulle ne tarkea asia. " Your home is where your heart is."



Hyvaa kevatta kaikille, Suomessa, Saksassa, Englannissa tai missa vain olettekin. Toivottavasti loydamme kaikki sen oikean paikan asua.

Me ei muutettu suomeen, mutta muutettiin muualle Eurooppaan. :) No, just noita mainitsemia asioistasi vähän kaipailen, siis lääkärit oli mun mielestä siellä tosi hyviä. Miehen palkka oli parempi kuin täällä, jne... Koulut ei BWssä vakuuttanut, Pisan mukaan ne oli huonoimmasta päästä ja sen kyllä huomasin itsekin kun toisten äitien valituksia kuuntelin lasten kotitehtävärumbasta... BW on hyvä paikka asua. Tässä vähän kaipuuta takaisin... Ihmiset joskus hermostutti, kun jotkut aina tietää kaiken paremmin ja haluaavat yksityisasiatkin kysellä, mutta toisaalta se oli myös mukavaa, kun sai helposti kontakteja ja mitäs sitä salailemaan muutenkaan... :) Suomessa käydessä en tiedä mitä puhuisin, siellä iskee itsellekin vaivautunut tunne, kun tietää ettei ihmiset halua olla niin avoimia. Nyt on taas uusi kieli ja uudet kuviot. Paluumuutto BWn ei ole edes suunnitelmissa, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa saattaa tulla ajankohtaiseksi. En osaa sua auttaa, muuten vaan vastasin, kun satuin viestisi lukemaan... :) Mutta noin yleisen viihtyvyyden ja mielekkyyden kannalta olennaista on, että miehesi löytää suomessa myös jonkun selvän funktion. Muuton jälkeinen sopeutuminen yms, yllättää rankkuudellaan jos ei ole mitään järkevää tarkoitusta olla uudessa paikassa... tietysti riiippuu myös luonteesta miten sellasen turhautumisen kanssa jaksaa elää. Maahanmuutto on mun kokemuksien mukaan tosi rankkaa ja turhauttavaa, kunnes sopeutuu. Ne ihanat asiat mistä haaveilee, on aika paljon vähemmän ihania, kun menee kulttuurishokin ihanuus-vaihe ohi ja todellinen sopeutuminen alkaa.

minulla on samanlaisia kokemuksia ihmisistä täällä. Heillä on mielipide kaikkeen ja puuttuvat minunkin asioihini (ihana talvipäivä matkalla pulkkamäkeen: miksi 3v. istuu pulkassa, eikö hän osaa kävellä??..). Minusta on tullut täällä suorastaan taisteluhaluinen. Mutta koulu mielestäni tarjoaa lahjakkaalle lapselle enemmän kuin suomalainen (ja BW:ssä & Bayerissa on Saksan parhaat koulut)..ja meillä on ollut onneakin koulun suhteen.

Puhumattomuus yms. ärsyttää Suomessa mutta kaipaan Suomen mutkattomuutta, niin pankkiasioissa kuin ihmissuhteissakin. Kai meidän pitäisi kokeilla pari vuotta siellä. Toivottavasti mies saa sieltä töitä, ja minä myös. Ehkä eniten pelottaa miehen viihtyminen, kai täytyisi asettautua pääkaupunkiseudulle?.

mutta kerronpas omista kokemuksista uudelleen:) Eli meillä muutto Saksasta oli iso vikatikki. Minulla saksalainen aviomies, joka puhui kielikurssin arvosanojen mukan suht hyvää suomea, mutta työnsaanti oli silti todella vaikeaa. Minulla oli kyllä aivan mahtava työpaikka Suomessa. Taloudellisesti Suomesa meni ihan kivasti, mutta sitten kaikki muut mätti. Mies ei sopeutunut Suomeen ja olikin tosi allapäin. me tehtiin päätös, että meidän perhe ei voi hyvin Suomessa, myytiin asunto ja suurin osa tavaroista ja muutettii takaisn Saksaan, ja ratkaisu oli hyvä. Kyllä täällä on paljon avoimemmat ihmiset, paremmat lääkäripalvelut yms.. Kannattaa harkita todella tarkkaan ja olla myös varma, että haluaa muuttaa Suomeen. Se on stressaavaa ja kallista puuhaa alkaa järjestää takasin muuttoa, varsinkin lasten kanssa! Suomi on ihana paikka käydä lomalla, ja silloin tuntuukin unelma paikalta, mutta asuminen on eri juttu, ainakin miedän tapauksessa:) Jos epäröitte vielä muuttoa, miettikää vielä, kunnes olette aivan 100% varmoja, että haluatte muuttaa.

Jeps, vaan kouluvertailuja en ole tehnyt osavaltioiden välillä... :) Omani ei ole edes kouluiässä, ystävien juttuja vaan oon seurannut ja itsekin kävässyt tunteja opettamassa ala-asteella, muttei sen kummempaa laajempaa kokemusta. Varmasti tiedät itse niistä paremmin...



Luulen, että Helsingin alue on helpoin kun on muitakin ulkomaalaisia. Ystäväpariskunta (nainen saks, ja mies suom) kertoi, että naiselle oli suomessa tosi vaikeeta, vaikka myös oppi kieltä, mutta koki ettei päässyt piireihin mukaan... Mun mies haaveilee joskus suomeen muutosta, mutta mä en sinne sitä vie... :) Siis meille on molemmille ollut nyt tämä muutto BWstä tänne uuteen maahan ollut nyt sen verran rankka, että ei tee mieli muuttaa minnekään. Suomi mulle mahdollisuutenakin on ihan utopistinen ajatus, kun musta ihmiset on seillä niin surkeen sisäänpäin kääntyneitä... no, oon tästä tänne aiemminkin kirjoittanut. Mulla on siellä ihana perhe ja suku ja monta hyvää ystävää, mutta jotenkin sellanen yleisfiilis on jäänyt viime vuosien vierailuilta, että ihana käydä, unelmalomat, mutta ei ikinä enää asumaan... No, parasta olla sanomatta viimeistä sanaa... :) Joutuu tässä vielä muuttolaatikoita pakkaamaan kun oikein vannotta... :) Mutta jos teistä tuntuu se oikealta, niin kannattaa kokeilla, voihan se olla, että tykkäätte kovastikin. Yhdelle ystävälle sanoinkin kerran, että jos aina haaveilee jostakin ja on siksi tyytymätön mieli, niin tottakai kannattaa kokeilla. Vaikka muuttais takaisinkin (ihan kauhea rumba, yhdyn siinä tuohon joka suomeen muutti ja nyt takaisin saksaan), niin ei se menetys ole. Jos sitten on tyytyväinen niin sittenhän se muutto ja paluumuuttokin tekivät tehtävänsä... siis elämää ei voi lyödä lukkoon, eikä se kannatakaan. Jos tuntuu että voimia on kokeilla, niin kokeilkaa. Onko teillä mahdollista esim koittaa vuoden olla suomessa kalustetussa asunnossa ja vuokrata omanne saksassa, tms.? Sillai voi lopullista päätöstä vähän pitkittää eikä mene ihan mahdottomaksi touhuksi jos joutuukin palaamaan, toisaalta saa myös aikaa järkätä asiat suomessa kuntoon rauhassa, jos ei ole kiire saada muuttolastia perille... no, tämä nyt vaan ideana. Iloisia suunnitelmia sulle.



Anteeks jos kuulostin kamalan realistiselta, mutta oon vaan itse niin kuoleman väsynyt näistä muutoista, että en enää jaksa hehkuttaa maan vaihdon ihanuutta... ihmettelen itsekseni joskus, että palaako mun seikkailunhalu ikinä enää, vai sainko jo yliannostuksen näistä maan muutoista, kun nyt neljännestä selvisin ehjin nahoin... :)

Nyt on pakko kommentoida muiden kirjoittajien näkemyksiä, vaikken varsinaiseen kysymykseen osaakkaan mitään sanoa.



Eivät kaikki suomalaiset ole sulkeutuneita- olemme tähän saakka asuneet Itä-Suomessa ja minun mielestäni ihmiset siellä ovat paljon tuttavallisempia ja välittömämpiä kuin täällä Etelä-Saksassa. Vaikutelma voi tietysti johtua myös omasta vajavaisesta schwäbisin kielitaidosta, mutta kyllä itäsuomalaiset toistaiseksi vetävät pidemmän korren! Joten kokemukset sekä Saksassa että Suomessa riippuvat varmasti asuinpaikasta (maalla/kaupungissa/idässä/lännessä...)

tuo itäsuomalaisten avoimuus pitää kyllä minunkin mielestä paikkansa. Toisaalta pääkaupunkiseutu on varmaan ainoa vaihtoehto miehen työnsaannin ja viihtyvyyden kannalta (tarvitsee kulttuurivirikkeitä ympärilleen..). Ja varmaan asunnon vuokraus olisi järkevintä; en kestäisi ajatusta, että haluaisimme takaisin mutta oma talo täällä olisi jo myyty. Mutta on vaan niin paljon asioita, joita tulisi ottaa huomioon ja jotenkin minusta tuntuu, että tulisimme pikapikaa takaisin..Toisaalta haluaisin kokeilla. Jos jollakin vielä asioita, joita tulisi ottaa huomioon tai olette ko. tilanteessa kokeneet, kertokaa!

Nyt toista kertaa paluumuuttajana Suomessa, luulisi että ekalla kerralla olisi oppinut jotain.

Asuimme miehen kanssa USA:ssa, ja vuonna 2002 muutimme Suomeen ensimmäistä kertaa, silloin viihdyimme vain 10 kk. ja päätimme että Suomi ei olekaan meitä varten joten muutimme takaisin. Mutta taas iski koti-ikävä ja raskauden myötä muutimme taas takaisin tänne vuonna 2004. Nyt siis kohta 2 vuotta sitten. Alku oli hankala, mutta ajan myötä kai sen ikävän takas maailmalle unohti. Mutta nyt on alkanu mieltä taas kaihertaa.



Rasittaa tämä pitkä ja kylmä talvi. Ja myös se että on vaikea " päästä piireihin" , vaikka mieheni osaa jo jonkun verran suomeakin. Kummallakin on kyllä töitä, ettei siitä voi valittaa, mutta kuitenkin minulla menojalkaa vipattais. Enkä oikein edes osaa selittää miksi. En vain yksinkertaisesti enää viihdy täällä. Varsinkin kotikaupunkimme ahdasmielisyys ahdistaa... Joten minäkin varoita että kannattaa miettiä tarkaan ja kun luulee olevansa varma, miettii vielä kerran. Ja senkin jälkeen jättää oven auki takaisin...

Muutimme takaisin Suomeen tammikuussa kylmimpään mahdolliseen aikaan, asteita oli mukavat -27 astetta. Samalla meihin iski vatsatauti, ja muuttomiehiä opastin käyden välillä vessassa oksentamassa.

Vaikka kaikki alkoikin vaikeimman kautta, alkaa arki vähitellen helpottaa. Lapset ovat sopeutuneet hyvin uuteen kouluun (saksalainen koulu Helsingissä), ja pieninkin on päässyt mukavalle perhepäivähoitajalle.

Muutimme takaisin nimenomaan töiden vuoksi, vaikka ansiotaso täällä onkin Saksaa paljon matalampi. Sain itsekin täältä melkein heti töitä, ja olen nauttinut siitä, että kuulun taas työyhteisöön, ja saan tehdä taas muutakin kuin olla kotona.

Kielen puolesta muutto oli mahtava: on ihan eri asia vitsailla omalla kielellä, ja lainata kirjoja suomalaisesta kirjastosta. Tätä puolta en edes tajunnut näin paljon kaivanneeni.

Luulen, että itselläni olisi saattanut masennus iskeä, jos en olisi onnistunut saamaan niin nopeasti töitä. Nyt ei ole aikaa eikä energiaa haikailla vanhaa kotikontuaan Saksassa, jossa viihdyin loistavasti.

Suunnittelemme sinne kesäksi lomamatkaa, ja tapaamme silloin vanhoja kavereita ja kuljemme vanhoilla kotikaduilla ihailleen kauniita maisemia.

Arki on arkea molemmissa maissa erilaisine hyvine ja huonoine puolineen.

Itse olen vielä jumittunut toistaiseksi perheeni kanssa Saksaan mutta paluumuutto Suomeen kummittelee mielessä.Mielenkiintoista oli lukea näitä kokeumuksianne. Olen muuten kotiutunut Saksaan mutta työtilanne äityislomaltani paluun jälkeen tulee varmaan olemaan se ratkaiseva tekijä. Ellei täältä löydy mielekästä työtä niin sitten varmasti aletaan harkitsemaan muuttoa vakavammin. Mieheni on saksalainen ja kummasti lomia suunnitellessamme hän ainoa hinkuu Suomeen :-) Hän on kovasti perhekeskeinen muutenkin joten suomalaisten hitaastilämpiäminen (todellakin kyllä riippuu alueesta, eivätkä saksalaisetkaan niin äkkiä päästä lähelle...) ei varmaan olisi ongelma. Minulle Suomen plussia ovat selvästi vaihtuvat vuodenajat (Dusseldorfissa ei ole oikeaa talvea), hiihtelyt järven jäillä, marja- ja sienimetsät, puhdas ja runsasjärvinen luonto sekä turvallinen ympäristö lapsia ajatellen, unohtamatta mutkatonta ja joustavaa asioidenhoitoa, saksalainen byrokratia ja paperisota saa joskus pään kipeäksi. Kaipaamaan jäisin taatusti huomaavaisia ja puheliaita ihmisiä sekä aikaista kevättä ja pitkää kesää. Kadulla kävellessä kun kevätaurinko lämmittää kasvoja ja ihmiset hymyilevät, ei täältä yhtäkkiä olekaan kiire mihinkään :-))

Täällä on aivan järkyttävän kamalaa. En tosin sanoisi että muutto Suomeen oli väärin, sillä nyt ainakin tiedämme ettemme halua asua täällä, ei tarvitse jossitella...

Me siis muutimme Tampereelle viime heinäkuussa, saksalainen mieheni ja kaksi lastamme, silloin 3v ja 1v. Itse olin asunut Baijerissa 15v, olin lähtenyt heti kirjoitusten jälkeen v.1990. Taustatietona vielä ettei minulla ollut Suomeen tuona aikana juurikaan kontakteja, vanhempani ja pari muuta sukulaista asuvat tosin vielä(kin) täällä mutta emme ole superläheisiä eikä minulla ollut täällä enää läheisiä ystäviä.



Ensimmäiset viikot olivat kivoja, oli kuin olisi ollut lomalla, mutta tosi äkkiä tuli arki vastaan ja se ei täällä todella ole/ollut täällä sellaista mihin olin tottunut ja ihan kaikki ärsyttää, nostaa verenpainetta ja kiehuttaa sappea - tai yksinkertaisesti masentaa tai saa minut sanattomaksi " kraizkrzinesen - w-i-e-ka-n-n-m-a-n-b-l-o-ß...????"



Ihan jo autonajo: liikennesääntöjä ei noudateta yhtään, punaisia päin ajaminen on ihan Volkssport, kukaan ei päästä jalankulkijoita yli, ajetaan nenä persuksissa vaikka olisi kuinka liukasta, ei väistetä, Reißverschlußverfahren on täysin vieras juttu - tätä voisi jatkaa loputtomiin... und ich dachte, Münchner können nicht autofahren.... (mir san ausm Oberland...)

Apropos säännöt, niistä ei täällä muutenkaan paljon välitetä, nix Mittagsruh. Der Finne an sich, der muß ja heimwerken dürfen. Tja, nix für Ungut:-)



Terveyspalvelut: no en tosiaan lähde viemään sairasta lasta odottamaan kuutta tuntia johonkin terveyskeskukseen, missä ei edes ole lastenlääkäriä. Yksityisellä saat sitten maksaa itsesi kipeeksi.

Myös koettua: tilaan ei-suomenkielentaitoiselle miehelleni ajan terveyskeskukseen, sanon vielä ettei mies puhu suomea - no kiva, ei puhu lääkärikään englantia. Eikä ollut vain kerran näin... En väitä että Saksassa olisi erilaista, mutta suomalaiset kun tuppaavat aina parjaamaan saksalaisten puuttuvaa englanninkielentaitoa.



Korostaen suomea puhuvat ovat (suomalaisten mielestä) aina epäilyttäviä, parempi on kun puhuu englantia ja heittää siellä täällä sanan suomea joukkoon, palvelu paranee huomattavasti... Ja ennen kuin kukaan ehtii sanomaan: minä _en_ ole nyrpeä asiakas, eli nix wie-man-in-den-Wald-ruft....



Raha ja omistaminen ovat tosi tärkeitä täällä ja sekös tällaista köyhisperhettä ärsyttää; tämä kuuluu myös tuohon ich-kapiers-nicht-kategoriaan, on niin tärkeää että on oma talo että laitetaan lapset (kokopäivä) hoitoon jo ihan pieninä.



Tekstiä tulisi varmaan vielä huomisaamuun asti, mutta lähden - kärjistettyine mielipiteineni - tästä nukkumaan... :-)



t. Sanna



PS: täällä ei ole kylpyammeita!!!! Voikohan kylvynkaipuuseenkin kuolla?