Miksi joku tervehtii/puhuttelee toista mainiten nimen: "hei ville" "moi kaisa"

Vierailija kirjoitti:

Keski-Euroopassa on myös tuo tyyli.

Ranskassa on epäkohteliasta tervehtiä ainoastaann: Bonjour.Aina pitää lisätä vähintään madam tai monsieur, jollei tiedä nimeä.Ja tietty englanninkielisissä maissa nimellä.

Vierailija kirjoitti:

Keski-Euroopassa on myös tuo tyyli.

No ei todellakaan ole, vai mitä ihmeen maata pidät Keski-Eurooppana. Saksankielisissä maissa ei ole tapana puhutella etunimellä edes satunnaisia petikumppaneita.

En edes tiennyt työkavereiteni etunimiä, ennen kuin siellä otettiin käyttöön firman sähköposti ja osoitteet olivatkin muotoa etunimi.sukunimi eikä herr.sukunimi tai titteli.sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on tässä se poikkeava. Liki kaikkialla muualla on kohteliasta käyttää puhutellun ihmisen nimeä.

Nyt on niin jenkkikakkaa sun kaikki muut maat, etunimellä esimerkisi pomon tai vanhemman ihmisen puhuttelu on ns. sivistysmaissa niin törkeä etikettivirhe, että sitä pidetään vittuiluna.

mölli kirjoitti:

Koska suomalaisetkin alkavat viimein oppia kohteliaita ja mukavia tapoja kanssakäymiseen.

Etunimen käyttäminen on kyllä monessa maassa kaikkea muuta kuin kohteliasta. Suomessakin alkoi vasta 60 luvulla, kun siirryttiin teitittelystä Ruotsin perässä sinutteluun.

Se voi jäädä "päälle" jostain. Meille harjoitteluun tulevat nuoret pitävät siitä ja jotkut ovat sanoneetkin, että ilahtuvat, kun heidän nimi muistetaan.

Sähköposteista tuli mieleen, että se tuntuu vähän kummalta, kun saa "Dear Maija" sähköpostin täysin tuntemattomalta. Mutta minua ei muodollisuudet hetkauta tai jonkun tapa puhuakaan.

Luokkayhteiskunnassa  ylemmät saivat käyttää alempiensa etunimiä mutta toisinpäin se ei ollut sallittua vaan piti kutsua rouvaksi, herraksi tai ammattinimikkeellä: pastori, lehtori jne. Tästä syystä etunimen käyttö tuollaisissa tilanteissa saa edelleen monelta niskakarvat pystyyn. Se alleviivaa arvoasetelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapa ei vaan sovi suomen kieleen ja tapakulttuuriin. Suomessa kohteliaisuus on ennenkaikkea tilan antamista, nimen hokeminen on siihen nähden tunkeilevaa.

Toisin kuin monet luulevat, ulkomaiset tavat eivät ole automaattisesti parempia, vaan olisi hyvä osata noudattaa kuhunkin kieleen ja kulttuuriin sopivia tapoja ja vaihdella niitä tilanteen mukaan.

Itselläni nousee karvat pystyyn jos esim. puhelinmyyjä puhuttelee etunimeltä. Toinen kauhistus oli entinen pomo, joka hoki nimeä ihan joka lauseessa. Ja kaiken kukkuraksi hänen seinällään oli jokin englannista käännetty lista "näin saat ihmiset toimimaan kuten haluat" tms. - Ja tässä listassa ensimmäisenä oli tuo etunimen käyttö. 

Jos joku haluaa kiinnittää huomioni, on etunimen käyttö tietenkin ok. Myös kirjoitetussa tekstissä hyväksyn sen, jos viestin sävy on muutenkin epämuodollinen. Mutta tavallisessa puheessa tai muuten muodollisessa tekstissä tulee usein juuri tuo yläpuolelle asettumisen vaikutelma tai halu manipuloida minua jotenkin.

Paremmuudestahan tässä ei olekaan kysymys, vaan erilaisista kulttuureista ja sovinnaisista tavoista. Suomessa taas silmiin katsomista pidetään rehellisenä ja arvostavana, mutta jossain muualla taas varsinkin ylempiarvoista kohtaan loukkaavana. Kättely on meille normaali ja kohtelias tapa, mutta jossain muualla taas ei vieraan käteen pidä mennä tarraamaan vaan kumarretaan etäämmältä.

Juuri tätä minäkin tarkoitin. Tietenkään kyse ei ole paremmuudesta, mutta täälläkin jotkut vastaajat ovat olleet esim. sitä mieltä että tämä tapa johtuu mm. siitä että "suomalaisetkin alkavat vihdoin oppia kohteliaisuutta". Tämä on juuri se väärinkäsitys, että muiden maiden tavat ovat "oikeaa" kohteliaisuutta ja suomalaiset tavat väärää. Moni myös opettelee kohteliaisuuskulttuuria ulkomailla matkaillessaan, mutta ei osaa tietoisesti käyttää suomalaista kohteliaisuuskoodistoa. Etunimen käyttö ei ole Suomessa kohteliasta vaikka olisi sitä jossain muualla. Myös teitittely on hieman päälleliimattua Suomessa, vaikka siihen toki ollaan ainakin jossain vaiheessa totuttu. Suomalainen perinteinen kohteliaisuus kielessä on juuri sitä etäisyyden ottamista, muun muassa jättämällä viittaus puhuttelun kohteeseen pois. Esim. "saisiko olla leipää?", on parempi kuin "saisiko teille olla leipää?" saati sitten "saisiko Maijalle olle leipää?".

Nämä ovat hyviä esimerkkejä:

Esim. "saisiko olla leipää?", on parempi kuin "saisiko teille olla leipää?" saati sitten "saisiko Maijalle olle leipää?"

Perinteinen "saisiko olla leipää" tosiaan "antaa tilaa" puhuteltavalle ja sen voi kokea kohteliammaksi muodoksi. Se ei ylennä eikä alenna kohdetta, eikä manipuloi häntä. Kun siihen lisää puhuttelun (Te / sinä / Maija), kysymyksestä voi kokea jonkinlaisen persoonaan kohdistuvan arvoasettelun: Saako teille olla leipää...(kun jollekin toiselle ei). / Saako Teille (minua paremmalle) olla leipää. / Saako Maijalle (lapsenomaiselle) olla leipää. jne. Näitä lisäyksiä ei tietenkään ääneen sanota, mutta ne voi olla aistittavissa. 

Tämä persoonaton puhuttelu voi itse asiassa olla äärimmäisen hienovaraisen eleetöntä kohteliaisuutta ja tasa-arvoistamista. 

Jotenkin ilahduin kovasti tästä vastauksesta. On hienoa, että joku vielä ymmärtää tätä hienovaraista kielenkäyttöä ja osaa analysoida sitä, samalla kun jotkut muut ovat jopa sitä mieltä että tällaisen pohtiminenkin on vajaaälyistä.

Puhutteluihin todellakin liittyy myös valta-asetelmat. Minun on vaikea kuvitella, että puhuttelisin firman toimitusjohtajaa etunimeltä vaikka firmassamme toimitaankin varsin epämuodollisesti. Sen sijaan kun hän puhuttelee minua etunimeltä, hän joko tietoisesti tai tiedostamattaan tuo esiin asemaansa minuun nähden, mitä en pidä erityisen kohteliaana ellei valta-aseman korostamisella ole tilanteessa mitään funktiota.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Mä en tykkää itse siitä yhtään. Minusta se on jotenkin äärimmäisen ärsyttävää.  

Tulee vähän semmonen olo, että mitäs pahaa mä nyt olen tehnyt kun mua ihan nimeltä pitää kutsua.

Just. eli tahallaan koetat kääntää kohteliaan, juuri sinut huomioivan käytöksen loukkaukseksi. Jep, jep. Jatkossakin muistan ystävieni nimet ja käytän niitä tervehtiessäni ja keskusteluissa, huolimatta marttyyreiden mielipiteistä.

Sortist mutta minusta tuollainen puhuttelu juurikin ON loukkaavaa. Siinä toinen juurikin asettuu jollakin tapaa ylemmäs ja on ylimielinen, kuten tuossa joku jo sanoikin. 

Miten? Millä tapaa puhuttelija on sinua "ylempänä", jos hän käyttää nimeäsi kun tervehtii sinua?

Kaikenmaailman asioista sitä suomalaiset vetävätkin herneen nenään!!!

Juuh, kaikesta sitä voikin mielensä pahoittaa. Mutta siinä hommassahan ollaan kyllä ihan maailman ykkösmaa...

Minun mielestä ihan normaalia toimintaa ja ihan mukavaa.

Ne on varmaan sosiaalityössä😒 Se on tapa herättää luottamusta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta etunimen käyttö on tunkeilevaa jos se ei liity juurikin tilanteeseen, että haluaa kiinnittää sen tietyn ihmisen huomion erityisesti.

Jos kaksi ihmistä keskustelee kasvokkain ja toinen sanoo, että "mitä sinulle Maija kuuluu" sen sijaan että sanoisi "mitä sinulle kuuluu" on etunimen käyttö selvästi tunkeilevampaa ja ärsyttävämpää. Etunimen käyttö viittaa jotenkin siihen, että Maijalle ei voi kuulua mitään kovin ihmeellistä ja toinen haluaa asettua tämän Maijan yläpuolelle teennäisellä puhetavallaan.

Jos joku minulle alkaa tuolla tavalla puhumaan niin ainoa järkevä tapa vastata siihen on sanoa jotakuinkin "kiitos hyvää, Anneli. Mitä sinulle Anneli kuuluu" korostaen myös toisen etunimeä.

Siis mistä ihmeestä te revitte tuon ajatuksen, että tuossa olisi jotain negatiivista lisämaustetta? Päinvastoin, nimen käyttäminenhän osoittaa positiivista huomioimista, tämä ihminen haluaa osoittaa, että pitää sinusta ja haluaa huomioida sinut, eikä vain murahdella yleisiä ksysymyksiä seinille tai harakoille.

Kyllä täytyy olla päässä tai vähintään itsetunnossa jotain vikaa, jos näkee noissa jotain hyökkäävää tai alistavaa, mitä helkkaria?

Se on sitten eri asia, jos joku tarkoituksella painottaa nimeäsi jotenkin kummallisesti, silloin on varmasti jotain pahaa mielessä, mutta kyllä sellaisen erottaa erikseen.

Luonnostaan tulee itse käyttäydyttyä luontevan ystävällisesti ja odottaa samaa muilta itseä kohtaan.  Yksi epäkohtelias tapa on lähestyä minua kysymällä:  "Mitä nimelleni kuuluu"? Eräs tytär on oppinut puhuttelutavan äidiltään. Moni muukin on sanonut, ettei tykkää tavasta. Tuntuu kuin minulle puhuttaisi suoraan tilanteessa poissa olevana, eli aika näkymätön olo syntyy ja tuntuu kuin puhuttelija tuntisi ylemmyyttä minua kohtaan. Onneksi ei nähdä usein, niin epämiellyttävä ja ärsyyntynyt olo tulee.

Tuossa kohtaa voisi heilutella käsiä kysyjän edessä ja todeta :  Huhuu, tässä olen!

Jotkut sanoo että puhuttelutapa lähentää mutta itse koen asian eritavalla. Se ei lähennä vaan kuulostaa ikääkuin mitä nimelleni kuuluu tai mitä tää  on vailla. Ja varsinkin jos aksentti on tosiasiallinen. Riittää normaali tervehdys. Nimenkäyttäminen esim palaverissa keskustelun osana on eriasia.

Työpaikalla yksi manipuloiva henkilö käyttää tuota ja tuntuu että yrittää tuolla tavalla hallita muita ihmisiä että saa tämän hämilleen ja otteeseensa.

Itselläni tulee nimellä tervehtimisetä väkisinkin mieleen että olisin velkaa henkilölle vähän niinkuin "no ei oo sustakaan kuulunut"

itselläni nousee karat pystyyn siksi että juurikin jokainen jonka tota tiedän käyttävän on kaksinaamainen ja manipuloiva.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitinkin tuossa aiemmin, että itse käytän tervehtimisessä ja puheessa paljon etunimiä. Ja minustakin on kiva, jos joku esim. kysyy että Hei Maija, miten meni lomapäivä jne.. Mutta ymmärrän että joku ujo ihminen kokee sen tunkeilevana.

Kivasti sitten leimasit ujoiksi ne jotka tästä tavasta ei tykkää. Suomi ei muuten ole ainoa maa, jossa etunimeä ei viljellä. Joissain kulttuureissa etunimen käyttäminen henkilöstä voi olla suorastaan loukkaavaa, ellei ole riittävän tuttu.

Minä teen tuota, se on yleinen tapa Venäjällä :) Muutin Suomeen vasta, kun olin 13, enkä ole päässyt tavasta vielä eroon.

Teen tätä jos haluan osoittaa toiselle, että pidän hänestä erityisesti. Jotenkin läheisempi tapa puhutella toista.

Sehän on mukava tapa. Minua ambulanssikuski puhutteli nimeltä, oli mukavaa. Persoonallista, ei persoonatonta toimintaa.