Lue keskustelun säännöt.
Vasta 21v ja nyt jo "elämä pilalla"
21.12.2016 |
Tästä saattaa tulla melkoinen romaani, jos joku jaksaa lukea ja kommentoida niin olen kiitollinen. Kaipaisin kipeästi tsemppiä ja neuvoja.
Olen siis 21v ja tällä hetkellä ollut työttömänä alle vuoden. Olen kuitenkin valmistunut ammattiin. Olen ns. huonosta perheestä, lapsuutta sävyttivät narkomaani-isä, joka on nykyään jo kuollut sekä alkoholisoitunut ja masentunut äiti. Olin kuitenkin aina kympin oppilas ja se kenestä suku odottaa jotain suurta, koska minussa olisi kuulemma sitä kuuluisaa potentiaalia vaikka mihin. En kotioloissani oppinut oikeastaan mitään taloudenpidosta tai yleisesti elämästä, ja sekin omalta osaltaan kostautuu nyt. Taustalla on myös paniikkihäiriötä, masennusta yms.
Noin vuosi sitten elämäni oli mallillaan, olin työsuhteessa (tosin määräaikaisena), vakaassa parisuhteessa ja tulin toimeen. Isovanhempani on aina auttanut minua taloudellisesti ja olenkin aina ollut ainakin hieman hänen taloudellisesta tuestaan riippuvainen, tätä tukea olen "ansainnut" mm. hyvällä koulumenestykselläni. Sitten erosin ja työt loppuivat, masennuin melko pahasti ja jouduin hunningolle. Säästöni jouduin käyttämään uuden asunnon takuuvuokraan ja yleiseen elämiseen ja kaiken muun mitä sitten työttömyyskorvausta sainkin pelasin, juhlin, shoppailin. Kuitenkin koko ajan toivoin ja odotin sitä parempaa huomista ja olin täysin varma löytäväni nopeasti uuden työpaikan ja minulla ei mitään hätää ollut tämän isovanhemman rahallisen tuen ansiosta. Nyt tämä kuukausittainen avustus kuitenkin loppui kesällä yllättäen, sillä en hänen mielestään käyttänyt kaikkea potentiaaliani ja muiden odotuksia ja päässyt yliopistoon ensimmäisellä yrittämälläni. Välimme ovat tällä hetkellä hyvin huonot ja koen alittaneeni kaikki odotukset mitä harteilleni on kasattu vuosien aikana. Minua ei esimerkiksi kutsuttu heille jouluna syömään, veljeni kyllä.
Nyt omasta luottavaisuudesta ja tyhmyydestä johtuen velkaa muutamia tuhansia, pikavippejä, osamaksuja jne. Kahden kuukauden vuokra rästissä, joista vuokranantaja tänään soittikin ja antoi tammikuun alkuun asti aikaa. Luottotiedot ovat vielä puhtaat, mitään ei ole mennyt perinnästä ulosottoon asti. En kuitenkaan enää todennäköisesti luottotietojani pysty pelastamaan mikäli en voita ensi viikolla lotossa tms. Olemme aina aiempina jouluina saaneet tältä isovanhemmalta huomattavat rahasummat joululahjaksi, ja siihen luotin vielä viime viikkoon asti. Tällä summalla olisin saanut kaikki velkani maksettua pois ja pelastettua tilanteen ja olisin vielä muutaman kuukauden sen jälkeenkin elänyt sillä summalla pelkästäänkin. Uskoin, että hänen mielestään kuukausittaisen avustamisen lopettaminen olisi tarpeeksi "rangaistusta", mutta ilmeisesti en saa euroakaan. Tämän tajuttuani romahdin totaalisesti ja tajusin olevani pulassa. Sen verran sain itsestäni revittyä irti, että varasin ajan velkaneuvontaan. Sinnekin on kuitenkin parin kuukauden jono. En enää tiedä mitä teen. Todennäköisesti olisin jo hypännyt junan alle jos en kokisi huonoa omaatuntoa veturinkuljettajan traumatisoimisesta. En ole pystynyt puhumaan ongelmastani aiemmin kenellekkään, niin nyt oli pakko avautua tänne. Pelkään jääväni loppuiäkseni velkavankeuteen parikymppisenä tehtyjen virhearviointien vuoksi ja jo pelkkä luottotietojen menetys on tällaiselle "kympin tytölle" aivan järkyttävä epäonnistuminen. :(
Kommentit (30)
Kaikki ylimääräiset kulut karsi pois. Tarkkaile mistä ostat ja mitä. Pidä tarkkaa kirjaa kuluistasi ja menoistasi. Mieti aina vähintään kolme kertaa, ennen kuin ostat. Älä tee kiireessä mitään talouteen liittyviä päätöksiä. Vaikka kuka tyrkyttäisi mitä diiliä, niin pyydä aikaa perehtyä sopimukseen ennen allekirjoittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on ammatillinen koulutus. Et päässyt yliopistoon, joten isovanhempasi ajattelee, että et ole opiskelija vaan yhden koulutuksen hankkinut henkilö jonka on aika mennä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhempi on halunnut kannustaa sinua ja siksi tukenut rahallisesti. Tuotit pettymyksen ja siitä syystä isovanhepi ei nyt halua syytää rahaa holtittomaan elämiseesi. Et voi kiukutella ja syyttää isovanhempaa (tai lapsuutta) omista virheistäsi. Jospa tämän jälkeen osaisit arvostaa aiemmin saamaasi tukea. Voi olla, että luottamus on hankala saada taksisin. Tsemppiä.
Isovanhempani ei ole tietoinen elämäni holtittomuudesta vaan lopetti rahallisen avustuksen juurikin vain yliopistoon pääsemättömyyden vuoksi. Siihen, etten sisälle yliopistoon päässyt vaikuttivat sen aikainen masennuskausi, erosin poikaystävästäni reilu kuukausi ennen pääsykokeita ja viimeiset viikot ennen koetta etsin itselleni asuntoa ja olin aivan romuna. Erosin siis keväällä, rahallinen avustus loppui kesäkuussa ja holtittomasti elin sitten kesä-lokakuu. En tiedä kenen luottamuksen olen pettänyt? En ole kuitenkaan ikinä luvannut pääseväni yliopistoon tai saavani kymppejä kokeista tai olematta sössimättä raha-asioitani?
Ap
Voin lohduttaa sua että samassa iässä olin vielä tyhmempi, tein niin paljon velkaa että "parhaimmillaan" ulosotossa oli yli 15 000 euroa saatavia. Olin hieman yli 30 kun sain maksettua kaiken pois ja tiedot puhtaaksi.
Ja tiedän myös ton tunteen, kun ne kaikki velat kaatuu päälle ja tekisi vaan mieli hypätä junan alle. Mutta enpä hypännyt, vaan suurin apu oli myöntää tilanne sekä itselleni että läheisille. En minä mistään rahallista tukea saanut, koska kaikki silloin yhtä rahattomia oltiin, mutta jo henkinen tuki riitti siihen että pääsin jaloilleni. Eniten jännitti kertoa omille vanhemmilleni, koska kuulin jo korvissani sen "jessus olet kakara tyhmä" -puheen. Mutta ei sitä tullut, vaan tsemppiä ja apua.
Nyt otat kaikki laskut eteesi ja soitat velkojat läpi ja pyydät maksuaikaa. Pääasia että saisit hoidettua sen vuokran pois, että et saa häätöä. Vuokra on se, mikä maksetaan AINA ensin. Sitten soitat niille isovanhemmillesi ja myönnät rehellisesti tilanteen. Ehkä he auttavat, ehkä ei. Mutta riski on otettava.
Eikä se luottotietojenkaan menetys mikään maailmanloppu ole. Velkoja se on siellä niinkuin muutkin, erona on vain se että muutamaan vuoteen et pysty tekemään lisää velkaa. Moni maksaa kulutusluottojaan yms pankeille ja ovat ihan yhtä suuressa velkavankeudessa, kuin ne jotka maksavat velkojaan ulosottoon.
Kyllä se siitä! Velkaa on kuitenkin vielä vähän ja aina pitää muistaa, että se on kuitenkin vain rahaa, josta selviää rahalla. (mielen)terveyttään ei kannata sen takia menettää!
Ihan oikein että rahallinen avustaminen on loppunut. Opiskelu ei ole mikään palkittava teko, muutkin käyvät opintojen ohella töissä, ja tekevät hommia elämänsä eteen vaikka tuleekin eroja, masennuksia yms.
Nyt rupeat googlettamaan vuokratyöfirmoja. Eli haet töihin sellaiseen yritykseen, joka vuokraa työntekijöitä yrityksille. Hymyssä suin vakuutat että sinähän teet reippaasti ja innoissasi mitä tahansa työtä. Ja sitten teet. Siitä saa rahaa. Rahat käytät velkojesi maksuun. Ostat itsellesi tasan kaurapuuroa.
Bileet, shoppaus yms. on nyt loppu. Jos sinulla on kaveripiiri, jossa harrastetaan tällaista elämää, on sinun lähdettävä kaveripiirissä. He yrittävät vain vetää sinua alas, ja haluava juhlia rahoillasi. Sinulla ei ole varaa siihen elämäntyyliin, joten lakkaa yrittämästä.
Mun on omasta köyhästä opiskeluajasta sen verran vähän aikaa, että on pakko sanoa: mun mielestä lauseessa "olen juhlinut 2 kuukauden aikana vain hilitysti muutaman kerran" on jotain vialla. Muutama kerta ei mahdu hillittyyn kahteen kuukauteen. Mulla ei ollut varaa juhlia edes hilitysti kuin parin kuukauden välein...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä hetki ei määritä sinua. Tämä on sitä, kun opettelee itse elämään ja hoitamaan asioita, eikä siinä ole vielä niin etevä. Ja elämä on sitä, että näitä hetkiä tulee melko jatkuvalla syötöllä vastaan, sinä vain kasvat ja kehityt niiden kohtaamisessa. Vaikka sinulla menee huonosti, SINÄ et ole huono. Hyvä oppia erottamaan asia tai tilanne, ja sinä, persoonasi toisistaan.
Jos olisin sinä, niin menisin käymään isovanhempani luona. Hyväksyisin myös, jos rahallinen avustus loppuu, ihmisen on jossakin vaiheessa kuitenkin opittava elämään. Mutta en hyväksyisi suvusta ns. "pois heittämistä", eli ei kutsuta sukujuhliin jos ei ole juuri semmoinen ihminen kun toinen haluaa. Tästä sinun pitäisi puhua, kysyä onko tämä todellisuudessa sitä, mitä he haluavat ja tajuavatko he, minkä päätöksen oikeasti tekevät. Heidänkin teoillaan on seuraukset, kuten sinunkin. Sinun seuraus on nyt se, että suku on pettynyt. Jos he jättävät itsekeskeisesti ja ajattelemattomasti sinut pois sukujuhlasta, heidän seuraus on se, että he menettävät siinä sinut. Eli sinun on myös osattava pitää puolesi, he eivät saa pompotella ja "uhkailla" sinua suvun ja hyväksynnän voimin, jos he päättävät, että et ole tervetullut, eivät hekään ole tervetulleita sinun elämään.
Tsemppiä, toivottavasti jaksat lukea kilometriviestin! Tämä tosiaan on vaan tätä, ojanpohjalle ja sieltä taas ylös,ennenkuin joku taas tiputtaa sinut alas. Toivottavasti löydät myös jonkun, joka heittää välillä avuksi köyttä, tai nostaa sinut jopa ylös.
Vierailija kirjoitti:
Mun on omasta köyhästä opiskeluajasta sen verran vähän aikaa, että on pakko sanoa: mun mielestä lauseessa "olen juhlinut 2 kuukauden aikana vain hilitysti muutaman kerran" on jotain vialla. Muutama kerta ei mahdu hillittyyn kahteen kuukauteen. Mulla ei ollut varaa juhlia edes hilitysti kuin parin kuukauden välein...
Sehän nyt tietysti riippuu aivan siitä, mitä juhliminen on. Jos se on sitä, että mennään kaverille ja juodaan vähän samalla kaljaa, voi aivan hyvin juhlia vaikka 4 kertaa parin kuukauden sisään, tai enemmänkin. Ei se aina ole sitä, että mennään heittämään satasia baareihin. Hyvän juhlan saa aikaiseksi vaikka kiljulla ja hyvällä seuralla sekä tuulella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt niele ylpeytesi ja selitä tilanne avoimesti isovanhemmallesi ja veljellesi ja pyydä apua. Olet siinä iässä jossa kantapään kautta opetellaan elämän realiteetteja ja mokaaminen on yleistä. Itseä auttaa kun ajattelen vaikka kymmenen vuoden päähän: kun olet valmistunut yliopistossa, töissä ja vaikka perheellinenkin, tämä nuoruuden vaikeus tuntuu enää kokemukselta muiden joukossa, ei maailmanlopulta. Luottotiedotkin saat takaisin vaikka ne menettäisit.
Ymmärrän täysin tuon kympin tytön syndrooman mutta aikuisena joutuu valitettavasti tottumaan siihen että virheitä sattuu eikä siitä kymppirivistä pysty kukaan pitämään kiinni. Nyt vaan sinnittelet, noin vuodessa tilanteesi paranee varmasti ja tällaista elämä välillä vaan on.
Isovanhemmat ovat ehkä todenneet, että sinun taloudellinen auttaminen ei auta sinua, vaan pikemminkin mahdollistaa huonon elämäntavan pelailuineen ja velanottoineen.
Toisaalta ihmettyttää, että nämä korkean riman isonvanhemmat - jotka arvostavat koulutusta, menestymistä ym. ovat ainakin osittain tuottaneet jomman kumman vanhemmistasi siis sen narkomaani-isän tai alkoholisoituneen äidin riippuen kumman vanhemmista nyt on kysymys?
Hyvä, että olet tiedostanut tilanteen. Moni ei tiedosta koskaan. Onneksi sinulla ei ole kuin muutama tonni velkaa. Tärkeää tässä vaiheessa olisi, ettei velkaa kertyisi enempää ja saisit tärkeimmät laskut ja maksut maksettua. Olet vasta 21-vuotias ja ilmeisesti koulu kiinnostanut eli hyvä tulevaisuus tuossa edessä. Nuorena tehty "pohjakunto" koulun saralla kestää kyllä pitkälle. Jos on nuorena pärjännyt, pärjää myös myöhemmissä opinnoissaan. Kyse on nimittäin pitkälti tahdosta, ja sitä sinulla tuntuu olevan, jos kympin oppilas olet ollut. Mitä aikaisemmin kokee oman pohjansa, sitä parempi. Nyt sinulla on vertailukohtaa, ja tiedät tekemäsi virheet. Olet oppinut sen, mitä moni oppii vasta 30 ikävuoden jälkeen. Nuo lainat kun saat kuosiin ja haluamasi opiskelupaikan tai töitä, niin tilanne on jo mallillaan. Alkoholia ja huumeita kannattaa välttää viimeiseen asti.