Lue keskustelun säännöt.
Onko ok puhua kohtukuolemasta samalla tavalla kuin lapsen kuolemasta?
19.12.2016 |
Päädyin vahingossa lukemaan yhden blogin tekstejä. Kirjoittaja kertoi, että kun Niilo (nimi muutettu) kuoli, tapahtui sitä ja tätä.
Koska en tuntunut historiaa, selvitin blogin alkutaipaleelta mihin tämä Niilo kuoli. Selvisi, että kyseessä oli kohtukuolema. Ei siinä mitään, varmasti rankkaa. Usein kuitenkin tuntuu, että nämä pitävät itsestään kovempaa ääntä kuin ne, jolta on oikeasti kuollut lapsi.
Kommentit (64)
On siinä aikamoinen ero, jos Niilo kuolee 15-vuotiaana mopo-onnettomuudessa, verrattuna siihen, että hän kuolee jo kohdussa. Jos näitä käsitellään samanarvoisina tapahtumina, niin kyllä minä hieman oudoksun, vaikka yksilöllisiä asioita nämä tietysti ovat eikä mikään laki määrää, miten niitä pitää käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin "joilla on oikeasti kuollut lapsi"? Yhtä oikeasti se kohtukuollutkin lapsi on kuollut.
Minustakin on aika suuri ero sillä onko lapsi jo syntynyt ja sitten kuollut kuin että on kuollut kohdussa. Etenkin oudolta tuntuu jos joku puhuu keskenmenosta lapsen kuolemana. Se tuntuu irvailevalta niitä kohtaan joilta on kuollut isompi jo syntynyt lapsi.
En ymmärtänyt olenkaan. Suru on niin yksilöllinen kokemus. Ihan turhaa touhua lähteä arvostamaan että sinun suru on jotenkin vähempiarvoinen kuin jonkun toisen suru. Jokaisen suru on arvokas ja sitä tulee kunnioittaa. T. kohtukuoleman kokenut
No sen kohtuun kuolleenakin joutuu kuitenkin synnyttämään ja hautaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu varmaan vähän viikoistakin.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin on aika suuri ero sillä onko lapsi jo syntynyt ja sitten kuollut kuin että on kuollut kohdussa. Etenkin oudolta tuntuu jos joku puhuu keskenmenosta lapsen kuolemana. Se tuntuu irvailevalta niitä kohtaan joilta on kuollut isompi jo syntynyt lapsi.
Ei se ole mitään irvailua. Lapsihan se kohdussakin oleva lapsi on ja ainoat erot syntyneisiin vauvoihin ovat koko ja kehitystaso eikä kumpikaan niistä määrittele ihmisyyttä tai ihmisarvoa suuntaan tai toiseen. Jos kohdussa oleva lapsi kuolee niin se on lapsen kuolema samalla tavalla kuin vaikka 6-vuotiaan kuolema.
Meidän kulttuuriin on juurtunut hirveän vahvasti sellainen ajattelutapa että lapset olisivat muka jotenkin "keskeneräisiä" ollessaan kohdussa ja valmiita ihmisiä vasta kun ovat syntyneet. Siitä pitäisi jo päästä pikkuhiljaa eroon koska faktahan on että kohdussa olevat lapset ovat jo geneettisesti valmiita paketteja siinä missä syntyneetkin ja kummatkaan eivät ole täysin kehittyneitä kuin vasta päälle parikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jolta on oikeasti kuollut lapsi"
Olen vela, joten luonnollisesti en tiedä mitään lapsista ja minullahan ei ole mitään oikeutta ottaa kantaa lapsiasioihiin, mutta kuoliko se lapsi heiltä sitten leikisti? Kun ei kuitenkaan oikeasti kuollut?
KUOLI LEIKISTI, sillä-- lapsi on lapsi, ja sikiö on sikiö. PISTE.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suru on sellainen asia, ettei kenelläkään ole varaa arvostella toisen surua tai sen käsittelytapoja. Näin äkkiseltään tulee mieleen, että muidenkin keskuudessa eläneestä (eli elävänä syntyneestä) lapsesta on helpompi keskustella ihmisten kanssa - etenkin lapsen kanssa paljon tekemisissä olleiden kanssa - ja sitä kautta prosessoida surua.
Kun taas lapsen kuollessa kohtuun on lapsi ollut paljon tuntemattomampi lähipiirillekin eikä hänestä ole samalla tavalla syntynyt edes mielikuvia kuin lapsen vanhemmille. Raskausaikanahan noita mielikuvia syntyy ja lapseen kiinnytään häntä kuulostelemalla ja ajattelemalla. Kohtukuolemaa voi sen vuoksi olla helpompi käsitellä enemmän yksikseen ja hiljaisuudessa ja juurikin vaikka blogia kirjoittamalla. Blogi on osa sitä omaa surutyötä.
Lähipiirissäni on perhe, jossa vauva kuoli kohtuun noin rv 22 ja hänellä on oma hauta ja hautakivi, jossa vanhemmat käyvät säännöllisesti. Lapseen suhtaudutaan aivan samalla tavoin kuin jos hän olisi syntynyt elävänä. Ja sehän on ihan oikein. Hän on ollut olemassa, elossa ja kokenut asioita, vaikkei koskaan ole hengittänyt. Hän on ollut mielikuvissa vanhemmilleen jo pitkään ihan oikea lapsi, johon on liittynyt odotuksia ja haaveita.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan vähän viikoistakin.
Näinpä. Yks tuttu kriiseillyt jo vuosia kohtukuollutta lastaan, joka siis meni kesken viikolla 14.. vähän eri juttu kuin siskoni kokema menetys rv 39...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten niin "joilla on oikeasti kuollut lapsi"? Yhtä oikeasti se kohtukuollutkin lapsi on kuollut.
Kohtukuollut ei ole vielä lapsi.
Jos puhuu näistä kahdesta asiasta samalla tavalla, niin silloin oletan että ko. henkilö myös pitää aborttia murhana. Muuten kyseessä on kaksoisstandardi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vauva kuoli kohtuun rv32. Minä synnytin hänet ja pidin häntä sylissäni. Silittelin ja itkin. Saimme hänestä valokuvan muistoksi ja pienen pienen jalanjäljen. Ihan kauheaa oli antaa hänet pois kätilölle, jonka toimitti hänet eteenpäin ensin ruumiinavaukseen ja sitten myöhemmin haudattavaksi.
Eikö mun vauva ollut jonkun mielestä oikeasti vauva?! Oliko mun kokemus jotenkin vähäisempi kuin sen äidin, jonka vauva kuoli heti syntymän jälkeen? Suru on musertava, inhottaa lukea täältä tällaisia aloituksia!
Vierailija kirjoitti:
On siinä aikamoinen ero, jos Niilo kuolee 15-vuotiaana mopo-onnettomuudessa, verrattuna siihen, että hän kuolee jo kohdussa. Jos näitä käsitellään samanarvoisina tapahtumina, niin kyllä minä hieman oudoksun, vaikka yksilöllisiä asioita nämä tietysti ovat eikä mikään laki määrää, miten niitä pitää käsitellä.
Eli 43-vuotiaana kuollut on surullisempaa kuin 7-vuotiaana kuollut?
Eikö se yleensä ole sitä surullisempaa mitä nuorempi lapsi? Siis jos edes voisi verrata, mitä ei tietenkään voi tehdä.
Kaikki on suhteellista. Jos on kokenut elämässä vähän rankkoja asioita ja menetyksiä, niin ottaa keskenmenotkin sitten rankemmin kuin joku toinen.
En ymmärrä, miksi surua pitäisi vertailla jonkun toisen suruun? Suuri suru se on silti, oli kyseessä kohtuun kuollut lapsi tai isompana kuollut. Kumpikaan näistä suruista ei muutu yhtään suuremmaksi toista vähättelemällä.
Voin vaan kuvitella, mitä minun surustani ajatellaan. Jouduin keskeyttämään raskauden viimeisillä mahdollisilla viikoilla (23+) johtuen vakavista rakennepoikkeamista. Niin vakavista, että lapsi ei olisi syntynyt hengissä. Silti koen, että olen menettänyt lapseni. Tällä vauvalla on nimi ja käyn viikoittain hautausmaalla viemässä kynttilän. Olen pitänyt häntä sylissäni ja hänet on siunattu sairaalan kappelissa.
Minulle on oikeastaan aivan sama, mitä muut ajattelevat. Minä suren ja rakastan vauvaani juuri sen verran kuin haluan. Se ei ole pois niiltä, joilta on kuollut isompi lapsi, eikä varsinkaan niiltä, joilla ei ole mitään aavistusta miltä oman lapsen menettäminen tuntuu.
Joku voi surra varhain kesken mennyttä raskautta menetettynä vauvanaan, eikä se ole minulta pois. Vaikka itse en niin toimi (taustalla on myös keskenmeno), niin jollekin se voi olla ainoa tapa päästä eteenpäin elämässä. Joku puolestaan itkee lemmikkikaninsa perään vielä vuosien jälkeen, eikä sekään vähennä minun kokemaani surua.
Anteeksi avautuminen, tuli vähän pidempi kuin olin tarkoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Mun vauva kuoli kohtuun rv32. Minä synnytin hänet ja pidin häntä sylissäni. Silittelin ja itkin. Saimme hänestä valokuvan muistoksi ja pienen pienen jalanjäljen. Ihan kauheaa oli antaa hänet pois kätilölle, jonka toimitti hänet eteenpäin ensin ruumiinavaukseen ja sitten myöhemmin haudattavaksi.
Eikö mun vauva ollut jonkun mielestä oikeasti vauva?! Oliko mun kokemus jotenkin vähäisempi kuin sen äidin, jonka vauva kuoli heti syntymän jälkeen? Suru on musertava, inhottaa lukea täältä tällaisia aloituksia!
Jep, se ei todellakaan ollut lapsi, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mikäli olisit pitänyt sen sisälläsi, ja synnyttänyt täysiaikaisena, silloin se olisi ollut oikea lapsi.
Kohtukuolemasta puhutaan kun viikkoja on 22 tai enemmän. Ihan lapsi se oli jonka menetimme viikolla 37. Ihan siskonsa näköinen. Kaunis kuin mikä.
"Jolta on oikeasti kuollut lapsi"
Olen vela, joten luonnollisesti en tiedä mitään lapsista ja minullahan ei ole mitään oikeutta ottaa kantaa lapsiasioihiin, mutta kuoliko se lapsi heiltä sitten leikisti? Kun ei kuitenkaan oikeasti kuollut?