Kun puoliso yrittää "kouluttaa" paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otat asian niin negatiivisesti? Oletko koskaan huomannut, että puolisosi sanoo ihan järkeviä asioita? Että hänen opastuksissaan onkin asiaa? Mitä luultavimmin puolisosi ei tee tätä kettuillakseen, vaan sinua auttaakseen - siis jos et ottaisi asiaa kettuiluna. Tottakai joskus varmasti neuvot ovat ikäviä ja teet asian hyvin, mutta silloin sinä voit sen perustella puolisollesi ja asia pitäisi olla sillä selvä.

En ymmärrä tuollaista uhriutumista ollenkaan. En ymmärrä myöskään sitä, että koet olevasi niin täydellinen ettei sinua saisi neuvoa ja et osaa ottaa palautetta vastaan. Pystyt avaamaan suusi ja puhumaan, pystyt sanomaan suoraan, että nyt kiitos riittää, pärjäät hyvin ja et tarvitse nyt ketään katsomaan olkasi yli tekemisiäsi. Vai pystytkö? Et ole varmasti vääränlainen, mutta voisit tehdä asioita fiksumminkin ja oppia virheistäsi, tätä taitoa tarvitaan myös kodin ulkopuolella. Yritä siis relata ja kasvata selkäranka, sitä ei ole koskaan liikaa.

Nojaa, en ole ap, mutta kerrotko miten mä voisin muuttaa itseäni esim mieheni haluamaksi isopeppuiseksi, tiimalasivartaloiseksi kim kardashian-tyypiksi, kun olen itse pienipeppuinen ja kapealanteinen ja leveäharteinen ja suoravartaloinen vartalotyyppi?

En ole täällä ratkaisemassa ongelmiasi. Itse sinun on elämäsi elettävä ja miestäsi miellytettävä. Vartalotyyppisi on kyllä sieltä epäseksikkäämmästä päästä.

Mitäköhän sinä ylipäätään kuvittelet olevasi tekemässä? Edustat sitä kaikkein vastemielisintä ilmiötä suomalaisilla nettipalstoilla. Muuutat mikä tahansa keskustelun paskaksi taianomaisella paskakosketuksellasi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa exältäni. Olisi pitänyt esittää hienostikäyttäytyvää yläluokan puolisoa, joka ei koskaan riitele, joka passaa miestään, tekee aina miehelle miehen mieleistä ruokaa, leipoo sitä mitä mies tahtoo, käyttää jakkupukua ja korkkareita (joita inhoan). Olin hänestä liian lihava, kun olin painoni oli alle alipainorajan. Onneksi hän on exä eikä nyxä. Älä alennu, ellei kyse ole jostain ihan järkevistä arjen asioista!

Eikä, onko meillä sama exä? :D Lisäisin tuohon vaan helmikaulakorun ja paremman koulutuksen. En ole juristi, lääkäri enkä ekonomi, eli en oikein mitään.. Hyvä että vanhemmilleen kehtasi esitellä. Huoh. Onneksi on EX.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puin tänään aamulla hupparin päälle, olimme mieheni kanssa aikeissa lähteä kauppaan. Mieheni kysyi "Eikö sinulla ole jo ollut usein joku huppari? Mikset laita jotain muuta?" (viimeksi viikko sitten käytin toista hupparia) Huomautin että laitoin vaatteet päälle koska niin yleensä tehdään kun lähdetään jonnekin. Mies vastasi "Niin joo, kyllähän tuo huppari KELPAA kun vain kauppaan ollaan menossa. Kotona voi vaihtaa toiseen." Enpä vaihtanut.

Mitä ihmettä oikeasti. Sain kuvan että minun pitäisi kotona käyttää hänen valitsemiaan vaatteitaan. Huppari ei ollut edes ruma vaan uusi, siisti ja sopivan kokoinen. Hän itsekin suosii huppareita pukeutumisessaan. Tiedän että kumppanille saa sanoa jos jokin asia ei miellytä, mutta mieheni on ottanut ammatikseen arvostella paitavalintojani. Ei kai niistä jatkuvasti tarvitse moittia?  Parempi olisi huomautella vain jos toinen käyttää likaisia ja rikkinäisiä vaatteita.

Huokaus. Jos laittaisit kuvan siitä hupparista, niin mitä luultavimmin täällä moni sanoisi, että miehesi puhui ihan asiaa. Eikö sinulla ole asiallisempia vaatteita kuin jotakin teinimäisiä huppareita? Älä vedä asiaa överiksi, vaan vain katsot vaatteitasi sillä silmällä, että onko se sellainen paita, joka on asiallinen. Tottakai huppareita saa käyttää ja itsellänikin on sellainen juuri nyt päällä, mutta on minulla muitakin vaatteita ja mieheni ei löydä pukeutumisestani mitään huomautettavaa. Mielensä voi pahoittaa hyvistä syistä, mutta joka asiasta ei kannattasi niin tehdä. Se on loppumaton tie muuten.

Uskoisin tunnistavani milloin vaate näyttää mielyttävältä. Suurin osa paidoistani on muita kuin huppareita + olen teini (19v). Miehelläni sitä paitsi on yksi nukkainen huppari jonka vetoketju ei enää mene kiinni. En silti arvostele häntä sen käyttämisestä, koska rakastan kun miehellä on lempivaatteita yms.

Pahoitan kyllä mieleni jos mies monta kertaa kuukaudessa ottaa pukeutumiseni puheeksi. Edes kotona ei saisi pukeutua miten itse haluaa.

Minä olin sellainen nalkuttava, ohjaileva, kouluttava kumppani exälleni. Aikani ensin katsoin asioita läpi sormien, sitten hän ihmetteli miksi hommansa aina kusee ja miksi minä en sanonut tai jeesannut mitään, kun totesin monesti vain tyylillä "arvasin sen" tai "i told u so". Annoin exäni tehdä paljon asioita, joissa olisin voinut auttaa, mutta annoin itsenäisen, aikuisen ihmisen tehdä omat ratkaisut ja valinnat. No, sitten exäni teot alkoivat vaikuttaa minuunkin (kun olimme asuneet pidempään yhdessä) ja minun oli pakko alkaa puuttumaan eli nalkuttamaan ja kouluttamaan. No sitten jossain vaiheessa en enää jaksanut ja erottiin, kun en enää pystynyt toista kannattelemaan ja paapomaan. Pitkään eron jälkeen tämä exäni voivotteli ja haihatteli perääni ja katui eroa ja perui sanojaan ja syytöksiään nalkuttamisestani, koska hänellä asiat meni heti eromme jälkeen enemmän päin persettä ja loputkin kontrollista katosi, kun minä en enää ohjaillut ja kannatellut. Exäni palasi kirjaimellisesti takaisin äitinsä helmoihin. Ja puhun siis reilusti yli 25v aikuisesta miehestä.

Minä päätin eron jälkeen, että en enää ikinä muuta kenenkään kanssa yhteen enkä jaa mitään taloudellisia velvollisuuksia (kotityöt, raha-asiat jne). Koska en enää ikinä nalkuta, ohjaile tai kouluta aikuista ihmistä. En ole vastuussa kenenkään muun tekemisistä eikä kukaan ole enää minun päänvaivani. Ja kaikki tämän kys.exäni jälkeiset parisuhteet ovat olleet kultaa, kun en ole päästänyt ihmisiä "liian" lähelle. Eipähän tule sanomista suuntaan tai toiseen.

Kyllähän tuo vaimo muistaa valittaa, jos teen asiat eri tavalla kuin hän, vaikka lopputulos on sama molemmilla tavoilla ja itseäni ei kiinnosta nähdä turhaa vaivaa. Eipä paljon enää kiinnosta tehdäkään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa exältäni. Olisi pitänyt esittää hienostikäyttäytyvää yläluokan puolisoa, joka ei koskaan riitele, joka passaa miestään, tekee aina miehelle miehen mieleistä ruokaa, leipoo sitä mitä mies tahtoo, käyttää jakkupukua ja korkkareita (joita inhoan). Olin hänestä liian lihava, kun olin painoni oli alle alipainorajan. Onneksi hän on exä eikä nyxä. Älä alennu, ellei kyse ole jostain ihan järkevistä arjen asioista!

Eikä, onko meillä sama exä? :D Lisäisin tuohon vaan helmikaulakorun ja paremman koulutuksen. En ole juristi, lääkäri enkä ekonomi, eli en oikein mitään.. Hyvä että vanhemmilleen kehtasi esitellä. Huoh. Onneksi on EX.

Et sitten lähtenyt exän mieliksi juristiksi, lääkäriksi tai ekonomiksi opiskelemaan. :D Ei ole tainnut kuitenkaan olla sama exä, kun tämä minun exäni sentään halusi minut viedä näytille tapaamisestamme aika pian vanhemmilleen ja he pitivät minusta todella paljon, vaikken siis ollutkaan jakkupuku päällä.

Puhutaanko me aikuisista ihmisistä? Jos puhutaan, niin tietenkään mihinkään parisuhteeseen ei kuulu puolison kouluttamista. Korkeintaan koiran. Edes lapsia ei kouluteta vaan kasvatetaan.

Aikuiseen parisuhteeseen ei myöskään kuulu toisen jatkuva arvosteleminen, vähättely ja mitätöiminen. Eikä nalkuttaminen eikä nillittäminen eikä kyttääminen.

Osa ihmisistä vaan luulee, että tällainen on normaalia kanssakäymistä. Se johtuu siitä, että heillä kotona vanhemmat kommunikoivat tällä tavalla. He siirtävät kotoa saamansa mallia omiin ihmissuhteisiin. Vanhemmat olivat todennäköisesti onnettomia suhteessaan mutta eivät osanneet erota, joten lapset eivät saaneet muuta mallia.

Jos tunnistat itsesi, ihmissuhteesi ovat vielä pelastettavissa kun tunnistat oman haitallisen käyttäytymisesi ja päätät muuttua. Aloita vaikka sillä, että alat kunnioittaa muita ihmisiä ja sitä puolisoasi erityisesti.

Onko kenelläkään ideoita siihen miten jutun voisi ratkaista, vai onko se mahdotonta? Jos kysyn mieheltä "Miltä tuntusi jos minä jatkuvasti kommentoisin vaatteitasi?" Hän sanoo asian sopivan hänelle. Minusta elämä täynnä turhaa arvostelua kuulostaa kauhealta. Ehkä pitääkin joka aamu kysyä mieheltä "Laitatko taas nuo tennissukat jalkaan?" Noin hän oikeasti tekee mutta se on minusta ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin sellainen nalkuttava, ohjaileva, kouluttava kumppani exälleni. Aikani ensin katsoin asioita läpi sormien, sitten hän ihmetteli miksi hommansa aina kusee ja miksi minä en sanonut tai jeesannut mitään, kun totesin monesti vain tyylillä "arvasin sen" tai "i told u so". Annoin exäni tehdä paljon asioita, joissa olisin voinut auttaa, mutta annoin itsenäisen, aikuisen ihmisen tehdä omat ratkaisut ja valinnat. No, sitten exäni teot alkoivat vaikuttaa minuunkin (kun olimme asuneet pidempään yhdessä) ja minun oli pakko alkaa puuttumaan eli nalkuttamaan ja kouluttamaan. No sitten jossain vaiheessa en enää jaksanut ja erottiin, kun en enää pystynyt toista kannattelemaan ja paapomaan. Pitkään eron jälkeen tämä exäni voivotteli ja haihatteli perääni ja katui eroa ja perui sanojaan ja syytöksiään nalkuttamisestani, koska hänellä asiat meni heti eromme jälkeen enemmän päin persettä ja loputkin kontrollista katosi, kun minä en enää ohjaillut ja kannatellut. Exäni palasi kirjaimellisesti takaisin äitinsä helmoihin. Ja puhun siis reilusti yli 25v aikuisesta miehestä.

Minä päätin eron jälkeen, että en enää ikinä muuta kenenkään kanssa yhteen enkä jaa mitään taloudellisia velvollisuuksia (kotityöt, raha-asiat jne). Koska en enää ikinä nalkuta, ohjaile tai kouluta aikuista ihmistä. En ole vastuussa kenenkään muun tekemisistä eikä kukaan ole enää minun päänvaivani. Ja kaikki tämän kys.exäni jälkeiset parisuhteet ovat olleet kultaa, kun en ole päästänyt ihmisiä "liian" lähelle. Eipähän tule sanomista suuntaan tai toiseen.

Olen itsekin seurustellut sellaisen aikuisen ihmisen kanssa, jolla oli raha-asiat ja joidenkin asioiden hoidot vähän hakusessa. 

Mutta käsittääkseni tämä ketju käsittelee muunlaisia asioita, esimerkiksi juuri "oikeanlaista" pukeutumista, siivouksen ja tiskaamisen tmv. tekemistä tietyllä tavalla ja tällaisia mielipidekysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään ideoita siihen miten jutun voisi ratkaista, vai onko se mahdotonta? Jos kysyn mieheltä "Miltä tuntusi jos minä jatkuvasti kommentoisin vaatteitasi?" Hän sanoo asian sopivan hänelle. Minusta elämä täynnä turhaa arvostelua kuulostaa kauhealta. Ehkä pitääkin joka aamu kysyä mieheltä "Laitatko taas nuo tennissukat jalkaan?" Noin hän oikeasti tekee mutta se on minusta ihanaa.

Jos hän ei ymmärrä asiaa keskustelulla, on aika vähän tehtävissä. Voithan testiksi muuttua samanlaiseksi kaikesta huomauttelijaksi, mutta voi olla ettei se auta jos se ei häntä oikeasti haittaisi. Hänen pitäisi ymmärtää että sinä et pidä huomauttelusta vaikka se ei hänestä olisi iso juttu. Pitäisi kunnioittaa toisten rajoja eikä vain sanoa, että "mulle tää kyllä sopisi".

Vierailija kirjoitti:

Miksi otat asian niin negatiivisesti? Oletko koskaan huomannut, että puolisosi sanoo ihan järkeviä asioita? Että hänen opastuksissaan onkin asiaa? Mitä luultavimmin puolisosi ei tee tätä kettuillakseen, vaan sinua auttaakseen - siis jos et ottaisi asiaa kettuiluna. Tottakai joskus varmasti neuvot ovat ikäviä ja teet asian hyvin, mutta silloin sinä voit sen perustella puolisollesi ja asia pitäisi olla sillä selvä.

En ymmärrä tuollaista uhriutumista ollenkaan. En ymmärrä myöskään sitä, että koet olevasi niin täydellinen ettei sinua saisi neuvoa ja et osaa ottaa palautetta vastaan. Pystyt avaamaan suusi ja puhumaan, pystyt sanomaan suoraan, että nyt kiitos riittää, pärjäät hyvin ja et tarvitse nyt ketään katsomaan olkasi yli tekemisiäsi. Vai pystytkö? Et ole varmasti vääränlainen, mutta voisit tehdä asioita fiksumminkin ja oppia virheistäsi, tätä taitoa tarvitaan myös kodin ulkopuolella. Yritä siis relata ja kasvata selkäranka, sitä ei ole koskaan liikaa.

Minä en ymmärrä ihmisiä jotka menevät parisuhteeseen niin epätäydellisen ihmisen kanssa että häntä on koko ajan koulutettava. Miksi niin tehdään? Minä en ala aikuista kouluttamaan vaan jätän tuollaiset kehittymään omaan tahtiinsa. Puolison ei kuulu koko ajan arvostella, kouluttaa ja ohjeistaa sitä ihmistä jonka kanssa on parisuhteessa. Nuo seikat pitäisi ratkoa jo seurusteluaikana ettei sitten tarvitse olla  koko ajan naama väärinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otat asian niin negatiivisesti? Oletko koskaan huomannut, että puolisosi sanoo ihan järkeviä asioita? Että hänen opastuksissaan onkin asiaa? Mitä luultavimmin puolisosi ei tee tätä kettuillakseen, vaan sinua auttaakseen - siis jos et ottaisi asiaa kettuiluna. Tottakai joskus varmasti neuvot ovat ikäviä ja teet asian hyvin, mutta silloin sinä voit sen perustella puolisollesi ja asia pitäisi olla sillä selvä.

En ymmärrä tuollaista uhriutumista ollenkaan. En ymmärrä myöskään sitä, että koet olevasi niin täydellinen ettei sinua saisi neuvoa ja et osaa ottaa palautetta vastaan. Pystyt avaamaan suusi ja puhumaan, pystyt sanomaan suoraan, että nyt kiitos riittää, pärjäät hyvin ja et tarvitse nyt ketään katsomaan olkasi yli tekemisiäsi. Vai pystytkö? Et ole varmasti vääränlainen, mutta voisit tehdä asioita fiksumminkin ja oppia virheistäsi, tätä taitoa tarvitaan myös kodin ulkopuolella. Yritä siis relata ja kasvata selkäranka, sitä ei ole koskaan liikaa.

Nojaa, en ole ap, mutta kerrotko miten mä voisin muuttaa itseäni esim mieheni haluamaksi isopeppuiseksi, tiimalasivartaloiseksi kim kardashian-tyypiksi, kun olen itse pienipeppuinen ja kapealanteinen ja leveäharteinen ja suoravartaloinen vartalotyyppi?

Ap:n puoliso ei mielestäni ollut arvostellut ap:n ulkonäköä, vaan yrittänyt hieman auttaa tekemään joitakin asioita fiksummin - sinun ongelmasi on siis täysin erilainen kuin ap:n. Jos sinun ulkonäkösi on miehellesi väärä, niin sanomattakin varmaan tiedät mitä voisit tehdä. Jos et keksi sitä, niin sinun pitää jatkaa täällä palstalla asiasta itkemistäsi. Se auttaa taatusti. Onnea matkaan.

Ap täällä. Puoliso "kouluttaa" minua tekemään asioita juuri hänen tavallaan, ei fiksummin. Ja tekee sitä muistuttamalla kuinka hölmö olen jos en tee hänen tavalla. Jos teen hänelle mieliksi jotain hänen tavalla siiten, niin hän vain keksii aina uuden kritisoinnin aiheen. 

Esimerkkejä kehiin. Ja älä liioittele tai valehtele asioista, se ei auta sinua ollenkaan. Kerro myös miten olet reagoinut.

Jahas, kouluttajasiippa asialla ihan selkeästi. Ihmiset omaksuvat helpommin uudet asiat jos heillä on siihen sisäistä motivaatiota ja he kokevat saavansa siitä jotain hyötyä. Ulkopuolelta tuleva kritiikki ei sitä sisäistä motivaatiota kasvata. Sinä suhtaudut kovin agressiivisesti tämän ketjun aloittajaan. Kolahtiko jokin kenties omaan nilkkaasi? Sikäli mikäli itse olet valinnut puolison joka ei asettamiasi kriteereitä täytä, voi vain ihmetellä miksi. Ei se puolison syy ole vaan sinun itsesi eikä sinun pidä sitä puolisollesi kostaman.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Puin tänään aamulla hupparin päälle, olimme mieheni kanssa aikeissa lähteä kauppaan. Mieheni kysyi "Eikö sinulla ole jo ollut usein joku huppari? Mikset laita jotain muuta?" (viimeksi viikko sitten käytin toista hupparia) Huomautin että laitoin vaatteet päälle koska niin yleensä tehdään kun lähdetään jonnekin. Mies vastasi "Niin joo, kyllähän tuo huppari KELPAA kun vain kauppaan ollaan menossa. Kotona voi vaihtaa toiseen." Enpä vaihtanut.

Mitä ihmettä oikeasti. Sain kuvan että minun pitäisi kotona käyttää hänen valitsemiaan vaatteitaan. Huppari ei ollut edes ruma vaan uusi, siisti ja sopivan kokoinen. Hän itsekin suosii huppareita pukeutumisessaan. Tiedän että kumppanille saa sanoa jos jokin asia ei miellytä, mutta mieheni on ottanut ammatikseen arvostella paitavalintojani. Ei kai niistä jatkuvasti tarvitse moittia?  Parempi olisi huomautella vain jos toinen käyttää likaisia ja rikkinäisiä vaatteita.

Miehesi on kontrollifriikki. Ei  tuollainen kontrollointi ole missään tapauksessa normaalia käytöstä!

Mitä saa neuvoa?

Koska mä kyllä neuvon.

Jos mies valitsee lasten ulkovaatteet, ne saattaa mennä tuulihousuissa pakkasella (jos en ole ehtinyt vielä pestä syystalvella noita varastoon) ja se on terveydelle haitaksi. Saako sellaisesta sanoa? Toistuvasti kun mies ei jotenkin osaa noita kamoja hahmottaa?

Saako sanoa kun mies laittaa uudelleen ja uudelleen tiskit koneeseen niin että osa ei peseydy tai tietyt mukit kippaa? Mä sanoin, vuosia, ja nykyään ei tarvii sanoa kun mies hallitsee täyttämisen varmaan paremmin kuin minä. Mut jos en olis jatkuvasti "kouluttanut" se laittasi edelleen kevyet muovikipot alakoriin niin että ne kippaa pa*kaisen pesuaineveden muiden(puhtaiden) astioiden päälle kun niitä ottaa pois.

Mun mies työskentelee vaativissa asiantuntijatehtävissä ja on työssään erittäin hyvä ja on muutenkin fiksu ja mukava, osaa kokata ja on huumorintajuinen ja komea. Kaikki käytännön jutut ei oikein ole olleet hallussa, osin varmaan kun äitinsä on passanut poikaansa aikanaan käytännön asioiden suhteen.

Toisaalta, mä olen ollut aika rento rahankäyttäjä ja olen mieheni myötä oppinut säästäväiseksi, osin ihan tietoisesti opetellut erilaisen rahankäyttötavan mieheni vuoksi.

Olemme siis hioneet toisiamme, eikä ikinä tulisi mieleen huomautella pukeutumisesta tai ulkonäöstä negatiivisesti. Musta on eri asia sanoa oikeasti asiasta kuin haukkua tai ilkeillä.

Aikuisen ihmisen pitäisi tajuta että muitten käytöstä ei voi vaihtaa, ainoastaan omaansa.

Aikuisen ihmisen pitäisi tajuta että muitten käytöstä ei voi vaihtaa, ainoastaan omaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puin tänään aamulla hupparin päälle, olimme mieheni kanssa aikeissa lähteä kauppaan. Mieheni kysyi "Eikö sinulla ole jo ollut usein joku huppari? Mikset laita jotain muuta?" (viimeksi viikko sitten käytin toista hupparia) Huomautin että laitoin vaatteet päälle koska niin yleensä tehdään kun lähdetään jonnekin. Mies vastasi "Niin joo, kyllähän tuo huppari KELPAA kun vain kauppaan ollaan menossa. Kotona voi vaihtaa toiseen." Enpä vaihtanut.

Mitä ihmettä oikeasti. Sain kuvan että minun pitäisi kotona käyttää hänen valitsemiaan vaatteitaan. Huppari ei ollut edes ruma vaan uusi, siisti ja sopivan kokoinen. Hän itsekin suosii huppareita pukeutumisessaan. Tiedän että kumppanille saa sanoa jos jokin asia ei miellytä, mutta mieheni on ottanut ammatikseen arvostella paitavalintojani. Ei kai niistä jatkuvasti tarvitse moittia?  Parempi olisi huomautella vain jos toinen käyttää likaisia ja rikkinäisiä vaatteita.

Huokaus. Jos laittaisit kuvan siitä hupparista, niin mitä luultavimmin täällä moni sanoisi, että miehesi puhui ihan asiaa. Eikö sinulla ole asiallisempia vaatteita kuin jotakin teinimäisiä huppareita? Älä vedä asiaa överiksi, vaan vain katsot vaatteitasi sillä silmällä, että onko se sellainen paita, joka on asiallinen. Tottakai huppareita saa käyttää ja itsellänikin on sellainen juuri nyt päällä, mutta on minulla muitakin vaatteita ja mieheni ei löydä pukeutumisestani mitään huomautettavaa. Mielensä voi pahoittaa hyvistä syistä, mutta joka asiasta ei kannattasi niin tehdä. Se on loppumaton tie muuten.

Uskoisin tunnistavani milloin vaate näyttää mielyttävältä. Suurin osa paidoistani on muita kuin huppareita + olen teini (19v). Miehelläni sitä paitsi on yksi nukkainen huppari jonka vetoketju ei enää mene kiinni. En silti arvostele häntä sen käyttämisestä, koska rakastan kun miehellä on lempivaatteita yms.

Pahoitan kyllä mieleni jos mies monta kertaa kuukaudessa ottaa pukeutumiseni puheeksi. Edes kotona ei saisi pukeutua miten itse haluaa.

Voi lapsikulta. Nyt alat miettimään mitä suhteeltasi haluat. Jos et ole tyytyväinen siippasi tapaan kommentoida ulkonäköäsi jatkuvasti, niin lopetat hänen arvostelunsa nyt heti ja et jää vänisemään sitä jälkeenpäin. Jos et arvostelua lopeta, niin sitten on turha asiasta valittaa. Jos miehesi (kukka vanha tämä poju on?) sinusta yhtään välittää, niin hän ymmärtää muuttaa tapaansa, mutta jos hän ei välitä, niin homma jatkuu aina ja ikuisesti. Rakkaudesta mies ei sinua arvostele, vaan ihan kettumaisuuttaan ja tietoisesti mieltäsi pahoittaen. Sinä siis päätät mitä tulevaisuus on, yksikään toinen ihminen ei sinun puolestasi tule miehelle asiasta nyrkkiä pöytään lyömään. Rakkaudesta en puhuisi sinuna jos tuollaiseen suhteeseen jäät ilman että asiat muuttuvat.

Itse ainakin koulutan miestäni. Se on raskasta. Asiat on tyyliä; älä kuse pytyn renkaalle ja lattialle. Älä käytä vessan rättejä keittiön siivoukseen. Älä huuda lapsille, vaan ole jämpti ja johdonmukainen. Kuivaa itsesi suihkussa, koska jos laminaatti kastuu mukulat voi liukastua + se voi alkaa kupruilla.

En oikeasti jaksaisi enkä haluaisi. Joskus annan olla ja toivon ihmettä. Mutta en voi antaa loputtomiin vaan ollakkaan, koska nuo asiat ärsyttää ja minusta kyse ei ole erilaisista tavoista, vaan siitä että "minun tapani" on toisia huomioiva ja hygieenisempi.

Joskus olen meinannut sen jättääkkin,mutta rukoilee aina jäämään eikä ne elämän ja kuoleman asioita ole. Rakastankin sitä, mokoma karvaperse. Luulen että jatketaan samalla tyylillä vielä 80 vuotiaanakin. Minä varmaan kuolen ekana nalkutukseen. Nobodys perfect, sen ainakin olen oppinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otat asian niin negatiivisesti? Oletko koskaan huomannut, että puolisosi sanoo ihan järkeviä asioita? Että hänen opastuksissaan onkin asiaa? Mitä luultavimmin puolisosi ei tee tätä kettuillakseen, vaan sinua auttaakseen - siis jos et ottaisi asiaa kettuiluna. Tottakai joskus varmasti neuvot ovat ikäviä ja teet asian hyvin, mutta silloin sinä voit sen perustella puolisollesi ja asia pitäisi olla sillä selvä.

En ymmärrä tuollaista uhriutumista ollenkaan. En ymmärrä myöskään sitä, että koet olevasi niin täydellinen ettei sinua saisi neuvoa ja et osaa ottaa palautetta vastaan. Pystyt avaamaan suusi ja puhumaan, pystyt sanomaan suoraan, että nyt kiitos riittää, pärjäät hyvin ja et tarvitse nyt ketään katsomaan olkasi yli tekemisiäsi. Vai pystytkö? Et ole varmasti vääränlainen, mutta voisit tehdä asioita fiksumminkin ja oppia virheistäsi, tätä taitoa tarvitaan myös kodin ulkopuolella. Yritä siis relata ja kasvata selkäranka, sitä ei ole koskaan liikaa.

Minä en ymmärrä ihmisiä jotka menevät parisuhteeseen niin epätäydellisen ihmisen kanssa että häntä on koko ajan koulutettava. Miksi niin tehdään? Minä en ala aikuista kouluttamaan vaan jätän tuollaiset kehittymään omaan tahtiinsa. Puolison ei kuulu koko ajan arvostella, kouluttaa ja ohjeistaa sitä ihmistä jonka kanssa on parisuhteessa. Nuo seikat pitäisi ratkoa jo seurusteluaikana ettei sitten tarvitse olla  koko ajan naama väärinpäin.

Minun puolisoni alkoi muuttaa ja kouluttaa minua vasta heti häiden jälkeen. Sitä ennen luulin olevani kelpaava.

Ap täällä. Kuulemma kävelen jotenkin väärin (?). Puoliso siispä neuvoo millä tyylillä pitää kävellä. Tiskaan väärin, pitää tiskata toisenlaisessa järjestyksessä, siis ne vähäiset käsitiskit mitä ei voi koneeseen laittaa. Pesen pyykkiä väärässä lämpötilassa kuulemma vaikka noudatan pesuohjelappuja. Imuroin väärin (pitää kuulemma imuroida nopeammalla tahdilla). Käytän väärää käsilaukkua, kuulemma pitäisi olla se toinen käsilaukku tai sitten se toinen (asiasta huomautetaan tietysti lähdön jälkeen eikä silloin kun toiveensa ehtisi oikeasti esittää kun valitsen kotona sitä laukkua, jos asialla nyt oikeasti on sitten niin väliä). Syön kuulemma väärin, mutta joka toinen päivä syön siis liikaa, joka toinen päivä liian vähän, vaikka syön aina suunnilleen samankokosia annoksia ja olen normaalipainoinen. Eli kyse ei ole siitä että olisin jotenkin ihan tietämätön rahan kanssa ja siksi olisi pakko neuvoa tms.