puolisoni purkaa pahaa oloaan minuun, en enää tiedä miten käyttäytyä hänen seurassaan :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen valitettavasti liian usein juuri tuollainen puoliso. Asiaa ei helpota se, että vaimo petti, mutta asiaan:

Jos tiedät, ettet ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi, joko anna tilaa tai mene halaamaan. Halaamista kannattaa yrittää ensin. Moni karski ka menestyvä mies on sisältä epävarma teinipoika joka kaipaa välillä vaan syliä ja kun ei voi/osaa sitä pyytää, kaataa pahaa oloa ympärilleen.

Ei auta on yrittää puhumalla selvittää mitään kun mies on myrkyllisessä tilassa. Kaikista pahinta on suuttua itse ja laittaa lisää vettä myllyyn.

Itselläni useimmiten taustalla on joku stressi/harmitus/virhe/epävarmuus/pelko/nälkä/jano/väsymys tms. ja kaikkeen auttaisi se, että vaimo halaisi hiljaa vaikka olen kuinka huono mies tahansa.

Eilen tämä tapahtui viimeksi ja vaimo hiippaili henkisesti lytättynä kotona koko illan kunnes ei enää jaksanut ja sitten sormukset taas lenteli. Tulin kiukkuisena kotiin ja ainoa mitä olisin toivonut olisi ollut vaimon läheisyts ja hiljainen lohdutus ja kun sitä ei tullut meni kaikki pieleen.

Halatkaa miehiänne (varmaan toimii myös toisin päin)

Aika kova toive, että vaimo haluaisi tai uskaltaisi tulla palaamaan tuossa tilanteessa. Itse ainakin joutuisin tekemään sen vastentahtoisesti ja omat tunteet kieltäen.

Odotatko samaa käytöstä esimiehellä tai ystäviltä? Miten käyttäydyt heidän seurassaan?

Tiedän, että on kova toive. Ehkä pitäisi jättää vaimo ja perhe ja hakea tarvittavat halaukset irtosuhteista.

Kerroin vain siksi, että JOS haluatte syystä tai toisesta pitää miehenne, niin kannattaa jättää puhuminen vähemmälle ja miettiä mitä mies oikeasti kaipaa.

Olisin lopettanut tuollaisen käytöksen alkuunsa ihan selkeästi sanomalla, että jos tuo ei lopu, niin jompi kumpi lähtee. Olisin katsonut silmiin niin, että ukko todellakin sen tajuaisi ja jos ei tajua, niin olisin pakannut nassakan mukaani ja lähtenyt yöksi vaikka hotelliin. Takaisin olisin tullut vasta aikaisintaan seuraavana päivänä jos toinen on valmis keskustelemaan. Jos ei, niin eiköhän se olisi ollut siinä. En todellakaan jäisi halimaan tai luimistelemaan sinne, kuuntelemaan älytöntä vihaa, rähinää ja syyttelyä. Varsinkin syyttely on sellainen asia, mikä menee kerrasta kuunneltu.

Meillä miehellä oli keväällä vaikeaa fudujen takia ja hän yritti purkaa paskaa oloaan minuun ja lapsiin, mutta rajansa siinäkin. Aikani sitä kuuntelin, yritin jutella ja tukea, mutta sitten räjähdin. Kiljuin kuin syötävä sika miehelle ja rääyin, että muutamme lasten kanssa muualle ja takaisin emme tule jos hän sontaa meidän päälle yrittää vielä yhtään. Huusin, että onko hän huomannut kuinka lapsetkin väistelevät häntä ja meillä ei enää naureta ollenkaan? Että sitäkö hän haluaa ja sitäkö elämämme tulee tästä eteenpäin olemaan? Tiedän, että en puhunut nätisti, mutta siinä vaiheessa en enää miettinyt mikä on paras tapa riidellä tai pahoittaako hän mielensä. Lapset eivät rääkymistäni olleet kuulemassa ja miehelle meni asiat perille. Miehen rähinä loppui. Kerran jouduin vielä hänelle asioita tarkentamaan, mutta nyt on mennyt kivasti. Kaikkea ei ole pakko sietää tai jos sietää, niin itseään saa siitä syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti aloittaj olet nainen. Vain naiselta voi odottaa tuon tasoista uhriutumista. Miski olet paaskasankona miehellesi? Eikö sinulla ole yhtään itsekunnioitusta. Normaali ihminen katkaisee kaikki yhteydet tuollaiseen alistavaan ihmiseen. Kasvata itsellesi selkäranka ja lopeta yhteydenpito tähän alistajaan. On olemassa parempiakin ihmisiä.

Tuo uhrautuminen ja itkun vääntäminen eivät tilannettasi auta. Nyyh olen uhri auttakaa yhyy. Mieheni pahoinpitelee minua henkisesti nyyh nyyh kyynel.

Kysymys kuuluu: miksi olet tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä? Voisit yhtä hyvin ampua itseäsi jalkaan ja valittaa kuinka kipeää se tekeekään kun jalkaan ammutaan. Se on oma vikasi! Älä tee niin!

Mikä tämä uhriutumisjuttu on? Puolisoni myös tykkää tuota mulle hokea. Silloin kun tunnen olevani umpikujassa, kun mikään mitä teen tai sanon ei auta, kaikki menee vaan enemmän päin vittua, niin kyllä multa iktu tulee. Se ei ole mikään "yhyy mua sorretaan voi voi nyyh", vaan silkkaa ahdistusta, kun rakastami ihminen käyttäytyy minua kohtaan kohtuuttomasti enkä tiedä mitä tehdä.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Olen valitettavasti liian usein juuri tuollainen puoliso. Asiaa ei helpota se, että vaimo petti, mutta asiaan:

Jos tiedät, ettet ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi, joko anna tilaa tai mene halaamaan. Halaamista kannattaa yrittää ensin. Moni karski ka menestyvä mies on sisältä epävarma teinipoika joka kaipaa välillä vaan syliä ja kun ei voi/osaa sitä pyytää, kaataa pahaa oloa ympärilleen.

Ei auta on yrittää puhumalla selvittää mitään kun mies on myrkyllisessä tilassa. Kaikista pahinta on suuttua itse ja laittaa lisää vettä myllyyn.

Itselläni useimmiten taustalla on joku stressi/harmitus/virhe/epävarmuus/pelko/nälkä/jano/väsymys tms. ja kaikkeen auttaisi se, että vaimo halaisi hiljaa vaikka olen kuinka huono mies tahansa.

Eilen tämä tapahtui viimeksi ja vaimo hiippaili henkisesti lytättynä kotona koko illan kunnes ei enää jaksanut ja sitten sormukset taas lenteli. Tulin kiukkuisena kotiin ja ainoa mitä olisin toivonut olisi ollut vaimon läheisyts ja hiljainen lohdutus ja kun sitä ei tullut meni kaikki pieleen.

Halatkaa miehiänne (varmaan toimii myös toisin päin)

Voi hyvänen aika, jos sinä tiedät olevasi kiukkuinen ja kaipaavasi vaimon halausta ja lohdutusta, mikset sinä sano vaimollesi, että oli huono päivä ja nyt halaus tekisi poikaa... vaan sen sijaan alat räyhätä vaimollesi??? Kun kerran itsesi tunnet, aikuinen mies, niin etkö sinä voisi käyttäytyä toisin? Jos ymmärsit tämän vasta jälkikäteen, niin pyysitkö edes anteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Olen valitettavasti liian usein juuri tuollainen puoliso. Asiaa ei helpota se, että vaimo petti, mutta asiaan:

Jos tiedät, ettet ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi, joko anna tilaa tai mene halaamaan. Halaamista kannattaa yrittää ensin. Moni karski ka menestyvä mies on sisältä epävarma teinipoika joka kaipaa välillä vaan syliä ja kun ei voi/osaa sitä pyytää, kaataa pahaa oloa ympärilleen.

Ei auta on yrittää puhumalla selvittää mitään kun mies on myrkyllisessä tilassa. Kaikista pahinta on suuttua itse ja laittaa lisää vettä myllyyn.

Itselläni useimmiten taustalla on joku stressi/harmitus/virhe/epävarmuus/pelko/nälkä/jano/väsymys tms. ja kaikkeen auttaisi se, että vaimo halaisi hiljaa vaikka olen kuinka huono mies tahansa.

Eilen tämä tapahtui viimeksi ja vaimo hiippaili henkisesti lytättynä kotona koko illan kunnes ei enää jaksanut ja sitten sormukset taas lenteli. Tulin kiukkuisena kotiin ja ainoa mitä olisin toivonut olisi ollut vaimon läheisyts ja hiljainen lohdutus ja kun sitä ei tullut meni kaikki pieleen.

Halatkaa miehiänne (varmaan toimii myös toisin päin)

Hohhoijaa.. Teillä nyt on todella paljon muitakin ongelmia suhteessanne kuin sinun rähinä, mutta pääsitpä tänne valittamaan. Halaaminen on hyvä, mutta pieleen menee ja lujaa jos sillä tällaista asiaa yrittää silitellä siistiksi.

Ap:n mies räyhää asiattomasti, se on ilmeisen fakta. Hän ei ilmeisestikään myös näe käytöksessään mitään väärää. Näihin asioihin pitää puuttua ja ne pitää muuttua, hyvällä tai pahalla. Halaamalla ja asiattoman käytöksen hiljaisesti hyväksymällä tällainen käytös ei korjaannu, vaan miehen tulee itse huomata tekonsa ja ymmärtää ettei sillä tavalla saa luottamusta. Käytös on luultavasti perua jo lapsuudesta ja koska se on aina ennenkin toiminut, niin mies käyttää sitä niin kauan kun kerran voi. Liiallinen ymmärtäminen ei auta, miehen kunnioitus on mennyt ja ap:n tulee saada se takaisin tai poistua takavasemmalle.

Nyt vaan itsekunnioitusta ja tiukat rajat ukolle että näin ei käyttäydytä. Kenenkään ei tarvitse aikuista ihmistä lohduttaa ja oloa parantaa jos toinen raivoaa ihan turhista asioista. Luultavasti et voi oikesti edes tehdä mitään.

Olen joo ärhäkkä ja asiat joskus ärsyttää ihan liian herkästi. Tuntuu et ihmiset ottaa sen jotenkin henkilökohtaisesti vaikka joskus vaan raivostuttaa et kännykkä on kadoksissa tjms. Ihmisiä en kyllä hauku tai halua tahalleen loukata, mutta ymmärrän kyllä että se rasittaa muita. Itse ainakin kaipaan vaan omaa rauhaa ja aikaa että olo menee ohi eikä kenenkään halaukset ja lohdutukset mitään auta. Jos menee ihan överiksi, niin tosiaan sano että nyt käyttäydy ja en jaksa tollasta enää! Toistan itse varmaan oman äidin käytöstä mitä koko lapsuuden olen saanut kestää ja hitonmoinen opettelu että pääsee tästä eroon. Miehes ei vaan tajua tehdä asialle mitään jos et nyt kunnolla pistä rajoja. Jos ei auta niin lähde!

Vierailija kirjoitti:

Tuttua juttua. Olen ukkosenjohdatin. Itse en vastaa samalla mitalla koskaan koska sellaisten asioiden sanominen, jotka olisivat hänen kommenttiensa kanssa vaaterissa tarkoittaisi, että vihaisin ja halveksisin häntä syvästi.

Hän ei osaa kontrolloida sanomisiaan suuttuessaan muutoin kuin siten miten voisi sanoa mahdollisimman tuhoisasti ja samalla vielä toteaa voivansa olla paljon ilkeämpikin, mutta jättää sen tekemättä. Hän myös jatkaa "riitaa" (=riita on meillä 9 tapauksessa kymmenestä se kun hän käy sanallisesti kimppuuni jonkin vastoinkäymisen tai pettymyksen takia) siitä mihin on viimeksi jäänyt eli nyt ollaan sitten joka kerran eroamassa vaikka kaikki olisi ennen purkausta ollut muuten kunnossa. Hän myös nostaa joka kerran uudelleen esille jo sovitut ja käsitellyt asiat. Näitähän on vuosien varrella kertynyt, joten tällaisen keskustelun aikana syntilistani on pitkä ja musta ja kaikki ongelmat kasaantuneen paljoutensa takia mahdottomia ratkaista.

Meillä on juuri tuollaista. Yrittää (tahattomasti tai tahallisesti?) sanoa minulle mahdollisimman pahasti (tietää "heikot" kohtani), korostaa sitä kuinka idioottimainen minä olen ja kuinka TAAS syy on minun. Jotkin asiat nostaa kerta toisensa jälkeen uudelleen esiin. Kaikki mitä hänelle näissä tilanteissa sanon (hyväa tai pahaa, normaalisti puhuen, nöyrästi tai pää punaisena huutaen), on väärin, ei kelpaa, todistaa vain kuin paska minä itse olen. Asiat kääntyvät aina niin, että syy on minun, minussa on jotain vikaa. 

Minäkin aikaisemmin luulin, että riitaan tarvitsee aina kaksi henkilöä, mutta nykyään tiedän, että se ei pidä paikkaansa. Korostaisin vielä, että muuten puolisoni on ihana, mutta näissä tilanteissa ahdistukseni on suuri. Rakastan häntä, ja sen vuoksi oikeasti haluan selvittää nämä tilanteet, loukkaamatta häntä tai itseäni. En ole marttyyri ja uhriutuja, miksi helvetissä "uhriutuisin" yhtään mistään, kun haluan vain selvittää asiat? En mä sille mitään voi, että mua joskus alkaa itkettään. Mua vituttaa se, että mua alkaa itkettään, kun toinen vaan lisää vettä myllyyn. Haluaisin osata olla oikein ja selvittää nämä tilanteet.

t.ap

7 puhui asiaa. Tunnistan mieheni tuosta, mutta se ei ole jostain syysta helppoa vain menna halaamaan kun toinen on kuin myrkyn niellyt ja tuntuu etta on itse ongelman ydin. Jos mies joskus puhuisi ja kertoisi mita haluaa, vaikka sen halin, halaisin.

Jos oikeasti kaipaat halia, mene ja halaa! Jos haluat riidellä, ala kiukutella ja sättiä puolisoasi. Sitä saa mitä tilaa..

Vierailija kirjoitti:

Äidilleenkö pitäisi?

Parisuhde on myös toisen negatiivisten tunteiden kestämistä, vaikeissa tilanteissa tukemista ja varsinkin kaikesta puhumista. Jos puolisolleen ei voi puhua kaikesta on ihan väärän ihmisen kanssa.

Olet ihan oikeassa. Onko mulla kuitenkin kaikki vastuu asioiden hoitamisesta? Vai pitäisikö myös puolisoni tehdä oma osuutensa? Eihän se niinkään toimi, että toinen nielee kaiken paska, ja jos asioita ottaa puheeksi, syytetään valehtelijaksi (miksi en aikaisemmin sanonut), epäluotettavaksi, kusipäiseksi ym. Missään nimessä en halua erota, en halua, sillä rakastan puolisoani, ja olen vakuuttunut siitä että hänellä on jotenkin paha olla ja purkaa sitä pahaa oloaan minuun, koska olen turvallinen kohde siihen, kun yleensä nielen kaiken. En halua että hän kokee itsensä epäonnistuneeksi tai pahaksi ihmiseksi, en halua pahoittaa hänen mieltään millään tavalla. Haluaisin osata auttaa, mutta välillä tuntuu että mikään mitä teen tai sanon, ei ole kuin vitun huono vaikutus tilanteeseen.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Olen valitettavasti liian usein juuri tuollainen puoliso. Asiaa ei helpota se, että vaimo petti, mutta asiaan:

Jos tiedät, ettet ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi, joko anna tilaa tai mene halaamaan. Halaamista kannattaa yrittää ensin. Moni karski ka menestyvä mies on sisältä epävarma teinipoika joka kaipaa välillä vaan syliä ja kun ei voi/osaa sitä pyytää, kaataa pahaa oloa ympärilleen.

Ei auta on yrittää puhumalla selvittää mitään kun mies on myrkyllisessä tilassa. Kaikista pahinta on suuttua itse ja laittaa lisää vettä myllyyn.

Itselläni useimmiten taustalla on joku stressi/harmitus/virhe/epävarmuus/pelko/nälkä/jano/väsymys tms. ja kaikkeen auttaisi se, että vaimo halaisi hiljaa vaikka olen kuinka huono mies tahansa.

Eilen tämä tapahtui viimeksi ja vaimo hiippaili henkisesti lytättynä kotona koko illan kunnes ei enää jaksanut ja sitten sormukset taas lenteli. Tulin kiukkuisena kotiin ja ainoa mitä olisin toivonut olisi ollut vaimon läheisyts ja hiljainen lohdutus ja kun sitä ei tullut meni kaikki pieleen.

Halatkaa miehiänne (varmaan toimii myös toisin päin)

Olen pahoillani, että sanon suoraan. Tajuatko yhtään, kuinka paskamaista käytöksesi on? Tuollaiset peruskiukkuiset ja -ärtyneet ihmiset pilaavat totaalisesti toisen elintilan ja ilmapiirin. Ensisijainen ratkaisu on se, että alat itse työstää ajatuksiasi positiivisemmiksi. Jos nälkä saa kiukkuiseksi, ala syödä toisin jne. Toissijainen ratkaisu on se, että jos oma henkinen tsemppauksesi itsellesi ja epämukavuuksien aiheuttajien ehkäisy ei toimi, toteat vaimolle että tänään ei onnistunut, raivostuttaa, voisitko halata.

Ota vastuu omista tunnetiloistasi, niitä todellakin voi ja pitää aikuisena hallita!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua juttua. Olen ukkosenjohdatin. Itse en vastaa samalla mitalla koskaan koska sellaisten asioiden sanominen, jotka olisivat hänen kommenttiensa kanssa vaaterissa tarkoittaisi, että vihaisin ja halveksisin häntä syvästi.

Hän ei osaa kontrolloida sanomisiaan suuttuessaan muutoin kuin siten miten voisi sanoa mahdollisimman tuhoisasti ja samalla vielä toteaa voivansa olla paljon ilkeämpikin, mutta jättää sen tekemättä. Hän myös jatkaa "riitaa" (=riita on meillä 9 tapauksessa kymmenestä se kun hän käy sanallisesti kimppuuni jonkin vastoinkäymisen tai pettymyksen takia) siitä mihin on viimeksi jäänyt eli nyt ollaan sitten joka kerran eroamassa vaikka kaikki olisi ennen purkausta ollut muuten kunnossa. Hän myös nostaa joka kerran uudelleen esille jo sovitut ja käsitellyt asiat. Näitähän on vuosien varrella kertynyt, joten tällaisen keskustelun aikana syntilistani on pitkä ja musta ja kaikki ongelmat kasaantuneen paljoutensa takia mahdottomia ratkaista.

Meillä on juuri tuollaista. Yrittää (tahattomasti tai tahallisesti?) sanoa minulle mahdollisimman pahasti (tietää "heikot" kohtani), korostaa sitä kuinka idioottimainen minä olen ja kuinka TAAS syy on minun. Jotkin asiat nostaa kerta toisensa jälkeen uudelleen esiin. Kaikki mitä hänelle näissä tilanteissa sanon (hyväa tai pahaa, normaalisti puhuen, nöyrästi tai pää punaisena huutaen), on väärin, ei kelpaa, todistaa vain kuin paska minä itse olen. Asiat kääntyvät aina niin, että syy on minun, minussa on jotain vikaa. 

Minäkin aikaisemmin luulin, että riitaan tarvitsee aina kaksi henkilöä, mutta nykyään tiedän, että se ei pidä paikkaansa. Korostaisin vielä, että muuten puolisoni on ihana, mutta näissä tilanteissa ahdistukseni on suuri. Rakastan häntä, ja sen vuoksi oikeasti haluan selvittää nämä tilanteet, loukkaamatta häntä tai itseäni. En ole marttyyri ja uhriutuja, miksi helvetissä "uhriutuisin" yhtään mistään, kun haluan vain selvittää asiat? En mä sille mitään voi, että mua joskus alkaa itkettään. Mua vituttaa se, että mua alkaa itkettään, kun toinen vaan lisää vettä myllyyn. Haluaisin osata olla oikein ja selvittää nämä tilanteet.

t.ap

Ja tämäkin on sama myös täällä. Lisäksi myös se, että yritän vain olla hiljaa ja kuunnella on väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen valitettavasti liian usein juuri tuollainen puoliso. Asiaa ei helpota se, että vaimo petti, mutta asiaan:

Jos tiedät, ettet ole tehnyt mitään mistä pitäisi pyytää anteeksi, joko anna tilaa tai mene halaamaan. Halaamista kannattaa yrittää ensin. Moni karski ka menestyvä mies on sisältä epävarma teinipoika joka kaipaa välillä vaan syliä ja kun ei voi/osaa sitä pyytää, kaataa pahaa oloa ympärilleen.

Ei auta on yrittää puhumalla selvittää mitään kun mies on myrkyllisessä tilassa. Kaikista pahinta on suuttua itse ja laittaa lisää vettä myllyyn.

Itselläni useimmiten taustalla on joku stressi/harmitus/virhe/epävarmuus/pelko/nälkä/jano/väsymys tms. ja kaikkeen auttaisi se, että vaimo halaisi hiljaa vaikka olen kuinka huono mies tahansa.

Eilen tämä tapahtui viimeksi ja vaimo hiippaili henkisesti lytättynä kotona koko illan kunnes ei enää jaksanut ja sitten sormukset taas lenteli. Tulin kiukkuisena kotiin ja ainoa mitä olisin toivonut olisi ollut vaimon läheisyts ja hiljainen lohdutus ja kun sitä ei tullut meni kaikki pieleen.

Halatkaa miehiänne (varmaan toimii myös toisin päin)

Aika kova toive, että vaimo haluaisi tai uskaltaisi tulla palaamaan tuossa tilanteessa. Itse ainakin joutuisin tekemään sen vastentahtoisesti ja omat tunteet kieltäen.

Odotatko samaa käytöstä esimiehellä tai ystäviltä? Miten käyttäydyt heidän seurassaan?

Tiedän, että on kova toive. Ehkä pitäisi jättää vaimo ja perhe ja hakea tarvittavat halaukset irtosuhteista.

Kerroin vain siksi, että JOS haluatte syystä tai toisesta pitää miehenne, niin kannattaa jättää puhuminen vähemmälle ja miettiä mitä mies oikeasti kaipaa.

Kyllä, yritin aiemmin tarjota seksiä puolisollenii usein, mutta hän oli liian väsynyt tai stressaantunut,tai häntä ei huvittanut, eikä halunnut. En mitenkään painostanut. Enää en ole juuri ehdotellut, ymmärrän jos stressaa ja on paha olla itsensä kanssa, niin seksi ei ole ensimmäisenä mielessä. Ei hän oikein itsekään taida tiedää mikä hänellä on, ja mitä haluaa. Yleensä sanoo vaan "en mä tiedä", kun kysyn mikä on.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua juttua. Olen ukkosenjohdatin. Itse en vastaa samalla mitalla koskaan koska sellaisten asioiden sanominen, jotka olisivat hänen kommenttiensa kanssa vaaterissa tarkoittaisi, että vihaisin ja halveksisin häntä syvästi.

Hän ei osaa kontrolloida sanomisiaan suuttuessaan muutoin kuin siten miten voisi sanoa mahdollisimman tuhoisasti ja samalla vielä toteaa voivansa olla paljon ilkeämpikin, mutta jättää sen tekemättä. Hän myös jatkaa "riitaa" (=riita on meillä 9 tapauksessa kymmenestä se kun hän käy sanallisesti kimppuuni jonkin vastoinkäymisen tai pettymyksen takia) siitä mihin on viimeksi jäänyt eli nyt ollaan sitten joka kerran eroamassa vaikka kaikki olisi ennen purkausta ollut muuten kunnossa. Hän myös nostaa joka kerran uudelleen esille jo sovitut ja käsitellyt asiat. Näitähän on vuosien varrella kertynyt, joten tällaisen keskustelun aikana syntilistani on pitkä ja musta ja kaikki ongelmat kasaantuneen paljoutensa takia mahdottomia ratkaista.

Meillä on juuri tuollaista. Yrittää (tahattomasti tai tahallisesti?) sanoa minulle mahdollisimman pahasti (tietää "heikot" kohtani), korostaa sitä kuinka idioottimainen minä olen ja kuinka TAAS syy on minun. Jotkin asiat nostaa kerta toisensa jälkeen uudelleen esiin. Kaikki mitä hänelle näissä tilanteissa sanon (hyväa tai pahaa, normaalisti puhuen, nöyrästi tai pää punaisena huutaen), on väärin, ei kelpaa, todistaa vain kuin paska minä itse olen. Asiat kääntyvät aina niin, että syy on minun, minussa on jotain vikaa. 

Minäkin aikaisemmin luulin, että riitaan tarvitsee aina kaksi henkilöä, mutta nykyään tiedän, että se ei pidä paikkaansa. Korostaisin vielä, että muuten puolisoni on ihana, mutta näissä tilanteissa ahdistukseni on suuri. Rakastan häntä, ja sen vuoksi oikeasti haluan selvittää nämä tilanteet, loukkaamatta häntä tai itseäni. En ole marttyyri ja uhriutuja, miksi helvetissä "uhriutuisin" yhtään mistään, kun haluan vain selvittää asiat? En mä sille mitään voi, että mua joskus alkaa itkettään. Mua vituttaa se, että mua alkaa itkettään, kun toinen vaan lisää vettä myllyyn. Haluaisin osata olla oikein ja selvittää nämä tilanteet.

t.ap

Ja tämäkin on sama myös täällä. Lisäksi myös se, että yritän vain olla hiljaa ja kuunnella on väärin.

Niin, hiljaa oleminen on väärin myös. Huutaminen on väärin (tästä olen kyllä samaa mieltä), asioiden perustelu on väärin, kyseleminen on väärin, vastaukseni eivät kelpaa. Siis oikeasti ne eivät kelpaa. Jos hän kysyy minulta että voisitko nyt omin sanoin sanoa että mitä vastasit äsken minulle kun kysyin miksi pahoitit mielesi äsken. Vastaan: "pahoitin mieleni, koska sanoit minulle että olen kusipäinen idiootti, ja et halua olla sellaisten kanssa missään tekemisissä". Niin hän voisi hyvin vastata että "tuo ei ole mikään vastaus, nyt kysyn viimeisen kerran MISTÄ PAHOITIT MIELESI?!?!". Siis välillä on niin sekavaa että itse menen aivan sekaisin ja koen parhaaksi vaan pyytää anteeksi, koska en tiedä enää mistä hän puhuu ja mitä tarkoittaa.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua juttua. Olen ukkosenjohdatin. Itse en vastaa samalla mitalla koskaan koska sellaisten asioiden sanominen, jotka olisivat hänen kommenttiensa kanssa vaaterissa tarkoittaisi, että vihaisin ja halveksisin häntä syvästi.

Hän ei osaa kontrolloida sanomisiaan suuttuessaan muutoin kuin siten miten voisi sanoa mahdollisimman tuhoisasti ja samalla vielä toteaa voivansa olla paljon ilkeämpikin, mutta jättää sen tekemättä. Hän myös jatkaa "riitaa" (=riita on meillä 9 tapauksessa kymmenestä se kun hän käy sanallisesti kimppuuni jonkin vastoinkäymisen tai pettymyksen takia) siitä mihin on viimeksi jäänyt eli nyt ollaan sitten joka kerran eroamassa vaikka kaikki olisi ennen purkausta ollut muuten kunnossa. Hän myös nostaa joka kerran uudelleen esille jo sovitut ja käsitellyt asiat. Näitähän on vuosien varrella kertynyt, joten tällaisen keskustelun aikana syntilistani on pitkä ja musta ja kaikki ongelmat kasaantuneen paljoutensa takia mahdottomia ratkaista.

Meillä on juuri tuollaista. Yrittää (tahattomasti tai tahallisesti?) sanoa minulle mahdollisimman pahasti (tietää "heikot" kohtani), korostaa sitä kuinka idioottimainen minä olen ja kuinka TAAS syy on minun. Jotkin asiat nostaa kerta toisensa jälkeen uudelleen esiin. Kaikki mitä hänelle näissä tilanteissa sanon (hyväa tai pahaa, normaalisti puhuen, nöyrästi tai pää punaisena huutaen), on väärin, ei kelpaa, todistaa vain kuin paska minä itse olen. Asiat kääntyvät aina niin, että syy on minun, minussa on jotain vikaa. 

Minäkin aikaisemmin luulin, että riitaan tarvitsee aina kaksi henkilöä, mutta nykyään tiedän, että se ei pidä paikkaansa. Korostaisin vielä, että muuten puolisoni on ihana, mutta näissä tilanteissa ahdistukseni on suuri. Rakastan häntä, ja sen vuoksi oikeasti haluan selvittää nämä tilanteet, loukkaamatta häntä tai itseäni. En ole marttyyri ja uhriutuja, miksi helvetissä "uhriutuisin" yhtään mistään, kun haluan vain selvittää asiat? En mä sille mitään voi, että mua joskus alkaa itkettään. Mua vituttaa se, että mua alkaa itkettään, kun toinen vaan lisää vettä myllyyn. Haluaisin osata olla oikein ja selvittää nämä tilanteet.

t.ap

Ja tämäkin on sama myös täällä. Lisäksi myös se, että yritän vain olla hiljaa ja kuunnella on väärin.

Niin, hiljaa oleminen on väärin myös. Huutaminen on väärin (tästä olen kyllä samaa mieltä), asioiden perustelu on väärin, kyseleminen on väärin, vastaukseni eivät kelpaa. Siis oikeasti ne eivät kelpaa. Jos hän kysyy minulta että voisitko nyt omin sanoin sanoa että mitä vastasit äsken minulle kun kysyin miksi pahoitit mielesi äsken. Vastaan: "pahoitin mieleni, koska sanoit minulle että olen kusipäinen idiootti, ja et halua olla sellaisten kanssa missään tekemisissä". Niin hän voisi hyvin vastata että "tuo ei ole mikään vastaus, nyt kysyn viimeisen kerran MISTÄ PAHOITIT MIELESI?!?!". Siis välillä on niin sekavaa että itse menen aivan sekaisin ja koen parhaaksi vaan pyytää anteeksi, koska en tiedä enää mistä hän puhuu ja mitä tarkoittaa.

t.ap

Mulle tulisi todennäköisesti vastaus: "NYT SIIS SINÄ PAHOITAT MIELES vaikka minä se tässä olen se jonka kuuluu olla vihainen!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti aloittaj olet nainen. Vain naiselta voi odottaa tuon tasoista uhriutumista. Miski olet paaskasankona miehellesi? Eikö sinulla ole yhtään itsekunnioitusta. Normaali ihminen katkaisee kaikki yhteydet tuollaiseen alistavaan ihmiseen. Kasvata itsellesi selkäranka ja lopeta yhteydenpito tähän alistajaan. On olemassa parempiakin ihmisiä.

Tuo uhrautuminen ja itkun vääntäminen eivät tilannettasi auta. Nyyh olen uhri auttakaa yhyy. Mieheni pahoinpitelee minua henkisesti nyyh nyyh kyynel.

Kysymys kuuluu: miksi olet tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä? Voisit yhtä hyvin ampua itseäsi jalkaan ja valittaa kuinka kipeää se tekeekään kun jalkaan ammutaan. Se on oma vikasi! Älä tee niin!

Mikä tämä uhriutumisjuttu on? Puolisoni myös tykkää tuota mulle hokea. Silloin kun tunnen olevani umpikujassa, kun mikään mitä teen tai sanon ei auta, kaikki menee vaan enemmän päin vittua, niin kyllä multa iktu tulee. Se ei ole mikään "yhyy mua sorretaan voi voi nyyh", vaan silkkaa ahdistusta, kun rakastami ihminen käyttäytyy minua kohtaan kohtuuttomasti enkä tiedä mitä tehdä.

t.ap

Ei tuossa tilanteessa itku auta. Sanot miehelle, että VITTu sinä et mulle tuolla tavalla puhu onko selvä! Ei auta mitään jos tyydyt vain hiljaa kuuntelemaan miehen alistamista ja pahan olon tuottamista sinulle. Miehesi saa sinun itkustasi nautintoa. Kasvata selkäranka ja opi sanomaan vastaan.

Mun mies on samanlainen. On johtanut siihen, että elän varpaillani, varon sanomisiani. Silti tuntuu, että teenpä niin tai näin, mies suuttuu silti. Esim. jos edellisellä kerralla mies on suuttunut siitä, että olen sanonut jotain väärää tai väärään aikaan, niin seuraavalla kerralla kun olenkin sitten hiljaa, suututaankin siitä, etten sanonut mitään. En voi onnistua niinä hetkinä, kun mies haluaa oloaan purkaa. Joskus pyytää anteeksi, tajuaa itsekin olevansa kohtuuton. Joskus taas heittäytyy marttyyriksi aivan älyttömistä asioista. Olenkin usein miehelle sanonut, etten voi ymmärtää, miksi joku haluaa pilata sekä oman että muiden päivän niin mitättömän pienien asioiden takia.

Hermoheikko mies on aina ollut. Silti oikean "katastrofin" kohdatessa hän kykenee olemaan asiallinen.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on samanlainen. On johtanut siihen, että elän varpaillani, varon sanomisiani. Silti tuntuu, että teenpä niin tai näin, mies suuttuu silti. Esim. jos edellisellä kerralla mies on suuttunut siitä, että olen sanonut jotain väärää tai väärään aikaan, niin seuraavalla kerralla kun olenkin sitten hiljaa, suututaankin siitä, etten sanonut mitään. En voi onnistua niinä hetkinä, kun mies haluaa oloaan purkaa. Joskus pyytää anteeksi, tajuaa itsekin olevansa kohtuuton. Joskus taas heittäytyy marttyyriksi aivan älyttömistä asioista. Olenkin usein miehelle sanonut, etten voi ymmärtää, miksi joku haluaa pilata sekä oman että muiden päivän niin mitättömän pienien asioiden takia.

Hermoheikko mies on aina ollut. Silti oikean "katastrofin" kohdatessa hän kykenee olemaan asiallinen.

Meillä on ihan identtinen tilanne, enkä enää jaksa, mietin lähtemistä tästä liitosta. Kerran kävi niin että hän raivostui ihan mitättömästä asiasta (tyyliin hammastahnatuubi väärin puristettu) ja huusi ja haukkui ja raivosi. Minä tietysti huusin takaisin että nyt lopetat, mistä hän ottaa aina kierroksia lisää kun en alistu. Vaikka tekisin mitä, en saa häntä lopettamaan, mikään ei kelpaa ja kaikki on väärin. Mutta sitten tuli yllättäen puhelu että erään asian suhteen on tapahtunut se oikea "katastrofi", joskin melko pieni onneksi. Silmänräpäyksessä miehen kiukku oli ohi ja hän suhtautui tuohon katastrofiin asiallisesti, puhui ihan yllättäen ystävällisesti ja ryhtyi hoitamaan asiaa. En ymmärrä. Ihan kuin pitäisi vain saada raivota raivoamisen ilosta, vaikka osaa olla erittäin fiksu, rauhallinen ja kypsä oikeasti vaikeina hetkinä.

Käyttääkö miehesi jotain lääkitystä? Oma mieheni oli samanlainen syödessään Mitazapiinia (unettomuuteen) ja lopetettuuaan lääkkeen käytön hän muuttui täysin, omaksi vanhaksi ihanaksi itsekseen. En usko, että olisimme enää yhdessä mikäli hän vielä käyttäisi Mirtazapiinia sillä elämä hänen kanssaan alkoi käydä sietämättömäksi (raivokohtaukse ym).

Ihan sama mistä johtuu. (Itse veikkaan, että mies on ihastunut, ja saanut vastakaikua, ehkä jo seksitkin harrastettu, tai ainakin melkein. Nyt pitäisi vaan päästä ap:sta eroon, ettei kukaan pääse haukkumaan pettäjäksi. Helpoiten käy niin, että haastetaan riitaa joka päivä, eiköhän se ap siihen kyllästy ja häivy.)

AP:ta ei kunnioiteta suhteessa millään tasolla, miksi ihmeessä hän seksiä tarjoilee tuollaiselle sialle, en käsitä. Ja jos mies viellä seksistä kieltäytyy, on kuvio mielestäni 100% selvä. Kimpsut ja kampsut kasaan, ja uutta asuntoa alle. Jos asunto on ap:n oma, hän toteaa miehelle että asunto laitetaan myyntiin, saat viikon aikaa muuttaa. Asuntoa ei siis ole mikään pakko siinä tapauksessa myydä, pointti on vain saada äijä pihalle.

Paskamaistahan tässä on se, että ap saa "syyt" niskoillensa, hänestä tulee ilkeä jättäjä, mutta aivan sama. Ei mitään merkitystä, tärkeintä on päästä tuollaisesta hullusiasta eroon.