Ärsyttävin (inhoittavin) joululaulu
Jouluista pimpelipompelia on nyt mainoksissa taasen kuultu jo muutamia viikkoja. Useinhan nämä taustamusiikit ovat "iloisen" helskytteleviä joululauluja - tarkoituksenaan herättää ihmisissä ostelemiseen johtavaa jouluista levottomuutta.
Mutta mikä on kaikkein ärsyttävin joululaulu? Löytyykö sellainen naivististen tipetipe-tiptap-tyyppisten vai yltiöpäisen melankolisten, itkettäviksi tarkoitettujen joukosta? Vai eivätkö joululaulut muiden mielestä voikaan olla ärsyttäviä? Itselläni perinteinen inhokki on ollut "Kun Joulupukki suukon sai". Olen aina tahtonut ajatella sen tarinasta niin, että äidiltä suukon saava pukki on ilman muuta vieras mies - ehkäpä naapurin äijä. Mutta ei se varmaan niin ole, vaan kyseessä on porvarillisen kiiltokuvamaisen perheidyllin kuvaus: pukki on kertojalapsen oma isä.
Viime vuosina ykköseksi on kyllä meinannut kiilata Suvi Teräsniskan "Hei Mummo". Sehän kuuluu itkettävien joululaulujen kategoriaan. Riimittely on tökerön yksinkertaista: "teille-meille", eikä sanoittaja varmaan edes hallitse kieliopin perusasioitakaan: "Me lomalla taas tullaan pohjoiseen." Vaikkapa vanhassa tukkilaisromanttisessa laulussa "Me tulemme taas" verbit taipuvat sujuvammin.
Kommentit (80)
Yksinäinen mopomies kirjoitti:
* kirjoitti:
Tulkoon joulu
"--pääsköön vangit vankiloistaan--". Siinäpä vasta ajatus. Lieköhän lauluntekijä ajatellut vapauttavansa myös vankimielisairaaloiden asukit samalla kertaa? Liikaa niitä vapaalla jalalla kulkee ennestäänkin.
Olimme ulkosuomalaisille järjestetyssä joululaulutilaisuudessa Keski-Euroopassa vuosi pari sitten ja kuulimme miehen kanssa tuon laulun ensikertaa. Reaktio oli aika tyrmistynyt tuossa kohtaa sanoitusta.😕 🙃
Ketjussa usein esiinpulpahtanut "Mummo" on vielä kuulematta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole lainkaan inhottavin, mutta tuli vain mieleen joululauluja miettiessä, että mikä pointti tämän joululaulun sanoissa on..
"Kettu juoksi yli järven. Kettu juoksi yli järven. Saammehan, saammehan laulaa leipurin laulun?
Näin tekee leipuri istuen, ja näin hän tekee seisoen. Saammehan, saammehan laulaa leipurin laulun?"
😕wtf
Lyriikat = huumausaineiden siivittämän joulunvieton kuvaus?
Vierailija kirjoitti:
Feliz navidad
Hyi vittu, tämä on kyllä hirveä. Tulee aina mieleen jotkut hikiset karvaiset meksikolaismiehet mursuviiksissään sombrerot päässä paksussa sikarinsavussa heilumassa kitaroiden kanssa. Tappaa välittömästi joulutunnelman.
Vierailija kirjoitti:
Joulupukki suukon saa - äiti jörnii naapuria
Porsaita äidin - hirveetä shittiäIhania taas on se Hei mummo, koska mummo nyt sattuu asumaan pohjoisessa ja mummoa tapaa niin harvoin. <3
Tuo! "Mikä nauru syntyiskään / jos isi sais tietää tään / että joulupukki suukon sai". Ihmettelin jo aika pienenä, että tosiaanko se iskä muka ilahtuisi siitä, että oma vaimo lähentelee toisia miehiä...?
We wish you a merry christmas!
Varsinkin ei-natiivien englanninkielisten laulamana...
Pakko mainita yksi hyväkin tähän väliin, se Melin ja Kimin Rockin' around the christmas tree, kun ne heittää jollain cockney-aksentilla sinne väliin kaikkia hauskaa.
"This is so corny"
-"How do I look?"
- "Ridiculous."
-"You little tease."
Kaikki loirin joululaulut. Kaikki katrihelenan joululaulut. Mariah Careyn all i want on perseestä. Pahin tällä hetkellä on haloo Helsingin jouluparkuminen.
Tonttu. Varsinkin Loirin versio.
Tappavan tylsä ja pitkä.
Kaksi ylivoimaista suosikkia.
Se renkutus, jossa lauletaan Helinä-Keijusta. Miten liittyy jouluun?
Toinen on se, missä lapsi tuoksuu joululle. What?!? Miksi lapsi tuoksuisi joululle?
...pääskööt vangit vankiloistaan.... WTF???
Sormet kuin baby-porkkanat,
Silkkihiukset kuin untuvat.
Poski on punainen omena
Mieli tekisi haukata
Lapsi tuoksuu joululta
****
Taivas sylissäni
Vierailija kirjoitti:
Sormet kuin baby-porkkanat,
Silkkihiukset kuin untuvat.
Poski on punainen omena
Mieli tekisi haukata
Lapsi tuoksuu joululta****
Taivas sylissäni
Tämä on tosi kaunis laulu, mutta sanat hieman oudot...mieli tekisi haukata lasta?!
Kouluissa ei saa laulaa joululauluja, joissa mainitaan Jeesus😂 intersektionaalit vauhdissa.
VIHAAN hitaita ankeita joululauluja, mutta viime viikon parturissa oli radio päällä ja tuli se Hei Mummo biisi. Kärsin sitten koko laulun ajan ja vieläkin ketuttaa miten p**kaa se oli, joulu pilalla. Ei kuitenkaan ole joulumieltä.
Sylvian joululaulu, Varpunen jouluaamuna
Lähes kaikki mm. Joulupukki suukon sai, TipTap, ym...
Sika-biisin siitä puhallusosasta tulee ihan mieleen joku kännisten junttien alkoholiperseily jouluna joten se.
Joo, tämä tuli itselläkin ensimmäiseksi mieleen. Ne lyriikat ovat vain jotenkin hirveät, "joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta", "joulumaa jos jokaisella löytyy sydämestä" jne.
Keinotekoista yli-imelää pseudop*skaa.