Olisiko vain parempi erota?

Olemme kihlattuni (mies) kanssa oltu yhdessä nyt miltei 2 vuotta. Ja alan olla jo siinä iässä. (30v.) että perheen perustaminen, avioliitto ym. Sellainen, olisi ajankohtaista. Minulle. Muttei hänelle. (meillä on 6 v. Ikäeroa. Hän nuorempi.) Hänen psyykkinen terveytensä on todella heikko. Ja hänestä ei ole perhe elämään vielä pitkään aikaan..
Mieheni ei psyykkisen vointinsa takia kykene käsittelemään tunteita. Tai osoittamaan niitä. Minulla on omat psyykkiset ja fyysiset sairauteni, jotka ovat lievempiä, eivätkä juurikaan haittaa elämää.
Ongelma on se, etten koe saavani tarpeeksi hellyyttä ja läheisyyttä, seksielämämme on kuollut, sillä hänellä ei ole haluja. Hän ei puhu asioistaan, ja vastaa kysymyksiini vain "jaa" ja "ok" hän ei ole käsitellyt vaikeaa menneisyyttään. Ja nyt menneisyyden haamut varjostavat häntä. Kuitenkin rakastan miestäni, ja hän minua. Mutta on nykyään todella kylmä. Hänen sukunsa ei pidä minusta. Ja minun sukuni ei tule toimeen mieheni kanssa.
Kysymykseni on: Onko tällaisessa suhteessa mitään järkeä? Olisiko vain parempi erota? Laitoin tämän ensin erota vai ei - palstalle. Mutten ole saanut ainuttakaan kommenttia. Joten laitoin tämän tännekin.