Voiko 1-vuotiasta jättää kolmeksi viikoksi isän kanssa yksin?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä kumpi on ensisijainen hoitaja? Meillä voisin ihan huoletta jättää ton 1v3kk ja olen jättänytkin pariksi viikoksi työreissun vuoksi. Mä jouduin lapsen synnyttyä sairaalaan 3 kuukaudeksi ja lapsi on luultavasti ihan fine sen kanssa jos mä olen poissa, mutta jos mies on poissa edes viikonlopun niin lapsi on kiukkuinen ja sen jälkeen takertuu isäänsä. Kotona ollessa tykkää olla kummankin sylissä ja rauhoittuu yhtä helposti kummankin lohdutuksesta jne. mutta selvästi isä on se ensisijainen turva. Miehen siskon ollessa paikalla hänen syli on kaikkein paras, koska hän on myös lapsen hoitaja (pph).

Tavallaanmelko surullista että lapsi ei ole kiintynyt omaan äitiinsä. Mutta toisaalta jos työreissut ovat niin tärkeitä että oma lapsi jää varjoon, niin itsepähän priorisoit. Eikä sitä perusluottamusta pysty enää rakentamaan. Onneksi lapsella on isä ja tämän sisko jotka pysyvät lapsen elämässä.

Syy miksi palkkalistallani ei ole yhtäkään naista. Aika kuluu naisilla kaikkeen muuhun kuin työntekoon, ja bisnekset eivät rullaa.

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa etten vaivautunut lukemaan kuin aloituksen ennen kommentointiani, mutta juuri tuollaisten pähkäilyjen takia en varmasti koskaan tule haluamaan äidiksi. Miksei sitä isää voisi jättää lapsen kanssa yksin, niinkin lyhyeksi ajaksi kuin 3:ksi viikoksi? Oletan, että tulevan lapseni isä tulee osallistumaan lapsenhoitoon yhtä paljon kuin minäkin. Jos ei motivaatiota löydy, lapsia ei hankita. Ja koska en ole äiti, en osaa sanoa tuleeko mahdollisen lapseni ja minun välillä olemaan jokin erityinen side, mutta totta tosiaan toivon ettei sentään niin vahva ettei se lapsi pärjää isänsä kanssa kahdestaan. Se tuntuu näin naisen perspektiivistä erityisen kaksinaismoralistiselta, varsinkin kun asiaa alkaa ajattelemaan. Tähän voin lisätä, etten aio todellakaan imettää (joten se lapsi pärjännee siltäkin osin ilman minua pari viikkoa), eikä ainoastaan sen takia etten halua pilata rintojani, vaan sen takia etten halua tehdä lapsen ruokailusta jotain "äidin ja lapsen yhteistä hetkeä" josta aina jaksetaan joka puolella kyllästymiseen asti jauhaa.

/N21

Jos joskus aiot lapsia hankkia niin kannattaa hieman perehtyä lapsen psykologiseen kehitykseen. Noin pienellä lapsella äiti ja isä eivät ole samanarvoisia, vaan lapsi on riippuvaisempi äidistään. Hieman vanhempana isän merkitys korostuu lapsen elämässä. Melko naiiveja ja yksinkertaisia ovat ajatuksesi äitiydestä ja siitä mitä lapsi tarvitsee. Muutenkin ajatuksesi ovat vielä kovin lapsellisia eikä niitä lapsia tosiaan kannata tehdä ainakaan ennen kuin itse kypsyt hieman.

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa etten vaivautunut lukemaan kuin aloituksen ennen kommentointiani, mutta juuri tuollaisten pähkäilyjen takia en varmasti koskaan tule haluamaan äidiksi. Miksei sitä isää voisi jättää lapsen kanssa yksin, niinkin lyhyeksi ajaksi kuin 3:ksi viikoksi? Oletan, että tulevan lapseni isä tulee osallistumaan lapsenhoitoon yhtä paljon kuin minäkin. Jos ei motivaatiota löydy, lapsia ei hankita. Ja koska en ole äiti, en osaa sanoa tuleeko mahdollisen lapseni ja minun välillä olemaan jokin erityinen side, mutta totta tosiaan toivon ettei sentään niin vahva ettei se lapsi pärjää isänsä kanssa kahdestaan. Se tuntuu näin naisen perspektiivistä erityisen kaksinaismoralistiselta, varsinkin kun asiaa alkaa ajattelemaan. Tähän voin lisätä, etten aio todellakaan imettää (joten se lapsi pärjännee siltäkin osin ilman minua pari viikkoa), eikä ainoastaan sen takia etten halua pilata rintojani, vaan sen takia etten halua tehdä lapsen ruokailusta jotain "äidin ja lapsen yhteistä hetkeä" josta aina jaksetaan joka puolella kyllästymiseen asti jauhaa.

/N21

Miten voi yli parikymppinen ajatella kuin joku 15-vuotias teini?

Vierailija kirjoitti:

Riippuu siitä kumpi on ensisijainen hoitaja? Meillä voisin ihan huoletta jättää ton 1v3kk ja olen jättänytkin pariksi viikoksi työreissun vuoksi. Mä jouduin lapsen synnyttyä sairaalaan 3 kuukaudeksi ja lapsi on luultavasti ihan fine sen kanssa jos mä olen poissa, mutta jos mies on poissa edes viikonlopun niin lapsi on kiukkuinen ja sen jälkeen takertuu isäänsä. Kotona ollessa tykkää olla kummankin sylissä ja rauhoittuu yhtä helposti kummankin lohdutuksesta jne. mutta selvästi isä on se ensisijainen turva. Miehen siskon ollessa paikalla hänen syli on kaikkein paras, koska hän on myös lapsen hoitaja (pph).

Sarjassamme paskat äidit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse jättäisi noin pitkäksi aikaa. 1-vuotias tarvitsee paljon äitiä vielä, tottakai myös isää. Vaikka aina toitotetaan, että isä voi ihan yhtä hyvin olla läheisempi vanhempi ja hoitaa lapsia samalla tavalla kuin äiti. Mutta ei se niin mene. Lapsi äidin sylissä on eri asia kuin isän sylissä. Läheisyys äidin kanssa on erilaista kuin isän kanssa. Ja vielä jos olet imettänyt lasta paljon, niin teillä on sellainen yhteys, mitä isä ei tule koskaan saavuttamaan.

Tämä äitiyden pyhittäminen on täyttä skeidaa. SINUN lapsesi tarvitsevat äidin syliä, koska et luota isään sen vertaa, että antaisit lasten luoda oman, sinusta riippumattoman kiintymyssuhteen isään. Eihän se onnistu, kun pyhä äiti on aina kyttäämässä ja korostamassa omaa erityisyyttään.

Oletpas katkera tapaus. Mikä sun kengässäsi  hiertää?

Pyhät äitilehmät, joille oma ensisijaisuus isään nähden on uskonkappale. Mies ei ole minkään arvoinen lapselle, koska käy työssä. Lapsi kuuluu äidille, koska tissit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin sanoa etten vaivautunut lukemaan kuin aloituksen ennen kommentointiani, mutta juuri tuollaisten pähkäilyjen takia en varmasti koskaan tule haluamaan äidiksi. Miksei sitä isää voisi jättää lapsen kanssa yksin, niinkin lyhyeksi ajaksi kuin 3:ksi viikoksi? Oletan, että tulevan lapseni isä tulee osallistumaan lapsenhoitoon yhtä paljon kuin minäkin. Jos ei motivaatiota löydy, lapsia ei hankita. Ja koska en ole äiti, en osaa sanoa tuleeko mahdollisen lapseni ja minun välillä olemaan jokin erityinen side, mutta totta tosiaan toivon ettei sentään niin vahva ettei se lapsi pärjää isänsä kanssa kahdestaan. Se tuntuu näin naisen perspektiivistä erityisen kaksinaismoralistiselta, varsinkin kun asiaa alkaa ajattelemaan. Tähän voin lisätä, etten aio todellakaan imettää (joten se lapsi pärjännee siltäkin osin ilman minua pari viikkoa), eikä ainoastaan sen takia etten halua pilata rintojani, vaan sen takia etten halua tehdä lapsen ruokailusta jotain "äidin ja lapsen yhteistä hetkeä" josta aina jaksetaan joka puolella kyllästymiseen asti jauhaa.

/N21

Jos joskus aiot lapsia hankkia niin kannattaa hieman perehtyä lapsen psykologiseen kehitykseen. Noin pienellä lapsella äiti ja isä eivät ole samanarvoisia, vaan lapsi on riippuvaisempi äidistään. Hieman vanhempana isän merkitys korostuu lapsen elämässä. Melko naiiveja ja yksinkertaisia ovat ajatuksesi äitiydestä ja siitä mitä lapsi tarvitsee. Muutenkin ajatuksesi ovat vielä kovin lapsellisia eikä niitä lapsia tosiaan kannata tehdä ainakaan ennen kuin itse kypsyt hieman.

No, selittäisitkö nyt sitten lasten psykologian asiantuntijana, että millä perusteella lapsi on riippuvaisempi äidistään, ja millä perusteella isästä ei voi olla samalla tavalla ensisijaiseksi hoitajaksi? Mielellään psykologian termein ja lähtein. Kiitos etukäteen.

Pakko sanoa, että näissä keskusteluissa edelleen joka kerta yllätyn, että yhdessä maailman tasa-arvoisimmista (muka?) maista ajatellaan näin yksipuolisesti ja vanhanaikaisesti. Ja että vielä nimenomaan naiset ajattelevat näin!

Voiko 1 vuotiaan jättää 3 viikoksi yksin äidilleen?

Riippuu siitä jos isä ollut pääaspääasiallinen hoitaja ja sinä statisti. Muuten ei. Järkyttävää että oot lähdössä vauvan luota niin pitkäksi aikaa. Olisit valmistunut ensiksi ammattiin ja sitten lapsi.

Ota koko perhe mukaan. Muuten ihan päätön juttu.

Eihän 1v enää mikään vauva ole. Meillä ainakin isä on ollut lapselle aina se tärkein vaikka käy töissä. Aina lapsi kysyy isäänsä kun tarvitsee apua.

Kyllä voi jättää huoleti. Meillä oli miehen työn takia muutto menossa ja aloitin omat samalla. Mies lähti uuteen kotiin 1v. pojan kanssa, jotta pääsee tottumaan uuteen kaupunkiin ja aloittamaan siellä päiväkotielämää. Minä olin ekan kuukauden vielä vanhassa asunnossa. Nähtiin kahtena viikonloppuna. Poika oli minussa toki kiinni, mutta kun viimein minäkin muutin ja vaihdoin töissä konttorin uuteen kaupunkiin niin tilanne tasaantui. Silloin tuntui tosi pahalta pojan takia ja itsekin itkin iltaisin ikävää. Kyllä poikakin ikävöi, mutta itse asiassa hänestä tuli paljon sosiaalisempi ja itsevarmempi tuona aikana. Sen alun liimautumisen jälkeen ratkaisu tuntuikin yllättäen ihan hyvältä vaikka aluksi hirvitti. Reipas iloinen 17-vuotias on nyt eikä muista tapahtuneesta mitään. En tiedä vaikuttiko tapahtuma siihen, mutta hän on aina ollut sopeutuva ja kesäisinkin oli pitkiä aikoja mummoloissa ilman suurempaa ikävää. On ollut hauskaa ilman äitiäkin. Silti meillä on todella läheiset ja lämpimät välit vaikka luulin tapauksen jotenkin traumatisoituneen. Enemmän se pikkuveli on ollut minussa kaikki 15v. kiinni, vaikka koko elämä samassa talossa.

Tietenkin voi jättää! Noin pieni kun unohtaa tuossa ajassa, että hänellä on ollut äiti niin sinun ei tarvitse enää koskaan palata hänen ja miehesi luokse vaan voit ottaa uuden miehen ja tehdä tämän kanssa lapsia, joita ehdit hoitamaan itse.

Suurin osa tänne kirjoittajista on ihan idiootteja jos ovat tosissaan mutta jos vaan heittävät löylyä lisää keskusteleuun: Hankkikaa muita harrastuksia.