Teini haukkoi joululahjaksi paskoiksi
Vaikkei tiennyt mitä oli saamassa lahjaksi. Maanantaina toimitaan hänen lahjansa hyväntekeväisyyskeräykseen ja teini nauttikoon koulustaan isovanhemmilta saadun kaksikymppisen ja konvehtirasian kera.
Kommentit (103)
Ikiliikkuja kirjoitti:
Sä et oikeesti tee noin! Miksi pilaat koko perheen joulun sillä että viet teinin lahjat pois koska hän purki todennäköisesti pahaa oloaan.
Tarviko sitä noin purkaa? Hänen kranttumaisuutensa teki selväksi ettemme pysty antamaan hänelle tarpeeksi hienoja lahjoja. Olkoot ilman sitten kun ei kelpaa. Oppiipahan jotain elämästä nyt eikä liian myöhään. Ei vanhempien pidä olla nynnyjä, jotka antavat raivoavalle teinille kaiken anteeksi.
Muutenkin meillä aikuisilla on ollut hankala syksy ja taloudellinen tilanne on tiukka. On hankittu niin hyvää kuin on ollut mahdollista mutta kun ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Olkoon ilman niin ei tarvi raivota.
Ikiliikkuja kirjoitti:
Sä et oikeesti tee noin! Miksi pilaat koko perheen joulun sillä että viet teinin lahjat pois koska hän purki todennäköisesti pahaa oloaan.
Muu perhe kestää joulunkin vaikka saa paljon vaatimattomampia lahjoja kuin teini. Esim. me vanhemmat ostamme toisillemme pienet lahjat vain näön vuoksi jotteivat lapset ihmettele miksemme saa lahjoja. Mies saa hanskat ja minä saan pipon. Molempien lahjat maksoivat alle 25 euroa.
Jos on paha olo niin sitten puhutaan siitä eikä aleta huutamaan minulle asiasta, mistä hän ei tiedä yhtään mitään. Säästimme pitkin vuotta teinin lahjoihin. Ei olisi kannattanut.
Prototyyppi kirjoitti:
Meillä lahjat eivät ole mitään palkintoja saavutuksista ja niitä ei käytetä kiristys- tai rangaistusvälineenä. Nähtävästi kaikilla ei näin ole. Miellän lahjan antamisen ja saamisen vastikkeettomaksi.
Hymyssä suinko pitää kestää jatkuvaa huutoa ja kiukuttelua vaikka paskaa sataisi niskaan joka päivä? Ehei, rajansa se on kaikella. Teini huutaa kuin riihipiru vaikkei olisi edes mitään lahjoja tiedossa. Raivosi viime joulunakin huonoista lahjoistaan eikä ole käyttänyt niistä mitään.
Teiniyteen kuuluu tunteenpurkaukset ja epäkiitollinen käytös. Voit itse päättää vajoatko aikuisena samalle tasolle.
Lapsi on vain tullut äitiinsä. Kiukuttelee tyhjästä. Kumpikaan ei näytä ymmärtävän toista.
Minulla 15 ja 17v. kotona ja todellakin ihan samaa haukkumista. Ja minäkin uhannut olla antamatta lahjoja. En silti toteuta, sillä pääsääntöisesti ovat mukavia lapsia. Tuo käytösmalli vain kuuluu ikään ja teet itsestäsi narrin, jos toteutat uhkauksesi. Meidän vanhempien vain pakko sietää se mielialojen vaihtelu. Kysy ennen lahjoijen viemistä, että vieläkö on samaa mieltä niistä lahjoista.
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikään kuuluu tuollainen, koska siinä nuori irtautuu vanhemmista ja muodostaa oman itsensä. Tue äläkä purista omaan muottiisi. Tukeminen = anna paljon valua kuin vesi hanhen selästä.
Kyllä häntä on tuettu niin paljon kuin suinkin mahdollista. Sen vuoksi koen jatkuvan kiukuttelun ja raivoamisen jo todella asiattomana käytöksenä. Joululahjattomuus on pieni juttu verrattuna siihen mitä maailmalla voi tapahtua jos käyttäytyy yhtä hankalalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Meillä lahjat eivät ole mitään palkintoja saavutuksista ja niitä ei käytetä kiristys- tai rangaistusvälineenä. Nähtävästi kaikilla ei näin ole. Miellän lahjan antamisen ja saamisen vastikkeettomaksi.
Hymyssä suinko pitää kestää jatkuvaa huutoa ja kiukuttelua vaikka paskaa sataisi niskaan joka päivä? Ehei, rajansa se on kaikella. Teini huutaa kuin riihipiru vaikkei olisi edes mitään lahjoja tiedossa. Raivosi viime joulunakin huonoista lahjoistaan eikä ole käyttänyt niistä mitään.
No se on sitten vain käytöstapojen opettamisen puutetta se, ei lapsen vika. Nyt kyllä syyllinen löytyy peilistä. Jos minulle huudettaisiin noin joka päivä, niin ottaisin teinin kanssa asian puheeksi ja kävisin vaihtoehdot läpi että jaksan sitä kiukuttelua. Huomiota se sillä epäkäytöksellä vain hakee. Ole tiukkana käytöstavoissa.
Ap, kuulostat erittäin kylmältä ihmiseltä. Eikö oikeampi tapa olisi keskustella teinin kanssa aiheesta toisin kuin asettua itse vanhempana 5-vuotiaan tasolle. Btw, mistä teini tiesi tulevat joululahjansa?
Ymmärrän, että ap:sta tuntuu kurjalta. Anna kuitenkin asian olla. Teinille se teini-ikä on kaikkein rankinta vaikka vanhemmillekin on. Aikuisilla on kuitenkin yleensä keinoja selviytyä tunnekuohuistaan, teini taas vasta opettelee. En usko, että kellään on kiva mieli jouluna, jos toimit noin. Teineillä on vielä ase, että törkkäävät just siihen minkä tietää olevan vanhempien heikko kohta, esim. jos teillä on taloudellisesti tiukkaa niin kyllähän teini sen aistii ja siksi varmaan sanoi noin, koska harmittaahan se häntäkin. Vanhempien tehtävä on ottaa myös kuraa niskaan ja olla aikuisia, jotta nuori kokee, että häntä ei hykätä vaikka olisi miten kamala, sitähän ne usein testaa. t. 13 v ja 16 v äiti, joka välillä on maailman paskin ja välillä paras äiti teinien mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, puhut lapsestasi täällä todella rumasti. Ja tiedätkö mitä, se teini takuulla aistii sun asenteen ja suhtautumisen, joka ainakin täällä alkaa kuulostaa jo inholta. Teinit on välillä vittumaisia, se johtuu siitä ikävaiheesta, mutta mikä sun tekosyy on? Ja nautitko siitä, että saat kostaa lapsellesi tämän huonon käytöksen?
Sinä et ole kuulemassa kuinka kohteliaasti olen puhunut kotona teinille. Minulla tuli kertakaikkiaan mitta täyteen nyt. Minusta on turhaa leipoa täällä veemäistä ja inhottavaa äidikettä. Hymyssä suinko pitäisi kuunnella törkeyksiä? Ei todellisessa elämässäkään saa tavallisesti mitään palkintoja jos v*tuilee toisille ja räyhää jatkuvasti. Olen tarjonnut teinille jo monta kertaa sitä, että tilaamme ajan psykiatrilta tai psykologilta sekä linkannut hänelle Mielenterveystalon nettisivut.
Minulle on aivan sama vaikka hän raivoaa kunhan hän ei pilaa koko perheen joulunodotustunnelmaa raivoamisellaan. Pienemmät jo pelkäävät häntä koska hän pimahtaa joka asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vaikkei tiennyt mitä oli saamassa lahjaksi. Maanantaina toimitaan hänen lahjansa hyväntekeväisyyskeräykseen ja teini nauttikoon koulustaan isovanhemmilta saadun kaksikymppisen ja konvehtirasian kera.
Okei. No voitko meille vähän avata, että MITÄ hän olisi sitten saanut, jos käytös olisi ollut toisenlaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helevatan autocorrect väänsi otsikon tuollaiseksi. Teini siis haukkui tulevat joululahjansa paskoiksi ja minä päätin ettei saa sitten mitään meiltä vanhemmilta tänä vuonna lahjaksi.
Älä nyt itse vajoa teinin tasolle - herran tähden miten teini reaktio sinulla ! 😱
Koti on se paikka missä saa koetella rajojaan ja kasvaa ja mokata ja sanoa törppöyksiä ja silti sinua rakastetaan ehdoitta.
Lahjoja haukkuva teini ehkä on sen verran fiksu ettei halua sanoa teille 'paskat vanhemmat' vaan purkaa itseään noin?
Joka päivä saamme kuulla olevamme paskoja perheenjäseniä. Teinillä on paranoidimainen suhtautuminen ihan tavallisenkin ruokapöytäkeskusteluun. Kuvittelee ilmeisesti ihan tosissaan, että esim lause "ojentaisitko lisää salaattia, ole kiltti" tarkoittaa jotain ilkeilyä häntä kohtaan. Hän alkaa räyhäämään ruokapöydässä tuosta että pidämme häntä vähemmän kilttinä kun pyydämme noin kohteliaasti.
Muutenkin hänen syömisensä on ongelmallista koska hän vinkuu ja valittaa ruoasta melkein joka päivä. Olen sanonut hänelle että koti on koti ja täällä ei ole pizzerian tai kebabmestan ruokalista käytössä. Iso ihminen murjottaa ruokapöydässä ja huutaa monesti pienten kuullen että taas tarjotaan paskaa ruoaksi sekä haukutaan vanhempia kun emme osaa tehdä hänelle mieluisia herkkuja. Olemme tarjonneet hänelle mahdollisuutta laittaa ruokaa kotona mutta tähän mennessä hän on pilannut kaikki kalliit ainekset. Ottaa senkin loukkauksena jos ehdotan kaupassa edullisempien ainesten ostamista. Huutaa kaupassa kurkku suorana ettei halua mitään vitun tarjousruokaa. Kerran oli hänen koulunsa reksi huutokohtauksen aikana kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Meillä lahjat eivät ole mitään palkintoja saavutuksista ja niitä ei käytetä kiristys- tai rangaistusvälineenä. Nähtävästi kaikilla ei näin ole. Miellän lahjan antamisen ja saamisen vastikkeettomaksi.
Hymyssä suinko pitää kestää jatkuvaa huutoa ja kiukuttelua vaikka paskaa sataisi niskaan joka päivä? Ehei, rajansa se on kaikella. Teini huutaa kuin riihipiru vaikkei olisi edes mitään lahjoja tiedossa. Raivosi viime joulunakin huonoista lahjoistaan eikä ole käyttänyt niistä mitään.
Miksi ostatte hänelle huonoja lahjoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikkei tiennyt mitä oli saamassa lahjaksi. Maanantaina toimitaan hänen lahjansa hyväntekeväisyyskeräykseen ja teini nauttikoon koulustaan isovanhemmilta saadun kaksikymppisen ja konvehtirasian kera.
Okei. No voitko meille vähän avata, että MITÄ hän olisi sitten saanut, jos käytös olisi ollut toisenlaista?
Untuvamaihari, tietokonelokerollinen merkkireppu, farkut, merkkisukkia, kello, Ruotsin laivalta ostettu tuoksu ja deodorantti, paita ja t-paita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikkei tiennyt mitä oli saamassa lahjaksi. Maanantaina toimitaan hänen lahjansa hyväntekeväisyyskeräykseen ja teini nauttikoon koulustaan isovanhemmilta saadun kaksikymppisen ja konvehtirasian kera.
Okei. No voitko meille vähän avata, että MITÄ hän olisi sitten saanut, jos käytös olisi ollut toisenlaista?
niin, kerro nyt että mitä paketeissa oli. me voidaan sitten arvioida että oliko ne oikeesti paskoja vai ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prototyyppi kirjoitti:
Meillä lahjat eivät ole mitään palkintoja saavutuksista ja niitä ei käytetä kiristys- tai rangaistusvälineenä. Nähtävästi kaikilla ei näin ole. Miellän lahjan antamisen ja saamisen vastikkeettomaksi.
Hymyssä suinko pitää kestää jatkuvaa huutoa ja kiukuttelua vaikka paskaa sataisi niskaan joka päivä? Ehei, rajansa se on kaikella. Teini huutaa kuin riihipiru vaikkei olisi edes mitään lahjoja tiedossa. Raivosi viime joulunakin huonoista lahjoistaan eikä ole käyttänyt niistä mitään.
Miksi ostatte hänelle huonoja lahjoja?
Koska ei ole varaa parempaan vaikka säästämme koko vuoden rahaa ihan tositarkoituksella lasten joululahjoja varten. Emme ole miljonäärejä emmekä voi tarjota teinille Instagram-idolien herkkuja.
Mä olen sun kanssa samoilla linjoilla ap. Ei teinillä ole oikeutta pilata kaikkien joulunodotusta, pienemmät sisarukset varmasti vielä odottavat joulua ja ovat iloisia lahjoistaan.
Oliko teinillä itsellään mitään toiveita lahjoista?
Meidän teinit halusivat uudet puhelimet ja ne saavat. Tosin tulevat vasta aattona sen tietämään. Miksi kerroitte lahjoista ja miksi ostitte jotain muita kuin teini ehkä halusi?
Teinit purkavat pahaa oloaan vanhempiinsa, asia voi olla ihan vanhempaan liittymätöntä. Puhu nuoren kanssa. Ota selvää mikä lasta vaivaa.
Teinille voi olla rankempaa perheen taloustilanne kuin olette ymmärtäneet. Nuorille on niin tärkeää itä muut ajattelee, oisko joku kuittaillu aiheesta? Voisiko juttelu aiheesta auttaa? Vaikka tuntuu ettei mitään jä teinin mieleen, niin varmaan jotain kuitenkin jää. Ja mitä uo reksi tähän liittyy? Hän on varmaan ihan ammattinsa puolesta ok teinien huutamisen kanssa.
Muista että kaikki ihmiset ovat vain farmattu yhteiskunnan hyväksi. Älä perkele tee mitään semmosta mikä johtaa teinin syrjäytymiseen, tarvitsemme hänen verorahojansa Suomen hyväksi!