Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Millaisissa asunnoissa te muut erakkoravut elätte?

Rivitalo, pieni kaksio, tupakeittiö ja makuuhuone.

37 neliömetriä, terassi, maalaiskunnassa, isompaan kaupunkiin yli 10 kilometriä. Asukkaita kunnassa 20 000. Itse asuinalue ei ole kunnan väeltään suurin ja ympäröivää metsää sekä järviä on paljon. Elän myös minimalistista elämää ja kieltäydyn omistamasta liikaa materiaa. Tällainen elämäntyyli ja -paikka sopii parhaiten erakolle.

Onnellisesti erakkoja mieheni kanssa. Välttelemme ihmisiä sen kun kerkeämme. Kuukausi oltiin mökillä. Täydellistä erakkoelämää. Yöt sysimustia. Ei mitään valoja missään. Kummallakaan ei ole hyviä ystäviä enää. Sukulasten kanssa enne ole tekemisissä. Emme käytä sosiaalista mediaa. Töissä käymme vain rahan takia ja sosiaalisuuden saa siellä täyteen ääriä myöten. Eläkkeellä vaihdamme paikkakuntaa, kun kaupassa jne. Törmää väkisin työkavereihin ja hyvänpäivän tuttuihin. Sekin on liikaa. Vaikka kuin yrittää hyllyjen välissä piileskellä kaupassa käydessä jne. Asumme kerrostalossa ja viihdymme kotona oikein hyvin. Lukeminen on paras harrastus. Stressaannun ja ahdistun valtavasti ihmisistä. 

On kummallisia erakoita täällä, puoliso löytyy ja työssä ollaan sosiaalisia. Mutta jotenkin täytyy yrittää erottautua siitä "rahvaasta", johon ei haluaisi kuulua mutta jota itse asiassa edustaa täydellisesti. 

Erakoiden erakko ilmoittautuu. Ei minkaanlaisia muita sosiaalisia suhteita kuin vain keikkatyö. Kotini on linnani. Erittäin onnellinen elämääni näin. 

Ihmiset ja jopa lapset tuottavat aina pettymyksen. En halua olla tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Onnellisesti erakkoja mieheni kanssa. Välttelemme ihmisiä sen kun kerkeämme. Kuukausi oltiin mökillä. Täydellistä erakkoelämää. Yöt sysimustia. Ei mitään valoja missään. Kummallakaan ei ole hyviä ystäviä enää. Sukulasten kanssa enne ole tekemisissä. Emme käytä sosiaalista mediaa. Töissä käymme vain rahan takia ja sosiaalisuuden saa siellä täyteen ääriä myöten. Eläkkeellä vaihdamme paikkakuntaa, kun kaupassa jne. Törmää väkisin työkavereihin ja hyvänpäivän tuttuihin. Sekin on liikaa. Vaikka kuin yrittää hyllyjen välissä piileskellä kaupassa käydessä jne. Asumme kerrostalossa ja viihdymme kotona oikein hyvin. Lukeminen on paras harrastus. Stressaannun ja ahdistun valtavasti ihmisistä. 

Itse asun vielä isommassa kaupungissa ja suunnitelmissa muuttaa ehdottomasti syrjemmälle. 

 

Mietin vain kun monesti pienellä paikkakunnalla voi törmätä siihen että ihmiset alkavat ottaa kontaktia niin miten välttää se? Olematta tyly?

Olisiko pieni omakotitalo julkisten liikenneyhteyksien varrella paras vaihtoehto.  Rivari tai kerrostalo olisi asumisen vuoksi paras mutta kun ei tiedä naapureista? 

 

Täällä kaupunkierakko. Kaupungissa saa olla erakko ihan rauhassa.

Täälläkin ilmoittautuu suurerakko! Jo nyt syyskuussa alkaa miettiä, miten ihanan joulun taas SAA viettää ihan yksin. Juo glögiä, kuuntelee musiikkia, laittaa itselleen ruokaa, saunoo, kaikki lahjat kuusen alla vain minulle... Ihania kävelylenkkejä (toivottavasti) lumisessa maastossa ihan yksin. Elokuvia...

Toisaalta pitää kuitenkin myöntää, että vanhemmiten alkaa tuntua joskus vähän epävarmaltakin... Mitä jos liukastuu ja murtaa vaikka lonkan? Jos sattuisi muuten vaan sairastumaan? Tähän asti olen ollut terve kuin pukki, mitään ongelmia ei ole ollut, eikä erityisemmin kokemusta esim. yksin sairastamisesta vakavasti. Miten olette muut käsitelleet tällaista? Mulla ei olisi ketään... kirjaimellisesti ei ketään... kai sitten kuitenkin vaikka sosiaalityöntekijä kävisi esim. kaupassa? Ihan mielenkiinnosta kyselen...

Teen keikkatyötä. Muuten olen erakkona vapaa-ajalla. Aivan huikeaa. Odotan aina töistä kotiin pääsyä. Rakastan yksinoloa. Istun nyt kylppärissä ja jalat ovat jalkakylvyssä ihanassa ruusuvedessä. Tunnen olevani maailman onnellisin ihminen. Töissä saan ihmisistä tarpeekseni. Loppuillan syön ja huilaan. Nautin niin paljon elämän pienistä asioista. 

Voihan aikuinen tehdä mitä haluaa. Töiden jälkeen hyvä että saa olla kaupungissa yksin. Voi liikkua tuntemattomana ja harrastaa 

Ihmisten kanssa olo on todella rasittavaa ja turhauttavaa. Senkin ajan tekee kotitöitä. Oma äiti oli ihana. Ei elä enää. Valitettavasti. Muista en piittaa. 

Keskustelua erakoitumisesta.

Minulla on jo kymmenes vuosi yksin. En pidä seurasta vaan ahdistun siitä. Minulle riittää kun on asunto, ruokaa ja kirjoja. Itseopiskelen huvikseni koodausta, kuvaan, editoin videoita ja teen musiikkia, omaksi ilokseni. Harkitsen kissaa kaveriksi. 

Onnellisesti erakkona kaiken jälkeen. Pelkään ja välttelen ihmisiä. Ikävä ja todella surullista, että vanhempani ovat kuolleet. Mutta helpottavaa, että sain perintöä, voin pitää taukoa töistä ja etsiä uutta työpaikkaa. Pienestä vahingossa päästetysta sammakosta suusta, tehtiin kamala numero ja alettiin savustamaan töistä pois. 

Olen pettynyt ihmisiin.  Yksittäiset ihmiset vielä menettelevät, mutta varjelkoon kun ovat laumassa, muuttuvat kamaliksi.  Siitä kai johtuu tämä kaikki kauhu täällä.  Ihmiset ovat sisältä kieroja, vihaavat luontoa, vaikka puhuvat lipevästi siitä, kertovat jopa rakastavansa.  Avohakkuut, tarhoihin vangitut eläimet, röyhkeä luonnonvarojen käyttö, etc., mistä niissä on muka kyse? Eläin ystävänä on aito asia, joten jos olet yksinäinen, mutta et luota ihmisiin, anna hyvä koti ja ystävyytesi kissalle tai koiralle. 

En halua olla enää ihmisten kanssa. Haluan vaan olla yksin ja välillä mieheni kanssa. Onneksi on paljon tilaa, niin ei tarvi koko ajan olla miehenkään kanssa. En kestä enää ollenkaan ihmisiä. Ennen olin kiltti ja nielin kaiken. Ajattelin vain kaikista hyvää ja petyin ja petyin. Omat puuhastelut ovat kaikkein parasta. Kotona voi tehdä vaikka mitä mielenkiintoista. Voi opiskella etänä jne. Just aloitin espanjankielen etäkurssin. Tilaan myös Temulta askartelujuttuja ja teen niitä, timanttittaideteoksia jne. Tykkään myös sisustaa kotia ja ostella kivoja vaatteita. Ne antavat paljon enemmän kuin ihmisseura. Ihmiset vievät kaiken, mutta eivät anna mitään. Ikävä, etten voi tehdä työtäni etänä. Ainoa sosiaalisuuteni. Ehkä hyvä, ettei ihan höpsähdä. Kyllä nautin tästä erakkoudesta muuten. Ennen olin kaikkien kaveri. Nyt en tarvi kavereita ollenkaan. Ikävyyksiä sattui ja paljon. 

En kaipaa minkaanlaista sosiaalisuutta, en missään muodoissaan, enkä kenenkään kanssa. Tympäisee tervehtimiset, kuulumisten vaihdot jne. Enkä tykkää läheisyydestä enkä koskettelusta. Mies saa olla, jos suhde on seksitön ja hyvä kaverisuhde. Inhoan ihmisiä. En tykkää silitellä eläimiä enkä pitää lapsia sylissä. En ole halunnut omia lapsia enkä kotieläimiä. Töissä käyn, opiskelen, kuntoilen, liikun paljon jne. Mutta ihmisseurasta en piittaa. En kaipaa ihmis-, ystävyyssuhteita. Eivät anna mitään, mutta ottavat kaiken. Enkä jaksa kuunnella turhanpäiväisiä rakkaus-, onnellisuus lässytyksiä ja höpötyksiä. Ärsyttää sellaiset on niin onnellinen lapsistani ja miehestäni. Ei kiinnosta kenenkään lapset ja miehet. Kun tykkää itsestään ja nauttii yksinolosta. Niin on onnellinen. Ulkona ja kotona voi puuhastella vaikka mitä yksin. Mikään ei ole niin ihanaa kuin tehdä kaikkea omissa oloissaan. En tunne koskaan itseäni yksinäiseksi. Ja säilyy hyväntuulisena. Ihmisten kanssa ollessa stressaantuu, ärsyyntyy, rasittuu, väsyy, tulee riitoja jne. Olen totaalisesti ja onnellisesti erakko ja aseksuaali. Kerrostaloon on niin helppo erakoitua. Vaan niin parasta. 

Tuntuu, että ihmiskontaktit vaativat aina jotakin, joutuu sitoutumaan johonkin mihin ei ollenkaan haluaisi. Lähde sinne ja tänne, tule  kylään, me tulemme kylään, nyt on nyyttärit jokainen tuo jotakin. Tädin synttärit, serkun häät, kummitytön rippijuhlat, veljenpojan ylioppilasjuhlat ja pitää olla mukana ja jakaa omia asioita, vaikka tekisi mieli lähteä kotiin.