Nainen 45+ oletko niin kovaluontoinen että pärjäisit ilman terapeutin tai psykologin hoitoja jos joutuisit raiskatuksi

Olisiko itsellesi pienempi juttu tulla hakatuksi 45+ vuotiaana kuin mitä se olisi ollut nuorempana?

Vaikea sanoa miten toimisin tuossa tilanteessa mutta toivon että yrittäisin tappaa sen miehen.

Olen. Olin nuorenakin. Minut raiskattiin kun olin 28, tullessani yökerhosta kävellen kotiin. Ei ollut valtava järkytys minulle, paitsi että raskautta ja tauteja (etenkin HIV) pelkäsin siihen asti kunnes testein sai varmuuden että niitä ei ollut tullut. Sen jälkeen se asia oli takana, ja ajattelin että mikä onni, ettei sentään pysyvää haittaa aiheuttavaa väkivaltaa tehty tai tapettu.

Minä olen muutenkin loistava laittamaan menneen taakseni, ja menemään eteenpäin muistelematta sen enempää pahoja kuin hyviäkään asioita mitä menneisyydessä on ollut. Joka hetki puhtaalta pöydältä, ja eteenpäin kuin mummo lumessa!

No mä olen selvinnyt omasta raiskauksestani ilman terapeutin apua. Tosin en varmastikaan yhtä nopeasti kuin terapian avulla olisin selvinnyt. 

Varmaankin aiemman kokemani takia tuskin edes haluaisin yrittää selvitä yksin raiskauksesta jos sellaisen joutuisin vielä kokemaan.

Mut joo, ymmärrän kyllä senkin että on sanonut ettei se enää niin hetkauttaisi maailmankuvaa. Niin on myös helppo kuvitella.

Raiskaus voi tapahtua niin monella tavalla, että mahdotonta sanoa. 

Jos raiskaukseen liittyisi vahvasti kuolemanuhka ja vakvaa fyysistä ja henkistä nöyryyttämistä, niin keskusteluapu olisi todennäköisesti tarpeen. Myös tutun, johon on luottanut raiskaus olisi kaamea kokemus. Tuntemattoman ehkä kestäisi paremmin. 

Mutta paha näihin on sanottu, ei ole raiskattu eikä edes yritetty koskaan. Olen 54-vuotias. 

Vaikeahan tuota on etukäteen tietää

Terapeutit ja psykologit eivät sovi kaikille. Asioiden vatvomien voi vain pahentaa asiaa. Ja tarkoitan yleensäkin kaikkia asioita, en pelkästään raiskausta.

Varmaan joku ravintolatuttu jonka kanssa lähtenyt jatkoille ei olisi niin paha juttu, jotain miellyttävää siinä on kuitenkin tarvinnut olla,että olen jatkoille lähtenyt. Aikoinani olen paljonkin harrastanut yhden illan juttuja.

Joku puskaraiskaus väärän värisen toimesta...en osaa edes kuvitella miltä tuntuisi tai mitä tekisin. Kyllä varmasti turvallisuuden tunteen kadottaa vuosiksi.

Yleensä nämä elämän isot asiat olen märehtinyt itsekseni ja siirtänyt ne sitten käsiteltyjen pinoon. Eli en yleensä tunne tarvetta avautua asioistani kenellekään ja kaikki vertaisryhmät joissa olen käväissyt on olleet ihan helvetistä.

Aloittaja, et ole ihan terve. Rinnastat raiskauksen ja nyrkkeilyn. Ajatko siis todellakin takaa, että koska nainen on harrastanut seksiä niin hänen raiskauksensa ei ole vakava rikos? Vai pystytkö selittämään, mitä tarkoitit nyrkkeilijävertauksella?

Oksettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Terapeutit ja psykologit eivät sovi kaikille. Asioiden vatvomien voi vain pahentaa asiaa. Ja tarkoitan yleensäkin kaikkia asioita, en pelkästään raiskausta.

Tästä luin muuten joskus ihan tutkimustietoakin, että ne ihmiset, jotka suuren onnettomuuden jälkeen eivät halunneet kriisiapua, eivät hyötyneet siitä ollenkaan jos heidät "suostuteltiin" ottamaan sitä vastaan, päinvastoin, kriisiapu saattoi pitää heitä turhaan pidempään kiinni ongelmissa kuin muuten. Sitten taas ne jotka itse halusivat kriisiapua, selvästi hyötyivät siitä niihin nähden jotka olisivat halunneet apua mutteivat saaneet.

Eli ihminen ilmeisesti aika hyvin sisäisesti tietää millä tavalla ongelmia käsittelee ja osaa valita itselleen hyödyllisimmän tavan.

Vierailija kirjoitti:

Joku puskaraiskaus väärän värisen toimesta...en osaa edes kuvitella miltä tuntuisi tai mitä tekisin. Kyllä varmasti turvallisuuden tunteen kadottaa vuosiksi.

.

Minun raiskaus oli juuri tuota lajia. Kuljin puiston läpi taksitolppaa kohti, kun musta mies tuli pensaiden takaa ja kävi kiinni. Tajusin aika äkkiä että vastustelu voi johtaa entistä pahempiin seurauksiin, kun mies otti veitsen esiin ja uhkasi sillä. Vaikutti siltä että uhkaus että jos huudan hän tappaa ei todennäköisesti ole pelkkää puhetta.

Mutta ei näistä aina tiedä miten kukin reagoi. Itsekin olisin ennen kokemusta sanonut että varmasti jäisi kauhea pelko tuollaisesta. Mutta yllättäen siinä itse tilanteessa olinkin valtavan tyyni, jopa kylmä. Melkein irtauduin ruumiistani ja kommentoin kylmästi itselleni: "se on vain pano, ei siihen kuole". Homman jälkeen tunsin iloa ettei minua ollut puukotettu tms, ja yllättävää välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. 

Enkä koskaan sen jälkeen ole pelännyt mitään senkään vertaa kuin ennen. Jännä kyllä, en pelkää enää edes kuolemaa ollenkaan, mutta tämä on tullut vasta neljänkympin iän jälkeen että kuolemakaan, johtuipa se sairaudesta, väkivallasta tai mistä vaan, ei pelota ollenkaan. Tässä maailmassa niin moni kuolee jo kohtuun, osa pikkulapsina, kuka nuorena sodissa ja kriiseissä. Se että olen elänyt 42 vuotta jo on jo niin paljon, etten osaa enempää vaatia enkä kaivata, jos aikani on lähteä tänään.

- 3

Raiskaus on vakava asia. Syy on aina raiskaajassa. Raiskauksesta voi seurata esim. Raskaus, sukupuolitauti, kulkutauti, kuolema, pysyvä vammautuminen, ulkonäkövauriot, itsetunnon menetys.

Raiskaus ei ole koskaan hellyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku puskaraiskaus väärän värisen toimesta...en osaa edes kuvitella miltä tuntuisi tai mitä tekisin. Kyllä varmasti turvallisuuden tunteen kadottaa vuosiksi.

.

Minun raiskaus oli juuri tuota lajia. Kuljin puiston läpi taksitolppaa kohti, kun musta mies tuli pensaiden takaa ja kävi kiinni. Tajusin aika äkkiä että vastustelu voi johtaa entistä pahempiin seurauksiin, kun mies otti veitsen esiin ja uhkasi sillä. Vaikutti siltä että uhkaus että jos huudan hän tappaa ei todennäköisesti ole pelkkää puhetta.

Mutta ei näistä aina tiedä miten kukin reagoi. Itsekin olisin ennen kokemusta sanonut että varmasti jäisi kauhea pelko tuollaisesta. Mutta yllättäen siinä itse tilanteessa olinkin valtavan tyyni, jopa kylmä. Melkein irtauduin ruumiistani ja kommentoin kylmästi itselleni: "se on vain pano, ei siihen kuole". Homman jälkeen tunsin iloa ettei minua ollut puukotettu tms, ja yllättävää välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. 

Enkä koskaan sen jälkeen ole pelännyt mitään senkään vertaa kuin ennen. Jännä kyllä, en pelkää enää edes kuolemaa ollenkaan, mutta tämä on tullut vasta neljänkympin iän jälkeen että kuolemakaan, johtuipa se sairaudesta, väkivallasta tai mistä vaan, ei pelota ollenkaan. Tässä maailmassa niin moni kuolee jo kohtuun, osa pikkulapsina, kuka nuorena sodissa ja kriiseissä. Se että olen elänyt 42 vuotta jo on jo niin paljon, etten osaa enempää vaatia enkä kaivata, jos aikani on lähteä tänään.

- 3

Järkyttävää. Teitkö ilmoituksen poliisille?

Vierailija kirjoitti:

Raiskaus ei ole koskaan hellyyttä.

Ja onko joku väittänyt jotain muuta??

Noin vanhana sitä jo toivoo, että joke edes koskisi.

Psykologin tai terapeutin asenne raiskaukseen voi myös olla niin kammottava, että se vain pahentaa omaa oloa. Tiedän kokemuksesta. Kerään voimia että pystyisin joskus kirjoittamaan ja kertomaan siitä.

Monesti raiskauksee sisältyy vakavaa väkivaltaa, mutta kokonaisuudessaan rikos tuomitaan vain raiskauksena. Raiskauksista annetaan jopa lievempiä tuomioita kuin vastaavasta pahoinpitelystä ilman seksuaalista tekoa. Näin uhri kärsii vielä toisen vääryyden oikeuskäsittelyssä. Mikään tuskin suoranaisesti valmentaa normaalielämässä kohtaamaan väkivaltaa aseistautuneelta tai itseä huomattavasti suuremmalta vastustajalta, ei ainakaan parisuhdeseksi. Päällekarkaaja pyrkii käymään pienikokoisen, alaikäisen tai luonteeltaan aranoloisen uhrin kimppuun. Nyrkkeilijät taas harjoittelevat ottelemaan itsensä kokoisten ja tasoisten vastustajien kanssa. Näin raiskatun uhriutuminen koostuu monesta seikasta. Ihmisellä voi tietysti olla selviytymiskeinoja ihan muusta kontekstista käsin.

Täytyy toivoa taas provoksi. Kyllä se yleensä on niin, että uusi trauma nostaa vanhat, käsittelemättömät traumat uudestaan esiin. Kuvottavaa rinnastaa jokin vapaaehtoinen urheiluharrastus kauhean rikoksen uhriksi joutumiseen.

Toki niin on, että jos joutuu ensimmäisen raiskauksen uhriksi vasta selvästi aikuisena, siitä saattaa olla helpompi toipua, koska aikuisella on enemmän keinoja käsitellä asioita ja etsiä myös sitä apua. Kaikkein heikoimmat eivät jaksa hakea apua ja terapiaa, sekin vaatii usein paljon voimia. Lapsi tai nuori ei tyypillisesti osaa hakea apua.

Kaikkineen aloituksesta välittyy aivan vääristynyt ja häiriintynyt kuva seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisesta.

Vaikea tietää, mutta olen sen sorttinen ihminen, että kun jotain pahaa tapahtuu, haluan sen kerran käydä kunnolla läpi ja sitten jatkan eteenpäin. Eli ehkä se menisi niin, että kävisin kerran jollekin terapeutille avautumassa oikein perinpohjin, mutta en haluaisi käydä monta kertaa vatvomassa asiaa. Mutta siis, eihän sitä tiedä oikeasti miten se menisi, kun ei ole onneksi kokemusta asiasta.

Olen kyllä sen verran kova luu, että miehen pitäisi olla varsin voimakas pärjätäkseen mulle. Harrastan kamppailulajeja ja olen käynyt itsepuolustuskursseja, lisäksi mulla on aina taskussa teräase, jota en epäröisi käyttää. Ketään en tappaisi, mutta jos pakko olisi puolustautua, niin isku sopivaan paikkaan voisi häätää raiskaajan.

Psykologin juttusille en tule menemään, koska tieteenalan uskottavuus on sama suurinpiirtein kuin luontaishoidoilla. Puolitieteellistä pöpinää. Kyllähän siellä varmaan voidaan jutella asioista, mutta mitään apua en usko psykologeista olevan. Niitä samoja latteuksiahan ne latelee mitkä kuka tahansa suurinpiirtein täyspäinen ymmärtää jo muutenkin.