Onko sinua koskaan syytetty turhaan jostain mitä et ole tehnyt/sanonut?

On joo. Nuorena olin tunturikeskuksessa hotellisiivoojana ja yhtenä päivänä eräs n. viisikymppinen nainen oli häipynyt (asui työpäivät keskuksessa) autollaan kotiin ja jättänyt jälkeensä viestin. Viestissä hän kertoi, että minä olin ilkeästi tuijottanut häntä jo aamun "käskynjaolla" ja pitkin päivää sanonut ilkeitä asioita hänestä ja hänen suoriutumisestaan. Hän ei kuulemma uskaltanut enää olla töissä, koska pelkäsi minun tekevän hänelle pahaa.

Totuus oli se, että olin täysin syytön. En ollut edes vilkaissut häneen koskaan sen enempää kuin muihinkaan, en sanonut mitään muuta työhön liittyvää kuin "tullaan kaverin kanssa auttamaan, kun omilta huoneilta keritään".

Jopa yksi minun työkaverini, ei kuitenkaan siivousparini, epäili minun olleen ilkeä hänelle.

Sain pomon puhuttelun ja syytökset, mutta tuntui siltä, että lopulta minua uskottiin ja se nainenkin tuli takaisin töihin. Yksi työntekijä epäili mummotautia, toinen mielenterveysongelmia.

Minä olen ihan sitä varten täällä töissä, että pomo voi aina kaikista virheistään syyttää minua. Alku ppuolivuotta oli hankala tajuta, että pomo ei ikinä myönnä olevansa väärässä. Nyt olen kuitenkin jo ymmärtänyt, että näin se vaan menee. Saan palkkaa siitä, että olen täällä työpaikalla hoitamassa asioita mitä pomo käskee. Kun joku menee päin persettä on se aina minu vika, mutta siitä ei koskaan seuraa potkuja, koska pomo kuitenkin tajuaa sisimmässään olleensa väärässä. Haluaa vain pönkittää itsetuntoaan haukkumalla aina jonkun muun.

Sen takia kirjoittelenkin tänne vauvapalstalle työajalla. Haluna vähän kostaa ja päästä purkamaan sitä paskaa minkä pomo minun niskaani vyöryttää.

Yks tuttava/entinen ystävä syyttää mua kaikenlaisesta ilkivallasta itseään kohtaan. Olisin mm. muka hänen nimissään jättänyt lappuja autoihin että olis kolaroinut niitä ja yrittänyt polttaa hänen asuntonsa laittamalla ison kasan lehtiä ja tulitikkuja postilaatikosta.

Kävi poliisillakin ja siellä kai syytti mua mutta poliisit eivät tietystikään löytäneet mitään todisteita.

Ihan sekopää muija, oltiin vuosia kavereita ennen kuin pimahti ja keksi näitä juttuja, puhui niitä ympäriinsä totena ja menetin monta muutakin kaveria :(

Melkein vituttaa etten oikeesti oo noita tehnyt :D

Isäpuoli on juuri tuollainen, että kun haluaa haastaa riitaa niin alkaa vääntämään ja kääntämään asioita toisten syyksi. Kun yrittää puolustaa niin lisää vettä myllyyn. Kun sitten hermostun niin olenkin sitten hullu ja kiittämätön lapsi ja minä olen se joka räyhää, vaikka se olisi itse isäpuoli. Ikävintä on, että hän on opettanut tämän käytöksen sisarukselleni osittain käyttäytymällä samalla lailla. Onneksi kuitenkin me muut tiedämme jo tämän käytännön ja osataan kyseenalaistaa hänen sanojaan kun hän tahtoo liioitella " hivenen" juttuja. Parikertaa uhkaillut heittää minut pihallekkin kun tolle päälle sattui.

Vierailija kirjoitti:

Mulkkupomollasi ei ole mitään oikeuttaa haukkua tai nöyryyttää sinua muiden edessä vielä kaiken lisäksi tekaistulla verukkeella.  Tuollaisille pitää karjua täysillä pää punaisena takaisin että älä saatana valehtele siinä! Etsivät aina ne joille voi naamaansa surutta rääpiä ja pomottaa, nuo pikkumulkut.

Tämä on ihan totta. Tietyille ihmisille pitää tehdä hyvin selväksi, että minun nenille ei kuule hypitä. Jos hiljaa vaan ottaa vastaan syytökset ja jää itsekseen niitä murehtimaan, voi olla varma, että on vielä monta kertaa samassa tilanteessa. Joten suu auki vaan ja puoliaan pitämään.

Mun entinen työkaveri valehteli yhteiselle ystävällemme, että jauhan hänestä paskaa työpaikalla ja koitan pilata maineen alalla, jossa kaikki tuntee toisensa. Oikeasti olin vain ja ainoastaan ihaillut hänen työtään, koska arvostin aidosti hänen työkokemustaan. Tämä kelle valehdeltiin oli korviaan myöten rakastunut tähän entiseen työkaveriini ja jostain syystä tämä entinen työkaveri tahtoi väkisin pilata välimme. No onnistui siinä todella hyvin, mikä harmittaa vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on oikeasti todella musertavaa ja traumatisoivaa.

Tulen surulliseksi kun luen näitä.

Etenkin lapsena koetut syyttelyt ja ne ettei uskota, ovat ahdistavia juttuja.

Jep.Olin noin 10-vuotias ja pyysin monta,monituista kertaa korjaamaan aiheetta saamani syytteet,(voiko saatuja tukkapöllyjä ja ankaria selkäsaunoja perua,koskaan,millään)Sanottiin vain,turpa kiinni ja kouluaikana haukuttiin,jopa uhkailtiin koulukodilla.Vuosia näin painajaisia.

Eksmies syytti monta kertaa asioista joita en ollut tehnyt, sanonut tai ajatellut. Uskomattomimpia olivat tilanteet, jolloin hän syytti sellaisista asioista joita teki itse. Hän piti niin lujat puheet ettei sanaakaan saanut väliin eikä hän kuunnellut. 

Oli siinä miehellä itkussa pitelemistä kun lähdin kävelemään enkä palannut ekasta vihellyksestä. Sitten alkoikin syyttely pettämisestä, vaikka hänen uskottomuutensa takia siinä erottiin. 

Meillä oli hankala epäreilu ja uhkaileva pomo, jonka varpaille astuin viemällä asian luottamusmiehelle, liittoon ja esimiehilleen. Muutaman päivän kuluttua minut pyydettiin pomon toimistolle ja sain potkut, koska olin "varastanut uimapuvun liikkeestämme viikko sitten". Valvontakameravideolla vien vaatteet koppiin ja tulen ulos ilman. Myyjä oli "heti huomannut että varastin", mutta jostain kumman syystä asiaa ryhdyttiin selvittämään vasta viikon päästä. Jos epäilys olisi ollut todellinen, olisi myyjä kutsunut vartijan tarkastamaan laukkuni ja homma olisi jäänyt siihen!

En suostunut tietenkään tunnustamaan, mutta en pystynyt enää todistamaan syyttömyyttäni ja jouduin maksamaan sakot näpistyksestä. Työttömänä en onneksi ollut kuin kuukauden.

Siitä lähtien olen boikotoinut tuota paskalafkaa, vaikka sitä ketjua onkin vaikea vältellä..

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli hankala epäreilu ja uhkaileva pomo, jonka varpaille astuin viemällä asian luottamusmiehelle, liittoon ja esimiehilleen. Muutaman päivän kuluttua minut pyydettiin pomon toimistolle ja sain potkut, koska olin "varastanut uimapuvun liikkeestämme viikko sitten". Valvontakameravideolla vien vaatteet koppiin ja tulen ulos ilman. Myyjä oli "heti huomannut että varastin", mutta jostain kumman syystä asiaa ryhdyttiin selvittämään vasta viikon päästä. Jos epäilys olisi ollut todellinen, olisi myyjä kutsunut vartijan tarkastamaan laukkuni ja homma olisi jäänyt siihen!

En suostunut tietenkään tunnustamaan, mutta en pystynyt enää todistamaan syyttömyyttäni ja jouduin maksamaan sakot näpistyksestä. Työttömänä en onneksi ollut kuin kuukauden.

Siitä lähtien olen boikotoinut tuota paskalafkaa, vaikka sitä ketjua onkin vaikea vältellä..

Öö... Jäi epäselväksi, että miksi siis kävelit ilman uimapukua pois sovituskopista? :o Vai oonko nyt jotenkin tyhmä...

Vierailija kirjoitti:

Olin käsityöalan koulussa ja kevään viimeisenä päivänä olin viimeinen paikalla ollut henkilö. Eräs opiskelija tuli syksyllä syyttämään minua hänen kissatyönsä varastamisesta, koska hänen logiikan mukaan se on viimeisen hallussa. Ensin hän koitti vedota siihen, että se oli hänen kuolleesta kissastaa ainoa kuva ja hänelle tärkeä. Kun en tunnustanut varkautta hän jatkoi syyttelyään. Asiasta jäi pitkäksi aikaa hyvin paha mieli ja harmittaa eniten se, etten osannut puolustaa itseäni. Olin niin hämmentynyt etten osannut sanoa muuta kuin etten ole ikinä nähnytkään kyseistä teosta, enkä tiedä mistä se on, en ole ottanut sitä. Mutta olisi pitänyt olla jämäkämpi ja puolustaa omaa kunniaa. Kenenkään niskoille ei saa langettaa tekoja mitä ei ole tehnyt.

Olisit sanonut että kuinka sekaisin pitää olla että luulee jonkun haluavan varastaa jonkun typerän tökerryksen joka on kömpelösti tehty ja ruma.

Vierailija kirjoitti:

Eksmies syytti monta kertaa asioista joita en ollut tehnyt, sanonut tai ajatellut. Uskomattomimpia olivat tilanteet, jolloin hän syytti sellaisista asioista joita teki itse. Hän piti niin lujat puheet ettei sanaakaan saanut väliin eikä hän kuunnellut. 

Oli siinä miehellä itkussa pitelemistä kun lähdin kävelemään enkä palannut ekasta vihellyksestä. Sitten alkoikin syyttely pettämisestä, vaikka hänen uskottomuutensa takia siinä erottiin. 

Sellainen miesvihasatu!!

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä en ole turhia syytöksiä kohdannut. Sen sijaan pahin aiheeton syytös tapahtui jo vuosikymmeniä sitten varhaisessa lapsuudessa ja sillä syytöksellä oli hyvin kauaskantoiset seuraukset. Olin hieman alle kouluikäinen, kun äitini avioitui ja me muutimme isäpuolen luo naapurikuntaan. Alku oli aika hankalaa, kun en ollut saanut oikein minkäänlaista selitystä koko hommasta. Tuntui oudolta asua yhtäkkiä ahtaassa asunnossa täysin vieraan miehen kanssa. Vietin paljon aikaa entisessä kodissa isovanhempien luona. Kerran taas palasin uuteen kotiini. Äiti oli vastassa linja-autoasemalla. Lähdimme siitä sitten kotia kohden, kun äiti yhtäkkiä pysähtyi ja alkoi raivoisasti syyttää, että minä olin valittanut isovanhemmille, ettei minun ole hyvä olla uudessa kodissa. Yritin puolustautua sen minkä pystyin. En ollut valittanut mitään. Isoäidillä oli kuitenkin enemmän elämänkokemusta ja hän oli ilmeisesti tulkinnut lapsen reaktioita ja juttuja ja oli sitten soittanut äidilleni. Äiti ei uskonut vakuutteluani. Sillä hetkellä katkesi se ohut henkinen säie, joka oli siihen asti vallinnut välillämme, eivätkä välimme palautuneet enää koskaan läheisiksi. Minä muutuin sulkeutuneeksi enkä enää kertoillut elämästäni mitään. Sen muutoksen muisti tätinikin, kun kerran muutama vuosi sitten juttelimme asiasta. Tätä loppua ei kai saisi sanoa, mutta sanonpa kuitenkin. Kun äitini kuoli, en suuremmin surrut häntä. Monia muita läheisiä olen surrut paljon syvemmin, eniten ehkä surin velipuoltani, niin oudolta kuin se kenties kuulostaakin.

Omaa syyllsyydentuntoaan ei pystynyt kohtaamaan vaan piti pieneen lapseen siirtää se paska.

Vierailija kirjoitti:

Lukiossa lensin kurssilta "poissaolojen" takia. Opettaja oli ollut pari viikkoa poissa ja meillä oli sijainen, joka oli vahingossa merkinnyt minut poissaolevaksi. Tietysti aluksi yritin selvittää asiaa opettajan kanssa, vaikka heti arvasin että turha toivo. Kyseessä ns. wanhanajan ope, jolle ei puhuta muuten kuin puhuteltaessa, ei selitellä eikä väitetä vastaan. 

Minulla olisi ollut kaikki muistiinpanot noilta tunneilta, moni oppilas olisi voinut kertoa että olin paikalla, sijaiselta olisi voinut kysyä... mutta kun ei niin ei. Joka kerta kun yritin alkaa vieläpä oikein rauhallisella äänellä selittää asiaa, niin opettaja alkoi raivota että ihan turha jälkikäteen selitellä, kavereiden todistus ei kelpaa, ainoastaan lääkärintodistus kelpaa.

Lääkärikö siellä tunnilla oli paikalla.

Vanhanajan opettajat ovat monesti todella yksinkertaisia.

Nimimerkillä kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Minullekkin on toimitusjohtaja kerran huutanut aiheettomasti niin että kitarisat räpätti. Tuntui todella väärältä kun aiheettomasta asiasta syytettiin eikä puolustustani kuunneltu, sanoi mulle eikun HUUSI mulle että ÄLÄ Selitä kun yritin kertoa miten asia on.

Pahalta tuntuu edelleen (vaikka asiasta jo 10v.) mutta silti olen asiasta päässyt yli KOSKA asiat ovat firmassa muuttuneet ja olen päässyt kertomaan asian ihmisille 1.jotka uskovat minua 2.joilla on omakohtaista kokemusta tyypistä 3.tyypin maine on mennyttä eikä häntä arvosteta.

Kitarisat räpätti 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vanhempi sisar näyttää mallia! Vanhempi sisar puhuu aina totta! Nuoremmat on vielä niin kokemattomia pikku vintiöitä että ne tekee kaikkea kielkettyä ja ne valehtelee!"

- Terveisin isä ja äiti<3334567899

Pahimmat tapaukset jotka kaivelee vieläkin:

1. Oli joulukuu. Mulla ja siskolla joulukalenterit jotka oli mukana mummon ja papan luona kun oltiin yökylässä. Yks aamu sisko alko kirkumaan kuinka suklaat on kaikki syöty kummastakin kalenterista. Sisko väitti että se olin minä. Sain selkääni pahasti papan toimesta ja yökyläilyn jälkeen myös omalta isältä. Piiskatessa itkin ja huusin etten se ollu minä.

Vuosikausia tästä asiasta muistutettiin "Hihhi Hanna söi kummankin suklaat silloin kerran ku kaikki muut oli nukkumassa heko heko voi niitä lapsia kun ovat niin viekkaita kun on sokerinhimo!" öhhö öhhö.

Olin tuolloin 5v.

2. Mulla oli tapana nukkua pitkään myös vkloppuisin. Mua ei kiinnostanu herätä lauantaina aikaisin kattomaan piirrettyjä lähes koskaan. Isä ja äitikin nukkuu lauantaina pitkään.

Sisko heräs aina kattomaan piirrettyjä ja tuona yhtenä petollisena aamuna oli myös näin.

Kuulen ku äiti herää ja tulee makkarista ulos ja alkaa heti kauhistelemaan kuinka kaikki keittiön seinät on sotkettu vahaliiduilla katosta lattiaan.

Juoksen kauhuissani kattomaan tuhoa ja jähmetyn paikoilleni koska tiedän että sekin leimataan mun syyks.

Koko elämäni aikana en oo ikinä piirtäny seinään. En tuolloinkaan.

Sain selkääni ja taas itkien huusin kuinka se en ollu minä ja mua piiskattiin lisää valehtelusta.

En olis edes ylettyny mitenkään niin korkealle mihin asti se vahaliidun jälki meni. En edes tuolilla seisten olis ylettyny niin korkealle mitenkään.

Ja isä ja äiti ties kyllä että nukuin aina pitkään.

SILTI se tuhon tekijä olin mukamas minä. KOSKA isosisko sanoo näin. Vanhdmpi sisko ei missään tapauksessa voi valehdella.

Tuolloinkin olin 5v. Sisko on 4v vanhempi minua.

3. Mummon ja papan pihakeinu.

Uusi pihakeinu.

Olen siskoni kanssa pihalla sillä välin ku mummo leipoo. Sisko istuu pihakeinussa ja alkaa keinumaan TOSI kovaa. Mua pelottaa ja näyttää niinku keinu menis rikki. (sisko muutenkin oli ikäisekseen todella ylipainoinen)

Sanon siskolle että menen sisälle kertomaan mummolle että keinuu liian lujaa sillä keinulla.

Sisko alkaa uhkailemaan "jos sä meet sisälle ni sitte mä keinun niin lujaa että tää hajoo!"

Kova keinuminen jatkuu ja juoksen sisälle. Samalla ku pääsen ovesta sisään ni kuulen kuinka se keinu rysähtää...

Heti kiljun ovelta että sisko hajotti keinun.

Mummo kattoo ikkunasta ulos ja kauhistelee rikkinäistä keinua.

Sisko juoksee myös sisään ja huutaa heti että se oli mun syytä.

Mitä tapahtui?

No sain selkääni taas.

Useita tilanteita on kuinka olen selkääni saanut asioista joita en tehnyt. Nämä kolme on ne jotka on jääny parhaiten mieleen.

Tulipa paha mieli puolestasi. Mutta siskosi on kyllä aika häiriintynyt. Kuulostaa oudolta, että 9 vuotias piirtelee seiniin. Ehkä hänellä oli kova sisarkateus sinua kohtaan ja halusi kostaa sitä?

Näin aikuisena kun muistelee siskon tekemisiä niin ne antaa sellaisen kuvan että siskoni oli jotenkin häiriintynyt mutta ei. Aivan järkyttävää sisaruskateutta 100%

Sisko vihasi minua heti syntymästäni asti. Kastajaisissa äiti kysyi haluaisiko siskoni pidellä minua.

Sisko otti mut vastaan mutta heti pudotti minut tahallaan lattialle. Siitä hetkestä lähtien sisko kohteli mua ku alinta paskaa ihan teini-ikääni asti.

Ku sisko lähti opiskelemaan niin välit rauhottu paljon.

Oon ottanu puheeks kaikki sen teot mutta se ei kuulemma muista tehneensä mitään noista.

Tai sitten ei vaan halua myöntää? Sisko ei ikinä myönnä jos on jossain väärässä ja hän on aina oikeassa jokaisessa asiassa omasta mielestään. Hieman hankala ihminen se on kyllä. Rakas se on mulle silti. Meidän välit on tosi lämpimät nykyään ja oon kiitollinen siitä

Sitä mä pelkäsin koko lapsuuden ajan ettå välit menee poikki ku ollaan aikuisia. Yritin tosi kovaa olla ystävä sille mutta se vaan työns mua pois ja kohteli paskasti. Onneks asiat on nykyään toisin!

Äidille oon kertonu että oon kaikkeen ollu syytön mutta juttu meni ku kuuroille korville ja äiti vähätteli.

Isälle ku kerroin näistä niin isä itkien pyysi anteeksi että piiskasi ja kuritti turhaan ja isällä oli pitkään paha olo ja pyyteli anteeksi useita kertoja...

Teininä vanhemmat otti pannuun ja olin katkera kun mua ei uskottu ikinä.

Onneks oon saanu käsiteltyä nää lapsena koetut vääryydet ja en tosiaan oo katkera enää kellekkään ja on ihanaa viettää aikaa koko perheen kesken aina ku siihen on mahdollisuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Vanhempi sisar näyttää mallia! Vanhempi sisar puhuu aina totta! Nuoremmat on vielä niin kokemattomia pikku vintiöitä että ne tekee kaikkea kielkettyä ja ne valehtelee!"

- Terveisin isä ja äiti<3334567899

Pahimmat tapaukset jotka kaivelee vieläkin:

1. Oli joulukuu. Mulla ja siskolla joulukalenterit jotka oli mukana mummon ja papan luona kun oltiin yökylässä. Yks aamu sisko alko kirkumaan kuinka suklaat on kaikki syöty kummastakin kalenterista. Sisko väitti että se olin minä. Sain selkääni pahasti papan toimesta ja yökyläilyn jälkeen myös omalta isältä. Piiskatessa itkin ja huusin etten se ollu minä.

Vuosikausia tästä asiasta muistutettiin "Hihhi Hanna söi kummankin suklaat silloin kerran ku kaikki muut oli nukkumassa heko heko voi niitä lapsia kun ovat niin viekkaita kun on sokerinhimo!" öhhö öhhö.

Olin tuolloin 5v.

2. Mulla oli tapana nukkua pitkään myös vkloppuisin. Mua ei kiinnostanu herätä lauantaina aikaisin kattomaan piirrettyjä lähes koskaan. Isä ja äitikin nukkuu lauantaina pitkään.

Sisko heräs aina kattomaan piirrettyjä ja tuona yhtenä petollisena aamuna oli myös näin.

Kuulen ku äiti herää ja tulee makkarista ulos ja alkaa heti kauhistelemaan kuinka kaikki keittiön seinät on sotkettu vahaliiduilla katosta lattiaan.

Juoksen kauhuissani kattomaan tuhoa ja jähmetyn paikoilleni koska tiedän että sekin leimataan mun syyks.

Koko elämäni aikana en oo ikinä piirtäny seinään. En tuolloinkaan.

Sain selkääni ja taas itkien huusin kuinka se en ollu minä ja mua piiskattiin lisää valehtelusta.

En olis edes ylettyny mitenkään niin korkealle mihin asti se vahaliidun jälki meni. En edes tuolilla seisten olis ylettyny niin korkealle mitenkään.

Ja isä ja äiti ties kyllä että nukuin aina pitkään.

SILTI se tuhon tekijä olin mukamas minä. KOSKA isosisko sanoo näin. Vanhdmpi sisko ei missään tapauksessa voi valehdella.

Tuolloinkin olin 5v. Sisko on 4v vanhempi minua.

3. Mummon ja papan pihakeinu.

Uusi pihakeinu.

Olen siskoni kanssa pihalla sillä välin ku mummo leipoo. Sisko istuu pihakeinussa ja alkaa keinumaan TOSI kovaa. Mua pelottaa ja näyttää niinku keinu menis rikki. (sisko muutenkin oli ikäisekseen todella ylipainoinen)

Sanon siskolle että menen sisälle kertomaan mummolle että keinuu liian lujaa sillä keinulla.

Sisko alkaa uhkailemaan "jos sä meet sisälle ni sitte mä keinun niin lujaa että tää hajoo!"

Kova keinuminen jatkuu ja juoksen sisälle. Samalla ku pääsen ovesta sisään ni kuulen kuinka se keinu rysähtää...

Heti kiljun ovelta että sisko hajotti keinun.

Mummo kattoo ikkunasta ulos ja kauhistelee rikkinäistä keinua.

Sisko juoksee myös sisään ja huutaa heti että se oli mun syytä.

Mitä tapahtui?

No sain selkääni taas.

Useita tilanteita on kuinka olen selkääni saanut asioista joita en tehnyt. Nämä kolme on ne jotka on jääny parhaiten mieleen.

Tulipa paha mieli puolestasi. Mutta siskosi on kyllä aika häiriintynyt. Kuulostaa oudolta, että 9 vuotias piirtelee seiniin. Ehkä hänellä oli kova sisarkateus sinua kohtaan ja halusi kostaa sitä?

Näin aikuisena kun muistelee siskon tekemisiä niin ne antaa sellaisen kuvan että siskoni oli jotenkin häiriintynyt mutta ei. Aivan järkyttävää sisaruskateutta 100%

Sisko vihasi minua heti syntymästäni asti. Kastajaisissa äiti kysyi haluaisiko siskoni pidellä minua.

Sisko otti mut vastaan mutta heti pudotti minut tahallaan lattialle. Siitä hetkestä lähtien sisko kohteli mua ku alinta paskaa ihan teini-ikääni asti.

Ku sisko lähti opiskelemaan niin välit rauhottu paljon.

Oon ottanu puheeks kaikki sen teot mutta se ei kuulemma muista tehneensä mitään noista.

Tai sitten ei vaan halua myöntää? Sisko ei ikinä myönnä jos on jossain väärässä ja hän on aina oikeassa jokaisessa asiassa omasta mielestään. Hieman hankala ihminen se on kyllä. Rakas se on mulle silti. Meidän välit on tosi lämpimät nykyään ja oon kiitollinen siitä<3 Ainut sisko ja en haluais koskaan että välit olis poikki.

Sitä mä pelkäsin koko lapsuuden ajan ettå välit menee poikki ku ollaan aikuisia. Yritin tosi kovaa olla ystävä sille mutta se vaan työns mua pois ja kohteli paskasti. Onneks asiat on nykyään toisin!

Äidille oon kertonu että oon kaikkeen ollu syytön mutta juttu meni ku kuuroille korville ja äiti vähätteli.

Isälle ku kerroin näistä niin isä itkien pyysi anteeksi että piiskasi ja kuritti turhaan ja isällä oli pitkään paha olo ja pyyteli anteeksi useita kertoja...<3

Teininä vanhemmat otti pannuun ja olin katkera kun mua ei uskottu ikinä.

Onneks oon saanu käsiteltyä nää lapsena koetut vääryydet ja en tosiaan oo katkera enää kellekkään ja on ihanaa viettää aikaa koko perheen kesken aina ku siihen on mahdollisuus<3 :)

Tavallaan myös siskosi on tässä uhri, nimittäin vääränlaisen kasvatuksen uhri. Siskosi todennäköisesti muistaa millainen on ollut lapsena, mutta ei myönnä, koska häpeää asiaa. Itse asiassa suurin osa lapsista käyttäytyisi yhtä kurjasti, jos kukaan ei aseta rajoja ja lisäksi suosii. Todennäköisesti hän on vielä aikuisenakin tällaisen kasvatuksen uhri, eli joutuu hankauksiin ihmissuhteissaan lapsuudessa kehittyneen luonteensa takia. Esim. tällaisen ihmisen on todella vaikea pyytää anteeksi, koska ei ole oppinut sitä taitoa lapsuudessaan. Se käy itsetunnon päälle, koska ei ole kokemusta siitä, että itsetuntoa ja vanhempien hyväksyntää ei menetä, vaikka joutuisi myöntämään virheensä eikä olisi täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Kauheita tuollaiset valehtelevat tyypit jotka tarkoituksella aiheuttaa toisille hankaluuksia :0

Saavat ilmeisesti kixejä p****njauhannasta,kun puheilla aiheutetaan pahaamieltä muille.Palvelusajalta muistuu mieleen kouluttajan sanonta,kun ei eroteta oikeaa väärästä."ÄLKÄÄ SANKO,ETTETTE TIENNY.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein työtä, jossa päivät oltiin käytännössä aina asiakastapaamisissa, sitten välillä viikko toimistolla. Sihteerin töitä tekevä työkaveri (joka oli aina toimistolla eikä saanut matkakorvauksia) oli väittänyt nähneensä minut kaupungilla ja sitten tarkistivat pomon kanssa kuun lopussa matkalaskusta, että olin huijannut ja väittänyt olevani 100 km päässä. Päädyin puhutteluun ja sain kirjallisen varoituksen.

Otin yhteyttä siihen asiakkaaseen, jonka luona ko. päivänä olin ja pyysin, että hän vakuuttaisi, että olin ollut asiakastapaamisella luonaan. Asiakas ihmetteli, mutta teki pyydetyn asian.

Pääsin taas puhutteluun. Olin sotkenut ulkopuolisen tahon mukaan omaan töistälintsaamiseeni ja pomon mukaan lahjonut asiakkaan (jolta pomo pyysi anteeksi sitä, että olin kertonut asian ja siten osoittanut, että en osaa hoitaa asioitani).

Luottamusmiehen mielestä kaikki meni kuten piti: en voinut todistaa, että en ollut kaupungilla ja sitten kun sen todistin, niin käytin todistajana asiakasta. OLin ansainnut 2 kirjallista varoitusta.

Millä sitten todistettiin että olit ollut kaupungilla, kuten he sitten sinua puolestaan syyttivät?

Jokin ei nyt täsmää.

Sihteeri oli nähnyt minut ja kertonut pomolle. He olivat merkinneet asian kalenteriin ja kun tein matkalaskun, tarkistaneet sieltä, että väitin olleeni muualla. Mutta heitä oli kaksi (joista toinen väitti nähneensä minut ja toinen oli kuullut asian tältä "näkijältä", mutta todistajina heitä oli 2 kpl).

Mut on tää silti kumma asia. Miten jonkun "uskon nähneeni" puhe voi 2000 luvun Suomessa painaa enemmän kuin faktat?

Vierailija kirjoitti:

Joo ja määrä on huikea

Yksi tapaus on jäänyt eniten mieleeni. Sain kuulla mieheltäni et olin tehnyt lasun hänen parhaan ystävän perheestä. He olivat muka täysin varmoja ja riehuivat asiaa hänelle. Välitkin katkaistiin loputtomasti. En edes tiedä mistä niitä tehdään ja miten, ajatuskaan ei ikinä ole käynyt mielessänikään. Ei siitäkään huolimatta kertaakaan vaikka omat välit ei hyvät olleet. Miten tuonki todistaa. Mieheni luultavasti uskoi minua, mutta kaikki muut heidän tutut ei. Kyseinen nainen on hyvä saamaat muut puolelleen uskomaan juttujansa

Tää.

Lähipiirissä myöskin valitettavasti tämmöinen nainen joka uskottelee erityisen helposti kuka oli mitäkin tehnyt. Ja tottakai kieltää kaiken kun uhri ottaa puheeksi kun on kuullut kylillä juttuja jotta mitähelv*!!