Kauanko riisipuuroa keitetään?
Seija on FAPSIn eli Venäjän elektronisesta tiedustelusta ja mediavalvonnasta vastaavan KGB:n perillisen propagandajoukkoa, joiden tarkoitus on lietsoa Nato/amerikanvastaista propagandaa Suomessa, aikomuksena on liittää Suomi Venäjään Duginin oppien mukaan, joita Putin pitää johtoajatuksenaan.
Dugin on venäläinen tiedemies ja poliitikko, joka johtaa mm
Euraasialainen liike-nimistä puoluetta. Puolueella ei ole edustajia duumassa, mutta Dugin on lähellä Kremliä, Kremlin ja Putinin asialla.
Maanpuolustuskorkeakoulun erikoistutkija, fil. tri Alpo Juntunen on kirjoittanut Venäjän geopolitiikasta kirjan Itään vai länteen, Venäjän vaihtoehdot (Ajatus, 2003). Siinä hän toteaa, että nykyinen Venäjä on edeltäjäänsä riippuvaisempi pohjoisista alueista. Suurvallan painopiste on siirtynyt lähemmäs omia nurkkiamme.
Kirjassa kerrotaan Venäjän Yleisesikunta-akatemian opettajan Aleksandr Duginin perusteellisesta geopolitiikan katsauksesta, missä hän sanoo, että Venäjän kannalta olisi edullisinta integroida (liittää, yhdentää) Suomi tiukasti Moskovan yhteyteen.
Dugin perustelee tätä historiallisilla tosiasioilla ja kansallisella yhteenkuuluvaisuudella! Dugin kirjoittaa, että Suomi on oikeasti osa Venäjän ydinmaata ja on aikaisemmin kuulunutkin siihen. Suomalaiset hän liittää karjalaisiin ja muihin Venäjän suomalais-ugrilaisiin kansoihin ja katsoo suomalaisten olevan täysin erillisiä germaanisista Skandinavian kansoista. Eikä Dugin ole ainoa.
Yleisesikunta-akatemian opettaja kirjoittaa, että Moskovan on lujitettava otettaan reuna-alueilla. Ongelmana on kuitenkin suomalaisten ja karjalaisten asuttama Venäjän luoteiskulma. Siksi Suomi ja Karjala on yhdistettävä, eikä Dugin tarkoita tällä Karjalan palauttamista Suomelle.
Juntunen selittää edelleen Duginin oppeja: " Moskovan on pidettävä kiinni strategisista eduistaan ja se tapahtuu parhaiten suomettumisella. Duginin mukaan suomettumisella ymmärretään kylmän sodan aikaista tilannetta, jolloin nimellisesti puolueeton maa säilytti kapitalistisen järjestelmänsä, mutta oli strategisesti alistettuna Neuvostoliiton etupiiriin. Tätä hyväksi koettua politiikkaa pitäisi soveltaa myös muihin reuna-alueisiin.