OUDOIMPIA askiaspalvelijoita joita olette kohdanneet? Mitä tapahtui/ teki tms?? Minä aloitan...

Menin 14-vuotiaana kunnalliseen hammashoitolaan oikomiseen erikoistuneelle hammaslääkärille. Minulla oli irrallinen oikomiskoje, jonka käyttö ei oikein onnistunut, kun en voinut nukkua sen aiheuttaman kivun ja muun epämukavuuden vuoksi. Tämä noin 45-vuotias naishammaslääkäri sitten totesi, että oikomisesta ei tule mitään ja että minulla tulisi olemaan todellisia vaikeuksia löytää seurustelukumppani hampaideni vuoksi.

Minulla on ylipurenta ja rako etuhampaiden välissä. Tuo oli minusta todella epäreilusti sanottu, koska itseluottamukseni oli jo valmiiksi ihan pohjamudissa vuosia jatkuneen koulukiusaamisen takia.

Kaikeksi onneksi löysin pari vuotta tuon lausahduksen jälkeen itselleni seurustelukumppanin, jonka kanssa ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä. Jos tästä joskus ero tulee niin todennäköisesti se johtuu jostain ihan muusta kuin vähemmän kauniista hammasrivistäni.

Vierailija kirjoitti:

Olin ostoksilla tavaratalossa ja näin hyvän tarjouksen. Kyseisen tuotteen kohdalla luki 1.99e, mutta kassalla tuotteen hinnaksi paljastuikin 5.99e. Huomautin virheestä keski-ikäiselle myyjälle, joka veti asiasta ihan hirveet kilarit ja haukkui minut valehtelijaksi. No mentiin sitten hyllyltä katsomaan ja oikeassahan minä olin, liike oli laittanut väärän hintalapun tuotteen kohdalle. Tämä on ihan ok vielä, mutta myyjä otti tuotteen minulta ja lähti pois sanomatta mitään.. Onneksi se tavaratalo meni konkkaan.

Harvoin hyllyssä lukee 5,99 ja kassalla hinta onkin 1,99. Miksei koskaan näin päin?

Menin paikalliseen rautakauppaan kevään korvalla, tarkoituksena ostaa pari ns. viljelysäkkiä, jotka mainoskuvaston mukaan olivat ko. liikkeessä kamppiksessa. Haahuilin aikani myymälässä, mutta en löytänyt etsimääni. Myyjääkään en löytänyt (ja niiltähän yleensä joutuukin polvillaan rukoilemaan palvelua). No menin kassalle ja näytin kassaneidille kampanjakuvastosta tuotetta, jota etsiskelin. "Anteeksi, onkohan teillä näitä..." Likka katseli mua mittaillen, näpytti konettaan ja sanoi "ei o". Hiljaisuus. Odotin neidiltä JOTAIN kommenttia jatkoksi, kuten "valitettavasti sitä ei ole, koska se on päässyt loppumaan" tai "katson, onko sitä tulossa" tai "katson onko sitä toisessa myymälässä". Mutta ei, hän ei sanonut mitään. Istui vain siinä ja oli hiljaa.Minä selvästikin lakkasin olemasta hänelle. Enpä siinä sitten viitsinyt enää hänen kärsimystään pitkittää, vaan lähdin pois minäkin.

Ai niin, tällaista palvelua tarjoaa K-Rauta.

Pari vuotta sitten sattunut aspa-kokemus erään oranssin kiinteistönvälitysketjun Espoon-välittäjän kanssa jäi todella mietityttämään.

Asunto oli ihan kiinnostava, roikkunut 6kk myynnissä ja minä ainoa ihminen näytöllä. Katselin ympärilleni ja mietin itsekseni asunnon remonttitarvetta, kunnes hiljaa nurkassa pysytellyt välittäjä yhtäkkiä paukautti "Mä sanon suoraan, että sulla ei ole varaa tähän".

Yllättävään tilanteeseen sain reagoitua vain toteamalla, että ostotarjouksia olen jättänyt huomattavasti kalliimmista asunnoista, ja tämä on ihan hintaraamin alapäässä. Kaupanteko jäi silti siihen.

Vierailija kirjoitti:

Menin paikalliseen rautakauppaan kevään korvalla, tarkoituksena ostaa pari ns. viljelysäkkiä, jotka mainoskuvaston mukaan olivat ko. liikkeessä kamppiksessa. Haahuilin aikani myymälässä, mutta en löytänyt etsimääni. Myyjääkään en löytänyt (ja niiltähän yleensä joutuukin polvillaan rukoilemaan palvelua). No menin kassalle ja näytin kassaneidille kampanjakuvastosta tuotetta, jota etsiskelin. "Anteeksi, onkohan teillä näitä..." Likka katseli mua mittaillen, näpytti konettaan ja sanoi "ei o". Hiljaisuus. Odotin neidiltä JOTAIN kommenttia jatkoksi, kuten "valitettavasti sitä ei ole, koska se on päässyt loppumaan" tai "katson, onko sitä tulossa" tai "katson onko sitä toisessa myymälässä". Mutta ei, hän ei sanonut mitään. Istui vain siinä ja oli hiljaa.Minä selvästikin lakkasin olemasta hänelle. Enpä siinä sitten viitsinyt enää hänen kärsimystään pitkittää, vaan lähdin pois minäkin.

Ai niin, tällaista palvelua tarjoaa K-Rauta.

computer says no

Elokuvateatterissa meni joskus keskustelu näin:

Minä: "0,4l hanalimsa"

Kassa: "Joo, mikä limsa?"

M: "Sprite"

K: "Ei oo"

M: "Fanta"

K: "Ei oo"

M: "Öö, cocacola zero"

K: "Ei oo"

M: "Mitä on?"

K: "Cokis"

M: "Juu, cokista"

Nihkeä verotoimiston muija.

Soitin ekaa kertaa ikinä verotoimistoon tilatakseni muutosverokortin. En ollut ikinä sellaista tarvinnut ennen ja arvelin, että soittamalla selviää parhaiten. Jostain syystä tämä täti ei millään meinannut ymmärtää mistä on kyse, vaikka ihan selvästi sanoin tarvitsevani muutosverokortin ensi vuodeksi (elettiin joulukuuta.

No, vihdoin asia meni perille ja täti alkoi kysellä tulojani. Selvitin olevani opiskelija ja että maksimituloni ovat sen, mitä opintotukirajat sallivat ja että haluan veroprosentin sen mukaan. Tämäkin oli käsittämättömän vaikeaa. Raja on noin 11 000e. Olin ilmoittanut tätsylle tienanneeni kyseisenä vuonna 4000e, niin hän kysyi vittuillen, ai aiotko tienata 7000e nyt vielä loppuvuonna? Vaikka kyse oli nimenomaan seuraavan vuoden veroprosentista jne... Samaten kun hän kysyi sen vuoden tulojani, kysyin ihan asiallisesti pitääkö ne tietää eurolleen, niin vastauksena sain kyrsiintyneen tuhahduksen "no kyllä ne nyt ois syytä tietää".

Varsinainen hyvänmielentyyppi. Oletin, että verotoimistoon voi soittaa juuri siksi, ettei ole itse asiasta niin perillä ja sieltä kyllä neuvovat. Ilmeisesti näin ei ole.

Skanssin K-rauta: Haahuilin etsimässä metalliverkkoa, tuloksetta. Ei meinannut yhtään myyjääkään löytyä, kunnes lopulta jonkun palvelupisteen ääressä lojui kaksi miesmyyjää. Kyselin mistähän löytyisi metalliverkkoa, niin "ai hyttysverkkoa?". No ei kun metalliverkkoa. Ohjeistivat sitten että kävele tonne ja käänny tonne. En meinannut silti löytää, verkot olivat jossain ulkovaraston tms puolella perimmäisessä nurkassa. En käsitä, miksei jompikumpi miehistä lähtenyt näyttämään. Kiirettä ei heillä todellakaan pitänyt. Jotenkin omituista.

Joskus vietiin miehen kanssa läppäri huoltoon Tampereen Giganttiin. Laukussa oli läppärin lisäksi myös laturi. Kun sitten kone haettiin huollosta niin kotona huomattiin, että laukussa ei olekaan enää laturia. Mentiin takaisin ja myyjä katosi hetkeksi etsimään kadonnutta laturia. Se saatiinkin ja ei kun takaisin kotiin. Kuinka ollakaan kotona huomattiin että eihän se ole alkuunkaan sellainen laturi, joka siinä oli silloin kun se kone sinne vietiin. Soitin Giganttiin ja vihaisena paineltiin kolmatta kertaa tiskille. Kysyin huollon työntekijältä, että missä se meidän laturi oikein viilettää, kun ei tunnu löytyvän sitten millään. Vastaus oli suhteellisen tyly; No ei niistä latureista voi koskaan tietää kelle ne kuuluu, täällä tiskin alla niitä on laatikollinen... Käski katsomaan tunnistanko omaani ja jos en tunnista, niin käski valitsemaan parhaimman näkösen. 

Pistin todella raivokkaan asiakaspalautteen menemään, johon vastattiin sitten reilu 2 viikon jälkeen.

Olin aivan äimistynyt siitä, että asiakkaan huoltoon tuomalla omaisuudella ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Kyllä täytyisi pitää huoli ettei tavaraa häviä tai mene sekaisin muiden kanssa. 

terveyskeskuslääkäri. sen lisäksi, että tyyppi näytti Jope Ruonansuun sketsihahmolta tämä kyseli sen kymmenen kertaa lapseni painon "sanotko sen painon vielä" ja loput ajasta suhisi "oletko nyt hiljaa kun pitää keskittyä". olin istunut odottamassa 5h lapsen  kanssa, väsymys painoi  ja sitten vielä tuollainen lääkäri.. aloin tyrskiä hysteerisesti ja yritin siinä purra huulta sekä  kääntää päätä pois, mutta varmaan lääkäri tajusi jotain.

nolotti, nolottaa vieläkin. ei vain pitänyt pokka!

Vierailija kirjoitti:

Hyppäsin taksin kyytiin, ja kuuntelin koko matkan siitä, kuinka huonoti pukeutuvia ja lökäpöksyjä me suomalaiset naiset ollaan, ihan hirveetä haukkumista.. hänellä oli ulkomaalainen vaimo, ja kuinka hieno ja naisellinen nainen hän on. No, ei siinä mitä. Mutta kun en meinannut päästä taksista ulos, 5 minuuttia vielä tossa kadun varressa jouduin kuuntelemaan saarnaa.. yritin kerran sanoa, et mut pitäs mennä, niin taksikuski kivahti etupenkiltä kovaan ääneen, että "eiku mä kerron nyt tän jutun.." No, olin jakkupuvussa ja hyvin siistin näköinen, mietin vaan että onneksi se kuski ei näe minua arkivaatteissa... vois tulla sanomista..

Toisen kerran jouduin aamusta soittamaan taksin, kun auto päätti sanoa sopimuksensa irti.. koko työmatkan kuuntelin kun kuski puheli suolisto ongelmistaan, ja kuvaili millaista kakkaa ja pierua sitä on tullut.. oli siinä naurussa pitelemistä..

Olisin tuosta ensimmäisestä kuskista tehnyt valituksen. Taksilla matkustaminen on kallista lystiä Suomessa ja en kuuntelisi kuskon haukkumista sillä hinnalla. Saisi toivottavasti keskittyä vaimonsa kuskaamiseen jatkossa jos vaihdettaisiin hieman asiakaspalvelukykyisempi kuski miehen tilalle.

Jotkut kampaajat ovat uteliaita, utelevat kaiken työpaikasta lähtien. Osa kampaajista osaa jutella asiallisesti mutta osa kyselee ihan selvästi uteliaisuuttaan, tuloja ei ihme kyllä vielä ole kysytty.

Puolan lentokentällä oli nuori opiskelijatyttö kahvilan tiskillä. Tilattiin englanniksi kahvit ja jotakin pientä syötävää, kerroimme hänelle mitä otamme ja seisoskeli vaan paikallaan ja tuijotteli muita ihmisiä eikä kirjannut ylös mitään mitä otamme tms. Toistimme mitä otamme, ja sitten vasta pisti ylös, sekin tapahtui hieman vastahakoisesti ja t o d e l l a hitaaaasti. Jäimme odottelemaan siihen tiskille ja mietimme, että mikä ihme on ongelmana kun ei alkanut keittelemään kahveja tai ottamaan niitä leivonnaisia tiskistä, otti vain puhelimen kouraansa ja näpytteli?! Sanoimme, että lentomme lähtee pian eli jos vähän vauhtia toimintaan. Näpytteli vielä hetken puhelintansa ja sitten teki kahvit ja antoi leivonnaiset nyrpeä ilme kasvoillaan. Ei sanonut paljon maksaa, vaan taas otti puhelimensa käteen. Jouduttiin erikseen kysymään, ''how much'' ja näytti vain kassakoneen näytöstä hintaa. Sanottiin kuitenkin ystävällisesti vielä että kiitos ja hei hei, mulkaisu vaan saatiin takaisin. Ihan ihme touhua. :D

Karmein on se, kun olin parikymppinen ja mentiin kaverin kanssa Helsingin rautatieaseman johonkin silloiseen kahvioon. Olimme päivän kävelleet pitkin kaupungia shoppailemassa ja kävimme Linnanmäellä. Myyjä alkoi väittää, että minä olen aineissa. Käyttäydyin siis ihan normaalisti, samoin kaverini ja olimme vain ostamassa kahvia ja leivät. Olin täysin raitis. Luultavasti vain väsymys ja mun luontaiset pienet silmäni saivat näyttämään siltä, että olisin aineissa. Se oli kova loukkaus, koska en käyttänyt siihen aikaan mitään päihteitä, kahvi oli ainoa ja sekin ensimmäinen kupillinen sille päivälle. Olen vieläkin loukkaantunut, vaikka siitä on kauan aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on suomalaiseksi vähän erikoiset piirteet, myyjät usein luulee että olen ulkomaalainen.

Olin pukukopissa sovittamassa puseroa ja myyjä seisoi koko ajan ihan verhon takana, varmaankin vahtimassa etten laita mitään laukkuun. Tyttö säikähti aikamoisesti kun avasin verhot voimalla.

Monesti myös myyjä seuraa perässä esim. lahjatavaraliikkeissä, etten vain laita mitään takin alle. Sellainen haukka-ilme naamallaan. Ainoastaan siksi, että näytän hivenen ulkomaalaiselta.

Pukeudutko kuten romanit tai muuten erikoisesti? En jaksa uskoa että pelkästään "hivenen ulkomaalaiselta" näyttäminen saisi tuota aikaan.

Tiedän erään perheen jonka lapset ovat todella tummia ja heitä luullaan romaneiksi sen vuoksi, pukeutuvat ihan tavallisesti mutta hiukset ovat mustat (vanhempia en ole nähnyt). Heille on ihan normaalia että kauppareissulla vartijat seuraavat perässä koska luulevat näiden varastavan tavaraa ja tulevat sovituskopin taakse odottamaan kun sovittavat vaatteita.

Olin pienessä liikkeessä, sillä hetkellä ainoa asiakas. Myyjä oli nätti nuori tyttö, joka flirttaili, vinkkaili mulle silmää, ehdotteli hävyttömyyksiä ja vilautti vielä rintaansa. Olin varma, että olisin piilokamerassa, mutta mitään "loppu-oot hei piilokamerassa -paljastusta" ei koskaan tullut. M29 ja latino

Kävin hakemassa santsikupillisen kahvilassa jossa se kuuluu hintaan. Asiakaspalvelija kysyi monesko kuppi on jo menossa, aivan kuin olisin yrittänyt huijata.

Vierailija kirjoitti:

Tampereen vintagevaatteita ja -asusteita myyvän Yesterdayn myyjä/omistaja on ihan omaa luokkaansa ja erikoinen asiakaspalvelutyylinsä kaikkien liikkeessä asioineiden tiedossa. Kun putiikkiin astuu sisään, hyökkää hän haukkana kimppuun tiukaten, mitä asiakas on hakemassa. Vastaukseksi ei kelpaa, että katselen vain, kun "täällä on niin täyttä että vaikea itse löytää mitään." Erehdyin kerran sanomaan, että voin itse vähän penkoa löytyisikö jotain kiinnostavaa, niin sain vastaukseksi, ettei se ole oiken toivottavaa. Okei, huono sanavalinta ehkä, mutta tosiaan olisin itse halunnut katsella ja tehdä mahdollisesti heräteostoksia, en tullut etsimään mitään tiettyä. Myllääminen ei tietysti ollut tarkoituksena. :) Lähdin sitten suosiolla pois.

Sitten jos myyjälle kertoo etsivänsä vaikka takkia, niin hän kyllä oikein avuliaasti kantaa loputtoman määrän vaihtoehtoja, ja seisoo vieressä vahtimassa sovittamista ja kommentoimassa. "Toi on kiva, toi ei oo kovin kiva" jne. Tosi hankala lähteä ostamatta mitään, vaikkei mieleistä löytyisi. Hintaakin vaatteilla on tolkuttomasti, käytetty mekko voi esim maksaa 80 euroa. Hintalappuja ei tuotteissa ole, vaan myyjä kertoo hinnat, joista voi yrittää tinkiä.

Ihania vaatteita, kenkiä ja laukkuja mutta mun makuun liian pelottava täti myymässä! Ilmeisesti asiakkaita silti riittää, kun on putiikkia pyörittänyt jo vuosikymmenet.

Ei vitsi, olin tulossa kertomaan samaa. 16-vuotiaana menin sinne (nyt olen 19), oli aika lämmin elokuinen päivä. Liike oli ihan tyhjä, siinä kassalla oli mies selaamassa kännykkää, ei tervehtinyt eikä katsonut päin, kuulin kun hän soitti ilmeisesti tälle naismyyjälle että "tääl on joku" ja lähti itse pois. Nainen saapuu paikalle, hänellä on sellainen urheilurintsikkatoppi ja lyhyet, kireät urheilushortsit ja vyölaukku, vaatteet aivan liian pieniä ja mahamakkarat tursuavat shortseista. Niille jotka eivät tiedä, niin kyseessä ei ole mikään nuori nainen vaan hän oli ainakin minun silmissäni jo "mummuiässä". Apua, pidättelin naurua ja nainen rahtaa eteeni vaatetta vaatteen perään "tää vois olla kiva" "sovitappa tätä". Kun hän seuraavan kerran katosi liikkeen uumeniin etsimään minulle lisää tyrkytettävää, hipsin vähin äänin pakoon.. :D

Jotkut jutut täällä toivat mieleen omia kokemuksiani.

Ensinnäkin pappi. Hautajaispapit ovat olleet ihan asiallisia, mutta lapseni kastetilaisuudessa pappi oli masentunut ja kertoi surevansa läheisen rippilapsen kuolemaa. Ymmärrän, että sellainen on kova isku, mutta kun kastetilaisuuden pitäisi olla positiivinen...hän myös kirjoitti kastetodistukseen väärän ihmisen nimen.

Sitten taksikokemus. Kerran töistä tullessa päätin oikaista matkaa ja ottaa taksin. Änkesin autoon ja heti kun suljin oven huomasin, että autossa on oksettava haju. En kehdannut sännätä ulos, vaan hengitin varoen koko matkan ajan. En kehdannut kysyä, mistä haju tuli - oliko autossa ehkä ollut ruumis. Kuski yritti jutella kanssani niitä näitä, minä vain odotin matkan loppumista.

Lääkäri, jonka muistiinpanot edellisistä potilaista nimiä myöten olivat aukinaisessa ruutuvihkossa työpöydällään jonka ääressä istuimme. Olin näyttämässä selässäni olevaa isohkoa luomea, jonka halusin poistettavan. Tyyppi teki vihkoseen muistiinpanot ja piirsi vielä lopuksi luomeni siihen jotta näkisin millainen se on muodoltaan. Jätin kirjallisen valituksen vastaanoton jälkeen.