Lue keskustelun säännöt.
Miehen saamattomuus - olenko kohtuuton?
04.12.2016 |
Mieheni on luonteeltaan saamaton. Asioiden aloittaminen on todella vaikeaa. Sitten kun hän vihdoin saa jonkun asian aloitettua, hän kyllä hoitaa sen hyvin, mutta se aloittaminen...
Miestä pitäisi koko ajan muistuttaa asioista ja se alkaa raivostuttamaan. Olenkin lopettanut muistuttelun jo seurustelun alkuaikoina (nyt yhdessä 5 vuotta).
Nyt tuli riitaa elokuviin menemisestä. Aina kun menemme elokuviin/ulkomaille/syömään ulos tai teemme mitä tahansa ns. arjesta poikkeavaa, olen minä ollut se, joka hoitaa käytännön järjestelyt. Olen sanonut miehelleni monta kertaa, että hän saa luvan viedä minut joskus elokuviin ja ulos syömään - ei kaikki voi olla vain minun harteillani.
No, mieheni ratkaisu tähän on, että hän ehdottaa elokuvaa ja näkee, että asia on siinä. Kun pitäisi TEHDÄ jotain, eli katsoa monenko näytökseen mennään saatika varata ne liput, niin ei tietenkään saa mitään aikaiseksi. Mieheni ei näe tässä mitään vikaa. Riitelimme asiasta aamulla ja mieheni sanoi "no jos se on kerran siitä kiinni, että minä varaan ne liput niin voin minä ne varata".
No voi helvetti, siitähän se nimenomaan on kiinni! Siitä, että hän todella TEKEE jotain asian eteen eikä vain puhu ja oleta, että minä teen kaiken. En koe, että minua mitenkään "viedään ulos" jos itse hoidan kaikki käytännön asiat. Mieheni taas ei näe tätä puolta asiasta.
Olenko asiassa kohtuuton? Pitäisikö vain elää niin, että hoidan itse kaikki käytännön asiat (olen itse aikaansaavaa tyyppiä eli olemme tässä mieheni kanssa vastakohdat) vai pitäisikö tässä olla jotain tasapuolisuutta?
En ole lähtenyt passaamaan miestäni. Välillä tilanne on jopa mennyt siihen, että emme lähde minnekään, koska en ole hoitanut esim. leffalippuja, niin kuin mieheni olettaa/ei ole saamattomuuttaan saanut aikaiseksi hankkia.
Osittain mieheni on kasvatettu saamattomaksi - näin ainakin väitän. Hän on ainoa lapsi ja hänen äitinsä yhä passaa poikansa aivan pilalle. Mies on 30v ja anoppi hoitaa suurin piirtein mieheni veroilmoituksen täytön ja hoidon. Siis voi helvetti. Minut taas on kasvatettu aivan eri tavalla enkä todellakaan tässä iässä jättäisi em. asia vanhempieni hoidettavaksi. Tekisi mieli sanoa, että älkää äidit passatko niitä poikianne pilalle, mutta ehkä tämä ei ole universaali ongelma... Joskin olisi tehnyt mieli laittaa otsikoksi jo repäisevä Miehen saamattomuus - älkää äidit passatko poikianne.
Kiitos mahdollisuudesta purkaa. :)
Kommentit (245)
Voiko siitäkin kuka varaa liput leffaan tai ravintelipöydän saada vänköön aikaiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee testi.
Älä kertaakaan vuoden 2017 aikana varaa tai järjestä teille mitään: ei elokuvia, konsertteja, pöytävarauksia, matkoja, ei mitään.
Seuraa, miten mies reagoi ja muuttaako käytöstään. Sen jälkeen tee päätös loppuelämästäsi.
Eeeeikä! Virhe oli siinä, että lopetit koulutuksen 5 v sitten. Koulutuksella en tarkoita että mies on koirankaltainen olento, vaan sitä, että kerrot mitä tarvitset, ja vaadit sitä. Toki pitää toimia molemminpäin. Tarvittaessa keskustellaan kompromisseista.
Minun mieheni luuli, ettei hänen tarvitse osata laittaa ruokaa, kun ei isänsäkään koskaan laittanut. Ei kyllä sanonut sitä suoraan minulle, ihmettelin vaan, kun ei ruokaa synny vaikka huomauttelisinkin. Tai sen kerran jos tekee, on jotain tosi helppoa. Sitten kun aloin odottaa lasta, ilmoitin, että ruuat tehdään sitten puoliksi. Silloin tajusi. Alkutaipaleen pöperöt oli tosi originelleja, mutta yllätyksekseni harvoin pahaa.
Mun mies on hajamielistä professorityyppiä, vähän sellanen laput silmillä. Helpointa on, kun antaa hyvin suorasanaiset ja yksiselitteiset ohjeet. Sopikaa vaikka että järjestätte vuorotellen, ja varaatte ajankohdat kalentereihin etukäteen yhdessä. Parinkymmenen vuoden kuluessa on alkanut vähitellen se luovempikin soveltaminen sujumaan.
Hirveästi puhumista se vaatii, jos kahden ihmisen alkuoletukset on ihan erit, mutta eikös hyvät parisuhteet keskimäärin vaadi hirveästi puhumista ;)
Vierailija kirjoitti:
27 jatkaa..
Ei taida olla kasvatuksesta kiinni vaan on ominaisuus tai luonteenpiirre. Meillä yksi lapsista on täysin kuin isänsä
.
Eipäs ole tullut mieleen! Eli vähän niin kuin anti-impulsiivinen? Kai siinä voi olla hyviäkin puolia, äkkiseltään voisin kuvitella, että esim. tulee helposti toimeen ihmisten kanssa. Vähään tyytyväinen? Ei kai sekään ole paha?
Kyllähän kaikki luonteenpiirteet on yhtä aikaa hyviä ja huonoja, tilanteesta riippuen (sisukas-jääräpäinen, rauhallinen-flegmaattinen, tunteikas-drama queen jne). Mahtaisiko olla apua ärsytykseen siitä, että miettisi mitä hyvää tämä luonteenpiirre tuo tullessaan.
Mym kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon tajunnut et mies ajattelee monia juttuja liian laajasti. Edim meidän pihas pitäis tehdä monta hommaa. Hän ei osaa miettiä et aloitan tästä ja teen sen loppuun. Sit toi. Sit seuraava. Vaan hän luhistuu ja ahdistuu et ku KAIKKI pitäis olla kerral kunnos.
Haha! Mä olen itse just tuommonen! Jos saan alotettua niin hyvin sujuu, mutta alottamista lykkää ajatus tehtävien määrällisestä paljoudesta. Että kun alkaa, niin loppua ei näy. Tulee bonuksena hyvään kokonaisuuksien hahmottamiskykyyn ;)
Viestiketjun aloittaja: Sama ongelma meillä.
Katselen tässä just vapaita vuokra-asuntoja jos muuttas eri kämppään. Mies ei saa rakennettua loppuun meidän uutta omakotitaloa. Olen vuoden asunut tässä keskeneräisessä ja masentaa kun listat puuttuu ja moni moni muukin paikka on kesken. En saa edes verhoja ikkunaan kun ikkunoista puuttuu listat ja sen mukaan laitetaan verhotangot ja sit vasta verhot. Meillä ei ole vuoteen ollut yhdessäkään ikkunassa verhoja.
Mies sanoo aina vaan "Joo, minä laitan", "No pitääpä laittaa sitten heti ku kerkiää", mutta sitä kaunista päivää ei ole tullut. Kaikki jää vaan aikomiseksi, töissä se kyllä käy.
Siis minä en olis alunperin ees halunnu alkaa rakentamaan, mutta kun mies kiristi minua avioerolla jos en ota sen kanssa pankkilainaa ja ala rakentamaan. Minä sitten lasten takia jäin suhteeseen ja otin lainan. Sitten kun oltiin rakentamassa sanoin, että minun ehto on se, että talon pitää olla 100% valmis kun muutetaan. Sit jouduin muuttamaan tähän vuosi sitten kun rahat loppui eikä ollut varaa maksaa vuokraa ja pankkilainaa =(
Nyt sitten olen asunut vuoden tosiaan keskeneräisessä, ei verhoja ikkunassa, osa tavaroistakin vielä muuttolaatikoissa, parista kaapista puuttuu ovet, rungot vaan paikallaan ... Kaikki keskeneräisen ja ankean näköistä. Masentavaa. Jos ja kun jostain löytyy kodikkaan näköinen huone tai paikka, se on kaikki minun ansiota ja työtä.
Mun miehellä on äiti, joka on passannu ja laittanut kaiken. Siis ei edes omia astioita tarvinnut kerätä pois pöydästä kun nousi syömästä, äiti keräsi likaiset astiat. Kiitosta ei tarvinut sanoa. Kahvia ei tarvinu keittää ikinä itse, eikä tehdä aamupalaa. Miehen äiti nousi aina vaikka kesken unien keittämään aamulla kahvia tai tekemään aamupuuroa jos mies oli lähdössä töihin ennen äitinsä heräämistä. Kävi vaan aamulla sanomassa äidille tai sopi illalla, että olen lähdössä aamulla töihin niin hän heräsi laittamaan. Pyykkiä ei tietenkään tarvinnut pestä koskaan. Tai vessoja. Tai lattioita. Tai omaa huonetta (No, vessoja, lattioita ja huonetta nyt ei koskaan pesty muutenkaan, joo se oli tosi paskanen talo). Miehen ei tarvinuut muuta tehdä kuin työt, joista sai rahapalkkaa. Kaiken siihen eteen teki sileäksi työnteolle oma äiti.
Miehen äidin asenne on vielä nykyäänkin, että minun pitäis vaan auttaa minun miestä. Minun pitäis vaan olla ihan samanlainen kuin miehen äiti itse, että tehdä kaikki valmiiksi, että toisen ei tarvi kun aamulla vaatteet pukea ja lähteä töihin. Ruokakin tulee valmiiksi nenän eteen. Ja kun tulee töistä niin lehti on haettu valmiiksi postilaatikosta, ettei tarvi kuin oikasta sohvalle ja lukea lehteä. Anopille on tosi tärkeä, että minun mies sais lukea sanomalehteä.
Olenkohan ollut ihan hullu, kun olen mennyt sellaisen mammanpojan kanssa naimisiin?
Minä vaan niin ajattelin silloin, että meidät on luotu toisillemme =( Olihan siinä niitä hyviä puolia tosi paljon. Rakastuin niin, että sukat pyöri jaloissa...
Nii minä sitten ajattelin, että muutan eri paikkaan kun nyt olisin saanut pikkuisen rahaa kasaan, että voisin maksaa vuokraa. Saiskohan se miehessä säpinää aikaan? Saisinpahan itse ainaki rauhan kun voi muuttaa valmiiseen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen ei muutu. Ap, sinusta ei tule ihmistä, joka jaksaa passata toista ja katsella sen saamattomuutta. Miehesi taas ei muutu aktiiviseksi ja oma-aloitteiseksi vaikka mitä tekisit.
Tiedän kokemuksesta, että jonain päivänä huomaat, että te vaan olette liian erilaisia. Vaikka miehesi olisi monella muulla tavalla ihana, se lakkaa riittämästä.
Nämä passiiviset passattavat vetoaa aina siihen, että "antaa sen toisen hoitaa, niin saa hoitaa tavallaan eikä tule riitaa" ja "miksi se toinen ei vaan hoida, kun se on niin paljon parempi hoitamaan". Ei kukaan parisuhteessa halua hoitaa toisen aikuisen asioita, todellakaan. Ei kukaan arvosta sellaista aikuista, joka on ihan lapsi.
Luonteen muuttaminen kyllä harvemmin onnistuu. Ja vaikka kyse olisi jostakin muusta ei senkään muuttaminen niin helppoa ole että muutosta kukaan tekisi negatiivisessa ilmapiirissä. Jos nalkuttaminen ei varsinaisesti kohtuutonta ole, täysin hyödytöntä se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
27 jatkaa..
Ei taida olla kasvatuksesta kiinni vaan on ominaisuus tai luonteenpiirre. Meillä yksi lapsista on täysin kuin isänsä
.
Tätä aioin sanoa.Ei sillä kasvatuksella niin valtavaa vaikutusta ole vaan asioita voi helposti opetella jos ei muuten toimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, tiedän tunteen.
Mieheni on tismalleen samanlainen. Joskus kyllä repäisee ja varaa ravintolan/leffan, mutta pitkäntähtäimen suunnittelu on mahdotonta. Esimerkiksi sovimme, että lähdemme 2 vuoden päästä pidemmälle ja hienommalle reissulle, ja sinne tosiaan pitäisi NYT jo säästää rahaa. Sovimme päivät, reitit, ymym. Seuraavana päivänä: asia täysin unohdettu, ja nyt 6kk myöhemmin, minä olen ainut joka on säästänyt.. Taidan lähteä yksin matkalle! :D En todellakaan ala muistuttelemaan miestä. En ole hänen huoltajansa.
Teepä se eli säästä ja lähde yksin.
Miten voi olla noin saamaton nainen ettei saa säästettyä koko perheen osalta? Sinä vastaat perheen päänä koko taloudesta, pankkitileistä, laskuista ja ostoksista. Totta kai sinä säästät molempien osuuden niistä. En ole koskaan tuntenut ketään naista jonka hallussa ei olisi kaikki perheen raha-asiat.
Meneekö miehen palkka vaimon tilille vai miten ne rahat voisivat olla kokonaan naisen päätettävissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, et ole kohtuuton - mutta et ole ihan asian ytimessäkään.
Sinulla on käsitys parisuhteesta. Siihen liittyy leffassa ja ravintoloissa käymistä, matkoja ja muita asioita, joita tehdään yhdessä.
Miehesi mielestä ei tarvitse. Hän on ihan tyytyväinen elämäänsä ja teidän parisuhteeseen, vaikka te ette ikinä kävisi yhtään missään. Hän lähtee mukaan, jos sinä järjestät ja se on ok, mutta ei se ole hänelle pakollista.
Koska sinä arvostat ulkona käymistä, ajattelet, että sellaisen järjestäminen toiselle on mukavaa. Siksi odotat, että miehesikin ymmärtää ostaa leffaliput sinua varten.
Miehesi vaan ei ajattele niin.
En minäkään jaksa tollasia miehiä enkä ymmärrä, miten jotkut naiset jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi noita ihme pelejä pitää aina naisten pelata? Jos ne liput luontuvat sinulta helpommin niin hoida ne ja viettäkää kiva leffailta tuollaisen tappelun ja väninän sijaan. Miehen kanssa on paljon kivempiakin asioita tehtävissä kuin joku ihme peli ja valtataistelu.
Mitä pelin pelaamista tuo on? Miksei mieheni voi pitää minua hyvänä ja viedä minua ulos ilman, että minun tarvitsee ajatella mitään vaan voin vain mennä ja nauttia illasta.
APAivan naurettavaa tsitata himassa riitaa haastamassa kun toinen ei katso näytösaikoja. Sulla menee minuuttu kun katsot sen, joten kannattaako vänistä?
No onhan se pikkumaista, mutta toistan kysymyksen - miksi mieheni ei voisi joskus joustaa minun suuntaani ja tehdä asiaa puolestani? Jos se ei kerran ole niin iso juttu?
AP
Sen pikkumaisuuden takia? Ei liene ainoa asia missä olet pikkumainen ja teet tyhjästä ison numeron ja periaatekysymyksen? Ei sellainen käytös ketään motivoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile "haastaa" miehes sellaseen, että järjestätte vuorotellen esim. kerran kuussa toiselle treffit. Sovitte vaikka valmiiksi päivät/viikonloput tms, mikä nyt teille parhaiten sopii. Ja se, mihin ja mitä tehään jää toiselle ylläriks siihen iltaan asti. Eli miehen on vähän pakko järkätä jotain tai muuten on vähän tylsä ylläri..
Otat asiat esille sillä tavalla että ns. yhdessä piristätte parisuhdetta ja arkea. Treffit voi olla vaikka ruuanlaittoa yhessä, kuntosalia tai muuta ns. arkista, mutta toisen pitää keksiä se aina yksin. Ja tietty aina ennen niitä deittejä "jännität" ja fiilistelet ääneen, et mitähän hän on järkänny. Tollanen esim. kesälomaan saakka tai 3kk ni ehkä miehelle konkretisoituu, miten paljon hänen panostaan arvostat ja miten helppoa leffaan menon järjestäminen oikeesti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea koko ketjua, mutta jos ap vielä jaksaa niin i feel you, minulla oli tämmöinen parisuhde jonka onneksi tajusin lopettaa parin vuoden jälkeen. Olen itse aikaansaava ja "noheva" persoona, mies oli laiska ja aikaansaamaton. Ei hän paha mies ollut, oli itse itseensä sellaisena tyytyväinen, mutta meidän persoonamme olivat vaan yhteensopimattomat. Voin henkisesti erittäin huonosti, oli raskasta kun kaikki piti hoitaa itse tai muistuttaa toista. Sama se jos omat menonsa unohtaa, mutta se että yhteisetkin... No, erosin ja se oli elämäni paras päätös. Nyt olen parisuhteessa jossa asioiden hoitaminen on tasavertaista ja voin niiiiiin paljon paremmin. Ei ole enää sitä "äidintaakkaa" harteilla.
Voi ei, ap. Kuulostaa kamalalta. Itse en kestäisi yhtään tuollaista, ettei aikuinen mies osaa tehdä päätöksiä ja ajatella ihan itse. Mä haluan sellaisen miehen, joka osaa ajatella ihan omilla aivoillaan, just esim tuo ravintola-asia. Että mies osaisi itse selvittää, mikä voisi olla kiva ravintola ja sitten varata sinne pöydän sellaisena aikana, joka sopii molemmilla.
Todella tuskastuttava piirre ihmisessä, että löllytäan vaan ja kumppani joutuu huolehtimaan kuin pikkulapsesta.
Sama ihmistyyppi ei myöskään kykene ajattelemaan, mitä lapsille puetaan päälle, tarvitseeko lapsi vaikkapa kylvettää ja milloin lapselle annetaan ruokaa ja mitä ruokaa se on. Oletetaan, että kumppani tietää ja huolehtii, ja tarjoilee sitten sen tiedon valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee testi.
Älä kertaakaan vuoden 2017 aikana varaa tai järjestä teille mitään: ei elokuvia, konsertteja, pöytävarauksia, matkoja, ei mitään.
Seuraa, miten mies reagoi ja muuttaako käytöstään. Sen jälkeen tee päätös loppuelämästäsi.
Itse asiassa mulla on testi menossa nyt. Sovimme, että joululomalla menemme johonkin ravintolaan syömään. Ennen sitä puhuimme varmaan pari tuntia siitä, kuinka toivoisin, että mieheni välillä hoitaisi käytännön järjestelyt.
Saas nähdä, kysynkö viimeisenä joululomapäivänä, että minnekäs hän olikaan sen ravintolan varannut. Toivottavasti näin ei käy, vaan mieheni yllättää minut iloisesti.
AP
Tarkennukseksi kysyn, että kun sovitte jotain, kumpi ehdottaa ensin? Ja sovitteko ehdotuksen jälkeen, kumpi varaa ja mitä? Mun mielestä järjestely lankeaa aina luonnostaan sille, joka menoa ehdottaa ellei erikseen sovita, että se toinen hoitaa varaukset yms. Miehesi varmaan varaa teille ravintolapöydän, jos ihan suoraan pyydät, että varaatko meille pöydän tänään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä on vaan se ongelma, että kun se ravintola/hotelli/elokuva ei kuitenkaan kelpaa, niin koko effortti menee ihan hukkaan. Kun saman paskan eli kiukkuisen naisen saa tekemättä mitään, niin mieluummin on tekemättä mitään ja käyttää aikansa johonkin hyödylliseen tai kivaan.
Siis mistä ihmeestä sä päättelet että ei kelpaisi? Ja eikö miehen pitäisi jo naisensa sen verran hyvin tuntea, että tietäisi suunnilleen mistä tykkää ja mistä ei. Että mua ärsyttää sunlaiset negatiiviset inisijät. Voivotellaan epäonnistumista ja pettymystä ennen kuin mitään edes tehdään.
Vaarallisilla vvesillä ollaan, jos miehen pitäisi vielä telepaattisesti arvata, minkä elokuvan nainen haluaa nähdä, jos ei heillä ole ihan identtinen maku.
Tiedän millaista musiikkia mieheni tykkää kuunnella, mutta en uskaltaisi hänelle kysymättä ostaa konserttilippuja lahjaksi, ellei ole nimenomaan sitä konserttia puheissa hehkuttanut, kun kuuntelen itse erilaista.
Kuulostaa tutulta. Hassua, kun työssään mies pystyy huolehtimaan ja järjestämään vaikka mitä asioita, mutta kotona yksinkertaisetkin asiat voi olla niin vaikeita.
-Ollaan jo autossa matkalla vaikkapa hänen siskonsa häihin: Onko meillä muuten joku lahja?
-Katsotko, mitä minun tilillä on rahaa? (Se onkin niin vaikea asentaa pankin sovellus omaan puhelimeen ja katsoa itse!)
-Auto pitäis katsastaa, auto pitäis katsastaa...viimeinen päivä hoitaa asia, paniikki!
-Järjestä asia X. Kun tulee asian X aika, ollaankin ihan ihmeissään kun asiaa oiski pitänyt miettiä etukäteen!
Lomat ja reissut suunnittelen mielelläni itse. Monesti mies toteaa, että sattuipa sopivasti että nämä paikat olivat lähekkäin/aikataulut sopivat yhteen/oli näin edullista. Joo, eipä tainnut vain "sattua sopivasti ", vaan taustalla oli minun hyvin tehdyt suunnitelmat!
Siis mistä ihmeestä sä päättelet että ei kelpaisi? Ja eikö miehen pitäisi jo naisensa sen verran hyvin tuntea, että tietäisi suunnilleen mistä tykkää ja mistä ei. Että mua ärsyttää sunlaiset negatiiviset inisijät. Voivotellaan epäonnistumista ja pettymystä ennen kuin mitään edes tehdään.