Miehen saamattomuus - olenko kohtuuton?

Ja sitten ihmetellään kun miehet eivät tee perheissä mitään. Naiset voisivat ihan oikeasti käyttää sitä pariutumisvaltaansa ja heittää ulos laiskan miehen. On oma valinta pysyä tuollaisessa suhteessa. Toivottavasti teillä ei ole lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Mym kirjoitti:

Meilläkin mies on tottunut et mä hoidan. Ensin opiskelin, sit oli pätkätöitä, sit tuli lapsi ja nyt olen yrittäjä. Eli olen ollut paljon kotona. Teen töitä osittain kotoa. Ja työni on joustava. Eli ns mulla on aikaa. Mä myös tykkään tehdä esim rakennushommia. Vituttaa vain kun hän lupaa hoitaa jonkun jutun ni se EI todellakaan tarkoita et asia hoituu.

Nytkin lapsen synttäreihinlinittyen lähetin miehelle valmiiksi etsityn puhnron ja käskin soittaa. Samoin hän laittoi kutsut omille sukulaisilleen kun tein pohjan valmiiks. Oisin ehkä helpommal noi itte hoitanut periaate.

Eihän nyt vanhempien niitä ihmisiä kuulu kutsua. Eikä kukaan tarvitse mitään kutsua. Tekstiviesti riittää.

Sinä et voi määrittää mikä on oikein ja mikä ei.

No kutsu se on tekstiviestikin. Ja miten ne vieraat osaa synttäreille tulla ellei vanhemmat heitä kutsu? Jos minä hoidan oman sukuni, lapsen kaverit, kaikki tarjoilut, sovittelen päivämäärät sopimaan vieraiden työvuoroihin yms niin onko liikaa pyydetty et mies pistää omille sisaruksilleen viestin et koska nää bileet on?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on luonteeltaan saamaton. Asioiden aloittaminen on todella vaikeaa. Sitten kun hän vihdoin saa jonkun asian aloitettua, hän kyllä hoitaa sen hyvin, mutta se aloittaminen...

Miestä pitäisi koko ajan muistuttaa asioista ja se alkaa raivostuttamaan. Olenkin lopettanut muistuttelun jo seurustelun alkuaikoina (nyt yhdessä 5 vuotta).

Nyt tuli riitaa elokuviin menemisestä. Aina kun menemme elokuviin/ulkomaille/syömään ulos tai teemme mitä tahansa ns. arjesta poikkeavaa, olen minä ollut se, joka hoitaa käytännön järjestelyt. Olen sanonut miehelleni monta kertaa, että hän saa luvan viedä minut joskus elokuviin ja ulos syömään - ei kaikki voi olla vain minun harteillani.

No, mieheni ratkaisu tähän on, että hän ehdottaa elokuvaa ja näkee, että asia on siinä. Kun pitäisi TEHDÄ jotain, eli katsoa monenko näytökseen mennään saatika varata ne liput, niin ei tietenkään saa mitään aikaiseksi. Mieheni ei näe tässä mitään vikaa. Riitelimme asiasta aamulla ja mieheni sanoi "no jos se on kerran siitä kiinni, että minä varaan ne liput niin voin minä ne varata".

No voi helvetti, siitähän se nimenomaan on kiinni! Siitä, että hän todella TEKEE jotain asian eteen eikä vain puhu ja oleta, että minä teen kaiken. En koe, että minua mitenkään "viedään ulos" jos itse hoidan kaikki käytännön asiat. Mieheni taas ei näe tätä puolta asiasta.

Olenko asiassa kohtuuton? Pitäisikö vain elää niin, että hoidan itse kaikki käytännön asiat (olen itse aikaansaavaa tyyppiä eli olemme tässä mieheni kanssa vastakohdat) vai pitäisikö tässä olla jotain tasapuolisuutta?

En ole lähtenyt passaamaan miestäni. Välillä tilanne on jopa mennyt siihen, että emme lähde minnekään, koska en ole hoitanut esim. leffalippuja, niin kuin mieheni olettaa/ei ole saamattomuuttaan saanut aikaiseksi hankkia.

Osittain mieheni on kasvatettu saamattomaksi - näin ainakin väitän. Hän on ainoa lapsi ja hänen äitinsä yhä passaa poikansa aivan pilalle. Mies on 30v ja anoppi hoitaa suurin piirtein mieheni veroilmoituksen täytön ja hoidon. Siis voi helvetti. Minut taas on kasvatettu aivan eri tavalla enkä todellakaan tässä iässä jättäisi em. asia vanhempieni hoidettavaksi. Tekisi mieli sanoa, että älkää äidit passatko niitä poikianne pilalle, mutta ehkä tämä ei ole universaali ongelma... Joskin olisi tehnyt mieli laittaa otsikoksi jo repäisevä Miehen saamattomuus - älkää äidit passatko poikianne.

Kiitos mahdollisuudesta purkaa. :)

Mitä helkutin käytännönjärjestelyjä? Koskaan ei ole tarvinnut muuta kuin kävellä sisään ravintolaan tai mennä leffateatteriin.

Jos sinä sinne syömään haluat niin silloin SINÄ sen asian hoidat.

Itse vaikutat henkisesti tasapainottomalta ihmiseltä. Ei kukaan täysijärkinen kirjoita tuollaista paasausta ja hauku kumppaniaan.

Ai koskaan ei ole tarvinnut kuin mennä sisään ravintolaan ja teatteriin? Ennen sitä olet kuitenkin varmaan miettinyt, että mihin ravintolaan, monelta ja milloin? Tai mikä leffa, monelta, mennäänkö julkisilla vai autolla, varataanko liput vai ostetaanko paikan päältä yms.

Taidat olla itse juuri sellainen mies, joka ei paljoa ajattele.

AP

Ja sinäkö sitten ajattelet, kun teet jostain leffassa käymisestä elämää suuremman prosessin ja haasteen?

Vierailija kirjoitti:

Toista ei voi ikinä muuttaa, ainoastaan itseään.

Joten lähdetään tästä tosiasiasta. Kaikki muu rakentuu siihen. Tuollaisen combon olet halunnut  ja sen olet saanut, joten siinähän sitten elät ja olet.

Minä en ehkä kyllä olis.

Ei se noinkaan mene. Ihmiset muuttuu ajan kanssa. Kuten meillä. Mies oli innokas väkertäjä. Aina puuhas jotain. Siksi maalle muutettiin et saadaan tehdä ja rakentaa mitä huvittaa. Kaupungissa ahdisti ja oli tylsää. Mut sit kaikki muuttu. Nyt viides vuodes into on kadonnut häneltä kokonaan. Eikä nää työt o isoja mitäpitäis tehdä. Autotallin seiniin laudotus. Yhden seinän maalaus. Tilata naapurikta hiekkakuorma. Kaatopaikalle menossa kärryllinen tavaraa. Grilli varastoon. Yms. Et pieniä ja isompua juttuja. Mut maks päivän hommia. Ja itse autan ja teen yhtälailla. Nykyään enemmänkin.

Et vaikka menin yhteen sen puuhapeten kanssa ni jossain kohtaa se muuttu akuankaks, sillä erol et töissä kyl käy.

Eksäni oli aivan samanlainen. Ei saanut koskaan mitään aikaiseksi.

Asuimme ulkomailla pari vuotta (minä opiskelin ja hän kävi töissä). Olimme lähdössä Suomeen jouluksi, mutta minä pääsin opiskelujen vuoksi lähtemään aikaisemmin. Sovittiin, että ostetaan omat liput - minä lähden puolitoista viikkoa etuajassa ja mies lentää sitten perässä. Niinhän siinä kävi, että äijä jäi jouluksi sinne kun ei saanut aikaiseksi hankkia lippuja. Havaihtui asiaan päivää ennen oletettua lähtöä ja hinnat olivat niin korkeat, ettei pystynytkään ostamaan niitä (yleensä liput 300-400€ paikkeilla, nyt puhuttiin yli tonnista).

Mies myös antoi syntymäpäivälahjaksi lupauksen mennä paikkaan X. Liput piti varata sen jälkeen, kun olen tarkistanut milloin minulle sopii. Ilmoitin seuraavana päivänä, milloin minulle sopii. Odotin kaksi vuotta eikä mies koskaan saanut lippujen varausta aikaiseksi. Antoi tosin saman lupauksen joululahjana pari vuotta myöhemmin.

Mielestäni jotkut kommentoijat ovat epäreiluja sanoessaan, että miksi me toimeliaammat emme vain hoida asioita kun 'meiltä ne käyvät kuin itsestään'. En minä ainakaan voi sanoa, että hirveästi nauttisin jostain lentojen ja hotellien hintavertailuista, jonkun ne on vain pakko tehdä. Parisuhteessa saamattomuus on mielestäni osoitus siitä, ettei toisen onnen eteen ole valmis näkemään vaivaa.

Miksi elää... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi elää, kun hautaamme teidät 20 taalalla kirjoitti:

Mistä näitä saamattomia ja itsekeskeisiä 'miehiä' sikiää? Heitä siis ei huvita mikään, yhtä hyvin voi istua kotona kuin käydä missään riennoissa tai matkoilla. Huvittaako heitä seksikään vaimon kanssa, eli onko kyseessä testosteronin vähyys, masennus vai jonkinlainen nujertaminen pienenä?

Kysymyksessähän on vain se, että he ovat tyytyväisiä olotilaansa sellaisena kuin se on. Perustyytyväisiä tyyppejä, jotka eivät mitään ihmeellisiä vaadi. Ja sehän on hyvä asia vain. Miksi sen pitäisi olla joku ongelma?

Trollolloo. No eihän tämä heille itselleen mikään ongelma ehkä olekaan. Vaimokulta vain on ylirasittunut kaikesta tekemisestä ja huolehtimisesta sekä pahasti puutteessa, mutta, hei, mitä välii... Ihan hyvinhän voi asua roskiksessa ja kulkea, anteeksi, siis istua siellä sohvalla liasta kankeissa vaatteissa ja tilata pitsaa kotiin.

Näinpä. Moni mies tyytyisi suunnilleen noin vähään. Ne on vaimot jotka elämästä tekee vaikean, kun pitää olla kaikki niin vimpan päälle ja fiiniä ja hemmottelut siihen vielä lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on luonteeltaan saamaton. Asioiden aloittaminen on todella vaikeaa. Sitten kun hän vihdoin saa jonkun asian aloitettua, hän kyllä hoitaa sen hyvin, mutta se aloittaminen...

Miestä pitäisi koko ajan muistuttaa asioista ja se alkaa raivostuttamaan. Olenkin lopettanut muistuttelun jo seurustelun alkuaikoina (nyt yhdessä 5 vuotta).

Nyt tuli riitaa elokuviin menemisestä. Aina kun menemme elokuviin/ulkomaille/syömään ulos tai teemme mitä tahansa ns. arjesta poikkeavaa, olen minä ollut se, joka hoitaa käytännön järjestelyt. Olen sanonut miehelleni monta kertaa, että hän saa luvan viedä minut joskus elokuviin ja ulos syömään - ei kaikki voi olla vain minun harteillani.

No, mieheni ratkaisu tähän on, että hän ehdottaa elokuvaa ja näkee, että asia on siinä. Kun pitäisi TEHDÄ jotain, eli katsoa monenko näytökseen mennään saatika varata ne liput, niin ei tietenkään saa mitään aikaiseksi. Mieheni ei näe tässä mitään vikaa. Riitelimme asiasta aamulla ja mieheni sanoi "no jos se on kerran siitä kiinni, että minä varaan ne liput niin voin minä ne varata".

No voi helvetti, siitähän se nimenomaan on kiinni! Siitä, että hän todella TEKEE jotain asian eteen eikä vain puhu ja oleta, että minä teen kaiken. En koe, että minua mitenkään "viedään ulos" jos itse hoidan kaikki käytännön asiat. Mieheni taas ei näe tätä puolta asiasta.

Olenko asiassa kohtuuton? Pitäisikö vain elää niin, että hoidan itse kaikki käytännön asiat (olen itse aikaansaavaa tyyppiä eli olemme tässä mieheni kanssa vastakohdat) vai pitäisikö tässä olla jotain tasapuolisuutta?

En ole lähtenyt passaamaan miestäni. Välillä tilanne on jopa mennyt siihen, että emme lähde minnekään, koska en ole hoitanut esim. leffalippuja, niin kuin mieheni olettaa/ei ole saamattomuuttaan saanut aikaiseksi hankkia.

Osittain mieheni on kasvatettu saamattomaksi - näin ainakin väitän. Hän on ainoa lapsi ja hänen äitinsä yhä passaa poikansa aivan pilalle. Mies on 30v ja anoppi hoitaa suurin piirtein mieheni veroilmoituksen täytön ja hoidon. Siis voi helvetti. Minut taas on kasvatettu aivan eri tavalla enkä todellakaan tässä iässä jättäisi em. asia vanhempieni hoidettavaksi. Tekisi mieli sanoa, että älkää äidit passatko niitä poikianne pilalle, mutta ehkä tämä ei ole universaali ongelma... Joskin olisi tehnyt mieli laittaa otsikoksi jo repäisevä Miehen saamattomuus - älkää äidit passatko poikianne.

Kiitos mahdollisuudesta purkaa. :)

Mitä helkutin käytännönjärjestelyjä? Koskaan ei ole tarvinnut muuta kuin kävellä sisään ravintolaan tai mennä leffateatteriin.

Jos sinä sinne syömään haluat niin silloin SINÄ sen asian hoidat.

Itse vaikutat henkisesti tasapainottomalta ihmiseltä. Ei kukaan täysijärkinen kirjoita tuollaista paasausta ja hauku kumppaniaan.

Ai koskaan ei ole tarvinnut kuin mennä sisään ravintolaan ja teatteriin? Ennen sitä olet kuitenkin varmaan miettinyt, että mihin ravintolaan, monelta ja milloin? Tai mikä leffa, monelta, mennäänkö julkisilla vai autolla, varataanko liput vai ostetaanko paikan päältä yms.

Taidat olla itse juuri sellainen mies, joka ei paljoa ajattele.

AP

Ja sinäkö sitten ajattelet, kun teet jostain leffassa käymisestä elämää suuremman prosessin ja haasteen?

Meillä ensimmäinen järjestely on lapsi. Et mihin se pistetään elokuvan ajaksi. Et kysytäänkö jotain kaveria. Vai viedäänkö mummulaan. Jääkö yöks vai haetaanko kotiin. Jos menee mummulaan ja jää yöks ni meidänkin kannattaa. Muuten tulee pari sataa kilsaa ylimäärästä ajoa.

Et mites on? Kuka kysyy, keneltä kysyy ja missä nukutaan. Kumpi ajaa kun autol on mentävä. Vai otetaanko bussi mummulaan. Monelta niit menee ja koska tulee viimenen. Et onhan tossa. Aika monta kohtaa mietittävänä.

Minulla on mies, joka oma-aloitteisesti ei siivoa tai tee kotitöitä, ohjeistettuna kylläkin. Lomamatkat minä varaan ja hoidan. Veroilmoitukset sun muut paperihommat, minä hoidan. Lapsen neuvolat ja kerhot minä hoidan. Ja en minä kuulkaa ole tässä asiassa pätkääkään rasittunut tai koe epäreiluksi työnjaoksi. Mies on ihana, hellä ja huomaavainen. Kustantaa lomat ja hoitaa lapsen vaipanvaihdoista syöttämisiin ja yöheräilyihin. Tukee ja turvaa arjen ja pahalla hetkellä on mitä suurin tuki ja turva ja taatusti paikalla. En koe, että se ruoka pitäisi olla valmiina minulle, jos olen ollut töissä ja hän vapaalla, ei se minullakaan ole aina valmiina hänelle. Ja monesti ruuan sijaan vastassa on ollut romanttinen musiikki ja makuuhuoneessa jo valmiina odotteleva mies, joten kuka siitä ruuasta tai jostain kirotuista kutsukorteista niin piittaisikaan. Keskittyisitten tekin oleelliseen älkääkä tehkö sotatantereita mtättömien pikkujuttujen takia. Elämä on aivan liian lyhyt kutsukorttinatseiluun tai prinsessaleikkeihin.

No jopas on taas suuret ongelmat.

Luin vain aloituksen ja ajattelin kysyä että meinaatko montakin lasta tuolle tehdä?

Tämän ketjun valitukset on suoraan kuin exäni suusta.

Hoidin taloudessa ruuanlaiton, imuroinnit ja pyöritin talouden rattaita sekä hoidin meidän suhdetta muutenkin.

Mutta ongelmat alkoivat, kun ulkoistin päätöksenteon kokonaan.

(Omasta mielestäni turhanpäiväisien asioiden suhteen)

Kuten vaikka täälläkin mainostetut illallis/lomakohteen valintaasiat, sisustusjutut yms.

Ja siitä sitten alkoikin "et ikinä tee mitään, et ikinä sitä ja tätä"- tyylinen jatkuva valitus.

Eikä selitykseksi tietenkään kelvannut ettei minua kiinnosta yksityiskohdat, pääasia että mennään ja tehdään asioita yhdessä.

Ja kuinka ollakaan...

Pikkuhiljaa tuo valitus laajeni kaikkeen tekemiseeni sekä muuttui uhriutumiseksi exäni puolesta.

"Minä teen kaikki päätökset, sä vaan käyt töissä ja teet ruuat etkä koskaan vie mua minnekään".

Jaksoin tuota täysin turhanpäiväistä kitinää, sen puolisen vuotta kunnes lähdin kävelemään ja tätä nykyä olen kuudennetta vuotta naimisissa naisen kanssa ketä ei keksi ongelmia tyhjästä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni jotkut kommentoijat ovat epäreiluja sanoessaan, että miksi me toimeliaammat emme vain hoida asioita kun 'meiltä ne käyvät kuin itsestään'. En minä ainakaan voi sanoa, että hirveästi nauttisin jostain lentojen ja hotellien hintavertailuista, jonkun ne on vain pakko tehdä. Parisuhteessa saamattomuus on mielestäni osoitus siitä, ettei toisen onnen eteen ole valmis näkemään vaivaa.

Nimenomaan näin. En minäkään nauti kaikkien käytännön asioiden hoitamisesta, mutta pakkohan ne on jonkun tehdä. Ja olisi reilua, että toinen osallistuisi niihin edes joskus, vaikka pääpaino olisikin minulla.

AP

Vuokraa filmi tai tilaa elisa viihde. Rasittavaa huomionhakua.

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun valitukset on suoraan kuin exäni suusta.

Hoidin taloudessa ruuanlaiton, imuroinnit ja pyöritin talouden rattaita sekä hoidin meidän suhdetta muutenkin.

Mutta ongelmat alkoivat, kun ulkoistin päätöksenteon kokonaan.

(Omasta mielestäni turhanpäiväisien asioiden suhteen)

Kuten vaikka täälläkin mainostetut illallis/lomakohteen valintaasiat, sisustusjutut yms.

Ja siitä sitten alkoikin "et ikinä tee mitään, et ikinä sitä ja tätä"- tyylinen jatkuva valitus.

Eikä selitykseksi tietenkään kelvannut ettei minua kiinnosta yksityiskohdat, pääasia että mennään ja tehdään asioita yhdessä.

Ja kuinka ollakaan...

Pikkuhiljaa tuo valitus laajeni kaikkeen tekemiseeni sekä muuttui uhriutumiseksi exäni puolesta.

"Minä teen kaikki päätökset, sä vaan käyt töissä ja teet ruuat etkä koskaan vie mua minnekään".

Jaksoin tuota täysin turhanpäiväistä kitinää, sen puolisen vuotta kunnes lähdin kävelemään ja tätä nykyä olen kuudennetta vuotta naimisissa naisen kanssa ketä ei keksi ongelmia tyhjästä.

Ymmärrän tilanteen, jos tosiaan olet yksin hoitanut kaikki nuo mainitsemasi asiat. Silloin kyse ei ole saamattomuudesta luonteenpiirteenä - kuten miehelläni on. Mieheni ei saisi tehtyä mainitsemiasi asioita ilman, että muistutan asiasta. Hän ei vain saa aikaiseksi aloittaa. 

Ja se on aivan eri asia kuin tuo sinun vertauksesi.

AP

Vierailija kirjoitti:

Pitkä parisuhde on kahden kauppa ja ihmiset ovat erilaisia.

Sukulaisilla on sellainen tilanne, että perheen vaimo ei ole ajanut ajokorttia eikä kai tule koskaan ajamaankaan. Miehellä alkaa olla ikää ja sairauksia. Vaimo on sen verran nuorempi, että järkiratkaisu olisi, että ajaisi sen kortin koska tulee tilanne ennemmin tai myöhemmin tilanne, että mies ei saa enää ajaa ja vaimolla taas riittäisi +-10 vuotta ajokuntoa. Itsekästä saamattomuutta. Tai sitten on ajateltu, että pääseehän sitä taksilla sitten mökille ym.

Meillä on myös ongelmana vaimon ajokortittomuus. Asutaan 500m päästä lähikaupasta ja isoon markettiin on 1,3km. Vaimo on hoitovapaalla ja silti hän ei voi käydä lastenvaunujen kanssa hakemassa arkiruokaostoksia. Sitten kun minä tulen kotiin niin alkaa heti mankuminen että kauppaan pitäisi päästä.

Ja ei pääse hän oikein mihinkään muuallekaan ilman että kuskaan kun bussilla tai junalla "on niin hankala mennä". Eli ei osaa ajaa autoa (eikä halua), ei tykkää kävellä/pyöräillä, eikä tykkää julkisista. Sanottakoon että kun oli lapsi/nuori niin aina sai vanhemmiltaan kyydin kaikkialle mihin keksi pyytää, minä olen nyt korvannut heidät taksipalveluna.

Eläkeikään on vielä 30v mutta kyllä olen jo nyt päättänyt että tämä taksipalvelu loppuu kyllä jo ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole ainoa. Mun mies ei ole edes ainut lapsi, mutta tehokas äiti ei ole antanut tehdä kotona mitään. Mitä sitä nyt lasten antaa tehdä mitään, kun eivät osaa ja kestää kauan? Tosin siinä talossa syödään varsin vaatimattomasti eikä siivouskaan ole kovin tuttu askare. Kaikenlainen järjestely on aina mun homma, reissuun lähtiessä omat tavarat pakkaa, mä saan pakata omat ja lasten. Käskyttää pitää, jos haluaa jotain tapahtuvan. Tekee kyllä käskystä, mutta luulisi, että 40-vuotias ymmärtäisi jo esim viedä roskat. Tai hommata lapsenvahti, jos huvittaa käydä terassilla kesäiltana. Mutta ei.....

Jos minun vaimoni olisi kaltaisesi niin heittäisin sen ikkunasta läpi.

Se ei kuulu sinulle mitään mitä mies tekee tai jättää tekemättä. Jos sinua haittaa se roskis niin SINÄ viet sen.

Ai yhteisessä kodissa toisen tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät kuulu sille toiselle? Kyllä se mies ehtii roskat viemään ajoittain, koska sitä roskaa myös tuottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun valitukset on suoraan kuin exäni suusta.

Hoidin taloudessa ruuanlaiton, imuroinnit ja pyöritin talouden rattaita sekä hoidin meidän suhdetta muutenkin.

Mutta ongelmat alkoivat, kun ulkoistin päätöksenteon kokonaan.

(Omasta mielestäni turhanpäiväisien asioiden suhteen)

Kuten vaikka täälläkin mainostetut illallis/lomakohteen valintaasiat, sisustusjutut yms.

Ja siitä sitten alkoikin "et ikinä tee mitään, et ikinä sitä ja tätä"- tyylinen jatkuva valitus.

Eikä selitykseksi tietenkään kelvannut ettei minua kiinnosta yksityiskohdat, pääasia että mennään ja tehdään asioita yhdessä.

Ja kuinka ollakaan...

Pikkuhiljaa tuo valitus laajeni kaikkeen tekemiseeni sekä muuttui uhriutumiseksi exäni puolesta.

"Minä teen kaikki päätökset, sä vaan käyt töissä ja teet ruuat etkä koskaan vie mua minnekään".

Jaksoin tuota täysin turhanpäiväistä kitinää, sen puolisen vuotta kunnes lähdin kävelemään ja tätä nykyä olen kuudennetta vuotta naimisissa naisen kanssa ketä ei keksi ongelmia tyhjästä.

Ymmärrän tilanteen, jos tosiaan olet yksin hoitanut kaikki nuo mainitsemasi asiat. Silloin kyse ei ole saamattomuudesta luonteenpiirteenä - kuten miehelläni on. Mieheni ei saisi tehtyä mainitsemiasi asioita ilman, että muistutan asiasta. Hän ei vain saa aikaiseksi aloittaa. 

Ja se on aivan eri asia kuin tuo sinun vertauksesi.

AP

Ei se tilanne kyllä loppujen lopuksi hirveästi eronnut.

Se että siivosin kunnolla kerran/pari viikossa ja tein päivittäin ne ruuat.

Ei tarkoita yhtikäs mitään, koska annoin/pistin exäni päättämään mitä syödään ja koska siihen imuriin tartutaan.

(Oli ihan yksi lysti mitä syödään ja koska siivotaan)

Ruoka kuin ruoka (kaikki kelpaa), eikä se kämppä ikinä ollut mielestäni likainen.

(Eikä se ikinä sitä ollutkaan)

Jolloin on minusta ihan luonnollista että se kenelle nuo asiat ovat tärkeämpiä tekee päätökset ja minä sitten vain toimin.

->alkaa valitus "saamattomuudesta" ja oma-alotteisuuden puutteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä parisuhde on kahden kauppa ja ihmiset ovat erilaisia.

Sukulaisilla on sellainen tilanne, että perheen vaimo ei ole ajanut ajokorttia eikä kai tule koskaan ajamaankaan. Miehellä alkaa olla ikää ja sairauksia. Vaimo on sen verran nuorempi, että järkiratkaisu olisi, että ajaisi sen kortin koska tulee tilanne ennemmin tai myöhemmin tilanne, että mies ei saa enää ajaa ja vaimolla taas riittäisi +-10 vuotta ajokuntoa. Itsekästä saamattomuutta. Tai sitten on ajateltu, että pääseehän sitä taksilla sitten mökille ym.

Meillä on myös ongelmana vaimon ajokortittomuus. Asutaan 500m päästä lähikaupasta ja isoon markettiin on 1,3km. Vaimo on hoitovapaalla ja silti hän ei voi käydä lastenvaunujen kanssa hakemassa arkiruokaostoksia. Sitten kun minä tulen kotiin niin alkaa heti mankuminen että kauppaan pitäisi päästä.

Ja ei pääse hän oikein mihinkään muuallekaan ilman että kuskaan kun bussilla tai junalla "on niin hankala mennä". Eli ei osaa ajaa autoa (eikä halua), ei tykkää kävellä/pyöräillä, eikä tykkää julkisista. Sanottakoon että kun oli lapsi/nuori niin aina sai vanhemmiltaan kyydin kaikkialle mihin keksi pyytää, minä olen nyt korvannut heidät taksipalveluna.

Eläkeikään on vielä 30v mutta kyllä olen jo nyt päättänyt että tämä taksipalvelu loppuu kyllä jo ennen sitä.

Minäkin olen ajokortiton vaimo ja matkaa lähikauppaan ja isoon markettiin on suunnilleen nuo samat. Sanoisin että teillä ei ole ongelmana vaimon ajokortittomuus ja vaimo. Sillä en minä ajokortiton odota miestä kuskiksi, käyn kävellen tai bussilla missä haluan käydäkin. Ja jos jonnekin ei pääse bussilla, niin sitten en mene (jos matka on liian pitkä kävellä). Mies toki välillä tarjoaa minulle oma-aloitteisesti kyydin jonnekin, mitä arvostan, mutta en koskaan pyydä häneltä kyytiä minnekään, itsepähän ajokortiton haluan olla eikä se ole miehen vika. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi noita ihme pelejä pitää aina naisten pelata? Jos ne liput luontuvat sinulta helpommin niin hoida ne ja viettäkää kiva leffailta tuollaisen tappelun ja väninän sijaan. Miehen kanssa on paljon kivempiakin asioita tehtävissä kuin joku ihme peli ja valtataistelu.

Mitä pelin pelaamista tuo on? Miksei mieheni voi pitää minua hyvänä ja viedä minua ulos ilman, että minun tarvitsee ajatella mitään vaan voin vain mennä ja nauttia illasta.

AP

Aivan varmasti itsekin automaattisesti oletat, että mies hoitaa tietyt asiat (esim. auton tankkaamisen, ilmanpaineiden tarkastamisen), joten etkö voisi vaan varata niitä lippuja ja sitten vietätte mukavan illan. Kestää sinulta 3 min. Riiteleminen näyttää kestävän vähän kauemmin.

Jos miehesi veisi sinut ulos, niin sitten olisi väärä leffa, huonot paikat, väärä näytös, väärä ravintola jne. Jos varaat itse, saat varata hyvät paikat oikeaan leffaan, oikeaan näytökseen ja leffan jälkeen menette ravintolaan, johon sinä haluat.

Sivusta huutelen: meillä on parisuhteessa sama dynamiikka kuin ap:lla, hoidan kaikki käytännön järjestelyt, ja jos mieheni joskus organisoisi treffit/matkan, en _todellakaan_ kitisisi "väärästä leffasta/paikasta/näytöksestä", vaan olisin todella otettu ja rentoutunut ja iloinen, että jotain tapahtui ilman että tarvitsi itse hoitaa. Ihme olkiukkoja rakentelet.

Jätä se sika.