Te, jotka " petyitte" vauvan sukupuoleen...

Olen itsekin miettinyt tätä lapsen sukupuolikysymystä ja myös päätynyt samaan kun tuo joku aik. kirjoittajista eli jos kovasti toivoo äiti poikaa niin saattaa olla jotain ongelmia oman sukupuolensa arvostuksessa. Itselläni siis juuri tälläinen tilanne että toivoisin poikaa, ehkä siksi että olen kasvanut kodissa, jossa tunsin koko ajan olevani " huonompaa" sukupuolta. Lisäksi kasvu naiseksi on ollut minulle helvetillisen vaikeaa (itsetunto-ongelmat, syömähäiriöt + rikkoutuneet välit oman äidin kanssa) Kaikesta tästä olen ajatellut että helpompaa olisi syntyä pojaksi ja että osaanko rakastaa tytärtäni kun en ole itse saanut rakkautta äidiltäni (enkä saa edelleenkään). Toisaalta siperia opettaa ja voi olla, että löydän itseni vielä tytön äitinä ja toivottavasti hyvänä sellaisena. Olen joskus myös leikkinyt ajatuksella, että entä jos saisin vain ja ainoastaan yhden lapsen niin kumpi saisi olla? Tähän on helppo vastata että tyttö. Ja jos adoptoisin haluaisin myös ehdottomasti tytön (silloinhan tyttö olisi ihan ok kun ei olisi minusta kotoisin...?) Tämä kaikki varmasti kuulostaa sekavalta mutta sainpa purettua...



t. N31

mutta en tuotakaan todellakaan lähtisi yleistämään. ei voi sanoa että koska haluat tytön/pojan täytyy taustalla olla sitä ja tätä...



Yksi tykkää punaisesta toinen vihreästä, joku koirista toinen kissoista esimerkiksi. Ei kaikesta tarvitse välttämättä tehdä niin kauhean vaikeaa.



Joku sattuu tykkäämään enemmän tytöistä ja toinen pojista, ilman sen kummempia lapsuuden traumoja tms. Kaikelle ei löydy syvällisiä selityksiä.

juuri näin jos huomasit kirjoitin, että SAATTAA olla taustalla tälläinen asia mikä itselläni, en siis tarkoittanutkaan yleistää että kaikilla on....

Esikoisen kohdalla pojan syntyminen oli hienoa, koska suvussa on enemmän tyttöjä sekä minun että miehen suvun puolella. Toisen syntymä (pojan) oli ehkä hienoinen pettymys, koska olisi ollut kiva saada tyttö. Mutta kuten joku kirjoitti, se on vain minun henk koht ' ongelma' eikä se heijastu mitenkään lapsiin. On tosi kiva kun pojilla on toisensa leikkikavereina - tiedä mitä kaikkea pitemmän päälle touhuavat yhdessä.



Nyt en sitten tiedä yrittäisikö vielä yhtä lasta. Jos se olisi 100% varmuudella tyttö, yrittäisin varmasti. Jos se olisi 100% varmuudella poika, en ehkä alkaisi vauvarumbaan enää. Jos kuitenkin 3. syntyy ja se on poika, niin ei se loppupelissä oikeasti haittaisi yhtään mitään.

tiesin haluavani niitä kaksi. Sukupuolela ei ollut väliä, kunhan olisivat samaa sukupuolta jotta heistä olisi toisilleen enemmän kaveria sitten isompina. Tiedän monia naisia ja miehiä joille oma sisarus (jos samaa sukupuolta) on se paras ystävä. Mutta esim harvoin tyttö ja poika ovat sillä lailla samalla aaltopituudella että olisivat luottoystäviä vanhempia.



Itse olen myös ainoa lapsi ja aina kaipasin siskoa jonka kanssa leikkiä. Nyt 32 vuotiaana kaipaan edelleen siskoa jonka kanssa jakaisin asioita. On minulla ystäviä mutta kuvittelisin siskon olevan enemmän jotain ainutlaatuista.



Tässä siis minun pointtini saada lapset. Aivan sama mitä merkkiä kunhan samaa sukupuolta. Ja siksi petyin toisessa synnytyksessäni koska toinen lapsi oli eri merkkiä kuin ensimmäinen. Ja koska kolmatta lasta emme tee, ei toiveeni kahdesta saman merkkisestä koskaan toteudu ja tämä harmittaa varmaan pitkään.

Tokihan sitä salaa saa toivoa kumpaa vaan mutta nämä " en missään nimessä olisi halunnut poikaa/tyttöä" ovat kyllä järkyttäviä kommentteja. Itse olen vasta odottomassa esikoista ja mulle sama kumpi sieltä tulee, toki mullakin on pieniä haaveita, jos saisin vapaasti valita niin esikoinen olisi poika ja kakkonen tyttö. Ehkä tähän liittyy jotain lapsuudesta heijastuvia toiveita kun olisin aina halunnut isoveljen, pikkuveli olisi taas ollut kauhistus. Mutta oikeasti sillä ei ole mitään väliä missä järjestyksessä tulee tai tuleeko pelkkiä tyttöjä/poikia.



Tuon olen kyllä itsekin huomannut työpaikalla (miesvoittoisella alalla kun olen) että miesten kesken onnitellaan enemmän poikavauvan saaneita, tämäkin on mielestäni järkyttävää.

Vierailija:

kun on näitä galluppeja täällä joskus ollut että kumman ottaisit, niin aina ajattelen että kuinkakohan monta kertaa jokainen pelkkien poikien äiti on vastannut että pojan ottaisin. Se tytön toivominen on naiselle niin luonnollista. Poikaa toivotaan vasta sitten kun ei muuta saanut. Meilläkin tyttö oli esikoinen ja aivan ihana asia, toinen sai olla poika ja yhtä ihanaa oli sekin. Mutta esikoisena poika olisi ollut pettymys.

Ja esikoisena tyttö olisi ollut shokki. No, olisi tietysti siinä ollut se hyvä puoli, että silloin olisin erotilanteessa saanut pitää lapsen, poika kun oli miehen ehdoton myös. Toisesta tein tarkoituksella pojan ja vasta kolmannen kohdalla mietin sitä tyttöä ja tein sen.

Vierailija:

Omassa naiseudessani ei ole mitään vikaa, mutta poikaa toivoin ihan pikkuisen enemmän. Yht´äkkiä palautui muuten mieleen, että kun lapsella leikittiin nukeilla niin jo silloin osalla tytöistä se nukke oli poika, osalla tyttö. )

Ja koko ajan on ollut kyse siitä, että jos todella VOIMAKKAASTI toivoo vastakkaista sukupuolta kuin itse on. (Ei siis kyse mistän vienoista toiveista vaan sellaisesta että todella EI halua oman sukupuolistaan lasta.) Silloin on pakosti jotain ongelmia oman naiseuden kanssa jos toivoo poikaa vahvasti ja vähättelee ja pelkää ajatusta tyttölapsesta! Samoin jos mies on sitä mieltä, että poikaa ei missään nimessä tahdo, että haluaa oman pikkuprinsessan niin tuntuu kyllä etä on jotain käsittelemättä omassa miesegossa.

kyllä tämä pätee toisinkin päin tietty. jos toivoo omansukupuolistaan lasta ja on sitä mieltä että toista sukupuolta ei osaisi rakastaa niin on kyllä jotain ongelmia sitä toista sukupuolta kohtaan. Omassa identiteetissä siis nekin ongelmat yleensä.

Toinen fakta on, että on yleisempää, että naiset esikoisesta toivovat tyttöä kuin että toivovat poikaa. Ei tässä ole mitään poikia vähättelevää.

ja sitten seuraavaksi tyttöä (mutta jos tulee toinen poika se harvoin on kovin kova pettymys), mutta jos tulee tyttö ensin ja toinenkin niin se on monelle ollut ylivoimiasta kestää.



Tiedän 3 tälläistä perhettä



Lapsen merkkijärjestys- väitteeni perustan siihen, että AINA minä olen kuullut, että ensin poika ja sitten tyttö. Tämä myös perinteisesti ollut maalla " järjestys" -ajattelu.



Ei niinkään oman sukupuolen tai seksuaalisuuden kanssa mitään ongelmia tarvitse olla, yksinkertaisesti vain esim. äitisuhteessa. Minulla oli/on turvaton, väliinpitämätön äiti ja olen ollut ihan helposti sopeutunut 2 poikaani, ehkä näin on tarkoitettu. Toisaalta olisi ollut ihanaa saada oma tytär, jolle " korvata" kaikki se mistä jäin paitsi, mutta olisinko onnistunut siinä? Noh, ei tarvitse sitä hirveästi pohtia, koska meillä lapsiluku täynnä.



Tässä ketjussa oli ainakin yksi kohtalotoveri, on meitä varmasti enemmänkin.

...ja olen hyvin kiitollinen, että sellaisen sain! Sukupuolella ei todellakaan ole merkitystä. Meillä on ihana tytär, ja jos joskus vielä saamme toisen, en osaa varmaan taaskaan toivoa kumpaakaan sukupuolta. Tyttö olisi kiva tyttären kaveriksi (itselläni vain veljiä) ja toisaalta taas olisi mukavaa, kun olisi molemmat. Joskus lapsena säälittelin kyllä äitejä, joilla oli vain poikia ja ajattelin, että kaikki naiset toivoisivat ainakin yhtä tytärtä. Sitten kun sen oman lapsen saa, niin se on juuri se oikea. Usko pois!