Minusta tuntuu että minua pidetään outona ja siksi seuraani vältellään. Millaiset ihmiset ovat mielestäsi outoja?

Minun tuttuni pitää itseään kilttinä, vaatimattomana, tavallisena naapurinpoikana. On itse täysin sokea omalle aggressiivisuudelleen, ja vierittää syyn omiin tekoihinsa aina jonkun toisen niskaan.

Luonnollisestikaan hänellä ei ole yhtään ystävää ja ihmiset eivät halua olla tekemisissä kuin enintään pakollisen. No, sittenhän hän valittaa yksinäisyyttään ja kerää sillä sääliä, kun hänellä ei ole ketään.

Siinähän sitten onkin dilemma. Kaikki hänen ympärillään näkevät mistä kiikastaa. Ja kun hän itse ei hyväksy syitä, jotka hänelle on kerrottu, niin tällä asetelmalla sitten mennään eteenpäin. Eikä se ole muuttumassa.

Olen aina ollut outo. Lapsena ja nuorena jotkut karttoivat minua. Kun sitten parikymppisenä tulin sinuiksi itseni kanssa, minusta tuli myös huomattavasti parempaa seuraa. Huomasin, että ihmiset hakeutuvat seuraani.

Kyse oli siitä, etten ollut enää egosentrinen outouteni vanki, vaan aloin nähdä outoutta oikeastaan kaikissa ihmisissä ja totesin, että outoudestani huolimatta kuulun samaan joukkoon muiden kanssa. Roolini on vaan vähän erilainen. Ei sen parempi tai huonompi. Kaikissa on jotain outoa.

Lopulta ns. tavalliset ihmiset tarvitsevat meitä outoja tekemään outoja asioita, muutenhan mikään ei muuttuisi ja olisi vain todella tylsää. Outous kiehtoo. Taiteilijat ja monet menestyjät ovat outoja. Murhaajatkin toki ovat, ja siksi suuri yleisö heistä kiinnostuukin.

Toisaalta outo on aina jonkun silmätikku, vaikka olisi kuinka mukava. Siihen on niin helppo tarttua. Ihmiset, jotka eivät uskalla kohdata itseään kaikkine outouksineen, pelkäävät outoja.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut outo. Lapsena ja nuorena jotkut karttoivat minua. Kun sitten parikymppisenä tulin sinuiksi itseni kanssa, minusta tuli myös huomattavasti parempaa seuraa. Huomasin, että ihmiset hakeutuvat seuraani.

Kyse oli siitä, etten ollut enää egosentrinen outouteni vanki, vaan aloin nähdä outoutta oikeastaan kaikissa ihmisissä ja totesin, että outoudestani huolimatta kuulun samaan joukkoon muiden kanssa. Roolini on vaan vähän erilainen. Ei sen parempi tai huonompi. Kaikissa on jotain outoa.

Lopulta ns. tavalliset ihmiset tarvitsevat meitä outoja tekemään outoja asioita, muutenhan mikään ei muuttuisi ja olisi vain todella tylsää. Outous kiehtoo. Taiteilijat ja monet menestyjät ovat outoja. Murhaajatkin toki ovat, ja siksi suuri yleisö heistä kiinnostuukin.

Toisaalta outo on aina jonkun silmätikku, vaikka olisi kuinka mukava. Siihen on niin helppo tarttua. Ihmiset, jotka eivät uskalla kohdata itseään kaikkine outouksineen, pelkäävät outoja.

Tuo on totta, että ihminen, joka piiloutuu maskin taakse tai ei ole oma itsensä, niin on outo.

Ja totta myös, että ihminen muuttuu inside out. Ensin muutos on sisäinen, jonka jälkeen näkyy myös ympäröivässä elämässä,