Lue keskustelun säännöt.
"Kuka sanoi sinulle, että elämän pitäisi koko ajan olla tasaisen kevyttä fiilistelyä?"
01.12.2016 |
Näin kysyi marttyyriäiti toisssa ketjussa.
Minä vastaisin tähän: minä itse sanon niin, ja tuollainen elämä on minulle juuri parasta. En ymmärrä, miksi hankkia tieten tahtoen elämäänsä hankaluuksia vaikkapa juuri lapsia hankkimalla tai minkä nyt vaikeaksi kokeekaan?
Muita kepeitä fiilistelijöitä paikalla?
Kommentit (65)
Minäkin elin unelmieni helppoa elämään noin 30-vuotiaaksi asti. Oli hyvä työ, paljon harrastuksia, kaunis koti, reissasin paljon etc. Muutaman kerran mietin, että voiko elämä olla näin hyvin?
No sitten tapahtui jotakin mikä sekoitti koko pakan. Täysin yllättäen ja ulkoapäin. 15 vuotta on mennyt sitä sotkua selvitellessä. 3 kertaa pääsin pinnan päälle ja tunsin, että nyt elämä taas kantaa. Seuraavana päivänä sattui taas jotain kamalaa... tuli tunne, että en enää uskalla edes ajatella tai toivoa onnellista, helppoa elämää.
Nyt yritän parhaani mukaan elää onnellista, en välttämättä helppoa elämää. Ja onneksi se usein onnistuukin!
Olen iloinen teidän kaikkien puolesta, jotka saatte elää onnellista ja helppoa elämää!
Toivoisin teiltä kuitenkin ymmärrystä niitä kohtaan joilla elämä ei ole helppoa. Aina se ei ole omista valinnoista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta mulla nousee niin karvat pystyyn näistä: Juon illalla lasin punaviiniä hyvän juuston kera, kääriytyneenä vilttiin ja siinä vielä hyvä kirja..aah! siinä elämän suola!! YÖÖÖK! Kuvotus!
Ei siinä mitään. Tuo tunne kertoo sinulle vain siitä, mitä et itse arvosta. Toisin kuin vaikkapa lasten hankkiminen, tuollainen elämäntapa ei kuitenkaan vahingoita ketään, joten toivottavasti pidät mölyt mahassasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<strong> kirjoitti:
Minusta tuntuu, että ihmisiltä puuttuu ymmärrys siitä, että aika moni asia elämässä on omista valinnoista kiinni. Sitä nimenomaan ajelehditaan ja päädytään siihen, mitä "kuuluu" olla, eli yleensä 8-16 työ, omakotitalo, kaksi lasta, farmariauto. Sitten ollaan ahdistuneita ja stressaantuneita ja paheksutaan ja ihmetellään niitä, jotka elävät toisin.
Itsekin kuulun näihin fiilistelijöihin. Teen mielekästä työtä mutten täysipäiväisesti, koska arvostan vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa. Käyn ulkona syömässä ja kahvilla törkeän usein (tätä moni paheksuu), mutta toisaalta asun hyvin ahtaasti ja halvalla enkä käy koskaan kampaajalla. Jos joku asia tuntuu hyvältä ja tärkeältä, pyrin siihen tinkimällä niistä asioista, jotka eivät tunnu yhtä tärkeiltä.
(Jos se omakotitalo, lapset ja farmariauto ovat oikeasti tärkeä asia, jota itse haluaa, niin siitä vaan! Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa elää.)
No ei muuten ole!
Kuinka moni narkkarin lapsi valitsee syntyvänsä siihen perheeseen? Kuinka moni narkkarin lapsi menestyy koulussa? Kuinka monella niistä on kehitys- ja oppimishäiriöitä? Kuinka moni niistä joutuu sijaiskotiin? Kuinka moni saa hyvän opiskelupaikan ja uran? Kuinka moni heistä edes pystyy itse vanhemmaksi?
Silmät auki hei!!!
Miksi se, ettei ihminen valitse lapsuuden perhettään, poistaisi sen tosiasian, että hän voi kuitenkin tehdä elämässään satoja tuhansia muita valintoja, pieniä ja suuria, joilla on valtava vaikutus siihen, millaiseksi hänen elämänsä muodostuu?
Tosiasia on se, että tuollaisella taustalla ihminen ei saa niitä tarvittavia voimavaroja siihen ns. normaaliin elämään.
Arvot ovat tosiaan siitä mukavia, että niitä voi toteuttaa aina ja vaikeissakin tilanteissa, ja ne tuovat elämään merkitystä. Minulla oli sairaalan pöytälaatikossakin levy hyvää suklaata, ja salakuljetutin sinne pikkupullon viiniä. Kirjoitin myös muistikirjaani sen, minkä jaksoin, koska kirjoittaminen on minulle niin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin elin unelmieni helppoa elämään noin 30-vuotiaaksi asti. Oli hyvä työ, paljon harrastuksia, kaunis koti, reissasin paljon etc. Muutaman kerran mietin, että voiko elämä olla näin hyvin?
No sitten tapahtui jotakin mikä sekoitti koko pakan. Täysin yllättäen ja ulkoapäin. 15 vuotta on mennyt sitä sotkua selvitellessä. 3 kertaa pääsin pinnan päälle ja tunsin, että nyt elämä taas kantaa. Seuraavana päivänä sattui taas jotain kamalaa... tuli tunne, että en enää uskalla edes ajatella tai toivoa onnellista, helppoa elämää.
Nyt yritän parhaani mukaan elää onnellista, en välttämättä helppoa elämää. Ja onneksi se usein onnistuukin!
Olen iloinen teidän kaikkien puolesta, jotka saatte elää onnellista ja helppoa elämää!
Toivoisin teiltä kuitenkin ymmärrystä niitä kohtaan joilla elämä ei ole helppoa. Aina se ei ole omista valinnoista kiinni.
En aloitusta kirjoittaessani ajatellut liputtavani absoluuttisesti helpon elämän puolesta vaan sellaisen, jossa vaikeuksia ei hankita ehdoin tahdoin lisää, ja jossa hedonistiset arvot ovat tärkeitä. Harva meistä hautaan asti ehtii ilman yhtään kriisiä ja vakavaa vastoinkäymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija<strong> kirjoitti:
Minusta tuntuu, että ihmisiltä puuttuu ymmärrys siitä, että aika moni asia elämässä on omista valinnoista kiinni. Sitä nimenomaan ajelehditaan ja päädytään siihen, mitä "kuuluu" olla, eli yleensä 8-16 työ, omakotitalo, kaksi lasta, farmariauto. Sitten ollaan ahdistuneita ja stressaantuneita ja paheksutaan ja ihmetellään niitä, jotka elävät toisin.
Itsekin kuulun näihin fiilistelijöihin. Teen mielekästä työtä mutten täysipäiväisesti, koska arvostan vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa. Käyn ulkona syömässä ja kahvilla törkeän usein (tätä moni paheksuu), mutta toisaalta asun hyvin ahtaasti ja halvalla enkä käy koskaan kampaajalla. Jos joku asia tuntuu hyvältä ja tärkeältä, pyrin siihen tinkimällä niistä asioista, jotka eivät tunnu yhtä tärkeiltä.
(Jos se omakotitalo, lapset ja farmariauto ovat oikeasti tärkeä asia, jota itse haluaa, niin siitä vaan! Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa elää.)
No ei muuten ole!
Kuinka moni narkkarin lapsi valitsee syntyvänsä siihen perheeseen? Kuinka moni narkkarin lapsi menestyy koulussa? Kuinka monella niistä on kehitys- ja oppimishäiriöitä? Kuinka moni niistä joutuu sijaiskotiin? Kuinka moni saa hyvän opiskelupaikan ja uran? Kuinka moni heistä edes pystyy itse vanhemmaksi?
Silmät auki hei!!!
Sanoin, että "aika moni asia" on omista valinnoista kiinni, ei tietenkään kaikki.
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä jokaisella lapsella pitäis olla oikeus kokea olevansa vanhemmilleen ensisijaisesti ilon lähde. Tästä syystä minusta lapsia pitäisi hankkia vain silloin, kun uskoo, että lapset tuovat omaan elämään etupäässä iloa ja positiivista sisältöä.
Oon ite marttyyriäidin lapsi, ja opin tuntemaan jatkuvaa häpeää siitä, miten kovin raskasta minun kasvattamiseni oli, ja yritin olla kovin kiitollinen siitä, että äiti on tehnyt elämässään valtavan uhrauksen ja suostunut hoitamaan minua. Joitakin vuosia sitten puhuin äitini uhrauksista terapeutille, ja hän totesi, että pienen lapsen hoitaminenhan on maailman tyydyttävimpiä asioita. Vasta silloin tajusin, että niin - minähän olisin voinut olla myös ilo enkä ainoastaan taakka.
Tietysti vanhemmuus ei voi olla pelkkää iloa, niin kuin ei elämä muutenkaan, ja kaikenlaista voi sattua sen jälkeen, kun on tehnyt päätöksen hankkia lapsia. Silti, päätös hankkia lapsia pitäisi tehdä puhtaasti itsekkäistä syistä - että lapsi voisi myöhemmin kokea olevansa haluttu, rakastettu ja vanhemmilleen iloksi.
Ihan totta, 47. En ymmärrä, miksi lapsen hoitaminen olisi tyydyttävää, joten en tietenkään pilaa elämääni (ja lapsen elämää) lisääntymällä. Voi olla, että olen täysin väärässä itseni suhteen, mutta kun minulla on muuten aika hyvä itsetunto, miksipä se tässä asiassa pettäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten aapee vertaat aloitulausetta marttyyriuteen? Ei oikein aukene.
Mielestäni lainattu lause kertoo hyvin elämästä ja asenteesta.
Tasainen elämä on mielestäni mahdoton. Tai sitten on turta. Nappia ja viiniä tasaiseen tahtiin, niin fiilis pysyy. Sekin on mahdollista.
Ihmiset kokevat asiat hyvin eri lailla.
Kenties et ole koskaan joutunut kokemaan mitään metrin syvyyttä syvempää. Melkein siinä pystyy käsipohjalla kroolaamaan tai ainakaan ei ole pakko osata uida, kun voi edetä jalat pohjassa.
Elämä on. Jokaisella omanlainen.
Vierailija kirjoitti:
Ihan totta, 47. En ymmärrä, miksi lapsen hoitaminen olisi tyydyttävää, joten en tietenkään pilaa elämääni (ja lapsen elämää) lisääntymällä. Voi olla, että olen täysin väärässä itseni suhteen, mutta kun minulla on muuten aika hyvä itsetunto, miksipä se tässä asiassa pettäisi.
Siis itsetuntemus, ei itsetunto. Vaikka on sekin ihan hyvä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten aapee vertaat aloitulausetta marttyyriuteen? Ei oikein aukene.
Mielestäni lainattu lause kertoo hyvin elämästä ja asenteesta.
Tasainen elämä on mielestäni mahdoton. Tai sitten on turta. Nappia ja viiniä tasaiseen tahtiin, niin fiilis pysyy. Sekin on mahdollista.Ihmiset kokevat asiat hyvin eri lailla.
Kenties et ole koskaan joutunut kokemaan mitään metrin syvyyttä syvempää. Melkein siinä pystyy käsipohjalla kroolaamaan tai ainakaan ei ole pakko osata uida, kun voi edetä jalat pohjassa.Elämä on. Jokaisella omanlainen.
Oletko huomannut, että osa ihmisistä on tasaisia tai kevytmielisiä, osa tunteesta toiseen poukkoilevia tai raskasmielisiä? Katso ympärillesi, niin huomaat heidän elämiensä heijastavan näitä ominaisuuksia.
Aloittaja on kai hieman rajoittunut. Ainakin rajoittaa itseään rutkasti.
Voihan elämässä kokeilla uusia asioita. Ja usein elämä itsessään tuo yllätyksiä mukanaan...ihan ilman, että niitä hakee.
Mitenköhän fiilistelijä sellaisiin yllättäviin asioihin reagoi? Olisi mienkiintoista tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju olisi hyvä keskustella. Olisi mielekkäämpää. Tulee nin monenlaista ajatusta, mihin tarttu. Hyvästä kommentista olet, aapee sen lainauksen ottanut.
Siinä on ajatusta.
Yksi täällä hehkuttaa, että kylpyläloma suunnittele on jotain huikeaa ja asp kasvaa. Kai fiilistelyä?
Kyllä sellaista tekee nekin, joilla on ahtaampaa tai lapsia.
Fiilistely elämäntapana on pinnallinen. Ehkä niin ajattelen...ei uskalla kokea.
Korva ihminen fiilistelee kenties syvemmin. Tuntee syvemmin. Se, joka uskaltaa etsiä ja kokea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on kai hieman rajoittunut. Ainakin rajoittaa itseään rutkasti.
Voihan elämässä kokeilla uusia asioita. Ja usein elämä itsessään tuo yllätyksiä mukanaan...ihan ilman, että niitä hakee.Mitenköhän fiilistelijä sellaisiin yllättäviin asioihin reagoi? Olisi mienkiintoista tietää.
En minä mitenkään itseäni rajoita. Koko ajan kokeilen uusia asioita: harrastuksia, ruokalajeja, valokuvaustyylejä, pukeutumistapoja... Vaihteluhan on elämän suola. Mistäköhän sait sellaisen käsityksen, että vapaa elämä jotenkin estäisi vaihtelun, kun se pikemminkin mahdollistaa sen?
No joo, jos ei väkisin tee vastenmielisiä ja ikäviä asioita, niin sitten tämä on rajoittavaa ja saakin olla. :D
Mielenkiintoista, että tasainen elämä on sallittua, jos sattuu olemaan lapsia. Sellainen "tasaisen tavallinen perhe-elämä, jossa ilo tulee pienistä arjen asioista" on suorastaan ihannoitua. Mutta annas olla, jos lapseton haluaa samaa. Sitten kyseessä on keskenkasvuisuus, kunnianhimottomuus, elämän pelkääminen ja ties mikä synti. Aika tyypillinen kaksoisstandardi.
Jotenkin erikoinen tämä muutamien kommentoijien näkemys siitä, että fiilistelijät ovat jotenkin rajoittuneita ihmisiä, joilla on vain toistaiseksi sattunut käymään niin hyvä tuuri, ettei vastoinkäymisiä ole juuri tullut. Sitten jopa toivotaan toisille pahaa, "oppisivathan olemaan".
Mielestäni onnellisuus ei pääosin ole olosuhteista kiinni, vaan jokainen pystyy jossain määrin vaikuttamaan siihen, miten niihin olosuhteisiin suhtautuu. En väitä, että täydellisesti - totta kai kaikilla on erilaiset lähtökohdat, erilaiset lapsuuden kokemukset, erilainen aivokemia ja niin edelleen. Mutta on aika erikoista ajatella, että vastoinkäymiset tekisivät automaattisesti ihmisistä onnettomia ja katkeria.
Itselläni on tapana keskittyä hyviin asioihin ja myös opetella pitämään sellaisista asioista, joista en aiemmin ole pitänyt. Tästä on ollut hyötyä, kun niitä ikäviä yllätyksiä on tullut ja elämä onkin muuttunut erilaiseksi kuin olin ajatellut. Itselle merkityksellisiä asioita voi yrittää tuoda elämään haasteista ja rajoitteista huolimatta, esimerkiksi aikana, jolloin en vakavan sairauden vuoksi päässyt luontoon liikkumaan, etsin netistä mieluisia maisemakuvia ja fiilistelin niitä.
13
Jatkoa vielä edelliseen: Totta kai vastoinkäymiset herättävät ikäviä tunteita. Itse esimerkiksi itkin elämän epäreiluutta, olin vihainen, olin kateellinen. Minusta ei ole terveellistä kieltää ja tukahduttaa tunteitaan. On ihan ok, että tuntuu pahalta. Asioista voi käyttää kirjoittaa päiväkirjaan, puhua ystävälle, mikä nyt itselle sattuu sopimaan.
Mutta jonkin aikaa itkettyäni ja raivottuani tajusin, että tässäkin kohtaa voin valita. En voi valita terveyttä, mutta voin jossain määrin valita sen, mitä päässäni liikkuu. Vaikka elämä onkin epäreilua, minun ei ole pakko keskittyä vain ja ainoastaan siihen epäreiluuteen. Voin myös etsiä hyviä asioita ja nauttia niistä, vaikka ne olisivatkin todella pieniä asioita.
13
Ma olen tuollainen fiilistelija. Ja olen kokenut todella kovia. Itse asiassa, se fiilistely alkoi niista vastoinkaymisista jotka opetti, etta elama on tassa ja nyt. En nae mitaan jarkea karsia 'vain siksi kun ei aina voi olla kivaa'. Itse pyrin maksimoimaan kaiken kiva elamassani.
Mun tyo on kivaa, mun mies on ihana, rahaa palaa asuntoon ja paljon, mutta tykkaan olla kotona ja kiva kamppa on mulle ja miehelle tosi tarkea. Samalla saastetaan omaan asuntoon ja suunnitellaan kivoja matkoja
Lapsia tehdaan sitten kun on 1. varaa 2. tehtyna ne asiat mitka on helpompi tehda lapsettomana.
Kummallinen tarve ihmisilla tuomita muiden elamantyyli, mita se teita haittaa?
Siis eikö ihmiset vaan saa olla onnellisia, just sillä tavalla mikä kullekin yksilölle sopii?
Mikä pakko on mahtua yhteen muottiin, eläköön jokainen niinkuin parhaaksi näkee. Niin kauan kuin ei satuta muita, mä liputan tän puolesta ja ne kenellä on ihan pakottava tarve arvostella muiden valintoja vois..no..olla vaikka hiljaa ja miettiä miksi tuntee tarvetta puuttua.
Tosiasia on se, että tuollaisella taustalla ihminen ei saa niitä tarvittavia voimavaroja siihen ns. normaaliin elämään.