"Kuka sanoi sinulle, että elämän pitäisi koko ajan olla tasaisen kevyttä fiilistelyä?"

Hep, täällä! DINK-pariskunta, jolle elämä on nauttimista varten. :)

Suomalaiset rakastavat vaikeuksia ja kurjuutta.

Koko ajan tasaisen kevyttä fiilistelyä = joku muu rahoittaa lystin.

No se on vähän sellaista seilaamista, jos ei joudu ikinä tekemään mitään sen hyvän eteen tai koe saavutuksia. Mielestäni kaikki jutut, jotka tuntuvat aidosti hyvältä, ovat niitä jotka eivät tule lautasella ojennettuna. 

Miksi se on niin? En tiedä.

Seilailu taas on elämän tuhlaamista, elämä kun on niitä harvoja asioita joita ei rahalla saa ostettua lisää.

Halutaanko vaan hengailla kivasti, koska se tuntuu turvalliselta ? Onko hengailu sittenkin kultainen häkki?

Vierailija kirjoitti:

No se on vähän sellaista seilaamista, jos ei joudu ikinä tekemään mitään sen hyvän eteen tai koe saavutuksia. Mielestäni kaikki jutut, jotka tuntuvat aidosti hyvältä, ovat niitä jotka eivät tule lautasella ojennettuna. 

Miksi se on niin? En tiedä.

Tämä menee nyt ehkä syvällisemmäksi kuin ajattelin, mutta minun kokemukseni on aivan päinvastainen. Kaikki parhaat asiat elämässä ovat kuvainnollisesti sanoen ilmaisia tai ainakin hyvin halpoja: ystävien seura, harrastuksiin upputuminen, hyvä kirja tai elokuva, seksi, luontokokemukset, läsnäolon tunne reissun päällä... Saavutukset eivät ole koskaan antaneet minulle mitään tyydytystä, eivät edes kouluaikoina, jolloin olin armoton hikipinko.

Ja mistään selailaamisesta ei ole kysymys. Olen hyvin tietoisesti tehnyt elämästä juuri sellaista kuin se nyt on.

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan tasaisen kevyttä fiilistelyä = joku muu rahoittaa lystin.

Minulla on kiva ja ihan mukavasti tuottava työ, joka istuu arvoihini ja jossa voin itse säädellä kuormitustani. En ota töitä kotiin.

Minä fiilistelen täysillä elämässä!

Nautin lapsista, hyvästä ruuasta, punaviinilasillisesta, herkuttelusta, nukkumisesta pitkään viikonloppuisin, siististä kodista siivouksen jälkeen, lämpimästä suihkusta, saunomisesta, seksistä mieheni kanssa ja välillä yksin, hyvästä kirjasta, päiväunista. Lempi tv-sarjastakin. Töistä. Ystävien seurasta. Lomista. Luonnosta. Kesästä. Eläimistä.

Elämä on kaikkea kiinnostavaa ja kivaa täysi. Toki ikävääkin välillä tapahtuu, mutta sitten toisaalta iloitsee entistä enemmän niistä hyvistä asioista. Keskityn miellyttäviin asioihin, en halua jäädä pyörimään ikäviin asioihin.

Mä ainakin fiilistelen kevyesti vaikka käyn töissä ja elätän itseni ilman tukiaisia, koska oon hyvässä, itseä kiinnostavassa työssä. Onhan siellä välillä kiire, mutten ole kiireestä stressaavaa tyyppiä kun tiedän, etten minä ole se pullonkaula joka kiireen aiheuttaa, vaan saan hommat hyvin valmiiksi ajallaan.

Ymmärsin aloittajan aloituksen (ja marttyyriäidin sanoman) niin, että kevyttä fiilistelyä = ei hanki itselleen marttyroitavaa, kuten liutaa lapsia, jos voimavarat ei riitä.

Eli tiedostaa omat rajansa ja jättää vaikka lapset myöhempään aikaan tai kokonaan hankkimatta jos niiden elättämisestä tulisi hirveä ahdistus ja penninvenytystarve. Tai tyytyy siihen pienempään asuntoon vähän kauempana keskustasta, jolloin ei tarvitse ottaa niin isoa lainaa, ettei lyhennyksistä selviä itkemättä.

Valitettavan moni kun hankkii ne lapset ja sen omakotitalon koska a) "mä haluu-UUUU-uun!" ja/tai b) niin nyt vaan kuuluu tehdä. Eikä ajattele ollenkaan sitä, miten selviää kuluista ja yövalvomisista ja harrastuskuskauksista oman raskaan kolmivuorotyönsä kanssa. Ja sitten valittaa kaikille vastaantulijoille miten on niiiiin raskasta ja vaikeaa ja lapset hankalia ja leipäjonossa pitää käydä kun asuntolainaan ei ole varaa ja lapset halusi viis koiraa ja kääpiömakakin.

Tl;dr: Useimmat tekevät elämästään raskasta omilla valinnoillaan ja sitten uhriutuvat ihan kuin ei muka olisi oma vika. "Kevyet fiilistelijät" ajattelevat etukäteen, jaksavatko hoitaa kaikki lisävelvollisuudet ilman ongelmia, vai tyytyvätkö vähempään ja ovat sitten onnellisia, kun omien valintojen seurauksista ei tarvitse ahdistua. Eivätkä valita muille.

Onko joku luvannut että täällä ruusuilla tanssitaan?

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin fiilistelen kevyesti vaikka käyn töissä ja elätän itseni ilman tukiaisia, koska oon hyvässä, itseä kiinnostavassa työssä. Onhan siellä välillä kiire, mutten ole kiireestä stressaavaa tyyppiä kun tiedän, etten minä ole se pullonkaula joka kiireen aiheuttaa, vaan saan hommat hyvin valmiiksi ajallaan.

Ymmärsin aloittajan aloituksen (ja marttyyriäidin sanoman) niin, että kevyttä fiilistelyä = ei hanki itselleen marttyroitavaa, kuten liutaa lapsia, jos voimavarat ei riitä.

Eli tiedostaa omat rajansa ja jättää vaikka lapset myöhempään aikaan tai kokonaan hankkimatta jos niiden elättämisestä tulisi hirveä ahdistus ja penninvenytystarve. Tai tyytyy siihen pienempään asuntoon vähän kauempana keskustasta, jolloin ei tarvitse ottaa niin isoa lainaa, ettei lyhennyksistä selviä itkemättä.

Valitettavan moni kun hankkii ne lapset ja sen omakotitalon koska a) "mä haluu-UUUU-uun!" ja/tai b) niin nyt vaan kuuluu tehdä. Eikä ajattele ollenkaan sitä, miten selviää kuluista ja yövalvomisista ja harrastuskuskauksista oman raskaan kolmivuorotyönsä kanssa. Ja sitten valittaa kaikille vastaantulijoille miten on niiiiin raskasta ja vaikeaa ja lapset hankalia ja leipäjonossa pitää käydä kun asuntolainaan ei ole varaa ja lapset halusi viis koiraa ja kääpiömakakin.

Tl;dr: Useimmat tekevät elämästään raskasta omilla valinnoillaan ja sitten uhriutuvat ihan kuin ei muka olisi oma vika. "Kevyet fiilistelijät" ajattelevat etukäteen, jaksavatko hoitaa kaikki lisävelvollisuudet ilman ongelmia, vai tyytyvätkö vähempään ja ovat sitten onnellisia, kun omien valintojen seurauksista ei tarvitse ahdistua. Eivätkä valita muille.

Mutta ne ihmiset tavoittelevat juuri sitä omaa iloa, eivätkä jää makaamaan paikoilleen sen pelossa, että entä jos ei kaikki menekään niin kuin satukirjoissa? He vaan luottavat itseensä, että jos niin käy, niin he pärjäävät tässä maailmassa silti.

Sori, mutta mä en osaa kunnioittaa sitä että pelon vuoksi rutistetaan rystyset valkoisina kiinnipitäen siitä tutusta ja turvallisesta, koska se mahdollisuus pelottaa.

Hep! Pakko heti kommentoida etten ymmärrä näitä, jotka vaan katkerina tyytyvät siihen harmaan tasaiseen muottiin. Itse matkustelen paljon ja rakastan omaa aikaani. Arkiaamuisinkin saatan torkuttaa kelloa yli tunnin (yleensä kyllä nousen viimeistään puoli kymmenen) ja kahvia saatan hörppiä lähes kaksikin tuntia aamutakkiin kääriytyneenä. <3 Miehen kanssa suunnitellaan yhteistä kylpylälomaa ja ensivuoden reissusuunnitelmistakin on puhuttu. ASP-tili pullistuu tässä ohessa ja on ihanaa haaveilla tulevasta kodista. Sanotaanko että nautin täysin elämästäni. Elämäni ei ole "sit kun" vaan "nyt kun". Niin ja käyn myös töissä, samoin mies. Ihan sillä rahoitetaan tämä eläminen kaikkine matkoineen sun muine mukavuuksineen, eli se että elämä on ihanaa ja nautinnollista ei tarkoita sitä että olisi kotona loisiva sossupummi. Valintoja hyvät ihmiset, valintoja.

Nyt iski melkeinpä halu mennä fiilistelemään lähikuppilaan yhden olut tuopin ääreen, olihan sitä eilen tilipäiväkin, jonka kunniaksi voisi yhden huurteisen hörpätä. Elämä on <3

Minusta tuntuu, että ihmisiltä puuttuu ymmärrys siitä, että aika moni asia elämässä on omista valinnoista kiinni. Sitä nimenomaan ajelehditaan ja päädytään siihen, mitä "kuuluu" olla, eli yleensä 8-16 työ, omakotitalo, kaksi lasta, farmariauto. Sitten ollaan ahdistuneita ja stressaantuneita ja paheksutaan ja ihmetellään niitä, jotka elävät toisin.

Itsekin kuulun näihin fiilistelijöihin. Teen mielekästä työtä mutten täysipäiväisesti, koska arvostan vapaa-aikaa enemmän kuin rahaa. Käyn ulkona syömässä ja kahvilla törkeän usein (tätä moni paheksuu), mutta toisaalta asun hyvin ahtaasti ja halvalla enkä käy koskaan kampaajalla. Jos joku asia tuntuu hyvältä ja tärkeältä, pyrin siihen tinkimällä niistä asioista, jotka eivät tunnu yhtä tärkeiltä.

(Jos se omakotitalo, lapset ja farmariauto ovat oikeasti tärkeä asia, jota itse haluaa, niin siitä vaan! Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa elää.)

Vierailija kirjoitti:

Hep! Pakko heti kommentoida etten ymmärrä näitä, jotka vaan katkerina tyytyvät siihen harmaan tasaiseen muottiin. Itse matkustelen paljon ja rakastan omaa aikaani. Arkiaamuisinkin saatan torkuttaa kelloa yli tunnin (yleensä kyllä nousen viimeistään puoli kymmenen) ja kahvia saatan hörppiä lähes kaksikin tuntia aamutakkiin kääriytyneenä. <3 Miehen kanssa suunnitellaan yhteistä kylpylälomaa ja ensivuoden reissusuunnitelmistakin on puhuttu. ASP-tili pullistuu tässä ohessa ja on ihanaa haaveilla tulevasta kodista. Sanotaanko että nautin täysin elämästäni. Elämäni ei ole "sit kun" vaan "nyt kun". Niin ja käyn myös töissä, samoin mies. Ihan sillä rahoitetaan tämä eläminen kaikkine matkoineen sun muine mukavuuksineen, eli se että elämä on ihanaa ja nautinnollista ei tarkoita sitä että olisi kotona loisiva sossupummi. Valintoja hyvät ihmiset, valintoja.

Nyt iski melkeinpä halu mennä fiilistelemään lähikuppilaan yhden olut tuopin ääreen, olihan sitä eilen tilipäiväkin, jonka kunniaksi voisi yhden huurteisen hörpätä. Elämä on <3

Me tultaisiin varmasti hyvin juttuun. :)

Toivottavasti ap sairastuu vakavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ainakin fiilistelen kevyesti vaikka käyn töissä ja elätän itseni ilman tukiaisia, koska oon hyvässä, itseä kiinnostavassa työssä. Onhan siellä välillä kiire, mutten ole kiireestä stressaavaa tyyppiä kun tiedän, etten minä ole se pullonkaula joka kiireen aiheuttaa, vaan saan hommat hyvin valmiiksi ajallaan.

Ymmärsin aloittajan aloituksen (ja marttyyriäidin sanoman) niin, että kevyttä fiilistelyä = ei hanki itselleen marttyroitavaa, kuten liutaa lapsia, jos voimavarat ei riitä.

Eli tiedostaa omat rajansa ja jättää vaikka lapset myöhempään aikaan tai kokonaan hankkimatta jos niiden elättämisestä tulisi hirveä ahdistus ja penninvenytystarve. Tai tyytyy siihen pienempään asuntoon vähän kauempana keskustasta, jolloin ei tarvitse ottaa niin isoa lainaa, ettei lyhennyksistä selviä itkemättä.

Valitettavan moni kun hankkii ne lapset ja sen omakotitalon koska a) "mä haluu-UUUU-uun!" ja/tai b) niin nyt vaan kuuluu tehdä. Eikä ajattele ollenkaan sitä, miten selviää kuluista ja yövalvomisista ja harrastuskuskauksista oman raskaan kolmivuorotyönsä kanssa. Ja sitten valittaa kaikille vastaantulijoille miten on niiiiin raskasta ja vaikeaa ja lapset hankalia ja leipäjonossa pitää käydä kun asuntolainaan ei ole varaa ja lapset halusi viis koiraa ja kääpiömakakin.

Tl;dr: Useimmat tekevät elämästään raskasta omilla valinnoillaan ja sitten uhriutuvat ihan kuin ei muka olisi oma vika. "Kevyet fiilistelijät" ajattelevat etukäteen, jaksavatko hoitaa kaikki lisävelvollisuudet ilman ongelmia, vai tyytyvätkö vähempään ja ovat sitten onnellisia, kun omien valintojen seurauksista ei tarvitse ahdistua. Eivätkä valita muille.

Mutta ne ihmiset tavoittelevat juuri sitä omaa iloa, eivätkä jää makaamaan paikoilleen sen pelossa, että entä jos ei kaikki menekään niin kuin satukirjoissa? He vaan luottavat itseensä, että jos niin käy, niin he pärjäävät tässä maailmassa silti.

Sori, mutta mä en osaa kunnioittaa sitä että pelon vuoksi rutistetaan rystyset valkoisina kiinnipitäen siitä tutusta ja turvallisesta, koska se mahdollisuus pelottaa.

Jos se oma ilo vaatii välttämättä jotakin, mihin sisältyy isoja riskejä ja valtavasti vaivannäköä, niin minkäs sille sitten mahtaa. Tavallaan epäreilua, että jonkun onni vaatii noin paljon, ja itse pääsee paljon vähemmällä, kun ne Omat Jutut löytyvät ihan muualta kuin vaikka vaativasta urasta, lapsista tai extremeurheilusta. Tsemppiä vain koitoksiin!

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ap sairastuu vakavasti.

Moi, marttyyriäiti. :)

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan tasaisen kevyttä fiilistelyä = joku muu rahoittaa lystin.

Eipä se kevyen fiilistelijän vika ole.

Tosiaan, aika hullua että joku tulee tavattoman onnelliseksi siitä, että saa kirjoittaa romaanikäsikirjoitusta yksin koko iltapäivän ja silittää kissaa, ja jonkun toisen onnellisuuteen vaaditaan taas pahimmillaan vuosien hedelmöityshoitoja, pettymyksiä, rahanmenoa, parisuhteen kiristämistä äärimmilleen, oman kehon runtelemista, lukemattomia valvottuja öitä, huolta, oman ajan menetystä, lisää rahanmenoa... Ei mene tasan nallekarkit tässä asiassa, eikä kukaan meistä päätä, minkälaiseksi ihmiseksi syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Näin kysyi marttyyriäiti toisssa ketjussa.

Minä vastaisin tähän: minä itse sanon niin, ja tuollainen elämä on minulle juuri parasta. En ymmärrä, miksi hankkia tieten tahtoen elämäänsä hankaluuksia vaikkapa juuri lapsia hankkimalla tai minkä nyt vaikeaksi kokeekaan?

Muita kepeitä fiilistelijöitä paikalla?

Se elämän kepeys haihtuu hemmetin nopeasti kun oma äiti kuolee äkillisesti, sen viimeisen puhelun jälkeen... Poliisit tulee kertomaan siitä seuraavana päivänä. Kepeys haihtuu kun isä saa haimasyöpä diagnoosin... Sitten itse sairastut psyykkisesti joudut työkyvyttömyyseläkkeelle... Kepeys myös haihtuu kun sinulle sanotaan " Joo kyllä avosydänleikkaus on edessä. Valmistaudu siihen! " leikkaus ja siitä kuntoutuminen on ihan kevyttä. Kepeys karisee kun oma naisystävä päättää lopettaa 10 vuoden parisuhteen heti leikkauksen jälkeen.

Kepeyttä vaan...

T: Kepeä mies iältään 34 vuotta.