Voiko yli 40-kymppinen vielä kasvaa henkisesti?
Jos on siis luonteeltaan narsistisesti painottunut (itsekäs, ei tunne juuri empatiaa,..) ja laiskanpuoleinen rutiinitöiden tekijä ja asioiden lykkääjä, voiko vielä muuttua huomaavaisemmaksi ja ahkerammaksi? Onko jollakin kokemuksia? Mitä pitää tapahtua, jotta henkistä kasvua tapahtuisi?
Kommentit (30)
Heh, pointsit sinne :)
- Ap
ps. Totisesti toivon että kasvu olisi mahdollista ennen 400-vuoden ikää... :)
Vierailija kirjoitti:
Eli 400 -vuotias?
Ihana lukea, että on muitakin samassa veneessä! (Vaikka itse ongelma on kaikkea muuta kuin ihana.) Jäädään nyt odottelemaan, jos jollakin olisi joku rohkaiseva tarina kerrottavana.. (Välillä kun tekisi mieli heittää pyyhe kehään!)
Vierailija kirjoitti:
Puhut siis miehestäni.
Olen miettinyt juurikin samaa.
Odottelenko turhaan, että saisin hänestä edes hieman fiksumpaa seuraa ja apua arkeen.
Sanokaas nyt viisaammat?
Tuollaisissa tapauksissa tarvitaan yleensä jonkun kuolema tai oma käyminen kuoleman portilla. Mutta kyllähän se mahdollista on. Gautama Buddhakin taisi nuorena miehenä olla aika vastuuton tapaus. Noin yleensäkin henkinen kasvu on parhaimmillaan vasta 50. ikävuoden jälkeen, kun seksi lakkaa sumentamasta aivoja. Ainakin joillakin siis.
Iästä viis, henkistä kasvua tapahtuu useimmiten vaikeiden elämänkokemuksien jälkimainingeissa. Kuvailemasi kaltainen luonne voi olla asia erikseen.
Kyllä voi jos vaan on aikaa pysähtyä miettimään mitä elämällään tekee ja minkäainen haluaa itse olla. Tössäollessa siihen ei oikein ole aikaa, mutta esim. työttömänä voi harrastaa itsetutkiskelua. Sillä on voimaannuttava vaikutus. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus sapattivuoteen. Luulen että tulisimme kaikki paljon ystävällisemmiksi ja huomaavaisemmiksi.
Henkinen kasvu vaatii yleensä muutosta ympäristössä.
Esimerkiksi avioero kasvattaa naisia lähes poikkeuksetta. Tulee murheille vähän perspektiiviä kun ukko kyllästyy ja "jää kiinni" vieraista.
Taitaa olla madotkin jo poistuneet tuohon ikään mennessä.
Olen huomannut että mitä vanhempi, sitä paskamaisenpi.
Ei kyllä voi! Katsokaa omia vanhempiamme ja kysykää niiltä. Minun äiti on odottanut tätä ihmettä lähemmäs 50 vuotta...ovat nyt melkein 70 vuotiaita ja yhä odottaa.
Itse en aio odottaa, kunhan se on taloudellisesti mahdollista!
Ahkeruus alkaa asteittain vähetä 100 vuoden (eli 10-kymppisen) iästä alkaen.
Tiedämmehän kaikki erään nelikymppisen joka aikoinaan aiheutti pikku-skandaalin kun Kanerva erotettiin.
Tämä nainen on juuri sitä mitä ap. kysyi. Pahenee tämän naisen Älyttömyys ei ole kasvanut, pahentunut vain.
Henkinen kasvu voi jatkua hautaan asti, jos vain antaa itselleen siihen luvan.
Kehittyä voi koko ikänsä, niin hyvässä kuin pahassa.
Mua ei ainakaan ole vaikeudet jalostaneet, vaikka niin usein väitetään. Ollakseni rehellinen, rankat kokemukset ovat lähinnä tehneet minusta itsekkäämmän, koen että kaikki energia tarvitaan omaan selviytymiseen eikä jää oikein mitään annettavaa muille.
T. Nainen, 37
Ehkä jokin säikähdys voi opettaa toisten ihmisten kannalta ajattelua, mutta lisää energiaa tuskin iän myötä on tulossa. Kyllä ap:n kannattaa panostaa siihen, että opettelee itse toisen hyväksymistä sellaisena kuin tämä on, ja lakkaa odottamasta muutosta.
Henkisesti voi kasvaa koko ikänsä. Näin myös tapahtuu MUTTA henkiseen kasvuun ja sen mahdollisena seurauksena käyttäytymisen muuttamiseen tarvitaan muuttujan oma tahto. Itse voi siis etsiä oman luonteensa positiivisia piirteitä, uusia näkökantoja jne. mutta toisen muuttaminen ei onnistu. Jos haluaa vaikuttaa toisen käytöksen muuttumiseen niin toisen on oltava valmis siihen ja osallistua projektiin.
Omaa käytöstä muuttamalla voi tietysti toivoa toisen vastakaiun muuttuvan toivottuun suuntaan.
Iästä ei ole kiinni vaan tahtotilasta:)
Puhut siis miehestäni.
Olen miettinyt juurikin samaa.
Odottelenko turhaan, että saisin hänestä edes hieman fiksumpaa seuraa ja apua arkeen.
Sanokaas nyt viisaammat?