Miehen kanssa ei ole hauskaa

Kyllä meillä huumori ja pieni keskinäinen irvailu on se parisuhteen suola - ja seksi.

Arki on sen verran raskasta välillä, että ei sitä jaksa, jos ei voi välillä nauraa jollekin vedet silmissä.

Hauskaa pitää olla. Huumori auttaa jaksamaan. Jos pitää muutkin parisuhteen asiat olla kunnossa.

nim. 20 vuotta naimisissa

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole perhettä. Sanotaanko että suhteemme alkoi varmasti enemmän järki- kuin tunneperustein. Lopulta kuitenkin tunteetkin tuli ja sellainen kiintymys.

Mies nauraa esimerkiksi jotakin Uuno -leffoja katsellessa, minua ei taas naurata lainkaan sellaiset koska ovat niin tyhmiä.. Kaipaisin arkielämään jotakin iloa ja naurua, mutta mies tuntuu tosi jähmeältä ja vakavalta. Jos itse yritän heittää jotain leikkisää niin mies ei yhdy lainkaan asiaan mukaan vaan jättää sen siihen. En osaa oikein selittäää.

Teillä nyt vaan on erilainen huumorintaju. Asiaa ei varmaan auta asenteesi, että sinä tiedät mikä on oikeasti hauskaa ja mikä on tyhmää huumoria. Tämä voi jopa olla yksi syy siihen miksi mies ei uskalla kanssasi vitsailla ja nauraa.

Voi vittu mitä vitun paskaa. Toivottavasti mies tajuaa lähteä, nopeasti.

Suomi on täynnä ahdistuneita, hymyilemättömiä miehiä. Minua miehenä ahdistaa ihmisten (lähinnä miesten) sulkeutuneisuus. Mikään ei kiinnosta, mikään ei huvita eikä naurata, ollaan ylpeitä kun voidaan juoda kymmenen tuoppia ja neljä paukkua ja silti ollaan ihan "selvinpäin", hymyileminen varmaan maksaa.

Luulen että mua pidetään rasittavana/lapsellisena, kun tykkään leikkiä sanoilla ja nauraa, myös tilannekomiikkaa on aivan parasta. Ehkä ne ajattelee, että nauretaan sitten haudassa…

En mä  tajua miks sä olet tuon miehen kanssa jos sen seurassa on tylsää eikä huumorintajukaan käy yksiin omasi kanssa. Minä en pystyisi moiseen.

Erotkaa erotkaa. Erotkaa kaikki.

Kaksipiippuinen juttu.

...

Sen verran toistan vielä tätä samaa mutta minunkin mielestäni yhteiset jutut ja ns."sielujen sympatia" on todella tärkeää. Ainakin omassa parisuhteessani on. On meillä ollut ylä- ja alamäkiä, on kasvatettu koiria ja lapsia ja tehty kotia ja säästelty rahoja ja vaikka mitä mutta luottamuksen jälkeen tärkeintä meille on aina ollut se, että olemme myös parhaimmat ystävät. Meillä on omia läppiä jotka ei muille aukea, meillä on pitkiä keskusteluja kaikesta maan ja taivaan välillä ja usein saamme keskenämme nauraa vedet silmissä juttujamme.

Ja meillä on toki molemmilla myös omia ystäviä joiden kanssa myös voi viettää aikaa ja naureskella. Mutta ei meillä varmaan olisi näin tiivis liitto jos emme toistemme seurassa nauttisi olla.

syökää jonain iltana sipulia raakana. Valkosipulia, lanttua ja kaalia. Pari keitettyä kanan lisäksi kummallekkin. Odotelkaa hetki ja voitte alkaa yhteiset röhönaurut. Näin meillä toimitaan ja hyvin menee!

Tiedän mitä tarkoitat. Oman mieheni kanssa olemme olleet 6 vuotta yhdessä, hän on rakastava, hyvä mies kaikin puolin, mutta meillä ei ole hauskaa yhdessä. Itse rakastan nauramista, muiden nauru ja hymy tarttuu minuun herkästi ja saan tilannekomiikasta ja muusta läpän heitosta hirveästi iloa.

Olen ehkä kahdesti kuuden vuoden aikana nauranut mieheni jutuille vedet silmissä, mutta tuolloinkaan mies ei ole itse edes suunnilleen naurahtanut. Kavereidensa kanssa kyllä silloin tällöim naureskelee, en tiedä esittääkö heidän seurassaan vai enkö vain sitten ymmärrä lainkaan hänen huumorintajuaan.

Minulla on runsaasti miespuolisia ystäviä ja huomaan kontrastin todella hyvin ollessani heidän kanssaan, suurin osa on ns. läpän heittäjiä ja itsekin nauravaisia, ja minulla on todella hauskaa heidän seurassaan.

Tämä asia on enemmän ja vähemmän alitajuisesti vaivannut minua koko seurusteluaikamme. Tuntuu tyhmältä ajatukselta heittää kaikki hukkaan vain siksi, että mies ei ole vitsiniekka, parisuhde perustuu niin paljon kaikkeen muuhunkin.

Luin tämän ja kiinnostaisi kuulla ap:n nykytilanne... niin samaistun tähän juttuun nykyisessä "suhteessa".

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole perhettä. Sanotaanko että suhteemme alkoi varmasti enemmän järki- kuin tunneperustein. Lopulta kuitenkin tunteetkin tuli ja sellainen kiintymys.

Mies nauraa esimerkiksi jotakin Uuno -leffoja katsellessa, minua ei taas naurata lainkaan sellaiset koska ovat niin tyhmiä.. Kaipaisin arkielämään jotakin iloa ja naurua, mutta mies tuntuu tosi jähmeältä ja vakavalta. Jos itse yritän heittää jotain leikkisää niin mies ei yhdy lainkaan asiaan mukaan vaan jättää sen siihen. En osaa oikein selittäää.

Narsisti? Autisti? Asperger?

Huumorintaju on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Miten kuvittelet jaksavasi tuollaista vuosikymmeniä? Onpa kuiva elämä.

Voit odottaa että samaa on tiedossa 20 vuoden päästäkin. Mies ei tule tuosta muuttumaan. Mutta valinta on sinun.

Huumorintaju on kaveruudessakin tosi tärkeä asia. Minulla on pari tuttua jotka ovat nauravaisia tyyppejä mutta hekottavat asioille jotka ei mua naurata yhtään. Ja sitten on sellaiset jotka ei naura juuri millekään tai ovat tekopyhiä. Ei ole kauhean rentoa tai mukavaa heidän seurassaan. Kyllä huumori on tärkeää! Ja huumorintajuisia miehiä on helpompi löytää kuin syvällisiä.

EiUunoHuumorinYstävä kirjoitti:

Suomi on täynnä ahdistuneita, hymyilemättömiä miehiä. Minua miehenä ahdistaa ihmisten (lähinnä miesten) sulkeutuneisuus. Mikään ei kiinnosta, mikään ei huvita eikä naurata, ollaan ylpeitä kun voidaan juoda kymmenen tuoppia ja neljä paukkua ja silti ollaan ihan "selvinpäin", hymyileminen varmaan maksaa.

Luulen että mua pidetään rasittavana/lapsellisena, kun tykkään leikkiä sanoilla ja nauraa, myös tilannekomiikkaa on aivan parasta. Ehkä ne ajattelee, että nauretaan sitten haudassa…

Minä tykkäisin kyllä 😉 se olisi aivan loistava visio verrattuna nykyiseen masentuneeseen ja hymyttömään aviomieheen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama. Onneksi lapsilla on kanssani samanlainen huumorintaju, heidän kanssaan nauretaan yhdessä, kun mies kurittaa. Jurottakoon.

Aika ikävästi sanottu. Ikään kuin olisi paha asia olla erilainen, jurottaa-verbillä on vähän negatiivinen kaiku.

Vierailija kirjoitti:

Voit odottaa että samaa on tiedossa 20 vuoden päästäkin. Mies ei tule tuosta muuttumaan. Mutta valinta on sinun.

Valinta oli ap:n alun perinkin, mutta jostain syystä kahdessa vuodessa ei ymmärtänyt tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ole perhettä. Sanotaanko että suhteemme alkoi varmasti enemmän järki- kuin tunneperustein. Lopulta kuitenkin tunteetkin tuli ja sellainen kiintymys.

Mies nauraa esimerkiksi jotakin Uuno -leffoja katsellessa, minua ei taas naurata lainkaan sellaiset koska ovat niin tyhmiä.. Kaipaisin arkielämään jotakin iloa ja naurua, mutta mies tuntuu tosi jähmeältä ja vakavalta. Jos itse yritän heittää jotain leikkisää niin mies ei yhdy lainkaan asiaan mukaan vaan jättää sen siihen. En osaa oikein selittäää.

Teillä nyt vaan on erilainen huumorintaju. Asiaa ei varmaan auta asenteesi, että sinä tiedät mikä on oikeasti hauskaa ja mikä on tyhmää huumoria. Tämä voi jopa olla yksi syy siihen miksi mies ei uskalla kanssasi vitsailla ja nauraa.

Todella osuvasti sanottu!