Lue keskustelun säännöt.
Miehen kanssa ei ole hauskaa
Nimetön
29.11.2016 |
Seurustelen miehen kanssa, joka on täydellinen muuten mutta yksi asia olemuksesta puuttuu; huumorintaju. Olemme seurustelleet 2 vuotta, mutta emme heitä läppää toisillemme, naura toistemme kanssa. Emme ole ikinä nauraneet vatsa kippurassa niin että vesi tulee silmistä.. kavereideni kanssa teen tätä vallan.
Mies hoitaa työnsä ja kodin mallikkaasti. Mutta olemme kovin vaitonaisia toistemme seurassa ja puhumme vaan arkipäiväisistä asioista. Jotenkin mies ei lähde mukaan minun juttuihini, vastaa vaan että Aijaa tai okei. Ei oikein ymmärrä minun huumoriani.
En silti haluaisi lempata muuten hyvää miestä tämän takia. En vaan kaipaa miehen seuraa, koska hänen seurassaan on niin tylsä olo kun emme naura tai ei ole mukavaa.
Onko muilla kokemusta? Kaipaan eksääni jonka kanssa naurettiin samoille asioille ja oli päivittäin hauskaa toistemme kanssa.
Kommentit (126)
Tämä mies ei osaa jutella syvällisestikään, vain hyvin harvoin jotain tunteistaan kuten "olet kiva" tai "olet tärkeä".
En oikein tiedä mistä tämä kumpuaa, ehkä mies ei vain ole sellainen (itse kyllä olen ..). Mistä minä tiedän onko miehellä joku tunnelukko tai olisiko muiden kanssa samanlainen.
Alan itsekin vaan muuttumaan miehen seurassa tosikoksi ja tylsäksi kun ei yksinkään jaksa pitää nauravaa ilmapiiriä yllä. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä mies ei osaa jutella syvällisestikään, vain hyvin harvoin jotain tunteistaan kuten "olet kiva" tai "olet tärkeä".
En oikein tiedä mistä tämä kumpuaa, ehkä mies ei vain ole sellainen (itse kyllä olen ..). Mistä minä tiedän onko miehellä joku tunnelukko tai olisiko muiden kanssa samanlainen.
Alan itsekin vaan muuttumaan miehen seurassa tosikoksi ja tylsäksi kun ei yksinkään jaksa pitää nauravaa ilmapiiriä yllä. :/
Positiivisin asia, jota olet miehestä sanonut, on se, että hän hoitaa työnsä hyvin. Jos huumori ja syvälliset keskustelut ovat sinulle tärkeitä, kuulostaa, että olet yhdessä väärän ihmisen kanssa.
Miehen tehtävä nykyään kaiken muun ohessa on toimia vaimon viihdekeskuksena.
Ennen riitti, että kävi töissä, ei huorannut eikä ihan kaikkia rahoja ryypännyt.
Välillä tuntuu, että avioliittoon vetää viimeisiään, ja ainoat yhdistävät asiat ovat lapset ja asuntolainan. Sitten tulee niitä hetkiä, kun nauraa räjäytetään yhdessä ja muistaa taas hetken ajan sen ihmisen johon aikanaan rakastui.
En tuholaisia kallisarvoistaelämääni ihmisen kanssa, johon tylsistynyt parissa vuodessa. Teidän pitäisi olla vielä hullun rakastuneita ja loputtoman kiinnostuneita toisen mielen sopukoista.
Vierailija kirjoitti:
Teidän pitäisi olla vielä hullun rakastuneita ja loputtoman kiinnostuneita toisen mielen sopukoista.
Kaikki, varsinkaan miehet, eivät koskaan ole loputtoman kiinnostuneita toisen mielen sopukoista (ruumiin sopukat kyllä kiinnostavat aikansa). Jos vaatimuksena on mielen sopukoista kiinnostunut mies, niin saa varautua siihen että ehkä jääkin yksin. Tai no, ehkä se on valinta sen välillä, ollako yksin sinkkuna vai yksin parisuhteessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemusta, mutta onhan tuon tyyppisille oikein laulukin, se "Kanssasi pieninkin hetkinen on ikuisuus". Eli noin saa elää pitkän elämän kunnon miehen kanssa tai sitten kuolee tylsyyteen ennen eläkeikää.
Minulla oli samanlainen mies, joka ei kymmeneen vuoteen nauranut ollenkaan seurassani. Viime vuonna kuitenkin kompastuin portaissa ja halvaannuin vyötäröstä alaspäin. Mies nauroi koko matkan sairaalaan ja nytkin hän tuossa osoittaa minua sormella ja nauraa. Meillä vain on erilainen huumorintaju ja olen oppinut elämään sen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän pitäisi olla vielä hullun rakastuneita ja loputtoman kiinnostuneita toisen mielen sopukoista.
Kaikki, varsinkaan miehet, eivät koskaan ole loputtoman kiinnostuneita toisen mielen sopukoista (ruumiin sopukat kyllä kiinnostavat aikansa). Jos vaatimuksena on mielen sopukoista kiinnostunut mies, niin saa varautua siihen että ehkä jääkin yksin. Tai no, ehkä se on valinta sen välillä, ollako yksin sinkkuna vai yksin parisuhteessa...
Syvälliset ihmiset pariutuvat toistensa kanssa. Eivät ne konkreettisesti ajattelevat tuulipukuinsinöörit herkkiä älykkönaisia kellistä. Heille riittää iloisia ja mukavia perusjaanoja.
Exäni asetti riman niin korkealle huumorin yhteensopimisen suhteen, että siinä varmaan suurin syy miksi olen edelleen sinkkuna. Meillä oli niin tajuttoman hauskaa yhdessä, vaikka aika moni muu asia sitten tökkikin, mutta en kovin useita deittejä jaksa tyypin kanssa, jonka kanssa emme naura samoille asioille. Eikä ole kyse siitä, että mies viihdyttäisi minua, vaan oli ihanaa myös itse saada mies katkeamaan naurusta. :)
Hänen jälkeensä tapailin yhtä mukavaa miestä, joka ei kuitenkaan koskaan oikein alkanut "tuntua miltään", aika nopeasti tajusin, että se johtuu siitä, ettemme naura yhdessä juuri lainkaan. Ehkä oma huumorini on vaan niin hölmöä, ainakin siinä tulee hölmö olo kun alkaa mehustaa jotain hassua sattumusta, mutta toinen ei lähde yhtään mukaan. Exän kanssa jutut räjähti usein huikeisiin mittoihin, kun vaikka liioittelimme kilpaa jotain.
No joo, ihan kuin haikailisin exäni perään, mutta en tosiaan. Tiedän vaan mihin tyydyn ja mihin en. :) Ihan kiva tai kohtalaisen hauska ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina oppii jotain uutta...
Itse juuri eilen mietin, miksi kuitenkin, kaikesta muusta huolimatta rakastan vieläkin miestäni ja tajusin, että se on nimenomaan hänen huumorintajunsa. Olemme olleet yhdessä kohta 30 vuotta, mutta hänen huumorinsa uppoaa minuun vieläkin. En tunne myöskään ketään toista miestä, jolla olisi yhtä hienovarainen ja herkkä tilannetaju.
en kylla jaksaisi tuollaista.
Mun mielesta partnerin tarkein ominaisuus on se etta saa mut nauramaan (tama siis paivanselvien 'ei hakkaa' vaatimusten jalkeen).
Nauretaan miehen kanssa melkein koko hereillaoloaika. Koko ajan on hauskaa ja yhteinen (huono) huumori kannattelee suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja miehessä on kuitenkin hyviä puolia: hoitaa elämänsä kunnolla, on tukena ja turvana, auttaa minua jos tarve jne.. ei kai kukaan suhteeseen lähde ellei toisessa ole mitään hyvää.
Aloittaja kirjoitti:
Ja miehessä on kuitenkin hyviä puolia: hoitaa elämänsä kunnolla, on tukena ja turvana, auttaa minua jos tarve jne.. ei kai kukaan suhteeseen lähde ellei toisessa ole mitään hyvää.
Hän on siis hyvä lompakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on tässä hyvä mahdollisuus itsetutkiskeluun. Kaikkea ei voi saada, joten mitkä asiat ovat sinulle tärkeimpiä? Yhteensopiva huumori, hyvä seksielämä, yhteiset harrastukset, sujuva arki, yhteisiä ystäviä, miehen ulkonäkö, miehen koulutus, syvälliset keskustelut, jotain muuta?
Itse kaipaan entisestä suhteestani eniten yhteisiä naurunaiheita ja huumorin sävyttämää romantiikkaa. Suhteemme ei ollut muuten kovinkaan hyvä ja loppuvaiheessa siinä esiintyi jo henkistä väkivaltaakin, mutta samanlaista huumorintajujen kohtaamista en ole kohdannut aikaisemmin enkä sen jälkeen.
Itselleni yhteinen huumori on todella tärkeää mutta tällä hetkellä tapailen miestä, jonka kanssa emme naura yhdessä. Kaikilla muilla tavoilla olemme hyvin sopivia toisillemme, joten annan tietenkin tälle suhteelle mahdollisuuden. Samalla olen kiitollinen siitä että entisessä suhteessani oli edes jotain hyvää ja että yhteiset hauskat hetket ovat niitä, jotka jäivät muistoihini, eivät ne huonot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö kaikki sitten hakea elämään sen parisuhteen kautta? Joku puute siinä entisessäkin oli. Meillä jokaisella on tarpeita joita ei tyydytetä vain yhden ihmisen kanssa. Siksi meillä on näitä muitakin sosiaalisiasuhteita kaverit, harrastukset, suku, jne.
No minulle on kyllä hauskuus ja nauraminen ja yhdessä viihtyminen sen verran tärkeitä asioita, etten tasan takuulla haluaisi elää yhdessä ilman niitä. On aika ankeaa arkea, jos kokee ettei ole mitään mukavaa yhdessä.
Jotkut täällä kaipaavat keskusteluja oman alansa asioista. Tuollaisia varmasti voi käydä niiden työkavereiden kanssa, samoin pohtia tyynyn tupsujen värejä tai uusinta muotia jonkun naiskaverin kanssa. Mutta jos oikeasti ei viihdy kumppanin seurassa, ei ole mitään sanomista hänelle sen aivan arjen lisäksi - tuo on vaarallista. Minusta arjen jakamisessa on puhuminen ja yhteinen ilo tärkeintä. Ei mikään vitsien kertominen, vaan arjen asioiden näkeminen humoristisesti, tuota meillä viljellään koko ajan ja se auttaa kun käydään yhdessä läpi isoja elämän takaiskuja.
Mun mies nauraa kummelille. Itse en vaan voi ymmärtää mitä hauskaa niissä filmeissä on. Juuri maanantaina katsoi kultakuumeen ja oli ihan kippurassa sohvan nurkassa.
Kyllä meillä nauretaan yhdessä muutenkin ei ehkä samoille vitseille (itsellä nettimeemit huvittaa, mutta mies ei osaa englantia ja suomennettaessa vitsi katoaa) mutta ollaan kehitelty ajan kanssa oma "inside" huumori joka yhdistää.
Esim. Kaupassa on pariskunta missä jöröjukka nojaa vaunuihin ja papiljottipää emäntä huiveineen lörpöttelee jokaisen puolitutun kanssa (kärryissä kuivia herneitä, ruisjauhoja ja punaista maitoa) niin saatetaan kulkea hetki vanhuksina ja puhua samaan tyyliin "kuules eki sitä kvinoaa pittäis ny olla kun lumitöit tekkee".
Ollaan tyhmiä joo, mutta pakko keksiä jotain yhteistä hupia silloin kun huumorit on erilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Mies nauraa esimerkiksi jotakin Uuno -leffoja katsellessa, minua ei taas naurata lainkaan sellaiset koska ovat niin tyhmiä..
Vika löytyi! Se on sinussa! Jos Uunot ei naurata, niin sinussa on pakko olla vikaa ja pahasti vaikka kuluneita ovatkin. Anna kun arvaan, Sami Hedberg on mielestäsi hauska ja hyvä koomikko?
Onko ongelma nyt vain huumorintajussa, vai siinä ettei teillä ole muutenkaan yhteistä puhuttavaa muuta kuin ihan arkiset asiat?
Olen itse seurustellut huumorintajuttoman tyypin kanssa, mutta arkisten asioiden lisäksi puhuttiin kyllä ns. syvällisiä, tunteista, analysoitiin maailman menoa jne.