Positiiviset huumeseulat - mitä nyt tapahtuu?
En ole raskaana, vaan lapseton nuori nainen, joka joutui tänään yllättäen huumeseuloihin. Viihdekäytän 5-10 kertaa vuodessa tiettyä ainetta, enkä kutsuisi itseäni narkkariksi. Mitä minulle nyt tapahtuu? Työpaikka arvatenkin lähtee alta mutta entä muuten?
Kommentit (384)
Vierailija kirjoitti:
Jumala näkee totuuden ja ei hyväksy laillistumista Suomessa. Meillä on niin paljon kristittyjä päättäjiä ja hallitsijoita hallituksessa että ette te paholaisen kätyrit onnistu koskaan ottamaan valtaa kristillisessä Suomessa. Tämän maan on siunannut itse Jeesus vapahtaja.
Siinä vaiheessa kun uskonto tuli mukaan päihdepolitiikkaan, homma meni todella pahasti metsään. Yhdysvalloissa on nykyisin jo huomattu, että kieltolaki ei toimi ja kannabis on monin paikoin laillistunut, mutta Suomen (joka on aina ollut sellainen jenkkien pikku puudeli) pitää vielä jatkaa toimimattoman politiikan harjoittamista, koska nöyryyttä myöntää vuosikymmenien erehdys ei tunnu poliitikoilta löytyvän. Helpompi uhrata edelleen ihmisiä kuten ennenkin on vuosikymmeniä tehty.
Irti Huumeista ry:n perustajakin mielenterveys- ja päihdeongelmainen Jehovantodistaja, joka sai lopulta lähtöpassit itse perustamastaan kannabisuskovaisten huumevalistusjärjestöstä kun kasvava kannabisrasvahourailu alkoi haitata hyvän (kannabis)bisneksen kasvua. Mutta perustajan itsekeksimää ns. kannabisrasvateoriaa on levitetty vuosikymmeniä Suomessa ikään kuin jonain faktana, ja Suomi on myös ainoa maa maailmassa, jossa lahkolaisen aikoinaan kehittämä kyseinen rasvateoria edes tunnetaan.
Jos kannabis laillistuu maailmalla niin Suomi tulee totisesti olemaan viimeinen maailmankolkka jossa taistellaan sen vapauttamista vastaan. Tämän takana seisoo sadattuhannet kristityt eri lahkoista.
Me emme salli paholaisen valtaa ja sen sairaita houkutuksia tänne ilman viimeistä taistelua.
Jumala on siunannut tämän maan ja tänne ei paha istu.

Jeesus tuskin siunaa vaikkapa valehtelun tuhansista psykooseista viikossa? Tai mielikuvitusmaanviljelijän valheet omassa pellossaan? Tai valehtelun yleensä?
Jeesuksen henki ihmisessä on totuus ja sen etsintä, olipa se totuus millainen tahansa. Totuus vapauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos kannabis laillistuu maailmalla niin Suomi tulee totisesti olemaan viimeinen maailmankolkka jossa taistellaan sen vapauttamista vastaan. Tämän takana seisoo sadattuhannet kristityt eri lahkoista.
Me emme salli paholaisen valtaa ja sen sairaita houkutuksia tänne ilman viimeistä taistelua.
Jumala on siunannut tämän maan ja tänne ei paha istu.
Voisi luulla että jumala on kironnut suomen kun katsoo minkälaisilla pääministereillä meitä on rangaistu.
Aho, katainen, stub ja sipilä. Siinä voit olla oikeassa että suomi on viimeinen joka sallii/laillistaa kannabiksen.
Raamattu ei sitä mitenkään kiellä. Päinvastoin raamatun mukaan jumala antoi kaikki siementä tekevät kasvit ihmisen käyttöön. Käyttötavasta ei ollut mitään kieltoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-313 kirjoitti:
Toisaalta ounastelen, että mammapalstalla päivästä toiseen suu vaahdossa "aatteen" julistaminen ei välttämättä vaikuta asiaan ainakaan positiivisesti mutta anna palaa vaan jos ei sulla parempaakaan tekemistä ole :)
Eli kannatat kannabiksen laillistamista, mutta itse et tee yhtään mitään asioiden eteen, mutta osaat kyllä valittaa niille, jotka edes jotain yrittävät tehdä?
Tuo on tosiaan nerokkuuden huippu. Kannattaa laillistamista mutta sen eteen ei pidä tehdä mitään. Sitenhän se varmaan tapahtuu että ollaan hiljaa ja odotellaan. Ehei vaan ennenmuuta näkyvyyttä ja totuutta esiin. Johan sitä kielteistä propagandaa on levitetty vuosikymmeniä. Ei ihme että moni luulee kannabiksen olevan vaarallinen huume kun niin on viralliselta taholta pitkään sanottu.
Hienoja olkinukkeja, pellet. "Ei pidä mammapalstalla jankkaamista kovin tehokkaana vaikuttamiskeinona." -> "Asialle ei pidä tehdä mitään." Tuo on juuri se ongelma tuossa saarnaamisessanne joka syö uskottavuutenne täysin ja jonka takia siitä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Irti Huumeista-porukan fanaattinen kielteinen propaganda ei ole käytännössä saanut aikaan yhtään mitään heidän kannaltaan positiivista, miksi ihmeessä kuvittelette että fanaattinen myönteinen propaganda toimisi yhtään paremmin?
Kiihkoton, faktapohjainen ja asiallinen dialogi vie vaahtosuisten profeettojen julistukset sata-nolla ja ne toimivat vaikutuskanavat ovat jossain ihan muualla kuin mammapalstalla.

Pitäisi tehdä kuten jenkeissä ja mainostaa laillistamista telkkarissa. Mitä sellaisesta ajattelet?
Vierailija kirjoitti:
Kiihkoton, faktapohjainen ja asiallinen dialogi vie vaahtosuisten profeettojen julistukset sata-nolla ja ne toimivat vaikutuskanavat ovat jossain ihan muualla kuin mammapalstalla.
Kannabis on siis maailman vähähaittaisin päihde, ja myös maailman monipuolisin energia- ja lääkekasvi, jolla on käyttöä myös ravintona. Maailman monipuolisin C4-kasvi. Siinä kiihkottomasti ja asiallisesti faktaa.
"Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä. (Lancet 1995)"
Siinä lisää kiihkotonta faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Irti Huumeista-porukan fanaattinen kielteinen propaganda ei ole käytännössä saanut aikaan yhtään mitään heidän kannaltaan positiivista
Positiivista? Huumevalistus sai minut kiinnostumaan aikanaan kannabiksesta. Koen sen positiivisena.

Samat sanat.
Vierailija kirjoitti:
Irti Huumeista-porukan fanaattinen kielteinen propaganda ei ole käytännössä saanut aikaan yhtään mitään heidän kannaltaan positiivista, miksi ihmeessä kuvittelette että fanaattinen myönteinen propaganda toimisi yhtään paremmin?
Mitäs "maanviljelijä"? Miksi keksit kannabissatuja?
Eihän se testin tulos mene työnantajalle. Tulokset annetaan labrasta potilaalle ja hän oman harkintansa mukaan näyttää paperin kenelle haluaa.
Mä olen käynyt huumeseuloissa töihintulotarkastuksessa. Työpaikallani on käytäntö testata kaikki uudet työntekijät. Se mainitaan jo työpaikkailmoituksessa ja se kerrotaan haastattelussa jne. Firma jossa olen töissä on ollut toiminnassa kutakuinkin 30 vuotta ja viimeisen kahdeksan vuoden ajan kaikki uudet työnntekijät on testattu. Ei niiden vanhojen työntekijöiden, joiden työsuhde on alkanut ennen testauksen aloittamista, ole tarvinnut käydä huumausainetesteissä.
Kun sinne testiin menee, niin siellä pitää ilmoittaa kaikki kahden viiko sisällä käyttämät lääkkeet ja luontaistuotteet, ihan vitamiinipillereitä lähtien.
Ap:n tarina on kyllä niin epäuskottava, tai ko henkilö on todella tyhmä. Ei kukaan mene tuollaisiin seuloihin googlaamatta ensin mistä testissä on kyse tai jos kaikkibtulee yllärinä, niin viimeistään siellä labrassa jollain verukkeella kieltäydy testistä, vaikka väittämällä, että kusi ohi purkin tai jotain kun kerran tietää kahden viikon sisään pilveä poltelleensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käyttäjä-313 kirjoitti:
Toisaalta ounastelen, että mammapalstalla päivästä toiseen suu vaahdossa "aatteen" julistaminen ei välttämättä vaikuta asiaan ainakaan positiivisesti mutta anna palaa vaan jos ei sulla parempaakaan tekemistä ole :)
Eli kannatat kannabiksen laillistamista, mutta itse et tee yhtään mitään asioiden eteen, mutta osaat kyllä valittaa niille, jotka edes jotain yrittävät tehdä?
Tuo on tosiaan nerokkuuden huippu. Kannattaa laillistamista mutta sen eteen ei pidä tehdä mitään. Sitenhän se varmaan tapahtuu että ollaan hiljaa ja odotellaan. Ehei vaan ennenmuuta näkyvyyttä ja totuutta esiin. Johan sitä kielteistä propagandaa on levitetty vuosikymmeniä. Ei ihme että moni luulee kannabiksen olevan vaarallinen huume kun niin on viralliselta taholta pitkään sanottu.
Hienoja olkinukkeja, pellet. "Ei pidä mammapalstalla jankkaamista kovin tehokkaana vaikuttamiskeinona." -> "Asialle ei pidä tehdä mitään." Tuo on juuri se ongelma tuossa saarnaamisessanne joka syö uskottavuutenne täysin ja jonka takia siitä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Irti Huumeista-porukan fanaattinen kielteinen propaganda ei ole käytännössä saanut aikaan yhtään mitään heidän kannaltaan positiivista, miksi ihmeessä kuvittelette että fanaattinen myönteinen propaganda toimisi yhtään paremmin?
Kiihkoton, faktapohjainen ja asiallinen dialogi vie vaahtosuisten profeettojen julistukset sata-nolla ja ne toimivat vaikutuskanavat ovat jossain ihan muualla kuin mammapalstalla.
Pikkupätijä näyttää mallia eikä sorru itse vain saarnaamaan miten ei pitäisi tehdä. Niitä faktoja on kerrottu ja välillä pitää puhua asillisuuden lisäksi tunteella. Muuten menee jutut kuiviksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiihkoton, faktapohjainen ja asiallinen dialogi vie vaahtosuisten profeettojen julistukset sata-nolla ja ne toimivat vaikutuskanavat ovat jossain ihan muualla kuin mammapalstalla.
Kannabis on siis maailman vähähaittaisin päihde, ja myös maailman monipuolisin energia- ja lääkekasvi, jolla on käyttöä myös ravintona. Maailman monipuolisin C4-kasvi. Siinä kiihkottomasti ja asiallisesti faktaa.
"Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä. (Lancet 1995)"
Siinä lisää kiihkotonta faktaa.
Eipä tuon kiihkottomasti asiaa voi ilmaista. Faktat kohillaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö se psykoosipotilaskin joka uhkaili herra pääministeriä ja tämän läheisiä ollut hullu hampunkasvattaja? Sitten edellisvuodelta kotikasvattaja tappoi naisen yöllä Tuusulassa.
Kyllä nämä viitteet antavat selvän kuvan kannabiksen käyttäjien arvaamattomuudesta.
Eero Hiltunen ampui keskikaljapäissään ihmisiä hengiltä, kun oli suuttunut hävitessään kännipainissa. Aika pienestä meni elämänsä kännissä tuhoamaan. Kyllä antaa viitteet selvän kuvan alkoholin käyttäjien arvaamattomuudesta, ja muutenkin suunnilleen joka toinen päivä joku humalainen tappaa jonkun tai jopa useampiakin Suomessa.

Humalassa tehdään 80% väkivaltarikoksista suomessa. Seuraavaksi eniten niitä tehdään selvinpäin.
Huumeissa tehdyt on laitettu samaan nippuun . Niistä jos löytää kannabiksen vaikutuksen alaisena tehdyt se on hyvin pieni osuus.

Viinaa kuitenkin juoda suhteessa paljon enemmän. Mikä mahtaa olla suhdeluku eli onko kannabiksen käyttäjissä sittenkin enemmän väkivaltaa?

Tilastoon on laskettu mukaan käytön yleisyys.
Positiivista pöhinää. Heh, heh,
Alkoholi on kova huume kannabikseen verrattuna millä tahansa mittarilla. Älä ota liikaa kuppia ettei käy hassusti tai peräti huonosti.