Heti, kun lakkasin olemasta kynnysmatto

Tämän takia kait keski-ikäisiä naisia pidetään niin "hankalina". Nuorempana sitä keskittyy enemmän muiden miellyttämiseen ja "kiltteyteen", omat rajat löytää yleensä vasta eletyn elämän kautta. Ja silloin saakin herkästi vaikean akan leiman otsaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut riiteleväni paljon enemmän ihmisten kanssa. Tulee erimielisyyksiä ja sanaharkkaa.

Ennen ihmettelin, miten ihmisillä on aina jotain draamaa ja mistä ne muka edes riitelevät. Itse en koskaan tapellut kenenkään kanssa. Myötäilin vain ja tyydyin osaani, korkeintaan purnasin mielessäni. Nyt olen saanut kasailtua sen verran itsekunnioitusta, etten anna enää toisten hyväksikäyttää minua ja kävellä ylitseni. Ja kas, johan syntyy erimielisyyksiä kun en enää olekaan tossu. Uskallan sanoa eriävän mielipiteen kun syytä on, ja uskallan huomauttaa jos jonkun toiminnassa olisi parantamisen varaa. En haasta tietoisesti riitaa, mutta en suostu enää jäämään jalkoihin. Tämä ei ilmeisesti miellytä ihmisiä.

Oletteko huomanneet samaa?

Teillä kynnysmatoilla on sellainen ongelma, että olette padonneet passiivisaggressiivisesti sisäänne ne kaikki vuosikausia kestäneet epäreilut kohtaamiset, muistatte kaiken kuin norsut ja kun koittaa se päivä, että joko terapian tai itsetutkistelun tms.seurauksena vihdoin uskallatte sanoa ei, teette sen tökerösti, koska pelkäätte vimmatusti joutuvanne taas jyrätyksi. Teidän pitäisi älytä, että ei ole muiden ihmisten vika,että olette itse asettuneet kynnysmatoksi. Kanssaihmisille on aika raskasta, kun joku on yhtäkkiä täysin kyvytön kompromisseihin ja sopimaan asioista normaalisti. Moni ei oikeasti edes tajua, että jonkun psyyke hajoaa siitä, jos pyytää toista käyttämään vaikkapa kaupassa autolla.

Kerron esimerkin. Olen yrittänyt tsempata siskoa, mutta sisarussuhteemme ei ole oikein koskaan ollut tasavertainen, koska en voi puhua hänelle kuten kavereilleni, sillä sisko on erityisherkkä. Hän on saattanut luvata jotain vastoin tahtoaan, tätähän minä en siis ole voinut tietää, ettei hän halua oikeasti. Sitten hän peruu yhtäkkiä lupauksensa vedoten masennukseen.Minulle tästä on koitunut harmia vuosien aikana niin, että nykyään pitää olla aina varasuunnitelma, jos jotain sovitaan.

Hän on nyt terapiasta saanut ohjeita, ettei pidä tehdä MITÄÄN, mikä ei hyvältä tunnu tai mikä aiheuttaa jotain muuta, kuin posiitivista tunnetta.

Tämä on aiheuttanut sen, että jos minä haluaisin vaikka mennä käymään hän ei ota minua vastaan, koska haluaa kuunnella musiikkia, ja juuri sillä hetkellä hän ei halua tehdä muuta. Hän ei vastaa ystävälleen puhelimeen, koska ei halua kuulla mitään negatiivista tai kuunnella ystävän ongelmia.

Oikeastaan kaikki tilanteet missä joku pyytää tai odottaa jotain häneltä, hän sanoo sille ei, jopa ennakoivasti. Sisareni on lakannut tekemästä kompromisseja kokonaan ja elää tällä hetkellä elämää, missä ei ole kohta yhtään ystävää häiritsemässä.

Sisareni asuu onnenkuplassa ja terapeutti oikeasti kannustaa häntä yksinäisyyteen. Tottakai haitalliset ihmissuhteet on hyvä katkaista, mutta kun ylikiltti sitten pyristelee verkostaan eroon, tuntuvat nämä ylireagoivan kaikkeen.

Ihmissuhteissa pitää antaa aidosti ja olla vuorovaikutuksessa, minä ainakin autan ystäviäni mielelläni ja olen vuosien saatossa antanut siskolleni rahaa, aikaa, kyydinnyt tätä paikkoihin ja tiedostanut, että sisareni on herkkä ja sairastaa masennusta. Nyt kun hän on toipunut masennuksesta olen odottanut, että välillemme kehkeytyy vihdoin vuorovaikutussuhde ja aito sisaruussuhde, missä voimme turvautua toinen toisiimme. Sisareni ei kuitenkaan halua sellaista, hän haluaa tänä päivänä tehdä kaiken oman mielensä mukaan.

Sehän passaa, mutta sitten on oikeastaan turha odottaa, että ystävät ja läheiset pysyvät rinnalla kovin kauaa. Itse ainakin parhaiden ystävieni kanssa arvostan juuri sitä, että jos minä teen toiselle, hän tekee myös minulle.Se mitä teidän ylikilttien ihmisten tulisi tehdä, niin lakata tuijottamasta omaan napaanne. On tosi kurjaa, että olette auttaneet ihmisiä paljon saamatta siitä itse lainkaan nautintoa. Minä ainakin nautin ystävien auttamisesta ja hyvän mielen tuottamisesta, jo pikkulapsena halusin eniten ostella lahjoja muille ja säästin joululahjarahaa pitkään.

Kuulostaa vaan tosi itsekkäältä, että näette itsenne uhrina vaikka tosiasiassa olette itse aika itsekkäitä.

Kuulostaapa tutulta, mulla vaan on äiti vastaava, on siis just terapeutti ohjeistanut ettei tarvi tehdä mitään mitä ei halua, mikä on johtanut melkoisiin ylilyönteihin mm. on pyryttänyt lunta kinoksina tielle työpäivän aikana ja olen pyytänyt häntä viemään minut töistä kotiin 6km matkan koska pyöräily on aika vaikeaa, niin periaatteen vuoksi "en hae, tekee hyvää sulle kun kävelet". No kävelinhän minä iltavuoron jälkeen kinosten keskellä pyörää taluttaen kotiin.

Tai jos on ollut tulossa syntymäpäivilleni ja olen pyytänyt, että toisi kaupasta jotakin unohtunutta, maksan sitten takaisin niin "enkä tuo, ei ole minun velvollisuus", lähdinpä sitten viimetingassa itse ostamaan kaupasta sitä asiaa, kun ei voinut äiti matkan varrelta tullessa tuoda. Sen jälkeen en enää soittanut äidille mennessäni, että "tarvitsetko jotain kaupasta", siihen mennessä aina soitin ja ostin, enkä rahoja takaisin pyytänyt.

Muutenkin hällä mennyt aivan hölmöksi koko homma, ottaa vaan muttei anna koskaan takaisin, häntä pitää auttaa tai ryhtyy marttyyriksi mutta hänen ei tarvitse muita auttaa jos ei huvita ja yleensähän ei huvita. 

Joten, saisi ne terapeutitkin vähän miettiä, että miten tuollaisia rikki olevia ihmisiä oikein neuvovat, jotka ottavat ne neuvot sitten kirjaimellisesti.

Tarkennusta edelliseen, että en pitänyt tosiaan äitiäni ilmaisena kuskina, oli ensimmäinen kerta vuosiin kun pyysin hältä apua, kun tuli sellainen lumimyrsky. Toisella kertaa pyydin kaveria enkä äitiä. Kaveri sanoi samantien auttavansa.

Itse tulen kaikkien kanssa toimeen, enkä ole kynnysmatto, mielipiteitä kyllä löytyy ja sanon ne äänenkin, joskus hyvinkin kärkevästi, mutta olen kuitenkin valmis komprommiseihin mikäli toinen perustelee oman näkökantansa riittävän hyvin yms. Eli ei todellakaan tarkoita kaikkien kanssa toimeen tuleminen mitään kynnysmattoilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut riiteleväni paljon enemmän ihmisten kanssa. Tulee erimielisyyksiä ja sanaharkkaa.

Ennen ihmettelin, miten ihmisillä on aina jotain draamaa ja mistä ne muka edes riitelevät. Itse en koskaan tapellut kenenkään kanssa. Myötäilin vain ja tyydyin osaani, korkeintaan purnasin mielessäni. Nyt olen saanut kasailtua sen verran itsekunnioitusta, etten anna enää toisten hyväksikäyttää minua ja kävellä ylitseni. Ja kas, johan syntyy erimielisyyksiä kun en enää olekaan tossu. Uskallan sanoa eriävän mielipiteen kun syytä on, ja uskallan huomauttaa jos jonkun toiminnassa olisi parantamisen varaa. En haasta tietoisesti riitaa, mutta en suostu enää jäämään jalkoihin. Tämä ei ilmeisesti miellytä ihmisiä.

Oletteko huomanneet samaa?

Teillä kynnysmatoilla on sellainen ongelma, että olette padonneet passiivisaggressiivisesti sisäänne ne kaikki vuosikausia kestäneet epäreilut kohtaamiset, muistatte kaiken kuin norsut ja kun koittaa se päivä, että joko terapian tai itsetutkistelun tms.seurauksena vihdoin uskallatte sanoa ei, teette sen tökerösti, koska pelkäätte vimmatusti joutuvanne taas jyrätyksi. Teidän pitäisi älytä, että ei ole muiden ihmisten vika,että olette itse asettuneet kynnysmatoksi. Kanssaihmisille on aika raskasta, kun joku on yhtäkkiä täysin kyvytön kompromisseihin ja sopimaan asioista normaalisti. Moni ei oikeasti edes tajua, että jonkun psyyke hajoaa siitä, jos pyytää toista käyttämään vaikkapa kaupassa autolla.

Kerron esimerkin. Olen yrittänyt tsempata siskoa, mutta sisarussuhteemme ei ole oikein koskaan ollut tasavertainen, koska en voi puhua hänelle kuten kavereilleni, sillä sisko on erityisherkkä. Hän on saattanut luvata jotain vastoin tahtoaan, tätähän minä en siis ole voinut tietää, ettei hän halua oikeasti. Sitten hän peruu yhtäkkiä lupauksensa vedoten masennukseen.Minulle tästä on koitunut harmia vuosien aikana niin, että nykyään pitää olla aina varasuunnitelma, jos jotain sovitaan.

Hän on nyt terapiasta saanut ohjeita, ettei pidä tehdä MITÄÄN, mikä ei hyvältä tunnu tai mikä aiheuttaa jotain muuta, kuin posiitivista tunnetta.

Tämä on aiheuttanut sen, että jos minä haluaisin vaikka mennä käymään hän ei ota minua vastaan, koska haluaa kuunnella musiikkia, ja juuri sillä hetkellä hän ei halua tehdä muuta. Hän ei vastaa ystävälleen puhelimeen, koska ei halua kuulla mitään negatiivista tai kuunnella ystävän ongelmia.

Oikeastaan kaikki tilanteet missä joku pyytää tai odottaa jotain häneltä, hän sanoo sille ei, jopa ennakoivasti. Sisareni on lakannut tekemästä kompromisseja kokonaan ja elää tällä hetkellä elämää, missä ei ole kohta yhtään ystävää häiritsemässä.

Sisareni asuu onnenkuplassa ja terapeutti oikeasti kannustaa häntä yksinäisyyteen. Tottakai haitalliset ihmissuhteet on hyvä katkaista, mutta kun ylikiltti sitten pyristelee verkostaan eroon, tuntuvat nämä ylireagoivan kaikkeen.

Ihmissuhteissa pitää antaa aidosti ja olla vuorovaikutuksessa, minä ainakin autan ystäviäni mielelläni ja olen vuosien saatossa antanut siskolleni rahaa, aikaa, kyydinnyt tätä paikkoihin ja tiedostanut, että sisareni on herkkä ja sairastaa masennusta. Nyt kun hän on toipunut masennuksesta olen odottanut, että välillemme kehkeytyy vihdoin vuorovaikutussuhde ja aito sisaruussuhde, missä voimme turvautua toinen toisiimme. Sisareni ei kuitenkaan halua sellaista, hän haluaa tänä päivänä tehdä kaiken oman mielensä mukaan.

Sehän passaa, mutta sitten on oikeastaan turha odottaa, että ystävät ja läheiset pysyvät rinnalla kovin kauaa. Itse ainakin parhaiden ystävieni kanssa arvostan juuri sitä, että jos minä teen toiselle, hän tekee myös minulle.Se mitä teidän ylikilttien ihmisten tulisi tehdä, niin lakata tuijottamasta omaan napaanne. On tosi kurjaa, että olette auttaneet ihmisiä paljon saamatta siitä itse lainkaan nautintoa. Minä ainakin nautin ystävien auttamisesta ja hyvän mielen tuottamisesta, jo pikkulapsena halusin eniten ostella lahjoja muille ja säästin joululahjarahaa pitkään.

Kuulostaa vaan tosi itsekkäältä, että näette itsenne uhrina vaikka tosiasiassa olette itse aika itsekkäitä.

Kuulostaapa tutulta, mulla vaan on äiti vastaava, on siis just terapeutti ohjeistanut ettei tarvi tehdä mitään mitä ei halua, mikä on johtanut melkoisiin ylilyönteihin mm. on pyryttänyt lunta kinoksina tielle työpäivän aikana ja olen pyytänyt häntä viemään minut töistä kotiin 6km matkan koska pyöräily on aika vaikeaa, niin periaatteen vuoksi "en hae, tekee hyvää sulle kun kävelet". No kävelinhän minä iltavuoron jälkeen kinosten keskellä pyörää taluttaen kotiin.

Tai jos on ollut tulossa syntymäpäivilleni ja olen pyytänyt, että toisi kaupasta jotakin unohtunutta, maksan sitten takaisin niin "enkä tuo, ei ole minun velvollisuus", lähdinpä sitten viimetingassa itse ostamaan kaupasta sitä asiaa, kun ei voinut äiti matkan varrelta tullessa tuoda. Sen jälkeen en enää soittanut äidille mennessäni, että "tarvitsetko jotain kaupasta", siihen mennessä aina soitin ja ostin, enkä rahoja takaisin pyytänyt.

Muutenkin hällä mennyt aivan hölmöksi koko homma, ottaa vaan muttei anna koskaan takaisin, häntä pitää auttaa tai ryhtyy marttyyriksi mutta hänen ei tarvitse muita auttaa jos ei huvita ja yleensähän ei huvita. 

Joten, saisi ne terapeutitkin vähän miettiä, että miten tuollaisia rikki olevia ihmisiä oikein neuvovat, jotka ottavat ne neuvot sitten kirjaimellisesti.

Alkaisi kyllä tympimään tuollainen ihmissuhde, jossa pitäisi auttaa mutta omat avunpyynnöt ovat kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Kynnysmattokokemus taitaa olla aika subjektiivinen eri ihmisillä. Kaverini kokee oikeuksiensa tulevan loukatuksi, jos pyydän hänen toimivan helmikuussa viikon ajan VARAhoitajana lemmikilleni, eli jos ihminen joka hoitaa lemmikkiäni jostain syystä joutuu sairaalaan yms. muuta epätodennäköistä, että kaverini voisi teoriassa olla tavoitettavissa. Tästä pyynnöstä tuli niin suuri ahdistus koska hän ei nykyisin voi eikä halua sitoutua MIHINKÄÄN, koska haluaa pidättää itsellään oikeuden muuttaa mielensä. :D

Kun sitten muistutin niistä lukuisista kerroista viime vuosien aikana kun olen ollut häntä auttamassa ja nostamassa jaloilleen, auttanut muutoissa ja kuljettanut hänen lemmikkiään 100km päähän lemmikkihoitolaan yms.yms.. niin olen ihmishirviö, joka pyrkii vaan hyötymään hänen kiltteydestään. Itse en aidosti ole koskaan ollut se osapuoli joka nauttii hänen kiltteydestään, vaan se joka kuuntelee ja on olkapäänä, kun hänen muut ystävänsä kuppaavat häntä eri tavoin.

Traagista, että kun nämä ylikiltit sitten löytävät itsetuntonsa, heitetään romukoppaan kaikki sellaisetkin ihmiset, jotka olivat ainoita auttamassa.. Olen nyt ymmärtänyt, että minun roolini on tukea ja auttaa, mutta ystäväni ei tule koskaan olemaan se, joka tukee ja auttaa minua.  En saa pyytää mitään tai toivoa vuorovaikutusta, koska hän ei sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen kykene.

Mielestäni sinä olet tässä kyllä ollut se törkeästi käyttäytyvä. Varahoitajuus todellakin teoriassa tarkoittaa sitä, että kaverisi pitäisi olla käytettävissä sen viikon. Ehkä hänellä oli mielessä omia suunnitelmia. Jokaisella on kyllä oikeus kieltäytyä kaverin kissan hoitamisesta ihan ilman syyllistämistä. Aika alhaista sinulta alkaa vetoamaan niihin kertoihin, jolloin olet itse häntä auttanut. Mielestäni auttaminen kavereiden kesken on pyytetöntä. Toki vastavuoroista mutta vastavuoroisuus ei tarkoita sitä, että olisi jotenkin velvollinen auttamaan ja toinen saa syyllistää vedoten omaan auttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Kynnysmattokokemus taitaa olla aika subjektiivinen eri ihmisillä. Kaverini kokee oikeuksiensa tulevan loukatuksi, jos pyydän hänen toimivan helmikuussa viikon ajan VARAhoitajana lemmikilleni, eli jos ihminen joka hoitaa lemmikkiäni jostain syystä joutuu sairaalaan yms. muuta epätodennäköistä, että kaverini voisi teoriassa olla tavoitettavissa. Tästä pyynnöstä tuli niin suuri ahdistus koska hän ei nykyisin voi eikä halua sitoutua MIHINKÄÄN, koska haluaa pidättää itsellään oikeuden muuttaa mielensä. :D

Kun sitten muistutin niistä lukuisista kerroista viime vuosien aikana kun olen ollut häntä auttamassa ja nostamassa jaloilleen, auttanut muutoissa ja kuljettanut hänen lemmikkiään 100km päähän lemmikkihoitolaan yms.yms.. niin olen ihmishirviö, joka pyrkii vaan hyötymään hänen kiltteydestään. Itse en aidosti ole koskaan ollut se osapuoli joka nauttii hänen kiltteydestään, vaan se joka kuuntelee ja on olkapäänä, kun hänen muut ystävänsä kuppaavat häntä eri tavoin.

Traagista, että kun nämä ylikiltit sitten löytävät itsetuntonsa, heitetään romukoppaan kaikki sellaisetkin ihmiset, jotka olivat ainoita auttamassa.. Olen nyt ymmärtänyt, että minun roolini on tukea ja auttaa, mutta ystäväni ei tule koskaan olemaan se, joka tukee ja auttaa minua.  En saa pyytää mitään tai toivoa vuorovaikutusta, koska hän ei sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen kykene.

Voi olla että kaverisi on rasittava, mutta ihan oikeasti toi on maailman rasittavin pyyntö. Ihminen sitoo itsensä tyhjän vuoksi viikoksi olemaan kotona. Ei voi lähteä ex-tempore reissuun vain sen vuoksi JOS sun koirahoitajalle kävisi jotain. Mä en edes kehtaisi pyytää toiselta tuommoista. Sä et välttämättä ymmärrä,mutta on reilumpaa ja ymmärrettämpää pyytää ihmistä koirahoitajaksi ja olla menemättä mihinkään, kuin pyytää varalle venaamaan että tapahtuu jotain minkä todennäköisyys on prosentin luokkaa. Jos koirahoitajalle tapahtuisi jotain, niin silloin soitellaan kaikki kaverit ja sukulaiset läpi, ja se auttaa joka pystyy. Ihan ymmärrettävästi kaverisi veti rajat. Ja snna mä arvaan, toi olisi tyyliin just kesällä loman aikana..

Miksi mä luin "Heti, kun kakkasin..."

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että millaisia konkreettisia riitoja ap:lle (ja samanlaisessa tilanteessa oleville) tulee? Koska mä en koe olevani kynnysmatto, mutta en mä koskaan riitele kenenkään kanssa.

Jos olemme kaverin tai mieheni kanssa eri mieltä jostain asiasta, niin kumpikin yrittää perustella kantansa, ja jos kumpikaan ei pysty vakuuttamaan toista niin sovitaan olevamme eri mieltä.

Jos joku ei niin tuttu yrittää väkisin jyrätä mielipiteellään, niin ajattelen, että hänen kanssaan ei ole järkeä alkaa keskustella koska hän ei ole oikeasti kiinnostunut keskustelemaan vaan olemaan oikeassa - niinpä kuuntelen vaan ja voin sanoa vaikka että mielenkiintoinen ajatus, en olekaan ajatellut asiasta noin.

Jos joku yrittää hyväksikäyttää tai ei koskaan ota itse yhteyttä niin en ole tällaisten kanssa tekemisissä niin ei tule riitaakaan.

En siis allekirjoita, että vain kynnysmatot eivät riitele.

Vaikkapa seuraavanlaisia "riitoja;" Olin muutamassa ihmissuhteessa oikeastaan 24/7 käytettävissä. Minulle kaadettiin kaikki huolet ja ongelmat ja monta tuntia päivässä voisi mennä siihen, että yritin tukea ym. Otin etäisyyttä näihin henkilöihin ja vasta silloin oikeastaan valkeni koko kuvio. Kuinka ihmissuhde ylipäätään oli olemassa vain siitä syystä, että olin heitä varten. Tajusin siis kuinka liian kiltti (=sinisilmäinen) olin ollut. Aloin laittamaan puhelinta äänettömälle, jotta en olisi 24/7 tavoitettavissa ja aloin vastaamaan yhtäkkiä aika neutraalisti näihin ongelmiin. Siis edelleen vastailin mutta en lähtenyt ongelmiin mukaan tai tarkemmin kysellyt niistä.

Sain sitten selän takaa kuulla miten olen itsekeskeinen ja piittaamaton. Olin siis vuosikaudet ollut 24/7 tavoitettavissa ja näille henkilöille tukena. Otin sitten nämä juorut esille ja kyllä aikamoisia syytöksiä sain niskaani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että millaisia konkreettisia riitoja ap:lle (ja samanlaisessa tilanteessa oleville) tulee? Koska mä en koe olevani kynnysmatto, mutta en mä koskaan riitele kenenkään kanssa.

Jos olemme kaverin tai mieheni kanssa eri mieltä jostain asiasta, niin kumpikin yrittää perustella kantansa, ja jos kumpikaan ei pysty vakuuttamaan toista niin sovitaan olevamme eri mieltä.

Jos joku ei niin tuttu yrittää väkisin jyrätä mielipiteellään, niin ajattelen, että hänen kanssaan ei ole järkeä alkaa keskustella koska hän ei ole oikeasti kiinnostunut keskustelemaan vaan olemaan oikeassa - niinpä kuuntelen vaan ja voin sanoa vaikka että mielenkiintoinen ajatus, en olekaan ajatellut asiasta noin.

Jos joku yrittää hyväksikäyttää tai ei koskaan ota itse yhteyttä niin en ole tällaisten kanssa tekemisissä niin ei tule riitaakaan.

En siis allekirjoita, että vain kynnysmatot eivät riitele.

Vaikkapa seuraavanlaisia "riitoja;" Olin muutamassa ihmissuhteessa oikeastaan 24/7 käytettävissä. Minulle kaadettiin kaikki huolet ja ongelmat ja monta tuntia päivässä voisi mennä siihen, että yritin tukea ym. Otin etäisyyttä näihin henkilöihin ja vasta silloin oikeastaan valkeni koko kuvio. Kuinka ihmissuhde ylipäätään oli olemassa vain siitä syystä, että olin heitä varten. Tajusin siis kuinka liian kiltti (=sinisilmäinen) olin ollut. Aloin laittamaan puhelinta äänettömälle, jotta en olisi 24/7 tavoitettavissa ja aloin vastaamaan yhtäkkiä aika neutraalisti näihin ongelmiin. Siis edelleen vastailin mutta en lähtenyt ongelmiin mukaan tai tarkemmin kysellyt niistä.

Sain sitten selän takaa kuulla miten olen itsekeskeinen ja piittaamaton. Olin siis vuosikaudet ollut 24/7 tavoitettavissa ja näille henkilöille tukena. Otin sitten nämä juorut esille ja kyllä aikamoisia syytöksiä sain niskaani.

Okei ymmärrän. Pidä vaan kiinni rajoistasi ja muista, että teet oikein. Minulla siis ei ole tällaisia ystäviä/tuttuja lainkaan, ehkä siksi että en koskaan esim vastaisi puhelimeen yöllä (poikkeuksia voisi olla, esim tietäisin että hyvä ystävä on ollut itsetuhoinen), ihan siksi että minun on pakko nukkua joka yö riittävästi että jaksan. Loppuviimeeksi tällaiset kaverit eivät ehkä ole säilyttämisen arvoisia, ikävää tietysti jos juoruilevat sinusta muille. Mutta sille ei nyt voi mitään, oikaise asiat jos voit mutta älä liikaa piittaa muitten mielipiteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiinnostaisi, että millaisia konkreettisia riitoja ap:lle (ja samanlaisessa tilanteessa oleville) tulee? Koska mä en koe olevani kynnysmatto, mutta en mä koskaan riitele kenenkään kanssa.

Jos olemme kaverin tai mieheni kanssa eri mieltä jostain asiasta, niin kumpikin yrittää perustella kantansa, ja jos kumpikaan ei pysty vakuuttamaan toista niin sovitaan olevamme eri mieltä.

Jos joku ei niin tuttu yrittää väkisin jyrätä mielipiteellään, niin ajattelen, että hänen kanssaan ei ole järkeä alkaa keskustella koska hän ei ole oikeasti kiinnostunut keskustelemaan vaan olemaan oikeassa - niinpä kuuntelen vaan ja voin sanoa vaikka että mielenkiintoinen ajatus, en olekaan ajatellut asiasta noin.

Jos joku yrittää hyväksikäyttää tai ei koskaan ota itse yhteyttä niin en ole tällaisten kanssa tekemisissä niin ei tule riitaakaan.

En siis allekirjoita, että vain kynnysmatot eivät riitele.

Vaikkapa seuraavanlaisia "riitoja;" Olin muutamassa ihmissuhteessa oikeastaan 24/7 käytettävissä. Minulle kaadettiin kaikki huolet ja ongelmat ja monta tuntia päivässä voisi mennä siihen, että yritin tukea ym. Otin etäisyyttä näihin henkilöihin ja vasta silloin oikeastaan valkeni koko kuvio. Kuinka ihmissuhde ylipäätään oli olemassa vain siitä syystä, että olin heitä varten. Tajusin siis kuinka liian kiltti (=sinisilmäinen) olin ollut. Aloin laittamaan puhelinta äänettömälle, jotta en olisi 24/7 tavoitettavissa ja aloin vastaamaan yhtäkkiä aika neutraalisti näihin ongelmiin. Siis edelleen vastailin mutta en lähtenyt ongelmiin mukaan tai tarkemmin kysellyt niistä.

Sain sitten selän takaa kuulla miten olen itsekeskeinen ja piittaamaton. Olin siis vuosikaudet ollut 24/7 tavoitettavissa ja näille henkilöille tukena. Otin sitten nämä juorut esille ja kyllä aikamoisia syytöksiä sain niskaani.

Okei ymmärrän. Pidä vaan kiinni rajoistasi ja muista, että teet oikein. Minulla siis ei ole tällaisia ystäviä/tuttuja lainkaan, ehkä siksi että en koskaan esim vastaisi puhelimeen yöllä (poikkeuksia voisi olla, esim tietäisin että hyvä ystävä on ollut itsetuhoinen), ihan siksi että minun on pakko nukkua joka yö riittävästi että jaksan. Loppuviimeeksi tällaiset kaverit eivät ehkä ole säilyttämisen arvoisia, ikävää tietysti jos juoruilevat sinusta muille. Mutta sille ei nyt voi mitään, oikaise asiat jos voit mutta älä liikaa piittaa muitten mielipiteistä.

Tuntuipa oudolta ja ihanalta, että joku kommentoi omia asioitani. Kiitos tästä :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kynnysmattokokemus taitaa olla aika subjektiivinen eri ihmisillä. Kaverini kokee oikeuksiensa tulevan loukatuksi, jos pyydän hänen toimivan helmikuussa viikon ajan VARAhoitajana lemmikilleni, eli jos ihminen joka hoitaa lemmikkiäni jostain syystä joutuu sairaalaan yms. muuta epätodennäköistä, että kaverini voisi teoriassa olla tavoitettavissa. Tästä pyynnöstä tuli niin suuri ahdistus koska hän ei nykyisin voi eikä halua sitoutua MIHINKÄÄN, koska haluaa pidättää itsellään oikeuden muuttaa mielensä. :D

Kun sitten muistutin niistä lukuisista kerroista viime vuosien aikana kun olen ollut häntä auttamassa ja nostamassa jaloilleen, auttanut muutoissa ja kuljettanut hänen lemmikkiään 100km päähän lemmikkihoitolaan yms.yms.. niin olen ihmishirviö, joka pyrkii vaan hyötymään hänen kiltteydestään. Itse en aidosti ole koskaan ollut se osapuoli joka nauttii hänen kiltteydestään, vaan se joka kuuntelee ja on olkapäänä, kun hänen muut ystävänsä kuppaavat häntä eri tavoin.

Traagista, että kun nämä ylikiltit sitten löytävät itsetuntonsa, heitetään romukoppaan kaikki sellaisetkin ihmiset, jotka olivat ainoita auttamassa.. Olen nyt ymmärtänyt, että minun roolini on tukea ja auttaa, mutta ystäväni ei tule koskaan olemaan se, joka tukee ja auttaa minua.  En saa pyytää mitään tai toivoa vuorovaikutusta, koska hän ei sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen kykene.

Mielestäni sinä olet tässä kyllä ollut se törkeästi käyttäytyvä. Varahoitajuus todellakin teoriassa tarkoittaa sitä, että kaverisi pitäisi olla käytettävissä sen viikon. Ehkä hänellä oli mielessä omia suunnitelmia. Jokaisella on kyllä oikeus kieltäytyä kaverin kissan hoitamisesta ihan ilman syyllistämistä. Aika alhaista sinulta alkaa vetoamaan niihin kertoihin, jolloin olet itse häntä auttanut. Mielestäni auttaminen kavereiden kesken on pyytetöntä. Toki vastavuoroista mutta vastavuoroisuus ei tarkoita sitä, että olisi jotenkin velvollinen auttamaan ja toinen saa syyllistää vedoten omaan auttamiseen.

No eikä tarkoita. :D Mistä teitä uhriutujia sikiää??? Ymmärrätkö edes, mitä varahoitaja tarkoittaa, suurin osa jengistä ei edes vaivaudu sellaista etsimään.:D

Mulla on hyvä hoitajaverkosto, kaverini vaan pitää kovasti mun lemmikistä joten kysyin häntä ensin, ja mun loman ajankohta määriytyisi sen mukaan, millä viikolla kaverille kävisi olla VARALLA jos pääasiallisella hoitajalla tulee kriisi. Edes lomaa en varaa, ennen kuin kaveri näyttäisi vihreää valoa. Eikä todellakaan sido mihinkään, sillä mikäli kaverillani olisi jokin ylitsepääsemätön este, ei kait sitä elukkaa kukaan hylkää.

Ja tokihan se kauniissa maailmassa menisi niin, että apu on pyyteetöntä, mutta kun on vuosien ajan roudannut kaverin kissaa kymmenien kilometrien päähän hoitoon yms. avun tarjoamiset niin kyllähän sitä normaalilla terveellä järjellä varustettu ihminen odottaa, että toisestakin päästä autetaan.

Ja koska itse en ole kynnysmatto, niin en tietenkään halua olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joille kelpaa mun apu mutta jotka eivät sitten auta mua. Ja en ole pyytänytkään itseasiassa, koska kaveri jatkuvasti marmattaa miten kaikki hyväksikäyttää häntä. Näitä keskusteluja olen käynyt samalla, kun hän istuu autoni pelkääjän paikalla ilmaiskyydillä paikasta a paikkaan b. :D Jotkut on vaan sokeita...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kynnysmattokokemus taitaa olla aika subjektiivinen eri ihmisillä. Kaverini kokee oikeuksiensa tulevan loukatuksi, jos pyydän hänen toimivan helmikuussa viikon ajan VARAhoitajana lemmikilleni, eli jos ihminen joka hoitaa lemmikkiäni jostain syystä joutuu sairaalaan yms. muuta epätodennäköistä, että kaverini voisi teoriassa olla tavoitettavissa. Tästä pyynnöstä tuli niin suuri ahdistus koska hän ei nykyisin voi eikä halua sitoutua MIHINKÄÄN, koska haluaa pidättää itsellään oikeuden muuttaa mielensä. :D

Kun sitten muistutin niistä lukuisista kerroista viime vuosien aikana kun olen ollut häntä auttamassa ja nostamassa jaloilleen, auttanut muutoissa ja kuljettanut hänen lemmikkiään 100km päähän lemmikkihoitolaan yms.yms.. niin olen ihmishirviö, joka pyrkii vaan hyötymään hänen kiltteydestään. Itse en aidosti ole koskaan ollut se osapuoli joka nauttii hänen kiltteydestään, vaan se joka kuuntelee ja on olkapäänä, kun hänen muut ystävänsä kuppaavat häntä eri tavoin.

Traagista, että kun nämä ylikiltit sitten löytävät itsetuntonsa, heitetään romukoppaan kaikki sellaisetkin ihmiset, jotka olivat ainoita auttamassa.. Olen nyt ymmärtänyt, että minun roolini on tukea ja auttaa, mutta ystäväni ei tule koskaan olemaan se, joka tukee ja auttaa minua.  En saa pyytää mitään tai toivoa vuorovaikutusta, koska hän ei sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen kykene.

Voi olla että kaverisi on rasittava, mutta ihan oikeasti toi on maailman rasittavin pyyntö. Ihminen sitoo itsensä tyhjän vuoksi viikoksi olemaan kotona. Ei voi lähteä ex-tempore reissuun vain sen vuoksi JOS sun koirahoitajalle kävisi jotain. Mä en edes kehtaisi pyytää toiselta tuommoista. Sä et välttämättä ymmärrä,mutta on reilumpaa ja ymmärrettämpää pyytää ihmistä koirahoitajaksi ja olla menemättä mihinkään, kuin pyytää varalle venaamaan että tapahtuu jotain minkä todennäköisyys on prosentin luokkaa. Jos koirahoitajalle tapahtuisi jotain, niin silloin soitellaan kaikki kaverit ja sukulaiset läpi, ja se auttaa joka pystyy. Ihan ymmärrettävästi kaverisi veti rajat. Ja snna mä arvaan, toi olisi tyyliin just kesällä loman aikana..

Ensin ajattelin, että kommentoin sulle, mutta sitten tajusin, että ethän sä ole edes lukenut tota mun tekstiä. :D

Työpaikan kynnysmattona en saa omia ehdotuksiani läpi. Ei tule muille kuuloonkaan. Joskus kuukauden tai puolen vuoden päästä joku muu esittää saman idean, ja silloin se toteutetaan. Marmatin mielessäni pitkään, ennenkuin tajusin käyttää tätä strategiana. Ujutan haluamiani uudistuksia pikkuhiljaa muiden mieleen ja ne yleensä ennen pitkää toteutuvat. Passiivis-aggressiivista kyllä, mutta toimii tehokkaammin kuin riitely.

Vierailija kirjoitti:

Öö no en.

Ihmiset uskovat kerrasta kun napakasti esitän mielipiteeni ja argumentoin järkevästi.

Kukaan ei ole alkanut sönköttämään vastaan.

Eli aiheutat moukkamaisella käytökselläsi myötähäpeää, etkä osaa keskustella mistään. Ihmiset jättävät sinut rauhaan napakoiden mielipiteittesi kanssa. "...napakasti esitän mielipiteeni.." Hahhaaa, tosi hauska!

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia kait keski-ikäisiä naisia pidetään niin "hankalina". Nuorempana sitä keskittyy enemmän muiden miellyttämiseen ja "kiltteyteen", omat rajat löytää yleensä vasta eletyn elämän kautta. Ja silloin saakin herkästi vaikean akan leiman otsaansa.

Ei, vaan se johtuu siitä, että te olette niin tyhmiä.

Olen ollut koko elämäni kiltti siihen pisteeseen saakka, että omat kaverini ovat jopa kiusanneet minua. Yhden kohdalla sille tuli stoppi: silloinen ystäväni yritti itkettää minua tarkoituksella haukkumalla minua nynnyksi (kyllä!), minkä lisäksi hän ei koskaan itse ottanut minuun yhteyttä ja ystävyys tuntui yksipuoliselta. Päätin olla ottamatta häneen yhteyttä (=olla antamatta huomiota) ja katsoa mitä tapahtuu. Hiljaisuutta kului vuosi niin hah, tämä oli päättänyt facessa avautua siitä miten "ihanaa on kun ei ole enää toksisia ihmisiä ympärillä" ! Ja ei ole ollut tätä tyyppiä ikävä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kynnysmattokokemus taitaa olla aika subjektiivinen eri ihmisillä. Kaverini kokee oikeuksiensa tulevan loukatuksi, jos pyydän hänen toimivan helmikuussa viikon ajan VARAhoitajana lemmikilleni, eli jos ihminen joka hoitaa lemmikkiäni jostain syystä joutuu sairaalaan yms. muuta epätodennäköistä, että kaverini voisi teoriassa olla tavoitettavissa. Tästä pyynnöstä tuli niin suuri ahdistus koska hän ei nykyisin voi eikä halua sitoutua MIHINKÄÄN, koska haluaa pidättää itsellään oikeuden muuttaa mielensä. :D

Kun sitten muistutin niistä lukuisista kerroista viime vuosien aikana kun olen ollut häntä auttamassa ja nostamassa jaloilleen, auttanut muutoissa ja kuljettanut hänen lemmikkiään 100km päähän lemmikkihoitolaan yms.yms.. niin olen ihmishirviö, joka pyrkii vaan hyötymään hänen kiltteydestään. Itse en aidosti ole koskaan ollut se osapuoli joka nauttii hänen kiltteydestään, vaan se joka kuuntelee ja on olkapäänä, kun hänen muut ystävänsä kuppaavat häntä eri tavoin.

Traagista, että kun nämä ylikiltit sitten löytävät itsetuntonsa, heitetään romukoppaan kaikki sellaisetkin ihmiset, jotka olivat ainoita auttamassa.. Olen nyt ymmärtänyt, että minun roolini on tukea ja auttaa, mutta ystäväni ei tule koskaan olemaan se, joka tukee ja auttaa minua.  En saa pyytää mitään tai toivoa vuorovaikutusta, koska hän ei sellaiseen normaaliin kanssakäymiseen kykene.

Voi olla että kaverisi on rasittava, mutta ihan oikeasti toi on maailman rasittavin pyyntö. Ihminen sitoo itsensä tyhjän vuoksi viikoksi olemaan kotona. Ei voi lähteä ex-tempore reissuun vain sen vuoksi JOS sun koirahoitajalle kävisi jotain. Mä en edes kehtaisi pyytää toiselta tuommoista. Sä et välttämättä ymmärrä,mutta on reilumpaa ja ymmärrettämpää pyytää ihmistä koirahoitajaksi ja olla menemättä mihinkään, kuin pyytää varalle venaamaan että tapahtuu jotain minkä todennäköisyys on prosentin luokkaa. Jos koirahoitajalle tapahtuisi jotain, niin silloin soitellaan kaikki kaverit ja sukulaiset läpi, ja se auttaa joka pystyy. Ihan ymmärrettävästi kaverisi veti rajat. Ja snna mä arvaan, toi olisi tyyliin just kesällä loman aikana..

Jos olisit lukenut tekstin, niin kyseessä oli helmikuu.