Heti, kun lakkasin olemasta kynnysmatto

Öö no en.

Ihmiset uskovat kerrasta kun napakasti esitän mielipiteeni ja argumentoin järkevästi.

Kukaan ei ole alkanut sönköttämään vastaan.

Olen huomannut saman. Lisäksi minulle on sanottu että mutta miten sinä tuommoista sanot kun sinähän olet niin ystävällinen!

Ota vaan tilasi ja anna niitten valita seuransa . Se riski on otettava.

Ei nykyäänkään kauheasti tule riitaa ja draamaa. Väittelyitä ehkä, mutta mielestäni ihan rakentavia.

Mutta mulla on yleensä suht vahvat perustelut ennen kuin väitän jotain tai olen eri mieltä jostain.

Mulle tutut purnaa vastaan, ovat kai niin tottuneet siihen että minä suostun aina kaikkeen enkä koskaan valita mistään. Tuntemattomien tai puolituttujen kanssa tätä ongelmaa ei ole.

Mä olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni, että saan nykyään suuni auki kun tilanne sitä vaatii. 😁

Ja no ehkä riitely oli vähän vahva ilmaus. Lähinnä tarkoitin että tulee poikkipuolisia lauseita. Ennen kaihdoin kaikkea erimielisyyttä ja ettei kukaan vaan suuttuisi minulle jne, koin kaikki riitelyt tosi raskaasti ja vatvoin niitä viikkokausia. Nyt ei enää kiinnosta, siinähän ovat... Vatvon edelleen mielessäni kyllä, mutta enää ei tarvitse harmitella, miksen osannut pitää puoliani.

En riitele yleensä kenenkään kanssa en vaikka sanoisin oman mielipiteeni. Kaikki eivät tietenkään suhtaudu siihen myönteisesti mutta ei minulla mielipiteeni takia ole aihetta heitä kohdella epäystävällisesti edes silloin kun he itse siihen sortuu. Enemmän olen huvittunut kun ystävällisyys lisää näiden kiukkuisten kiukkua edelleen.

Multa taas kaikkosi kaikki kaverit ja ystävät kun lakkasin olemasta pelkkä kynnysmatto ja suostumasta ihan kaikkeen. Mulla ei tule sanaharkkaa kenenkään kanssa, ennen en uskaltanut sanoa mielipiteitäni ja nyt kun uskaltaisin ei sitten enää ole ketään kenelle niitä kertoa. Ihmiset ei tosiaan hyväksy ja ymmärrä sitä että ketään ei saa kohdella kuin arvotonta roskaa.

Mä aloitin sanomaan mielipiteeni vaimolleni ja myös olemaan vastavuoroisesti hankala. Seurauksena vilkastui elämä makuukammarissa. Elämän paradokseja joiden logiikkaa ei pysty järjellä ymmärtämään.

Se on kun ovat tottuneet että sinä olet kynnysmatto, mutta ihminen on laumaeläin, jos seuraaja alkaa alfaksi niin kaikki eivät sitä voi hyväksyä. Minäkään en ole enää kynnysmatto ja ihmiset pitävät minua kusipäänä sen takia etten enää myönny 😁

Kyllä mä jopa tein juuri kuten työterveyslääkäri neuvoi. Kävelin pois tilanteesta ja pidin puoleni. No sitten sainkin kuulla kunniani. Toisaalta mitä ihmiset ovat sanoneet, niin mun pitäisi olla onnellinen että pääsin siitä paikasta pois.

Siihen draamattomaan tilaan pääsee kyllä, mutta vie aikansa ennen kuin ystäväpiiri sopeutuu (ja osittain vaihtuu.) Lopulta löytyy sellaisia tyyppejä, joiden kanssa voi olla eri mieltä ja välillä käydä terävämpääkin keskustelua, mutta jostain yksittäisestä mielipide-erosta ei synny mitään elämää suurempaa ongelmaa. Ja suunnitelmia tehdessä kumpikin osapuoli joustaa, jos tarve vaatii.

Osalle ihmisistä voi tulla ihan vain yllätyksenä, että alkaa sanoa mielipiteensä, ja he tulkitsevat sitten selkeän oman kannan ilmaisun paljon aggressiivisemmin kuin olisi tarpeen. He yleensä tottuvat ajan myötä muutokseen ilman ongelmia ja asia saadaan puhuttua läpi. Osa taas käyttää tietoisesti muita ihmisiä kynnysmattoinaan, ja heihin ei auta mikään. Heille on iso loukkaus, kun eivät enää saakaan tahtoaan jatkuvasti läpi ja seurauksena on vähintäänkin välien viileneminen.

Täysin saman asian olen huomannut. Ennen luulin olevani vain niin mukava ja tulevani kaikkien kanssa toimeen, vaikka käytös itseäni kohtaan olisikin ollut törkeää. Olkia kohauttmalla hyväksyin kaiken. Mutta nyt, kun olen alkanut tiedostaa, että "kaikkien kanssa toimeen tuleminen" onkin ollut kynnysmattoilua..niin kamssakäymimen onkin hieman erilaista.

Vierailija kirjoitti:

Olen havainnut riiteleväni paljon enemmän ihmisten kanssa. Tulee erimielisyyksiä ja sanaharkkaa.

Ennen ihmettelin, miten ihmisillä on aina jotain draamaa ja mistä ne muka edes riitelevät. Itse en koskaan tapellut kenenkään kanssa. Myötäilin vain ja tyydyin osaani, korkeintaan purnasin mielessäni. Nyt olen saanut kasailtua sen verran itsekunnioitusta, etten anna enää toisten hyväksikäyttää minua ja kävellä ylitseni. Ja kas, johan syntyy erimielisyyksiä kun en enää olekaan tossu. Uskallan sanoa eriävän mielipiteen kun syytä on, ja uskallan huomauttaa jos jonkun toiminnassa olisi parantamisen varaa. En haasta tietoisesti riitaa, mutta en suostu enää jäämään jalkoihin. Tämä ei ilmeisesti miellytä ihmisiä.

Oletteko huomanneet samaa?

Eikö olekkin ihmeellistä että 100% on kanssasi samaa mieltä. Veikkaan että aika harva teistä on mikään kynnysmatto ollutkaan vaan olette oikein hankalia tapauksia. " Sotaan valmis aina" tyyppejä. 

 Teidän suurimman osan "kynnysmattous" on teidän omien korvien välissä.

Vierailija kirjoitti:

Mä aloitin sanomaan mielipiteeni vaimolleni ja myös olemaan vastavuoroisesti hankala. Seurauksena vilkastui elämä makuukammarissa. Elämän paradokseja joiden logiikkaa ei pysty järjellä ymmärtämään.

Ei tossa ole mitään ihmeellistä! :D Kynnysmattomainen mies ei kiihota - sellaista ei voi kunnioittaa eikä katsoa ylöspäin. Hyvä että muutuit!

Vierailija kirjoitti:

Multa taas kaikkosi kaikki kaverit ja ystävät kun lakkasin olemasta pelkkä kynnysmatto ja suostumasta ihan kaikkeen. Mulla ei tule sanaharkkaa kenenkään kanssa, ennen en uskaltanut sanoa mielipiteitäni ja nyt kun uskaltaisin ei sitten enää ole ketään kenelle niitä kertoa. Ihmiset ei tosiaan hyväksy ja ymmärrä sitä että ketään ei saa kohdella kuin arvotonta roskaa.

Ihmiset on jänniä.

Hyvä homma, mutta muista ettet mene kuitenkaan liiallisuuksiin.

Useamman entisen tossukan olen tuntenut, joista tuli suorastaan ilkeitä kun päättivät etteivät ole enää tossukoita, eli menivät sitten sinne toiseen ääripäähän. Aina ei voi olla suunapäänä ja käyttäytyä hyökkäävästi muita kohtaan eikä kaikkea tarvitse kommentoida vaikkei tossukka olisikaan. Ihminen joka on vuosikymmeniä ollut tossukka ei osaa olla luontevasti epä-tossukka, joten alkuun miettisin hyvin tarkkaan muiden reaktioita ja että oliko se ihan perusteltua ja pitäisikö itse kuitenkin hieman pehmentää ulosantiaan.

Usein menee niin, että ihminen jolla on huono itsetunto on tossukka, päättää ettei ole enää tossukka, mutta se huono itsetunto ei muutu siitä miksikään, tilanne johtaa siihen, että se ihminen kylvää kauhua ja huonoa oloa ympärilleen, koska kuvittelee että on nyt sitten joku maailman vahvin nalle eikä mikään satuta, pettyy kun satuttaakin ja päättää toimia anti-tossukkamaisesti ennenkuin kukaan ehtii satuttaa. Tällainen ihminen muuttuu hirviöksi eikä hänestä pidetä, huomauttelee joka asiasta ilkeään sävyyn, korostaa omaa paremmuuttaan ja omia oikeuksiaan/mielipiteitään eikä kuuntele muita.

Joten tutki itseäsi kriittisesti aloittaja, onko mennyt överiksi? Kuulostaa nimittäin siltä, en minä ainakaan riitele jatkuvasti ihmisten kanssa vaikka puoleni pidänkin.

kyllä. kun et ole enää tahdoton lapanen, elämä on yhtä kinaamista ja jankkaamista! usein koetetaan vielä kääntää asia niin , että "sinä olet sitten vaikea ihminen"...

Olin iksekin joskus kynnysmatto, en onneksi enää.

Ap:kin sanoo vatvovansa jälkikäteen niitä tilanteita, eli ei ole terveellä itsetunnolla varustettu, joka ihan aidosti kokisi tekevänsä oikein, kun pitää puolensa ja sanoo mielipiteensä. Älä turruta itseäsi kuitenkaan sille sisäiselle äänelle, joka kertoo jos olet toiminut tilanteissa väärin, vaikka se olisikin se helpoin tie, niin se voi johtaa yksinäiseen elämään, jopa potkuihin töistä, jos ei kykene enää minkäänlaiseen yhteistyöhön ja kompromisseihin koska kuvittelee, että epätossukat ovat jotakin mieltä ja piste, siitä ei neuvotella.

Raivostuttavaa tehdä töitä periaatteen naisten kanssa, jotka ovat ihan varta vasten joka asiassa vastahankaan ja jotenkin todella teennäisesti ovat välittämättä muiden mielipiteistä, vaikka näkee kilometrin päähän että välittävät ja juuri siksi ovat vastahankaan eivätkä anna piiruakaan periksi, koskaan, saati että voisivat myöntää olleensa väärässä, koska se on liian "tossukkamaista".