Lue keskustelun säännöt.
Sota-aikana seksi oli ihmistoivon rakentamista – sankarihautajaiset puhkesivat orgioiksi
26.11.2016 |
Sari Näre kokosi rintamamiesten panojutut kirjaksi. Naisista ja naimisesta puhuminen lähensi aseveljiä ja lujitti taistelutahtoa.
Tätäpä ei opetettu koulun historiantunnilla: jatkosodan aikaisista sankarihautajaisista kehkeytyi Sotkamossa sotaorgiat, ”naijaiset”.
Uskomatonta, mutta totta.
Artikkeliin liittyvät
Saksalaisten tyylikkyys kiihotti homoja. Tässä he marssivat Pariisissa.
Sota-aika piristi Suomen homokulttuuria 2:00
Hautajaisiin kainuulaiselle kylälle oli kokoontunut suuri väkimäärä. Miehiä rintamalta ja naisia syrjäkyliä myöten. Sota-aikaan nämä kaksi ihmisryhmää kohtasivat harvoin, ja nyt kun hetki oli otollinen, purkautuivat paineet porukalla.
Ihmiset ryöstäytyivät parittelemaan maastossa paljaan taivaan alla.
Eräs rintamamies muistelee suunnistaneensa tuhkakyläläisen tytön kanssa harrastamaan seksiä ”mäenrinteeseen”, mutta vapaata paikkaa oli vaikea löytää, koska ”ihmistoivon tekijöitä” makasi polunvarressa niin tiheään.
”Niitä oli aivan kymmenittäin, eivätkä ne juuri välittäneet siitä, vaikka heidän työmaataan jäi katselemaan.”
Kuvaus Sotkamon sotaorgioista on peräisin Sari Näreen tietokirjasta Sota ja seksi (Tammi).
Viime kuussa ilmestynyt teos kääntää tuoreen lehden suomalaiseen sotahistoriankirjoitukseen tarkentamalla aiheeseen, joka herättää – miten sen nyt sanoisi – intohimoja.
Sodan ja seksin alaotsikko kuuluu: Rintamamiesten seksuaalikerrontaa talvi- ja jatkosodan ajalta.
Valtaosan materiaalista Näre on kerännyt niin sanotusta korsuperinneaineistosta, joka kuuluu Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistoon. Aineisto koostuu 265 muistelijan haastatteluista, jotka kerättiin 1970-luvun alussa.
Näre teki yhdenlaisen uroteon. Erillistä luokkaa seksijutuille korsuperinneaineistossa ei ole – ”seksuaalivaikeuksille” kyllä. Niinpä tietokirjailija kahlasi nenä näyttöpäätteessä 12 000 sivun mikrofilmiaineiston etsien kohtia, jotka käsittelivät seksiä.
Kertojia Sotaan ja seksiin päätyi noin 80. Yksi heistä on Sotkamon naijaisiin osallistunut.
Lopputulos on 400-sivuinen kirja, joka pursuaa tarinoita, kaskuja, lauluja, yksityiskohtia. Riettaan miespuheen ja tutkijanäänen välillä ilmenee hupaisa kontrasti. Näre kirjoittaa:
”Yhdessä korsuporukan kesken kerrataan genitaalien sopivuutta miehen nautintoon ja tehdään yleisarvio naisen eroottisesta tasosta.”
Sota ja seksi naurattaakin niin, että sen lukeminen tätä tekstiä varten kävi avokonttorissa liki mahdottomaksi. Käkätykseni häiritsi serminaapureita.
Esimerkiksi seuraavan jutun kohdalla.
”Juu, me maattiin sen lotan kanssa samassa poterossa, se oli yhden everstin tytär, nuori ja nätti. Kun me maattiin siinä suojassa vihollisen kranaateista, rupes mun tekee mieli naida. Mä kysyin sopisko ja se vastasi, että sen kun vaan. Oli sillä pirulla villahousuja, kahdet tai kolmet päällekkäin. No, olihan pakkastakin. Juuri kun me naitiin, lakkasi tykistötuli ja sitten vihollinen hyökkäsi.”
”Me maattiin vain ja naitiin, vaikka vihollisia hyppi poteromme ylitse kuin heinäsirkkoja. Emme lopettaneet ja se lotta kysyi että mitä siellä oikein nyt tapahtuu. Keitä juoksee meidän yli?”
Kertojaksi on mainittu eräs Piippu-Nokelainen, ja tarina on todennäköisesti keksitty, toisin kuin Sotkamon sotaorgiat. Mutta totuus ei ollutkaan tärkein. Tarinoiden tehtävä oli tiedonvälitystä suurempi: riettaat kertomukset lähensivät rintamamiehiä. Loivat yhteisen intimiteetin.
Kommentit (12)
Aiemmin Näre on kirjoittanut myös sukupuolikulttuurista, kuten tyttöjen kokemasta häirinnästä ja seksuaalisesta väkivallasta.
Suurin osa korsujutuista esineellistää naista surutta. Mitä Näre ajattelee tästä?
”Ajan henki oli kaksinaismoralistinen ja normitti puhuntaa. En siis tästä ajasta käsin lähtisi tuomitsemaan kertojia feministiset silmälasit päässä”, hän vastaa.
Seksin ja seksipuheiden saralla miehiä säätelivät siis huomattavasti löysemmät suitset kuin naisia. Tasa-arvo ja poliittinen korrektius keksittiin vasta tulevina vuosikymmeninä.
Tässä kohtaa juttua joudun käyttämään rumaa sanaa: vittu.
Kyse on erikoisuudesta suomalaisessa kansanperinteessä, Näre muistuttaa. Naisen elimellä suojeltiin muinoin karjaa tai kylvöä ja loitsittiin aseita murtumattomiksi.
Näre tulkitsee, että samankaltaista taikuutta harjoitettiin sotarintamallakin, tosin vain puheissa. Seksipuheilla miehet manasivat terästä selkärankaansa ja hitsasivat aseveljiä toisiinsa.
”Vitun voima oli mukana korsussa”, Näre sanoo.
Rintamamiehille vittu oli siis ase, jolla torjuttiin vihollista. Jos Närettä on uskominen, kenties yhtä tärkeä kuin Suomi-konepistooli.
Toki Närettä harmittaa se taakka, joka sota-ajan naisten harteille – tai pikemminkin lanteille – kaksinaismoralismin hengessä sälytettiin. Sodassa ja seksissä hän kirjoittaa siitäkin perusteellisesti.
Niin sanottujen siveystalkoiden aikana kotirintaman naisilta edellytettiin uskollisuutta sotimaan lähteneitä miehiään kohtaan. Mutta miehet saivat elostella pidäkkeettä.
Naisia kiskottiin kahtaalle: yhtäällä tuli säilyttää siveys, toisaalla vastata miehen tarpeisiin, kun tämä saapui ”sieltä jostain” lomalle seksinhimoa sykkien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hymyilyttää. Armeija-aikana tietysti kuuli vauhdikkaita naisjuttuja. Tuskin niitä kukaan uskoi. Ja kertojatkin varmaan tiesivät, että noin oli. No.... ehkä joku tutkija olisi ne ottanut tosissaan.
Oman lukunsa tuovat alaikäiset pojat, sotavangit ja saksalaiset sotilaat, Pienenä maana Suomessa sota aika on romantisoitu eikä tietyistä asioista saa vieläkään oikein puhua. Sukulaismies joka oli pikkupoika tuohon naikaan kertoili usein tarinoita miten he odottelivat saksalaisia sitilasjunia pysähtyväksi asemalle jossa kunnan naisia odotteli myös, isojen tilojen tyttäriä ja muuta parempaa väkeä. Ja kun sotilaat pääsivät ulos junasta niin siitä niitä paineli naisten ja tyttöjen kanssa läheiseen metsikköön missä pikkupojat vaklivat naimahommia. Näin varmaan joka rautatiepaikkakunnalla. Saksalaisia ihailtiin ja naiset olivat sanaa sanomatta valmiita hyppäämään heidän syliin vaikka vain parin työnnön ajaksi. Näistä ei saisi puhua.
Ei saisi puhua miten naiset saunoivat alaikäisten poikien kanssa kylissä kun miehet olivat rintamalla, moraalitonta ja laitontahan se nykyisin olisi. Maatiloilla olleet sotavangit saivat olla vapaasti ja naisväen makuukammaritkin tuilivat tutuiksi.
Monilla tiloilla nykyään isäntien veressä virtaa saksalaista ja venäläistä verta. Avioerot olivat huipussaan sotien jälkeen eikä vähiten siksi, että rintamalta palannut huomasi ettei koko lapsikatras ole hänen. Maalla missä uskonnollisuus määräsi vielä elämänrytmiä ei eroaminen usein tullut kyseeksi, katkuruus nieltiin mutta lapsi joka muun ntekemä sai sitten ali-ihmisen kohtelun. Rumia tarinoita ja surullisia niin paljon. Ei saa puhua ja sotapropaganda on luonut ajasta romanttisen kuvan kun kansa oli yksimielinen ja yhtenäinen ja hymyssä suin maata jälleenrakensivat ja karjalaisetkin otettiin veljinä vastaan.... mitä nyt vähän turpaan vedeltiin ja koulussa evakkolapsia kiusattiin ja pilkattiin. maata pakkolunasteltiin evakoille ja katkeruudessa viinaa ja viha virtasi, maattomia sotilaita joutumiehina ja rahattomina hartoilemassa konnuuksia tehden traumojensa kanssa yksin jne.
Vierailija kirjoitti:
Oman lukunsa tuovat alaikäiset pojat, sotavangit ja saksalaiset sotilaat, Pienenä maana Suomessa sota aika on romantisoitu eikä tietyistä asioista saa vieläkään oikein puhua. Sukulaismies joka oli pikkupoika tuohon naikaan kertoili usein tarinoita miten he odottelivat saksalaisia sitilasjunia pysähtyväksi asemalle jossa kunnan naisia odotteli myös, isojen tilojen tyttäriä ja muuta parempaa väkeä. Ja kun sotilaat pääsivät ulos junasta niin siitä niitä paineli naisten ja tyttöjen kanssa läheiseen metsikköön missä pikkupojat vaklivat naimahommia. Näin varmaan joka rautatiepaikkakunnalla. Saksalaisia ihailtiin ja naiset olivat sanaa sanomatta valmiita hyppäämään heidän syliin vaikka vain parin työnnön ajaksi. Näistä ei saisi puhua.
Ei saisi puhua miten naiset saunoivat alaikäisten poikien kanssa kylissä kun miehet olivat rintamalla, moraalitonta ja laitontahan se nykyisin olisi. Maatiloilla olleet sotavangit saivat olla vapaasti ja naisväen makuukammaritkin tuilivat tutuiksi.
Monilla tiloilla nykyään isäntien veressä virtaa saksalaista ja venäläistä verta. Avioerot olivat huipussaan sotien jälkeen eikä vähiten siksi, että rintamalta palannut huomasi ettei koko lapsikatras ole hänen. Maalla missä uskonnollisuus määräsi vielä elämänrytmiä ei eroaminen usein tullut kyseeksi, katkuruus nieltiin mutta lapsi joka muun ntekemä sai sitten ali-ihmisen kohtelun. Rumia tarinoita ja surullisia niin paljon. Ei saa puhua ja sotapropaganda on luonut ajasta romanttisen kuvan kun kansa oli yksimielinen ja yhtenäinen ja hymyssä suin maata jälleenrakensivat ja karjalaisetkin otettiin veljinä vastaan.... mitä nyt vähän turpaan vedeltiin ja koulussa evakkolapsia kiusattiin ja pilkattiin. maata pakkolunasteltiin evakoille ja katkeruudessa viinaa ja viha virtasi, maattomia sotilaita joutumiehina ja rahattomina hartoilemassa konnuuksia tehden traumojensa kanssa yksin jne.
tuon kyllä uskon täysin. Totta on, että sakut pani maatiasia oikein urakalla. Olisi ollut järkevämpi hävitä venäjälle ja muuttaa vain pois.
Sota saa ihmisen apina-asteelle. Täysissä järjissä ei selviä kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota sota-aikana yksinhuoltajia tuli paljon ihan muistakin syistä kuin vapaan seksin takia. Puhuttiin silloin sotaorvoista.
Erikoista että saksalaissotilaiden suhteet naisiin ja jälkikasvukin mainittiin, mutta unohtui että puna-armeijassa palvelleet sotavangitkin saivat satoja jälkeläisiä Suomessa.
Jos nainen on valmis seikkailuun sotavangin kanssa, niin minusta nämäkin Näreen jymyjutut eivät ole pelkkää liioitteltuja korsujuttuja, vaan ehkä pelkkä pinta raapaisu.
Sota on ihmisen aiheuttama poikkeustila. Poikkeustilassa ihminen toimii pitkälti vaistojensa varassa pyrkien selviytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoista että saksalaissotilaiden suhteet naisiin ja jälkikasvukin mainittiin, mutta unohtui että puna-armeijassa palvelleet sotavangitkin saivat satoja jälkeläisiä Suomessa.
Jos nainen on valmis seikkailuun sotavangin kanssa, niin minusta nämäkin Näreen jymyjutut eivät ole pelkkää liioitteltuja korsujuttuja, vaan ehkä pelkkä pinta raapaisu.
Erään NHL:ssä pelanneen suomalaisen veljeskaksikon isäukko on venäläisen sotavangin jälkeläinen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lukunsa tuovat alaikäiset pojat, sotavangit ja saksalaiset sotilaat, Pienenä maana Suomessa sota aika on romantisoitu eikä tietyistä asioista saa vieläkään oikein puhua. Sukulaismies joka oli pikkupoika tuohon naikaan kertoili usein tarinoita miten he odottelivat saksalaisia sitilasjunia pysähtyväksi asemalle jossa kunnan naisia odotteli myös, isojen tilojen tyttäriä ja muuta parempaa väkeä. Ja kun sotilaat pääsivät ulos junasta niin siitä niitä paineli naisten ja tyttöjen kanssa läheiseen metsikköön missä pikkupojat vaklivat naimahommia. Näin varmaan joka rautatiepaikkakunnalla. Saksalaisia ihailtiin ja naiset olivat sanaa sanomatta valmiita hyppäämään heidän syliin vaikka vain parin työnnön ajaksi. Näistä ei saisi puhua.
Ei saisi puhua miten naiset saunoivat alaikäisten poikien kanssa kylissä kun miehet olivat rintamalla, moraalitonta ja laitontahan se nykyisin olisi. Maatiloilla olleet sotavangit saivat olla vapaasti ja naisväen makuukammaritkin tuilivat tutuiksi.
Monilla tiloilla nykyään isäntien veressä virtaa saksalaista ja venäläistä verta. Avioerot olivat huipussaan sotien jälkeen eikä vähiten siksi, että rintamalta palannut huomasi ettei koko lapsikatras ole hänen. Maalla missä uskonnollisuus määräsi vielä elämänrytmiä ei eroaminen usein tullut kyseeksi, katkuruus nieltiin mutta lapsi joka muun ntekemä sai sitten ali-ihmisen kohtelun. Rumia tarinoita ja surullisia niin paljon. Ei saa puhua ja sotapropaganda on luonut ajasta romanttisen kuvan kun kansa oli yksimielinen ja yhtenäinen ja hymyssä suin maata jälleenrakensivat ja karjalaisetkin otettiin veljinä vastaan.... mitä nyt vähän turpaan vedeltiin ja koulussa evakkolapsia kiusattiin ja pilkattiin. maata pakkolunasteltiin evakoille ja katkeruudessa viinaa ja viha virtasi, maattomia sotilaita joutumiehina ja rahattomina hartoilemassa konnuuksia tehden traumojensa kanssa yksin jne.
tuon kyllä uskon täysin. Totta on, että sakut pani maatiasia oikein urakalla. Olisi ollut järkevämpi hävitä venäjälle ja muuttaa vain pois.
Niin, olisihan se ollut mukavampi olla raiskattavana. Sakut sentään kysyivät luvan ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä "tutkimus" kuuluu siihen samaan sarjaan, jolla suomalaisten käymää sotaa ja ansioita vähätellään. Eihän mitään sotaa koskaan oikeastaan ollutkaan, siellä vaan pantiin niin että jaska haisi ja balalaikka soi.
Vierailija kirjoitti:
Oman lukunsa tuovat alaikäiset pojat, sotavangit ja saksalaiset sotilaat, Pienenä maana Suomessa sota aika on romantisoitu eikä tietyistä asioista saa vieläkään oikein puhua. Sukulaismies joka oli pikkupoika tuohon naikaan kertoili usein tarinoita miten he odottelivat saksalaisia sitilasjunia pysähtyväksi asemalle jossa kunnan naisia odotteli myös, isojen tilojen tyttäriä ja muuta parempaa väkeä. Ja kun sotilaat pääsivät ulos junasta niin siitä niitä paineli naisten ja tyttöjen kanssa läheiseen metsikköön missä pikkupojat vaklivat naimahommia. Näin varmaan joka rautatiepaikkakunnalla. Saksalaisia ihailtiin ja naiset olivat sanaa sanomatta valmiita hyppäämään heidän syliin vaikka vain parin työnnön ajaksi. Näistä ei saisi puhua.
Ei saisi puhua miten naiset saunoivat alaikäisten poikien kanssa kylissä kun miehet olivat rintamalla, moraalitonta ja laitontahan se nykyisin olisi. Maatiloilla olleet sotavangit saivat olla vapaasti ja naisväen makuukammaritkin tuilivat tutuiksi.
Monilla tiloilla nykyään isäntien veressä virtaa saksalaista ja venäläistä verta. Avioerot olivat huipussaan sotien jälkeen eikä vähiten siksi, että rintamalta palannut huomasi ettei koko lapsikatras ole hänen. Maalla missä uskonnollisuus määräsi vielä elämänrytmiä ei eroaminen usein tullut kyseeksi, katkuruus nieltiin mutta lapsi joka muun ntekemä sai sitten ali-ihmisen kohtelun. Rumia tarinoita ja surullisia niin paljon. Ei saa puhua ja sotapropaganda on luonut ajasta romanttisen kuvan kun kansa oli yksimielinen ja yhtenäinen ja hymyssä suin maata jälleenrakensivat ja karjalaisetkin otettiin veljinä vastaan.... mitä nyt vähän turpaan vedeltiin ja koulussa evakkolapsia kiusattiin ja pilkattiin. maata pakkolunasteltiin evakoille ja katkeruudessa viinaa ja viha virtasi, maattomia sotilaita joutumiehina ja rahattomina hartoilemassa konnuuksia tehden traumojensa kanssa yksin jne.
Pakko huomauttaa, etteivät kaikki naiset olleet sakemannien perään. Mummoni pelkäsi saksalaisia. Äitini muisteli, kuinka hän oli pienenä ollut äitinsä kanssa ostoksilla ja kaupassa oli ollut joku karjuva saksalainen upseeri. Mummoni oli hätääntynyt ja lähtenyt nopeasti äitini kanssa toiseen suuntaan.
Tämä siis oli tapahtunut aseveliaikana.
Maailmaan mahtuu monenlaisia tarinoita.
Itselläni on sellainen fiilis, että sota-ajan naimajutut ovat kuin miesten Hertta-sarjaa, fantasiaa. Totuutta voi olla pohjalla perustana, mutta sitä on sitten lähdetty maalailemaan ja liioittelemaan. Ihmiset liioittelevat paljon muutenkin, olen huomannut, kertoivatpa he sitten remontista tai lemmikkiensa viisaudesta. Miksi ei sitten liioiteltaisi seksikokemuksistakin.
Havainto on kirkas ja nostaa korsujen härskeimmätkin panojutut uudenlaiseen valoon. Tasosta viis, jos mieli kohosi ja yhteistyö taistelukentällä sujuvoitui. Sota jos mikä on joukkuepeliä.
Itsetyydytys oli käytännössä kiellettyä, ja ”runkkareita” halveksuttiin. Tieto yllättää, kunnes lukee Näreen tulkinnan: omiin oloihinsa vetäytymällä onanisti murensi yhteisöä ja sitä kautta taistelutahtoa.
”Pillusta” puhuttiin siksikin, että se oli ainoita aiheita, joista ei syttynyt riitaa. Aseveljen saamasta tyydytyksestä kannettiin jopa yhteistä huolta. Lomalta palaajalta kysyttiin: ”Saitko naida?” tai ”Kuinka monta kertaa pimpsautit ennen kuin ehdit pudottaa repun selästäsi?”
Myös seksuaalisista epäonnistumisista puhuttiin. Yleinen riesa oli ennenaikainen siemensyöksy.
Vahingoniloa ja myötätuntoa tunnettiin niitä kohtaan, joiden kirjeheila paljastui tavatessa epärehelliseksi: naisella olikin lapsia kirjeessä luvatun muutaman sijasta kokonaista kahdeksan – ja ”nyt se ämmä on taas tiineenä, voi jumalauta”.
Kekseliäisyys ei tuntenut äärtä. Näre kirjoittaa:
”Kovalla pakkasella jopa irrotettiin lumesta löydetty naisen jalanjälki ja tuotiin se kaikkien ihasteltavaksi, minkä jälkeen alkoi paikannus, missä kohdin naisen alapää on ollut kävellessä.”
Eräs aseveli keräsi karvatupsuja ”pimpsloorista” tai niiden ”niskasta”. Asetteli sitten niitä Tampereelta hankkimaansa vitriiniin. Lasin taakse, vihreälle sametille, numerojärjestykseen.
”Näytteitä” kuului kertyneen kolmattakymmentä.
Sari Näre on helsinkiläinen tutkija, tietokirjailija ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa.
Vuonna 2008 hänen ja Jenni Kirveen toimittama Ruma sota (Johnny Kniga) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana.
Kirja ravisteli kuvauksilla suomalaisten sotilaiden alkoholismista, huumeidenkäytöstä ja ruumiiden häpäisemisestä.
Teemu Keskisarjan ja Ville Kivimäen lailla Näre kuuluu viime vuosina menestyneeseen sotahistorioitsijoiden joukkoon, joka paljastaa epämiellyttäviäkin totuuksia.