Myöntääkö kukaan olevansa tosikko?

Joskus olen ja joskus en. Tykkään kyllä nauraa, mutta minua on keskimääräistä vaikeampi naurattaa esimerkiksi vitseillä tai imitoinnilla. Mielestäni nuo ovat yleensä aika ärsyttäviä. Sen sijaan tilannekomiikka ja ja rento porukalla vitsailu naurattaa aika helposti. Myös ihmisten toiminta naurattaa usein, joka menee aika monelta ohi.

Tykkään rennosta ja huumoripainotteisesta keskustelusta, mutta toisaalta olen kyllä mieluummin vaikka tosikon kanssa tekemisissä, kuin ihmisen kanssa, joka ei osaa ottaa mitään tosissaan. Vaadin ihmisiltä pääosin järjevää toimintaa etenkin oikeasti tärkeissä asioissa. Esimerkiksi jos joku alkaa autolla ajaessaan pelleilemään mutkittelemalla kovassa vauhdissa, niin tuollaiseen huumorintajuni ei riitä yhtään, koska hengellä ei pidä leikkiä. Samoin jos aiheuttaa jotain selvää haittaa ihan vain huumorin takia, niin en todellakaan tuollaista jaksa katsoa.

Myönnän, etten tykkää olevani humoristisen "irvailun" kohteena. Suutun joskus todella pahasti siitä. Tekisi mieli melkein lyödä. Toisaalta en kyllä tee sitä muillekaan vaan heitän herjaa joka ei mene henkilökohtaisuuksiin.

Vierailija kirjoitti:

Joskus olen ja joskus en. Tykkään kyllä nauraa, mutta minua on keskimääräistä vaikeampi naurattaa esimerkiksi vitseillä tai imitoinnilla. Mielestäni nuo ovat yleensä aika ärsyttäviä. Sen sijaan tilannekomiikka ja ja rento porukalla vitsailu naurattaa aika helposti. Myös ihmisten toiminta naurattaa usein, joka menee aika monelta ohi.

Tykkään rennosta ja huumoripainotteisesta keskustelusta, mutta toisaalta olen kyllä mieluummin vaikka tosikon kanssa tekemisissä, kuin ihmisen kanssa, joka ei osaa ottaa mitään tosissaan. Vaadin ihmisiltä pääosin järjevää toimintaa etenkin oikeasti tärkeissä asioissa. Esimerkiksi jos joku alkaa autolla ajaessaan pelleilemään mutkittelemalla kovassa vauhdissa, niin tuollaiseen huumorintajuni ei riitä yhtään, koska hengellä ei pidä leikkiä. Samoin jos aiheuttaa jotain selvää haittaa ihan vain huumorin takia, niin en todellakaan tuollaista jaksa katsoa.

Sen, että ei pidä läskiksi lyömisestä tai hengellä leikkimistä, ei varmaankaan liity mihinkään normaaliin huumorintajuun.

Olen tosikko, mutta mieheni saa minut nauramaan. Hän tekee paljon pilaa minusta, mikä on hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän. Mielestäni huumori on turhaa läpsyttämistä, ei sillä saa maitoa pöytään!

Huumori nimenomaan mahdollistaa ihmisten rentouden ja paremmat tulokset työelämässä,  mutta sitähän ei kaltaisesi tosikot tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus olen ja joskus en. Tykkään kyllä nauraa, mutta minua on keskimääräistä vaikeampi naurattaa esimerkiksi vitseillä tai imitoinnilla. Mielestäni nuo ovat yleensä aika ärsyttäviä. Sen sijaan tilannekomiikka ja ja rento porukalla vitsailu naurattaa aika helposti. Myös ihmisten toiminta naurattaa usein, joka menee aika monelta ohi.

Tykkään rennosta ja huumoripainotteisesta keskustelusta, mutta toisaalta olen kyllä mieluummin vaikka tosikon kanssa tekemisissä, kuin ihmisen kanssa, joka ei osaa ottaa mitään tosissaan. Vaadin ihmisiltä pääosin järjevää toimintaa etenkin oikeasti tärkeissä asioissa. Esimerkiksi jos joku alkaa autolla ajaessaan pelleilemään mutkittelemalla kovassa vauhdissa, niin tuollaiseen huumorintajuni ei riitä yhtään, koska hengellä ei pidä leikkiä. Samoin jos aiheuttaa jotain selvää haittaa ihan vain huumorin takia, niin en todellakaan tuollaista jaksa katsoa.

Sen, että ei pidä läskiksi lyömisestä tai hengellä leikkimistä, ei varmaankaan liity mihinkään normaaliin huumorintajuun.

Kyllä minua on tosikoksi noissa tilanteissa sanottu useampaan otteeseen.

Mä olen tosikko, kun läpänheitto on seksiaiheista. Se vaan ahdistaa mua enemmän kuin naurattaa. Eikä todellakaan rentouta. Myöskään kovistyylinen läppä ei naurata. "Syö pääs, tyhmä", kun menee kysymään apua työkaverilta, ei naurata mua pätkääkään. Päinvastoin, päättelen, että kollegalla on asenneongelma.

Olen siis tosikko.

Stressaantuneena olen hyvinkin tosikko, jos stressitila kestää kuukausia, tietää vakavaa naamaa. Miesten kanssa sujuu silloinkin hyvin, mutta paremmin kun olen rento ja iloinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko nauraminen siis mielestänne turhaa? Onko paljon naurava vähän tyhjäpäinen? Millaiset asiat naurattavat? Sarkasmi, eläinvideot, stand up?

Kun ei naurata niin ei naurata. Eikä keksi mitään muidenkaan mielestä hauskaa. Amerikkalaisia "komedioita" katsoessa mietin mille tässä pitäisi nauraa. Miten voi nauraa tai olla kevyellä mielellä kun elämä painaa ja vallitseva mieliala on raskas?

Pidän hauskana tilannekomiikkaa, jotain stand up juttuja ja sarkasmia käytän, mutta en pidä sitä hauskana tai yrityksenä olla hauska vaan vain yhtenä kommunikointitapana.

 Valmiiksi nauretut höhö-"komediat" ja nämä suomalaiset hehkutetut, mitä näitä nyt on Putouksia (olen vain vilkaissut ja nähnyt uutisia) ovat todella vaivaannuttavaa tavaraa. En ymmärrä mikä niissä pitäisi naurattaa, ei naurata minua. Sarkasmia käytän minäkin, se tulee aika lailla luonnostaan, sitä ei kyllä kovin moni ymmärrä ja se käsitetään sitten vittuiluksi. Onneksi on joitakin kavereita joiden kanssa on saman tyylin jutut ja joskus jopa nauramme ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko nauraminen siis mielestänne turhaa? Onko paljon naurava vähän tyhjäpäinen? Millaiset asiat naurattavat? Sarkasmi, eläinvideot, stand up?

Kun ei naurata niin ei naurata. Eikä keksi mitään muidenkaan mielestä hauskaa. Amerikkalaisia "komedioita" katsoessa mietin mille tässä pitäisi nauraa. Miten voi nauraa tai olla kevyellä mielellä kun elämä painaa ja vallitseva mieliala on raskas?

Pidän hauskana tilannekomiikkaa, jotain stand up juttuja ja sarkasmia käytän, mutta en pidä sitä hauskana tai yrityksenä olla hauska vaan vain yhtenä kommunikointitapana.

Vau, tosi mielenkiintoista päästä aivan erilaisen ihmisen pään sisälle! Itse kun nauran jatkuvasti, jutun ei tarvitse olla edes mitenkään huippuhauska, mutta nautin nauramisesta itsessään niin paljon.

 Minä taas en jaksa tuollaisia jatkuvasti nauravia ihmisiä, enkä myöskään muuten jatkuvasti äänessä olevia. Töissäkin usein tauolla olen aivan hiljaa ja muut puhua pälpättävät toistensa päälle kaikenlaisia asioitaan, puhun jos on jostain järkevästä kyse. Kovin usein ei ole.

Mä oon tosikko varmaan monen mielestä ainakin töissä. Mutta mua ahdistaa se kiire enkä mä osaa oikein heittää läppää. Mutta tuo että olisin ikisinkku niin sitä en tunnusta, kyllä mulla on miehiä aina riittänyt ja viimeiset 10 vuotta ollut naimisissakin. Ooikeassa seurassa en ole tosikko enkä vakava.

Vierailija kirjoitti:

Eihän nyt kukaan huumorintajuton ole, mutta on ihmisiä, joilla sitä on enemmän.

Ei, vaan huumorintaju on erilaista. Deittiprofiilissa on älytöntä kuvailla itseään huumorintajuiseksi - jokainenhan meistä on huumorintajuinen! Siinä taas on eroja, millainen huumori keneenkin uppoaa. (Parhaiksi) ystäviksi ja (yhteensopivimmiksi) pariskunniksi päätyvät sellaiset, joiden huumorintaju osuu parhaiten yksiin. Siksi deittiprofiiliinkin kannattaisi kuvailla tarkemmin, mikä saa nauramaan ja millaiset tilanteet ja jutut huvittavat.

Olen vieraassa seurassa pidättyväinen, vakavanoloinen ja varmasti jonkun mielestä tosikko. Kovaääniset ja joka toisessa lauseessa hekottavat ihmiset eivät ymmärrä minua, enkä minä heitä. Tuttujen kanssa tykkään mm. sanailusta ja tilannekomiikasta. Pidän lämminhenkisestä huumorista.

Vahingoniloisuuteen taittuva, ilkkuva huumori ei naurata minua. Vaikka toisten kiusoitteilu ja leikillinen haukkuminen ei ole minusta hauskaa, ymmärrän silti että sekin on omassa sarjassaan hyvää huumoria. En soita kaveriani kylään sanoilla "tuu käymään horo", mutta joku muu voi menestyksellä niin tehdäkin.

Kaksimieliselle vitsailulle olen suorastaan allerginen. Se saa minut kiusaantuneeksi ja vaivaantuneeksi. Kaksimielisyyksiä latelevien kohdalla sanoisin, että kyse on usein enemmän heidän moukkamaisuudestaan ja käytöstapojen puutteestaan kuin vain erilaisesta huumorista. Kaveriporukassa voi olla vapaasti täysin törkeä, mutta muussa seurassa ei kerrota seksuaalissävytteisiä juttuja. Kaksimielisyydetkin ovat oman sarjansa huumoria, kai se on myönnettävä, mutta mielestäni hyvin huonoa ja usein loukkaavaa.

Minä. Olen vakava ja analyyttinen, pohdin paljon asioita. Suurin osa ihmisten vitseistä ei naurata mua. Olen aina ollut tietyllä tavalla "raskas" persoona. Pidän tilannekomiikasta ja sarkasmista, katselen usein laadukasta komediaa-ehkä siinä on sellaista elämän keveyttä jota en itse osaa luoda. Otan asiat turhan vakavasti ja murehdin paljon, mutta itselleni osaan kyllä nauraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko nauraminen siis mielestänne turhaa? Onko paljon naurava vähän tyhjäpäinen? Millaiset asiat naurattavat? Sarkasmi, eläinvideot, stand up?

Kun ei naurata niin ei naurata. Eikä keksi mitään muidenkaan mielestä hauskaa. Amerikkalaisia "komedioita" katsoessa mietin mille tässä pitäisi nauraa. Miten voi nauraa tai olla kevyellä mielellä kun elämä painaa ja vallitseva mieliala on raskas?

Pidän hauskana tilannekomiikkaa, jotain stand up juttuja ja sarkasmia käytän, mutta en pidä sitä hauskana tai yrityksenä olla hauska vaan vain yhtenä kommunikointitapana.

Vau, tosi mielenkiintoista päästä aivan erilaisen ihmisen pään sisälle! Itse kun nauran jatkuvasti, jutun ei tarvitse olla edes mitenkään huippuhauska, mutta nautin nauramisesta itsessään niin paljon.

 Minä taas en jaksa tuollaisia jatkuvasti nauravia ihmisiä, enkä myöskään muuten jatkuvasti äänessä olevia. Töissäkin usein tauolla olen aivan hiljaa ja muut puhua pälpättävät toistensa päälle kaikenlaisia asioitaan, puhun jos on jostain järkevästä kyse. Kovin usein ei ole.

Tässähän tuleekin hyvin erot esiin. Nauravainen kertoo, kuinka mielenkiintoista ok nähdä asioita toisen kantilta, tosikko taas kertoo, ettei pidä paljoa nauravista.

Minä olen oppinut tuon taidon. Nykyään. Jotkut työntekijät ottavat huumorin tosissaan ja sitten mokailevat, kun raukat eivät ymmärrä ettei oltu tosissaan.

t. pomo

No mua pidetään töissä tosikkona, kun en jaksa nauraa työkavereiden lapsellisille vitseille. Joskus kysyivätkin, että miksen naura heidän jutuilleen, ja sitten rupesivat selittämään, miksi se "vitsi" oli hauska. Kun sanoin, että kyllä mä sen ymmärsin, oikein hyvin, mutta tuollaisia lälläslää-läppä heiteltiin 6-9 -vuotiaina, eikä tälleen kolmikymppisenä oikein jaksais enää nauraa, niin mut leimattiin tylsäksi tosikoksi.

Ja vitsi oli tasoa "jussi pussi puuta n*ssi".

Joissain asioissa, en enää jaksa esim. rasistisia, seksistisiä yms. vitsejä.

Minä pidän vain laadukkaasta, älykkäästä ja sarkastisesta huumorista. Yksinkertaiset aivotöräykset herättävät lähinnä myötähäpeää.

Täällä ihmiset eivät taida ihan ymmärtää, mikä on tosikko? Kauhea lauma selittämässä, kuinka eivät naura lapsellisille pierujutuille tai kaksimieliselle läpälle tai hengenuhkaamiselle. Mielestäni aika normaalia, että ihmiset huvittuvat erilaisista asioista.

Mielestäni tosikko on enemmänkin hilpeän ja hilpeyden vastakohta. Ei välttämättä kerro huumorintajusta mitään? Ei naura juuri millekään, ei ymmärrä jos toinen heittää jonkin asian vähän vitsillä, vaan kysyy että "Ihanko oikeasti?", suhtautuu elämään hyvin ryppyotsaisesti.