Myöntääkö kukaan olevansa tosikko?

Vierailija kirjoitti:

Leikkisyys vs. tosikkomaisuus

Huumorin lähtökohta lienee tietenkin mielikuvituksessa. Se on jollain tavalla yhteydessä lapsenmielisyyteen, tuohon siunattuun kykyyn olla ottamatta asioita liian vakavasti. Tosikko takertuu näennäisiin tosiasioihin, ymmärtämättä sitä, että todellisuus usein ylittää havaintokykymme ja ymmärryksemme. Kuivasta teknisyydestä puuttuu henkinen kepeys, leikkimielisyys.

Mielikuvitus ei kuitenkaan yksinään luo huumoria. Se edellyttää lisäksi tietynlaista tarkkanäköisyyttä. Huumorintaju on kykyä havaita todellisuuden paradoksaaliset puolet – ja tarvittaessa nauraa niille.

Mä kyllä väitän, että suurin osa sellaisista pirteistä ja paljon nauravista ei vaadi mitään suurempaa älykkyyttä. 

Toisen tosikoksi leimaaminen on puolustautumisreaktio sellaiselta, joka ei kestä sitä, jos hänen vitseilleen ei naureta.

En itse ole, mutta koen tosikot mahdottomiksi kumppanina.

Deittimarkkinoilla jos vastaan tulee tosikko, en pysty kyllä yhtään innostumaan. Kun tyyppi heittää pelkkää tylsää faktaa, ei tunnista (tai innostu) mistään läpästä tai huumorista.

Olen kyllä jäykkä ja asiallinen. Nauran harvoin. Enemmän pohdin asioita enkä näe monessakaan asiassa mitään naurun aihetta. Maailma on aika synkkä paikka loppuviimeksi eikä siinä ole suuremmin mitään huvittavaa.

Naapuri kiherti tunnin jotain tyttömäistä jonnin joutavaa naurua. Tuntuu että tulen hulluksi kun se kuullosti niin typerältä. Turhannauraja.

Joo olen tosikko ja se on sellainen noidankehä, jos nauran tai yritän olla hauska, niin sitä ihmetellään jolloin ajattelen että ei sitten, ollaan totisena.

Minä olen!

Kyllä minullakin on huumorintajua ja nauran hyville vitseille, mutta en voi sietää ihmisiin tai heidän ominaisuuksiinsa liittyviä vitsejä, en mitään aivottomia tai jankkaavia juttuja.

Antakaa minun olla älkääkä yrittäkö pakottaa minua nauramaan teidän vitseillenne. Minäkään en pakota sitä teille.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän. Mielestäni huumori on turhaa läpsyttämistä, ei sillä saa maitoa pöytään!

"Kansanradio, juttupaikka tosikoille ja veitikoille."

Sinä suhtessaa olen kun 8 vuotta vanhempi sisareni nolla minut aina,uusien sukulaisten tulossa sukun.Kihlat,häät ,tai avoparina ! Kun näkee loukkaannun naamastani tai tietä minulle hänen sanomiset kerrot. Jankuttaa Se oli vitisi,vitsi .Etkö ymmärrä vitsiä?

Nauran kielivitseille, eläinten toilauksille, itselleni.

En jaksa nauraa monien "huumorille" joka on tasoa Beavis & Butthead, ns. julkimoiden jutuille jne.

Ehkä olen tosikko, mutta ei hetkauta mitä joku on minusta mieltä. Jollei joku tykkää minusta koska olen hänen mielestään tosikko, niin ei ole pakko olla tekemisissä.

Ihmisillä on vaan erilainen huumorintaju. Toisilla jopa vahvasti poikkeavampi kuin toisilla.

Huumorintajua on myös se että osaa ottaa huomioon toisen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ihmiset eivät taida ihan ymmärtää, mikä on tosikko? Kauhea lauma selittämässä, kuinka eivät naura lapsellisille pierujutuille tai kaksimieliselle läpälle tai hengenuhkaamiselle. Mielestäni aika normaalia, että ihmiset huvittuvat erilaisista asioista.

Samaa tässä mietin ihan äimistyneenä. Ihmiset väittävät olevansa tosikkoja, jos ihan kaikki huumori ei naurata tai vain jokin tietynlainen huumori toimii. Eihän sellaisia ihmisiä taida ollakaan, jotka pitäisivät kaikenlaista huumoria kaikenlaisisissa tilanteissa kaikkien esittämänä kaikissa mielentiloissa jne. hauskana.

Mulla taitaa olla poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen huumorintaju (kokemuksistani ja saamistani palautteista päätellen), mutta en minäkään kaikelle naura.

Vähän riippuu huumorista. Esim. en siedä ollenkaan jotain Aamulypsy-läppää tai muuta "hauskaa" mitä kaupallisilla radiokanavilla juontajat suustaan suoltaa. Tässä mielessä olen tosikko. En myöskään jaksa oikein innostua mistään sterotypioista ammentavista jutuista, esim. iänikuiset naiset/miehet-jutut.

Jos kerran tahdot niin.

Mitä iloa tästä kyselystä oikein on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut syntyvät keski-ikäisinä.

Ai, keski-ikäisilläkö ei sitten enää ole huumorintajua?

Tulipa tästä mieleen kun olin parikymppinen ja tapasin eräällä kurssilla helposti nauravan ja humoristisen 35-vuotiaan. Mietin silloin että Vau, voiko tuonkin ikäiseltä vielä löytyä huumorintajua. Nyt olen 36 v. ja silloinen ajatusmaailmani huvittaa.

en ymmärrä huumoria yhtään eli olen tosikko seurassani viityy vain tosikot ihimiset ärsyttää ja jopa suututtaa ihimiset jotka viljelevät huumoria ja yrittävät olla muka hauskoja 

mä oon tosikko en sierä enkä ymmärrä huumoria kanssani viihtyy vain tosikot ihimiset repikää siitä

en ymmärrä huumoria ja en hyväksy jos joku laskee leikkiä en koskaa naura että repikää siitä

mikäs hullu sä sitten olet jos poikalapsihulluksi nimittelet varo sanojasi

Elämä on ollut niin heviä, ettei paljoa naurata.