Miksen minä saanut normaalia lapsuutta?

Vierailija kirjoitti:

Ensin pitäisi määritellä normaali lapsuus.

Onko normaali lapsuus vain länsimaisen yhteiskunnan lapsilla? siis hyväosaisilla heistä?

Voiko lapsuus olla normaali, jos syntyy suljettuun yhteisön sademetsien keskellä elävään heimoon? Onko lapsuus normaali, jos synnyt pohjos-koreaan tavalliseen työläisperheeseen?

Onko se normaali, jos olet USAn pressan lapsi?

Mikä on normaali, mikä ei. 

 

Enemminkin pitäisi puhua siitä, onko lapsuus hyvä. Onko rakkautta ja rajoja.  Normaalius vaihtelee liika akulttuurin mukaan.

Itse näen hyvän lapsuuden niin, että on oma tukiverkosto lapsena. Kavereita, huolehtivaisia sukulaisia ja vanhempia läsnä ainakin tärkeimmissä asioissa ( läksyt, harrastukset, koulu, hieman vapaa ajalla aikaa vanhempienkin kanssa olla ).  Sellainen mikä tekee ihmisestä itsevarman ja määrätietoisen. Kenties jopa ihmisiä,  jotka kannustaa yrittämään uutta, eikä lyttää toista kokoajana alas ja sosiaaliset taidot ovat vähäiset tai vanhemmat eivät ole läsnä edes henkisesti vaikka fyysisesti ovatkin eikä ystäviä ole tai sukulaisia pahemmin lasta tukemassa ei kuulosta kovin iloselta lapsuudelta.

Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole ollut kumpikin vanhempi tasainen, luotettava ja turvallinen. Suurin osa ihmisistä ei ole tällaisia edes. Lakatkaa jo tarttumasta menneisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on normaali lapsuus?

Sitä, että lapsi saa elää turvallista elämää, jossa perustarpeet (lämmin asunto, ravitsemus, turvallinen vanhempi yms) taattu.

Ei esimerkiksi kuin omani, jossa pahoinpitely oli arkipäivää. Esimerkiksi kerran äiti hakkasi minua lattiaharjalla. Useimmin hakkasi nyrkillä päähän, tai otti hiuksista ja takoi päätäni seinään.

Lisäksi nimittelyt. Olin mm. hullujenhuoneelle kuuluva mielisairas, luuseri, täysi paska yms.

Lisäksi muistan elävimmin yhden kerran, kun toin huonon koearvosanan kotiin. Äiti haukkui täydeksi paskaksi, lisäksi puhui muille perheenjäsenille "siis katsokaa tota luuseria! Sehän sai nelosen englannista, kai kuulitte jo? Tollanen hyödytön paska, näyttääkin niin hyödyttömältä!".

Minä siinä samassa tilanteessa tein jotain käskettyä kotityötä (tiskasin tai kuoroin perunoita..) ja purin huulta minkä jaksoin, etten olisi alkanut itkemään. Ja kukaan perheestä ei puolustanut. Siinä tilanteessa on kyllä niin yksin ja turvaton, että tuon muistelu pistää edelleen itkemään.

Miksi kukaan ei puolustanut? Järkyttävää :'(

Vierailija kirjoitti:

Se on , siskot, tuo "normaali lapsuus" vähän samaa kategoriaa  kun "normaali mies".

Kaikki siitä puhuu,mutta sellaista ei ole kenelläkään kun tarkemmin tutkii asiaa.

Mulla ei ollut normaalia lapsuutta, mutta kyllä mulla ihan normaali mies on ollut yli 20v😊

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole ollut kumpikin vanhempi tasainen, luotettava ja turvallinen. Suurin osa ihmisistä ei ole tällaisia edes. Lakatkaa jo tarttumasta menneisyyteen.

Olisipas se onnellinen lapsuus vain tuosta kiinni, mutta valitettavasti on hieman eriasia jos toinen vanhempi ottaa lapsen huomioon ja toienen ei, kun se että kumpikaan vanhempi ei ole läsnä tai olevat väkivaltaisia... Siihen päälle vielä talon ulkopuoliset vaikutukset vaikuttaa aika komiasti elämään. Osasta jää vielä arpia pitkäksi ajaksi kun menettää luottamuksen ylipäätänsä lapsena ihmisiin. Kun ei ole sosiaalista tukiverkkoa, miten meinaat ihmisen oppivan sosiaalisia taitoja esimerkiksi yksin?

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole ollut kumpikin vanhempi tasainen, luotettava ja turvallinen. Suurin osa ihmisistä ei ole tällaisia edes. Lakatkaa jo tarttumasta menneisyyteen.

Et taida nyt ihan käsittää mitä se meno on niissä ongelmaperheissä..

Ja asiat pitää käydä läpi jotta voi jatkaa elämäänsä. Muistojen välttely voi sitten viitata ongelmiin, mitä on aiheutunut kun läpityöskentelyä ei tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Mutta ei se riitä, että elää sellaista elämää, mihin on eväät annettu, koska aina on joku, joka alkaa valittaa sinulle vioistasi. Jotka johtuvat siitä, että on kohdeltu huonosti, tai ei ole kannustettu tai muuta. Jos minä puhun pahaa jostakusta, niin minua haukutaan, vaikka se on vain keino selviytyä, jonkinlainen varaventtiili ja eihän se lopeta minusta pahan puhumista, että minä en puhu muista. Kun joku siis voisi sanoa, että "älä puhu pahaa muista, ethän itsekään haluaisi, että sinusta puhutaan". No joo vittu en, mutta kun silti puhutaan. Jne. Aivan mahdotonta elää pahoinvoivana mitään "hyvää" elämää.

t.kivikissaäiti (ei ap)

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Huoh. Itse en ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä. Ihankuin ihminen ei saisi tunte oloaan kurjaksi. Tämän takia olen ruvennut  leikkimään ihmisten ilmoilla tekopirteää ja kokoajan yritän olla positiivinen, vaikka oikeasti olen hyvin negatiivinen ihminen. Osaan peittää yllättävän taitavasti tarvittaessa ujouden ja epäsosiaalisuuden. Ne, jotka minua ei ihmisenä oikeasti tunne voisivat yllättyä, kun rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta vaikka tosielämässä tällaien en ole.

Syy miksi minusta on muovautunut tällainen on ihan menneisyydessäni. Koulukiusaamista, vanhemmat eivät olleet läsnä, jopa opettajat vähättelivät eikä uskoneet että minua kiusataan. Vielä aikuisenakin on tosi tiukkaa yrittää olla kohtelias, positiivinen ja iloinen ihmisille, kun jopa tuntemattomat ohikulkijat saattavat arvostella minua ohi käveltäessä.  Joskus ihan oikeasti olen miettinyt, onko pois lähteminen parempi vaihtoehto kun jokapäivä tuntuu olevan välillä selviytymistä tästä päivästä. Myöskin mietin jos elämässäni sattuisi kerrankin jotain mullistavaa, että osaisin arvostaa tätä mitä minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Mutta ei se riitä, että elää sellaista elämää, mihin on eväät annettu, koska aina on joku, joka alkaa valittaa sinulle vioistasi. Jotka johtuvat siitä, että on kohdeltu huonosti, tai ei ole kannustettu tai muuta. Jos minä puhun pahaa jostakusta, niin minua haukutaan, vaikka se on vain keino selviytyä, jonkinlainen varaventtiili ja eihän se lopeta minusta pahan puhumista, että minä en puhu muista. Kun joku siis voisi sanoa, että "älä puhu pahaa muista, ethän itsekään haluaisi, että sinusta puhutaan". No joo vittu en, mutta kun silti puhutaan. Jne. Aivan mahdotonta elää pahoinvoivana mitään "hyvää" elämää.

t.kivikissaäiti (ei ap)

Ne asiat pitää nimenomaan käydä läpi, jotta voi elää normaalisti.

Älkää missään tapauksessa ottako tosissaan noita "no mutta jollain muulla on asiat huonommin, älä mieti niitä lapsuusjuttuja ja näytä vaan normaalilta" -juttuja.

Olit paskamainen ihminen edellisessä elämässä ja kärsit nyt seurauksista. Sitähän sä kysyit?

Niin, tasan ei mene jako tässä elämässä. Onneksi kuitenkin kaikki (etenkin täällä Suomessa) voivat vaikuttaa nykyhetkeen. Menneisyyttä ei voi muutta eikä siihen siksi kannata jäädä vellomaan. Traumat täytyy tietysti kohdata, käsitellä ja hyväksyä ja sitten jatkaa eteenpäin ja yrittää muovata elämästään mieleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Huoh. Itse en ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä. Ihankuin ihminen ei saisi tunte oloaan kurjaksi. Tämän takia olen ruvennut  leikkimään ihmisten ilmoilla tekopirteää ja kokoajan yritän olla positiivinen, vaikka oikeasti olen hyvin negatiivinen ihminen. Osaan peittää yllättävän taitavasti tarvittaessa ujouden ja epäsosiaalisuuden. Ne, jotka minua ei ihmisenä oikeasti tunne voisivat yllättyä, kun rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta vaikka tosielämässä tällaien en ole.

Syy miksi minusta on muovautunut tällainen on ihan menneisyydessäni. Koulukiusaamista, vanhemmat eivät olleet läsnä, jopa opettajat vähättelivät eikä uskoneet että minua kiusataan. Vielä aikuisenakin on tosi tiukkaa yrittää olla kohtelias, positiivinen ja iloinen ihmisille, kun jopa tuntemattomat ohikulkijat saattavat arvostella minua ohi käveltäessä.  Joskus ihan oikeasti olen miettinyt, onko pois lähteminen parempi vaihtoehto kun jokapäivä tuntuu olevan välillä selviytymistä tästä päivästä. Myöskin mietin jos elämässäni sattuisi kerrankin jotain mullistavaa, että osaisin arvostaa tätä mitä minulla on.

Sama juttu, yritän olla kohtelias. Mutta sitten taas joskus tulee ne hetket, kun pirunsarvet kasvaa päähän.

Silloin ei ollakaan niin kohteliaita, vaan vittuillaan takaisin tuollaisille ohikäveleville arvostelijoille. Vähän silleen että perkele, lokaa tullut jo ihan tarpeeksi niin en muuten enää ole minäkään sitten mukava ihminen! 😃

Onneksi nuo hetket ei kauaa kestä. Olisi aika hirveää olla luonnostaan ilkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olennaisempaa on järjestää itselleen normaali tai omalta tuntuva aikuisuus. Kuten tuossa edellä mainittiin, suurin osa jää vaille hyvää lapsuutta. 

Ihanko tosissaan väität, että suurin osa jää vaille perus hyvää lapsuutta?

Perusasiat kunnossa, perhe jossain muodossa, jossa on hyvä olla ja elää. Ei sen mikään täysin ongelmaton auvola tarvitse tietenkään olla, mutta sellainen turvallinen ja paikka, jota voi sanoa kodikseen. Taloudellisesti turvattu elämä, riittävästi sosiaalisia suhteita ja perustarpeet kunnossa.

Tämkö ei muka toteudu suurimmalla osalla?

Jos se koti on vihan ja kaunan täyttämä, ei auta vaikka alaosa Maslow:n tarvehierarkiasta olisi kunnossa.

Puhuisin mieluummin "ihanteellisesta" lapsuudesta, jota harvalla varmaan on, mutta suurella osalla on ihanteellisempi ja mukavampi lapsuus kuin niillä (meillä) toisilla.

Siinä ei ole mitään selvää rajaa, on vaan hyviä ja huonoja, kivoja ja vittumaisia asioita eri suhteessa kaikilla. Lisäksi oma suhtautuminen vaikuttaa siihen, miten paskaa se lapsuus olikaan - ja siihen suhtautumiseen tietysti vaikuttaaa se lapsuus, mutta myös miljoona muuta juttua. Puhumattakaan siitä, että kurjan lapsuuden elänyt voi löytää onnen aikuisuudessa, ja ihanteellisemman (normaalin) lapsuuden saaneella voi mennä elämä ihan vituiksi myöhemmin.

Katkeruus ja lapsuuden taakat on perseestä, etenkin kun moniakaan niistä ei näe ennen kuin luulee päässeensä jo pahimman yli. Mutta joo, kai mun pointti oli että asiat voi parantua eikä elämä ole menetetty jos lapsuus on ollut paskassa tarpomista.

T. alkoholistin lapsi joka tarpoo paskassa edelleen mutta ei jaksa enää olla katkera, vaikka oikeastaan ehkä pitäisi... :l

Minä en ainakaan ajattele, että olen yhtään vähemmän mukava ihminen, jos vittuilisin eli antaisin kuulua joillekin ohikäveleville arvostelijoille. Saahan sitä nyt takaisin sanoa.

t.kivikissaäiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Huoh. Itse en ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä. Ihankuin ihminen ei saisi tunte oloaan kurjaksi. Tämän takia olen ruvennut  leikkimään ihmisten ilmoilla tekopirteää ja kokoajan yritän olla positiivinen, vaikka oikeasti olen hyvin negatiivinen ihminen. Osaan peittää yllättävän taitavasti tarvittaessa ujouden ja epäsosiaalisuuden. Ne, jotka minua ei ihmisenä oikeasti tunne voisivat yllättyä, kun rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta vaikka tosielämässä tällaien en ole.

Syy miksi minusta on muovautunut tällainen on ihan menneisyydessäni. Koulukiusaamista, vanhemmat eivät olleet läsnä, jopa opettajat vähättelivät eikä uskoneet että minua kiusataan. Vielä aikuisenakin on tosi tiukkaa yrittää olla kohtelias, positiivinen ja iloinen ihmisille, kun jopa tuntemattomat ohikulkijat saattavat arvostella minua ohi käveltäessä.  Joskus ihan oikeasti olen miettinyt, onko pois lähteminen parempi vaihtoehto kun jokapäivä tuntuu olevan välillä selviytymistä tästä päivästä. Myöskin mietin jos elämässäni sattuisi kerrankin jotain mullistavaa, että osaisin arvostaa tätä mitä minulla on.

Sama juttu, yritän olla kohtelias. Mutta sitten taas joskus tulee ne hetket, kun pirunsarvet kasvaa päähän.

Silloin ei ollakaan niin kohteliaita, vaan vittuillaan takaisin tuollaisille ohikäveleville arvostelijoille. Vähän silleen että perkele, lokaa tullut jo ihan tarpeeksi niin en muuten enää ole minäkään sitten mukava ihminen! 😃

Onneksi nuo hetket ei kauaa kestä. Olisi aika hirveää olla luonnostaan ilkeä.

Hmh, onko tässä alunperin lainatun kommentin esittäjä mielestäsi luonnostaan ilkeä? Minun mielestäni tuossa kommentissa vain todetaan tosiasiat. Elämä ei ole reilua, halusimme tai emme. Tämän myöntäminen on hyvän kehityksen alku. Murheissa voi velloa aikansa, mutta pidän aika outona, jos ei edes yritä mitään muuta kuin kerjätä sääliä muilta. "Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki". Menneisyyden märehtiminen vain pitkittää kärsimystä ja syö energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Huoh. Itse en ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä. Ihankuin ihminen ei saisi tunte oloaan kurjaksi. Tämän takia olen ruvennut  leikkimään ihmisten ilmoilla tekopirteää ja kokoajan yritän olla positiivinen, vaikka oikeasti olen hyvin negatiivinen ihminen. Osaan peittää yllättävän taitavasti tarvittaessa ujouden ja epäsosiaalisuuden. Ne, jotka minua ei ihmisenä oikeasti tunne voisivat yllättyä, kun rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta vaikka tosielämässä tällaien en ole.

Syy miksi minusta on muovautunut tällainen on ihan menneisyydessäni. Koulukiusaamista, vanhemmat eivät olleet läsnä, jopa opettajat vähättelivät eikä uskoneet että minua kiusataan. Vielä aikuisenakin on tosi tiukkaa yrittää olla kohtelias, positiivinen ja iloinen ihmisille, kun jopa tuntemattomat ohikulkijat saattavat arvostella minua ohi käveltäessä.  Joskus ihan oikeasti olen miettinyt, onko pois lähteminen parempi vaihtoehto kun jokapäivä tuntuu olevan välillä selviytymistä tästä päivästä. Myöskin mietin jos elämässäni sattuisi kerrankin jotain mullistavaa, että osaisin arvostaa tätä mitä minulla on.

Sama juttu, yritän olla kohtelias. Mutta sitten taas joskus tulee ne hetket, kun pirunsarvet kasvaa päähän.

Silloin ei ollakaan niin kohteliaita, vaan vittuillaan takaisin tuollaisille ohikäveleville arvostelijoille. Vähän silleen että perkele, lokaa tullut jo ihan tarpeeksi niin en muuten enää ole minäkään sitten mukava ihminen! 😃

Onneksi nuo hetket ei kauaa kestä. Olisi aika hirveää olla luonnostaan ilkeä.

Hmh, onko tässä alunperin lainatun kommentin esittäjä mielestäsi luonnostaan ilkeä? Minun mielestäni tuossa kommentissa vain todetaan tosiasiat. Elämä ei ole reilua, halusimme tai emme. Tämän myöntäminen on hyvän kehityksen alku. Murheissa voi velloa aikansa, mutta pidän aika outona, jos ei edes yritä mitään muuta kuin kerjätä sääliä muilta. "Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki". Menneisyyden märehtiminen vain pitkittää kärsimystä ja syö energiaa.

Entä jos ei ole mitään muuta mitä yrittää? Luuletko sinä, että kaikki haettukaan apu aina riittää? Ihminen voi todella olla joskus melkoisen epätoivoinen. Eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö olisi koittanut kaikin voimin ja keinoin parantua tai saada elämäänsä kohdilleen tai mikä ikinä onkaan se asia, jota hakee ja tarvitsee.

t.kivikissaäiti

Tavislapsuudessa ei olisi ollut mitään antia.

Nyt on haastetta käydä kaikki läpi.

Selviydyn mistä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä ei ole reilua. Se on asia, joka on pakko hyväksyä tosiasiana, vaikka se ei olekaan reilua. Minua aina ärsyttää tämä asenne, oli kyse mistä hyvänsä, "miksi juuri minä" - no siksi, koska ei ole mitään syytä, miksi se et olisi juuri sinä. Sattui vain huono mäihä, joku sairastuu syöpään, joku jää auton alle, eikä se (yleensä) ole oma vika. Sattuma korjaa satoaan, ja sen sijaan, että jäisi huono-osaisuuttaan märehtimään, kannattaa suunnata voimansa siihen, että miettii miten näistä eväistä voisi tehdä parhaan mahdollisen elämän itselleen ja ehkäpä vielä läheisilleenkin.

terkuin: eräs, joka ei myöskään syntynyt kultalusikka suussa

Huoh. Itse en ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä. Ihankuin ihminen ei saisi tunte oloaan kurjaksi. Tämän takia olen ruvennut  leikkimään ihmisten ilmoilla tekopirteää ja kokoajan yritän olla positiivinen, vaikka oikeasti olen hyvin negatiivinen ihminen. Osaan peittää yllättävän taitavasti tarvittaessa ujouden ja epäsosiaalisuuden. Ne, jotka minua ei ihmisenä oikeasti tunne voisivat yllättyä, kun rakastan omaa rauhaa ja hiljaisuutta vaikka tosielämässä tällaien en ole.

Syy miksi minusta on muovautunut tällainen on ihan menneisyydessäni. Koulukiusaamista, vanhemmat eivät olleet läsnä, jopa opettajat vähättelivät eikä uskoneet että minua kiusataan. Vielä aikuisenakin on tosi tiukkaa yrittää olla kohtelias, positiivinen ja iloinen ihmisille, kun jopa tuntemattomat ohikulkijat saattavat arvostella minua ohi käveltäessä.  Joskus ihan oikeasti olen miettinyt, onko pois lähteminen parempi vaihtoehto kun jokapäivä tuntuu olevan välillä selviytymistä tästä päivästä. Myöskin mietin jos elämässäni sattuisi kerrankin jotain mullistavaa, että osaisin arvostaa tätä mitä minulla on.

Sama juttu, yritän olla kohtelias. Mutta sitten taas joskus tulee ne hetket, kun pirunsarvet kasvaa päähän.

Silloin ei ollakaan niin kohteliaita, vaan vittuillaan takaisin tuollaisille ohikäveleville arvostelijoille. Vähän silleen että perkele, lokaa tullut jo ihan tarpeeksi niin en muuten enää ole minäkään sitten mukava ihminen! 😃

Onneksi nuo hetket ei kauaa kestä. Olisi aika hirveää olla luonnostaan ilkeä.

Hmh, onko tässä alunperin lainatun kommentin esittäjä mielestäsi luonnostaan ilkeä? Minun mielestäni tuossa kommentissa vain todetaan tosiasiat. Elämä ei ole reilua, halusimme tai emme. Tämän myöntäminen on hyvän kehityksen alku. Murheissa voi velloa aikansa, mutta pidän aika outona, jos ei edes yritä mitään muuta kuin kerjätä sääliä muilta. "Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki". Menneisyyden märehtiminen vain pitkittää kärsimystä ja syö energiaa.

Ja tuokin lause "Ken vaivojansa valittaa on vaivojensa vanki" on siis niin idiootti kuin olla ja voi. Eihän sellainen tietenkään valita, jota ne eivät vaivaa!

Eli se, joka ON niiden vanki, valittaa. Ei toisin päin.