Miksen minä saanut normaalia lapsuutta?

Nii-in. Se on semmosta aina, että ei mee kaikki tasan. En mäkään saanut normaalia lapsuutta, enkä tervettä elämää, enkä rikasta aikuisuutta... Revi siitä.

Vierailija kirjoitti:

Nii-in. Se on semmosta aina, että ei mee kaikki tasan. En mäkään saanut normaalia lapsuutta, enkä tervettä elämää, enkä rikasta aikuisuutta... Revi siitä.

Miksi minä haluaisin repiä sitä?

Vierailija kirjoitti:

"ja terapiassa oltiin tyytyväisiä, että vain jaksan mennä eteenpäin päivästä toiseen, kuin joku mutterin osa rattaissa"

Eihän tuossa kohtaa ole ajateltu, että noniin nyt olet kunnossa ja homma selvä.

Tuo on ollut yksi välietappi, ja Tottakai terapeutti on tyytyväinen kun pystyt edes jokseenkin normaalisti arkirutiineihin. Se on jo iso saavutus, jos toimintakyky on heikentynyt, ja on lupaava merkki jatkosta.

Kuulostaa nyt ärsyttävältä, mutta ole kärsivällinen. Jatka terapiassa ja yritä löytää (terveitä) kanavia purkaaksesi tuota kerääntynyttä vihaa.

Sen vihan tunnekin kun valitettavan normaali vaihe traumatyöskentelyssä. Kun itseään ei pystynyt lapsena puolustamaan, niin se kaikki viha on vuosien ajan pakkautunut sisälle, toisinaan itsestäni tuntui kuin se viha olisi sivupersoonani, joka suojeli minua.

Kun olin herkkä lapsi, jota kotona kiusattiin itsemurhayrityksiin asti kenenkään puolustamatta, niin tuntui että mieli kehitti senvihaisen sivupersoonan, joka räiskyi ja rähisi minkä ehti jos vähääkään tuli uhattu olo. Sillä tavalla minulla oli viimein joku, joka puolusti.

Onneksi se patoutunut vihakin lopulta aikanaan loppui.

No kuka sustakin välitti, kun räiskyit ja rähisit ympäriinsä?

Siinähän sitä just saa paskaa muilta niskaan, sinua saa vihata ihan luvan kanssa. Itsestäkin tuntuu ihan inhotulta ihmiseltä. Ihan syystä. Ei tästä ole mitään nousua minnekään. Käyn länkyttämässä terapiassa koska terapeutti ei syyllistä minua siitä, että minussa on vihaa, kuten tavallinen ihminen syyttää siitä minua. Ei rakasta minua, ei välitä minusta paskaakaan.

52