Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kosketusongelma? Vaatimusallergia?
23.11.2016 |
En osaa otsikoidakaan asiaa, hämmentää. Heräsin siihen, että mies ropeloi minua kainalosta kovakouraisesti. Se on kai tarkoitettu vitsikkääksi tai jotain, ja fyysisen työn raatajalla on hirmuiset sormivoimat. Mutta siis, tuolla on halutessaan erinomainen yhteys sormien ja pään välillä. Se osaa setviä lapsen takkutukan ilman, että nipistää ollenkaan, kuulemma siksi että on nopeat piuhat. Osaa helpata kun tuntee, että takku ottaa vastaan. Miten se ei muka osaa säätää sitä voimankäyttöä koskiessaan ihoa?
Olin niin raivoissani, etten voinut puhua tai katsoa päin, etten repeä. En ole aamuihminen muutenkaan, mutta kivulias herätys menee kyllä pahasti yli sietokyvyn. Lähetettiin lapsi kouluun, edelleen pidättelin raivoa. Pidin käytöstä aggressiona, luultavasti tahallisena. Miehen mukaan näin ei ole, vaan hän heittäytyi marttyyriksi. Että kun suutun jos hän hilpaisee sängystä aamulla ottamatta mitään kontaktia, niin hän nyt sitten uhrautuu ja koskee minuun vaikka tietää, että ihan turhaa se on koska suutun kuitenkin sitten siitä kosketuksestakin.
Ilmoitin, että kun hänen tuntuu olevan täysin mahdotonta pahoitella liian kovakouraista kättä ja säätää kosketusta niinkuin normaali ihminen oikealla asialla tekisi, niin minun taas on hyvin vaikea olla olettamatta, että kosketuksen tarkoituskin on ollut ilmaista kiukkua jostain. Ja että kun hän sen kiistää, olen sitten hämilläni ja vihainen. Sain syytökset luonnottomasta herkkyydestä.
Mitä helvettiä tämä on? Tuntuu että toinen sabotoi tahallaan, jotta lopettaisin inhottavat vaatimukset. Mutta miksi ihmeessä hän kokee sen vaatimuksena, että loukkaannun hänen käytöksestään? Kai nyt elinkelpoinen organismi ymmärtää mukauttaa toimintaa ympäristöönsä. Mutta minun pitäisi ilmeisesti olla suoja maailmaa vastaan sen sijaan, että olen sen osa?
Miestä tuntui helpottavan omassa ahdistuksessaan se, että kerroin epäileväni hänen kiukunneen minulle kovakouraisella herätyksellä sitä, että menin myöhään nukkumaan, ja tehneen koko homman tahallaan. Että se jotenkin selittäisi kiukkuista reaktiotani. Mutta siis hänelle tuntuu olevan aidosti mysteeri, että mikä on ettei sitten kosketus kelpaa kun sitä kerran ensin on vaadittu.
Puuttuuko tuolta joku palikka päästä vai yrittääkö sen nyt vain haalia takaisin oikeutensa nousta poikamiehen tavoin parisängystä?
Kommentit (4)
Juu, en ymmärtänyt yhtään mitään. Taidat olla äitihullu, samanlaista tuubaa suollat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukihäiriön yksi lievä muoto on hahmotushäiriö. Yleensä sekin tulee kyllä ilmi pulmatehtävissä ja vastaavissa, eikä tunteiden käsittelynä.
Joillakin ihmisillä vain on sellainen outo homma ettei emmärrä astua tosien saappaisiin vaan näkee asiat vain omasta näkökulmasta. Voit tietenkin sanoa että muuten tuollainen herätys olisi mukavaa, mutta voit näyttää ensin millainen kosketus on hyvä. Tajoa kompromissia sanomalla että joko sinä et osaa konrolloida omia tunteita, tai sitten sinulla on vain hyvin herkkä iho. Tuollaisen kanssa kannattaa aina mennä asioissa kompromissiin ja tajota myös sitä vaihtoehtoa että vika voi olla myös sinussa, mutta yhtälailla myös toisessa, eikä sitä voi tietää että kummassa.
En ole äitihullu mutta kohta olen hullu äiti.
Kompromissiohje on teoriassa hyvä, mutta aletaan olla siinä pisteessä, että minä olen kompromissini hakenut loppuun. Nimittäin mies ei jostain syystä halua ottaa onkeen. Jos näytän minkälaisesta kosketuksesta pidän, se on vaatimista. Pelleilemällä sen voi esittää ilman että toinen lentää seinille ja huutaa, että haluan määräillä, mutta se ei sitten johda minkäänlaiseen muutokseen. Kopeloiminen muuttuu korkeintaan entistäkin kovakouraisemmaksi, kun miehellä on käsitys, etten ole tyytyväinen. Mallistakaan tuo ei opi.
Samaten se, että minulla on niiiin herkkä iho, on ihan aito syytös jonka mies linkoaa minulle toistuvasti. Ikään kuin se siitä paksunisi. Hänen mieltään pahoittaa sellainen vääryys. Ihan kuin hänelle olisi annettu urheiluauto, joka ei pysy käsissä millään ajotaidolla.
Mutta kun kerran tiedän, ettei kysymys ole yleisestä kömpelyydestä, en ymmärrä missä mennään. Oikeassa elämässä tuolla pysyy käsissä ihan mikä vain, kun se niin haluaa. Paitsi siis naiset. Niitä ei vain voi ymmärtää ei. Ei vissiin kuulukaan, menee identiteetti. Seksuaalisestikin tuo on kuin teini. Oppii sen minkä haluaa, mutta se on vähän se. Eikä aiemmilta naisilta tunnu paljonkaan oppineen.
Voisiko kuitenkin olla niin, että tuolla on joku tunteidenhahmotusongelma, joka on samaa pakettia kuin se lukivaikeus? Vai onko tässä nyt vain hankalan luonteen sovinismi kukassaan? Ja silloinkin, onko se sovinismi itsesuojelua vai perustavalaatuinen rakenneosa?
Alue: Aihe vapaa
Taisin kirjoittaa vuolaasti ja sekavasti ahdistuksessani. Tiivistelmä: onko mies joku piiloasperger, vaiko vain tavallinen marttyyri? Voiko marttyyri parantua?
Lukihäiriö hänellä on. Voiko siihen kuulua myös vaikeus hahmottaa tunteita ja odotuksia? Mies taistelee ja rimpuilee kovasti aina, kun kokee että haluan määräillä. Ei mitään kykyä tai halua nähdä eroa sen välillä, että sanon mikä minulle ei käy, ja sen välillä, että haluaisin määrätä miten hänen on ihan pakko toimia, viimeistä piirtoa myöden. Joten en saisi kritisoida lainkaan. Vaikeaa on kyllä pitää suu kiinni, koska tämä ei ole tosiaankaan ainoa asia, jossa miehen käytös on ihan outoa.
Joudun oikein pinnistelemään muistaakseni, että en oikeasti ole edellisssä suhteissa saanut mitään valituksia päsmäröintitaipumuksesta. Nyt koen itsekin yrittäväni laittaa toista väkisin seisomaan suorassa, vaikka polvet notkuvat ja ryhti läsähtää. Eihän tämän tältä pitäisi tuntua. Tunne on sitä hämmentävämpi, kun toinen on kuitenkin ihmisenä ihan itseohjautuva. Parisuhdemateriaaliksi tuosta ei ehkä kuitenkaan oikein ole, suhteet ovat olleet harvassa ja lyhyitä.
Pitää vissiin siirtyä eri sänkyihin aamuyöstä, jos tästä ei muuten tule tolkkua?