Häirikkölapsen äiti avautuu. "Anteeksi".

Ylen MHL:n sivuilla myös Jenny Lehtinen on kirjoittanut hyvän kirjoituksen aiheesta.

Lisää rahaa koulutukseen. Pienryhmät takaisin kaikkiin kouluihin ja kaikille luokka-asteille.

On varmasti raskasta olla häirikkölapsen vanhempi. Silti en hyväksy sitä, että käydään luokkatovereihin käsiksi. Jokainen pitää varmasti oman lapsensa puolia.

Oma Asperger-lapseni ei käy käsiksi muihin tai muuta vakavaa, mutta hänellä on kova puheääni ja jos asia ei kiinnosta tai edetään liian hitaasti tai jotain, alkaa helposti pitää jotain älämölöä. Juu, kyllä minäkin söisin vaikka pieniä kiviä, jos se auttaisi. Joskus tuntuu, että kaikkien häirikkölasten vanhempien ajatellaan viis veisaavan lapsensa kasvatuksesta, piiloutuvan diagnoosien taakse jne. Tosiasia kuitenkin meillä ja varmasti hyvin monella muulla on, että erityislapseen joutuu laittamaan paljon enemmän aikaa ja energiaa kuin tavislapseen. Eli kyllä yritetään parhaamme. Aina se vaan ei riitä kaikkeen.

Luin mielipiteen. Täällä Helsingissä osa lasten vanhemmista tahtoo, että heidän tukea tarvitseva lapsensa  jatkaisi tavallisella luokalla. He uskovat, että siirto erityisluokalle toisi lisää ongelmia, eikä se  olisi lähikoulukaan. Ikäänkuin tyhmyys tiivistyisi ja vaikka ryhmät ovatkin erityisillä pienempiä, niin ei ehkä yhtään rauhallisempia. Jo valmiiksi yllytysherkkä lapsi joutuisi siis huonoon seuraan.

Miten erityisluokista saisi viihtyisämpiä? Mitä tehdä, jos erityislapsi on tyttö ja luokalla melkein kaikki  ovatkin poikia? Voitaisiinko tehdä erikseen tyttöpainotteisempia luokkia? (tavalliseen opetukseen sopeutumattomissa erityislapsissa selkeästi enemmän poikia) Ei sukupuolella muuta väliä, mutta vanhemmat voivat tahtoa lapselleen myös samaa sukupuolta olevan kaverin, edes yhden.

Lasteni luokilla on  erityislapsiakin. Osa häiriköi ja osa ei. Yhden tahtoisin pois luokalta, jotta omalla lapsellani olisi parempi olla ja toisen taas katson sopivan luokalle. Hän saa olla näin  tutussa kaveripiirissään, vaikka koulumenestys onkin heikkoa. Häneen osataan suhtautua. Ongelmana on, että yläkoulussa tilanteet voivat karata aivan käsistäkin. Oma lapseni vaihtoi koulua, kun erityislapset eivät!

Itse häirikön äitinä kyllä allekirjoitan. Omani käytös ei ole noin pahaa, eikä hänellä diagnoosia myöskään ole (tutkittu kyllä, ja todettu asperger-piirteitä ja lievää aistiyliherkkyyttä). Mutta jospa tietäisitte ne määrät keskustelua, tunteiden sanottamista, sääntöjä, rutiineita... mitä hänen kanssaan on käyty läpi ja käydään koko ajan. Voisi se huutelu “kasvatuksen puutteesta“ hetkeksi hiljentyä.

Ymmärrän täysin, että tavallinen lapsi turhautuu ja kokee ehkä pelottavanakin omani. Hän ei ole väkivaltainen, mutta riehuu, huutaa ja menee ikäänkuin lasiseinän taa, jolloin häneen ei saa kontaktia. Epävarmuuden peittää kohtuuttomalla määrällä naureskelua ja huonoa huumoria. Iltaisin itkee, ettei jaksa ja pysty ryhmässä ja hälinässä.

Niin, mitä vaan tekisin minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Luin mielipiteen. Täällä Helsingissä osa lasten vanhemmista tahtoo, että heidän tukea tarvitseva lapsensa  jatkaisi tavallisella luokalla. He uskovat, että siirto erityisluokalle toisi lisää ongelmia, eikä se  olisi lähikoulukaan. Ikäänkuin tyhmyys tiivistyisi ja vaikka ryhmät ovatkin erityisillä pienempiä, niin ei ehkä yhtään rauhallisempia. Jo valmiiksi yllytysherkkä lapsi joutuisi siis huonoon seuraan.

Miten erityisluokista saisi viihtyisämpiä? Mitä tehdä, jos erityislapsi on tyttö ja luokalla melkein kaikki  ovatkin poikia? Voitaisiinko tehdä erikseen tyttöpainotteisempia luokkia? (tavalliseen opetukseen sopeutumattomissa erityislapsissa selkeästi enemmän poikia) Ei sukupuolella muuta väliä, mutta vanhemmat voivat tahtoa lapselleen myös samaa sukupuolta olevan kaverin, edes yhden.

Lasteni luokilla on  erityislapsiakin. Osa häiriköi ja osa ei. Yhden tahtoisin pois luokalta, jotta omalla lapsellani olisi parempi olla ja toisen taas katson sopivan luokalle. Hän saa olla näin  tutussa kaveripiirissään, vaikka koulumenestys onkin heikkoa. Häneen osataan suhtautua. Ongelmana on, että yläkoulussa tilanteet voivat karata aivan käsistäkin. Oma lapseni vaihtoi koulua, kun erityislapset eivät!

Oma tyttäreni on erityiskoulussa ja luokkansa ainoa tyttö. Kavereita hän on löytänyt rinnakkaisluokilta. Tietysti niitä kavereita on ihan naapurustostakin (käyvät ns. normaalia koulua) sekä harrastuksista.

Meillä on ongelmana se, että meidän lapsemme(tyttö)on integroidussa päiväkotiryhmässä tukilapsena erityislapsille, mutta meillä vanhemmilla ei ole mitään hajua, että mistä erityisyydet johtuvat. On todella vaikeaa kotona vastata omalle lapselle ympäripyöreitä, kun toinen selvästi joistakin asioista ahdistuneena kysyy. Päiväkoti ei saa kertoa erityislasten diagnooseja ja meidän hoitoaikamme eivät mene niin yksiin, että erityislasten vanhemmilta voisi suoraan kysyä. Ei ole kerta tai kaksi, kun lapsi on raavittuna päikkypäivän jälkeen. Ymmärrämme kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja se menee meilläkin. Päiväkoti aina pahoittelee tilannetta ja lupaa puhua vanhempien kanssa. Päiväkotiako meidän täytyy tässä vaiheessa vaihtaa, kun syksyllä alkaa eskari?

Miksei tarkkailuluokkia oteta kouluilla takaisin käyttöön?

1980-90 -luvuilla häiriöksi olevat pantiin niihin, jolloin muut saivat opiskella rauhassa. Mikä järki on heikentää kaikkien opintomahdollisuuksia, jos pari oppilasta ei kykene opiskelemaan? Pienryhmä voisi olla pedagogisestikin katsottuna parempi ratkaisu heille, joilla on aistiyliherkkyyksiä tai muita keskittymisvaikeuksia.

Suomi ei kauaa enää Pisa-tuloksillaan paistattele. Tämä koulun leikkimiseksi meneminen ei paranna tieto- ja taitotasoa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ongelmana se, että meidän lapsemme(tyttö)on integroidussa päiväkotiryhmässä tukilapsena erityislapsille, mutta meillä vanhemmilla ei ole mitään hajua, että mistä erityisyydet johtuvat. On todella vaikeaa kotona vastata omalle lapselle ympäripyöreitä, kun toinen selvästi joistakin asioista ahdistuneena kysyy. Päiväkoti ei saa kertoa erityislasten diagnooseja ja meidän hoitoaikamme eivät mene niin yksiin, että erityislasten vanhemmilta voisi suoraan kysyä. Ei ole kerta tai kaksi, kun lapsi on raavittuna päikkypäivän jälkeen. Ymmärrämme kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja se menee meilläkin. Päiväkoti aina pahoittelee tilannetta ja lupaa puhua vanhempien kanssa. Päiväkotiako meidän täytyy tässä vaiheessa vaihtaa, kun syksyllä alkaa eskari?

Voitte kieltää että lastanne käytetään terapiakaverina. Meillä ainakin kysyttiin siihen kirjallinen suostumus.

Meidänkin lapsen 5. -luokalla on häiritseviä poikia. He ovat jatkaneet opetuksen häirintää jo ekalta asti. Naisopettajien tunneilla on hirveä härdelli. Tavarat aina kotona tai hukassa. Tunnista menee yli puolet heidän hillitsemisekseen.

Ja kyse on 11-vuotiaista!!! (Jopa nuoremmista, kun alkoi jo ekalta). Ihmettelen todella näiden vanhempia, että miten ei saa lasta järjestykseen? Pitäisikö sinne mennä itse seuraamaan ja sanomaan?

Helvata, eihän niitä tarvitse fyysisesti kurittaa, rangaistuksia kyllä voi keksiä muitakin, esim. Pelit pois (tietokoneen johdot töihin mukaan! Eikä kavereille saa koulusta mennä pelaamaan!) kunnes käytös muuttuu. Luulisi vanhempiakin kiinnostavan, tuleeko lapsesta aikuisena joku syrjäytynyt huumediileri.

Tärkeää tämä keskustelu kun kaikenaikaa saa kuulla että kaikki lähtee kotoa ja koulussa vain opetetaan. Että häiriökäyttäytyminen johtuu siitä että kotona ei kasvateta/välitetä. Näinkin voi olla mutta varmasti useammin kotona yritetään kaikki mahdollinen, tehdään virheitäkin mutta yritetään kasvattaa. Joidenkin lasten kohdalla tehtävä on vain vaikeampaa vaikkei edes erityislapsesta ole kysymys. Itselläni yksi "helppo" ja yksi"vaikea" lapsi jotka yhtä rakkaita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ongelmana se, että meidän lapsemme(tyttö)on integroidussa päiväkotiryhmässä tukilapsena erityislapsille, mutta meillä vanhemmilla ei ole mitään hajua, että mistä erityisyydet johtuvat. On todella vaikeaa kotona vastata omalle lapselle ympäripyöreitä, kun toinen selvästi joistakin asioista ahdistuneena kysyy. Päiväkoti ei saa kertoa erityislasten diagnooseja ja meidän hoitoaikamme eivät mene niin yksiin, että erityislasten vanhemmilta voisi suoraan kysyä. Ei ole kerta tai kaksi, kun lapsi on raavittuna päikkypäivän jälkeen. Ymmärrämme kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja se menee meilläkin. Päiväkoti aina pahoittelee tilannetta ja lupaa puhua vanhempien kanssa. Päiväkotiako meidän täytyy tässä vaiheessa vaihtaa, kun syksyllä alkaa eskari?

Meidänkin lapsiamme painostaa isoäiti ja setä, että heidän pitäisi toimia jonain terapiakavereina serkulleen. Serkku on keskittymishäiriöinen mölisijä, jolla ei ole kavereita. Lapsemme ovat itse sanoneet, etteivät halua olla hänen kanssaan, koska serkku levittää kaikki tavarat eikä siivoa jälkiään, huutaa ja juoksee ja käy heidän hermoilleen/korvilleen. Pännii todella, että meidän lasten oletetaan olevan tälle joitain terapeutteja, koska sukulaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ongelmana se, että meidän lapsemme(tyttö)on integroidussa päiväkotiryhmässä tukilapsena erityislapsille, mutta meillä vanhemmilla ei ole mitään hajua, että mistä erityisyydet johtuvat. On todella vaikeaa kotona vastata omalle lapselle ympäripyöreitä, kun toinen selvästi joistakin asioista ahdistuneena kysyy. Päiväkoti ei saa kertoa erityislasten diagnooseja ja meidän hoitoaikamme eivät mene niin yksiin, että erityislasten vanhemmilta voisi suoraan kysyä. Ei ole kerta tai kaksi, kun lapsi on raavittuna päikkypäivän jälkeen. Ymmärrämme kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja se menee meilläkin. Päiväkoti aina pahoittelee tilannetta ja lupaa puhua vanhempien kanssa. Päiväkotiako meidän täytyy tässä vaiheessa vaihtaa, kun syksyllä alkaa eskari?

Voitte kieltää että lastanne käytetään terapiakaverina. Meillä ainakin kysyttiin siihen kirjallinen suostumus.

Meiltä ei kysytty. Edessä olisi päiväkodin vaihto ja jonot täällä isossa kaupungissa ovat järjettömät :( Autottamana ei viitsisi toiselle puolelle kaupunkia lähteä, kun molempien työpaikat ovat kodin lähellä.

Minä tein koulunkäynnin ohjaajan hommia ennen työtapaturmasta (pari sormea sijoiltaan oppilaan toimesta) johtuvaa työkyvyttömyyttäni ja nimenomaan erityisluokalla. Ihan hirveä paikka ja eniten kävi sääliksi niitä lapsia, jotka olisivat sen erityisopetuksen tarvinneet. Heille ei vaan aikaa jäänyt, kun puolet luokasta eivät olleet koulukelpoisia lainkaan vaan täysin häiriintyneitä. Lyöntejä, potkimista, raapimista, puremista, kurkku suorana huutoa, luokkatoverien pahoinpitelyä, saksien piilottamista osalta lapsista, karkailua, sylkemistä, v*ttusaatanaa, raivoa. Tuota oli työpäiväni muutaman vuoden ajan alle kymmenenvuotiaiden parissa. Nyt ei sitten tarvikaan töitä tehdä, kiitos yhden sormenvääntäjän. 

Vierailija kirjoitti:

Miksei tarkkailuluokkia oteta kouluilla takaisin käyttöön?

1980-90 -luvuilla häiriöksi olevat pantiin niihin, jolloin muut saivat opiskella rauhassa. Mikä järki on heikentää kaikkien opintomahdollisuuksia, jos pari oppilasta ei kykene opiskelemaan? Pienryhmä voisi olla pedagogisestikin katsottuna parempi ratkaisu heille, joilla on aistiyliherkkyyksiä tai muita keskittymisvaikeuksia.

Suomi ei kauaa enää Pisa-tuloksillaan paistattele. Tämä koulun leikkimiseksi meneminen ei paranna tieto- ja taitotasoa.

AAMEN!! tarkkikset takaisin.

meillä on se tilanne, että molempien lasten luokalla. on näitä perkeleen "erityilapsia", ja molemmat luokat sekaisin kun jokisen eväät, koko ajan pitäs vaan ymmärtää ja ymmärtää. mutta kun en enää suostu ymmärtämään, viime kuussa tuli poika silmä mustana koulusta, kun yksi erityislapsi oli vaan kilahtanut. Tunnit koulussa on pelkkää pelleilyä ja perseilyä näiltä "erityislapsilta", väkivaltaisilta purkauksiltakaan ei olla säästytty.

HALOO!!! erityisslasten vanhemmat, teidän vajakkinne eivät pärjää normaalikouluissa. Se että teillä on ongelma, ei pitäisi olla meidän perheen ongelma, eikä kenenkään muunkaan ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Meidänkin lapsen 5. -luokalla on häiritseviä poikia. He ovat jatkaneet opetuksen häirintää jo ekalta asti. Naisopettajien tunneilla on hirveä härdelli. Tavarat aina kotona tai hukassa. Tunnista menee yli puolet heidän hillitsemisekseen.

Ja kyse on 11-vuotiaista!!! (Jopa nuoremmista, kun alkoi jo ekalta). Ihmettelen todella näiden vanhempia, että miten ei saa lasta järjestykseen? Pitäisikö sinne mennä itse seuraamaan ja sanomaan?

Helvata, eihän niitä tarvitse fyysisesti kurittaa, rangaistuksia kyllä voi keksiä muitakin, esim. Pelit pois (tietokoneen johdot töihin mukaan! Eikä kavereille saa koulusta mennä pelaamaan!) kunnes käytös muuttuu. Luulisi vanhempiakin kiinnostavan, tuleeko lapsesta aikuisena joku syrjäytynyt huumediileri.

Häiritsevä ei ole aina erityislapsi eikä erityislapsi ole aina häiritsevä.  Kivoja tällaiset yleistykset, että erityislapsen vanhemmat automaattisesti ovat jotenkin uusavuttomia eivätkä välitä lapsistaan saati ole kiinnostuneita lapsensa asioista. Tässä maailmassa ihmiset voivat huonosti ja se heijastuu valitettavasti myös lapsiin ja kouluun. Jokaiseen luokkaan (oli erityisiä tai ei) olisi tarvetta ylimääräisille käsipareille, 24 oppilasta on aikamoinen joukko ilman häirikköjäkin yhdelle opelle. Voit mennä paikalle seuraamaan, sanomaan ja auttamaan, opettaja on varmasti kiitollinen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ongelmana se, että meidän lapsemme(tyttö)on integroidussa päiväkotiryhmässä tukilapsena erityislapsille, mutta meillä vanhemmilla ei ole mitään hajua, että mistä erityisyydet johtuvat. On todella vaikeaa kotona vastata omalle lapselle ympäripyöreitä, kun toinen selvästi joistakin asioista ahdistuneena kysyy. Päiväkoti ei saa kertoa erityislasten diagnooseja ja meidän hoitoaikamme eivät mene niin yksiin, että erityislasten vanhemmilta voisi suoraan kysyä. Ei ole kerta tai kaksi, kun lapsi on raavittuna päikkypäivän jälkeen. Ymmärrämme kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja se menee meilläkin. Päiväkoti aina pahoittelee tilannetta ja lupaa puhua vanhempien kanssa. Päiväkotiako meidän täytyy tässä vaiheessa vaihtaa, kun syksyllä alkaa eskari?

Olen tyrmistynyt. Olen tuo älämölisijä-Aspergerin (muuten kiltin) äiti, joka aiemmin kirjoitti. En voi käsittää, että lapsia käytetään jonain terapialeluina :( Oma lapseni (se tavis) joutui eskariryhmään, jossa oli väkivaltaisiakin lapsia, ja kyllä se koettelemus oli, mutta että TARKOITUKSELLA? Onko tässä taustalla jokin ajatus, että lapset oppivat lapsilta, vaikka käsittääkseni ajatus on monilta osin joutanut romukoppaan ja on todettu, että esim. sos. säännöt opettaa aikuinen, ei toinen lapsi (tällöin kun opitaan lähinnä viidakonsääntöjä)? Siis vaikka itsekin toivon, että välillä uuvuttavasti käyttäytyvä lapseni saisi osakseen ymmärrystä silloin, kun hän ei vaan osaa toimia oikein, ei kykene, en silti osaa kuvitella tilannetta, jossa vanhempi toivoisi väkivaltaisen lapsensa voivan purkaa aggressioitaan toiseen lapseen... Siis jos lapseni käytös alkaisi siis tosi paljon väsyttää luokkakavereita, minä ainakin toivoisin hänen siirtoaan jonnekin ihan muualle.

Vierailija kirjoitti:

Oma Asperger-lapseni ei käy käsiksi muihin tai muuta vakavaa, mutta hänellä on kova puheääni ja jos asia ei kiinnosta tai edetään liian hitaasti tai jotain, alkaa helposti pitää jotain älämölöä. Juu, kyllä minäkin söisin vaikka pieniä kiviä, jos se auttaisi. Joskus tuntuu, että kaikkien häirikkölasten vanhempien ajatellaan viis veisaavan lapsensa kasvatuksesta, piiloutuvan diagnoosien taakse jne. Tosiasia kuitenkin meillä ja varmasti hyvin monella muulla on, että erityislapseen joutuu laittamaan paljon enemmän aikaa ja energiaa kuin tavislapseen. Eli kyllä yritetään parhaamme. Aina se vaan ei riitä kaikkeen.

Oman lapseni luokalla on asperger, jolla on sama taipumus. Saarnaa itsekseen kovaan ääneen kaikesta koko ajan ja puuttuu kaikkeen. Kun tehdään ryhmätöitä, aina se ryhmä joka aspergerin saa ryhmäänsä, joutuu venymään, joustamaan ja jaksamaan - oppimisen sijaan aika menee hänen kanssaan pärjäämiseen. 

Olen sitä mieltä, että erilaisuutta pitää hyväksyä ja välilä sen takia venyäkin. Mutta koko aikaansa ja koulunkäyntiään kun ei kukaan jaksaisi toisen perheen erityislapsille uhrata.

Lapseni on välillä koulun jälkeen todella väsynyt ja uuvuksissa. Miettikää itse jos 5 päivänä viikossa koko työpäivän ajan asperger saarnaisi vieressäsi ja yrittäisit siinä sivussa tehdä omat työsi hyvin. Raskasta olisi.

Ja erityislapsen äidille - sinua en siitä syytä. Koulu pitäisi järjestää niin ettei vaikeimmista tapauksista joutuisi samat lapset koko aikaa kärsimään. Omalle lapselleni lukion valinnassa yläkoulun jälkeen tuntuu tärkeimpänä kriteerinä olevan se, ettei joudu samaan kouluun näiden aspergerien kanssa enää. Ja ei siis millään pahalla aspergerejä kohtaan, mutta kun ulkopuolisen jaksamiskiintiö on jo kulutettu.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ongelmana se, että meidän lapsemme(tyttö)on integroidussa päiväkotiryhmässä tukilapsena erityislapsille, mutta meillä vanhemmilla ei ole mitään hajua, että mistä erityisyydet johtuvat. On todella vaikeaa kotona vastata omalle lapselle ympäripyöreitä, kun toinen selvästi joistakin asioista ahdistuneena kysyy. Päiväkoti ei saa kertoa erityislasten diagnooseja ja meidän hoitoaikamme eivät mene niin yksiin, että erityislasten vanhemmilta voisi suoraan kysyä. Ei ole kerta tai kaksi, kun lapsi on raavittuna päikkypäivän jälkeen. Ymmärrämme kyllä tiettyyn pisteeseen asti, mutta raja se menee meilläkin. Päiväkoti aina pahoittelee tilannetta ja lupaa puhua vanhempien kanssa. Päiväkotiako meidän täytyy tässä vaiheessa vaihtaa, kun syksyllä alkaa eskari?

Lapseni on jo koulussa, mutta meillä oli ihan sama tilanne. Lapseni ja hänen käytös kehuttiin maasta taivaisiin ja hänestäkin tehtiin ns tukilapsi (lähinnä autismin kirjon piirteisille). Minulla ie ollut silloin asiaa vastaan mitään, olin jopa ylpeä lapsestani. Sitten lapseni siirtyi kouluun - olisitte nähneet ilmeeni kun opettaja kertoi minulle, että 'on niin kiva kun lapseni voi laittaa kenen pariksi vaan koulutöissä. Harva lapsi pärjää vaikeimpien kanssa, mutta teidän lapsi kyllä.' Tässä kohtaa suorastaan suutahdin: En halua, että lapseni joutuu aina häiriköiden pariksi ja heidän käytöstään tasoittamaan. Lapseni käytännössä sai siis rangaistuksen omasta hyvästä käytöksestään. Ohjeeni on, että ota asia suoraan puheeksi.