Posti jakaa postit jatkuvasti väärin eikä naapurit palauta oikeaan laatikkoon, mitä tässä voi tehdä?
Meille tullut 1kk sisällä 2 kirjettä perintätoimistolta, alkuperäisiä laskuja emme ole saaneet, emmekä edes yhtään karhukirjettä. Toisen laksun eräpäivä oli jo heinäkuussa ja toisen elokuussa. Näitä laskuja ei ole meille tullut, eikä karhukirjeitäkään.
Hain kouluun ja entinen koulu lähetti opintosuorite otteen 3vkoa sitten maanantaina , eikä se ole vieläkään tullut perille.
Myös eräs lääkäriaika meni ohi koska en ikinä kirjettä saanut.
Meidänkin laatikkoon tulee viikottain väärien ihmisten posteja (siis samassa pihassa asuvien) mutta laitetaan ne tietysti aina oikeaan laatikkoon.
Miksi se postien palauttaminen on joillekin niin vaikeaa ja mitä tässä voi tehdä?
Muutaman kerran kirje on myös ollut laatikossa avattuna ja teipattuna takaisin kiinni.
Postiin otin yhteyttä, he eivät kuulemma jälikäteen pysty selvittämään, että kuka postit on jakanut väärin.
Alkaa kärsivällisyys loppua kun ei ikinä tiedä, että onko postit jaettu oikein vai ei.
Kommentit (107)
Lisää valitusta postille, näin meilläkin on jouduttu tekemään uusien postilaatikkojärjestelyjen jälkeen.
Toisten kirjeiden panttaamisessa ei ole järkeä (joku ehdotti), ei saaja välttämättä tiedä odottaa mitään.
Lisäksi perintätoimistot joskus lähettelevät muutenkin vanhoihin osoitteisiin, jopa vuosia vanhoihin osoitteisiin, kannattaa sieltäkin tarkistaa. Esimerkki: ei tullut maksumuistutuksia eikä ekaa perintäkirjettä. Toinen uhkaava perintäkirje sitten tulikin, mutta kuulemma tulee jonkin toisen osaston kautta heillä (kun soitin ja ihmettelin sitä). Toisella osastolla oli 6 vuotta vanha osoitteeni, mistä lie sen kaivaneet esille, kun muuten tulee ihan posti oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei varmastikkaan vie väärin jaettuja posteja oikeisiin laatikoihin, koska tämän tekemällä, ikäänkuin "hyväksyy" sen, että posti saa tehdä virheitä, ja jakaa postia miten sattuu. Kyllähän sitten asiakkaat (postin saajat) korjaavat postin mokat ja jakavat oikeille saajille. Itse en tälläiseen suostu, enkä todellakaan palauta edes postiin (se olisi posteljoonin työtehtävä ei minun) vaan heitän suosiolla roskiin.
Onhan se toki vittumaista sille kenen postit jaetaan väärin, mutta niin kauan kuin kaikki asiakkaat lampaina sen hyväksyy eivätkä vaadi (*"äänestä" jaloillaan) asioiden kuntoon laittamista jatkuu tilanne samana, ja vain pahenee.
* Lopettaa aivan kaiken tilaamisen postin kautta, laskut sähköisinä, lehtien tilaukset seis. Paketit vain matkahuollon, upsin,dhl:n tai muiden kuriirien kautta jne. Suurin osa suomalaisista kun tekisi tämän niin varmasti tilanne paranisi, jossei muuten niin posti kuolisi pois ja tilalle tulisi osaavampi firma.
Leikit sitten pahimmassa tapauksessa toisten terveydellä tai tulevaisuudella, ihan vaan periaatteesta? Tekisit edes samalla tavalla kuin tuo eräs, rustaat tussilla ja palautat kirjelaatikkoon, ajaa saman asian ilman yhtä suurta vahinkoa.
En vaan posti joka ei osaa hoitaa alkeellisintakaan hommaa kunnolla. Ja toki voin viedä kirjelaatikkoon, jos joku maksaa kuluni. Esim työmatkani varrella ei ole kirjelaatikkoa, ja käyn yleensä kaupassa töistä tultuani työpaikan lähellä olevassa kaupassa, siinäkään ei ole kirjelaatikkoa.
Joten minun pitäisi erikseen lähteä näitä viemään. Ok onnistuuhan se, mutta ei tosiaan kauhean usein, eli jos tulee parempi mieli niin voin kerran kaksi vuodessa viedä nuo väärin jaetut postit kirjelaatikkoon. Toki tällöin posti saa korvata vähintäänkin siitä puolenvuoden säilytyksestä aiheutuneet kulut. Jos laskee, että posteille on varattuna vaikka puolen neliön alue. Ja neliövuokrani on n 15e on puoli neliötä varastointilaa 7€/kk joten 6kk on 42 euroa. Hyväsydämisenä en ota mitään kuljetusmaksua :D
Oletko oikeasti ihan aikuinen ihminen? Se on todella niin suuri vaiva sinulle tiputtaa kirje naapurin luukusta sisään? Ymmärrätkö, että Posti ei ota mitään vastuuta tekemistään virheistä. Ja sinä kostat sen tahallasi ihmiselle, jolla ei ole mitään tekemistä Postin kanssa.
Meillä on jäänyt tärkeitä aluehallintoviraston papereita tulematta. Vuosia odottanut. Postin toiminta on muuttunut yhä huonommaksi.
Kirjoittakaa valituksia viestintävirastoon ja kansanedustajille. Vauva palstalla valitus ei auta.
Laittakaa ihmeessä noista aina korvausvaatimus sinne postiin! Esim. karhukirjeet tarkoittaa että ainakin korkoja joudutte maksamaan ja jos saatte kirjeen lähettäjältä vahvistuksen että he ovat kirjeen lähettäneet, niin Postiin sitten vain viestiä ja korvausvaatimus korkosummista.
Kannattaa myös olla yhteyttä kuluttajaneuvontaan, voi sitten ainakin mainita postille viestissä että mitä siellä ohjeistettiin.
Mä itse olen ottanut linjan etten siedä enää ollenkaan Postin perseilyä, vaan jokaisesta mokasta lähtee aina soitto ja palaute ja vaadin tietää miksi homma ei toimi ja mistä virhe johtui. Jos jotain rahallista vahinkoa tulisi, laittaisin todellakin korvausvaatimuksen.
Itse olen ongelmissa, kun posti jakaa osoitteenmuutoksesta huolimatta kuolleen isäni kuolinpesän kirjeitä toistuvasti isän kuolinhetken osoitteeseen. Siirsin siis postit itselleni, sillä minulla on välimatkaa tuohon asuntoon 300km, ja siellä asuu isäni avovaimo, joka ei kiusallaan laita kirjeitä minulle tulemaan.
Postilla ei ole mitään vastuuta virheistään, vaan asiakkaat maksavat aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei varmastikkaan vie väärin jaettuja posteja oikeisiin laatikoihin, koska tämän tekemällä, ikäänkuin "hyväksyy" sen, että posti saa tehdä virheitä, ja jakaa postia miten sattuu. Kyllähän sitten asiakkaat (postin saajat) korjaavat postin mokat ja jakavat oikeille saajille. Itse en tälläiseen suostu, enkä todellakaan palauta edes postiin (se olisi posteljoonin työtehtävä ei minun) vaan heitän suosiolla roskiin.
Onhan se toki vittumaista sille kenen postit jaetaan väärin, mutta niin kauan kuin kaikki asiakkaat lampaina sen hyväksyy eivätkä vaadi (*"äänestä" jaloillaan) asioiden kuntoon laittamista jatkuu tilanne samana, ja vain pahenee.
* Lopettaa aivan kaiken tilaamisen postin kautta, laskut sähköisinä, lehtien tilaukset seis. Paketit vain matkahuollon, upsin,dhl:n tai muiden kuriirien kautta jne. Suurin osa suomalaisista kun tekisi tämän niin varmasti tilanne paranisi, jossei muuten niin posti kuolisi pois ja tilalle tulisi osaavampi firma.
Leikit sitten pahimmassa tapauksessa toisten terveydellä tai tulevaisuudella, ihan vaan periaatteesta? Tekisit edes samalla tavalla kuin tuo eräs, rustaat tussilla ja palautat kirjelaatikkoon, ajaa saman asian ilman yhtä suurta vahinkoa.
En vaan posti joka ei osaa hoitaa alkeellisintakaan hommaa kunnolla. Ja toki voin viedä kirjelaatikkoon, jos joku maksaa kuluni. Esim työmatkani varrella ei ole kirjelaatikkoa, ja käyn yleensä kaupassa töistä tultuani työpaikan lähellä olevassa kaupassa, siinäkään ei ole kirjelaatikkoa.
Joten minun pitäisi erikseen lähteä näitä viemään. Ok onnistuuhan se, mutta ei tosiaan kauhean usein, eli jos tulee parempi mieli niin voin kerran kaksi vuodessa viedä nuo väärin jaetut postit kirjelaatikkoon. Toki tällöin posti saa korvata vähintäänkin siitä puolenvuoden säilytyksestä aiheutuneet kulut. Jos laskee, että posteille on varattuna vaikka puolen neliön alue. Ja neliövuokrani on n 15e on puoli neliötä varastointilaa 7€/kk joten 6kk on 42 euroa. Hyväsydämisenä en ota mitään kuljetusmaksua :D
Ei luulisi olevan kovat neliö/varastointikulut tuollaisella syrjäseudulla, jossa elinpiiriisi kuuluu vain yksi kauppa ja ei yhtään kirjelaatikkoa... tai sitten haluat vain olla hankala, eipä siinä sitten mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei varmastikkaan vie väärin jaettuja posteja oikeisiin laatikoihin, koska tämän tekemällä, ikäänkuin "hyväksyy" sen, että posti saa tehdä virheitä, ja jakaa postia miten sattuu. Kyllähän sitten asiakkaat (postin saajat) korjaavat postin mokat ja jakavat oikeille saajille. Itse en tälläiseen suostu, enkä todellakaan palauta edes postiin (se olisi posteljoonin työtehtävä ei minun) vaan heitän suosiolla roskiin.
Onhan se toki vittumaista sille kenen postit jaetaan väärin, mutta niin kauan kuin kaikki asiakkaat lampaina sen hyväksyy eivätkä vaadi (*"äänestä" jaloillaan) asioiden kuntoon laittamista jatkuu tilanne samana, ja vain pahenee.
* Lopettaa aivan kaiken tilaamisen postin kautta, laskut sähköisinä, lehtien tilaukset seis. Paketit vain matkahuollon, upsin,dhl:n tai muiden kuriirien kautta jne. Suurin osa suomalaisista kun tekisi tämän niin varmasti tilanne paranisi, jossei muuten niin posti kuolisi pois ja tilalle tulisi osaavampi firma.
Leikit sitten pahimmassa tapauksessa toisten terveydellä tai tulevaisuudella, ihan vaan periaatteesta? Tekisit edes samalla tavalla kuin tuo eräs, rustaat tussilla ja palautat kirjelaatikkoon, ajaa saman asian ilman yhtä suurta vahinkoa.
En vaan posti joka ei osaa hoitaa alkeellisintakaan hommaa kunnolla. Ja toki voin viedä kirjelaatikkoon, jos joku maksaa kuluni. Esim työmatkani varrella ei ole kirjelaatikkoa, ja käyn yleensä kaupassa töistä tultuani työpaikan lähellä olevassa kaupassa, siinäkään ei ole kirjelaatikkoa.
Joten minun pitäisi erikseen lähteä näitä viemään. Ok onnistuuhan se, mutta ei tosiaan kauhean usein, eli jos tulee parempi mieli niin voin kerran kaksi vuodessa viedä nuo väärin jaetut postit kirjelaatikkoon. Toki tällöin posti saa korvata vähintäänkin siitä puolenvuoden säilytyksestä aiheutuneet kulut. Jos laskee, että posteille on varattuna vaikka puolen neliön alue. Ja neliövuokrani on n 15e on puoli neliötä varastointilaa 7€/kk joten 6kk on 42 euroa. Hyväsydämisenä en ota mitään kuljetusmaksua :D
Oletko oikeasti ihan aikuinen ihminen? Se on todella niin suuri vaiva sinulle tiputtaa kirje naapurin luukusta sisään? Ymmärrätkö, että Posti ei ota mitään vastuuta tekemistään virheistä. Ja sinä kostat sen tahallasi ihmiselle, jolla ei ole mitään tekemistä Postin kanssa.
Olisikin naapuri, siihen se olisi helppo pudottaa, mutta matkaa kyseiseen kohteeseen on linnuntietä n 2km (katsoin kerran google mapsista) eli ei kiitos, en lähde tuota matkaa kulkemaan vain, koska posti palkkaa lukutaidottomia jakajia / lajittelijoita.
Vierailija kirjoitti:
Tervetuloa Suomeen vuonna 2016! Lohdutukseksesi voin kertoa, että et ole yksin, tätä tapahtuu ihan joka puolella armasta maatamme.
Jaa, ihan ku tota ei ois tapahtunu vuonna 2015?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei varmastikkaan vie väärin jaettuja posteja oikeisiin laatikoihin, koska tämän tekemällä, ikäänkuin "hyväksyy" sen, että posti saa tehdä virheitä, ja jakaa postia miten sattuu. Kyllähän sitten asiakkaat (postin saajat) korjaavat postin mokat ja jakavat oikeille saajille. Itse en tälläiseen suostu, enkä todellakaan palauta edes postiin (se olisi posteljoonin työtehtävä ei minun) vaan heitän suosiolla roskiin.
Onhan se toki vittumaista sille kenen postit jaetaan väärin, mutta niin kauan kuin kaikki asiakkaat lampaina sen hyväksyy eivätkä vaadi (*"äänestä" jaloillaan) asioiden kuntoon laittamista jatkuu tilanne samana, ja vain pahenee.
* Lopettaa aivan kaiken tilaamisen postin kautta, laskut sähköisinä, lehtien tilaukset seis. Paketit vain matkahuollon, upsin,dhl:n tai muiden kuriirien kautta jne. Suurin osa suomalaisista kun tekisi tämän niin varmasti tilanne paranisi, jossei muuten niin posti kuolisi pois ja tilalle tulisi osaavampi firma.
Leikit sitten pahimmassa tapauksessa toisten terveydellä tai tulevaisuudella, ihan vaan periaatteesta? Tekisit edes samalla tavalla kuin tuo eräs, rustaat tussilla ja palautat kirjelaatikkoon, ajaa saman asian ilman yhtä suurta vahinkoa.
En vaan posti joka ei osaa hoitaa alkeellisintakaan hommaa kunnolla. Ja toki voin viedä kirjelaatikkoon, jos joku maksaa kuluni. Esim työmatkani varrella ei ole kirjelaatikkoa, ja käyn yleensä kaupassa töistä tultuani työpaikan lähellä olevassa kaupassa, siinäkään ei ole kirjelaatikkoa.
Joten minun pitäisi erikseen lähteä näitä viemään. Ok onnistuuhan se, mutta ei tosiaan kauhean usein, eli jos tulee parempi mieli niin voin kerran kaksi vuodessa viedä nuo väärin jaetut postit kirjelaatikkoon. Toki tällöin posti saa korvata vähintäänkin siitä puolenvuoden säilytyksestä aiheutuneet kulut. Jos laskee, että posteille on varattuna vaikka puolen neliön alue. Ja neliövuokrani on n 15e on puoli neliötä varastointilaa 7€/kk joten 6kk on 42 euroa. Hyväsydämisenä en ota mitään kuljetusmaksua :D
Ei luulisi olevan kovat neliö/varastointikulut tuollaisella syrjäseudulla, jossa elinpiiriisi kuuluu vain yksi kauppa ja ei yhtään kirjelaatikkoa... tai sitten haluat vain olla hankala, eipä siinä sitten mitään.
Kyseessä on vantaa ja tarkemmin sanottuna tikkurila. Ja en sanonut, ettei elinpiiriin kuulu muitakin paikkoja. Mitäs sijoittavat kirjelaatikoita niin surkeisiin paikkoihin, ettei sinne osu ellei lähde erikseen metsästämään.
Meillä tapahtui samaa yhdessä aikaisemmassa asuinpaikassa. Silloin ihme kyllä valittaminen auttoi. Laitoin itse Postille useita valituksia väärin jaetusta postista ja epäilen, että naapuruston muutkin asukkaat tekivät samoin.
Tänään juuri soittelin äitini kanssa. Hän sanoi, että ei välttämättä laita mitään pakettia jouluksi, koska Posti on nykyisin niin epäluotettava. Lahja tulee rahana, ja käyn sitten itse ostamassa mitä tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia laskuja ja lääkäriaikoja tulee vielä ainoastaan paperilla?
Kaikki ne laskut, mitkä olet paperilla pyytänyt ja Espoossa ainakin alaikäisten hammastarkastusajat.
Vierailija kirjoitti:
Osa ei varmastikkaan vie väärin jaettuja posteja oikeisiin laatikoihin, koska tämän tekemällä, ikäänkuin "hyväksyy" sen, että posti saa tehdä virheitä, ja jakaa postia miten sattuu. Kyllähän sitten asiakkaat (postin saajat) korjaavat postin mokat ja jakavat oikeille saajille. Itse en tälläiseen suostu, enkä todellakaan palauta edes postiin (se olisi posteljoonin työtehtävä ei minun) vaan heitän suosiolla roskiin.
Onhan se toki vittumaista sille kenen postit jaetaan väärin, mutta niin kauan kuin kaikki asiakkaat lampaina sen hyväksyy eivätkä vaadi (*"äänestä" jaloillaan) asioiden kuntoon laittamista jatkuu tilanne samana, ja vain pahenee.
* Lopettaa aivan kaiken tilaamisen postin kautta, laskut sähköisinä, lehtien tilaukset seis. Paketit vain matkahuollon, upsin,dhl:n tai muiden kuriirien kautta jne. Suurin osa suomalaisista kun tekisi tämän niin varmasti tilanne paranisi, jossei muuten niin posti kuolisi pois ja tilalle tulisi osaavampi firma.
Toisten postien tuhoaminen (mitä tuo roskiin heittäminen on) on muuten rikollista. Virheitä sattuu, ja Postille niitä sattuu kyllä kumman usein, mutta se ei ole postin saajien vika, joille sinä nyt kostat ja syyllistyt tietoisesti jatkuvasti rikokseen. Ymmärätkö mitä aiheutat ihmisille heittämällä roskiin muiden laskuja, kouluunhyväksymiskirjeitä, terveystietoja ja varattuja tutkimusaikoja?
Paperilla tulee kutsu keskussairaalan poliklinikalle. Katsoin kanta.fi:stä, ei näkynyt tulevat tutkimukset eikä lääkärin vastaanotto. Itse tiedustelen aikaa, puhelimitse, en halua menettää tärkeitä aikoja postin vuoksi.
Sain tiedon korkeakouluun hyväksymisestä ainoastaan kirjeenä. Olisi ollut hirveää, jos se olisi vahingossa jaettu naapurille ja naapuri olisi kusipäisyyttään heittänyt sen roskiin.
Älkää jakako posteja oikeaan laatikkoon, se on postinkantajan työ josta he saavat palkkaa. Itse vien väärin tulleet postit takaisin postiin tai sitten pudotan ne postin keltaiseen laatikkoon. Saavatpahan lajitella ja jakaa postin uudelleen kun eivät kunnolla tee työtään. Suomessa on postissa kiskurihinnat.
Meille tulee harvoin postia kun kaikki laskut on e-laskuja ja käytössä on netposti joten käydään postilaatikolla tyyliin kerran viikossa vilkasemassa jos sinne jotain onkin tullut. Noh vasta olitiin kk:n reissussa joten postit oli sen aikaa katsomatta. Palatessa löysin sieltä jonkun tärkeän kirjeen jota naapuri oli kuulemma odottanut kuin kuuta nousevaa koko kuukauden. Ja ei ollut ensimmäinen kerta kun heidän postiaan on meille tullut. Mielestäni tämmöisiä virheitä ei yksinkertaisesti saisi tapahtua Postilta! Postin palvelu on jo muutenkin niin alhaisella tasolla, että pitäisi ne kirjeet saada edes oikeaan laatikkoon eikä viskoa miten sattuu ja jättää laatikon omistajan vastuulle toimittaa oikeaan osoitteeseen!! Ja etenkin postilaatikoiden ryhmittelyn jälkeen tämä kirjeiden epämääräinen sujauttelu laatikoihin on yleistynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ei varmastikkaan vie väärin jaettuja posteja oikeisiin laatikoihin, koska tämän tekemällä, ikäänkuin "hyväksyy" sen, että posti saa tehdä virheitä, ja jakaa postia miten sattuu. Kyllähän sitten asiakkaat (postin saajat) korjaavat postin mokat ja jakavat oikeille saajille. Itse en tälläiseen suostu, enkä todellakaan palauta edes postiin (se olisi posteljoonin työtehtävä ei minun) vaan heitän suosiolla roskiin.
Onhan se toki vittumaista sille kenen postit jaetaan väärin, mutta niin kauan kuin kaikki asiakkaat lampaina sen hyväksyy eivätkä vaadi (*"äänestä" jaloillaan) asioiden kuntoon laittamista jatkuu tilanne samana, ja vain pahenee.
* Lopettaa aivan kaiken tilaamisen postin kautta, laskut sähköisinä, lehtien tilaukset seis. Paketit vain matkahuollon, upsin,dhl:n tai muiden kuriirien kautta jne. Suurin osa suomalaisista kun tekisi tämän niin varmasti tilanne paranisi, jossei muuten niin posti kuolisi pois ja tilalle tulisi osaavampi firma.
Toisten postien tuhoaminen (mitä tuo roskiin heittäminen on) on muuten rikollista. Virheitä sattuu, ja Postille niitä sattuu kyllä kumman usein, mutta se ei ole postin saajien vika, joille sinä nyt kostat ja syyllistyt tietoisesti jatkuvasti rikokseen. Ymmärätkö mitä aiheutat ihmisille heittämällä roskiin muiden laskuja, kouluunhyväksymiskirjeitä, terveystietoja ja varattuja tutkimusaikoja?
Ehkä, mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Mikään ei velvoita paikkaamaan postin lukutaidottomien jakajien mokia. Ei saisi juu heittää roskiin, eikä tietenkään avata. Mutta missä menee raja ? Postit jäävät siis esim jonnekkin kaapin nurkkaan odottamaan. Pitääkö nämä raahata seuraavassa muutossa mukana ? Entä jos koti palaa tulipalossa, ja tällöin tuli tuhottua toisten postia vaikkakin tahattomasti? Kuinka kauan vastuu muiden mokista säilyy itselläni ? vuoden ? kymmenen ? loppuelämäni ?
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisia laskuja ja lääkäriaikoja tulee vielä ainoastaan paperilla?
Esim mulle tuli perjantaina aika keskussairaalasta. Preoparatiivinen aika oli tänään ja perjantaina olisi pitänyt käydä verikokeissa aamulla. Enpä käynyt kun posti tuli vasta pe iltapäivästä. Kirje oli päivätty 9.11. eli puolitoista viikkoa aiemmin. Onneksi ei lähdetty viikonlopuksi reissuun suoraan töistä niinkuin oli tarkoitus vaan tulin kotiin että sain kirjeen, sain järkättyä niin että pääsin tänään sinne sairaalaan, muuten olisi pian peruuntunut leikkausaika joka on ensiviikolla ti, siitäkin kun tuli tieto samassa kirjeessa.
Melkein kaikki laskut mulle tulee e-laskuna tai sähköpostiin ja se ok. Aku Ankan tilauksen lopetin kun tuli miten sattuu, välillä muutaman päivän myöhässä, välillä ei ollenkaan. Raivostuttavaa.
Ennen lähetin joulun aikaan satakunta korttia sukulaisille ja ystäville ja tuttaville. Sitäkään en enää viitsi tehdä kun ei yhtään voi olla varma meneekö ne edes perille.
Postiin ei voi luottaa! Postia ei jaeta päivittäin. Pakettien toimitus kallista ja hidasta. Saapumisilmoitukset tulevat päiväkausia myöhässä jne..
Asun itse asunnossa, jonka edellinen asukas sai kai jo vuosia sitten häädön. Edelleen posti jakaa toistuvista kielloistani huolimatta tuon entisen asukkaan postia minulle. Joudun jatkuvasti kuljettamaan niitä kilometrien päässä olevalle postilaatikolle. En ole kehdannut jättää muuallekaan jonkun toisen posteja mm. pankeilta, Kelalta, armeijalta ja verotoimistolta. Jos silti postimies ei ymmärrä, että täällä asuu Maija Meikäläinen eikä Matti Virtanen, niin heitän kirjeet pian suoraan roskiin.