Ei olla oikea pariskunta, kun ei olla naimisissa?

Niin no, en minä kään koe täysin vakiintuneeksi pariskunnaksi jos ei olla vähintään kihloissa. Jotenkin tulee olo, että katselevat vielä... Sormus sormessa on yllättävän vahva signaali, että tuo ihminen on tosissaan varattu. Vaikea selittää :)

Muutenkaan en ymmärrä miksei joku menisi naimisiin, etenkin jos on yhteinen omistusasunto, saatika lapsia. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaa tilannetta jos esim. jommalle kummalle käy jotain, kuolee vaikka yllättäen? Mitä haittaa naimisiinmenosta on? Keksin lähinnä hyötyjä. Liitto on selkeästi vakiintunut kaikkien silmissä, eron ja kuoleman tilanteessa kumpikaan ei jää täysin puille paljaille ja esim. asunnon/omaisuuden jako on selkeämpää siinäkin tilanteessa, että toinen osapuoli tai vainajan omaiset keksivät alkaa sanella omia ehtoja (laki viime kädessä auttaa ja onhan virallisesti leskellä huomattavasti enemmän oikeuksia ja sanavaltaa asioiden järjestelyihin). Perheellä yhteinen sukunimi, ei isyydentunnustuksia ja muutenkin selkeämpi perhekuvio lapsenkin asioita hoidettaessa...

Naimisiin menohan ei tarkoita samaa kuin, että emme vain ole hääihmisiä ja inhoamme olla juhlissa huomion keskipisteenä. Ei niitä häitä kukaan velvoita pitämään, mutta näkisin, että avioliitto virallistaa suhteen joka taholle selkeämmäksi ja ehkä sitouttaakin hiukan vielä enemmän (?).

Olisi kiva kuulla mitä haittaa siinä näet, siis sellaista mitkä kumoaa hyödyt? Eihän siitä kai juuri vaivaakaan ole jos maistraatissa sen hoitaa?

Älä ole niin kiinnostunut siitä mitä muut ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

Niin no, en minä kään koe täysin vakiintuneeksi pariskunnaksi jos ei olla vähintään kihloissa. Jotenkin tulee olo, että katselevat vielä... Sormus sormessa on yllättävän vahva signaali, että tuo ihminen on tosissaan varattu. Vaikea selittää :)

Muutenkaan en ymmärrä miksei joku menisi naimisiin, etenkin jos on yhteinen omistusasunto, saatika lapsia. Miksi ehdoin tahdoin hankaloittaa tilannetta jos esim. jommalle kummalle käy jotain, kuolee vaikka yllättäen? Mitä haittaa naimisiinmenosta on? Keksin lähinnä hyötyjä. Liitto on selkeästi vakiintunut kaikkien silmissä, eron ja kuoleman tilanteessa kumpikaan ei jää täysin puille paljaille ja esim. asunnon/omaisuuden jako on selkeämpää siinäkin tilanteessa, että toinen osapuoli tai vainajan omaiset keksivät alkaa sanella omia ehtoja (laki viime kädessä auttaa ja onhan virallisesti leskellä huomattavasti enemmän oikeuksia ja sanavaltaa asioiden järjestelyihin). Perheellä yhteinen sukunimi, ei isyydentunnustuksia ja muutenkin selkeämpi perhekuvio lapsenkin asioita hoidettaessa...

Naimisiin menohan ei tarkoita samaa kuin, että emme vain ole hääihmisiä ja inhoamme olla juhlissa huomion keskipisteenä. Ei niitä häitä kukaan velvoita pitämään, mutta näkisin, että avioliitto virallistaa suhteen joka taholle selkeämmäksi ja ehkä sitouttaakin hiukan vielä enemmän (?).

Olisi kiva kuulla mitä haittaa siinä näet, siis sellaista mitkä kumoaa hyödyt? Eihän siitä kai juuri vaivaakaan ole jos maistraatissa sen hoitaa?

Olet ihan oikeassa haitoista ja hyödyistä, juridisena sopimuksena avioliitto on fiksuin asia pariskunnalle. Siksi sanoinkin, että ei olla asiaa edistetty. Kai sitä joku päivä, mutta kun ei ole kiinnostavin asia listalla. Avoliitto on nykyään myös saanut joitain juridisia oikeuksia, esim. meitä verrattaisiin aviopariin, jos jompikumpi kuolisi. Siis omaisuuden suhteen.

Lähinnä olen itse pitänyt asiaa juurikin sellaisena, juridisena sopimuksena, enkä juurikaan merkkinä suhteen tilasta. 6 vuotta yhdessäoloa on jo vakaa parisuhde ja ihan eri tasolla kuin 2 vuotta toistensa katselua, vaikka naimisissa ollaankin :) en ole silti paheksunut heidän naimisiinmenoaan, tai kokenut, että he olisivat tehneet jotain väärää. Mutta koen, että minulla on vähän realistisempi kuva omasta suhteestani kuin heillä.

Toisaalta, suhteessa tärkeintä on tahto. Tahto onnistua ja hoitaa ongelmat. Ymmärtää toista. Ymmärtää että aina ei ole helppoa. Ehkä naimisissaolo tuo sellaisille ihmisille, joilla ei ole niin kova tahto, vähän ulkoista painetta ja pidempää pinnaa. Meillä on mennyt loistavasti ilmankin :)

Joo, nykyään 40 % avioliitoista päättyy eroon. Että siinä valossa avioliittopaperi ei ole mitään, kyllä ne vuodet merkitsee jo niin paljon enemmän. Hattua nostan 6 vuodesta! Siinä ei olla menty prinsessaunelmat edellä, vaan rakkaus ja järki.

Kun kaikki on hyvin, on melko yhdentekevää, oletteko naimisissa vai ette. Jos toinen kuolee, avoleski on aika suojaton. Ja jos tulee kauhea riita, niin lähinnä juristit hyötyvät, koska avoerot ovat pahuksen hankalia. Avioeroja varten on selkeät pykälät. Eli pidetään peukkuja, ettei mitään ikävää tapahdu.

Voin sanoa, että mun äitipuoleni tällä hetkellä itkee aika katkerasti, ettei mennyt naimisiin mun isäni kanssa.

Asia ei selvästikään ole sinulle niin yhdentekevä kuin annat ymmärtää. Muuten et olisi juuri muiden puheisiin reagoinut tai asiasta tänne kirjoittanut. Miehihän vielä motiivejasi.

Hmm. Ihmiset ei tunnu osaavan puolustella avioliittoa muuten, kuin jonain pahan päivän sopimuksena. Joten luulisin, että mitään kovin järkevää argumenttia, miksi aviosuhde olisi jotenkin suhteen itsensä (rakkauden, välittämisen jne.) kannalta jotenkin parempi, kuin avosuhde.

Omaisuuspuolesta olen jo alkujaankin samaa mieltä, mutta itse lasken suhteen merkityksellisyyden kyllä sen pituudessa edelleen :)

Mitäpä väliä muiden mielipiteistä.

No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi? Molemmat olemme sitä mieltä että  omaisuus saa mennä kuoltuamme lapsille, emme tarvitse toistemme omaisuuksia. Meillä on iso okt jota kumpikaan ei ole kiinnostunut ylläpitämään yksin, eli myyntiin se menisi kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei selvästikään ole sinulle niin yhdentekevä kuin annat ymmärtää. Muuten et olisi juuri muiden puheisiin reagoinut tai asiasta tänne kirjoittanut. Miehihän vielä motiivejasi.

Itse analysoin motiivikseni yllättymisen. Olen ajatellut, että muut ajattelevat samoin, kuin minä. Ihan oikeasti olen.

Ja lisäksi ystäväni mielipide tuntui hyvin hassulta, hän tuntuu ulkoistavan suhteen merkityksen ja pysyvyyden itsensä ja miehensä ulkopuolelle: "nyt kaikki on oikein kun ollaan naimisissa". Ovatko he valmiita käsittelemään vastoinkäymisiään, joita kaikissa suhteissa tulee? Toivon niin, mutta pitkä parisuhde on arvokkaan työn tulos, ei mikään paperille kirjoitettava itsestäänselvyys.

ap

No tottaki joku 10 vuoden suhde on vakaammalla pohjalle kuin 2 vuoden suhde ihan aviosäädystä riippumatta.

Minusta suhde ei juuri ole muuttunut kahdesta kuuteen vuoteen. Eikä ole muuttunut kuudesta 16:kaan. Alkuhuuman jälkeen on ollut tasaista onnea vuodesta toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Hmm. Ihmiset ei tunnu osaavan puolustella avioliittoa muuten, kuin jonain pahan päivän sopimuksena. Joten luulisin, että mitään kovin järkevää argumenttia, miksi aviosuhde olisi jotenkin suhteen itsensä (rakkauden, välittämisen jne.) kannalta jotenkin parempi, kuin avosuhde.

Omaisuuspuolesta olen jo alkujaankin samaa mieltä, mutta itse lasken suhteen merkityksellisyyden kyllä sen pituudessa edelleen :)

Ai sinä kuulut niihin ihmisiin, joille ei koskaan voi sattua mitään pahaa? Onnuttelut siitä hyvästä!

Se ei tunnu niin pahalta kun mies käy vieraissa kun ei olla virallisesti yhdessäkään.

Vierailija kirjoitti:

No ei olla mekään naimisissa, 16 v yhdessä ja kaksi lasta. Mitä juridista hyötyä avioliitosta olisi?

Esimerkiksi leskeneläke.

Olen itse tehnyt sellaisen huomion, että eroperheiden lapset menevät naimisiin innokkaimmin. Onko syy sitten jossain lapsuuden tunteessa yksinjäämisestä, pelosta että suhteet ei kestä jos ei sitouteta/sidota toista?

Lapset, joiden vanhemmat ovat olleet yhdessä, tuntuvat ottavan pitkätkin seurustelut aika rennosti.

Onko tästä mitään tilastoja?

Hassua millainen voimakas vaikutus uskonnoilla on parisuhde käyttäytäytymiseen. Itse olen ollut naimisissa ja ja kihloissa useita kertoja ja avoliitossakin on tullut elettyä.

Olin mukana kun eräs mies sai täällä oikeudessa eron naisestaan, mutta uuden naisen kanssa oli jo 12 vuotias lapsi. Toinen juttu oli mies jolla aviovaimo jäi Petroskoihin, mutta useampi jo kolmekymppinen lapsi on Pärnusssa.

Lainsäädännöllinen juttu on tuo avioliitto, Amerikan ihmemaalla nuori tyttö voi iskeä vanhan rikkaan lesken ja saada muutamassa vuodessa hirveän perinnön, jos ei olisi ollut naimisissa niin ei olisi senttiäkään saanut.

Virossa elän ja täällä avo ja avioliitto on jokseenkin sama juttu, paitsi että avioliitto pitää purkaa tuomarin päätöksellä.

Nää ei oo niin yksiselitteisiä asioita. Meilläkin tulee olemaan seurustelua takana "vain" noin 1,5 vuotta ensi kevään hääpäivänä. Ennen tätä nykyistä suhdetta mä ajattelin, että pitää seurustella useampi vuosi ennen kuin voi edes harkita yhteenmuuttoa ja mitään vakavampaa. Satuin kuitenkin tapaamaan itselleni oikean miehen ja tässä nyt ollaan naimisiin menossa, koska halutaan viettää loppuelämä toinen toisemme kanssa. Tiedän myös monia pariskuntia, jotka ovat eläneet avoliitossa vuosia ja joilla on yhteinen koti, lapsia jne.

Lähinnä täällä tulee pelkoargumentteja. Ilmeisesti ihmiset menevät naimisiin, koska pelkäävät. Kannattaa muistaa silti ne tilastot; puolet päättyy eroon, vaikka aviossa ollaankin. Älkää tuudittautuko jonkun paperin varaan, vaan pitäkää huolta toisistanne ja rakastakaa myös! Ja voi ei tuota, joka sanoi että suhde ei muuttunut mihinkään 2-6 vuotta tai 16 vuotta! Musta se kuulostaa surulliselta :( Meillä suhde on muuttunut ajassa jatkuvasti, ja se on ihanaa ja jännittävää. Toinen ihminen on seikkailu, ei itsestäänselvyys.

ap