Lue keskustelun säännöt.
Kohta eronnut työtön :(
Työtön
21.11.2016 |
Aamu alkaa ennen seitsemää. Mies lähtee töihin ja minä jään lasten kanss aamupalalle.
Katson että lapsilla on koulutavarat pakattu ja lähetän kouluun.
Sitten se työni alkaa eli työn haku. Käytän päiväni hakemuksia lähetellen ja selaten uudestaan ja uudestaan työpaikkailmoituksia.
Jätän avoimia hakemuksia nykyään lähes kaikkialle. Jos edes jotenkin löytäisin paikkani.
Mistään ei kuulu mitään.
Lapset tulevat koulusta, teen välipalat ja autan läksyissä.
Pesen pyykkiä, siistin paikkoja ja valmistan ruuan.
Mies tulee töistä ja valitus alkaa heti. Miksi se työn saaminen on niin vaikeeta? Miksen ole ahkerampi kun koko päivä olisi aikaa etsiä niitä töitä? Miksi pitää lusmuilla ja istua päivät pitkät perse homeessa sohvalla?
Tätä on kestänyt useamman viikon jo. Ihan samalla tavalla. Arkipäivät ei riitä vaan pitää hämmästellä työttömyyttäni viikonloppuisinkin.
Illat itken pahaa oloani. En halua olla se työtön joka istuu perse homeessa sohvalla! Haluaisin saada töitä. Päästä pois kotoa.
Viikonloppuna oli mieheni syntymäpäivät jota kävimme juhlistamassa.
Mieheni ystävä kysyi onko vielä töitä löytynyt.
Pahalla ei sitä kysynyt mutta silloin petti minun kontrolli. Romahdin täysin.
Siihen loppui minun ilta.
Se että työn saaminen on niin vaikeaa niin miksi en saa tukea siltä keneltä sitä eniten tarvitsisin?
Olen romahtanut täysin. En jaksa!
Tänä aamuna en etsinyt töitä. Tulin tänne itkemään.
Pohdin eroa ja tulevaa. En saa enää ajatuksista kiinni :(
Kommentit (125)
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä iski jossakin vaiheessa sellainen erakkovaihe päälle. Syystä että se työn tuoma status ihmisille on niin hirveän olennainen juttu. Kaikissa kissanristiäisissä aikuiset ihmiset ovat kuin hiekkalaatikolla pullistelemassa ja esittelemässä itseään työn kautta. Se kun on niin hirveän olennaista, että tiinan mies myy elektroniikkaa tai lassen vaimo on sairaanhoitaja. Työttömänä ei ole juurikaan sijaa näissä "pippaloissa". Koska pätemisen valuutta on se mikä on. Ja aina löytyy se sosiopaattipaska joka hyökkää kimppuun uteluineen eikä tajua lopettaa ahdisteluaan kun joku ei halua esitellä työttömyyttään tai koko ajan - edes viihteellä - miettiä vaikeaa elämäntilannettaan.
Tämä on niiiin totta! Minäkään en enää halua mennä minnekään, missä tapaa tuttuja. Välttelen kontakteja kavereihin ja sukuun. Tuntuu siltä, että joka kerta kun minut edes nähdään, puheenaiheeksi revitään se sama "jokos sä olet työtä löytänyt" ja kun totean, etten vieläkään, ihmetellään ääneen että onpas kummallista kun kuitenkin olet koulutettu ihminen. Mitä kummallista siinä on - juuri äsken sain meiliini tiedon, että paikkaa jota hain haki 270 hakijaa, joista yksi valittiin. Samoja viestejä pukkaa joka päivä, hakijoita on minimissäänkin se 80. Ja kaiken kukkuraksi nämä onnelliset työssäolija -tutut jaksavat aina antaa neuvoja, joita en varmaankaan ole tässä puolentoista vuoden aikana jo ehtinyt miettiä/kokeilla. "Oletko piilotyöpaikkoja hakenut?" "Mä ottaisin jo vaikka mäkkiduunia tai siivousta/ilmaistöitä jos olisin sä." "Oletko miettinyt opiskelevasi joksikin muuksi?" Niinpä kai. Se on helppo sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päivitystä tilanteeseen.
Muutin n. Viikko tämän avauksen jälkeen äitini luokse.
Lapset halusivat mukaan joten suostuin siihen. Autolla vein lapset kouluun ja hain pois.
Kerroin miehelleni että miettii mitä oikeasti haluaa.
Jos on helpompaa olla ilman työtöntä laiskaa vaimoa tai kaipaakin takaisin elämäänsä niin ilmoittaa.
Meni 5 päivää kun soitti ja pyysi takaisin kotia. Palasin mutta ehdoin.
Parisuhteessa minuakin pitää arvostaa työttömyydestäni huolimatta. Olenhan ihminen minäkin.
Nyt on mennyt hyvin asiat joten onneksi lähdin hetkeksi pois. Tuohon vanhaan asenteeseen en olisi voinut jäädä.
Mies myönsi virheensä ja sanoi oppivansa. Oli iloinen että annoin mahdollisuuden enkä saapunut kotiin eropaperia tarjoamalla.
Kiitos teille tukijoille. Toivon että tämä tilanne ei heti vedä ympyrää samoihin vanhoihin.
Ap
Sinulla on kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että on muutakin elämää kuin työ, tai siis tässä tapauksessa työttömyys. Sinulla on lapset, ja voit leikkiä kotiäitiä vaikka et sitä suureksi kutsumukseksi tunnekaan.
Tässä oman kokemuksen perusteella vinkki: Opiskele jotain! Ihan sama, mitä. Avoimen yliopiston avaruusfysiikkaa, kansalaisopiston pitsinnypläystä, naisvoimistelijoitten zumbaa, marttojen leivontaa - kunhan teet jotain! Itse sain suoritettua maisterintutkinnon lasten ollessa pieniä, ja muutaman muun turhemman kurssin. Työtä olen saanut muutaman pätkän, ja onpa perusteellisempaa oppia omaan harrastukseen.
Vai olisiko niin, että sinä et tiedä ja näinollen kannattaisi pitää turpa kiinni?
Minulla on korkea koulutus enkä ole ollut myöskään työtön ikinä aikaisemmin, mutta nyt olen. Ihan ilman omaa syytäni tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanottu - kuten moni muukin. Silti olen taloudellisesti erittäin hyvässä asemassa. Kumma kyllä, kykenen ymmärtämään, että kaikilla eivät asiat näin ole ja tuntemaan empatiaa.
Sinä raukka et taida tajuta, että elämässä tulee satavarmasti "sinulle ja tuttavapiirillesi" eteen vielä vaikka mitä. Muistelehan sanojasi silloin. Lycka till bara.