Lue keskustelun säännöt.
Syntyvien lasten määrä vähenee rajusti. Miksi?
20.11.2016 |
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa syntyi 55472 lasta. Tänä vuonna 2016 tammi - lokakuussa on syntynyt 44829 lasta, joka on 1863 lasta vähemmän kuin viime vuonna. Todennäköisesti tänä vuonna syntyy siis hivenen reilu 53000 lasta. Mistä tämä lapsikato mielestäsi johtuu?
Kommentit (495)
Työttömillähän on aikaa pe lehtiä vällyjen välissä. Nyt jos koskaan kannattaa . Itse olin työtön kun vauvan sain ja nyt oon ollut vuosia työelämässä mukana. Lapsissa on tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukematta koko ketjua... myös synnytysikähän on lisääntynyt. Sillä on varmasti syntyvyyden laskun kanssa tekemistä.
Itselläni on esim. eräs 36-vuotias ystävä, joka nyt kokee olevansa "pian" valmis yrittämään lasta. Hän ihan oikeasti uskoo sen tapahtuvan sillä sekunnilla, kun ehkäisyn jättää pois...
Ikääntyvien julkkisten vauvauutiset tekevät sukupolvellemme suurta vahinkoa: monikohan yli 40-vuotiaana lapsen saanut on oikeasti saanut lapsen ilman hedelmöityshoitoja ja omilla munasoluilla... Käyhän näitä, muttei usein. Nykynaiset uskovat, että lastentekoa voi lykätä loputtomiin.
En ite ainakaan uskalla tehdä lapsia nyt. 25v ja asuntolainaa kahdesta asunnosta, ja en ole päässyt vielä edes opiskelemaan. Lukion jälkeen hakenut joka kevät. Katotaan 10v päästä jos uskallan
Maailman väkiluku kasvaa koko ajan. Oletko kuullut väestörajähdyksestä? Maailman energiavarat hupenee. Tumma ihonväri lisääntyy, vaaleat vähenee. Niin se vaan menee.
Nykyään on enemmän myös tahatonta lapsettomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eksponenttifunktion ominaisuuksia kannattaa opiskella ja pohtia.957
Lasten tekeminen on naisille fyysisesti ja taloudellisesti iso taakka. Valitettavasti nainen on se jolla jää työ katkolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä, että yhä harvempi ihminen on niin tyhmä että haluaa rääkyvän räkänokan pilaamaan loppuelämänsä. Ja hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua lapsia koska tiedän miten rankkaa pikkulapsiaika on, enkä saa apua vanhemmiltani, miehen vanhemmilta tai edes omasta miehestäni tarpeeksi. Olisin siis kuin yksinhuoltaja parisuhteen sisällä. Ei kiitos, ei todellakaan.
Niin tai sitten mies olettaa että lastenhoitoapu pitää tulla naisen lähipiiristä, ei puhettakaan että miehen lähipiiristä voisi kysyä/tai sitten suku asuu liian kaukana. Lisäksi päävastuu lasten/kodinhoidosta tuntuu usein olevan naisen harteilla. Itse olen kuitenkin kahden lapsen kannalla, sisaruksista on seuraa ja tukea toisilleen, hyvässä lykyssä koko elämän ajan jos esimerkiksi muu lapsen tukiverkosto pettää elämän aikana. Vaikka pikkulapsivaihe onkin rankkaa aikaa, ei se ikuisesti kestä ja helpottaa mitä omatoimisemmaksi lapsi tulee. Tsemppiä siis kaikille pikkulapsiarkeen!
t. Kohta kahden lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä jotka ovet lapsentekoiässä, miettivät ihan tosissaan sitä, riittääkö rahat lapseen. Ja kannattaako tällaiseen pahaan ja epävakaaseen maailmaan tehdä lisää lapsia.
Näitä veikkaan.Kas kun ei sotasukupolvi pelännyt moisia "uhkia".
Silloin ei ollut vaihtoehtoja. Oli mentävä naimisiin, oli tehtävä lapsia ja normit olivat tiukat. Ehkäisyä ei ollut, ei saanut tai ei käytetty ja joka toinen ajatuskin oli syntiä. Jos sota-aikana nainen olisi sanonut, ettei halua lapsia niin hänet olisi viety pakkohoitoon ja lobotomiaan.
Ei se niinkään kyllä ollut, ehdottomasti ja joka paikassa. Ehkäisyvälineitä alkoi olla saatavilla kaupungeissa jo 1920-1930-luvulla, ja 1950-luvulla ne olivat nuorilla pariskunnilla jo oikeastaan miltei arkipäivää. Kondomeita ostettiin apteekeista, myöhemmin kemikalioliikkeistä. Monessa avioliitossa perheen koko suunniteltiin. Esimerkiksi äitini on sisaruksineen syntynyt 1930-40 -luvulla, ja ymmärtääkseni isovanhempani tunsivat ja ymmärsivät sekä ehkäisy- että perhesuunnitteluasioista. He päättivät sopivasta lapsiluvusta ja toteuttivat suunnitelmansa.
Useita isoisäni tätejä puolestaan muutti kaupunkiin jo 1870-90-luvulla, heistä neljä pysyi lapsettomana ja naimattomana aivan omasta valinnastaan. Ei heitä pakkohoitoon tai lobotomiaan viety silloin eikä myöhemminkään.
Sotien jälkeen - kaikki sen kauhut koettuaan - ihmiset yleensä yksinkertaisesti usein vain halusivat isoja perheitä. Paljon lapsia korvaamaan menetysten tuskaa. Myös tulevaisuus näytti erittäin valoisalta - olihan sentään rauha ja päästiin kiinni normaalielämään.
Toki oli vielä paljon sellaisiakin perheitä, joissa varattomuus, tietämättömyys tai molemmat aiheuttivat sen, että lapsia vain syntyi ja syntyi, eikä paremmasta tiedetty, mutta se ei enää ollut mitään valtavirtaa sodanjälkeisessä Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua lapsia koska tiedän miten rankkaa pikkulapsiaika on, enkä saa apua vanhemmiltani, miehen vanhemmilta tai edes omasta miehestäni tarpeeksi. Olisin siis kuin yksinhuoltaja parisuhteen sisällä. Ei kiitos, ei todellakaan.
Niin tai sitten mies olettaa että lastenhoitoapu pitää tulla naisen lähipiiristä, ei puhettakaan että miehen lähipiiristä voisi kysyä/tai sitten suku asuu liian kaukana. Lisäksi päävastuu lasten/kodinhoidosta tuntuu usein olevan naisen harteilla. Itse olen kuitenkin kahden lapsen kannalla, sisaruksista on seuraa ja tukea toisilleen, hyvässä lykyssä koko elämän ajan jos esimerkiksi muu lapsen tukiverkosto pettää elämän aikana. Vaikka pikkulapsivaihe onkin rankkaa aikaa, ei se ikuisesti kestä ja helpottaa mitä omatoimisemmaksi lapsi tulee. Tsemppiä siis kaikille pikkulapsiarkeen!
t. Kohta kahden lapsen äiti
Ikävää, että asiasi on noin huonosti. Kaikilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 23 -vuotias opiskelija, joka meni kesällä naimisiin. Lapsia ei kuitenkaan (kaikkien tuttujen ja puolituttujen uteluista huolimatta.....) ole tulossa vielä vuosiin, eikä ehkä myöhemminkään, jos en enää siinä vaiheessa voi saada lapsia, kun olemme valmiita lisääntymään.
Itse opiskelen ja käyn töissä, mieheni (27) on jo valmistunut sekä on hyvässä työpaikassa. Olemme erittäin aktiivisia ihmisiä, matkailemme paljon, urheilemme jne. Tämä ei olisi mahdollista, jos nyt hankkisimme lapsia. Valmistumiseni viivästyisi, enkä varmaankaan pääsisi parhaimpiin töihin käsiksi, kun vihdoin valmistun.
Aiomme elää kahdestaan haluamaamme elämää, lapsien aika on sitten, kun minullakin on vakityöpaikka sekä kun olemme kerryttäneet tarpeeksi omaisuutta, jotta voimme ylläpitää vähintäänkin samaa elintasoa lastenkin kanssa.
Kaikille niille, ketkä "kritisoi" suunnitelmiamme (siis lapselliset ihmiset, jotka saarnaa kuinka elämä ei ole mitään ilman lapsia....) vastaan tyyliin että eikö ole parempi, että edes osa ihmisistä elättää itse itsensä sekä jälkikasvunsa, eikä itsekkäästi lisäänny yhteiskunnan kustannuksella. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä jotka ovet lapsentekoiässä, miettivät ihan tosissaan sitä, riittääkö rahat lapseen. Ja kannattaako tällaiseen pahaan ja epävakaaseen maailmaan tehdä lisää lapsia.
Näitä veikkaan.Kas kun ei sotasukupolvi pelännyt moisia "uhkia".
Silloin ei ollut vaihtoehtoja. Oli mentävä naimisiin, oli tehtävä lapsia ja normit olivat tiukat. Ehkäisyä ei ollut, ei saanut tai ei käytetty ja joka toinen ajatuskin oli syntiä. Jos sota-aikana nainen olisi sanonut, ettei halua lapsia niin hänet olisi viety pakkohoitoon ja lobotomiaan.
Ei se niinkään kyllä ollut, ehdottomasti ja joka paikassa. Ehkäisyvälineitä alkoi olla saatavilla kaupungeissa jo 1920-1930-luvulla, ja 1950-luvulla ne olivat nuorilla pariskunnilla jo oikeastaan miltei arkipäivää. Kondomeita ostettiin apteekeista, myöhemmin kemikalioliikkeistä. Monessa avioliitossa perheen koko suunniteltiin. Esimerkiksi äitini on sisaruksineen syntynyt 1930-40 -luvulla, ja ymmärtääkseni isovanhempani tunsivat ja ymmärsivät sekä ehkäisy- että perhesuunnitteluasioista. He päättivät sopivasta lapsiluvusta ja toteuttivat suunnitelmansa.
Useita isoisäni tätejä puolestaan muutti kaupunkiin jo 1870-90-luvulla, heistä neljä pysyi lapsettomana ja naimattomana aivan omasta valinnastaan. Ei heitä pakkohoitoon tai lobotomiaan viety silloin eikä myöhemminkään.
Sotien jälkeen - kaikki sen kauhut koettuaan - ihmiset yleensä yksinkertaisesti usein vain halusivat isoja perheitä. Paljon lapsia korvaamaan menetysten tuskaa. Myös tulevaisuus näytti erittäin valoisalta - olihan sentään rauha ja päästiin kiinni normaalielämään.
Toki oli vielä paljon sellaisiakin perheitä, joissa varattomuus, tietämättömyys tai molemmat aiheuttivat sen, että lapsia vain syntyi ja syntyi, eikä paremmasta tiedetty, mutta se ei enää ollut mitään valtavirtaa sodanjälkeisessä Suomessa.
Jessus sentään, kyllähän se nyt oli vielä 60-luvulle saakka tuo ehkäisymenetelmien onneton taso sellaisella kontolla, että ei ollut ensinäkään lailliseen aborttiin mahdollisuutta niillä perusteilla, millä sittemin 70-luvulla sekin laki saatiin rukattua oikeampaan suuntaan. Toisekseen ehkäisypillerit tulivat naisten käyttöön vasta pari vuosikymmentä myöhemmin viimeisimmän suomi-NL-sotavuosien jälkeen; ja kun eiväthän nekään niin varma keino ollut silloinkaan, kun niitä naiset alkoivat käyttämään, kuten eivät ole tänä päivänäkään. Hormonikierukka tuli markkinoille vasta 80-luvun loppupuolella, ja kuparikierukka jo aikaisemmin, mutta se oli erittäin epävarma ehkäisymenetelmä verrattuna hormonikierukkaan, joka ei myöskään ole satasen varma. Sterilisointikin osoittautui joillakin naisilla epävarmaksi. Että kyllähän niitä lapsia nyt vaan tuli sodan jälkeisinä aikoina vielä 60-luvulle saakka ihan vaan kehnojen ehkäisykeinojen vuoksikin. Monet avioparit käyttivät myös "varmojen päivien"-systeemiä, joka osoittautui hyvin heikoksi ehkäisykeinoksi.
Se on totta kyllä, että varakkaiden perheiden tytöt pystyivät opiskelemaan pitkälle, ja siten he eivät usein halunneetkaan perhettä perustaa saatika miestä itselleen edes huolineetkaan, vaan omistautuivat uralleen ns. vanhana piikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä jotka ovet lapsentekoiässä, miettivät ihan tosissaan sitä, riittääkö rahat lapseen. Ja kannattaako tällaiseen pahaan ja epävakaaseen maailmaan tehdä lisää lapsia.
Näitä veikkaan.Kas kun ei sotasukupolvi pelännyt moisia "uhkia".
Silloin ei ollut vaihtoehtoja. Oli mentävä naimisiin, oli tehtävä lapsia ja normit olivat tiukat. Ehkäisyä ei ollut, ei saanut tai ei käytetty ja joka toinen ajatuskin oli syntiä. Jos sota-aikana nainen olisi sanonut, ettei halua lapsia niin hänet olisi viety pakkohoitoon ja lobotomiaan.
Ei se niinkään kyllä ollut, ehdottomasti ja joka paikassa. Ehkäisyvälineitä alkoi olla saatavilla kaupungeissa jo 1920-1930-luvulla, ja 1950-luvulla ne olivat nuorilla pariskunnilla jo oikeastaan miltei arkipäivää. Kondomeita ostettiin apteekeista, myöhemmin kemikalioliikkeistä. Monessa avioliitossa perheen koko suunniteltiin. Esimerkiksi äitini on sisaruksineen syntynyt 1930-40 -luvulla, ja ymmärtääkseni isovanhempani tunsivat ja ymmärsivät sekä ehkäisy- että perhesuunnitteluasioista. He päättivät sopivasta lapsiluvusta ja toteuttivat suunnitelmansa.
Useita isoisäni tätejä puolestaan muutti kaupunkiin jo 1870-90-luvulla, heistä neljä pysyi lapsettomana ja naimattomana aivan omasta valinnastaan. Ei heitä pakkohoitoon tai lobotomiaan viety silloin eikä myöhemminkään.
Sotien jälkeen - kaikki sen kauhut koettuaan - ihmiset yleensä yksinkertaisesti usein vain halusivat isoja perheitä. Paljon lapsia korvaamaan menetysten tuskaa. Myös tulevaisuus näytti erittäin valoisalta - olihan sentään rauha ja päästiin kiinni normaalielämään.
Toki oli vielä paljon sellaisiakin perheitä, joissa varattomuus, tietämättömyys tai molemmat aiheuttivat sen, että lapsia vain syntyi ja syntyi, eikä paremmasta tiedetty, mutta se ei enää ollut mitään valtavirtaa sodanjälkeisessä Suomessa.
Jessus sentään, kyllähän se nyt oli vielä 60-luvulle saakka tuo ehkäisymenetelmien onneton taso sellaisella kontolla, että ei ollut ensinäkään lailliseen aborttiin mahdollisuutta niillä perusteilla, millä sittemin 70-luvulla sekin laki saatiin rukattua oikeampaan suuntaan. Toisekseen ehkäisypillerit tulivat naisten käyttöön vasta pari vuosikymmentä myöhemmin viimeisimmän suomi-NL-sotavuosien jälkeen; ja kun eiväthän nekään niin varma keino ollut silloinkaan, kun niitä naiset alkoivat käyttämään, kuten eivät ole tänä päivänäkään. Hormonikierukka tuli markkinoille vasta 80-luvun loppupuolella, ja kuparikierukka jo aikaisemmin, mutta se oli erittäin epävarma ehkäisymenetelmä verrattuna hormonikierukkaan, joka ei myöskään ole satasen varma. Sterilisointikin osoittautui joillakin naisilla epävarmaksi. Että kyllähän niitä lapsia nyt vaan tuli sodan jälkeisinä aikoina vielä 60-luvulle saakka ihan vaan kehnojen ehkäisykeinojen vuoksikin. Monet avioparit käyttivät myös "varmojen päivien"-systeemiä, joka osoittautui hyvin heikoksi ehkäisykeinoksi.
Se on totta kyllä, että varakkaiden perheiden tytöt pystyivät opiskelemaan pitkälle, ja siten he eivät usein halunneetkaan perhettä perustaa saatika miestä itselleen edes huolineetkaan, vaan omistautuivat uralleen ns. vanhana piikana.
Jatkan vieläpä, että olihan ennen vanhaan uskontokin vaikuttamassa ihmisten lisääntymiseen enemmän kuin nykyisin. Piti mennä avioliittoon ja kirkkovihille, kun nainen alkoi lasta odottamaan, ei siihen aikaan naiset yksinhuoltajiksi ryhtyneet tarkoituksella, kuten nykyisin jo tehdään. Aborttihan oli vielä ennen nykyisen aborttilain uudistamista 70-luvulle saakka uskovien piirissä aivan kauhistuttavan syntinen teko, ja abortti ja jopa ehkäisykeinot ovat näköjään vieläkin joidenkin mielestä tuomittavan syntistä. Ennen aikaan yksinäisen lapsen synnyttänyttä naista halveksittiin ja pidettiin syntisenä. Lapsellekin annettiin nimitys äpärä. Sen takia hyvin monet naiset päätyivät jo ensimmäisen seksikokeilun jälkeen raskauduttuaan ns.pakkoavioliittoon, ja aviomies jäi monelle naiselle ensimmäiseksi ja viimeiseksi sekstailukumppaniksi koko elämänsä ajaksi, jos ei sitten myöhemmin sodan takia leskeydyttyään menty uusiin naimisiin, mutta monet eivät menneet enää uusiin naimisiin, vaan elivät leskenä koko loppuelämänsä lapsiaan kasvatellen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä jotka ovet lapsentekoiässä, miettivät ihan tosissaan sitä, riittääkö rahat lapseen. Ja kannattaako tällaiseen pahaan ja epävakaaseen maailmaan tehdä lisää lapsia.
Näitä veikkaan.Kas kun ei sotasukupolvi pelännyt moisia "uhkia".
Silloin ei ollut vaihtoehtoja. Oli mentävä naimisiin, oli tehtävä lapsia ja normit olivat tiukat. Ehkäisyä ei ollut, ei saanut tai ei käytetty ja joka toinen ajatuskin oli syntiä. Jos sota-aikana nainen olisi sanonut, ettei halua lapsia niin hänet olisi viety pakkohoitoon ja lobotomiaan.
Ei se niinkään kyllä ollut, ehdottomasti ja joka paikassa. Ehkäisyvälineitä alkoi olla saatavilla kaupungeissa jo 1920-1930-luvulla, ja 1950-luvulla ne olivat nuorilla pariskunnilla jo oikeastaan miltei arkipäivää. Kondomeita ostettiin apteekeista, myöhemmin kemikalioliikkeistä. Monessa avioliitossa perheen koko suunniteltiin. Esimerkiksi äitini on sisaruksineen syntynyt 1930-40 -luvulla, ja ymmärtääkseni isovanhempani tunsivat ja ymmärsivät sekä ehkäisy- että perhesuunnitteluasioista. He päättivät sopivasta lapsiluvusta ja toteuttivat suunnitelmansa.
Useita isoisäni tätejä puolestaan muutti kaupunkiin jo 1870-90-luvulla, heistä neljä pysyi lapsettomana ja naimattomana aivan omasta valinnastaan. Ei heitä pakkohoitoon tai lobotomiaan viety silloin eikä myöhemminkään.
Sotien jälkeen - kaikki sen kauhut koettuaan - ihmiset yleensä yksinkertaisesti usein vain halusivat isoja perheitä. Paljon lapsia korvaamaan menetysten tuskaa. Myös tulevaisuus näytti erittäin valoisalta - olihan sentään rauha ja päästiin kiinni normaalielämään.
Toki oli vielä paljon sellaisiakin perheitä, joissa varattomuus, tietämättömyys tai molemmat aiheuttivat sen, että lapsia vain syntyi ja syntyi, eikä paremmasta tiedetty, mutta se ei enää ollut mitään valtavirtaa sodanjälkeisessä Suomessa.
Kyllä nuo sinun isotätisi 1800-luvulta 1900-luvulle saakka olivat ehkäpä niin rumia, ettei heitä kukaan mies huolinutkaan. Hah, ja sitä paitsi oli niitä ongelmia lasten saamisessa ennen aikaankin pariskunnilla, ja silloin ei edes ollut mitään hedelmöityshoitoja kuten nyt on, ja koeputkihedelmöityksiä sun muita hormonihoitoja lisääntymisikäisille naisille kuten nykyisin on. Ei se lapsettomuus aina oma tahdon asia ollut siis ennen vanhaankaan. Sitten jotkut naiset vaan eivät löytäneet sopivaa miestä itselleen, niin jäivät siten ns. vanhoiksi piioiksi ja päin vastoinkin, mies ei löytänyt naista itselleen. Toisekseen eihän nykyisinkään kovin paljon valtaväestöstä poikkeavat ihmiset löydä itselleen kumppania tai se on hyvin harvinaista.
Nykyajan naisilla on mahdollisuuksia todellakin suunnitella pohjamutia myöten haluavatko ryhtyä lasten tekoon. Ennen vanhaan oli parisuhteessa ehkäisykeinot niin huonot ja epävarmat, että nykynaiset pystyvät jo hyvin paljon estämään ei-toivotut raskautensa parisuhteessaan ollessaan.
Nykyisin onkin sitten ongelmana se enemmänkin, että naiset pitkittävät lastensa hankkimisyritystään aina vaan myöhemmäksi, ja jo kolmenkympin iän jälkeen naisilla raskaaksi tuleminen vaikeutuu.
Toisekseen yhteiskunta painostaa naistenkin hankkimaan ammatin ja työpaikan ennen lasten hankintaprojektia. Miehetkin haluavat niin, koska ei kaikilla miehillä ole niin hyvätuloinen työ, että kykenevät elättämään koko perheensä ns. yhden miehen palkalla tai ainakin eläminen on sitten köyhempää kuin molempien tuodessa tulot perheen elättämiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Lisää lapsia tarvitaan!
Siitä sitten vain tekemään. Omalta osaltani nuo kaksi riittää. Ei ainakaan tarvitse joka senttiä laskea.
Te naiset ette osaa synnyttää kunnolla. Teidän pitäisi ottaa mallia esiäideistänne, jotka synnyttivät usein yli 10 lasta, vaikka olot olivat ankeat, lastenhoito oli vaikeaa ja lapsikuolleisuus suuri. Nykyaikana lapsikuolleisuus on pientä ja jos jokainen nainen synnyttäisi vaikka jotain 12-15 lasta, niin johan siinä syntyvyysluvut nousisivat pilviin, jos vaikka jokainen synnyttämään kykenevä nainen synnyttäisi joka vuosi vähintään yhden lapsen aloittaen heti kuun kuukautiset alkavat ja lopettaisivat sitten vasta kun kuukautiset yksinkertaisesti loppuvat, eli vaikka vähintään 1 lapsi ikävuosien 12-50 välillä.
Tarkoitin siis modernia feminismiä eli sukupuolen tutkimusta :) feminismillä on hieno pitkä perinne ja arvomaailma, eikä siitä voi sanoa "feministit ovat sellaisia yms" koska tutkimuskentälle mahtuu kaikenlaista.
Mielestäni pariutumisen syvin ongelma on se, että parisuhdekelpoiset ihmiset törmäävät parisuhdekelvottomiin, sukupuolesta riippumatta.