Syntyvien lasten määrä vähenee rajusti. Miksi?
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa syntyi 55472 lasta. Tänä vuonna 2016 tammi - lokakuussa on syntynyt 44829 lasta, joka on 1863 lasta vähemmän kuin viime vuonna. Todennäköisesti tänä vuonna syntyy siis hivenen reilu 53000 lasta. Mistä tämä lapsikato mielestäsi johtuu?
Kommentit (495)
Itselläni on niin, että kumppani olisi lähinnä esteenä asioille mitä haluan tehdä, etenkin jos asuisi samassa taloudessa. Teknologia korvaa paljolti parisuhteen tarpeen. Tulevaisuudessa keinoälyjen ja 3 d teknologian kautta saa luultavasti paremman ja kiinnostavamman keinotekoisen kumppanin täyttämään sosiaaliset tarpeet, kuin mihin oikea ihminen koskaan pystyisi.
Sukupuolilla on myös kasvavassa määrin erilaisia intressejä elämässä ja kulttuurimme on kehittymässä lähinnä loanheiton suuntaan puolin ja toisin. Työssä menestyminen vaatii menestyjiltä paljon, jolloin lapsen hankkiminen voi olla naiselle vaikea päätös. Osalla ihmisistä odotukset parisuhteelta ovat muuttuneet epärealistisiksi, eikä toivotunlaista kumppania löydy koskaan. Osa ei kelpaa kenellekkään. Kasvatus maksaa paljon, eikä lapsia haluta tehdä epävarmassa tilanteessa. Syitä on lukuisia mutta selvää on, ettei syntyvyys valkoisen kantaväestön keskuudessa ole kääntymässä nousuun pitkään aikaan.
Itse en laskelmoinut, olin työtön ja halusin vauvan. Olen ehtinyt olemaan työelämässä, elämäni paras juttu, voi kun sen ajan saisin elää uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä hankin lapsia sitten kun suunniteltu sektio on vapaaehtoinen synnytysmuoto ilman kauheeta jankkausta lääkäreiden kanssa. Sitä ennen ei lapsia tule ja mikäli tuota päivää ei nähdä niin lapsia en tee sitten ollenkaan. Alateitse en lähde synnyttämään piste.
Älä hanki ikinä lapsia
En ole tuo kenelle kirjoitit mutta neuvoni on, että älä sinäkään. Olet todella tuomitseva toisia kohtaan, ja koska jos saisit lapsen, hän tulisi tekemään erilaisia elämänvalintoja kuin sinä, niin se on kautta aikojen mennyt, niin hänestä ei kasvaisi kovin tasapainoinen yksilö sinun tuomitsevan katseen alla. Toivon sinulle koko sydämestäni kaikkea hyvää.
Jos ei ole edes valmis synnyttämään niin ei todellakaan ole kykenevä äidiksi
Hyvien töissä käyvien miesten puute.
Ei muuta kun sinne makuukammariin vipinää vällyjen väliin. Lapsi/lapset on parasta elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä hankin lapsia sitten kun suunniteltu sektio on vapaaehtoinen synnytysmuoto ilman kauheeta jankkausta lääkäreiden kanssa. Sitä ennen ei lapsia tule ja mikäli tuota päivää ei nähdä niin lapsia en tee sitten ollenkaan. Alateitse en lähde synnyttämään piste.
Älä hanki ikinä lapsia
En ole tuo kenelle kirjoitit mutta neuvoni on, että älä sinäkään. Olet todella tuomitseva toisia kohtaan, ja koska jos saisit lapsen, hän tulisi tekemään erilaisia elämänvalintoja kuin sinä, niin se on kautta aikojen mennyt, niin hänestä ei kasvaisi kovin tasapainoinen yksilö sinun tuomitsevan katseen alla. Toivon sinulle koko sydämestäni kaikkea hyvää.
Jos ei ole edes valmis synnyttämään niin ei todellakaan ole kykenevä äidiksi
Sano tuo adoptioäideille. Vanhemmuuteen ei tarvita synnytystä.
Juurihan tuolla hesarissa on juttua seksiroboteista. Kysymys kuuluukin, miksi mies valitsisi luomuvaihtoehdon seksin vuoksi (ja sitä myötä myös niitä muita seurauksia) kun saa saman hoidon robotilta, joka on kaikin suhtein ns täysin mielihalujen mukainen niin ulkoisesti kuin "käytöksellisesti"?
Olen kauaskatsoinen persoona joten tiedän että maapallo on tuhoon tuomittu ihmiskunnan osalta. Tästä syystä olenkin suorittanut itselleni vasektomian, joten jälkeläisiä ei ole eikä tule. On silkkaa hulluutta kuunnella uskovaisten puheita raamatun "....ja täyttäkää maa" käskyillä kuin myös aiheuttaa tietyllä tavalla surua katsella omien sukulaisten sikiämistä kuin kanit vaikka he eivät mitään lestadiolaisia tjms olekaan.
Ehdoton maksimi perheelle poikkeustapauksissa saisi olla 2 lasta hyvin perusteltuna, yksi riittää yleistasolla.
Nostan hattua jokaiselle vapaaehtoisesti lapsettomuuden valinneelle.
Saadaan ajattelevien ihmisten geenit pois. Ennustan jännittävää tulevaisuutta tuleville sukupolville. Ehkä jopa hieman allah akbar -pitoista.
Meillä on yksi lapsi. Haluaisimme toisen, muttemme edes yritä saada lasta alulle. Syynä huono tukiverkosto. Isovanhemmat satojen kilometrien päässä ja iäkkäitä. Koskaan ei saa lastenhoitoapua. Olemme väsyneitä eikä yhteistä aikaa ole. Mieluummin olemme yksilapsinen ja onnellinen perhe kuin useamman lapsen vanhemmat, jotka ovat eronneet koska parisuhdetta ei oel jaksettu hoitaa.
Pelko
- työttömyydestä
- maksuttoman koulutuksen loppumisesta, etenkin yliopistoissa
- kiristyvästä maailmantilanteesta
Ihmisten vihamielinen asenne toisiaan kohtaan, joka johtuu ihmisten mahdollisuuksien kutistumisesta. Pelataan nollasummapeliä, ihmisillä on vähän mahdollisuuksia, mutta paljon menetettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa syntyi 55472 lasta. Tänä vuonna 2016 tammi - lokakuussa on syntynyt 44829 lasta, joka on 1863 lasta vähemmän kuin viime vuonna. Todennäköisesti tänä vuonna syntyy siis hivenen reilu 53000 lasta. Mistä tämä lapsikato mielestäsi johtuu?
Ei tuo nyt ihan "lapsikato" vielä ole, mutta ehkä ihmiset ovat huomanneet, että työpaikkoja ei ole ja muutenkin suomalainen kulttuuri on vähän vihamielisen oloinen, jonka lisäksi kaamosaika on ihan perseestä. Onko sinulla esittää tilastoja aiemmilta vuosilta? Ehkä tämä vuosi on vain poikkeus ja ensi vuonna kaikki on taas hyvin?
Suomessa syntyi vuonna 2010 hiukan alle 61 000 lasta ja keskimääräinen lapsiluku/nainen oli tuolloin 1,87
Tuon jälkeen syntyneisyys on vain laskenut ja viime vuonna suomalaisia syntyi vähiten sitten 1800-luvun nälkävuosien lapsiluvun ollessa naista kohden 1,65 ja tänä vuonna menee ennätykset uusiksi. Mikään ei viittaa siihen että syntyneisyys lähtisi parin vuoden kuluttua nousuun. Jos talous kääntyy voimakkaaseen kasvuun ja ihmisille riittää töitä niin se näkyy vasta muutaman vuoden kuluttua syntyneisyydessä jos silloinkaan koska tätä lamaa on jo kestänyt liian pitkään
Naisten työssäkäynti on ainakin muuttunut verrattuna suuren syntyvyyden aikoihin, mutta ei kai sillä sitten vaikutusta.
Syy on koirissa ja kissoissa. Kun äidinvaistot iskee päälle ei tehdä lapsia vaan otetaan koira ja/tai kissa joka korvaa lapsen. Sitten kun elukka on jo hommattu, niin eihän sitä enää voi lasta tehdä olisihan siitä ihan liikaa vaivaa. Suomalaiset naiset on nykyään ihan ihme vötkylöitä, että kun mennään vähänkin mukavuusalueen ulkopuolelle niin heti alkaa pykimään. Ilmiö näkyy hyvin facebookissa kun jokainen postaus on meidän musti tai kissi teki sitä ja tätä. Sitten näiden rakkien paskoja ei edes jakseta poimia maasta vaan paskat rullaantuu naapurin yh-mamman lastenrattaisiin. Näin vötkylä ämmien saamattomuus lisää kierroksia negatiivisuuden ympyrään ja ilmiö vaan kertaantuu ikuisesti.
Täytyis vaan hankkiutua paksuksi useammin, niin saataisiin väestö komeaan kasvuun. Ura taitaa olla haaveissa ja esteenä.
Ei niitä lapsia pidä tänne 7 miljardin sekaan enää enempää tehdäkkään. Väestö pitää vain jakaa tasaisemmin. Suomi kestäisi helposti 1 -1,5 miljoonan tulokkaan saapumisen esim. afrikasta. Geenipooli tervehtyisi samalla kun ikäjakauma paranisi.
No eikös hallitus halunnut naiset työelämään? Suuntahan on aivan oikea sillä mikäs muu kuin lisääntyminen pitää naiset kotona. Nyt vaan kaikki yhteisiin talkoisiin, tavoite vuodelle 2017 on alle 50000 vauvaa. 0 saavutetaan tuossa vuosisadan puolivälissä.
Munkin kaveri kääntyi lesboksi kun meni huonosti miesten kanssa..kai sitten ei saanut suhteilta mitä tahtoi..se vaan jos lebot haluavat lapsia niin lapsi ei ole toiselle biologista sukua, jos ottaa jonkun luovuttajan spermaa keinohedelmöityksessä (Suomessa ei mahdollista vielä mikään munasolujen yhdistäminen). Ellei ole mahdollista sitten saada lesborakkaan miespuoliselta veljeltä esim.spermaa niin olisi sukua..sairaaksi männöö 😂