Mieheni jäi kiinni pettämisestä työmatkalla

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Et siis jaksanut lukea ketjua, mutta silti jaksat  vääntää noin pitkän tekstiseinän asiasta. Miehesi sanoisi puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen, että hän ei halua nähdä sinua eikä vauvaa, eikä voi sille mitään että haluaa nuorempaa pimperoa, niin sinä antaisit anteeksi ja menisit pariterapiaan, että jos vaikka voisit vielä jotenkin helpottaa miesraasun oloa, eihän hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään, voi pientä raukkaa.

Kyllä pitäisi pahin pelkoreaktio jo seuraavana päivänä laantua, mutta ei, tämä mies lisäsi vain pökköä pesään ja alkoi haukkumaan vain todetakseen, että oma perhe ei kiinnosta pätkääkään. Edelleen pariterapiaan hoivaamaan miehen loukattua egoa, hänhän vain toteutti viettejään nuorempia naisia kohtaan? Jokainen asettaa omassa suhteessaan ne rajat minkä jälkeen ei enää asiat korjaannu, ja vaikka sinulla ei tällaisia rajoja ole lainkaan, ei se tarkoita ettäkö sinun toimintamallisia olisi kaikille hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Et siis jaksanut lukea ketjua, mutta silti jaksat  vääntää noin pitkän tekstiseinän asiasta. Miehesi sanoisi puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen, että hän ei halua nähdä sinua eikä vauvaa, eikä voi sille mitään että haluaa nuorempaa pimperoa, niin sinä antaisit anteeksi ja menisit pariterapiaan, että jos vaikka voisit vielä jotenkin helpottaa miesraasun oloa, eihän hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään, voi pientä raukkaa.

Kyllä pitäisi pahin pelkoreaktio jo seuraavana päivänä laantua, mutta ei, tämä mies lisäsi vain pökköä pesään ja alkoi haukkumaan vain todetakseen, että oma perhe ei kiinnosta pätkääkään. Edelleen pariterapiaan hoivaamaan miehen loukattua egoa, hänhän vain toteutti viettejään nuorempia naisia kohtaan? Jokainen asettaa omassa suhteessaan ne rajat minkä jälkeen ei enää asiat korjaannu, ja vaikka sinulla ei tällaisia rajoja ole lainkaan, ei se tarkoita ettäkö sinun toimintamallisia olisi kaikille hyväksi.

ENSIMMÄISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Kiitos kirjoituksestasi. Yksi harvoista järkevistä kirjoituksista tässä ketjussa. Itse en olisi osannut paremmin ilmaista asiaa.  Näin se juuri menee. Kyllä asioista pitää keskustella kunhan asiat rauhoittuu. Vähän malttia kun kun on lapsikin kyseessä. Ei kai miehen kiinnostus lapseen yhtäkkiä lopu jos se on ollut toivottu ja siitä samana aamuna iloisena työkaverille kerrottu.

Miettikää nyt asioita itsekin rauhassa.

TOISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Sinä se olet erittäin tarkkaan lukenut kaikkien kirjoitukset. Varsinkin ne jossa sanat  on laitettu miehen suuhun vaikka ei ap ole edes niin kirjoittanut tapahtuneen. Täällä on tehty ap:n miehestä hirviö, joka pettää minkä kerkiää, on aina pettänyt, ihme kun ei ole vielä pahoinpidellyt vaimoaan.  Autoakaan ei saisi hänelle antaa kun kuitenkin väärentää paperit ja myy sen. Uskomatonta shittiä.Suurin osa on tänne kirjoittavien kuvittelua mitä MUKA TAPAHTUI. Ap:n egoa tässä pitäsi parantaa terapiassa ettei ihan uskoisi yhtä puhelinsoittoa. Ei ainakaan vielä ole tullut tietoa oliko puh.soiton tieto faktaa. JA jos kiukkupäissään molemmat yliampuivat ...SIITÄ olisi hyvä puhua myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Et siis jaksanut lukea ketjua, mutta silti jaksat  vääntää noin pitkän tekstiseinän asiasta. Miehesi sanoisi puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen, että hän ei halua nähdä sinua eikä vauvaa, eikä voi sille mitään että haluaa nuorempaa pimperoa, niin sinä antaisit anteeksi ja menisit pariterapiaan, että jos vaikka voisit vielä jotenkin helpottaa miesraasun oloa, eihän hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään, voi pientä raukkaa.

Kyllä pitäisi pahin pelkoreaktio jo seuraavana päivänä laantua, mutta ei, tämä mies lisäsi vain pökköä pesään ja alkoi haukkumaan vain todetakseen, että oma perhe ei kiinnosta pätkääkään. Edelleen pariterapiaan hoivaamaan miehen loukattua egoa, hänhän vain toteutti viettejään nuorempia naisia kohtaan? Jokainen asettaa omassa suhteessaan ne rajat minkä jälkeen ei enää asiat korjaannu, ja vaikka sinulla ei tällaisia rajoja ole lainkaan, ei se tarkoita ettäkö sinun toimintamallisia olisi kaikille hyväksi.

on eri asia jos mies ihan yhtäkkiä sanoisi nuo sanat puolen vuoden jälkeen...nyt näille sanoille oli vähän taustaa. Olisiko ap ihan vähän kärjistänyt juttua miehelle tai meille...

nonni kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Et siis jaksanut lukea ketjua, mutta silti jaksat  vääntää noin pitkän tekstiseinän asiasta. Miehesi sanoisi puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen, että hän ei halua nähdä sinua eikä vauvaa, eikä voi sille mitään että haluaa nuorempaa pimperoa, niin sinä antaisit anteeksi ja menisit pariterapiaan, että jos vaikka voisit vielä jotenkin helpottaa miesraasun oloa, eihän hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään, voi pientä raukkaa.

Kyllä pitäisi pahin pelkoreaktio jo seuraavana päivänä laantua, mutta ei, tämä mies lisäsi vain pökköä pesään ja alkoi haukkumaan vain todetakseen, että oma perhe ei kiinnosta pätkääkään. Edelleen pariterapiaan hoivaamaan miehen loukattua egoa, hänhän vain toteutti viettejään nuorempia naisia kohtaan? Jokainen asettaa omassa suhteessaan ne rajat minkä jälkeen ei enää asiat korjaannu, ja vaikka sinulla ei tällaisia rajoja ole lainkaan, ei se tarkoita ettäkö sinun toimintamallisia olisi kaikille hyväksi.

ENSIMMÄISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Kiitos kirjoituksestasi. Yksi harvoista järkevistä kirjoituksista tässä ketjussa. Itse en olisi osannut paremmin ilmaista asiaa.  Näin se juuri menee. Kyllä asioista pitää keskustella kunhan asiat rauhoittuu. Vähän malttia kun kun on lapsikin kyseessä. Ei kai miehen kiinnostus lapseen yhtäkkiä lopu jos se on ollut toivottu ja siitä samana aamuna iloisena työkaverille kerrottu.

Miettikää nyt asioita itsekin rauhassa.

TOISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Sinä se olet erittäin tarkkaan lukenut kaikkien kirjoitukset. Varsinkin ne jossa sanat  on laitettu miehen suuhun vaikka ei ap ole edes niin kirjoittanut tapahtuneen. Täällä on tehty ap:n miehestä hirviö, joka pettää minkä kerkiää, on aina pettänyt, ihme kun ei ole vielä pahoinpidellyt vaimoaan.  Autoakaan ei saisi hänelle antaa kun kuitenkin väärentää paperit ja myy sen. Uskomatonta shittiä.Suurin osa on tänne kirjoittavien kuvittelua mitä MUKA TAPAHTUI. Ap:n egoa tässä pitäsi parantaa terapiassa ettei ihan uskoisi yhtä puhelinsoittoa. Ei ainakaan vielä ole tullut tietoa oliko puh.soiton tieto faktaa. JA jos kiukkupäissään molemmat yliampuivat ...SIITÄ olisi hyvä puhua myös.

Miksi ihmeessä AP:n pitäisi jäädä miehen luokse, kun tämä ei halua nähdä AP:ta tai lastaan? Eikö tämä nyt ole tuolle matkamiehelle ihanteellinen tilanne; voi panna (tai jutella hotellihuoneessaan henkeviä, aivan sama tässä vaiheessa) matkoilla ketä huvittaa, eikä tarvitse edes teeskennellä, että kotona odottava perhe kiinnostaa millään tavalla? Hän on ilmoittanut toiveensa, eli ei tapaamisoikeuksia tarvitse eikä mielellään elatusapuakaan aio maksaa (valitettavasti tämä ei kai ole enää tässä vaiheessa valintakysymys), niin miksi AP on tässä nyt se pahis jos kerran kunnioittaa miehen toiveita? Miksi pitäisi jäädä kerjäämään, että saa jäädä asumaan sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa ei enää halua olla tekemisissä, saatika parisuhteessa tai avoliitossa? Miksi ihmeessä kukaan tuollaiseen lähtisi, jos mieskään ei kerran halua kumpaakaan enää nähdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kollega yritti iskeä miestäsi, mies kieltäytyi ja nainen loukkaantuneena keksi kyseisen tarina. Tai sitten hän on itse tuo nainen ja haluaa miehen itselleen. Eli kyllä on syitä keksiä tuollainen tarina.

Mies ei itse uskalla kertoa ja laittoi naisensa asialle. Vai mistä hän sai numerosi?

0100100..?

Vierailija kirjoitti:

nonni kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Et siis jaksanut lukea ketjua, mutta silti jaksat  vääntää noin pitkän tekstiseinän asiasta. Miehesi sanoisi puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen, että hän ei halua nähdä sinua eikä vauvaa, eikä voi sille mitään että haluaa nuorempaa pimperoa, niin sinä antaisit anteeksi ja menisit pariterapiaan, että jos vaikka voisit vielä jotenkin helpottaa miesraasun oloa, eihän hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään, voi pientä raukkaa.

Kyllä pitäisi pahin pelkoreaktio jo seuraavana päivänä laantua, mutta ei, tämä mies lisäsi vain pökköä pesään ja alkoi haukkumaan vain todetakseen, että oma perhe ei kiinnosta pätkääkään. Edelleen pariterapiaan hoivaamaan miehen loukattua egoa, hänhän vain toteutti viettejään nuorempia naisia kohtaan? Jokainen asettaa omassa suhteessaan ne rajat minkä jälkeen ei enää asiat korjaannu, ja vaikka sinulla ei tällaisia rajoja ole lainkaan, ei se tarkoita ettäkö sinun toimintamallisia olisi kaikille hyväksi.

ENSIMMÄISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Kiitos kirjoituksestasi. Yksi harvoista järkevistä kirjoituksista tässä ketjussa. Itse en olisi osannut paremmin ilmaista asiaa.  Näin se juuri menee. Kyllä asioista pitää keskustella kunhan asiat rauhoittuu. Vähän malttia kun kun on lapsikin kyseessä. Ei kai miehen kiinnostus lapseen yhtäkkiä lopu jos se on ollut toivottu ja siitä samana aamuna iloisena työkaverille kerrottu.

Miettikää nyt asioita itsekin rauhassa.

TOISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Sinä se olet erittäin tarkkaan lukenut kaikkien kirjoitukset. Varsinkin ne jossa sanat  on laitettu miehen suuhun vaikka ei ap ole edes niin kirjoittanut tapahtuneen. Täällä on tehty ap:n miehestä hirviö, joka pettää minkä kerkiää, on aina pettänyt, ihme kun ei ole vielä pahoinpidellyt vaimoaan.  Autoakaan ei saisi hänelle antaa kun kuitenkin väärentää paperit ja myy sen. Uskomatonta shittiä.Suurin osa on tänne kirjoittavien kuvittelua mitä MUKA TAPAHTUI. Ap:n egoa tässä pitäsi parantaa terapiassa ettei ihan uskoisi yhtä puhelinsoittoa. Ei ainakaan vielä ole tullut tietoa oliko puh.soiton tieto faktaa. JA jos kiukkupäissään molemmat yliampuivat ...SIITÄ olisi hyvä puhua myös.

Miksi ihmeessä AP:n pitäisi jäädä miehen luokse, kun tämä ei halua nähdä AP:ta tai lastaan? Eikö tämä nyt ole tuolle matkamiehelle ihanteellinen tilanne; voi panna (tai jutella hotellihuoneessaan henkeviä, aivan sama tässä vaiheessa) matkoilla ketä huvittaa, eikä tarvitse edes teeskennellä, että kotona odottava perhe kiinnostaa millään tavalla? Hän on ilmoittanut toiveensa, eli ei tapaamisoikeuksia tarvitse eikä mielellään elatusapuakaan aio maksaa (valitettavasti tämä ei kai ole enää tässä vaiheessa valintakysymys), niin miksi AP on tässä nyt se pahis jos kerran kunnioittaa miehen toiveita? Miksi pitäisi jäädä kerjäämään, että saa jäädä asumaan sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa ei enää halua olla tekemisissä, saatika parisuhteessa tai avoliitossa? Miksi ihmeessä kukaan tuollaiseen lähtisi, jos mieskään ei kerran halua kumpaakaan enää nähdä?

Voi hyvänen aika. Nyt hiukan oppia ihmismielen toiminnasta. Kun tulee kriisi, silloin ihmisestä nousee kaikki mahdollinen epäasiallinen paska esiin. Se että tuollaisessa tilanteessa puhuu ilkeyksiä, ei tarkoita, että todella ajattelisi niin. Kyllähän apkin on toiminut kuin missäkin sotatantereella, eikä hänellä ole mitään kokonaisnäkemystä tai viisautta elämän kulusta noin pitkässä juoksussa. Hysteerisiä äkkikäännöksiä jonkun av-palstan innoittamana. OIkeasti elämässä voi tulla vastaan ihan mitä vaan, eikä asiat ensimmäiseksi ole maailmanloppuja. Sekä ap että hänen miehensä ovat lapsellisia ja pelosta sekaisin. Oikeasti elämän isot kuviot katsellaan rauhassa, kun se paniikki on laskeutunut. En todellakaan ajattele että kenenkään pitäisi päätyä kynnysmatoksi, enkä hyväksy pettämistäkään. Mutta semiten asioita hoidetaan, siinä kannattaisi hiukan kuunnella jotakin muuta kuin sitä omaa panikoivaa ja av-palstan lietsomaa mieltään. Hieman lisää malttia ja viisautta peliin, kun on se lapsi siinä. Ja tosiaan, ihmisillä on mahdollisuus ottaa vastuu, kasvaa, antaa anteeksi jne. Ehdottomuus ei aina ole paras mahdollinen valinta. Jos nokka pystyssä lähtee menemään, samat asiat ovat vastassa seuraavassa ihmissuhteessa.  Aika monia eroja seuranneena- mikään ei ratkea sillä, että loukattuna ja nenä pystyssä lähtee ovet paukkuen. Ero kestää pitkään, lapsen takia on oltava tekemisissä, ihmiset ja olosuhteet muuttuvat koko ajan. Kaiken minkä jättää selvittämättä, löytää aina edestään tulevina vuosina, yllättävissäkin käänteissä. Sitten uudet puolisot, uusperheet jne- pakka sekottuu entisestään. Ainoa viisas teko kriisin tullen on tutustua itseensä ja siihen missä pitäisi kasvaa, sekä oikeasti pyrkiä selvittämään asiat osapuolten välillä. Joskus se ei onnistu ja silloin ei mitään voi- mutta eihän viikossa, kahdessa mitään asioita selvitetä. Ap:lle tedoksi, että itsekunnioituksen lisäksi on hyvä vaalia myös pientä nöyryyttä elämän suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nonni kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan jaksanut lukea koko ketjua. On hyvä että pitää huolta itsestään, eikä suostu huonoon kohteluun. MUTTA: Ensinnäkin täällä vouhataan suurista tunnereaktioista. Jos mies huutaa ettei halua nähdä vauvaa eikä mikään kiinnosta jne- hän on suunniltaan. Jonkin pelkoreaktion vallassa. Ennenvanhaan oli jotain viisautta siitä, että ei tunteiden syövereissä pitä tehdä mitään päätöksiä. Silloinhan toimii impulsiivisesti ja puhuu mitä sylki suuhun tuo. 

Toisekseen- jokainen tosiaan teke virheitä, täydellistä kumppania joka vastaa jokaiseen asiaan täsmälleen oikein ei ole olemassakaan. Jos sellaista luulee, elämästä tulee pelkkä loukkaantumisten jatkumo ja kumppanuus muuttuu katkeraksi marttyyripeliksi. 

Kolmanneksi, jokainen meistä kantaa mukanaan lapsuudenkotinsa malleja, jotka usein ovat vielä aika huonoja. Kun lapsi syntyy, sekä äidissä että isässä aktivoituu ne omat, selvittämättömät asiat. Ja kukin niihin sitten vastaa, joko alkamalla selvittää niitä tai pakenemalla.

Neljänneksi; parisuhde ei ole minkään täydellinen prinssin ja prinsessan kohtaaminen vaan suhde, jossa opetellaan rakastamista, sehän on tahdon asia; mitä tahdon rakastaa-eikä niin että minä vaadin sinulta rakkautta ja huomiota ja sitä ja tätä. MItä enemmän on rakkautta, sen enemmän on mahdollista kohdata omia pelkojaan, tunteitaan, tarpeitaan- ja näin parisuhteessa kumppanukset kasvata yhteen, siis kasvamalla molemmat. Kasvamiseen kuuluvat virheet, epätäydellisyys, tuska, anteeksianto. 

Tänä päivänä ongelmana taitaa olla se, että naiset- ja miksei miehetkin omassa pikku päässään muodostavat fantasian siitä, millainen sen oikean kotileikin tulee olla. ja sitten etsitään siihen kumppani pelkästään vastaamaan niitä itse luotuja tarpeiita ja kotileikkejä. Silloin ei synny keskinäistä luottamusta ja läheisyyttä-  ja silloin ei myöskään ole mitään estettä sille, että käydään vieraissa. 

Loukattuna, maailmanlopun tunnelmissa riehuen ei synny mitään hyvää, koskaan. Oeptelkaa oikeasti ihmissuhdetaitoja ja itsetuntemusta. Ja nimenomaan itse. Kumppani valitsee itse miten haluaa elämänsäelää. Jos hyvin käy, molemmat haluavat kasvaa yhdessä.  Mut ap voisi jo vauvan tähden hakeutua parisuhdeterapiaan miehensä kanssa- ja aloittaa ihan alusta mitä kumpikin on toivonut. Jos toinen ei ole halukas ottamaan vastuuta ja kasvamaan, sitten parisuhteella on huonot mahdollisuudet- Mutta tuollaisen krisiin jälkeen on loistava tilaisuus yrittää. 

Täydellistä prinssiä ei ole löydettävissä-  ainoa mikä on löydettävissä on oma halu kasvaa ja jos oikein hyvin kläy, kohtaa toisen samanlaisen- joka haluaa kasvaa. ja sitten voi lähteä yhdessä rakentamaan yhteistä tietä. Helppoa se ei todellakaan tule olemaan, pettymään joutuu ja loukatuksikin todennäköisesti tulee. 

Et siis jaksanut lukea ketjua, mutta silti jaksat  vääntää noin pitkän tekstiseinän asiasta. Miehesi sanoisi puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen, että hän ei halua nähdä sinua eikä vauvaa, eikä voi sille mitään että haluaa nuorempaa pimperoa, niin sinä antaisit anteeksi ja menisit pariterapiaan, että jos vaikka voisit vielä jotenkin helpottaa miesraasun oloa, eihän hänellä ole mitään vastuuta käytöksestään, voi pientä raukkaa.

Kyllä pitäisi pahin pelkoreaktio jo seuraavana päivänä laantua, mutta ei, tämä mies lisäsi vain pökköä pesään ja alkoi haukkumaan vain todetakseen, että oma perhe ei kiinnosta pätkääkään. Edelleen pariterapiaan hoivaamaan miehen loukattua egoa, hänhän vain toteutti viettejään nuorempia naisia kohtaan? Jokainen asettaa omassa suhteessaan ne rajat minkä jälkeen ei enää asiat korjaannu, ja vaikka sinulla ei tällaisia rajoja ole lainkaan, ei se tarkoita ettäkö sinun toimintamallisia olisi kaikille hyväksi.

ENSIMMÄISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Kiitos kirjoituksestasi. Yksi harvoista järkevistä kirjoituksista tässä ketjussa. Itse en olisi osannut paremmin ilmaista asiaa.  Näin se juuri menee. Kyllä asioista pitää keskustella kunhan asiat rauhoittuu. Vähän malttia kun kun on lapsikin kyseessä. Ei kai miehen kiinnostus lapseen yhtäkkiä lopu jos se on ollut toivottu ja siitä samana aamuna iloisena työkaverille kerrottu.

Miettikää nyt asioita itsekin rauhassa.

TOISEN LAINAUKSEN KIRJOITTAJA: Sinä se olet erittäin tarkkaan lukenut kaikkien kirjoitukset. Varsinkin ne jossa sanat  on laitettu miehen suuhun vaikka ei ap ole edes niin kirjoittanut tapahtuneen. Täällä on tehty ap:n miehestä hirviö, joka pettää minkä kerkiää, on aina pettänyt, ihme kun ei ole vielä pahoinpidellyt vaimoaan.  Autoakaan ei saisi hänelle antaa kun kuitenkin väärentää paperit ja myy sen. Uskomatonta shittiä.Suurin osa on tänne kirjoittavien kuvittelua mitä MUKA TAPAHTUI. Ap:n egoa tässä pitäsi parantaa terapiassa ettei ihan uskoisi yhtä puhelinsoittoa. Ei ainakaan vielä ole tullut tietoa oliko puh.soiton tieto faktaa. JA jos kiukkupäissään molemmat yliampuivat ...SIITÄ olisi hyvä puhua myös.

Miksi ihmeessä AP:n pitäisi jäädä miehen luokse, kun tämä ei halua nähdä AP:ta tai lastaan? Eikö tämä nyt ole tuolle matkamiehelle ihanteellinen tilanne; voi panna (tai jutella hotellihuoneessaan henkeviä, aivan sama tässä vaiheessa) matkoilla ketä huvittaa, eikä tarvitse edes teeskennellä, että kotona odottava perhe kiinnostaa millään tavalla? Hän on ilmoittanut toiveensa, eli ei tapaamisoikeuksia tarvitse eikä mielellään elatusapuakaan aio maksaa (valitettavasti tämä ei kai ole enää tässä vaiheessa valintakysymys), niin miksi AP on tässä nyt se pahis jos kerran kunnioittaa miehen toiveita? Miksi pitäisi jäädä kerjäämään, että saa jäädä asumaan sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa ei enää halua olla tekemisissä, saatika parisuhteessa tai avoliitossa? Miksi ihmeessä kukaan tuollaiseen lähtisi, jos mieskään ei kerran halua kumpaakaan enää nähdä?

Voi hyvänen aika. Nyt hiukan oppia ihmismielen toiminnasta. Kun tulee kriisi, silloin ihmisestä nousee kaikki mahdollinen epäasiallinen paska esiin. Se että tuollaisessa tilanteessa puhuu ilkeyksiä, ei tarkoita, että todella ajattelisi niin. Kyllähän apkin on toiminut kuin missäkin sotatantereella, eikä hänellä ole mitään kokonaisnäkemystä tai viisautta elämän kulusta noin pitkässä juoksussa. Hysteerisiä äkkikäännöksiä jonkun av-palstan innoittamana. OIkeasti elämässä voi tulla vastaan ihan mitä vaan, eikä asiat ensimmäiseksi ole maailmanloppuja. Sekä ap että hänen miehensä ovat lapsellisia ja pelosta sekaisin. Oikeasti elämän isot kuviot katsellaan rauhassa, kun se paniikki on laskeutunut. En todellakaan ajattele että kenenkään pitäisi päätyä kynnysmatoksi, enkä hyväksy pettämistäkään. Mutta semiten asioita hoidetaan, siinä kannattaisi hiukan kuunnella jotakin muuta kuin sitä omaa panikoivaa ja av-palstan lietsomaa mieltään. Hieman lisää malttia ja viisautta peliin, kun on se lapsi siinä. Ja tosiaan, ihmisillä on mahdollisuus ottaa vastuu, kasvaa, antaa anteeksi jne. Ehdottomuus ei aina ole paras mahdollinen valinta. Jos nokka pystyssä lähtee menemään, samat asiat ovat vastassa seuraavassa ihmissuhteessa.  Aika monia eroja seuranneena- mikään ei ratkea sillä, että loukattuna ja nenä pystyssä lähtee ovet paukkuen. Ero kestää pitkään, lapsen takia on oltava tekemisissä, ihmiset ja olosuhteet muuttuvat koko ajan. Kaiken minkä jättää selvittämättä, löytää aina edestään tulevina vuosina, yllättävissäkin käänteissä. Sitten uudet puolisot, uusperheet jne- pakka sekottuu entisestään. Ainoa viisas teko kriisin tullen on tutustua itseensä ja siihen missä pitäisi kasvaa, sekä oikeasti pyrkiä selvittämään asiat osapuolten välillä. Joskus se ei onnistu ja silloin ei mitään voi- mutta eihän viikossa, kahdessa mitään asioita selvitetä. Ap:lle tedoksi, että itsekunnioituksen lisäksi on hyvä vaalia myös pientä nöyryyttä elämän suhteen. 

Tuossahan mies juuri osoitti, että kuinka toimii kriisitilanteessa. Pitäisikö vauvan kanssa jäädä kokeilemaan, että jos se sattuukin olemaan lapsi joka seuraavan kerran suututtaa miehen, että mitä sitten tapahtuu? Mies huutaa, että yritin jo kerran teistä päästä eroon ja sanoin että ei kiinnosta sinuakaan nähdä, mutta silloinkin vain takaisin tulitte? Juuri lapsen takia tuo oli järkevä ratkaisu, jos mies haluaa ottaa opiksi ja kasvaa ihmisenä, on hänellä nyt siihen aikaa ja voi tavata lastaan ja olla tälle hyvä isä.

Ja aivan turha vetää tuollaista "kyllä minä tiedän kun elämänkokemus ja olen kaiken nähnyt" -korttia esiin, minä en ole enää nuori ja olen kaikenlaista ehtinyt kokemaan, ja helposti tunnistan tuollaisen tilanteen, mistä se luottamus ei enää koskaan palaudu. Eikä keskinäinen kunnioitus. Jos toinen loukkaa noin pahasti ja hylkää vauvan äiteineen heti ensimmäisen kriisin/vastoinkäymisen tultua vastaan, ei tuollaista ihmistä pysty enää kunnioittamaan eikä myöskään häneen luottamaan. Ne ovat parisuhteen perusta ja ne rikottuaan ei paluuta enää ole.

kuunnelkaapas pikku kertomus elämästä:

Nainen jonka mies vei huoneeseensa työmatkalla oli vaimon kaveri joka halusi rauhassa kertoa että vaimo on alunperinkin tehnyt lapsen miehen kanssa vain ilmaisen elatuksen toivossa. Oli näet vähän rahaa jo ja riuska työmies teki koko ajan lisää. Oikeasti nainen rakastaa naapurin Penaa. Ja joskus Rauskia, vanhaa luokkakaveria. Vaimo ei ole koskaan rakastanut avomiestään, reissumiestä, tossukkaa.

Ystävätär ei enää jaksanut pitää salaisuutta vaan oli sitä mieltä että miehen on oikeus tietää tämä.

Nyt vaan tapahtui harmillinen moka. Miehen työkaveri Kyttä-Kertttu sattui näkemään että nainen meni huoneeseen. Muttei sitä että tämä viipyi vain 20 min sillä mies heitti naisen ulos kun ei uskonut tarinaa. Heillähän oli kiva liitto ja pieni vauvakin. Kaikki oli hyvin. Niin hän luuli.

Kunnes tuli kotiin...Kyttä-kerttu oli joehtinyt soittamaan tiedon miehelle.

Siellä oli valmiiksi selkeän suunnitelman tehnyt avovaimo joka sai vihdoin syyn lähteä epäsopivasta liitosta ja nyt vaatii ositusta.

Mies soitti työnantajalle  aamulla että on itkenyt koko yön eikä jaksa tulla töihin. Työnantaja sanoi että jää vaan viikoksi saikulle sillä Kyttä-Kerttu on laittanut ison vaihteen päälle  ja kertonut kaikille että petät vaimoasi. Täällä on aika lynkkausmieliala päällä. Kertoi vielä että tietää kyllä ettei nainen jäänyt pitkäksi aikaa koska Normaali-Niina oli nähnyt naisen poistuvan ravintolasta ajoissa.

JA nyt nainen on onnellinen kun pääsi eroon miehestä joka alun perin miellytti häntä vaan lapsenteon verran ja elää kohta onnellisena Penan kanssa...tai Rauskin...tai yksin.

miehelle=naiselle, anteeksi lapset, täti on jo vanha ja tekee kirjoitusvihreitä

Nro 606 jatkaa vielä hieman. En todellakaan tiedä, miten olisin itse reagoinut, jos mieheni olisi syyttänyt minua pettämisestä sen vuoksi, että joku soitteli meille, vetäisi keskusteluun koko työyhteisöni ja häipyisi vastaamatta viesteihini ja soittoihini. Toivon tietysti, että aikuismaisesti olisin osannut leperrellä jotain tyyliin "rauhoitupa nyt pikkukulta, mitään ei tapahtunut ja ota ihmeessä aikaasi siellä vanhempiesi luona minua syytellen, minä täällä kotona odottelen, ja sitten kun sinusta sinä ainut rakkaani (joka tosin et minuun luota tippaakaan) haluat tuoda yhteisen lapsemme kotiin ja keskustella kanssani, olen valmiina". Varma en kyllä ole, olisinko tähän suoritukseen kyennyt...vai olisiko käynyt itsellänikin lapsellisessa mielessäni juoda pää täyteen ja uhota, että minulla on oikeus tehdä nuorten miesten kanssa mitä haluan enkä ikinä välitä nähdä teitä enää. Ja seuraava yhteydenotto on tulla sen vanhemman kanssa, aivan kuin olisin joku ihmispeto, kotia putsaamaan. En tiedä, miten pinnani kestäisi tosiaan... 

Mutta sen tiedän, että sydämestäni olisin loukkaantunut - enkä todellakaan tietäisi, haluaisinko enää nähdäkään tälläistä ihmistä, joka kohtelee minua näin. Pahinta nimittäin olisi lapsen vieminen ja vastaamatta jättäminen, aivan kuin toisella olisi jotenkin suurempi oikeus lapseen kuin minulla.

Hirveätä paskaa tänne kirjotellaan.

Pettämisen vois vielä selvittää ja keskustella riippuen tilanteesta. Mutta vain lapanen mies raivoaa ja rupeaa ryyppäämään.

Tosimies pyytää anteeksi ja selvittää jos on mokannut. Jatko sitten tapauskohtasesti jatkuuko suhde vai ei. Nuo sitoutumisjutut on joidenki uskisten kirjottamia, nehän katsoo läpi sormien mitä vaan kun "parisuhteeseen pitää panostaa". Ja samalla mies uittaa melaansa ties missä, tälläsiä oon nähny vierestä.

Jos minulla ois tuollanen nainen (kuin tuo lapasmies), lähtis heti kävelemään.

Tsemppiä AP:lle, eti itelles uus kunnon mies.

Terveisin sinkku M33.

Ei tämä asia täällä etene. Toiset on vaan vahvasti sitä mieltä että jos on epäilys että mies pettää niin se on se ja siinä  se suhde. Kerrasta poikki!  ja tämän kaavan kannattajia löytyy täältä.

Kun mies tätä suree ja suomalaiseen tapaan itkee pullon kanssa se on lapanen ja vielä suurempi syy jättää moinen pska

Ja jos on jo  epäilys niin sehän kertoo sen sen että melaansahan se ukko on jo uittanut aina ja joka paikassa. Sehän on selvä! Kaksinaamainen vätys.

Se on sääli. Noilla eväillä kun ei sitä pysyvää parisuhdetta aina löydykään.

Mutta se on taas meidän miesten ilo. Koska löytyy niitäkin naisia jotka osaa ajatella ihan omilla aivoilllaan. Eikä tarvi olla "uskis" että haluaa pysyvää parisuhdetta. Siihen riittää ihan tavalliset normaalit aivot ja lämmin sydän.

Rypekää te miestenvihaajat omissa mielikuvissanne.

Nyt loppui minun kommentointini.

Supersinkku M33 kirjoitti:

Hirveätä paskaa tänne kirjotellaan.

Pettämisen vois vielä selvittää ja keskustella riippuen tilanteesta. Mutta vain lapanen mies raivoaa ja rupeaa ryyppäämään.

Tosimies pyytää anteeksi ja selvittää jos on mokannut. Jatko sitten tapauskohtasesti jatkuuko suhde vai ei. Nuo sitoutumisjutut on joidenki uskisten kirjottamia, nehän katsoo läpi sormien mitä vaan kun "parisuhteeseen pitää panostaa". Ja samalla mies uittaa melaansa ties missä, tälläsiä oon nähny vierestä.

Jos minulla ois tuollanen nainen (kuin tuo lapasmies), lähtis heti kävelemään.

Tsemppiä AP:lle, eti itelles uus kunnon mies.

Terveisin sinkku M33.

joo anna kulta anteeksi että sinulle soitti joku puolituttu ja kertoi valheita. Ja anna anteeksi että uskoit sitä ja veit vauvankin anopille. Siitä oli niin paljon vaivaa. Olithan ihan rauhallinen koko ajan , kiitos siitäkin. Anteeksi että olin väsynyt enkä jaksanut kyselyjäsi vaikka ne olivat varmasti painaneet sinua kun et jaksanut vastata edes puhelimeen. Ja anna siitä erityisesti anteeksi että jouduit venymään niin paljon että ensimmäisenä arkipävänä tilasit ajan lastenvalvojalle. Sitähän me just tarvitsimme.

Anna anteeksi varsinkin kaikki lauseet jotka alkavat sanalla JOS.

KUKA LÄHTI JA VEI LAPSEN MENNESSÄÄN :::KUKA... EI SE MIES!!! VAAN VAIMO LÄHTI SAMANA ILTANA!!! Ja vei lapsen jo aikaisemmin...että ihan turha koko ajan vääntää että että mies jätti perheensä ja lapsensa jonkun panon takia.

Eihän sitä panoa edes AP:N olettamuksen mukaan kai sitten tapahtunutkaan.

JA täällä jo mies on leimattu petturiksi ja juopoksi ja raivoavaksi hulluksi.

Mitä raivosi, huusi epäilevälle naiselle ilmeisesti ensimmäistä kertaa elämässään. JA tällanen poru!

613 ja 615 kirjoittaa asiaa!!!!

Kumpikin osapuoli jos on kiihdyksissään, toinen pettämisepäilystä ja toinen (ehkä aiheettomasta?) epäilystä, olisi hyvä asian antaa rauhoittua ja sitten käydä suhteen toiveet ja ongelmat rauhassa läpi. Sen jälkeen vasta päätöksiä. Jos sitten eroon päädytään, niin kumpikin on voinut jotain oppia. Siitä ei opi mitään, että lähdetään eri teille ilman asiallista keskustelua mikä lopulta oli suhteessa hyvin ja mikä huonosti.

onhan tää koko tarina nyt ihan paskapuhetta :D :D 

huikeeta kuinka jengi on lähteny mukaan! 

"Mies tuli reilu tunti sitten.

Kysyi missä lapsi on ja kerroin että mummolla.

Tämän jälkeen kysyin suoraan että kuka nainen on ollut huoneessasi toissailtana, hän vaan tuijotti ja kysyi että mitä sekoilen. Kysyin uudestaan. Lisäsin että työporukkasi tietää sinun harrastavan tälläistä toimintaa ja että minulle on asiasta ilmoitettu.

Herra alkoi huutamaan että olen hullu ja vainoharhainen jne,

Totesin vaan että käytöksesi ilmiantaa sinut, ole mies ja myönnä mitä on tapahtunut. Sanoin että tiedän tarkalleen millainen nainen, monelta ovat olleet siellä jne.

Ei myönnä, alkaa nauramaan että kuinka tyhmä minä olen ja jos jätän hänet en koskaa saa ketään ja jään ikuisesti yh:ksi jne.

Vastasin että meidän kannattaa alkaa hoitamaan käytännön asioita, taloon liittyviä juttuja jne.

Sitten hän alkoi huutamaan täysin anteeksiantamatomia asioita liittyen vauvaan ja että JOS hän olisikin pettänyt niin syy on minun. Ei myöntänyt.

Vastasin ainoastaan että asia selvä ja lähdin."

Tässä AP:n asiallinen keskustelu aiheesta. Ja ihan omin sanoin, oletettavasti.

"Olen suorittanut kaksoistutkinnon, AMK-tutkinnon ja nyt lisäopiskelen aikuisopintoina jotta saavutan maisteritutkinnon äitiysloman aikana ainakin osittain.

Olen ollut työelämässä 10vuotta, 15-vuotiasta lähtien. Jäänyt äitiyslomalle ja siksi kotona, lapsi 6kk"

Ja tässä tehopakkauksen opiskelut. Yläkoulun jälkeen (16 v) kaksoistutkinto, tarkoittanee  yo-tutkintoa ammatillisen lisäksi tms. Valmistunut 19 vuotiaana.

Sitten AMK-tutkinto,  3-4 vuotta opiskelua. Valmistunut 22-23 vuotiaana. Hienoa!!! ja nyt tekee jo maisterintutkintoa, opskelua takana n. 3  v. vähintään. Eli nyt 25-26 vuotias. Täsmää.

Ja töissä jo 15 vuotiaasta lähtien. Oma yksiö jo hankittuna (luki jossain)

Ja lapsi.

Ihan mieletön tehotyttö!!

Vai pskapuhetta?

Sarjapettäminen on Välilän mukaan melko harvinaista. Sarjapettämistä selittävät joskus jopa lapsuudesta tulevat mallit: pettäjä on voinut joutua salailemaan oman vanhempansa syrjähyppyjä. Matkustelu ja suhteen seksittömyys voivat myös kasvattaa riskiä. Pettäjä on voinut itse joutua petetyksi aiemmin.

- Toisin kuin yleisesti luullaan, sarjapettäminen ja pitkäaikaiset salasuhteet ovat harvalle elämäntapa tai neutraali asia. Kaksoiselämän eläminen on henkisesti niin raskasta, että harva pystyy siihen....sanoo perhepsykotepeutti Liisa Välilä Parisuhdekeskus Katajasta.

Tämän päivän lltalehdestä Näin pikkujouluissa petetään-jutusta.