Onko koulukiusaamista, jos lapset sanovat nätisti toiselle, että eivät halua ottaa häntä ryhmään/leikkiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän surullistahan se on, että yksi lapsi muuttaa lapsiporukan dynamiikkaa niin, ettei leikit onnistu. Oman lapseni kaverina on pari "voimakastahtoista" lasta, jotka sanelevat ja määräävät mitä leikitään ja miten, etenkin jos paikalla on tietty yhdistelmä lapsia. Alkaa tinkaaminen kenen leikkejä leikitään, ja "jos ei mun, niin en tule enää kylään". Toisaalta lapsille on hyvä oppia ratkomauoan tuon tason omia ongelmiaan, mutta olisihan se mukavaa, että myös leikkiminen onnistuisi riidoitta. Edes välillä. Onneksi voin aikuisena päättää, ketä kotiini milloinkin kutsun.

Opetatko mielestäsi hyvää ja toisten kiusaamista ja syrjimistä ehkäisevää suhtautumista lapsillesi? Mielestäni et.

Ehkä en, mutta en voi, enkä halua olla kasvattajana "koko kylän lapsille". Enkä halua kodistani kaveriporukan riitelyareenaa. Kaikki ovat tervetulleita, mutta eri aikaan. Tietty kombinaatio lapseni kavereista tietää pelkkää manipulointia, eikä leikeistä tule mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan lapsuudesta ne pomottavat manipuloijat, jotka päättivät kaikki leikit ja kiusasivat muita. Jos kaikki ei mennyt oman mielen mukaan niin kerrottiin äidille tai opelle. Kaikkien pitäisi toki oppia sosiaalisia taitoja, mutta ei muiden kustannuksella. Muut lapset voivat kokea kiusaamisena heidän käytöksensä.

Pomottavat manipuloivat ovat yleensä niitä, jotka päättävät kuka ei pääse leikkiin. Ja mököttävät tarvittaessa. Mutta kukaan ei uskalla alkaa syrjimään pomottavaa manipuloijaa, koska joutuisi itse seuraavaksi uhriksi.

Juuri näin. Tokaluokkalainen tyttäreni on viime aikoina usein tullut koulusta itku silmästä. Alkoi kaveeraamaan juuri tuollaisen manipuloijan kanssa. Tämä pomo päättää aina kuka milloinkin on suosiossa (neljän tytön joukko) ja kuka epäsuosiossa ja tätä sillä hetkellä epäsuosiossa olevaa ihan surutta jätetään porukasta pois. En tajunnut tätä ennen kuin nyt kun omani on ollut se epäsuosiossa oleva.

Tyttäreni kertoi, että kaikki muut tekevät aina kuten manipuloija käskee koska pelkäävät, että pomo suuttuu. Kertoi myös, että pomo om kahden kesken tosi kiva mutta heti kun porukassa on enemmän kuin kaksi tyttöä, niin pomo muuttuu ilkeäksi. Sovimme juuri tyttären kanssa, että kun onneksi muitakin kavereita löytyy, niin tämä tyttöporukka jätetään nyt omaan rauhaan. Että leikitään ja kaveerataan sellaisten kanssa, joiden kanssa ei tarvitse mielistellä eikä pelätä.

Lapsilla on samanlaisia sosiaalisia pelejä kuin aikuisilla, eikä asetelma aina ole mustavalkoinen.

Ei.

Aliissa kirjoitti:

Miettiinköhän näitäkään asioita oikeasti tosissaan tuolloin "kultaisella" ysärillä, jolloin itse olin lapsi. Uskoisin että ei ja olen huomannut muutamissakin tilanteissa, että silloiset (nyt miltei kolmikymppiset) porukasta ulosjättäjät --> myöhemmin aidot kiusaajani kohtelevät minua _yhä_ kuin paskaa ja ilmaa. :D

Tosiaankin jatkuva ryhmästä/useammista ryhmistä/luokan yhteisistä jutuista poisjättäminen on kiusaamista. Sellaista, joka aiheuttaa pahimmat henkiset arvet. Tarvinneeko tätä edes kysellä?

Asiaanhan kuuluisi puuttua heti kun sitä alkaa näkyä ettei koko "hauska" syrjimisjuttu myöhemmin paisu koko koulun tai kaupungin(osan) lasten/nuorten kieroutuneeksi viihteeksi.

Olen miettinyt asiaa useamman kerran. Ainakin omasta puolestani voin sanoa, että en oikeasti tuolloin ymmärtänyt asian vakavuutta. Olen elänyt lapsuuteni 1960-luvulla isossa helsinkiläislähiön kerrostalossa, jossa alle 18-vuotiaita asui noin 100. Isommilla oli tietysti jo omat nuorten juttunsa, mutta kun leikittiin kirkonrottaa, rofee ja poldee tms isompaa porukkaa edellyttävää leikkiä, niin sulassa sovussa leikkivät niin 6-vuotiaat kuin 15-vuotiaatkin. Mitä isommaksi porukka saatiin, sitä jännittävämpää tuli leikistäkin. Tietenkään nämä 6-vuotiaat ja 15-vuotiaat eivät  muulloin leikkineet toistensa kanssa, mutta ryhmäleikkeihin mahtui jokainen. 

Muita leikkejä varsinkin tytöt leikkivätkin kahdestaan. Siihen aikaan asuttiin paljon ahtaammin enkä muista, että kenenkään kotiin olisi päässyt leikkimään kaksi kaveria yhtäaikaa. Vain yksi kaveri kerrallaan oli sääntö, josta ei juurikaan poikettu. Usein vielä niin, että jos sisaruksella oli jo kaveri kotona leikkimässä, toisen sisaruksen täytyi leikkiä oman kaverinsa kanssa joko ulkona tai kaverin kotona. Synttärit oli tietenkin eri juttu ja synttäreille sai kutsua niin monta kaveria kuin keittiön ruokapöydän ääreen mahtui lapsia istumaan. Luokkakoot kansakoulussa olivat isoja eikä kenenkään ruokapöydän ääreen olisi mahtunut koko luokkaa eikä edes kaikkia luokan tyttöjä tai poikia. Tämän päivän suosituksille koko luokan kutsumisesta vanhempamme olisivat nauraneet ääneen ja todenneet, että rikkaat toki voivat lukaaleissaan järjestää vaikka miten suuruudenhulluja lastenkutsuja, mutta tavallinen 65 neliön kerrostalokolmiossa asuva viisihenkinen perhe ei. 

Kaveriporukkaan kuulumisella ei tuohon aikaan ollut niin suurta merkitystä, koska aika harva kuului samanikäisten kaveriporukoihin. Varsinkaan tytöistä. Vasta meidän lapsillamme ja heitä nuoremmilla tuli tärkeäksi kuulua porukkaan. Enää ei ole niin tärkeää, onko yhtään todellista ystävää vai ei, vaan tärkeintä on kuulua isompaan porukkaan samanikäisiä. Mitä suositumpi porukka, sitä tärkeämpää on päästä osaksi sitä. Ei se ole näiden lasten vika, mutta uskoisin, että kaltaiseni lapsuuden eläneillä ei ole ollut riittävästi ymmärrystä, miten tärkeää lapselle on päästä porukkaan mukaan. Ja sen vuoksi varmasti teimme virheitä, kun emme tunnistaneet 90-luvulla asian todellista laitaa.

Tuliko Seireeni siis takaisin? Nyt on kyllä mielenkiintoinen juonikuvio!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän surullistahan se on, että yksi lapsi muuttaa lapsiporukan dynamiikkaa niin, ettei leikit onnistu. Oman lapseni kaverina on pari "voimakastahtoista" lasta, jotka sanelevat ja määräävät mitä leikitään ja miten, etenkin jos paikalla on tietty yhdistelmä lapsia. Alkaa tinkaaminen kenen leikkejä leikitään, ja "jos ei mun, niin en tule enää kylään". Toisaalta lapsille on hyvä oppia ratkomauoan tuon tason omia ongelmiaan, mutta olisihan se mukavaa, että myös leikkiminen onnistuisi riidoitta. Edes välillä. Onneksi voin aikuisena päättää, ketä kotiini milloinkin kutsun.

Opetatko mielestäsi hyvää ja toisten kiusaamista ja syrjimistä ehkäisevää suhtautumista lapsillesi? Mielestäni et.

Ehkä en, mutta en voi, enkä halua olla kasvattajana "koko kylän lapsille". Enkä halua kodistani kaveriporukan riitelyareenaa. Kaikki ovat tervetulleita, mutta eri aikaan. Tietty kombinaatio lapseni kavereista tietää pelkkää manipulointia, eikä leikeistä tule mitään.

Oletko itse nähnyt, mikä kombinaatio, vai väittääkö vain lapsesi sinulle niin? Lapsetkin voivat kadehtia ja keksiä sen varjolla mitä ihmeellisempiä syitä syrjiä. Jos lapsi on manipuloinnissa taitava ja muutenkin kunnioitetun aseman lasten silmissä hankkinut (usein sillä jonkun syrjimisellä aikuisilta salaa), voi hän hyvinkin saada ison katraan taakseen. Osa ei vain uskalla muutakaan, osa ei edes tajua mitä tapahtuu. Kaikki kuitenkin "tietävät", että syrjitty mököttää ja suuttuu helposti. Miksi ei tekisi niin siinä tilanteessa, jos lapsi tunteineen?

Eräs poika, joka hallitsee poikajoukkoa, keksii usein kiusaa pojallemme niin, että poikamme puolustaa itseään ja suutahtaa. Potkii, ei anna osallistua peliin, vaikka muuta kaverit saavat, ei anna koskea leluihin, lyö, tönii, ei päästä mukaan ryhmään.  Poika sanoo vanhemmilleen joka kerta, että meidän poikamme aloitti. Vanhemmat uskovat poikaa ja pönkittävät samalla poikansa antamaa mielikuvaa pojastamme. Päiväkodin ja koulun opettajat kuitenkin korostivat joka keskustelussa, ettei poikamme koskaan aloita riitoja eikä koskaan kiusaisi ketään. Miten pitkälle vanhemmat voivat uskoa kiusaajan väitteit' siitä, ettei kiusaa? Sen toisen syykö aina. Ei voi olla.

Ei ole. On toki eroa;

- Maija on päättänyt että Liisan kanssa ei sitten leikitä, joten kukaan ei leiki Liisan kanssa,

- tai Liisa on hankala tapaus eikä ymmärrä pelisääntöjä, joten hänen kanssaan ei haluta leikkiä.

Jos Liisan annetaan olla ihan keskenään hankala, eikä mitenkään lällätellä tai vaklata häntä, niin ei se mitään kiusaamista ole. Toki Liisa saattaa alkaa tuntea yksinäisyyttä, mikä on hänelle ikävää.

Asenteeseeni voi vaikuttaa se, että vietin lapsuuden omakotitaloalueella. Meillä ei ollut sellaista "koko pihan lapset"-meininkiä. Seuransa sai itse valita. Mutta olen eri aikoina ollut sekä koulukiusattu että yksinäinen, joten väitän tietäväni mistä puhun.

Kyllä se yleensä on. Omalla lapsella tällainen tilanne parhaillaan koulussa. Kukaan ei puutu ja lapsi joutuu olemaan yksin.

Jos jollekin ei kelpaa leikkia kaikkien kanssa, niin menkoon itse kotiinsa ja antaa toisten leikkia rauhassa.

Mua ja mun kavereita syytettiin koulussa kiusaamisesta, kun ei haluttu "Maijaa" meidän porukkaan. Maija tosin varasteli tavaraa. Siis hän saattoi välitunnilla käydä varastamassa läheiseltä Tokmannilta kaikkea krääsää ja karkkia. Hän tonki toisten reppuja salaa ja otti mitä löysi. Maija lunttasi kokeissa ja yritti laittaa lunttilaput vieruskaverin niskoille. Varastetut tavaratkin saivat muita lapsia pulaan. Maijalla oli myös pelottava isoveli, joka kävi koululla välillä uhkailemassa meitä, jotka "kiusasivat" Maijaa.

Maija ei ollut kiva kaveri monilla muillakaan tavoilla. Aikuisiälläkin olen pysynyt hänestä kaukana. Tiedän hänen tehneen kurjia asioita läheisille ihmisille ja eläimille...

Tuli mieleen kun 14 vuotiaana olin tetissä päiväkodissa ja siellä kävi sääliksi eräs pieni kiharapäinen tyttö joka näytti aina jäävän yksin syrjään kaikista leikeistä. Yritin olla kaverina josta tyttö silminnähden hieman piristyi ja ihmettelin miten hoitajatkaan ei näyttäneet välittävän.

Miten lie elämänsä mennyt ja missä lie nyt 13 v myöhemmin...

Pitäisi olla äärettömän vahva että tuollaisesta ponnistaisi ja selviäisi katkeroitumatta, kun syrjintä alkaa jo niin pienenä.

Minä tykkäsin olla jo lapsena yksikseni, mutta opettaja tuumasi muiden kiusaavan ja syrjivän minua, ja tuuppasi minut muun ryhmän mukaan. :D Kukaan ei oikeasti kiusannut minua, ja minulla oli ystävälliset välit kaikkien luokkakavereiden kanssa. Opettajan takia en sitten "voinut" enää olla yksin. Varmaan tehokas opettaja puuttumaan kiusaamiseen oikeissakin tapauksissa. :)

Olen itse ammatiltani lastenhoitaja. Opiskellessani eräässä päiväkodissa muut hoitajat antoivat tyttöporukan jättää yhden ulkopuolelle, koska tuo yksi tyttö oli itse kuulemma vaikea. Tyttö saattoi lyödä muita suuttuessaan.

Nämä ovat vaikeita asioita. Mielestäni päiväkoti-ikäisten leikkejä ja sosiaalisia taitoja kuuluu vielä meidän hoitajien ja vanhempien ohjata. Pienten lasten leikkeihin mahtuu jokainen mukaan. Mahdolliset konfliktit ratkaistaan kasvattavalla tavalla. Tottakai lapsillakin on välillä oikeus leikkiä parhaiden kavereiden kanssa. Silloin voi toisia ohjata muihin leikkeihin. Päiväkotilaiset vielä harjoittelevat sosiaalisia taitoja ja omien tunteiden hallintaa.

Koululaisia ei ole enää niin helppo ohjailla. Aikuisetkaan eivät viihdy kaikki kaikkien kesken. Silti ketään ei saa systemaattisesti syrjiä. Olisi hienoa, jos lapset saataisiin innostumaan välitunneilla liikuntaleikeistä. Niihin mahtuu jokainen mukaan. Silloin tällöin voisi olla vaikka ylimääräinen välkkävalvoja pelaamassa lasten kanssa vaikka tervapataa :)

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin olla jo lapsena yksikseni, mutta opettaja tuumasi muiden kiusaavan ja syrjivän minua, ja tuuppasi minut muun ryhmän mukaan. :D Kukaan ei oikeasti kiusannut minua, ja minulla oli ystävälliset välit kaikkien luokkakavereiden kanssa. Opettajan takia en sitten "voinut" enää olla yksin. Varmaan tehokas opettaja puuttumaan kiusaamiseen oikeissakin tapauksissa. :)

Sama! Usein kun vetäydyin leikkimään itsekseni opettaja tuli kysymään "miksi et leiki noiden muiden kanssa? Eikö ne päästä sinua mukaan?" Oli vaivalloista selittää että ei, haluan vaan leikkiä yksin. Nää on näitä jotka on kasvaneet 5 sisaruksen kanssa ja menee vielä aikuisiälläkin mökkihöperöksi jos ei juttele jollekin tutulle vähintään 3krt/päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän surullistahan se on, että yksi lapsi muuttaa lapsiporukan dynamiikkaa niin, ettei leikit onnistu. Oman lapseni kaverina on pari "voimakastahtoista" lasta, jotka sanelevat ja määräävät mitä leikitään ja miten, etenkin jos paikalla on tietty yhdistelmä lapsia. Alkaa tinkaaminen kenen leikkejä leikitään, ja "jos ei mun, niin en tule enää kylään". Toisaalta lapsille on hyvä oppia ratkomauoan tuon tason omia ongelmiaan, mutta olisihan se mukavaa, että myös leikkiminen onnistuisi riidoitta. Edes välillä. Onneksi voin aikuisena päättää, ketä kotiini milloinkin kutsun.

Opetatko mielestäsi hyvää ja toisten kiusaamista ja syrjimistä ehkäisevää suhtautumista lapsillesi? Mielestäni et.

Ehkä en, mutta en voi, enkä halua olla kasvattajana "koko kylän lapsille". Enkä halua kodistani kaveriporukan riitelyareenaa. Kaikki ovat tervetulleita, mutta eri aikaan. Tietty kombinaatio lapseni kavereista tietää pelkkää manipulointia, eikä leikeistä tule mitään.

Oletko itse nähnyt, mikä kombinaatio, vai väittääkö vain lapsesi sinulle niin? Lapsetkin voivat kadehtia ja keksiä sen varjolla mitä ihmeellisempiä syitä syrjiä. Jos lapsi on manipuloinnissa taitava ja muutenkin kunnioitetun aseman lasten silmissä hankkinut (usein sillä jonkun syrjimisellä aikuisilta salaa), voi hän hyvinkin saada ison katraan taakseen. Osa ei vain uskalla muutakaan, osa ei edes tajua mitä tapahtuu. Kaikki kuitenkin "tietävät", että syrjitty mököttää ja suuttuu helposti. Miksi ei tekisi niin siinä tilanteessa, jos lapsi tunteineen?

Minä olen itse nähnyt  tilanteita ja tiedän mitkä lapset "eivät sovi yhteen", leikkivät usein meillä. Olen jopa puuttunut sopimattomaan kaverikiristämiseen. Kyse on ekaluokkalaisista, aika pienistä siis vielä. Uskallan jopa väittää, ettei omani osaa (vielä) tätä ihmissuhdepeliä, asiasta on juteltu. Leikkiminen onnistuu kivasti toisten yhtä "sinisilmäisten" lasten kanssa, jotka eivät ala vänkäämään ja kiristämään.  

Oikeasti tuollaisia dominoivia, jopa kiusaavia lapsia ei suinkaan jätetä ulkopuolelle vaan sellaiset ujot ja kiltit ovat ne jotka jätetään ulkopuolelle.

No tottakai se on. Koulussa kun yritetään kakaroille opettaa, että kaikkien persettä pitää nuolla vaikka joku olisikin aivan täysi pissapää. Mutta eihän se mitään, kun pakko mikä pakko, muuten olet kiittämätön paska.