Onko koulukiusaamista, jos lapset sanovat nätisti toiselle, että eivät halua ottaa häntä ryhmään/leikkiin?

Vierailija kirjoitti:

Jos se jota ei oteta mukaan on hankala lapsi joka aina suuttuu tai alkaa mököttää.

Tietenkin on kiusaamista. Mitä muuta kuvittelit? Ettei lapsesi ole kiusaaja?

Jospa se lapsi mököttää siksi, koska häntä on niin monta kertaa kiusattu. Ei osaa enää luottaa, ainakaan kiusaajalapsiin. Ei lapsesi kerro sinulle, mitä ikävää on sen leikinkin aikana tehnyt ja millaiseen asemaan on kiusatun alittanut, tai miten on osallistunut syrjimiseen.

Leikin sääntöjä voidaan muunnella kiusatun haitaksi, voidaan kääntää selkää ja puhua asioista, joihin kiusattu ei pääse mukaan, voidaan katsoa tietyllä tavalla tai olla kokonaan huomioimatta. Eikä tarvita kuin yksi, joka tämän kaiken aloittaa, jos on valtaa ryhmässä. Se valta ei monestikaan ole hyvää valtaa eli vanhemman ei kannata olla ylpeä tulvasta vaöehteöevasta mulkusta johtajalapsestaan.

Väittääkö lapsesi, ettei kiusattu halua itse tulla leikkiin ja pilaa lekin mököttämisellään ja suuttumisellaan? Ja ei tule mieleen, että lapsesi on kiusaaja?

Vierailija kirjoitti:

Jos se jota ei oteta mukaan on hankala lapsi joka aina suuttuu tai alkaa mököttää.

Hei niinhän sinä kuvittelet. Uskotko kaiken, mitä lapsesi sanoo? Teetkö päätelmän yksittäisestä kerrasta? Et mieti, olisiko lapsellasi jotakin osuutta väitettyyn mökötykseen, onko ajanut mököttäjän nurkkaan ns. mököttämään?

Lapsissa on ihan samalla tavalla häiriintyneitä yksilöitä kuin aikuisissakin, eikä ole oikein pakottaa kavereita kestämään sellaista. Se voi olla traumatisoivaa "normaaleille" lapsille joutua leikkimään kiusantekijän kanssa.

Jos asetelma on sellainen, että lapset syyttä sysäävät yhden sivuun, niin se on sitten kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vähän surullistahan se on, että yksi lapsi muuttaa lapsiporukan dynamiikkaa niin, ettei leikit onnistu. Oman lapseni kaverina on pari "voimakastahtoista" lasta, jotka sanelevat ja määräävät mitä leikitään ja miten, etenkin jos paikalla on tietty yhdistelmä lapsia. Alkaa tinkaaminen kenen leikkejä leikitään, ja "jos ei mun, niin en tule enää kylään". Toisaalta lapsille on hyvä oppia ratkomauoan tuon tason omia ongelmiaan, mutta olisihan se mukavaa, että myös leikkiminen onnistuisi riidoitta. Edes välillä. Onneksi voin aikuisena päättää, ketä kotiini milloinkin kutsun.

Opetatko mielestäsi hyvää ja toisten kiusaamista ja syrjimistä ehkäisevää suhtautumista lapsillesi? Mielestäni et.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vähän.

On lapsia, jotka tekee alkamisensa hyvin vaikeaksi. Eivät suostu leikkimään sitä mitä muut leikkivät, päsmäröivät tai yleensäkkin eivät vain osaa leikkiä.

Aikuisellekkin nuo todella vaikeita tilanteita selvittää, kun toisaalta kyllä sen ymmärtää kuinka ärsyttävä se tietty lapsi on, mutta toisaalta ymmärtää myös miten ikävää on kun jätetään ulkopuoliseksi.

Ei ole aina niin yksiselitteistä, vaikka itsekkin olen ollut kiusattu ja aiemmin ajattelin, että on ihan nollatoleranssi näiden suhteen, nyt on silmät avuautuneet ja olen huomannut, että nollatoleranssi on mahdotonta, koska on olemassa niin sosiaalisesti taidottomia lapsia, jotka ei vain osaa leikkiä ja sotkevat sitten muidenkin leikit jos pakotetaan mukaan ottamaan.

Miten näiden lasten sosiaaliset taidot kasvavat siitä, että heidät jätetään aina leikin ulkopuolelle? Eikö oikea ratkaisu olisi nimenomaan se, että lapsi otetaan leikkiin mukaan ja aikuinen ohjaa häntä parempaan käytökseen?

Ei varmasti kehitykkään jos jätetään aina leikkien ulkopuolelle. Aikuisetkaan ei aina ehdi sitä yhtä sosiaalisesti taidotonta ohjaamaan, jolloin voi tulla jopa suoranaisia vaaratilanteitakin, sosiaalisesti taidottomat kun voi olla myös fyysisesti väkivaltaisia kun aikuinen selkänsä kääntää, niinkuin tähän tulleista vastauksistakin voi päätellä.

Ei ole helppoja tilanteita, ja kuuluu niihin asioihin mistä on tosi vaikeaa löytää sellainen kompromissi mikä olisi oikeudenmukainen kaikkia osallisia kohtaan.

Ei se ole kiusaamista. Osa lapsista tulee paremmin toimeen keskenään ja osa huonommin ja aina ei tartte leikkiä kaikkien kanssa. Jos on hakenut yhden kaverin ulos leikkimään niin ei ole pakko väkisin ottaa mukaan toista jonka kanssa leikki ei suju.

Eri asia jos ryhmässä joku jätetään säännöllisesti ulkopuolelle. Silloin tulisi juurikin aikuisen ohjata lasta vuorotellen eri ryhmien leikkeihin, koska ei sekään ole oikein että joku jää aina yksin.

Mielenkiintoinen keskustelu, olin itse se kiusattu mököttäjä aikoinaan. Tähän oli tosin syy. Olen autistinen, enkä tajunnut ollenkaan miten ne sosiaaliset kuviot toimi. En oikeasti tajunnut miksi joku jonka pipoa olin sanonut rumaksi ei halunnut puhua minulle, minähän olin vain sanonut totuuden ja ihmetellyt miksi tämä henkilö käyttää sitä. Se opettajan hyysäys vain pahensi asiaa, eikä minulle tullut tarvetta arvioida käytöstäni.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan on, tavallaan ei. On sekin väärin, että aina pitäisi ottaa mukaan se lapsi, joka mököttää, haastaa riitaa ja haluaa määräillä. Mielestäni tällaiset tilanteet pitäisi käydä läpi yhdessä ja antaa kaikille lapsille palikoita tilanteen ratkaisemiseksi, jotta kaikki osaisivat muuttaa käytöstään. Jos ne tuomitaan suorilta käsin, jotka ei halua leikkiinsä ns. pahanilmanlintua, niin on sekin todella väärin. Ei lastenkin tarvitse sietää toisilta mitä tahansa käytöstä vain siksi, että jokainen pitäisi hyväksyä omana itsenään.

Monesti vanhemmat uskovat lapsiaan sinisilmäisinä. Kun lapsi kertoo "syyn" sille, miksi joku jätetään joukon ulkopuolelle, syntyy juuri tällaisia keskusteluja.. Olisko kuitenkin niin, että lasten reaktio on yleisesti ottaen aina pelastaa oma nahkansa, kun syytetään kiusaamisesta. Sitä ei vain myönnetä, vaan keksitään vikoja ja selityksiä kiusatusta.

On lapsia, joilla on leikkejä pilaava maine, mutta amine on syntynyt juuri em. kaltaisista valheista. On niin helppoa pilata jonkun maine ja saada koko joukko vanhempia myöten ajattelemaan syrjityn ansaitsevan syrjinnän. Joku vanhempi jopa lisää pökköä pesään kiihkoissaan, saaden lopulta muutkin vanhemmat uskomaan kauhutarinoita kiusatun kiusaamisvalheista. Kiusatusta tulee siis mököttäjän lisäksi myös valehtelija.

Kukapa lapsi ei muuten mököttäisi, jos jatkuvasti syrjitään, kiusataan, ollaan epäreiluja.

Itse muistan lapsuudesta ne pomottavat manipuloijat, jotka päättivät kaikki leikit ja kiusasivat muita. Jos kaikki ei mennyt oman mielen mukaan niin kerrottiin äidille tai opelle. Kaikkien pitäisi toki oppia sosiaalisia taitoja, mutta ei muiden kustannuksella. Muut lapset voivat kokea kiusaamisena heidän käytöksensä.

Niin, kyllä pitää antaa lasten itsekkin oppia niistä kuvioista, siitä että jos revin kaveria hiuksista se ei halua enää alkaa minua. Miksi aikuisten pitäisi olla tyrkkimästä lasta pumpuliin ja yrittää estää nämä opettavaiset tilanteet?

Taitaa olla pumpulivanhempien lapsia monikin sosiaalisesti taidoton, tottuneet siihen että tehdään aina heidän pillinsä mukaan ja että ikävillä teoilla ei ole mitään seurauksia tai vaikutuksia siihen, miten ympäristö minuun suhtautuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole kiusaamista. Osa lapsista tulee paremmin toimeen keskenään ja osa huonommin ja aina ei tartte leikkiä kaikkien kanssa. Jos on hakenut yhden kaverin ulos leikkimään niin ei ole pakko väkisin ottaa mukaan toista jonka kanssa leikki ei suju.

Eri asia jos ryhmässä joku jätetään säännöllisesti ulkopuolelle. Silloin tulisi juurikin aikuisen ohjata lasta vuorotellen eri ryhmien leikkeihin, koska ei sekään ole oikein että joku jää aina yksin.

Toivon todellakin, ette työskentele lasten kanssa tai ole ison perheen vanhempi. Asenteellasi mahdollistat syrjinnän ja teet siitä täysin sallittua ja suorastaan ihmisluonnon vaatimaa.

Tarhassakin joitakin lapsia jopa pelätään, koska satuttavat muita ja pelottelevat käyttäytymällä hyökkäävästi ja saamalla raivareita heti kun joku ei mene niinkuin lapsi haluais. Kiva kun yksi terrorisoi kaikkia muita ja sitten kun muut ei halua tätä yhtä alkaa, niin aikuiset on syyttämässä kiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsissa on ihan samalla tavalla häiriintyneitä yksilöitä kuin aikuisissakin, eikä ole oikein pakottaa kavereita kestämään sellaista. Se voi olla traumatisoivaa "normaaleille" lapsille joutua leikkimään kiusantekijän kanssa.

Jos asetelma on sellainen, että lapset syyttä sysäävät yhden sivuun, niin se on sitten kiusaamista.

Lapset kyllä keksivät "syyn", jos joku ottaa kiusaamisen esille. Aikuisen on tämä muistettava.

Miettiinköhän näitäkään asioita oikeasti tosissaan tuolloin "kultaisella" ysärillä, jolloin itse olin lapsi. Uskoisin että ei ja olen huomannut muutamissakin tilanteissa, että silloiset (nyt miltei kolmikymppiset) porukasta ulosjättäjät --> myöhemmin aidot kiusaajani kohtelevät minua _yhä_ kuin paskaa ja ilmaa. :D

Tosiaankin jatkuva ryhmästä/useammista ryhmistä/luokan yhteisistä jutuista poisjättäminen on kiusaamista. Sellaista, joka aiheuttaa pahimmat henkiset arvet. Tarvinneeko tätä edes kysellä?

Asiaanhan kuuluisi puuttua heti kun sitä alkaa näkyä ettei koko "hauska" syrjimisjuttu myöhemmin paisu koko koulun tai kaupungin(osan) lasten/nuorten kieroutuneeksi viihteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse muistan lapsuudesta ne pomottavat manipuloijat, jotka päättivät kaikki leikit ja kiusasivat muita. Jos kaikki ei mennyt oman mielen mukaan niin kerrottiin äidille tai opelle. Kaikkien pitäisi toki oppia sosiaalisia taitoja, mutta ei muiden kustannuksella. Muut lapset voivat kokea kiusaamisena heidän käytöksensä.

Pomottavat manipuloivat ovat yleensä niitä, jotka päättävät kuka ei pääse leikkiin. Ja mököttävät tarvittaessa. Mutta kukaan ei uskalla alkaa syrjimään pomottavaa manipuloijaa, koska joutuisi itse seuraavaksi uhriksi.

Aliissa kirjoitti:

Miettiinköhän näitäkään asioita oikeasti tosissaan tuolloin "kultaisella" ysärillä, jolloin itse olin lapsi. Uskoisin että ei ja olen huomannut muutamissakin tilanteissa, että silloiset (nyt miltei kolmikymppiset) porukasta ulosjättäjät --> myöhemmin aidot kiusaajani kohtelevät minua _yhä_ kuin paskaa ja ilmaa. :D

Tosiaankin jatkuva ryhmästä/useammista ryhmistä/luokan yhteisistä jutuista poisjättäminen on kiusaamista. Sellaista, joka aiheuttaa pahimmat henkiset arvet. Tarvinneeko tätä edes kysellä?

Asiaanhan kuuluisi puuttua heti kun sitä alkaa näkyä ettei koko "hauska" syrjimisjuttu myöhemmin paisu koko koulun tai kaupungin(osan) lasten/nuorten kieroutuneeksi viihteeksi.

Juuri näin. Se tuppaa paisua laajemmallekin, kun sana kiertää. Vanhemmat vain uskovat näitä selityksiä hankalasta leikkiseurasta, koska on vaikeaa uskoa lapsensa syyllistyvän kiusaamiseen. Sillä tavalla ei kuitenkaan saa kiusaamiskierrettä katkaistua ja joutuu joku päivä ehkä miettimään, onko oma lapsi sittenkin syypää toisen lapsen itsemurhaan.

Ottakaa vakavasti kun kuulette näitä. Älkää uskoko sokeasti lastanna tai lapsijoukkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se jota ei oteta mukaan on hankala lapsi joka aina suuttuu tai alkaa mököttää.

Tietenkin on kiusaamista. Mitä muuta kuvittelit? Ettei lapsesi ole kiusaaja?

Jospa se lapsi mököttää siksi, koska häntä on niin monta kertaa kiusattu. Ei osaa enää luottaa, ainakaan kiusaajalapsiin. Ei lapsesi kerro sinulle, mitä ikävää on sen leikinkin aikana tehnyt ja millaiseen asemaan on kiusatun alittanut, tai miten on osallistunut syrjimiseen.

Leikin sääntöjä voidaan muunnella kiusatun haitaksi, voidaan kääntää selkää ja puhua asioista, joihin kiusattu ei pääse mukaan, voidaan katsoa tietyllä tavalla tai olla kokonaan huomioimatta. Eikä tarvita kuin yksi, joka tämän kaiken aloittaa, jos on valtaa ryhmässä. Se valta ei monestikaan ole hyvää valtaa eli vanhemman ei kannata olla ylpeä tulvasta vaöehteöevasta mulkusta johtajalapsestaan.

Väittääkö lapsesi, ettei kiusattu halua itse tulla leikkiin ja pilaa lekin mököttämisellään ja suuttumisellaan? Ja ei tule mieleen, että lapsesi on kiusaaja?

Peukutusten määrästä voi nähdä, miksi syrjimistä edelleen tapahtuu. Aikuiset täällä alapeukuttivat  enemmän kuin ykäpeukuttivat. Sama prosenttimäärähän se on koulun pihallakin. Helppohan sellaisen vanhemman on alapeukuttaa, joka ei joudu oman lapsensa vuoksi asiaa miettimään muulla tavalla, kuin uskomalla kaikki kiusatun mököttämiset syyski. Miksi ette neuvo, miten kannattaisi kohdella mököttäjää niin, että ei enää mököttäisi vaan kaikilla olisi hyvä mieli? Tuskinpa syy edes on mökättämisessä, vaan laumakäytöksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ja ystäväni emme lapsena halunneet leikkiä tytön kanssa, joka salaa nipisti toisia kun asiat eivät menneet mieleisesti, haukkui, huusi, määräili ja ahdisteli "seksuaalisesti" (olimme 5-6v). Tyttö meni kertomaan aikuiselle, ja vaikka yritimme selittää miksi emme halunneet tyttöä mukaan, tyttö väitti meidän valehtelevan. Aikuisen päätelmä tilanteesta oli, että keksimme kaiken koska emme halunneet tyttöä mukaan ja olemme kiusaajia. Meidän siis piti ottaa tyttö mukaan, ja aikuinen tuli valvomaan että otamme. Tuolloin tyttö käyttäytyi kuin enkeli. Pelottava tapaus ja tosiaan 5-6v.

Tmän voi lukea niin monella tavalla :)

5-vuotiaalla tytöllä oli vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ja vuorovaikutustaidoissa. Aikuinen kutsuttiin ja tuli paikalle ja ohjasi tilannetta niin, että lapsi sai harjoitella ryhmässä toimimisen taitojaan turvallisessa ympäristössä, eikä syrjäytynyt ryhmästä. Aikuinen turvasi samalla muiden lasten leikkirauhan ja piti huolen siitä, että kaikki käyttäytyivät toisiaan kohtaan asiallisesti.

Et nähtävästi oikein ymmärtänyt millainen tilanne oli. Kyseisen tytön täytyi olla häiriintynyt. Emme sitä toki viisivuotiaina ymmärtäneet, mutta tilanne ja pakottaminen ottamaan tyttö mukaan leikkiin oli todella ahdistavaa meille muille lapsille.

Aina kun leikkiä käytiin niin, että aikuinen ei ollut näkö- tai kuuloetäisyyden päässä, tyttö komenteli meitä muita, ja jos emme tehneet hänen haluamallaan tavalla, hän nipisti. Tyttö myös haukkui meitä leikkikavereita. Hän käytti mm sanoja läski ja h*ora. Kyllä, viisi- - kuusivuotiaana.

Tyttö myös yritti lyödä ja koskettaa meitä intiimeille alueille ja halusi leikkiä seksuaalissävytteisiä leikkejä. Minä ja ystäväni juoksimme karkuun, mikä oli tytön mielestä hauskaa.

Kun suljimme hänet leikkien ulkopuolelle, oli hän siinä samassa kertomassa asiasta aikuiselle. Kun yritimme kertoa totuutta, meidän oletettiin valehtelevan juuri siitä oletuksesta, että yhden sulkeminen leikin ulkopuolelle on aina kiusaamista. Aikuinen tuli valvomaan leikkiä, ja nyt tyttö oli enimmäkseen hiljaa ja vain oli leikissä läsnä. Kun aikuinen jossain välissä taas poistui, tytön aiempi käytös jatkui ja sama kuvio toistui. Kuvio jossa minä ja ystäväni näytimme kiusaajilta, vaikka oikeasti kiusaaja oli tuo tyttö, ja olimme todella ahdistuneita hänen käytöksestä, mitä emme luonnollisesti silloin ymmärtäneet.

Kyseinen tyttö oli onneksi vain vähän aikaa samassa hoitopaikassa kanssani, ja vaikka olin todella nuori, muistan noita tapahtumia vieläkin niiden aiheuttamien ahdistustilojen vuoksi.

Vähän tilanteesta riippuu. Ei kai sitä aikuisenakaan tarvitse kaikkien kanssa koko ajan olla ja yrittää viihdyttää niitä, jotka mököttelevät asiasta ku asiasta, heitä pitäisi koko ajan erityisesti huomioida ja muutenkin vaan sosiaalisesti tosi kömpelöitä joiden seurasta ei nauti. Sitten jos kyseessä on vaikka koko luokan kirkkisleikki tms niin on jo julmaa jättää se yksi siitä pois. Juhlissa on aika ilkeää jättää yksin joku jne. Aikuisena sitä sitten sietää niitä ärsyttäviä ne tilanteet, kun on "pakollista", yrittää kysellä tuppisuulta kohteliaisuuttaan asioita ettei se suutu kun on jätetty ulkopuoliseksi ja pitää yllä hyvää tunnelmaa, ettei olisi "ilkeä" ja loput viettää sellaisten kanssa, joiden kanssa on mukava olla.

Ehkä vähän kyllä ällöttää myös se vastuun täysi sysääminen lapsille. Heidän pitäisi vaan aikuisen lailla selvitä tilanteesta ilman, että kukaan tulee auttamaan sitä lasta joka ei sopeudu ryhmään ja kun luonnollisestikin muut lapset turhautuvat, he ovat jotain pahoja ja kamalia. Menkää puuttumaan asiaan, auttakaa sitä raukkaa älkääkä vaan osoitelko sormella pikkulapsia.

Muistan kyllä nämä "meidän Petteri se on vaan liian kiltti niin sitä syrjitään, intovertti se on." Ja todellisuus oli jotain ihan muuta niillä kullannupuilla kun väkisillä pidettiin ryhmässä mukana. Jos ei kaikki mennytkään kuten he halusivat, seurasi itkupotkuraivari, hippaa leikkiessä tuli itku jos häneen koskettiin vahingossa yksikin kerta enemmän kuin muihin, kaikki oli aina kiusaamista kiusaamista ja kiusaamista jota kaikki varoivat kauhuissaan, ettei saisi kiusaajan paha lapsi -leimaa otsaansa. Tunnelma oli tosi vaivautunut eikä kukaan pystynyt olemaan rennosti, ei muutkaan laskeskellut valmiina uhriutumaan jäikö hipaksi useammin yhdellä välkällä ja ketä huomioitiin kympin välkällä minuutti enemmän.

Tuntui, että heidät on suorastaan kasvatettu olemaan ihan uhreja. Yhdenkin tytön annoin heitellä tavaraa päälleni, ilkkua ja haukkua ja varoin tosi paljon sanojani, kun tiesin sosiaalisempana ja pidetympänä kamuna saavani tosi herkästi syyt niskoilleni, koska vastassa oli yksinäinen uhriutuja. Muistan kun kerran meni hermot siihen pienikokoisuudesta ja luikkuvartalosta haukkumiseen ja sanoin tuota tyttöä pulleaksi. Seuraavana päivänä sain kuulla kiusanneeni häntä, aivan kuten ennustinkin. 

Miksi tuollaista ei olisi saanut jättää minun ja kahden parhaan ystäväni ulkopuolelle, koko ylä- ja ala-aste riiputella jotain todella ärsyttävää tapausta mukana, ettei ole kiusaaja? 

Ekalla sivulla on aika paljon yksinkertaisia vastauksia. :D Ei se aina ole kiusaamista.