Kysykää mitä vain naiselta, joka vihaa lapsia

Vierailija kirjoitti:

Onko raskasta vihata ihmisiä joita ei tunne? Miten vihasi ilmenee päivittäin? Pitääkö sinua varoa jos on lapsen kanssa liikenteessä?

Ei meilestäni ole raskasta

Vihani on lähinnä ajatuksia ja inhoja

Ei tarvitse pelätä

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vanhempasi ja/tai isovanhempasi ovat elossa, miten he ovat suhtautuneet näkemykseesi? tuntuuko koskaan, että joudut puolustelemaan valintojasi tai näkemyksiäsi? (heille tai muillekin)

Vanhnhempani hyväksyivät sen, isovanhemmeistani en osaa sanoa, kun he eivät ole elossa

Jotkut kyllä ihmettelevät, mutta useimmat hyväksyvät sen.

Eihän se heidän asiansa ole!

Ap

Ai että vihaat avoimesti valtavan suurta ihmisryhmää ilman syytä niin paljon haluaisit lyödä?

Juu, mitäpä se kenellekään kuuluu jos jollain heittää päässä.

Oikeasti taidat olla tyytymätön ja katkeroitunut elämääsi ja kanavoit sen vain lapsiin.

Oletko yksinäinen, jäitkö ilman puolisoa, eikö kukaan halunnut perustaa kanssasi perhettä?

Voisiko vihan takana olla pelkoa? Ei sillä, että lapsista olisi pakko tykätä, mutta vihata...mietityttää vain.

Vierailija kirjoitti:

Miksi vihaat jotain, joka olet itsekin joskus ollut?

Siitä on jo melkein 40 vuotta, että en muista millaista oli

Ap

Katkeroitunut vanhapiika, jota syrjittiin jo lapsena?

Vihaatko nukkuvia lapsia? Hiljaa olevia lapsia? Kännisten aikuisten mökää? Ymmärrätkö, että lapsiakin on erilaisia - eivät kaikki riehu. Vihaatko kehitysvammaisia? Vai vain kehitysvammaisia lapsia?

T. Vela joka ei todellakaan vihaa lapsia

Vihaat varmaan itseäsi myös lapsena. Kun vaikka katsot vauvakuviasi?

Vähän vaikea uskoa, että oikeasti vihaat. Suurin osa niistä, jotka sanovat vihaavansa, tuntevat oikeasti lapset vain tylsiksi, epämiellyttäviksi ja etäisiksi, eivätkä halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Harva oikeasti VIHAA. Viha on ihan ylikäytetty sana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vihaat jotain, joka olet itsekin joskus ollut?

Siitä on jo melkein 40 vuotta, että en muista millaista oli

Ap

Olen vanhempi kuin sinä tai suunnilleen samaikäinen ja VAIKKA en muistaisi lapsuuttani, en usko, että vihaisin lapsia. Ja muistan olleeni lapsi, tuntuisi ihan tyhmältä vihata sitä. Äsken sanoit muistavasi asioita, btw.

Täällä yksi vela, joka voisi myös sanoa "vihaavansa" lapsia. Tunne on useimmiten pahimmillaan todella syvää, ihan fyysisesti tuntuvaa inhoa, joka tietyissä tilanteissa puhkeaa ihan vihan tunteeksi, niin voimakas sana kuin se onkin. Yksikseni ollessa tms. en juuri ajattele sen puoleen lapsia kuin vihaakaan, mutta tilanteissa kuten kirjastossa tai bussissa huutava lapsi saa minussa välittömän reaktion aikaan. 

Olen hyvin ääni- ja hajuherkkä, ja minusta tuntuu että 99% lapsista ei muuta minulle aiheutakaan kuin ääni- ja hajuhaittoja. Tietenkin seassa on lapsia jotka ovat mielestäni erityisen kivoja, joten en voi sanoa kategorisesti vihaavani jokaikistä lasta, mutta 99% on kyllä eika lamaannuttavan suuri osa.

Jotenkin siinä tilanteessa kun riittävän lähellä alkaa lapsi huutaa, itkeä, meuhkata, sotkea ja haista mä aluksi yritän suunnata huomoni muualle ja ajatella rauhallisia asioita, mutta lopputulos on silti vääjäämätön: riittävän kauan kun sitä katsoo ja kuuntelee jotenkin sen lapsen ammottava räkäinen kita ja sieltä raikuva kakofonia täyttää koko tilan enkä mä enää muuta näe enkä kuule. Verenpaine nousee, hikoilututtaa, puren hampaita jotten sanoisi mitään lapsen äidille (ikinä en ole sanonut). Samalla näen mielessäni kaikki sen lapsen äidin riippuvat lihat, venymisarvet, suonikohjut, riipputissit ja lörpöttävän vaginan, pustattaa.  Toistan itselleni että ihanaa ettei mulla ole lasta eikä mun ole pakko hankkia.  Kyllä ttiedostan, että mun ajatukset myllää normaalien ihmisten asteikolla jossain aivan kipeissä sfääreissä.

Jotenkin.... se ihan koko tilanne. Oksettaa. Lapset ja kaikki lasten ympärillä. 

"Kivakin" lapsi olisi minulle pidemmän päälle riesa. Kaipaan pitkät yöunet toimiakseni normaalisti, eikä lapsi mahdollista näitä. MInulla on keskittymistä vaativia harrastuksia kuten maalaaminen, kirjoittaminen ja lukeminen, ja pelkkä lapsen liikuskelu silmäkulmassa häiritsisi keskittymistä. Tietyllä tapaa mukavien ja siistienkin lasten olemassaolo ei hirveästi minua lämmitä. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi vela, joka voisi myös sanoa "vihaavansa" lapsia. Tunne on useimmiten pahimmillaan todella syvää, ihan fyysisesti tuntuvaa inhoa, joka tietyissä tilanteissa puhkeaa ihan vihan tunteeksi, niin voimakas sana kuin se onkin. Yksikseni ollessa tms. en juuri ajattele sen puoleen lapsia kuin vihaakaan, mutta tilanteissa kuten kirjastossa tai bussissa huutava lapsi saa minussa välittömän reaktion aikaan. 

Olen hyvin ääni- ja hajuherkkä, ja minusta tuntuu että 99% lapsista ei muuta minulle aiheutakaan kuin ääni- ja hajuhaittoja. Tietenkin seassa on lapsia jotka ovat mielestäni erityisen kivoja, joten en voi sanoa kategorisesti vihaavani jokaikistä lasta, mutta 99% on kyllä eika lamaannuttavan suuri osa.

Jotenkin siinä tilanteessa kun riittävän lähellä alkaa lapsi huutaa, itkeä, meuhkata, sotkea ja haista mä aluksi yritän suunnata huomoni muualle ja ajatella rauhallisia asioita, mutta lopputulos on silti vääjäämätön: riittävän kauan kun sitä katsoo ja kuuntelee jotenkin sen lapsen ammottava räkäinen kita ja sieltä raikuva kakofonia täyttää koko tilan enkä mä enää muuta näe enkä kuule. Verenpaine nousee, hikoilututtaa, puren hampaita jotten sanoisi mitään lapsen äidille (ikinä en ole sanonut). Samalla näen mielessäni kaikki sen lapsen äidin riippuvat lihat, venymisarvet, suonikohjut, riipputissit ja lörpöttävän vaginan, pustattaa.  Toistan itselleni että ihanaa ettei mulla ole lasta eikä mun ole pakko hankkia.  Kyllä ttiedostan, että mun ajatukset myllää normaalien ihmisten asteikolla jossain aivan kipeissä sfääreissä.

Jotenkin.... se ihan koko tilanne. Oksettaa. Lapset ja kaikki lasten ympärillä. 

"Kivakin" lapsi olisi minulle pidemmän päälle riesa. Kaipaan pitkät yöunet toimiakseni normaalisti, eikä lapsi mahdollista näitä. MInulla on keskittymistä vaativia harrastuksia kuten maalaaminen, kirjoittaminen ja lukeminen, ja pelkkä lapsen liikuskelu silmäkulmassa häiritsisi keskittymistä. Tietyllä tapaa mukavien ja siistienkin lasten olemassaolo ei hirveästi minua lämmitä. 

Oliko tää vitsi? XD

Ymmärrän vielä lapsivihasi, itsekään en muiden huutavista lapsista pidä enkä tosiaankaan hakeudu tietoisesti sellaisiin paikkoihin, missä lapsia on paljon, vaikka itselläni yksi hyvin rakas huutava uhmaikäinen onkin.

Mutta yli alkoi mennä tuossa suonikohju, lörpöttävä vagina -kohdassa :DD

Up