Annanko 1v:n rajoittaa liikaa elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mennään lasten ehdoilla. Elämä on helpompaa, mutta paljon tylsempää kun ollaan paljon kotona toimivan rytmin kera. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä, että tämän "tylsyyden" kyllä jaksaa. :)

Jokainen tietysti tyylillään, mutta kokisin myös, että jos lapsen kotihoitoaikana lukkiutuu liikaa kotiin, menettää myös jotain tärkeää. Esim. vauvakerhoihin, perhekerhoihin, muskareihin, babykinoihin yms. voi mennä vain tietyn ikäisen lapsen kanssa. Palatessaan äitiyslomalta/hoitovapaalta kotiin voi harmittaa, jos nämä on jäänyt kokonaan kokematta. Toki kaikki ei kaikki aktiviteeteita tykkää ja sekin on ihan ok.

Minä en ole ollut ikinä babykinossa (sellaisia ei aikoinaan ollut), enkä koe menettäneeni yhtään mitään. Perhekerhossa ja muskarissa kävin kerran, ja totesin että ei ole minun juttuni. Joku sisäpiirikerho siellä kokoontui, ja tunsin itseni ulkopuoliseksi.

Ei kai se olekaan ongelma, jos äiti itsekin viihtyy neljän seinän sisällä. Tuossa aloitusviestissä ap kuitenkin kertoi tylsistyvänsä ja kokevansa, että kaikki kivat jutut jää väliin. Harvojen naisien mielenterveydelle kuitenkaan tekee hyvää olla 9 kk - 3 vuotta vain kahdestaan lapsensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mennään lasten ehdoilla. Elämä on helpompaa, mutta paljon tylsempää kun ollaan paljon kotona toimivan rytmin kera. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä, että tämän "tylsyyden" kyllä jaksaa. :)

Ajattelisin, että lapselle voi olla myös haittaa siitä, että on tottunut tiukkoihin päivittäin samoina toistuviin rutiineihin. Jos lapsen päiviin on jo vauvasta lähtien kuulunut vaihtelua, uusia ihmisiä ja virikkeitä, voi esim. päiväkotiin siirtymä olla helpompi.

Riippuu täysin lapsen synnynnäisestä temperamentista, miten hän sopeutuu muutoksiin. Ei jatkuva muutos arkeen tee yhtään sopeutuvampaa sellaisesta lapsesta, joka on temperamentiltaan heikosti sopeutuva. Sellainen vain stressaa. Sopeutuvalle lapselle jatkuva muutos taas ei ole mikään ongelma. Yksilöllisiä juttuja nämä ovat. Kyllä äiti tietää, mikä on omalle lapselle parasta. Hän tuntee parhaiten oman lapsensa.

Toki yksilöllisiä eroja on. Näkisin kuitenkin, että lapselle voi olla melkoinen shokki, jos ei koko kotihoitoaikana saa minkäänlaisia kokemuksia yhteisöllisestä toiminnasta ja sitten joutuu yhtäkkiä päiväkotiin. Esim. perhekerhossa käynti yhdessä vanhemman kanssa voi olla hyvää harjoitusta sille, että ympärillä on ääntä ja elämää, yhdessä jaksetaan istua esim. alkupiirissä ja muiden kanssa leikitään.

Itsekkin olen pääasiassa vain kotona taaperon kanssa. Ensin vaikuttivat miehen huonot työajat ja vauvan nukkumiset menoihin josta lopulta kehkeytyi sosiaallisten tilanteiden pelko. En uskalla enää juuri kaupassakaan käydä ku myyjän tervehtiminenkin on aivan kamalaa.

Eli mekään emme käy muskareissa, vauvauinneissa sun muissa..

Vierailija kirjoitti:

Itsekkin olen pääasiassa vain kotona taaperon kanssa. Ensin vaikuttivat miehen huonot työajat ja vauvan nukkumiset menoihin josta lopulta kehkeytyi sosiaallisten tilanteiden pelko. En uskalla enää juuri kaupassakaan käydä ku myyjän tervehtiminenkin on aivan kamalaa.

Eli mekään emme käy muskareissa, vauvauinneissa sun muissa..

Voimia sinulle ylemmän viestin kirjoittaja! Toivottavasti saat apua tilanteeseesi.

Näkisin tämän hyvänä esimerkkinä siitä, että kotiin lukittautuva äiti ei yleensä voi hyvin. Sosiaalinen eristäytyminen kuukausiksi (pahimmillaan vuosiksi) on harvoille luonnollinen olotila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkin olen pääasiassa vain kotona taaperon kanssa. Ensin vaikuttivat miehen huonot työajat ja vauvan nukkumiset menoihin josta lopulta kehkeytyi sosiaallisten tilanteiden pelko. En uskalla enää juuri kaupassakaan käydä ku myyjän tervehtiminenkin on aivan kamalaa.

Eli mekään emme käy muskareissa, vauvauinneissa sun muissa..

Voimia sinulle ylemmän viestin kirjoittaja! Toivottavasti saat apua tilanteeseesi.

Näkisin tämän hyvänä esimerkkinä siitä, että kotiin lukittautuva äiti ei yleensä voi hyvin. Sosiaalinen eristäytyminen kuukausiksi (pahimmillaan vuosiksi) on harvoille luonnollinen olotila.

Ei tuo ole esimerkki mistään, vaan sairaus. Ei pelkotila synny itsestään, taustalla on jotakin muuta mikä kannattaisi lapsen ja koko perheen vuoksi selvittää terapialla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mennään lasten ehdoilla. Elämä on helpompaa, mutta paljon tylsempää kun ollaan paljon kotona toimivan rytmin kera. Lapset ovat niin vähän aikaa pieniä, että tämän "tylsyyden" kyllä jaksaa. :)

Niin meilläkin mennään. Meidän lapsemme tylsistyvät jos ollaan vain kotona. Yksivuotiaskin nauttii seurasta ja siitä että maisemat vähän vaihtuvat. On meilläkin toimiva päivärytmi ja se tosiaan sisältää pari aamulla olevaa perhekahvilaa ja yhden iltapäivään osuvan harrastuksen. Hulluiksi tultaisiin jos kökötettäisiin kotona "kelloa tuijottamassa". Toki kotonakin voi puuhastella, mutta kyllä meillä kaikkien jaksamista tukee se, että käydään muuallakin ja nähdään muita aikuisia ja lapsia.

Minkä verran aktiviteettejä teillä noin 1v kotihodossa olevilla on viikossa? Me käydään siis kerran viikossa muskarissa ja kertan viikossa olen yrittänyt käydä perhekahilassa tai avoimessa pk:ssa. muuten käymme vähintään joka toinen päivä jossain, kaupassa, apteekissa,kävelyllä tms, mutta kyllä pääasiassa kotona kökötetään suurin osa päivästä. Lapsi on tosiaan ehkä aika joustamaton ja lämpiää hitaasti, joskin suuttuessaan helposti räjähtävä,vaativakin. Pikkuhiljaa ehkä toiset päikkärit jää pois ja sitä myöten saadaan pikkuisen pelivaraa ja aikaa rientoihin. Nyt vielä tuntuu että yhdet unet on liian vähän ja kahdet heman liikaa.

Itsekään en tunne noita perhekerhoja tai muskareita "omilseni", mutta pakko on jotain keksiä tai mökkihöperöys iskee. Omassa harrasuksessa käyn vain kertan viikossa, joten muutakin kaipaan.

Kiitokset asiallisista vastauksista!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minkä verran aktiviteettejä teillä noin 1v kotihodossa olevilla on viikossa? Me käydään siis kerran viikossa muskarissa ja kertan viikossa olen yrittänyt käydä perhekahilassa tai avoimessa pk:ssa. muuten käymme vähintään joka toinen päivä jossain, kaupassa, apteekissa,kävelyllä tms, mutta kyllä pääasiassa kotona kökötetään suurin osa päivästä. Lapsi on tosiaan ehkä aika joustamaton ja lämpiää hitaasti, joskin suuttuessaan helposti räjähtävä,vaativakin. Pikkuhiljaa ehkä toiset päikkärit jää pois ja sitä myöten saadaan pikkuisen pelivaraa ja aikaa rientoihin. Nyt vielä tuntuu että yhdet unet on liian vähän ja kahdet heman liikaa.

Itsekään en tunne noita perhekerhoja tai muskareita "omilseni", mutta pakko on jotain keksiä tai mökkihöperöys iskee. Omassa harrasuksessa käyn vain kertan viikossa, joten muutakin kaipaan.

Kiitokset asiallisista vastauksista!

Ap

Silloin kun mun lapsi oli 1 v ja kotihoidossa, kävimme päivittäin jossain. Se oli omankin jaksamisen vuoksi tärkeää. Toki jos olimme väsyneitä, kipeitä, yms. niin silloin huilasimme emmekä ottaneet stressiä mihinkään lähtemisestä.

Kulkeeko ap lapsesi rattaissa? Saako hän nukuttua niissä? Itse sain välillä mukavasti omaa aikaa siten, että kun huomasin lapsen nukahtaneen rattaisiin, saatoin mennä ihan rauhassa kahvilaan, kirjastoon lukemaan lehtiä yms. Usein lapsen päiväunet hoituivat myös siten, että hän esim. muskarista kotiin mennessä nukahti rattaisiin ja jatkoi sitten unia kotona eteisessä. Tällöin ei nukuttamisesta tarvitse erikseen huolehtia.

Onko tuo oma harrastus kerran viikossa ainoa täysin oma aika (ilman lasta), jonka vietät? Voisiko omaa aikaa lisätä? Jos perheessä on toinen vanhempi ja hän ei ole esim. reissutöissä, ei kai ole liikaa pyydetty häneltä, että kantaisi lapsesta enemmän vastuuta, jolloin sinulla olisi omia menoja? Eikä sen välttämättä tarvitse olla edes mikään meno. Välillä saa akkuja ladattuja sillä, että saa esim. tunnin lukea kirjaa rauhassa makuuhuoneessa tai katsoa jonkin tv-sarjan rauhassa.