Onko raskaanaolo oikeasti niin hirveää kun sanotaan? Haluan lapsen mutta raskaus ja synnytys pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskaana oleminen on ollut mun elämäni parasta aikaa <3 Minut valtasi sellainen tyyneys ja varmuus että stressi katosi ja nukahtamisvaikeuksiakin oli tavallista vähemmän. Myös keho voi paremmin, tuli ihan vahingossa syötyä järkevämmin, omat tunnepitoisen ruokaan liittyvät ongelmat helpottui, liikunta tuntui mielekkäämmältä, venyttely erityisesti oli palkitsevaa ja olin fyysisestikin jotenkin tasapainoisempi raskaana. Vauvan potkut hymyilytti pitkin päivää, ja pelkkä sohvalla loikoilukin tuntui vaan niin hyvältä kun koko ajan samalla kasvatti sisällään uutta elämää. Ja mulla oli kaunis olo, voi että mulla oli kaunis olo! Tällaisen aina vähän ylipainoisen päärynän kehoa sellainen sopiva vauvamaha tasapainottaa hyvin, ja mä olin raskaana ollessa ihan naurettavan ylpeä mahastani. Kerrankin ei tarvinnut piilotella ja hävetä!

Ja joo, tiedän todellakin ettei kaikilla ole raskaana oleminen tällaista, mutta halusin sanoa että se voi olla myös ihanaa. Tämä siitä huolimatta että oli jonkin asteista pahoinvointia, sitkeää närästystä, kohonneen verenpaineen seurantaa, ennen aikaisen synnytyksen uhkaa, ennenaikaisia supistuksia, mm. kahden viikon vuodelepo pää alaspäin, omaan leikkaushistoriaan liittyen tarkka äitipoliseuranta ja mun synnytystapaa vatuloitiin aika perusteellisesti ja useampaan kertaa lääkärimiiteissä.

Synnytyksestä en sitten sanokaan mitään. Kaksi sektiota ja ei oppikirjan mukainen toipuminen kummassakaan. Mutta oli se sen arvoista :)

Millaista on kahden viikon vuodelepo pääalaspäin? Miten se oikein toteutetaan?

Sairaalasänkyjä saa kallistettua, pääty alemmaksi kuin jalkopää.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä kaikkein ikävintä raskausaikana oli tunne siitä, että olen jonkinlainen vauvahautomo. Jos erehtyi lipsumaan edes vahingossa ruokavaliosuosituksista (söin vahingossa pastöroimattomasta maidosta valmistettua juustoa!), tuli heti hirveä morkkis. Lihoin myös melko hallitsemattomasti raskausaikana, mistä tuli myös syyllinen olo. Sitten todettiin raskausmyrkytys, joka selitti ainakin osittain nopean painonnousun. Alkoi pissanäyte- ja verikoerumba ja lopulta vuodelepo. Sikiö liikkui laiskasti, mikä lisäsi entisestään stressiä. Koko raskausaika oli kamalan stressaavaa, koska äiti on vastuussa sikiön hyvinvoinnista. Aina ei kuitenkaan voi mitään, vaikka kuinka yrittäisi elää suositusten mukaisesti. Esim. raskausmyrkytys tuli täysin yllätyksenä, en kuulunut  riskiryhmään. Synnytys tuntui lähinnä helpotukselta yhdeksän kuukauden stressiputken jälkeen.

Tämä. Olen vastuullisessa esimiesasemassa liike-elämässä. Minä olen se joka tekee vaikeat päätökset, en ole päätösten kohde. Nautin työstä jossa langat on käsissäni ja minulla on valtaa ja puoleeni käännytään vaikeissa kysymyksissä, näkemystäni arvostetaan. Myös yksityiselämässä olen aina tottunut olemaan itsenäinen ja omillaan toimeentuleva nainen, joka periaatteessa selviää kaikesta itse. On karmiva ajatus muuttua vauvahautomoksi, vauvatekotyypiksi, jolle lässytetään ja joka on erilaisten päätösten kohteena eikä voi itse päättää ja kontrolloida. Pelkään että neuvola lässyttää ruokavalioista (en todellakaan halua kuulla, tiedän itse millainen syöminen on terveellistä ja sopii minulle). Pelkään että neuvola lässyttää kauniita tarinoita synnytyksestä kun haluan puhua suoraan ja rehellisesti kaikista kauhuskenaarioista joita pelkään. Inhottaa ajatus siitä että tutut tulee silittämään mahaa ja minua kohdellaan vain raskaana olevana joka tekee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alussa olevan pahan olon jälkeen puhkesin kukkaan. Keskiraskaus oli ihanaa aikaa. Kasvava maha oli kaunis ja ihana! Hiukseni kiilsi ja iho oli upeassa kunnossa, rinnat pyöristyi. Hehkuin ihanaa uhkeaa äitiyttä. Olin aivan järjettömän himokas seksihommiin, mies ei meinannut jaksaa haluamassani tahdissa... Pari viimeistä viikkoa oli toki aika rasittavat ja tukalat, kun meni yli lasketun ajan. Mutta se oli pieni osa koko hommaa. Synnytys oli toki ihan helvetin kipeä, mutta niinhän se on. Mutta se kipu oli siitä jännää, että vaikka se oli jotain aivan sanoinkuvaamatonta, sitä kipua vaan nyt ei voi kuvailla kun sitä ei ole kokenut, mutta silti, se oli sellainen kokemus että sen unohti heti kun sai vauvan rinnalleen. Ja uutta yritystä pukkaa... Oikein odotan että saan olla uudestaan raskaana! Äitiys on ihanaa myös, lapsi on maailman parasta! (Ei tarvii muuttua pelkäksi mammaksi kuitenkaan, se on vaan yksi osa elämää.)

Kaikkea voi tapahtua. Mutta suurin osa maailman kaikista raskauksista menee hyvin ja synnytykset on normaaleja.

Kuulostaa niin oksettavalta ja kuvottavalta. Kuka ihme on oikeasti sitä mieltä että raskausmaha on kaunis? Tai sitä mieltä että odottava äiti on haluttava ja kaunis näky? Hyi. Ja se "palkinto" joka raskaudesta seuraa, se on paskova, kuseva ja oksentava huutokääryle, josta kasvaa näsäviisas lapsi ja myöhemmin teini, joka vihaa sinua, ja sitten aikuinen, joka ei sinua tule kuitenkaan vanhainkotiin katsomaan. Onko sen arvoista?

On! Puolisoni mielestä olin seksipommi raskaana ollessani. Oksennus ja kuvotus lienee tällä kertaa sinun päässäsi ja sinun ongelmasi. Olisko terapeutti tarpeeseen, kun normaalit kehonkuvan muutokset noin kovasti ällöttää? Ainakin minulle lapsena äiti opetti, että kukaan ei ole keholtaan ikäänsä samanlainen, ja naisen elämään kuuluu kaikenlainen vaihtelu. Sulla taitaa olla ongelmia kroppasi muutosten hyväksymisen ja itsetuntosi kanssa. Ehkä on asenteesi takia parempikin, että sulla ei ole lapsia, mutta älä väitä, että muut ajattelisivat niin negatiivisesti kuten sinä.

a) mun teinilapset 3 kpl 13-17 v. ei mua tai isäänsä vihaa, eli olen vissiin onnistunut olemaan hyvä mutsi ja mieheni hyvä isä. Ainakin eiliset isänpäiväkortit oli liikuttavia ja yhteinen kävelyretki pitserioineen mukavaa vitsailua ja nauramista. Meillä ei ovia paiskota. Enemmänkin sanotaan, että rakastan. Vanhin on ADHD, on tässä joutunut olemaan tiukkana.

b) näsäviisaus ja pikkuvanhuus on huvittavaa ja saa tarkastelemaan itseään naurun keskeltä kriittisemmin. Lasten ja imeväisten suusta....menee vanha sananparsi. Kyllä lapsille pitää silti opettaa, mitä saa sanoa ja mitä ei toiselle sanota. ->ärsyttävä käytös ei ole mikään automaatti, paitsi jos jättää lapsen kasvattamatta ihmisten tavoille. Kasvattamatta ei tule kunnon kansalaista.

c) luulisin, että välit on niin hyvät, että ne ei äitiään ja isäänsä unohda. Minä en ainakaan unohtanut mummoani, joka hoiti minua pienenä, sinne vanhainkotiin. Olin vielä kuolinvuoteellaan kättä pitämässä ja varmistamassa, että jalat on lämpimät. Itse asiassa meitä oli siellä parikymmentä ihmistä, joista osa tuli lentämällä. 

Ei pelkkä synnytys tee hyvää isää tai äitiä, pitää se homma osata hoitaakin kunnialla.

Ap pelätä saa, mutta älä anna sen hallita itseäsi. Raskaus on mennyt hyvin, kun lapsi on elävä ja terve. Muu on sivuseikka siinä vaiheessa. Äidiksi haluavan pitää yrittää.

Kaikki on yksilöllistä. Minä pelkäsin raskautta ja synnytystä vuosia. Sitten tulin raskaaksi ja voin koko raskausajan yllättäen todella hyvin. Raskaus oli täysin oireeton. Synnytyksessä oli komplikaatioita ja lapsi saatiin maailmaan imukupilla. Sairaalassa sain kuitenkin hyvää hoitoa. En tuntenut kipua eikä imukupistakaan jäänyt traumoja, vaikka jälkikäteen aiheuttikin vessassa käymisen jälkeen ongelmia. Kuitenkin lopulta paranin ja kokonaisuuteena koko odotus/synnytys oli positiivinen kokemus. Ihanin palkinto on rakas lapseni. Jos olisin tiennyt, että omalla kohdallani kokemus on niin hyvä, olisin tehnyt lapset jo aiemmin. Turhaa pelkäsin. Kokemus oli ennemminkin voimaannuttava kuin pelottava.

Mulla oli helppo ja mukava raskaus. Alussa oli pahoinvointia. :)

Eikä synnytyskään ollut kamala.

Riippuu raskaudesta. Jokaisella on omanlainen raskaus ja jopa omat raskaudet voi olla keskenään erilaisia. Mulla on 1 helppo raskaus ja 1 helppo synnytys. Sitten 1 vaikea raskaus ja 1 rankahko synnytys.

Raskaudessa pahinta on huoli lapsen hyvinvoinnista. Mutta hyvänä kakkosena tulee todellakin se jäätävä pahoinvointi. Selkäkivutkin kalpeni sen rinnalla.

Minä ainakin nautin raskaana olosta. Toki ihan viimeiset viikot olivat vähän jo tuskaisia, öisin ei saanut kunnolla nukuttua koska lonkkia särki ja piti käydä pissalla koko ajan. Myös kävely oli viimeiset kolme viikkoa hankalaa kipujen takia. Ja silloin oli pahimmat helteet. Alussa kärsin todella huonosta olosta muutaman viikon ja se oli ehkä kauneinta koko raskaudessa. Mutta muut ajat voin tosi hyvin ja nautin. Oli mahtavaa tuntea lapsen liikkeet ja oli ihana silitellä kasvavaa mahaa jonka sisällä kasvoi oma lapsi. Synnytys meni hyvin, oli se pitkä ja kyllähän siinä kipua tuntee.. mutta se lapsi on kaiken sen arvoinen. Toki jokainen raskaus ja synnytys on erilainen, joten ei kukaan voi sanoa miten juuri sinulla menee. Mutta itse ainakin halusin ne asiat kokea ja saada lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin nautin raskaana olosta. Toki ihan viimeiset viikot olivat vähän jo tuskaisia, öisin ei saanut kunnolla nukuttua koska lonkkia särki ja piti käydä pissalla koko ajan. Myös kävely oli viimeiset kolme viikkoa hankalaa kipujen takia. Ja silloin oli pahimmat helteet. Alussa kärsin todella huonosta olosta muutaman viikon ja se oli ehkä kauneinta koko raskaudessa. Mutta muut ajat voin tosi hyvin ja nautin. Oli mahtavaa tuntea lapsen liikkeet ja oli ihana silitellä kasvavaa mahaa jonka sisällä kasvoi oma lapsi. Synnytys meni hyvin, oli se pitkä ja kyllähän siinä kipua tuntee.. mutta se lapsi on kaiken sen arvoinen. Toki jokainen raskaus ja synnytys on erilainen, joten ei kukaan voi sanoa miten juuri sinulla menee. Mutta itse ainakin halusin ne asiat kokea ja saada lapsen.

Hups ei kauneinta vaan kauheinta; )

Vierailija kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa voiko kovat menkkakivut ennakoida myös kivuliaampaa synnytystä?

Meidän suvun naisilla ja itsellänikin on aina ollut hyvin voimakkaat kuukautiskivut. Oman äitini mukaan synnytyskivut eivät tuntuneet kovinkaan pahoilta , vain hieman pahemmilta kuin kuukautiskivut, ja siksi hänen mielestään synnytyskivut kesti hyvin. Kaiken lisäksi ensimmäisen synnytyksen jälkeen kuukautiskivut ovat jääneet!

Itse odotan ensimmäistäni ja laskettu aika on tällä viikolla. Oman äidin kokemukset mielessä olen luottavainen, että eiköhän näistäkin kivuista hengissä selvitä 😄